Nina Honkanen: Pohjakosketus

Nina Honkanen: Pohjakosketus
Into kustannus, 2019
Äänikirjan lukija: Elina Knihtilä
Kesto: 8 h 8 min

On harvinaista löytää ihminen, jonka kanssa tulee kuulluksi, jota kuulee ja jonka kanssa saa peilata omaa todellisuuttaan. Silti sitä usein ajautuu suhteeseen, jossa ei osaa mitään noista.

Nainen tapasi kirjailijan Manalassa. Toki hän tiesi tämän ennestään, kansainvälisen kirjallisuuspalkinnon voittaneen miehen kasvot tulivat tutuiksi lehtien kansikuvista ja nytkin kaksi hänen teostaan keikkui pohjoismaisten myyntilistojen kärjessä. 

Puolet naisesta halusi lähteä, puolet jäädä. Naisen omasta erosta oli puoli vuotta, mutta kunnon suudelmasta enemmän kuin hän halusi edes ajatella. Mitä lie kesäyön huumaa, ainakin ihan liikaa alkoholia, hän ajatteli. Seuraavana aamuna hän kuitenkin heräisi taas 37-vuotiaana, kahdesti eronneena kolmen pojan yh-äitinä. Vuosi oli tuolloin 2005. 

Yksitoista vuotta myöhemmin vaikeaa avioeroprosessia on käyty läpi jo vuosi. Sitä edeltäneisiin kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon. Vuoroin mies palvoi, vuoroin alisti naista henkisellä julmuudellaan. Kumpikaan ei oikein ymmärtänyt toista tai osannut eläytyä toisen elämään. He katsoivat samaan suuntaan, mutta näkivät aivan eri asioita. He kilpailivat kaikesta, kumpi on väsyneempi, kumman maksamat laskut olivat tärkeämpiä, kumman kasvatusmetodit parempia. Omasta puolisosta oli tullut suurin vihollinen, vaikka juuri tämä oli se ihminen jonka kanssa olisi pitänyt saada kokea turvaa. Heidän arkensa oli kuin juoksuhiekkaa, ei voinut koskaan tietää, milloin maa katosi jalkojen alta.

Nainen on loputtomat kerrat toivonut että löytäisi tarpeeksi rohkeutta lähteä. He eivät ole riitoineen kaksin, heillä on paitsi naisen aiemman liiton pojat ja miehen jo aikuiset lapset, myös yhteinen lapsi. Ja silti, kun hän ensimmäisen kerran päästi suustaan ne kolme sanaa, "minä jätän sinut", hän pelästyi enemmän suustaan päässeitä sanoja kuin miehen vihaista katsetta. 

Pohjakosketus on romaaneja joiden kirjoittaminen on tärkeää. On helppo uskoa, että tämän kirjoittaminen on ollut terapeuttista sekä kirjailijalle itselleen, että lukijoille, jotka ovat itse kokeneet parisuhdeväkivaltaa. Pohjakosketuksessahan ei ole mukana fyysistä väkivaltaa, sen mustelmat ovat sisäpuolella, mutta ne voivat olla yhtä pahoja.

Eri aikatasoissa hyppely on romaaneissa nykyään yleistä, joten niitä lukee rutiinilla ja usein ne toimivat. Tässä romaanissa olisin kuitenkin toivonut kronologista juonenkulkua Laura Mannisen Kaikki Anteeksi -kirjan tapaan. Riitely oli samanlaista vuodesta toiseen (ja alkoi kohta seurustelun alkuvaiheessa) joten aikatasot eivät tuoneet siihen vaihtelua enkä löytänyt niiden käytölle perustelua. Pakko myöntää, että aloin kyllästyä jo useamman tunnin ennen loppua, kunnes päästiin takaisin nykyhetkeen mökille, josta kirja myös alkoi ja uteliaisuuteni heräsi taas.