Milla Keränen: Kapteeni
Gummerus 2016
471 sivua
Kauempaa suola-aittojen ja kauppiastalojen takaa kuului koulupoikien metelöintiä. Minun olisi pitänyt olla heidän joukossaan, kuten kunnon kauppiaanpojan kuului, eikä pureskelemassa ruisleipää suola-aitan takana, mutta kevätpäivät olivat minusta aina liian kauniita tuhlattaviksi. Kun sulavat jäät paukkuivat ensimmäistä kertaa jokirannassa, minä karkasin satamaan ja aloin odottaa kesää.
Pikku-Johanin eno purjehtii pienellä huukkarijahdilla, Marialla, kaukaisiin maihin. Niin hän ainakin kertoo tarinoissaan joissa vilisevät tummapintaiset kaunottaret, sateenkaartakin kirkkaammat eläimet, tropiikin yöt ja kaukaiset satamat, tuomisinaan kauniit simpukankuoret. Lapsena Johan ei malttanut odottaa että eno ottaisi hänet merille mukaan, mutta ennen kuin Johan, jota Anders ja porvoolaiset satamamiehet Kapteeniksi kutsuvat, ehtii riittävästi kasvaa, meri vaatii uhrinsa. Kun pappi heitti hiekkaa arkulle, katseli Johan joenvarteen ja tuumi, että mereen Anders olisi pitänyt haudata, sillä Anders ja hän itse ovat meren omia.
Viisitoistavuotiaana, 1740-luvun lopulla, Johan saa ensimmäisen pestinsä ja ylenee pian tyyrmanniksi, purjehtien joka talvi Välimerelle saakka. Friedrichshamnin pohjakosketus Tammisaaren edustalla vaatii kuitenkin yli talven kestävät korjaustyöt ja tuon talven mittaan Johan tutustuu Gretaan, kuusitoistavuotiaaseen ujoon ja hiljaiseen kauppiaantyttäreen. Kun vedet aukeavat ja Johan purjehtii pois, jäävät nuoret toistensa mieliin.
Kuluu muutama vuosi, kun Tammisaareen saapuu viesti joka kertoo Johanin saapuvan pian kaupunkiin. Greta kuulee vanhempiensa keskustelevan Gretan naittamisesta Johanille, eikä ole kuulemastaan lainkaan pahoillaan. Johanin isä on tällä välin kuollut ja nuorukaisesta on tullut sitä myötä kauppias ja talonomistaja. Johanilla ei kuitenkaan ole minkäänlaista mielenkiintoa asettua aloilleen ja ryhtyä maakravuksi, päinvastoin, hänellä on suuri suunnitelma rikastumisesta. Niinpä Johan oli helpottunut kun Greta vastasi myöntävästi kosintaan. Isänsä kuoltua hänen olisi ollut pakko luopua suunnittelemastaan Itä-Intian purjehduksesta, ellei olisi ottanut vaimoa huolehtimaan kauppahuoneesta.
Ajattelin Gretaa kumartuneena tilikirjojen ääreen tai nostelemassa kangaspakkoja vanhempiensa rihkamapuodissa ja olin varma, että Franz tulisi olemaan tyytyväinen valintaani. Kun olin nähnyt naiseksi varttuneen Gretan merillä viettämieni vuosien jälkeen, minun oli ollut helppo tehdä ratkaisuni. Jonas oli ollut oikeassa; mikään ei tekisi miehen elämästä yhtä mukavaa kuin hyvä vaimo, ja Gretassa oli kaikki ne ominaisuudet, jota mies vain saattoi toivoa. Varsinkin sellainen mies, joka aikoi lähteä vuosiksi merille ja jättää nuorikkonsa yksin.
Moni menehtyy rankan matkan aikana tropiikin tauteihin, mutta Kapteeni selviytyy perille Madrasiin. Intiaan kantautuu pitkällä viiveellä myös tieto Euroopassa puhjenneesta sodasta. Kauppalaivat otetaan sotakäyttöön, niin myös se Englannin Itä-Intian kauppakomppanian alus jonka perämiehenä Johan lähti matkaan, mutta päällikkönä rantautui Intiaan. Mukaan kotimatkalle tarttuu Mikko, suomalainen merenkävijä joka ystävystyy ensin Kapteenin, myöhemmin myös tämän vaimon kanssa.
Mikosta tuleekin tarinan kolmas päähenkilö, hyvä niin. Ilman Mikkoa olisi jäänyt puuttumaan enemmänkin kuin kolmannes.
Kapteenissa on monia teemoja. On Johanin kaipuu merille ja ahdistava velvollisuudentunne vaimosta ja kauppahuoneesta. Tarve menestyä ja tuskastuminen kun asiat eivät ota sujuakseen ja siitä seuraavat lukuisat väärät valinnat. On Gretan ikävä, yksinäisyys, lukuisat miehelle kirjoitetut kirjeet jotka eivät koskaan häntä tavoita ja tyhjä syli johon vain koiranpentu käpertyy. On Johanin ja Mikon ystävyys, luottamus ja luottamuksen pettäminen.
Vaikka tarina olisi tietyin paikoin kestänyt pientä tiivistystä, kantoi tunnelma hyvin läpi kirjan. Pidin myös Gretan ja Johanin toisistaan niin eroavien maailmojen vastakkainasetteluista. Kun mies on keskellä tropiikkia oloissa joita Greta ei pysty edes kuvittelemaan, kertoo vaimo kirjeisiinsä arkisista asioista kuten lumesta joka ylettää sukanvarsiin, keväällä tulvivasta joesta ja pohtii mahtaako Johan siellä kaukana saada edes riisipuuroa jouluna.
En yleensä reagoi kirjoihin niin fyysisesti kuin Kapteenin viimeisillä sivuilla. En sanoisi välttämättä pitäneeni loppuratkaisusta, mutta sen toteutus Johanin osalta toi ensin vilunväreet ja sitten sainkin pyyhkäistä silmäkulmaa kun Greta kirjoitti miehelle viimeisen kirjeensä.
