Sanna Tahvanainen: Mitä perhoset tekevät sateella

 

Sanna Tahvanainen: Mitä perhoset tekevät sateella

Otava, 2022

Suomennos: Jaana Nikula

Lukija: Elena Leeve

Kesto: 8 h 53 min

Mitä perhoset tekevät sateella? 

Ne taittavat siipensä selkänsä päälle ja odottavat hiljaa parempia aikoja.

Göteborgilainen meribiologi Li Holtz oli saanut vuokrattua viikoksi taiteilijaresidenssin Ahvenanmaalta ja otti sisarensa Karenin seurakseen. Lin ja Karenin isä oli tanskalainen kirjallisuuden professori. Vanhemmat olivat eronneet kun Karen oli ollut pieni ja Li vielä äitinsä Fannin vatsassa. Silloin Fanni oli muuttanut Helsinkiin ja perustanut kukkakaupan nimeltään Fannin Flora. 

Li aikoi tehdä saarella säntillisesti töitä kahdeksan tuntia päivässä. Lillä oli myös muuta mietittävää. Hän oli opiskellut pitkään pianonsoittoa mutta valinnut sitten kahdesta rakkaasta aiheesta merentutkumuksen työurakseen. Nyt hän oli kuitenkin lähdössä konserttikiertueelle. 

Oliver Andersen, miljonääri jonka huhuttiin olevan kuolemansairas, oli rahoittanut kuukauden mittaisen kiertueen, jolla Lin tehtävä oli soittaa pianoa, johon oli kytketty kaksi akvaariota. Toisessa oli likaista merivettä joka oli kulkevinaan flyygelin läpi, joka taas puhdisti sen toiseen akvaarioon. Temppu oli tietenkin silmänlumetta, mutta sillä olisi merkittävä symbolinen arvo meriensuojelulle ja sellaiseen Li oli ollut helppo puhua mukaan.

Yleisö rakastaa sinua. Meribiologi joka soittaa veden puhtaaksi ja vielä paljain jaloin. 

- Olet siis tosissasi? 

Li ja Karen eivät olleet saarella kaksin, siellä kävi myös turisteja. Heidän kipparinsa Mattson oli kertonut myös "lintumiehestä", jonka Li tapasikin heti seuraavana päivänä. Taidemaalari Jack Carlson, joka asui saarella ja maalasi ainoastaan lintuja. Ei aikaakaan, kun he jo viettivät yön yhdessä ja Li käytännössä muutti Jackin mökkiin Karenin jo lähdettyä. Mutta saarella saattoi asua vain aikansa, kesän jonka jälkeen maailma ja sen velvollisuudet eivät enää joustaneet. Suhde jatkui on ja off, mutta tekikö impulsiivinen Jack liikaa päätöksiä Lin puolesta? Li kokee, ettei voi päästää miestä menemään, joten menee miehen tahdosta naimisiin ja muuttaa tämän kartanoon, mutta tuntee olonsa yksinäiseksi miehen maalatessa vimmaisena taulujaan. Tuleeko pidemmän päälle sellaisesta suhteesta mitään, jossa toinen on itsekäs lintu ja toinen herkkä perhonen? 

Minulla on ollut suunnitteilla lukea Tahvanaiselta milloin mitäkin uutuusromaania, mutta jostain syystä tulin nyt vasta todellakin tarttuneeksi hänen kirjaansa. Ehkä harmi, sillä ainakin tämän tyylistä pidin paljon. Kustantajan kuvauksen perusteella luulin kirjaa kevyemmäksi kuin se on, sillä tästä kehittyi monisyinen tarina jota voisin viime aikoina lukemistani verrata esimerkiksi Johanna Elomaan, Pauliina Vanhatalon tai Suvi Vaarlan uutuuksiin, ei kuvatun kaltainen jalat-alta-rakkaushöttö. 

Annelin lukuvinkeissä on arvio, jonka allekirjoitan. 

Sarah Morgan: Snowed in for Christmas

 Sarah Morgan: Snowed in for Christmas

Harlequin Audio, 2022

Lukija: Ruth Sillers

Kesto: 12 h 32 min

Lucy Clarke oli töissä lontoolaisessa markkinointiyrityksessä joka oli viime aikoina menettänyt pari tärkeää asiakasta ja sen tähden heidän yllään leijui lomautusuhka. Lucy kosiskelee uutta asiakasta ja päättää siksi yhdistää kaksi työmatkaa Skotlantiin: porojen kuvaamisen toisen asiakkaan materiaalin, sekä yhteistyötarjouksen esittämisen toimitusjohtaja Ross Millerille henkilökohtaisesti.

Rossin vanhemmat Glenda ja Douglas odottivat lapsiaan joulunviettoon Skotlantiin. Rossilla oli menestyvä urheiluvaateyritys ja vanhemmat olivat hänestä ylpeitä, mutta isä olisi mieluummin halunnut Rossin jatkavan heidän pikkuleipäyrityksensä johdossa, olihan se ollut suvussa jo kuuden sukupolven ajan. 

Heidän tyttärensä Alice oli lääkäri ja esittelisi nyt ensimmäistä kertaa koskaan heille miesystävänsä Nicon, joka oli sydänkirurgi. 

“Marry me, Alice.” His voice was unsteady. “I want us to get married.” 

“I—What?” She caught the eye of a couple walking past. The girl was grinning. 

“Happy Christmas!”

Alice didn’t respond. The world around her swam. Her head spun.

"Are you proposing?” 

"Is there another way to interpret the words Marry me? Also, why else would a guy kneel on a filthy London street?” He held out a box. 

“For you.” 

Her heart was hammering. 

“What is it?” 

"It's a horse. I know you love horses." 

He sighed and stood up. "This whole one knee thing isn't working for me. Orthopedic surgeons must get a lot of business from proposals. It's a ring, Alice. What do you think it is?"

Alice ja Nico olivat olleet yhdessä yhdeksän kuukautta. Silti miehen kosinta tuli hänelle järkytyksenä ja hän tarvitsi aikaa. Tiivis joulunvietto yhdessä ei yhtäkkiä tuntunutkaan enää hyvältä idealta, muttei ollut peruttavissakaan. Eihän hän kuitenkaan halunnut jättää miestä.

Toinen tytär Clementine oli lastenhoitajana, niin ikään Lontoossa. He eivät olleet koskaan ymmärtäneet, miksi Clemmien oli pitänyt lähteä Lontooseen saakka ollakseen nanny.

Ihmiset olivat usein yllättyneitä kuullessaan, että Clemmien sisar oli lääkäri ja veli bisnesmies. Yllättyneitä siitä, miten Clemmie oli uraa luoneista sisaruksista "vain" lastenhoitaja, nanny nelivuotiaalle tytölle perheessä jonka äiti oli investointipankkiiri, mutta Clemmie ei olisi ikimaailmassa vaihtanut paikkaa tämän kanssa. Hän kaipasi Skotlantia, perhettään, jopa heidän koiraansa ja sisarusten kiireisessä elämässä oli hänelle harvoin aikaa. Oli ollut toinenkin syy lähteä Skotlannista, hänen hyvä ystävänsä Fraser. Ei heille ollut riitaa tullut, mutta Clemmie ei enää kestänyt nähdä tämän deittailevan muita naisia, sillä Clemmie oli itse rakastunut Fraseriin. Koska hän ei kokenut voivansa rakastaa ketään toista, kyllä hän oli yrittänyt, Clemmiellä oli nyt toinen, nannyn työtä suurempi suunnitelma, joka muuttaisi hänen elämänsä täysin. Häntä jännitti kertoa perheelleen, että aikoi hankkia lapsen. 

She didn’t know how her siblings would react, but neither Ross nor Alice were slow to express an opinion on anything and everything, and even though they were all now adults they still tended to treat Clemmie as someone who needed guidance and protection for her own good. Nerves fluttered as she anticipated the conversations that were coming her way. She was a people pleaser and didn’t enjoy difficult conversations. And this particular conversation was going to be difficult. They thought they knew her. They were in for a shock.

Kun Lucy tuli tuomaan tarjoustaan Millerien talolle, jouluun oli enää muutama päivä aikaa, eikä Ross ollut vielä tullut kotiin. Sattumien summana Rossin äiti ja isoäiti luulevat häntä Rossin tyttöystäväksi. Lucy kyllä ihmettelee lämmintä vastaanottoa, mutta tarttuu kauniin kodin ja ystävällisten ihmisten vieraanvaraisuuteen ja kun Millereille selviää ettei hän olekaan "Rossin Lucy" on jo myöhäistä. Lumimyräkkä on saartanut syrjäisen talon, junavuorot on peruttu, eikä Lucy pääse palaamaan Lontooseen. Millerien vieraanvaraisuus jatkuu, Lucy antaa periksi ja Nanna Jean alkaa toivoa että suloisesta Lucysta ja komeasta Rossista tulisi ihan oikea pari. 

Välillä feelgoodit tuntuvat vähän teennäisiltä ja meinaan siksi kyllästyä tarinaan, mutta Morgan osaa kirjoittaa niin aidosti ja minua koskettavasti. Tässäkin oli niin ihania ja hyvin rakennettuja henkilöitä, ihanan pöljä perhe jos niin voi sanoa. Aina nousee enemmän tai vähemmän suosikkeja esiin, tällä kertaa Alice oli sellainen kenestä en ihmisenä erityisemmin pitänyt ja hänen ja Nicon suhde jäi etäisimmäksi. Sen sijaan Ross ja Lucy sekä Clemmie ja hyväsydäminen Fraser, joka oli adoptoinut orvoksi jääneen nelivuotiaan sukulaistytön, olivat ihania pareja ja entä Nanna Jean, hän oli mahtava! Mitenkähän minäkin pääsisin Millerien perheen joulunviettoon kuokkimaan... 

Tämä oli nyt viides Morganilta kuuntelemani kirja, neljäs englanniksi, kolmas jouluun sijoittuva, eikä varmasti viimeinen. 

Suomeksi on juuri ilmestynyt Kenties tänä jouluna, mutta se on käsittääkseni saatavilla vain pokkarina ja e-kirjana.

Tässä linkit aiempiin juttuihini:

The Christmas Escape

One More for Christmas

The Summer Seekers

Perhe-elämää aloittelijoille

Stine Pilgaard: Metriä sekunnissa

Stine Pilgaard: Metriä sekunnissa

WSOY, 2022

Suomennos: Anna Skogster

Lukija: Minttu Mustakallio

Kesto: 5 h 17 min

Nuori pariskunta on muuttanut pienelle paikkakunnalle Vellingiin, Länsi-Jyllantiin. Mies on opettaja, nainen äiti ja "opettajan puoliso". Kaikki on uutta, mukaan lukien elämäntyyli joka on kaupunkilaiselle aivan vieras. Että maanviljelijät morjenstavat traktorilla ohi körötellessään, kun hän työntää lastenvaunuja loputtomien peltojen viertä ja maatilakaupasta voi vain ottaa haluamansa ja jättää maksun tiskille.

Sen vuoden aikana kun olemme asuneet Vellingissä, en ole muuta tehnytkään kuin oksentanut, synnyttänyt ja imettänyt, ja nyt poikani hymyilee minulle aivan kuin millään näistä kolmesta asiasta ei olisi mitään tekemistä hänen kanssaan. Hänelle pitää saada nimi ja sinulle työ, rehtori sanoo. Sinun pitää kotiutua, kokemus on osoittanut, että opiston opettajat jäävät vain, jos aviopuoliso viihtyy. Me emme ole naimisissa, sanon. Jatkossa olisi syytä olla, rehtori sanoo ja osoittaa poikaani kuin sanatonta perustelua.

Mies opettaa kansanopistossa kirjoittamista ja saa siksi yhdet kaikkein raskaimmista oppilaista, heidät jotka ovat masentuneita tai haluavat maailmaaparantaviksi toimittajiksi tai ainakin tuntevat tarvetta selittää ja uskovat sen tähden, että kirjoittaminen pelastaa heidät.

Suurin osa on juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja toivoo, että kansanopisto tarjoaa heidän elämälleen suunnan. He päättävät niin jo matkalla opistolle, ovat niin varmoja tulevasta, että voisivat kirjoittaa postikortit etukäteen. 

Kansanopisto on tiiviste, liemikuutio, kokoon keitetty toive yhteisöstä, joka voidaan laulaa, tanssia ja puhua esiin. Oppilaat maksavat opiston tarjoamista puitteista ja tietävät, että heitä ympäröivät ihmiset toivovat tismalleen samaa kuin he itse, ja siksi heidän pieni universuminsa tuntuu niin vastustamattomalta ja hölmöltä. 

Olipas hauska ja kiinnostava kirja! Olisin voinut kuunnella tätä vaikka kuinka paljon pidempään. Ihanan arkista ja realistista ja toisessa hetkessä taas ei ollenkaan. Paloin halusta kuulla miten asiat etenevät ja kuuntelinkin tämän ennätysvauhtia loppuun. 

Kirja tapahtuu koulun yhden lukuvuoden aikana. Opisto, sen oppilaat ja opettajat ovat oma tiivis yhteisönsä, jonka ulkoreunalla minäkertoja keikkuu etsien omaa rooliaan, miten olla muutakin kuin yhteisön valmiiksi määrittelemät äiti ja opettajan puoliso. Hän alkaa kirjoittaa "oraakkelina" paikallista kysymys- ja vastauspalstaa ja käydä autokoulua, ja nämä molemmat ovat aktiivisesti mukana kirjassa, samoin perinteiset tanskalaiset laulut ja virret, joita hän sanoittaa uudestaan. Minttu Mustakallio on taas äärettömän hyvä omassa työssään ja propseja pitää antaa myös kääntäjälle, ei ole ollut työ ihan helpoimmasta päästä, mutta lopputulos on loistava! 

Natalie Jenner: Jane Austenin talo

Natalie Jenner: Jane Austenin talo

Minerva, 2021

Suomennos: Jänis Louhivuori

Alkuteos: Jane Austen Society, 2020

Lukija: Annu Valonen

Kesto: 12 h 17 min

Luin noin puolet kirjasta lukukirjana ja kuuntelin loput äänikirjana. 

Jane Austen eli ja kirjoitti viimeiset vuotensa pienessä, uinuvassa Chawton -nimisessä kylässä. Jane Austenin talo sijoittuu tuohon kylään, kohta toisen maailmansodan jälkeen. Austenin sukulaiset tuhosivat valtavan määrän hänen kirjeitään ja muuta mahdollista memorabiliaa, ettei niitä päätyisi vieraiden ihmisten käsiin. 

Kirjassa eletään aikaa, jolloin Austenin jäämistöä huutokaupataan ja vasaran alle on joutumassa myös hänen viimeinen kotinsa, nyt kun siellä asunut sukulainen menehtyy ja perijä tahtoo myydä tilukset sijoittajille. Tarvitaan siis ripeitä liikkeitä.

Kirja lähti liikkeelle lyhyestä tapaamisesta, kun chawtonilainen renkipoika Adam kohtasi amerikkalaisen filmitähden joka oli tullut katsomaan Austenin taloa. Vierailijoihin kylässä oli totuttu, mutta näyttelijätär vannotti että Adamin on tutustuttava Austenin kirjoihin. Adam lupasi ja piti lupauksensa. Hänessä syttyi palo lukemiseen ja hänestä tuli yksi Jane Austen Societyn kahdeksasta jäsenestä.

He olivat hyvin erilaisia, eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä eri yhteiskuntaluokista, seikka jolla tuohon aikaan oli vielä suuri merkitys. Mutta heitä yhdisti yksi, ja toisaalta vain yksi asia: rakkaus Jane Austenin elämäntyöhön ja tahto pelastaa tämän kotitalo.

Ehkä minulla oli liian suuret odotukset kirjasta, jonka kuvataan ja luvataan olevan hyvän mielen lukuromaani kaikille Jane Austen -faneille. Olinhan tämän lukemista odottanutkin jo pitkään ja kansi on niin söötti ja ja ja! Minä nimittäin meinasin pitkästyä sen parissa moneen otteeseen. Toisaalta, tätä on verrattu siihen Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -kirjaan, joka minulla jäi kesken juurikin siksi, koska pitkästyin. Tässä on toki tietyllä tapaa haettu sitä austenmaista rakkausasioiden kehittelyä, mutta kun tästä puuttui täysin se kaimani hauskuuttelu, niin ei vain napannut.

Koska kirjastossa oli varauksia jouduin myös jättämään lukukirjan kesken noin puolivälissä ja kuuntelemaan loput äänikirjana, mikä oli sekin harmi, sillä itse luettuna kirja toimi minulle paremmin, enkä valitettavasti pitänyt tämän lukijan täydellisyyttä hipovasta eleettömyydestä. 

Emma Hamberg: Je m'appelle Agneta

 Emma Hamberg: Je m'appelle Agneta

WSOY, 2022

Lukija: Vuokko Hovatta

Kesto: 11 h 16 min

Kun työpaikalla tehtiin värianalyysit, Agneta ei saanut itselleen oikein mitään tulosta. Mutta hän onkin läpinäkyvä ja siinä on ihmistyyppi, jota ei testitulosten vaihtoehdoissa löydy.

Agnetan mies Magnus oli tehnyt heille täydellisen ruokaremontin. Ei enää punaista lihaa, ei kahvia, sokeria, rasvoja. Niinpä Agnetan aamiainen koostui enää kupillisesta teetä ja yön yli muhineesta raakapuurosta. Viisikymmentä täytettyään Magnus oli alkanut pyöräillä töihin trikoissa ja viettää viikonloput lintubongariasussaan tai märkäpuvussa. Mies haaveili Kanaalin yli uimisesta, tosin ilman märkäpukua, vain silloin saisi nimensä virallisiin kirjoihin. 

Agneta kyllä tiedosti sen, että hänen elämänsä oli pitkälti Magnuksen laatimaa ja tulevaisuuden toiveet Magnuksen henkilökohtaisia haaveita, vaikka mies jostain käsittämättömästä syystä piti niitä heidän yhteisinä suunnitelminaan. Lapsetkin asuivat jo omillaan, ainakin tavallaan, sillä he tuntuivat tarvitsevan Agnetaa silloin, ja vain silloin, kun tarvitsivat rahaa. 

Heti kun Magnus pyörineen on hävinnyt näkyvistä kadulle, minä menen kellariin. Avaan ison pakastimen ja nostan kaikki sienet pois tieltä. Niiden alla on minun kätketty aarteeni: paahtoleipä. Leipä ei ole edes juurileipää, vaan silkkaa valkoista, epäterveellistä gluteenijauhoa. 

Aprikoosimarmeladipurkki on pakastimen takana. Magnus oli kauhean tarkka siitä, että meidän piti hankkiutua eroon kaikesta, mikä voisi saattaa meidät kiusaukseen. Niin heitettiin roskiin joka ainoa marmeladipurkki, voi, Nutella, sokeri, niin no, kaikki mikä maistuu hyvältä. Onnistuin pelastamaan kalman kidasta punaviinipullon, jossa on kierrekorkki. Piilotin sen sängyn alle. Meillä kotona alkaa olla samanlaista kuin Yhdysvalloissa kieltolain aikaan: yritys jalostaa moraalia johtaa täydelliseen kaaokseen. Koko maailmankaikkeus räjähtää lahjuksien, salakuljetetun viinan ja murhien sekamelskaksi. Siinä tulevaisuuteni täällä Hasselvägen 84:ssä. 

Pieni kapinointi Magnusta vastaan oli siis jo nostanut päätään ennen lopullista sysäystä. Kun Agneta näki käännöskoneella tehdyn, onnahtelevaa ruotsia olevan lehti-ilmoituksen, jossa etsittiin au pairia Ranskaan, hän otti yhteyttä ja sai paikan. Agneta kaipasi vapautta mutta samalla sitä tunnetta, että joku aidosti tarvitsee häntä. Vain pari kuukautta, vain jouluun saakka, sitten hän palaisi Ruotsiin kuuliaisen ja kaikista arjen askareista huolehtivan vaimon ja tilisiirtoäidin rooliin. 

Ranskassa häntä odotti yllätys.

- Annjetá!

Huusiko joku melkein minun nimeäni? Käännyn ympäri.

Vaaleanpunaisin ikkunaluukuin koristellusta pikku talosta astuu ulos pikkuinen nainen, varmasti enintään 150-senttinen, ja vetää kauniisti kirjaillun neuletakin hennoille harteilleen. Nainen hymyilee ystävällisesti ja pälpättää täyttä vauhtia. En ymmärrä sanaakaan; minähän ehdin hädin tuskin avata sen kieltenopiskelusovelluksen. Sitten hän kopistelee luokseni ja tarttuu käsiini - toden totta, hän tarttuu käsiini - ja jatkaa höpöttämistä. Onpa hänellä sileät ja viileät kädet. Lyhyissä harmaissa hiuksissa on lähes violetti vivahdus ja ne on kammattu virheettömille laineille. Silmälasien takaa sädehtivät hunajanruskeat silmät, jotka katsovat minuun ikään kuin ymmärtäisin mistä hän puhuu.

- I don't speak French. No parle français. Nada, niente french. Sorry. Pardon. But I... Je m'appelle Agneta, oui.

- Excellent! Et moi Bonnibelle. Bonnibelle!

Pieni nainen hidastaa puhevauhtiaan ja osoittaa itseään. Toistan perässä.

- Bonnibelle?

- Oui, bienvenue!

Häntä vastassa oleva Bonnibelle ei ole ruuhkavuosiaan elävä äiti, vaan rempseä 80-vuotias, eikä au pairia tarvitseva Einar ole pikkupoika, vaan hänen ystävänsä, yhtä iäkäs mies. Kun Einar oli muistisairauden myötä yhtäkkiä alkanut puhua nuoruutensa äidinkieltä, oli syntynyt idea ruotsalaisesta au pairista. Olipa ihanaa, että "Annjetá" oli tullut Provenceen! 

Luulin alunperin kirjaa huomattavasti kevyemmäksi kuin mitä se olikaan. Kyllä, luvassa on jonkinlainen chick litin ja feelgoodin sekoitus, mutta myös ihana tarina itsensä löytämisestä ja rohkeudesta tarttua hetkeen ja tilaisuuteen, vaikka se tarkoittaisi turvallisten rutiinien karistamista. Teksti on hauskaa ja oivaltavaa, tästä voisi hyvin saada tsemppikirjan elämänmuutokseen.

Henkilöhahmot Ranskassa ovat kiinnostavia, toinen toistaan erikoisempia ja ihanampia, vain Agnetan mies on itsekeskeinen paskiainen, mutta ainahan yksi sellainen on löydyttävä tai ei saada mitään dramaa aikaan.

Vuokko Hovatalla oli juuri sopivan lempeä mutta riittävän määrätietoinen ääni Agnetalle, ainakin kevyesti nopeutettuna. Harvoin kyllä kuuntelenkaan vain 1x nopeudella. 

Åsa Hallengård: Antiikkikurssi eksyneille sydämille

 

Åsa Hallengård: Antiikkikurssi eksyneille sydämille

Saga Egmont, 2022

Suomennos: Katariina Kallio

Lukija: Johanna Kokko

Kesto: 9 h 59 min

Antiikkikurssin alkuperäinen vetäjä oli estynyt ja Kristinan pojan Karlin mielestä äiti olisi loistava tuuraaja, entisenä opettajana kokenut puhuja ja tiesi antiikiistakin. Karlin olisi silti pitänyt edes kysyä häneltä, ennen kuin ilmoitti huutokauppakamarille asian järjestyneen. 

Kurssi kokoontuisi kymmenen kertaa, aloittaen renesanssista ja päätyen 1960-lukuun. Maria ajatteli, että siellä voisi tutustua uusiin ihmisiin, vaikka toisaalta hänen miehensä Martin oli myös osallistumassa ja parhaimmillaan kurssi voisi taas lähentää heitä, ehkä sen myötä löytyisi jotain juteltavaa. Heidän avioliittonsa oli niin väljähtänyt, ettei se voisi jatkua ellei jokin muuttuisi. Kunhan lapset vielä vähän kasvaisivat ja hän saisi oman taloutensa kuntoon, hänen pitäisi päättää jatkaako elämäänsä yksin vai... 

Klara oli eskarilaisen Ester-tyttärensä yksinhuoltaja, joka opiskeli opettajaksi ja jolla oli jatkuvasti rahat loppu. Siihen mennessä kun tyttö kasvaisi isommaksi ja alkaisi vaatia enemmän, hänellä olisi toivottavasti kunnon työpaikka kaupungissa. Ehkä hän voisi palata yhteen tämän isänkin kanssa, Klara tiesi että se olisi hänestä itsestään kiinni, hän oli ollut liian jyrkkä ja vaativa. Muutama musta silmä silloin tällöin ei varsinaisesti ollut miehen vika, tällä oli ollut vaikea lapsuus ja häntä piti ymmärtää. 

Vuokranantajan mukaan kaikki sinä vuonna taloon tulleet uudet vuokralaiset olivat mukana kilpailussa, jonka pääpalkintona oli paikka Skoonen huutokauppakamarin järjestämällä antiikkikurssilla. Voisikohan voiton myydä? Niillä rahoilla voisi ehkä ostaa Blockista sohvan, kenties jopa telkkarin. 

Kirjeen lopussa oli maininta siitä, että voitto oli henkilökohtainen. Sydän putosi rinnassa kuin kivi. Hän vajosi eteisen lattialle ja hautasi pään käsiinsä. Päänsärky, jonka hän luuli jo vaimenneen, alkoi taas jyskyttää takaraivossa. Aina pelkkiä vaikeuksia - milloin tulisi myötätuulen vuoro? 

Per-Olofin tyttäret eivät tuntuneet ymmärtävän, että hän suri edelleen vaimonsa Eivorin menetystä eikä halunnut ylimääräisiä, kodin ulkopuolisia harrastuksia. Tyttäret yrittivät saada hänet jopa myymään maatilan, mutta mitä hän sitten tekisi, ilman Charlie-koiraa ja tämän kanssa metsässä käymistä. Ainoa konsti karistaa tyttäret kimpustaan oli mennä sille pahuksen antiikkikurssille, josta nämä jankuttivat.

Kurssilla kävi viitisentoista osallistujaa, mutta syntyi ystävyyssuhteita heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Peter, joka oli kokki ammatiltaan, auttoi tarvittaessa Klaraa Esterin vahtimisessa ja lainasi tälle autoaan. Ester ihastui Per-Olofin springerspanieliin ja oli haltioissaan kun mies lupasi että Ester saa pitää koiraa kuin ikiomanaan kurssien ajan. Per-Olofin ja Kristinan lapsenlapset pelasivat jalkapalloa samassa joukkueessa, mikä taas yhdisti heitä. 

Tiedän, että on tylyä sanoa näin, mutta minua tässä kirjassa ei napannut oikein mikään, sinnillä kuuntelin loppuun. Tähtiä annoin kaksi. 

Minua kiinnosti antiikkikurssi teemana ja se oli pitkälti syy, miksi valitsin juuri tämän feelgoodin, joten olin todella pettynyt siihen että antiikkiin viitattiin vain muutaman lauseen verran.

Äänikirjassa ärsytti lukujen valtava määrä, yli sataviisikymmentä, ja aina sanottiin luvun järjestysnumero ja kenen näkökulmasta se luku kerrottiin ja luvussa saattoi olla vain muutama lause, minkä jälkeen taas esim "Sadaskolmaskymmenesyhdeksäs luku, Per-Olof" Tähän meni aikaa hukkaan todella paljon kun tauot näiden välillä olivat niin pitkiä, ja vaikka kuuntelinkin 1,3x, toisto alkoi ärsyttää. Painettua kirjaa lukiessa nämä voisi vain harpata yli, joten siinä mielessä formaatti vaikuttaa.

Henkilöhahmoista oikeastaan kukaan ei kiinnostanut sen enempiä, eikä rakkauskuvioissa tullut juurikaan yllätyksiä. Olisin kaivannut kirjaan myös enemmän huumoria. Joitakin huolimattomuusvirheitä mahtui myös joukkoon, esimerkiksi Martin vaihtui yhtäkkiä Markukseksi. Jos sarjaa suomennetaan lisää, niin luulenpa että jätän väliin.

Fiona 'Elone: Tulit luokseni kutsumatta

 

Fiona 'Elone: Tulit luokseni kutsumatta

Otava, 2022

Lukija: Fiona 'Elone

Kesto: 3 h 57 min

Herätyskello, uusi aamu. Vajaa kaksivuotias lapsi heräilee pinnasängyssä vaatien välitöntä huomiota. Pikainen vilkaisu sähköposteihin, vaikka Ona olikin tehnyt töitä puolille öin.

Rahapulassa hän oli ottanut vastaan keikkaduunia "maailman ankeimman verkkosarjatuotannon" käsikirjoittajana. Tuottaja lähetti jatkuvasti hänen ideansa runsaalla punakynällä takaisin. Ei sillä että hän olisi koskaan katsonut yhtään jaksoa kyseisestä tuotannosta, tai muistaisi edes sen nimeä. 

Kahden minuutin suihku, nopea lähtö. Lopputuloksena se vakio, viisitoista minuuttia myöhässä.

Lapsen pesu ja kuivaus, aamupala ja vaatteet päälle, kengät jalkaan, kypärä päähän ja scootti alle. Kaikki sujuu ilman itkuja. Tämä on aivan varmasti henkilökohtainen ennätyksemme, tuumaan. Lapsi on jo ovella valmiina lähtemään, kun muistan, että jotain irtainomaisuutta on minullakin tapana kanniskella mukana päivisin.

Ihan hetki, äiti unohti tavarat, minä neuvottelen.

KENGÄT! hän huutaa vaativasti.

Pieni hetki, äiti ottaa vielä tietokoneen.

KENGÄT! 

Ja laturin...

KENGÄT! 

Ja puhelimen...

KENGÄT! 

Ja puhelimen laturin...

KENGÄT!

JOOJOOÄITITULEEKYLLÄJALAITTAAKENGÄT!

Lapsi purskahtaa itkuun. 

Ei älä itke! KIITOS, kun toit nää, äiti laittaa ne jalkaan, heti kun saa tavarat käsistä. EI! Et sä mahdu nyt syliin! Älä itke kulta, no tule vaan, noin noin. Anteeksi, että äiti huusi. No niin, äitin pitää nousta ja laittaa tavarat laukkuun, pidä lujaa kiinni, ettet tipu, joo nyt laitetaan KENGÄT, hienosti.

Hiki valuu selkääni pitkin persvakoon ennen kuin pääsemme ulko-ovesta rappuun, ja paita kastuu sellaista vauhtia, että voisi kuvitella minun juosseen maratonin. 

Mieheltä oli tullut viesti tuntemattomasta numerosta. Tämä oli varmaankin päässyt jo vankilasta, koska halusi tavata. 

Danieliin hän oli tutustunut swaippaamalla oikealle, kuten nyt miehiin yleensäkin. Tämän kuvat saivat hänet haluamaan nähdä miehen alasti.

Yleensä kengistä näki enemmän kuin ihmiset uskoivatkaan. Liian puhtaanvalkoiset Converset ja saattoi olla varma että niiden omistaja asui vanhempiensa maksamassa kämpässä ja ihan tosissaan ajatteli, ettei koskaan voisi ottaa rahaa vastaan yhteiskunnalta.

Maihinnousukengät olivat aina riski. Vaarallista aluetta johon saattoi olla haudattuna syvä kiinnostus musiikkiin, viikinkihistoriaan tai väkivaltaisiin ääriliikkeisiin. Välillä kaikkiin näistä. Kahdesta ensimmäisestä olin itsekin jokseenkin kiinnostunut, mutta viimeisen pelko yleensä johdatteli kohti muita tossuja. Goretex-kenkiä käyttävät taasen olivat kokemukseni mukaan useimmiten metsässä tai matkalla sinne, enkä minä ollut koskaan pitänyt vaeltamisesta. 

Riisumasi mustat matalavartiset skeittitennarit olivat lupaavammat kuin kyseenalaiset yläosasi. Tarkastelin kenkiäsi. Ne olivat siistit, vähän liiankin siistit. Niiden huomattavan vähäiset kulumat osoittivat, ettei niitä ollut käytetty ainakaan skeittaamiseen, enkä minä vieläkään tiennyt, mitä ne sinusta kertoivat.

Hyvän osan ensimmäisestä yöstään he katsoivat Danielin lempielokuvia, mies selitti miksi ne olivat tehneet häneen vaikutuksen ja hän setvi miehen pitkää, vaaleaa, takkuista tukkaa joka oli ollut kiinni kuminauhalla. Hän oli heikkona pitkiin hiuksiin. He kuuntelivat Onan lempimusiikkia, ja hän jatkoi setvimistään.  

Kun Ona sai tietää olevansa raskaana, Daniel lupasi lopettaa aineiden käyttämisen. Aina aina uudestaan.

Nykyhetki tapahtuu muutaman päivän jaksossa. Takaumat vievät 2000-luvun loppuun jolloin Ona asui vielä vanhempiensa luona (jotka ovat "kantasuomalainen" äiti ja muualta Suomeen muuttanut tummaihoinen isä) ja jaksoon vuodesta 2016, jolloin Daniel tuli hänen elämäänsä.

Kirjailija Otavan esittelyn mukaan: "Fiona ‘Elōne (she/her) (s. 1995) on medianomiksi valmistunut tuottaja, kirjoittaja ja lähiömutsi. Työssään ja vapaa-ajalla ‘Elōne voimaantuu sanoista ja yhteisöstä, uudelleenluo yhteyttä esivanhempiensa alkuperäistietoon ja noituu heteronormatiivista patriarkaattia." Hän on myös Ruskeat Tytöt Median toiminnanjohtaja.

En (tietenkään) ole kirjan kohderyhmää, olenhan valkoinen, yli viisikymppinen nainen. En sentään valkoinen, yli viisikymppinen mies, mutta se onkin ainoa millä pääsisin suunnatusta lukijakunnasta vielä etäämmälle. En myöskään ole äiti, omasta vapaasta tahdostani. (Olen kuitenkin ollut useamman vuoden töissä päiväkodissa, juurikin siinä "alimmassa kastissa" joka on ulkoilun alusta loppuun ensin pukemassa ja sitten riisumassa kuriksia väsyneiltä ja välillä yhtä malttamattomilta ihmisentaimilta jotka eivät kestä enää odottaa kenkiensä kanssa. Kirjaa ajatellen tämä on täysin merkityksetöntä, kunhan avaudun.)

Mitä sitten uskallan sanoa, siinäpä se. Olisi varmasti viisasta olla sanomatta yhtään tämän enempää, väärin se kuitenkin menee. Mutta minulla on paha tapa kirjoittaa tänne lähes jokaisesta lukemastani kirjasta.

Ona sai lapsensa hyvin nuorena. Ymmärrän ettei kukaan halua avautua isoista elämänsä päätöksistä niin vieraalle ihmiselle kuin Parhaan Kaverinsa työkaverille, mutta Ona suuttuu kunnolla, kun tämä työkaveri kysyy oliko vaikeaa päättää pitää lapsi ja kertoo samalla ettei itse tietäisi mitä valitsisi jos olisi nyt raskaana. Työkaveri kehuu myös miten hienoa on, että Ona on jaksanut niin nuorena pienen vauvan kanssa, eikä Ona pidä tästäkään kommentista, vaan luokittelee työkaverin sellaiseksi joka tarkoittaa hyvää, mutta saa aikaan enemmän pahaa. Touche. Juuri noin minäkin voisin sanoa. Ja minäkin tarkoittaisin sillä hyvää! Sen olen jo oppinut jostain aiemmasta vastaavasta kirjasta, että ketään, joka ei näytä "kantasuomalaiselta", ei saa kehua siitä miten hyvin hän on oppinut suomea. Auts. Paree olla kehumatta yhtään mistään, paitsi valkoisia keski-ikäisiä naisia, meitä kehutaan niin harvoin että kaikki kehut ovat tervetulleita. (Eikö muka? Tule ja kokeile!)

Niin, se kirja. Se oli ihan kiinnostava kuvaus, kaunokirjallisesti ei mikään ihmeellinen (verrattuna vaikkapa Koko Hubaran Bechiin), vaan hyvinkin monelta osin juuri sellaisen arjen kuvausta, mitä voisi nykypäivän nuoren yksinhuoltajaäidin nimenomaan pääkaupunkiseudulla elävän. Pikkukylässä Savon perukoilla yhtymäkohtia löytynee jo vähemmän, eikä yksin siksi, että kymmenkunta metromatkaa jää sen sivuilta pois. Molemmissa voi varmasti päätyä yksiin huumeidenkäyttäjän kanssa ja saada tälle lapsen. Onan etnisen taustan unohdin suurimmaksi osaksi kirjaa, minulle hän oli kuin kuka tahansa nuori äiti joka oli rakastunut väärään poikaan. 'Elone lukee kirjan itse ja suoriutuu siitä hienosti. 

Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights

 

Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights

One More Chapter, 2021

Lukija: Catrin Walker-Booth

Kesto: 8 h 31 min

Pitkäksi venyneen kostean illan jälkeen radioaseman aamujuontaja Lucy Fairweatherin pomo vihjaili, että Lucyn paikalle olisi tulijoita. Radiokanavien juontajat vaihtuivat kuuntelijalukujen mukaan, mutta Lucy sai keskimäärin hyvää palautetta ja oli noussutkin kanavan halutuimman hostin paikalle.

Valitettavasti Lucyn ja kanavan miespuolisen juontajan Jonnon viaton poskisuukko oli kuvattu ja muokattu huomattavasti vihjailevammaksi ja siitä muokatusta videosta oli hetkessä tullut viraalihitti jonka myötä Lucy alkoi saada vihapostia. Lucya ei varsinaisesti sanottu irti, mutta poissa silmistä, poissa mielestä oli johdon näkemys tapahtuneesta johon Lucy koki itse olevansa syytön. Lucy ei käsittänyt alkuunkaan miksi Jonno pyyteli tapahtunutta julkisesti anteeksi tyttöystävältään, sen sijaan että olisi vain korjannut asian, eihän mitään ollut tapahtunut. Mitä oikein oli meneillään?

Lucyn työkaverin Skyen suomalaisen miehen Henrin veli, Tommi, oli juuri avannut resortin Suomen Lapissa ja tarvitsi varmasti apua, joten Skye ehdotti Lucylle vetäytymistä toviksi kauas napapiirille. 

"It's so energizing! And of course, this time of the year, it's all gorgeous and snowy and dark most of the time, so you can really reconnect with yourself."

Dark, cold and in the middle of nowhere, it sounded like someone had gathered everything I hated most and put it all together in a place to create my idea of absolute hell. It was no way I would voluntarily subject myself to freezing my butt off in the Arctic Circle. There had to be a better idea closer to civilization.

Mutta toisaalta, postiluukusta pudotetut lehtileikeuhkailukirjeet ja muu vihaposti olivat jo saaneet hänet keskelle yhdenlaista helvettiä, joten ehkä matka Suomeen ei olisikaan niin paha ajatus. Majoitustaan vastaan Lucy voisi autella resortin vieraiden kanssa ja saisi täytettyä päivänsä muilla ajatuksilla. Suunnitelmissa ei tosin ollut viehättyä niin kovin tästä komeasta mutta ylimielisestä Tommista... 

Mietin, kun aloin tätä jouluaattona 2021 kuuntelemaan, että pitäisikö minun jättää tämä ensi vuodeksi, mutten malttanut. Niin paljon uutta kuunneltavaa kertyy vuoden mittaan ja monia uusia joulukirjojakin, etten kuitenkaan sitä äänikirjasovelluksen suosikkilistaltani enää löytäisi. Onkohan siinä muuten jokin katto, paljonko suosikkeja saa olla? Minulla on varmasti satakunta. 

Jutun julkaiseminen kuitenkin siirtyi ja kun joulun aikakin oli jo selvästi ohitse, se todellakin unohtui. Nyt kun vuosi on taas kiertänyt lähes uuden lenkuran, tämä sopiikin ensimmäiseksi joulun alusajan postaukseksi. Tarkalleen ottaen kirja ei edes tapahdu jouluna / huipennu jouluun, vaan sen voi ottaa ylipäätään talvikirjana.  

Tessa Hadley: Free Love

 

Tessa Hadley: Free Love

HarperAudio, 2022

Lukija: Abigail Thaw

Kesto: 9 h 2 min

Phyllis Fischer oli nelikymppinen, melko tyypillinen 1960-luvun perheenäiti suurkaupungissa. Hänen tehtävänsä oli huolehtia heidän kodistaan, kun aviomies Robert oli töissä ulkoministeriössä. He olivat asettuneet Lontooseen asuttuaan vuosia Kairossa ja lomailivat kesäisin mieluiten Ranskassa. Heillä oli kaksi lasta, 15-vuotias Colette ja 9-vuotias Hugh. He elivät tyypillistä, vaurasta lähiöelämää ja Phyllis piti omaa elämäänsä idyllisenä. Hän oli huolehtiva vaimo ja seikkailunhaluinen kokki ja äiti, joka kaatui aidonoloisesti maahan kun Hugh "ampui" häntä kohti sheriffileikeissään. Hän ei kaivannut mitään, mitä hänellä ei olisi ollut.

Kesällä 1967 yksi aivan tavallinen, heidän isännöimänsä illallinen muutti kaiken. Nicky oli heidän tuttaviensa poika, joka oli juuri muuttanut Lontooseen ja kaipasi äitinsä mielestä uusia ystäviä isossa kaupungissa. Phyllis ei uskonut että heillä olisi mitään yhteistä sellaisen nuoren miehen kanssa, mutta ajatteli tarjota tuolle viimeksi alakouluikäisenä näkemälleen nuorukaiselle tämän yhden velvollisuusillallisen. Nickyn odotukset olivat samankaltaiset, mutta kohteliaisuudesta kaikkia osapuolia kohtaan hän tuli käymään Fischereillä. Kun Nicky ja Phyllis päätyivät etsimään kadonnutta esinettä pimeästä puutarhasta, spontaani suudelma sai Nickyn pyytämään hämillään anteeksi, mutta Phyllisin ajattelemaan, että kuin hienostuneella ranskattarella, hänellä tulisi vielä olemaan tuo nuori mies rakastajanaan.

It wasn't Nicky's words she played over and over to herself, it was rather the wordless minutes of their one long kiss, until she wore out the freshness of her own recollection of it. Then she was frantic, silently and visibly, rigidly frantic in her need to renew the freshness, kiss him again. 

Kun Phyllis sitten tekee tikusta asiaa ja menee tapaamaan Nickyä, nuorukainen ei tiedä mitä Phyllis hänestä haluaa. Nainen oli hyvissä naimisissa ja voisi olla hänen äitinsä. Tämän elämä lautasliinoineen ja kynttelikköineen oli aivan eri maailmasta kuin hänen omansa, mutta toisaalta, hän olisi otettu jos noin viehättävä ja kokenut nainen haluaisi rakastella hänen kanssaan. 

Phyllis alkoi käydä kaupungissa kerran viikossa. Rogerille hän sanoi kaipaavansa vaihtelua, käyvänsä museoissa tai ostoksilla. Välillä hän tapasi aamupäivisin sisariaan että hänellä oli jotain todellista kerrottavaa retkistään, mutta iltapäivät hän vietti Nickyn vuoteessa.

"Quite possibly you've been contented with your bargain, but whatever any individual couple imagine they've chosen, falling in love and all that, there's an element of dilution in it, the system's bigger than any individual."

Phyllis was frowning and smiling, prodding his bare shoulder with her fingertip.

This was just how she imagined young men might think. "Don't you believe falling in love is real then?"

Nicky said sternly that romantic love was a western invention. Sugarcoating on a contractual arrangement. 

Kun hän palasi kotiin näiltä retkiltään, Roger ja lapset olivat jo tulleet kotiin töistä ja koulusta, mutta hänen poissa ollessaan kukaan ei laittanut tikkua ristiin. Kun Phyllis sanoi nälkäänsä narisevalle Hugh'lle että he olisivat voineet tehdä leipiä, tai yhtä hyvin heidän isänsä olisi voinut laittaa illallisen alulle, Hugh katsoi äitiään järkyttyneenä. Isähän on mies, eivätkä miehet laita ruokaa! Kun Phyllis huomautti maailman parhaimpiin kokkeihin lukeutuvan myös miehiä, Hugh sanoi näiden olevan nynnyjä, eikä hän itse ainakaan koskaan opettelisi ruuanlaittoa. 

Phyllis ei varsinaisesti halunnut puhua Rogerista Nickyn kanssa, mutta välillä miesten eroavaisuuksilta ei voinut sulkea korviaan, vaikka Phyllis pyrkikin sulkemaan silmänsä niiltä kamalilta uutispätkiltä, joita kuraisissa ojissa asetta päänsä päällä kantavista sotilaista kaukana Vietnamissa näytettiin. Oli selvää, että nämä kahta eri sukupolvea edustavat miehet erosivat toisistaan myös maailmankatsomukseltaan.

"Nothing that seems normal and reasonable really is. Men in suits like your husband sit around calmly in meetings, deciding whether it's necessary to drop bombs on villages and children, which is an obscenity much worse than pictured." 

Phyllis stood in her nylon slip and her voice was shaky. "But... you have to be realistic. There have always been wars and people who make trouble, you couldn't just let them all take over."

"People who make trouble, Jesus woman! Has it seriously not occurred to you that it's us who make most of the trouble and do most of the taking over?

Free Love ei ole nimestään huolimatta rakkausromaani, eikä sisällöltään "sex and drugs and rock-'n'-roll". Se on sekä äidin että tyttären kasvutarina, onneksi vailla turhaa moralisointia. Se on myös monikerroksinen, teemoiksi nousivat yksilötasolla esimerkiksi äidin ja vaimon vastuu ja sen vastakohtana tuohon aikaan enemmän noussut ajattelu ihmisen yksilönvapaudesta vaikka olisitkin äiti ja vaimo. Myös luokkaeroja ja sukupolvien välisiä eroja käsiteltiin. Vietnamin sota oli vähemmän esillä kuin se todennäköisesti olisi ollut vastaavassa rapakon taakse sijoittuvassa romaanissa. Kirjoitustyylistä ja tunnelmasta tuli suomennetuista mieleeni esimerkiksi Celeste Ng. 

Johanna Elomaa: Kenelle naakat laulavat

Johanna Elomaa: Kenelle naakat laulavat

Otava, 2022

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 9 h 35 min

Miriam tunsi syyllisyyttä, kun töissä lehden toimituksessa piti taas jäädä ylitöihin. Viisissäkymmenissä oleva toimituspäällikkö Reeta ei tunnu pitävän hänestä. Kahdessa vuodessa he eivät ole lähentyneet ollenkaan, toisaalta Reeta ei tunnu ystävystyneen kenenkään muunkaan alaisensa kanssa vaan johtaa toimitusta rautarouvamaisin elkein. Kun Miriam vastoin pomonsa mielipidettä valitsee provosoivan, lehden miellyttävästä tyylistä poikkeavan kansikuvan, Miriam on se joka kantaa vastuun palauteryöpystä. 

Miriam oli muuttanut taiteilijamiehensä kuvankauniiseen taloon Porvoon vanhassakaupungissa puolitoista vuotta aiemmin, vain muutama kuukausi sen jälkeen kun he olivat tavanneet. Espoossa kasvaneelle Miriamille vanha Porvoo oli kuin boheemi satumaailma. 

Menin salamarakkaudesta sekaisin ja olin haltioissani kadusta, jonka varrella puutalot olivat vaaleansinisiä ja violetteja ja vastamaalattuja. Osa taloista oli hullunkurisesti kallellaan ja osa matalia ja kapoisia kuin nukkekoteja. 

Kotinsa työhuoneen ikkunasta Miriam kuitenkin näkee naapuritalossa tapahtuvan jotain, mihin hänen pitäisi vastuullisena aikuisena puuttua, mutta vaikka hän tuntee häpeää, hän ei saa soitetukai naapurin ovikelloa. Ei vaikka perheen tytär on vasta viidentoista ja viiltelee itseään.

Naapurin ovi avautuu ja Jenna laahustaa pyjamahousuissa ja t-paidassa ulos. Tyttö on avojaloin, eikä tunnu piittaavan pihamaan sorasta. Hän kävelee postilaatikolle, vilkaisee ympärilleen ja oman talonsa ikkunoihin. Kirjekuori on tuttu, tuntuu kummalliselta että se on hetkeä aiemmin ollut omassa kädessäni ja nyt sitä pitelee vieras tyttö kuin aarretta. Tyttö sujauttaa kirjeen housujensa vyötärönauhan alle ja juoksee takaisin sisälle. En näe mitä sen jälkeen tapahtuu.

Om Shanti Shanti Shanti. Riia oli reppureissannut Aasiassa ja opiskellut joogan filosofiaa ashramissa, korkealla Nepalin vuoristossa. Suomeen hän oli palannut joogaopettajana. Kymmenen vuotta myöhemmin hän oli päätynyt Porvooseen ja saanut työpaikan joogastudiolta. Hänellä oli hyvä mies, Riku, jonka kanssa Riia toivoi perheenlisäystä. Aikaa ei ollut loputtomiin, olihan hän jo neljänkymmenen. Rikulla oli ennestään teini-ikäinen poika ja tämän kanssa teini-ikäisen haasteet, ja Riku tahtoo jatkuvasti lykätä ajankohtaa, jolloin vauvaa voisi alkaa yrittää. Riia päätyy tekemään omia päätöksiään, mutta miten pitkään asioita voi Rikulta pimittää? 

Olipahan melkoinen twisti loppupuolella, en yhtään nähnyt mitä on tulossa!.Tunnelma oli kohdillaan heti alusta, kelpo ihmissuhdedraamaa ja ystävyyttä, työpaikka-asioita, vähän kaikkea siis ja lukija niin nappivalinta, tämä oli kuin minulle tehty.