Tänään käynnistyy kesän 2020 naistenviikko, jota perinteiseen tapaan vietetään myös kirjablogeissa. Tapahtuman emäntänä toimii tälläkin kertaa Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi. Oma blogini pyrkii tänä vuonna, ensimmäistä kertaa, julkaisemaan kirjajutun jokaisena naistenviikon päivänä.
Ensimmäinen nimipäiväsankari on Riikka ja täsmäkuuntelin haasteeseen Riikka Ala-Harjan uusimman, nimeltään En Saab. Kirjan päähenkilö on nimeltään Olga, joten sen olisi voinut sijoittaa myös Olgan nimipäivään 23.7, mutta blogissa on näillä näkymin sinne varattu toinen Olga, kirjan päähenkilö hänkin.
Riikka Ala-Harja: En Saab
Otava, 2019
Lukija: Meri Nenonen
Kesto: 4 h 15 min
BookBeatin ilmainen kokeilujakso
Ei se mitään mua kato, se kelaa kai turvavyön systeemejä. Mä katon sitä, mä jaagaan sen katsetta. Se istuu mun lähellä, mut ei se kato mua. En mä enää voi kysyä sen nimeä ilman että siitä kehittyy joku keissi.
Ja kun ei kehtaa kysyä nimeä, Olga nimeää naisen Muikkeliksi. Olga on ajanut reilun kolmen tunnin matkan Lohjalta Siikaisiin, koska sieltä löytyi uusi turvavyön lukkopesä hänen 28 vuotta vanhaan Saabiinsa ja seuraavana päivänä auto on saatava katsastuksesta läpi.
Olga on ollut aika rikki sen jälkeen kun tyttöystävä, Pupunhammas, petti ja lähti. Uus pano, uus haju. Pupunhampaan iho halus kertoa mulle jotain mitä Pupunhammas ite ei halunnu, et bunnybaby loikki ympäriinsä ja paneskeli, mut aineenvaihdunta ja iho halus ilmottaa mulle kilpailijasta ihan niinku joku yksinnaimispoliisi. Ja nyt hänen Saabiaan korjaa lähes 180-senttinen nainen sinisessä haalarissaan. Ihan hirveen hurmaava ja staili. Alasti sinisen haalarinsa alla, Olga ajattelee.
Sillä on karseen komee tukka ja upeet, karheet, huonosti rasvatut kädet. Mä voisin nuolla ne pehmeiks, en ehdota. EN ehdota.
Sormusta sillä ei oo, sen mä katoin heti. Toisaalta voi sillä silti olla joku. Mun piireissä on aika tosi paljon semmosia jotka on käyny panee reilusti yli nelikymppisiä jotka on ollu viimeset kakskyt vuotta heteronaimisissa ja joilla on lapsia, ja sit herää sellaiset lopunajan toiveet, että pitäis ehkä hiukka naisrakastaa ennen ku elämä loppuu ja sit ne naisrakastaa pari kuukautta ku onhan se kiva ku joku näprää niiden klitorista jota niiden mies ei oo just koskenu. Ja sit ne lesboo kesän tai seikkailee niinku ne ite saattaa sanoa ja sit ne uuvahtaa ku duuni alkaa ja jumpat.
Olga pelaa ringetteä ja on töissä apteekissa ilman farmaseutin tutkintoa. Hän on syntynyt Neuvostoliitossa, muuttanut Ukrainasta Suomeen viisivuotiaana. Mä en oikeestaan tiedä millaista Neuvostoliitossa oli, tai millaista meillä oli, mähän olin viis ku me muutettiin. Mut kyllähän mä jotain muistan, esimerkiks miten kolhoosin päiväkodissa joutu aina syömään lautasen tyhjäks, miten mutsi opetti mua lätkiin korttia ja miten oli hauska uida joessa kun faija piti kainaloista. Ydinvoimalaonnettomuudesta ei puhuttu oikein koskaan. Suomen jutut mä muistan paremmin, sen miten mua haukuttiin koulussa iivanaks ja miten paljon mä jouduin oleen yksin kotona kun mutsi ja faija oli aina töissä. Vanhemmat ovat jo kuolleet, molemmat viisikymppisinä syöpään ja perinnöksi Olga sai vain Saabin. Ja nyt Saabin ratissa istuu Muikkeli.
"Laita vaan tuuletus ihan niin isolle kun haluat, mut älä pliis aja näin kovaa", mä sanon. Nopeusmittarin viisari liikkuu, vauhti nousee, mittari näyttää jo sataakolmeekymppii, tää tyyppi, se ajaa taas päin vittua! Äkkiä me ollaan ihan kiinni Audi A6:n tummansinisessä perseessä. "Mä yritän vähän niinku siedättää sua." Allergikkoja siedätetään, en mä tarvii tällasta.
"Mut tällä lailla vanha karsta irtoo", ja yhtäkkiä se vetää taas tosi jyrkkäkulmasesti vastaantulevien puolelle vaikka edessä on pieni mäki ja sulkuviiva. Enää mä en saa sanottua mitään. Me ajetaan Audin rinnalla, Muikkeli painaa kaasua.
"Vanha pitää myllätä pois", se sanoo ja vilkasee mua.
Roadtripistä kohti Lohjaa tulee hurja, kun intohimo Muikkelia kohtaan vaihtuu välillä pakokauhuksi päätyä rekan alle. Loppuosa olikin aika yllättävä, kirjan loppu vähän outo.
Kirjassa on hyvin vähän dialogia, enimmäkseen se on Olgan omaa päänsisäistä tajunnanvirtaa, miten esimerkiksi Muikkelin saisi lähtemään mukaan Siikaisista Lohjalle. Olgan ajatukset käyvät täydellä höökillä koko ajan, mutta kun ajatuksiaan pitäisi sanoa ääneen, siihen se tyssää. Niin kuin monilla käy, kun ihastuu toiseen ihmiseen eikä tiedä mitä hän ajattelee sinusta. Haastatteluissa Ala-Harja on kertonut kirjan idean takana olevan omalta isältä peritty Saab 900.
Kirja on kauttaaltaan puhekielinen ja toimi äänikirjana todella hyvin, sillä Meri Nenonen ei pelkästään lukenut kirjaa vaan pikemminkin esitti sen. Lukukokemus olisi paperikirjana ollut väistämättä aivan erilainen, joten nyt on vaikea arvioida miten paljon lukija nosti kirjalle antamiani tähtiä, selvää on vain, että äänikirja toimi edukseen.
Huomenna on muun muassa Saaran nimipäivä ja sen kunniaksi blogissa ilmestyy heti aamusta juttu Saara Cantellin esikoisromaanista Kesken jääneet hetket.
