WSOY, 2021
Alkuteos: The Dutch House
Lukija: Santeri Kinnunen
Kesto: 11 h 10 min
Van Hoebookit olivat tienanneet omaisuutensa savukekaupalla ensimmäisen maailmansodan aikana ja rakentaneet talonsa vuonna 1922. Siinä oli paljon lasia, ikkunoista saattoi käytännössä nähdä talon läpi. Se oli valmistuessaan sijainnut omassa rauhassaan keskellä peltoja, mutta Van Hoebookit olivat selvinneet lamasta myymällä lähes kaiken maan sen ympäriltä ja niin Elkins Parkin pikkukaupunki, joka sijaitsi Philadelphian osavaltiossa, oli siirtynyt aina vain lähemmäs heidän ulko-oveaan ja nykyään talo oli vain yksi monesta saman kadun varrella.
Isä ei ollut koskaan tavannut talon rakennuttanutta hollantilaista pariskuntaa. Hän oli rikastunut kiinteistökaupoilla ja osti talon vuonna 1946, vuosi rouva Van Hoebookin kuoltua, täysin kalustettuna ja sellaisenaan he neljä siihen myös asettuivat.
Maeve oli lapsista seitsemän vuotta veljeään Dannyä vanhempi. Kun hän oli kymmenen, äiti alkoi poistua kotoa ensin muutamaksi päiväksi, sitten viikoksi, aina yllättäen ja koskaan hyvästelemättä. Kerran koitti päivä, jolloin isä sanoi, ettei äiti enää palaisi, ja Maeve sairastui pahasti. Äiti oli lähtenyt Intiaan.
Andrea Smith oli ensimmäinen nainen jonka isä toi hollantilaiseen taloon äidin lähdettyä. Nainen oli itse puoliksi hollantilainen ja erittäin kiinnostunut talosta ja sen arkkitehtuurista. Kun hän oli epäsäännöllisen säännöllisesti piipahdellut talossa parin vuoden ajan, hän toi mukanaan myös kaksi pientä tytärtään. Isä ei varsinaisesti pitänyt lapsista, joten Maeve ja Danny olivat varmoja, että se olisi rouva Smithin viimeinen käynti talossa.
Pitkään listaan asioista joista siskoni ei saanut kiitosta, lisättäköön tämä. Hän oli hyvä niille tytöille. Jos isä tai Andrea oli huoneessa, Maeve sivuutti tytöt kohteliaasti, mutta kun hänet jätettiin yksin Norman ja Brightin seuraan, hän teki aina jotain kivaa. Opetti heidät virkkaamaan tai antoi heidän letittää hiuksiaan tai näytti miten tehdään tapiokapuuroa. Tytöt puolestaan seurasivat häntä ympäri taloa kuin kaksi palvovaa cockerspanielia.
Kun Maeve opiskeli collegessa New Yorkissa, isä ja Rouva Smith menivät naimisiin ja Andreasta tuli rouva Conroy. Kun Andrea yllättäen jäi leskeksi, hän onnistui kieroilemaan kaiken miehensä omaisuuden haltuunsa. Danny joutui lähtemään kodistaan eikä sisaruksilla ollut enää mitään asiaa hollantilaiseen taloon.
Talosta tuli heille pakkomielle. He viettivät tunteja autossa, kadun varressa, seuraten talon tapahtumia, tai pikemminkin sitä miten siellä ei koskaan tapahtunut mitään.
Santeri Kinnusen ääntä oli oikein mukava kuunnella, hänen tyylinsä muistutti paljon suosikkilukijaani Jukka Pitkästä. Kirjan kerronnan tyyli toi puolestaan mieleeni John Irvingin Kaikki isäni hotellit, jonka olen kuunnellut Pitkäsen lukemana. Ihmettelen ettei Patchettia ole suomennettu aiemmin.
Halusin niin kovasti pitää tästä kirjasta. Pidin sen alusta paljonkin, mutta tuli vaihe, jossa meinasin kyllästyä siihen ja olin siitä niin harmissani. Sitten seurasi taas nousuvaihe joka ei valitettavasti kestänyt ihan loppuun saakka ja annoin kirjalle lopulta kolme tähteä. Ehkä minun olisi sittenkin pitänyt kuunnella tämä englanniksi Tom Hanksin lukemana, kuten harkitsin.
