Kesäluettavaa vol 2

Toinen paketti kesäteemaisia kirjoja. Aloitetaan dekkarilla Saimaan rannalta ja jatketaan sieltä nimeämättömään keskikokoiseen kaupunkiin joka mielestäni voisi olla vaikka Hämeenlinna? Kolmannessa kirjassa pyrähdellään siellä täällä, esimerkiksi Normandiassa ja Korfulla. Viimeisenä englanniksi kuuntelemani kirja, joka sijoittuu tällä kertaa Keysin saarille Floridan eteläkärkeen.. 

***

Miia Laine: Kuolema ei lomaile

#1 Emilia Jääpuro 

Saga Egmont, 2025

Lukija: Anni Tani

Kesto: 6 h 12 min

Nelikymppinen Emilia Jääpuro oli viettämässä juhannusta kuusivuotiaan Leo-poikansa ja aviomiehensä Villen kanssa mökillä Saimaan rannalla. Emilialla oli takanaan kolmentoista vuoden ura konstaapelina Espoossa, mutta vuosi sitten hän oli ryhtynyt yksityisetsiväksi. Ville taas oli yläkoulun historianopettaja. 

Emilia sai yllättävän yhteydenoton entiseltä pomoltaan, kun nämä tarvitsivat apua. Lähellä heidän mökkiään oli tapahtunut epäilykset herättävä kuolemantapaus. Huvila kuului Karvian perheelle, joka tunnettiin pesuaineista. 

Ekologista Kielo Wash -tuotesarjaa myytiin luontaistuotekaupoissa ja yritys oli laajenemassa ulkomaille. Isän kuoltua poika Patrik ja leski Helena olivat nousseet yrityksen johtoon. Puoli vuotta sitten Helena oli alkanut seurustella Henrin kanssa ja ollut sen jälkeen vähemmän kiinnostunut yrityksen asioista, ja nyt Henri oli löytynyt kuolleena rantavedestä. 

Epäiltyjä oli monia, kun sekä Patrik että tämän vaimo Hanna olivat riidelleet edellisiltana Henrin kanssa. Helena oli luonnollisesti epäiltyjen listalla, samoin juhannusvieraat eli Helenan tytär Lisa ja ystävä, kuvataiteilija Anneli. 

Lukija oli omaan makuuni aika monotoninen, etenkin kun juuri ennen tätä kuuntelin englanninkielisen feelgoodin ja niissähän repliikit näytellään viimeisen päälle. Juoni oli vähän heppoinen, tyyliltään cozy crimea. Kevyttä kesäkuunneltavaa siis, välipaladekkari. 

***

Kirsi Pehkonen: Hiukan hukassa 

#2 Siru Valpas

Karisto, 2024

Lukija: Anni Kajos 

Kesto: 4 h 59 min

Hiukan hukassa lähti liikkeelle kuin pyörremyrsky. Siru valmistautui treffeille, muttei tiennyt kumpi hänen viime aikoina tapaamistaan miehistä kohta soittaisi ovikelloa, niin epäselvä allekirjoitus oli ollut hänelle jätetyssä post-it lapussa. Vaihtoehtoina olivat Pekki, joka liikkui alamaailman reunamilla, tai Saku, joka työskenteli poliisina. Hetkessä molemmat olivat hänen rappukäytävässään, niin sanotusti tilanne päällä.

Sirun Etsintätoimisto Vitonen sai toimeksiannon tuotantoyhtiöltä, joka oli aloittamassa uutta realitysarjaa. Sirun tehtävänä oli varmistaa etukäteen henkilöiden osoitteet ja ottaa näistä arkisia kuvia ilman että kohde tiesi, että häntä tarkkaillaan. Tämä sujui aluksi kohtalaisesti, kunnes kohdalle osui mies, joka piileskeli. 

Toinen asiakas oli vanha rouva, joka oli laittanut hääpukunsa tuulettumaan terassille, mistä se oli kadonnut. Siru epäili että pukua yritettiin myydä rahan toivossa, mutta selitys olikin arkisempi. 

Kirjan alku oli kaaosmainen, enkä pitänyt siitä, mutta sitten kun laitettiin vähän jarrua päälle ja päästiin tämänkertaisiin tehtäviin, oli taas kiva kuunnella. En muistanut noista sivuhenkilöistä ketään, ja kirjassa selitettiin hyvin huonosti ketä he olivat ja mistä Siru heidät tunsi. 

***

Clarisse Sabard: Flora ja Joséphine 

#1 Agapanthes

Bazar, 2026

Lukija: Meri Nenonen 

Taidegalleristi Flora Blake oli halunnut pysytellä kaukana elokuvaohjaaja Yani Botzarisista, mutta kun eräs nuori näyttelijä kertoi #MeToo levitessä tulleensa hänen hyväksikäyttämäkseen, Flora halusi tukea näyttelijää omalla ulostulollaan. 

He olivat olleet vasta kaksi teini-ikäistä kun hänen äitinsä uuden aviomiehen poika, Yani, oli yrittänyt raiskata hänet. Yani Botzaris oli suosittu, joten lehdistö käänsi naisten kertomukset pian kateellisuudeksi ja haluksi tuhota miehen ura, ja se näkyi yhtäkkiä myös Floran taidegallerian asiakkaiden haluttomuudessa tehdä hänen kanssaan kauppaa. 

Flora oli yhdessä ranskalaisten serkkujensa kanssa perinyt yllättäen talon Normandiasta, ja Flora pakeni mediaa sinne.

Normandiassa hän sai käsiinsä päiväkirjan, joka kertoi hänen sukunsa tarinaa.

Vuonna 1926 Floran isoäiti Josephine opiskeli maalausta pariisilaisessa taidekoulussa. Hänen isänsä oli kuuluisa taidemaalari, johon liittyi yllättävä skandaalihuhu, jonka mukaan isä olisi osallinen kadonneeseen timanttiin ja jopa syyllinen sen varastamiseen. 

Taidekoulun kesätauolla Josephine lähti tätinsä mukana Firenzeen, jossa tapasi hurmaavan nuoren aatelismiehen, jonka kutsuun vierailla kotilinnassaan he suostuivat. Flora oli aivan rakastunut, mutta kohtalolla oli hänen varalleen ikäviä käänteitä.

Floran ja Josephinen tarina kuljetti ympäri maailmaa ja etenkin Eurooppaa, sillä Ranskan ja Italian jälkeen Josephine päätyi tädin kanssa Kreikan saarelle, jonne Florakin matkasi Josephinen jalanjäljissä. Tämä on oikea kunnon lukuromaani johon saa uppoutua pidemmäksi aikaa. Nautinnollista viihdettä!

***

Hope Holloway: A Secret in the Keys

#1 Coconut Key

Podium Audio, 2021

Lukija: Amy McFadden 

Kesto: 7 h 45 min

Beck Fosterin aviomies oli jättänyt hänet toisen samanikäisen naisen, liikekumppaninsa takia. Se oli sattunut paljon enemmän, kuin jos mies olisi jättänyt hänet parikymppisen, sugardaddyä etsineen bimbon tähden. Talo oli laitettava myyntiin, ja Beckin pitäisi etsiä itselleen huoneisto, muuten hänellä ei olisi pian kattoa pään päällä. 

Eräänä päivänä postin seassa oli kirjekuori, joka oli lähetetty Coconut Keystä, Florida Keysin saarijonolta, jossa Beck oli asunut kymmenvuotiaaksi, aina siihen kamalaan päivään saakka, kun hänen äitinsä ja tätinsä olivat riidelleet ja äiti oli vihaisena pakannut auton ja Beckin ja huristanut tiehensä. He olivat silloin muuttaneet Atlantaan, eikä Beck ollut edes käynyt Coconut Keyssä sen jälkeen. 

Kirjeessä oli kutsu Lovely-tädin juhliin (ilman tarkkaa päivämäärää) ja kirjelappu, jossa hänen lapsuusystävänsä kertoi Lovely-tädin kiireesti tarvitsevan Beckin apua. 

Kun Beck vielä epäröi, hänen tyttärensä Peyton, jolla oli juuri alkanut kolmen viikon loma, laittoi äitiinsä vauhtia. Hän ainakin haluaa tutustua isotätiinsä ja viettää ihania lomaviikkoja palmujen katveessa.

Kun he saapuivat Keysille, kävi ilmi että Lovely-täti on ollut vakavassa auto-onnettomuudessa ja kokenut kuoleman porteilla käynnin. Noina lyhyinä hetkinä hän oli tavannut oman äitinsä ja Beckin hetki sitten kuolleen äidin, joka oli antanut hänelle luvan kertoa totuus Beckin syntyperästä. Nyt Lovelyn pitäisi vain keksiä, mikä on sopiva hetki kertoa Beckille, että tämä onkin hänen tyttärensä...

Valitsin tämän kirjan paitsi kesäkuumeeseen ja matkakuumeeseen, myös siksi että meidän oma Floridan matka noin 15 vuotta sitten on edelleen parhaita reissujamme, ja etenkin saarijonolla vietetyt päivät olivat sen huippukohta. Jälkikäteen ajateltuna ei olisi edes lähdetty ajamaan länsirannikolle ja niin kauas pohjoiseen kuin mentiin, Everglades ja Keys olisi riittänyt mainiosti.

Kirjakin oli aika ihana, meinaan kuunnella sen jatko-osia.

Loppuun muutama kuva Keysiltä ❤️

Käytiin uimassa rannalla, jossa kohtaavat Pohjois-Atlantti ja Meksikonlahti

Hotellin aluetta Key Largossa, jossa myös kirjan Coconut Key sijaitsee 

Toisen hotellin aluetta saarilla 

Matkalla Key Westiin, kun aurinko alkoi jo laskea

Rannalla Key Westissä 

Historiallisia romaaneja vol 11

Neljän historiallisen romaanin paketti, nyt 1700-luvulta sodan vuosiin. Oletko näistä kenties jo jotain lukenut tai kiinnostaako joku?

***

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana 
Karisto, 2024
Lukija: Emma Louhivuori 
Kesto: 15 h 32 min


Kun Agnes oli syntynyt ja vauva huomattu raajarikoksi, moni oli toivonut että lapsi kuolisi pois ja terveitä pienokaisia syntyisi sen tilalle. Mutta Agnes oli jäänyt vanhempiensa ainokaiseksi ja kasvanut rakastettuna. Hän luki mielellään, ompeli koruompeleita ja auttoi taloustöissä. Toisaalta hän oli yksinäinen lapsi jolla ei ollut ikäisiään ystäviä. Rahalla tälle olisi saattanut löytää puolison, mutta äidin mielestä raha piti säästää kattamaan tyttären kulut heidän kuoltuaan. Raajarikon tytön oli turha haaveilla avioliitosta 1700-luvun Lontoossa.

Kun Agnesin vanhemmat lähtivät matkalle Amerikkaan, he päättivät että Agnes lähtisi sukulaisten luo Edinburghiin. Siellä hän sai ensimmäistä kertaa ikäisiään ystäviä ja päinvastoin mitä hänelle oli aina hoettu, ihailijan, joskin "ylämaalaisen villin". Sattumien summana Agnes päätyy tuonne villien maahan eli Skotlannin ylämaille, ja huomaa viihtyvänsä siellä yli odotust
en. Taakseen seurapiireihin hän jättää väärinkäsityksestä ruokkimansa skandaalinpoikasen. 

En edes tiedä, miksi suhtauduin tähän 1700-luvun klaanisarjaan aluksi niin nihkeästi. Ihan suotta, sillä kirja on mukavasti soljuvaa historiallista romantiikkaa jossa on riittävästi ajankuvaa ja kipakanpuoleinen sankaritar. Mukana on myös sopivasti kateutta ja juonittelua, loistava palvelijanrooli ja niin ihanasti sitä rakkautta.

*** 

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

#2 Adelin tyttäret

Gummerus, 2026

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 10 h 4 min

Kesällä 1912 Adelin perhe sai yllättävän yhteydenoton äidinäidiltä, johon yhteydet olivat olleet poikki jo pidempään. Nyt isoäiti haluaa tutustua tyttärentyttäriinsä, ja kutsuu isosisko Thyran ja 13-vuotiaan Kittyn kesäksi Munkvikin kartanoon Kuusiston saarelle. Heidän lähtiessään äiti varoitteli isoäidin olevan ankara, joten heidän tulisi käyttäytyä erityisen hyvin.

Perillä Kitty ihastuu kartanon suureen kokoon ja sen eläimiin, mutta Thyra näkee paikan rapistuneen kunnon. Ylläpitoon vaadittavat varat ovat ilmeisesti loppuneet jo kauan sitten. 

Taiteilijavanhempiensa suhteellisen vapaissa tavoissa kasvaneena etenkin villivarsa Kittyllä on vaikeuksia miellyttää isoäitiä, ja sen isoäiti tekee selväksi heti alussa, että miellyttää pitää selvitäkseen edes jotenkin kunnialla kesänvietosta. Mustaan leskenpukuun sonnustautunut isoäiti on jäykkä ja suorasukaisen epäkohtelias vanhus, joka tiuskii palvelijoille, mikä kauhistuttaa Thyraa joka ei voisi kuvitella heidän äitinsä käyttäytyvän niin ilkeästi ketään kohtaan. Jo ensimmäisenä päivänä Thyra alkaa ihmetellä, miksi isoäiti edes on kutsunut heidät luokseen. 

Äidin veli, murahteleva Volter-eno, on kartanon toinen asukas. Isoäiti varoittaa tyttöjä häiritsemästä tätä aterioiden ulkopuolella, sillä eno viihtyy omissa oloissaan. Tytöt näkevätkin häntä lähinnä päivällisellä, sillä mies puuhaa jotain huoneessaan yömyöhään, ja nukkuu pitkään päivällä. Isoäiti suhtautuu poikansa tekemisiin joutavuuksina, mutta eno ei näytä juurikaan välittävän äitinsä näkemyksistä. Minkäänlaista lämpöä näiden kahden välillä ei näy, eikä Thyra voi olla pohtimatta, mikä isoäidistä on tehnyt niin katkeran. 

Kesästä olisi voinut tulla loputtoman pitkä, ellei Kitty viihtyisi tallilla ja Thyra olisi ottanut projektikseen ravistuneen huvimajan ja sen viereisen lammen kunnostamisen. Enosta Thyra saa yllättävän liittolaisen ja on toinenkin mies joka kiinnittää hänen huomionsa. Kuusiston paroni on yhtä aikaa sekä pöyristyttävä suhtautumisessaan Thyraan, että kismittävän puoleensavetävä. 

Adelin tytärten kakkososa oli mitä parhainta kartanoromantiikkaa. Ei epäilystäkään etteikö Antell tekisi taustatyönsä hyvin ja rakentaisi sen päälle koukuttavan juonen. Täyttä viittä tähteä edelleen!

***

Sirpa Kähkönen: Rautayöt

Kuopio-sarja 2

Äänikirja: Otava, 2018

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 58 min

Jalmari oli kaatunut talvisodassa, mutta Lassikin tuntui melkein kuin kuolleelta, niin syvälle sotaan tämä oli vaipunut ettei normaaliin elämään saati työssä käymiseen enää toennut. Annalle jäi paljon vastuuta, oli vinttihuoneeseen erakoitunut mies, pikkuhiljaa taaperoiksi kasvavat kaksoset, vanheneva anoppi ja ruuan taikominen heille kaikille. Yksi Annan suurimmista unelmista olikin saada pikku possu kasvamaan pihavajaan. 

Huonossa kunnossa olevaan naapuriröttelöön saadaan asukkaaksi Helvi-evakko ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Mari. Vaikka muut suhtautuvat evakoihin "kaikilla niillä oli suunnilleen kartanot siellä rajan takana" -asenteella, Anna ystävystyy Helvin kanssa, ja tämän lähes aikuisesta tyttärestä tulee innokas lastenvahti kaksosille. Myös Hannes kummittelee taustalla, milloin tunnustaen Annalle rakkauttaan, milloin vaatien Lassia osallistumaan työläisten uuteen nousuun. Uusi sotakin tuntuu olevan ovella.

Toinen osa jatkui melko suoraan siitä, mihin ensimmäinen jäi. Edelleen olen koukussa ja kuuntelin juuri kolmannenkin osan.

***

Kate Morton: Talo järven rannalla

Äänikirja: Otava, 2021 (suom. Bazar, 2017)

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 20 h 39 min

Cornwall, 1933

Miehen nimi oli Benjamin Monroe ja hän oli kesätöissä Alice Edevanen äidin sukutilan puutarhassa. Alicen äidillä oli joka juhannus tapana pitää puutarhajuhlat, joiden valmistelut olivat nyt täydessä käynnissä. Alice oli ihastunut Beniin heti ja toivoi että saisi nuorukaiselta vastakaikua. 

Cornwall, 2003

Sadien pomo, vanhempi rikostutkija, oli määrännyt hänet lähtemään Lontoosta, pitämään kertyneet lomansa ja pysymään poissa niin kauan että kohu laantuu. Sadie oli tutkinut pikkutytön kadonneen äidin tapausta, josta oli kehittynyt hänelle ja lapsen isoäidille yhteinen pakkomielle. 

Sadie oli lähtenyt isoisänsä luo Cornwalliin, jossa tämä asui seuranaan vain kaksi koiraa ja sohvan alla viihtyvä kissa. Koiria lenkittäessään hän ajautui syvälle metsään, josta yllättäen alkoi löytyä villiintyneen puutarhan osia ja sitten vanha, hylätty tiilikartano. Ikkunoista kurkkiessaan Sadie näki talon jääneen tyhjilleen kuin kadonneeseen hetkeen; huonekalut paikoillaan, teeastiasto pöydällä, kuivuneet kukat maljakoissa. 

Hän loi vielä viimeisen silmäyksen taloon ennen kuin seurasi koiria villiintyneen marjakuusiaidan läpi. Taivaalle kipuava aurinko oli pujahtanut pilven taakse, eivätkä ikkunat enää iskeneet silmää järvelle. Talo näytti murjottavan kuin hemmoteltu lapsi, josta on ollut hauskaa olla huomion keskipisteenä ja jota harmittaa, kun mielenkiinto siirtyy muualle. Linnutkin lentelivät usvaisella aukiolla edestakaisin entistä röyhkeämmin päästellen huutoja, jotka kuulostivat aavemaiselta naurulta, ja hyönteisten kuoro voimistui sitä mukaa kuin päivä lämpeni.

Järven tasainen pinta kiilsi salaperäisesti savenharmaana, ja yhtäkkiä Sadie tunsi itsensä tunkeilijaksi. Oli vaikea sanoa, miksi hän oli siitä niin varma, mutta kun hän kääntyi sukeltamaan marjakuusiaidan aukosta ja lähti seuraamaan koiria kotiin, hänen poliisinvaistonsa kertoi, että talossa oli tapahtunut jotain hirveää.

Lontoo, 2003

86-vuotias Alice oli luonut mittavan uran salapoliisiromaanien kirjoittajana ja hänellä oli melkoinen fanikunta. Hänen apulaisensa Peter kävi läpi hänen postinsa ja auttoi missä tarvittiin. Kun kirjeiden joukossa oli yhteydenotto Sadieltä koskien Alicen vuosikymmeniä sitten kadonnutta veljeä, Alice meni oudon vaikeaksi ja komensi Peteriä heittämään kirjeen pois, mitä Peter ei tietenkään tehnyt. Pian tuli uusi kirje, ja Alice muutti mielensä. Ehkä nyt on aika selvittää suvun suuri salaisuus, jonka avain Alice uskoo olevansa. 

Aivan ihana viiden tähden lukuromaani! Miksen ole aikoihin valinnut Mortonin kirjoja kun olen sellaista kaivannut, pöhkö minä! Yksi suomennettu on vielä jäljellä, ainakin.

Kotimaisia feelgoodeja vol 2

Pitkästä aikaa postaus, tässä kotimaisia feelgoodeja joita kuuntelin kesällä ja syksyn mittaan. 

***

Eevi Iisakkila: Majatalo omenapuiden katveessa

Into Kustannus, 2025

Lukija: Elina Keinonen 

Kesto: 6 h

Lila Kajo oli vielä jokin aika sitten ollut osa-aikainen tuntiopettaja naapurikunnassa, mutta viimeinenkin tunti oli pidetty, viimeinen palkkanauha saatu. Oli siis ollut kaksi vaihtoehtoa, joko lähteä tai jäädä, ja Lila oli päättänyt jäädä. 

Lilan koti piti nyt sisällään myös Omenalehdon, sinne perustetun majatalon. Apuna työn touhussa oli keittäjä ja taloudenhoitaja Marikki. Vieraita tulee harvakseltaan, eletään kevättalvea. Lila törmää Henriin joka saa vanhan ihastuksen roihahtamaan uusiin liekkeihin, mutta harvoinpa asiat ovat niin yksinkertaisia.

Kansi antoi mielikuvan kesäisestä romaanista, joten siinä mielessä mentiin metsään. En tähän muutenkaan niin syttynyt, ehkä aika tyhjää täynnä valitettavasti. On tapahtumarikkaampia ja kiinnostavammin kirjoitettuja vastaavanlaisia feelgoodeja.

***

Minna Suvanto: Murroksessa

Saga Egmont, 2024

Lukija: Usva Kärnä 

Kesto: 5 h 8 min

Mirkun ja Ollin suhde ei ollut puolen vuoden tapailun mittaan edennyt juuri mihinkään. Mirkku oli ollut kuvaannollisesti tarjolla kuin alasti hopeatarjottimella, mutta outoa kyllä, mies ei tuntunut tietävän mitä naisten kanssa tehdään. Erohan siitä tulee.

Mirkku oli näyttelijä teatterissa, eli oli valinnut saman ammatin kuin äitinsä, ja hänen sisarensa Ansku oli puvustaja. Tyttöjen vanhemmat olivat eronneet heidän ollessaan pieniä, suurimpana syynä isän runsas alkoholin käyttö. Tyttäret kävivät isää välillä katsomassa tämän vanhassa taloröttelössä, sillä he olivat isästä huolissaan.

Siskokset asuivat isänsä ja tätinsä perimässä huoneistossa kivalla, keskeisellä paikalla, mutta kesän alussa Ansku muutti poikaystävänsä luo ja koska täti vaati heiltä melko korkeaa vuokraa, oli keksittävä jotain kattamaan Anskun osuus. Ratkaisuksi he ryhtyivät vuokraamaan toista huonetta Airbnb-asunnoksi, tädin tietämättä tietenkin, sillä tämä ei olisi sellaista hyväksynyt. Kiinnihän siitä jäädään, ja pian Mirkkukin oli koditon. Tästä kesästä tuntui tulevan suurten muutosten kesä. 

Tähän kirjaan oli mahdutettu aika isoja teemoja, mutta niitä käsiteltiin vähän pintaa raapaisten, ja sivumennen mainiten rattijuoppouteen suhtauduttiin oudon keveästi. Miltähän tuon lukeminen mahtaa tuntua ihmisestä, joka on menettänyt läheisen niin. 

***

Ilona Tuominen: Löytöperhe

Kortteli osa 3

Bazar, 2025

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 11 h 37 min

Maija oli kompastunut lähes jokaiseen esteeseen, joita elämä oli hänen eteensä asettanut. Opinnot kauppakorkeassa olivat jääneet kesken ja avioliitto Idan isän kanssa oli päättynyt lyhyeen ja Maija päätynyt yksinhuoltajaksi. Maijan sisaruspuolet eivät olleet erityisemmin mukavia ihmisiä, päinvastoin he olivat aina komennelleet Maijaa. Hän kokikin Poppelin asukasyhteisön enemmän perheekseen.

Maijan isää, joka omisti puolet Maijan kodista Poppelin puutaloyhteisössä Turussa, uhkasi vähintäänkin konkurssi, mahdollisesti jopa vankilatuomio. Isän omaisuutta piti saada realisoitua, joten ensimmäisenä laitettiin hänen huvilansa myyntiin. Onneksi heti löytyi kiinnostunut ostajaehdokas, joka tosin osoittautui Maijalle vanhaksi tutuksi, nuoruuden poikaystäväksi. Teemu oli käynyt läpi suuren muutoksen niin ulkonäöllisesti kuin asemaltaan, köyhistä oloista ponnistanut nuorimies oli nyt reilu kolmekymppinen menestyjä, joka oli asunut viime vuodet ulkomailla. Niinpä ainoa joka Teemun enää tunnisti, oli Maija. 

Teemu ja Maija alkoivat tavata milloin huvilan merkeissä, milloin muuten vain, ja Maijaa miellytti se, miten hyvin Teemu ja hänen tyttärensä tulivat toimeen. Myös Poppelissa kiinnitettiin huomiota tiheisiin vierailuihin, eikä ihme, että Ida tuli yhtenä päivänä kysymään äidiltään mitä se tarkoittaa kun "vanha suola janottaa", ja pitäisikö hänen viedä Teemulle vettä?

Löytöperhe oli oikein ihana osa Kortteli-sarjassa, joka on kaiken kaikkiaan erittäin laadukasta kotimaista feelgoodia! Tapahtumia riittää, mikä on erittäin hyvä puoli, kommelluksia ei toisaalta tapahdu liikaa, eikä lukijalle tule turhan usein tarvetta huutaa päähenkilöille ohjeita. Nämä kun eivät ole mitään itsestään selvyyksiä silloin, kun kirjassa on humoristinenkin puoli. Kirsikkana Poppelin kakussa on sarjan lukija. 

***

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella 

#2 Lemmenlahti

Karisto, 2024

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 6 h 16 min

Marjatan päädyttyä asumaan vanhainkotiin, hän harmitteli tyhjäksi jäävän rintamamiestalon kohtaloa. Ylihoitaja Annika sai tästä idean, ja oli pian aivan Lemmenlahden keskustassa sijaitsevan talon omistaja. Talossa oli peräti kolme makuuhuonetta, joten vierashuoneen lisäksi hänellä oli hyvin tilaa käsitöilleen. Annika oli täysin hurahtanut lankojen värjäämiseen, ja vaikkei hän remonttihommia osannutkaan, hän oli muuten taitava käsistään. 

Turusta kotoisin oleva Annika tutustui pian naapurikadulla asuvaan Petteriin, joka oli huolehtinut Marjatan Nappi-kissasta. Kissa oli karannut Petteriltä ja ottanut jo ensimmäisenä iltana paikkansa Annikan viereltä sohvalla, ja kissaa tuntematta hän oli nimennyt tämän Juliaksi. Sattumoisin Petterillä oli Romeo-niminen koira, mikä selvisi Annikalle vasta myöhemmin. Julian laitettua paikat hyrskynmyrskyn Annikan työpäivän aikana, Petteri ehdotti, että toisi Romeon sen kaveriksi työpäivän ajaksi, ja järjestely toimi hyvin. Myös Annika ja Petteri alkoivat tuntea vetovoimaa toisiaan kohtaan.

– Jos sinä heittäytyisit nyt ja tekisit jotakin spontaania, mitä se olisi? Annika kysyi kiusoitellen.

Petteri pysähtyi. Hän tarttui Annikaa käsivarresta ja veti tämän lähemmäs itseään. Annika katsoi Petteriä silmiin ja tunsi yhtäkkiä tämän huulet omillaan.

– Tuon, Petteri sanoi kun oli laskenut Annikan otteestaan ja he jatkoivat matkaa. – Oliko hullua?

Annika makusteli kihelmöiviä huuliaan.

– Ei oikeastaan.

– Osasitko odottaa sitä?

– En, Annika vastasi totuudenmukaisesti.

– Sittenhän onnistuin yllättämään sinut. Positiivisesti?

– Mmm. Kyllä.

Omaan makuuni kirjassa oli hieman liian kirjakielistä dialogia, mutta muuten sujuvaa kerrontaa, joka koukutti kuuntelemaan pitkiä rupeamia askartelujen lomassa. Lukija vielä kruunaa kokonaisuuden. Olen kuunnellut tästä itse asiassa jo kolmannen ja neljännenkin osan, joten lisää kiitos.. 

Kotimaisia feelgoodeja

Paketissa on neljä erilaista kirjaa, joista kaksi ensimmäistä kuuntelin jo talvella, ja viimeiset nyt kesälukemistona. Laamakirja tapahtuukin talvella, Hakalahden kirja ei liity mihinkään vuodenaikaan, ja kaksi viimeistä ovat kesäisiä. Tässä ne ovat:

***

Niina Hakalahti: Hyvien ihmisten talo 

WSOY, 2024

Lukija: Minttu Mustakallio

Kesto: 6 h 43 min

Kun kuusikymppinen Mervi oli nähnyt myytävänä Tohtorilan, 1950-luvulla rakennetun lääkärintalon, hän oli välittömästi nähnyt sille käyttötarkoituksen. Hän oli esittänyt kutsun kaikille nuoruutensa opiskeluvuosien kommuunin asukkaille, ja yllättäen kaikki kahdeksan olivat vastanneet myöntävästi pyyntöön muodostaa uudelleen samanlainen yhteisö. Kaikki olivat muuttaneet omaa tahtiaan Tohtorilaan muutama vuosi sitten, paitsi Kaarina, jonka tytär Tuulia oli hiljattain muuttanut sinne hänen sijastaan Kaarinan yllättäen kuoltua. 

Mervin omat lapset, Pihla ja Turkka, olivat Tuuliaa vanhempia, lähenivät jo kolmeakymmentä. Hän olisi toivonut, että heillä olisi ollut lämpimämmät välit. Mervin sisko taas oli sotkeutunut uskonlahkoon, ja Mervi pelkäsi menettävänsä tämän kokonaan. 

Tuulia poti ainaista rahapulaa. Pätkätöitä, pätkäasumista, nyt onneksi yhteisö kiitos äidin, mutta toisaalta siellä oli paljon sääntöjä ja velvoitteita. Vuokranmaksukin alkoi jäädä rästiin. Onneksi Mervillä oli varmaan niin paljon rahaa, että hän tuskin huomaisi muutamia vuokrarästejä, eikö vanhemmilla ihmisillä aina ollut ylimääräistä? Rakastuminen sattumalta kohdattuun Abeen piristi sentään Tuulian mieltä. 

Omalla tahollaan Mervi tuskaili miten selviää kaikista lainanlyhennyksistään ja yhteisössä olikin selkeästi painetta nostaa jokaisen maksamaa korvausta. Tästä aiheutui napinaa, sillä kaikilla ei ollut työpaikkaa jolla kattaa kuluja. Mervi painoi pian kahta duunia, vielä hän jaksaisi, eikä Tohtorilan myyminen tullut kysymykseenkään. 

Oli kiva kuunnella kirjaa vanhemmista ihmisistä, eikä aina max kolmekymppisistä. Toisaalta mukana oli nuori Tuulia, jonka äiti oli enemmän muiden päähenkilöiden ikäluokkaa, ja tästähän saatiin sukupolvien välistä asettelua. Kaikki ei todellakaan sujunut sutjakkaasti kuten Mervi alussa kuvitteli, eikä ongelmia aiheuttanut pelkästään Tuulia. Mervi ei tiennyt, eikä osannut aavistaa miten paljon hänen nuorena tuntemansa ihmiset olivat vuosikymmenten aikana muuttuneet. Henkilöt saavat hyvin omia ajatuksiaan julki ja monesti samaa tapahtumaa tarkkaillaankin eri näkökulmista, siitä pidin ihan erityisesti.

Minttu Mustakallio oli loistava lukija tähän kirjaan!

Näistä neljästä kirjasta Hyvien ihmisten talo oli minun suosikkini. 

***

Iiris Leimu: Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia

Lind & co, 2023

Lukija: Maruska Verona

Kesto: 7 h 48 min

Melinda on markkinoinnin ja vaikuttamisen ammattilainen, jonka hänen paras ystävänsä haluaa kiireisen arjen vastapainoksi viedä äkkilähtölomalle. Sellainen irtaantuminen on aluksi Melindalle kauhistus, suorastaan mahdottomuus, mutta matkalle toki lähdetään. Elämysloma suuntautuu talvisen maaseudun rauhaan, mutta osoittautuukin työrupeamaksi laamatilalla. Melindaa tämä ei niin haittaa, sillä hän huomaa pian lämpimien tunteiden viriävän tilan komean, nuoren isännän kanssa. Toisaalta häntä odottaisi kaupungissa yrityspomo, joten Melindan on päätettävä glamourin ja mielenrauhan välillä.

Kirja oli minulle liian romantiikanhöttöinen, ja kun olin ennen sitä kuunnellut useamman hyvin juoni- ja sisältörikkaan joulukirjan, tuntui laamakirja melko harlekiinimaiselta niihin verrattuna. Kirjailija sanoo itsekin loppusanoissa, että "tämän tarinan kirjoittaminen oli varsinainen vastaisku korona-ankeudelle". 

***

Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmella

Jylhäsalmi #9

Karisto, 2024

Lukija: Elina Keinonen 

Kesto: 8 h 35 min

Selma ei ollut viiteen vuoteen käynyt Jylhäsalmella, mutta oli nyt tullut kesänviettoon enonsa Esan luokse. Jylhäsalmi oli Selmalle tuttuakin tutumpi lapsuuden kesiltä.

Selma laski jalkapohjansa hiekkamaaruohikolle ja kipristeli varpaitaan. Hiekka oli lämmintä, jalkapohjat muistivat pikkukivien ja ruohonkorsien tunnun vuosikymmentenkin jälkeen. Ja tykkäsivät siitä.

Ehkä äiti oli ollut oikeassa. Ehkä oli tosiaan hyvä ajatus tulla vähäksi aikaa Jylhäsalmelle ja enolaan. Paikkaan, jossa ei ollut yhden yhtä muistoa Joonaksesta tai mistään Joonakseen liittyvästä. Aikuiselämän entisestä arjesta.

Joonaksen kanssa oli ollut tarkoitus lähteä asuntoautolla Eurooppaa kiertämään, mutta juuri ennen lähtöä tapahtunut ero muutti suunnitelmat. Muuta ajateltavaa löytyy onneksi Jylhäsalmelta, myös niitä uusia sydämen muotoisia. 

Tämä oli sellainen keskiverto Jylhäsalmen osa, ei ehkä parhaimmistoa kuitenkaan, siitäkin huolimatta että tässä oli kivasti toinen aikataso mukana. 

Sarjan osien suhteen itselleni tuli sekaannus missä olen menossa ja oikeastaan minun olisi pitänyt kuunnella vasta osa viisi! Onneksi nämä eivät ole millään tapaa jatkuvajuonisia, joten ei haittaa, jatketaan vitosesta, ehkä tässä myöhemmin kesällä. 

***

Tuija Lehtinen: Mansikkakesä

Saga Egmont, 2024

Lukija: Susanna Hyvärinen 

Kesto: 3 h 1 min

Tiinan ukin serkku, kaukainen sukulainen siis, jätti yllättäen menestyksekkään mansikkatilansa perinnönjaossa Tiinalle. Tilaa olivat kärkkyneet ihan muut sukulaiset, jotka eivät uskoneet Tiinan selviävän edes yhdestä mansikkakesästä, saati tilan pyörittämisestä ammattimielessä. Tiina on tietenkin valmis tarttumaan toimeen, hän ei haasteita kaihda. Ja niitähän riittää, milloin on turhia rokulipäiviä sateen takia, milloin satoa tursuu ovista ja ikkunoista. Yksi haaste lisää on heidän kuskinsa, joka iskee silmänsä Tiinaan, ja aloittaa väsymättömät kosiskelut.

Mansikkakesä oli lyhyt tarina, äänikirjana vain kolmetuntinen, mutta toisaalta kyllä siinä riittävästi tapahtumia oli. Kuunneltavaksi se osui koska oli vapaana e-kirjastossa. Sata tuntia kuukaudessa oli tullut äänikirjapalvelussa täyteen, sen verran on tullut tämän kesän kylmyydessä viihdyttyä luurit korvilla. 

Moni kirja kaipaa tiivistämistä, tämä oli napakka kesäkirja, pieni viihteellinen välipala. 

Tuija Lehtinen on julkaissut 1980-luvun puolivälistä lähtien paljon kirjoja niin aikuisille kuin etenkin nuorille, ja niissä lukuisia sarjoja. Mitään sarjaa en usko lukeneeni, mutta kenties jonkin yksittäisen kirjan silloin hänen uransa alkuvuosina? Nyt varsinaisesti aikuisiällä tämä oli ensimmäinen. 

2 x (ainakin melkein) cozy crime - Christoffer Holst & Kirsi Pehkonen

Kuuntelin loppukesästä pari hellekeleille oikein passelia kirjaa, joista ensimmäinen on cozy crime dekkari tai toinen jonkinlainen sekoitus feelgoodia, chicklitiä ja hitusen salapoliisiromaaniakin. 

*** 

Christoffer Holst: Suviunelmia ja verenpunaa

WSOY, 2024

Alkuteos: Söta, röda sommardrömmar

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 8 h 16 min

Dannen eromonologi oli tullut Cillalle täysin puskista. Mies oli istunut ravintolapöydässä häntä vastapäätä ja sanonut, ettei rakastanut häntä enää. Mitä siihen voi vastata, kun on oltu yhdessä jo kolme vuotta? Parin viikon päästä muuttoauto oli hakenut miehen tavarat ja Cilla jäi miettimään miten tästä eteenpäin.

Bullholmen, "Pullasaari", oli pikkuinen saari jota Cilla kutsuisi kesän ajan uudeksi kodikseen. Cillan ja Dannen oli pitänyt säästää niin paljon kuin mahdollista, lyödä sitten säästönsä yhteen, ja ostaa oma kesäpaikka. Ensin Cilla oli luullut että kaikki haaveet kariutuivat eron myötä, ettei hän saisi mitään hankittua yksin, omilla pienillä säästöillään, mutta se ei onneksi pitänyt täysin paikkaansa. Kaksikymmenneliöinen mökki  siirtolapuutarhassa Tukholman saaristossa oli nyt hänen.

Jos jollakulla oli niin leveät hartiat, poliisi tai palomies ovat ainoat järkevät ammatit, tuumi Cilla tavatessaan ensimmäistä kertaa uuden mökkinaapurinsa pojan Adamin. Poliisina Adamilla olikin kohta kiireitä, sillä nuori, vasta lukionsa päättänyt tyttö löytyi rannasta murhattuna ja veteen upotettuna. Mitä ilmeisimmin Cilla oli viimeinen, joka on nähnyt tytön elossa. Ykkösepäilty, poikaystävä Benjamin, pidätettiin murhatutkintaa varten, olihan tappaja usein joku lähipiiristä. Toisaalta lähisuhdeväkivalta on yleensä myös raaempaa ja äkkipikaisempaa. 

Tällä kertaa lukija vaikutti tarinaan sillä tapaa, että minusta tuntui että Sanna Majurin rauhallinen lukutapa rauhoitti kirjaa ja tasoitti sen hauskoja tapahtumia. Itse luettuna se olisi ollut cozympaa crimea, nyt se tuntui enemmän Saana Havaksen tutkimuksilta; olinhan hiljattain kuunnellut uusimman osan Elina Backmanin sarjasta. Sellaiset sutkautukset kuten "milloinkahan viimeksi pesin hiukseni, kai Berliinin muuri oli jo sortunut?" kuulostavat niin erilaisilta jos ne lukee itse tai äänikirjaa lukee joku heleä-ääninen nuori nainen jonka yhdistää chick liteihin ja feelgoodeihin, verrattuna esimerkiksi juuri Sanna Majuriin. Samoin kävi muutaman "pelottavamman" kohdan kanssa. 

Niin paljon kuin Sanna Majurin äänestä ja lukutyylistä pidänkin, olisin tähän kirjaan valinnut eri tyyppisen lukijan. Pitää laittaa harkintaan lukea ihan paperikirjana kakkososa. Eli kyllä, tykkäsin kirjasta ja aion jatkaa sarjan parissa, näitä on kirjoitettu jo neljä osaa tähän mennessä. 

P.s. Jälleen kerran yksi kirja, ei aivan feelgood mutta kuitenkin cozy crime, jonka nimi on suomennettu muotoon "x ja y", vaikka alkuperäinen nimi ei sellainen ole. Argh. 

***

Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää

#1 Siru Valpas 

Karisto, 2023

Lukija: Anni Kajos

Kesto: 5 h 3 min

Kun Sirun aviomies Jarkko osoittautui tyypilliseksi häntäheikiksi, Siru laittoi hetkessä kaiken uusiksi. Taakse jäivät niin mies, koti kuin työpaikkakin, mutta onneksi uusia odotti lähes kulman takana. Hän tuli puolivahingossa ostaneeksi etsintätoimisto Vitosen liiketoiminnan, ja huomasi perineensä firman mukana paitsi toimitilat ja asunnon, myös pakettiauton sekä Nurejevin, sellaisen jolla oli neljä tassua ja häntä, sekä vaativa naukuna. 

Onneksi firman perustaja Julius Vitonen oli jättänyt kaiken valmiiksi uutta yrittäjää varten, sillä ei aikaakaan kun Siru sai ensimmäisen asiakkaansa. Kun hän selvitti tapauksen käden käänteessä, hän luuli olevansa taitavakin etsijä, kunnes häntä itseään vedettiin höplästä. Miksi salaperäinen mies halusi penkoa Vitosen toimiston, mitä hän sieltä oikein kuvitteli löytävänsä?

Kirsi Pehkonen on monille kesäisten feelgoodien ystäville tuttu Jylhäsalmi-sarjastaan, jossa on tällä hetkellä jo yhdeksän osaa. Siru Valpaskin seikkailee jo toisessa, kesällä ilmestyneessä kirjassa. Tykkäsin kovasti lukijasta, jonka ääni sopii sarjaan hyvin. 

Feelgoodsarjojen jatko-osia

Tällä kertaa tarjoilen sarjojen jatko-osia neljän paketissa, tasapuolisesti kaksi kotimaista ja kaksi käännösromaania.

Melko tyypilliseen tapaan suomalaiset feelgoodit tapahtuvat maaseudulla ja käännöskirjat kaupungeissa, tällä kertaa kirjakauppakirja Lontoossa ja Avioliittodiili Tukholmassa sekä New Yorkissa. 

Aloitetaan heinäpeltojen katveesta.

***

Anu Joenpolvi: Helleöitä ja entisiä heiloja

Rantakylä #4

Karisto, 2024

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 8 h 10 min

Nellin Pauli-eno oli joutunut sairaalaan ja Nelli oli lupautunut hoitamaan sukulaismiehen pientä kanalaa. Sairaalareissu venähti, mutta onneksi Nellillä oli kesälomaa, ja toisaalta hän sai sattumankaupalla myös osa-aikatyön kahvilasta. Sen naapurina toimi autokorjaamo, jota pyöritti kahvilaa pitävän Valman Terho-poika. Siinä tuntui olevan harvinaisen yrmy ja vähäpuheinen nuorimies, hyvä kun edes vastaan kävellessä tervehti!

Nellin muihin hoidokkeihin kuuluivat Paulin kissa sekä Virkku-hevonen, joka lähti ikäisekseen varsin rivakasti kohti naapurissa olevaa Takkulan tilan hevoshakaa aina kun mahdollista. Karkulaisen perässä Nelli tutustui myös Takkulan kesärenkiin Matiakseen, ja saattoi komistukseen vähän ihastuakin. 

Juuri kun Nelli oli kotiutunut Paulin taloon ja saanut asiat suht mutkattomasti rullaamaan, Pikke-serkku miehensä ja lastensa kanssa kurvasi asuntoautollaan pihaan. Yllätysvieraita Nelli kaipasikin, etenkin ärsyttävän serkkunsa joka heti kärkeen tokaisi lapsilleen, että mennään sitten joku päivä uimaan. Joku päivä? Kauanko he oikein aikoivat viipyä?

Joenpolven kirja noudatti kaikkineen tyypillistä maalaisromantiikan kaavaa, eli melko yllätyksetöntä, mutta silti viihdyttävää. Lukijahan tietää heti kumpi miehistä Nellin tulee valita.

***

Kirsi Pehkonen: Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella

Jylhäsalmi #7

Karisto, 2023

Lukija: Elisa Salo 

Kesto: 9 h 20 min

Jenni oli tehnyt muuttokuormansa Korkealasta vanhempiensa luokse Jylhäsalmelle, ja poikaystävä Rasse oli jäänyt Korkealaan. Tuskinpa hän kuulisi miehestä enää - mitä sanottavaa heillä edes olisi toisilleen.

Jennin äiti oli töissä sairaanhoitajana samalla vuodeosastolla, jossa Jenni heitti välillä keikkaa. Vakipaikkaakin oli jo tarjottu, muttei Jenni vielä tiennyt mikä haluaisi isona olla, eikä siksi halunnut sitoutua lähihoitajaksi, vaikka kokeekin että pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa elämänsä vakaampaan järjestykseen. Kun hän sattumalta näkee kukkakaupan ikkunassa sinne etsittävän osa-aikaista kesätyöntekijää, Jenni tuntee vihdoin kohdanneensa sen aidon kutsumuksen. Sydämessäkin tuntuu aina pientä kipinää, kun hän törmää tiettyyn moottoripyöräpoikaan... 

Juuri kun edellisen osan jälkeen tuumailin minne ne paikalliset naiset oikein naitetaan, kaupunkiinko, oli seitsemännessä osassa tarjolla paikallisväriä. Jenni oli oman kylän tyttöjä, joka ei ole ollut koskaan lähtenyt asumaan naapurikunnan kirkonkylää kauemmas. Mutta siinä missä muut paikalliset (myös työikäiset eivätkä pelkästään ikäihmiset) puhuivat murteella, Jenni ei. Miksei? Ei hän ainakaan ollut koskaan poistunut kotiseutumurteensa vaikutusalueelta. 

Vaihtelu oli kuitenkin kivaa ja Jylhäsalmi vetää edelleen puoleensa!

Äänitys kuulosti jotenkin kovin erilaiselta ja lukijan ääni väkinäisemmältä kuin edellisessä osassa? Se jäi ihmetyttämään. 

Sitten siirrytään käännöskirjoihin.

***

Anna Keiler: Avioliittodiili

Lind & co, 2024

Lukija: Anna-Maija Koskinen

Kesto: 9 h 59 min

Frida oli työskennellyt muutaman viikon talousassistenttina asianajotoimisto Bergren & Schultzilla ja saanut huomata että etuliite talous- tuntui unohtuvan useimmilta yrityksen kahdestatoista työntekijästä ja häntä kohdeltiin kuin pahaista juoksutyttöä ja kahvinkeittäjää. Vaikka hän olikin vain äitiyslomansijaisena, hän teki silti parhaansa, kuten aina.

Fridan "entisestä elämästä" tuntui olevan ikuisuus, vaikka olikin vain kahdeksan kuukautta siitä, kun hän oli saanut ex-poikaystävänsä kiinni pettämisestä. Kreikassa vietetyn lomaviikon jälkeen hän oli alkanut seurustella Micken kanssa, ja he asuivatkin yhdessä. 

Micken sisar Christina odotti kahden keskenmenon jälkeen tyttövauvaa. Juuri Christinalta tuli idea siihen, että Micken pitäisi kosia Fridaa. Micke ei kauaa ajatusta mielessään pyöritellyt, vaan päätti ostaa Fridan syntymäpäivälahjaksi heille matkan New Yorkiin, jossa Micken toinen sisar Amanda asui perheensä kanssa. New York olisi myös mitä romanttisin paikka kosia, mutta yllättäen itse kosinta osoittautuikin haasteelliseksi. Lisää mutkia pariskunnan matkaan tuli siitä, että Micke otti talvisesongiksi työpaikan Åresta, kuudensadan kilometrin päässä Tukholmasta. Samassa ravintolassa oli töissä myös Micken ex, joka oli edelleen Mickestä kiinnostunut, joten Fridalla oli syytäkin olla mustasukkainen...

Lukija oli vaihtunut ykkösosasta, mikä on vähemmän kiva juttu, mutta haittasi ainakin minua vain alussa. Jos ykkös- ja kakkososan kuuntelussa olisi ollut pidempi väli, lukijaan ei olisi ehkä edes kiinnittänyt huomiota. Sarja on minulle mieleinen ja siinä on kivasti tapahtumia, joten toivottavasti sille tulee jatkoa. Ehdotan kolmannen osan nimeksi Vauvadiiliä! Kansikuva on ehdottomasti näistä neljästä onnistunein ja romanttisin.

*** 

Annie Darling: Hullua rakkautta Bloomsburyn kirjakaupassa

#3 Bloomsburyn kirjakauppa 

Tammi, 2023

Alkuteos: Crazy in Love at the Lonely Hearts Bookshop, 2018

Lukija: Rosanna Kemppi

Kesto: 12 h 28 min

Romanttiseen kirjallisuuteen erikoistuneessa kirjakaupassa kävi harvemmin miesasiakkaita. Niinpä Noah oli täydellinen yllätys Ninan työpäivän alkuun, mutta mies osoittautuikin liiketoiminta-analyytikoksi, jonka tehtävänä oli ryhtyä tarkkailemaan heidän toimintamallejaan.

Nina oli persoonallinen niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään, hänellä oli tatuointeja, viisitoista lävistystä korvissa sekä tappi kielessä. 

Hän myöhästyi töistä harva se päivä, vaikka hän ja kirjakaupassa myös työskentelevä Verity olivat saaneet muuttaa yläkerran asuntoon sen jälkeen, kun kirjakaupan nykyinen omistaja Posey oli mennyt naimisiin Sebastianin kanssa. Mikä parasta, heidän ei tarvinnut maksaa ollenkaan vuokraa. Lavinia, jolta Posey oli kirjakaupan perinyt, oli aikoinaan palkannut Ninan Kirjatalliin, koska tällä oli näyttävä Hullu Hatuntekijä -tatuointi. Nyt Ninan ystävä teki hänelle yhtä isoa tatskaa Humiseva Harju -teemalla. 

Nina toivoi tapaavansa elämänsä rakkauden, jonka tulikin olla kuin suoraan Bronten Humisevasta harjusta. Tosielämän Hearhcliffit vain olivat vähissä. 

Ninan miesmaku oli pahat pojat, ei todellakaan Noahin kaltaiset pukumiehet. Miksi siis aluksi niin ärsyttävä kyylä Noah alkaa kiinnostaa häntä?

Pidän todella paljon Annie Darlingin tavasta kirjoittaa, se on sekä hauskaa että näppärää. Juoni koukutti kuuntelemaan aina vain lisää ja 12,5 tuntia tuntuikin menevän yhdessä hujauksessa. Tämänkin sarjan parissa tulen varmasti jatkamaan, neljäs osa on jo ilmestynyt. 

3 x feelgoodia Ruotsista ja Suomesta

Paketissa tällä kertaa kolme feelgood-romaania, joista yksi sijoittuu Ruotsiin ja kaksi eri puolille Suomea, maalle ja kaupunkiin. Aloitetaan länsinaapurista. 

***

Eli Åhman Owetz: Remonttikohde

Harper Collins Nordic, 2022
Lukija: Anniina Piiparinen
Kesto: 9 h 17 min

Viisikymppinen Susanne Kallgren oli lopettanut työt arkkitehtitoimistossa vain kuukautta aiemmin ryhtyäkseen freelanceriksi, kun hänen entinen pomonsa antoi hänelle omaksi yhden heidän hylkäämistään kohteista. Iso toimisto ei koskaan ehtinyt ottaa vastaan kaikkia toimeksiantoja, joita sille tarjottiin. 

Susannella oli lähes 30 vuoden työkokemus ja hän oli innoissaan saadessaan heti niin ison kohteen, jossa vanhaa kengätehdasta oltiin muuttamassa kongressihotelliksi. Valitettavasti toimeksiantajien käsitys kohteen uudesta elämästä oli jotain arkkitehdille liki järkyttävää, niin ettei Susanne olisi loppujen lopuksi halunnut olla siinä mukana, muttei hänellä ollut varaa kieltäytyäkään.

Lisäksi kävi ilmi, että Susannen tulisi suunnitella uudestaan tehtaalle johtava pääkatu, jota ympäröivissä taloissa asui edelleen tehtaan vanhoja työntekijöitä. Voidakseen kunnolla tutustua alueeseen Susanne halusi muuttaa tyhjillään olevaan huoneistoon, mitä omistajapariskunta piti vähintään omituisena. Hän oli hädin tuskin päässyt entisen osuuskaupan yläkerrassa olevan asunnon ovesta sisään, kun sai tutustua jo ensimmäisiin asukkaisiin. Päivä päivältä kävi vaikeammaksi paljastaa näille parillekymmenelle ihmiselle joilla ei ollut varaa ostaa minkäänlaista omaa kotia, että hänen tehtävänsä oli muokata taloista luksushuoneistoja rikkaille. 

Tämä oli ensimmäinen Owetzilta kuuntelemani kirja, ja onnekas sattuma. Olin nimittäin tuolloin pari päivää ilman äänikirjatilausta ja pahasti vieroitusoireisena kävin katsomassa kirjaston heti saatavilla olevien äänikirjojen valikoimaa. Se oli nopeasti läpi selattu ja Owetzin kirja oli kiinnostavin. Ilman kirjaston valikoimaa en olisi sitä todennäköisesti tullut valinneeksi, mikä olisi ollut harmi, sillä tämä oli yksi parhaista kevättalvella kuuntelemistani feelgoodeista! Vetävä juoni, monta kiinnostavaa henkilöä, hyvikset ja pahikset, yhteisöllisyys. Toimii!

***

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä

Jylhäsalmi #4

Karisto, 2020
Lukija: Elina Keinonen
Kesto: 7 h 58 min

Reunamäen talo Jylhäsalmella oli ollut kymmenen vuotta tyhjillään. Aution talon piha oli villiintynyt, kaiken keskellä vain kapea kulku-ura, varmaankin kiinteistönvälittäjän jäljiltä. Maijulle se oli paapan talo lapsuusmuistoineen, talo jonka Maiju oli nyt luvannut serkkunsa Hennan kanssa tyhjentää myyntikuntoon.

Maijun pitäisi oikeastaan olla paraikaa reissussa Heikin kanssa. Heidän oli ollut tarkoitus kierrellä asuntoautolla pari kuukautta pitkin Eurooppaa, mutta vain vähän ennen reissun ajankohtaa oli tullut ero. Paapan talon siivous antoi sopivasti muuta ajateltavaa. 

Sanavalmis serkku ennättää luvata Maijun soittamaan haitaria paikalliseen pikkubändiin, Trio Tetanukseen, ennen kuin Maiju ennättää kieltäytyä. Että Trio mikä?!

Bändiä tarvitaan esiintymään tuloillaan oleviin häihin, ja niin Maiju pääsee tanssittamaan Riinan ja Oskun vieraita. Riinahan tuli sarjan ensimmäisessä osassa kahvila Lossariin kesätöihin. Pareja alkaa muodostua lisää niin, että eiköhän jatkossa saada tanssittaa vielä useampiakin häävieraita. 

On minulla vielä kiinni kirimistä Jylhäsalmissa, sillä jo yhdeksäs osa ilmestyy vielä tässä kuussa. Vaan eipä näissä mikään kiire ole, jokainen voi huoletta lukea sarjaa omassa tahdissaan. Eikä näitä välttämättä ole luettava ilmestymisjärjestyksessäkään. Kirjoissa usein viitataan johonkin kylälle aiemmin muuttaneeseen, mutta tunteeko heidän rakkaustarinansa, ei ole käytännössä merkitystä. Tunnustan, ettei yksittäisten osien juonet edes jää mieleeni pidemmäksi aikaa. 

Yksi kysymys minulla tästä parinmuodostuksesta olisi. Mihin ne jylhäsalmelaiset naiset naitetaan?

Olin viime kerralla harmitellut sitä, miten "paperista lukien" kaikki kolme nuorta naista olivat lausuneet paikallisen vanhemman väen leveästi savonmurteiset repliikit. Nyt kirjassa oli heti alkumetreiltä enemmän murretta kuin kolmessa edellisessä osassa yhteensä, joten luojan kiitos pääsen kehumaan sitä, miten hyvin Keinonen yritti, ja suoriutui tällä kertaa mallikkaasti. Eli hyvin sujuu, kun vaan yrittää! 

Jylhäsalmen sydänkesä eroaa aiemmista osista sillä, että tässä kulkee toinen tarinalinja menneessä ajassa, eli toisen maailmansodan aikana. Silloin maatilalla olivat töissä kolme vangittua neuvostosotilasta. Nuo pätkät vain olivat lyhyitä ja tulivat niin harvakseltaan, että muistin niiden olemassaolon vasta sitten kun kirja hetkeksi palasi menneeseen.

Seuraavan osan lukee sama Elina Keinonen, mutta sitten palataan taas ensimmäisen osan lukijaan. Aikamoista heittelehtimistä, kun on tottunut siihen, että pitkissäkin sarjoissa pysyy lukija samana. Toisaalta, kun päähenkilö on joka kerta eri, ei lukijan vaihtuminen niin haittaa. 

***

Mirella Mäkilä: Tampereella rempallaan

Se on moro #2

Otava, 2024

Lukija: Anna-Riikka Rajanen 

Kesto: 8 h 5 min 

Helsingistä takaisin juurilleen Tampereelle muuttanut Roosa oli saanut vakituisen työpaikan markkinointisuunnittelijana. Samaan aikaan uuden poikaystäväoletetun Lassin luomukahvilahanke oli alkanut muuttua todeksi Helsingissä, mikä tarkoitti sitä, että kaksi kiireistä nuorta olivat nähneet toisensa viimeksi yli kuukausi sitten.

Äiti oli kyllä vähän pettynyt, kun Roosa oli taas haksahtanut helsinkiläiseen, kyllä tamperelainen mies olisi paree!

Roosa asui yhdessä kaverinsa Veeran ja tämän labradorinnoutaja Bilen kanssa. Kun Roosa ja hänen Joonas-veljensä sitten perivät piskuisen paritalonpuolikkaan Petsamosta (siitä Tampereen kaupunginosasta!), oli aika itsestään selvää, että sinne muutti Roosa. Veerallakaan ei ollut mitään sitä vastaan, sillä hän muuttaisi mielellään yksiin tyttöystävänsä Elisan kanssa. 

Petsamon taloon päätyy myös Roosan ystävä Sirkku, ja yhdessä he päättävät vuokrata yläkerran huonetta Airbnb-majoittujille. Mukana vilisee myös kana tai kaksi, espanjalainen isä kahden aikuisen poikansa kanssa, sekä useampi talon mukana peritty pihatonttu. 

Jestas kun tämä oli hauska! Vielä parempi kuin ensimmäinen osa!

Anna-Riikka Rajanen lukijana antaa minulle kaksijakoiset fiilikset. Hän sopii kyllä ääneltään ja tyyliltään oikein hyvin näihin hauskoihin naisten viihderomaaneihin, mutta hänen tampereenmurteiset repliikkiinsä olivat kyllä niin korviariipivää kuunneltavaa, ei mahda mitään. Tuntuu että hän selvisi muutamasta espanjankielisestä lauseestakin paremmin. Saattaa kuitenkin olla, että muualla asuville kuuntelijoille, jotka eivät elä tälläisen puheenparren keskellä, Rajasen murre menee paremmin läpi. Olisi kiva kuulla tästä(kin) mielipiteitä!

2 x rojua - Nelli Hietala & Inkku Kärkkäinen

Tänään paketoidaan yhteen kaksi kirjaa, joiden sivuilla on paljon roinaa. Nelli Hietalan kirjassa perheen isä on tehnyt romusta taidetta, jota hänen perheensä ei ymmärrä. Inkku Kärkkäisen kirjassa päähenkilö konmarittaa työkseen. Molemmat aloittavat uuden sarjan, ja Kärkkäinen on myös esikoiskirjailija.

Nelli Hietala: Romurakkautta
#1 Sulkavaaran siskokset
Karisto, 2023
Lukija: Anni Tani
Kesto: 5 h 40 min


Jessi(ca) oli 38-vuotias, eronnut ja paossa pitkäksi venynyttä putkiremonttia. Pakopaikaksi hän oli valinnut nuoremman sisarensa Johannan kodin kaukana sivistyksestä.

Yksi syy siihen oli heidän puoli vuotta aiemmin kuolleen isänsä jäljiltä jäänyt talo. Ei se ollut minkään arvoinen, kuten eivät vastaavat tönöt siellä päin muutenkaan, mutta nyt isä oli ilmeisesti unohtanut tehdä lupaamansa testamentin, jossa olisi mustana valkoisella Jessin jo aiemmin saama auto ja Johannalle jäävä talo. Johannaakaan ei kiinnostanut niinkään talo, vaan sen ympärillä oleva pihamaa.

Kaikki oli alkanut yhdestä peräkärrynromusta. Äiti oli käskenyt viedä sen pois, isä oli maalannut siitä kovakuoriaisen. Ei aikaakaan, kun kyläläiset toivat lisää kaikenlaista romua, ja isä maalasi ja loi niistä uutta. Sana levisi, ja ihmiset tulivat katsomaan isän tekemää "taidetta".

Ei se heidän mielestään mitään taidetta ollut. Äiti kyllästyi ja muutti kirkonkylälle, tytöt tahtoivat mukaan. Mutta nyt Johanna halusi tehdä paikasta turistinähtävyyden.

Kirjaan oli keksitty kivasti erilainen miljöö ja varsinkin alkupuoli oli kiinnostava. Rakkaustarinaa en tällä kertaa oikein ostanut. 

***

Inkku Kärkkäinen: Kierrätystä ja kirsikankukkia

#1 Kirsikankukkia 

Myllylahti, 2024

Lukija: Heidi Kyrö

Kesto: 7 h 10 min

36-vuotias Minna Mattila on ammattijärjestäjä, joka ei kaipaa omaan elämäänsä sotkua aiheuttavia tekijöitä. Ei mitään liikkuvia osia, jotka sotkisivat feng shuin ja tarkkaan järjestetyn elämän palaset. 

Istun kahvikuppini kanssa kaari-ikkunani leveälle ikkunalaudalle, avaan Instagramin. 

Vauva, lapsi, koira. Jokaisella kaverillani on joku elävä olento joka toistuu kaikissa kuvissa. Otus joka vie määrättömän ajan vuorokaudesta, sotkee, tuo elämään ulottuvuuden jota en voi ymmärtää. Miksi kukaan lähtee tuohon vapaaehtoisesti?

Ei hänkään silti ollut täydellinen. Kirjat ovat ja pysyvät, vaikka hän yrittääkin katsoa itseään peiliin kirjakaupoissa. Lukuaikapalvelun myötä hän oli hieman pystynyt vähentämään kirjojen hilloamista, muttei kaikkea vain voinut muuttaa biteiksi. 

Kun hän oli viisi vuotta aiemmin perustanut yrityksensä Aarre & Roina, hän ei ollut osannut kuvitellakaan, ettei häneltä odotettu pelkän tavarakaaoksen selättämistä, vaan parisuhdeneuvoja, ystävää yksinäiselle sekä lasten- ja koirankasvatusvinkkejä. 

Alalle hän oli päätynyt vahingossa, rakastuttuaan ensimmäisellä Japanin matkallaan näiden erilaisiin säilytysjärjestelmiin. Marie Kondosta ei kukaan ollut silloin vielä kuullutkaan. 

Monet Minnan asiakkaista ovat lapsiperheitä, joten heidän joukossaan sinkkumies Juha oli erikoinen poikkeus. Mies otti häneen yhteyttä, koska omistaa yli 300 tavaraa, mikä on aivan liikaa, kun haluaa osallistua sadan tavaran haasteeseen. Kaikki 362 tavaraansa mies oli listannut järjestelmällisesti Exceliin. Yleensä Minnan asiakkailla on tuhansia, jopa kymmeniätuhansia tavaroita, joista karsitaan muutama sata, joskus onnistuneesti enemmänkin. 

Tämän minimalistin kanssa Minna sitten päätyi suhteeseen.

Kierrätystä ja kirsikankukkia - mistä tämä muoti nimetä feelgoodit muotoon jotain ja jotain, silloinkin kun ne ovat käännöksiä, eikä alkuperäinen nimi ole siinä muodossa? Esimerkkinä tästä vaikkapa Milly Johnsonilta suomennetut kirjat sekä toisena kotimaisena parhaillaan luureissani kesken oleva Anu Joenpolven Helleöitä ja entisiä heiloja, sekä sarjan edelliset osat. 

K ja k oli oikein viihdyttävä ja Heidi Kyrö sille kiva lukija, jota kuuntelen mielelläni.

Kuten Romurakkautta, myös Kierrätystä ja kirsikankukkia on piristävän erilaiseen miljööseen sijoitettu. Feelgoodin ei aina tarvitse olla maallemuutto ja kahvilan tai majoituspaikan perustaminen tai sellaiseen töihin meno, ne on jo niin nähty. Vaaditaanko kirjailijalta enemmän uskallusta ja riskinottoa, jos miljöö ei olekaan mummonmökki ja soratie?

Rakkaustarinan osalta Kärkkäisen kirjassa heitettiin heti peliin erikoisempaa haastetta, kun yhteen laitettiin säästäväinen minimalisti ja ammattijärjestäjä, jonka oma koti saati ajatusmaailma ei silti ole viimeisen päälle konmaritettu. 

Rakkauden myötä Minnassa heräsi myös niitä tyypillisempiä ajatuksia, kuten voisiko hän hankkia miehen kanssa lemmikkieläimen - tai jopa lapsen? Siitä huolimatta näkökulma on tuore. 

Kun Minna alkoi miettiä voisiko hänen maailmaansa kuulua näitä "liikkuvia osia", hätkähdin. Ei kai kirja vain ala viestimään, ettei  yksikään nainen voi olla aidosti onnellinen, jos ei ole rakentanut pesää ja hankkinut lapsia, kuka mitenkin. En kuitenkaan, ainakaan liiaksi, kuullut tällaista propagandaa rivien välistä.

Jos vertaa vielä näitä kahta kirjaa keskenään, niin ne sijoittuvat hyvin erilaiseen maailmaan. Toisessa päähenkilö lähti perinteisesti kaupungista maalle, toisessa matkustettiin Helsingistä yhteen vähintäänkin Euroopan merkittävimmistä metropoleista, eli Lontooseen. Kiva kun löytyy vaihtoehtoja.

2 x Amanda Vaara - Villa Venla sarjan päätös

Kun Amanda Vaaran eli kirjailija Niina Hakalahden sarja Villa Venla alkoi vuonna 2017, suorastaan ahmin sen ensimmäisen osan, Pientä fiksausta vailla. Kirjassa Venla teki sen mistä olin itse pitkään ihan oikeasti haaveillut, eli osti vanhan koulun ja kunnosti sen kodikseen, sekä aloitti majatalon pitämisen. Sarja on nyt edennyt viimeiseen osaansa joka on peräti seitsemäs. 

Viisi ensimmäistä osaa luin paperikirjoina ja kuudennen kuuntelin viime vuonna, mutta juttu jäi keskeneräisenä julkaisujonoon. Koska olin päässyt näin pitkälle, halusin saada sarjan päätökseen, joten latasin Omalla tontilla luureihini. 

Tässä tulee aiempia osia ajatellen väkisinkin juonipaljastuksia sisältävä koonti näistä kahdesta viimeisestä osasta, sekä jutustelua sarjasta kokonaisuudessaan.

Amanda Vaara: Routavaurioita

Karisto, 2022

Villa Venla #6

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 6 h 04 min

Venla asusteli Ruusukartanossa kaksin Juhon kanssa, kun Petri oli tehnyt heidän puolestaan sen valinnan johon Venla ei ollut pystynyt, ja jättänyt hänet.

Venla puolestaan oli katkaissut välit Jörniin sen jälkeen kun Sini Hänninen -niminen nuori nainen oli soittanut hänelle ja kertonut, että hän ja Jörn odottivat vauvaa ja että he olivat aikeissa muuttaa yhteen. Jörn oli kyllä laittanut Venlalle viestejä joissa vakuutti ettei isyys ollut mahdollista, mutta Venlan reaktio kaikkeen oli laittaa Jörnille esto päälle.

Amanda Vaara: Omalla tontilla

Villa Venla #7

Karisto, 2023

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 6 h 18 min

Amandan oli hankala oppia muistamaan uutta kutsumanimeä, jota tytär halusi itsestään käytettävän. Entinen Eedla, nykyinen Edi etsi itseään ja paikkaansa maailmassa

Kovasti sitä omaa paikkaansa etsi edelleen myös Amanda itse, ja etenkin hän sai pähkäillä mieskuvioitaan. Viime aikoina hän oli tapaillut useampaakin tielleen osunutta kaksilahkeista, ja sitten oli tietenkin Jörn eli Juuso, hänen nuorimmaisensa isä, joka oli kovasti ainakin pyrkinyt olemaan läsnä pojan elämässä.

Ajatukseni sarjasta kokonaisuudessaan ovat yhteen sanaan kiteytettynä sekavat. 

Kun Villa Venla alkoi, olin tosiaan innoissani. Halusin lukea nimenomaan siitä Venlan taloprojektista ja alussa juonikuviot pitkälti pyörivätkin bisneksen rakentamisen ympärillä. Mutta eipä siinä kauaa mennyt, kun majoitustoiminta ym jäivät täysin taka-alalle ja pääroolin kirjoissa sai Venlan heittelehtivä rakkauselämä ja tulihan siinä hötäkässä saatua yllätysvauvakin. Monesti Venlan käyttäytyminen oli kaikkea muuta kuin ikäisensä mukaista ja ihmettelin, ja pakko sanoa, että myös harmittelin sitä, minne kirjailija Venlaa johdatteli. Sen mitä matkan varrella näin muiden lukijoiden kommentteja, olivat ne samansuuntaisia, ja näin monien ainakin "uhkaavan" jättää sarjan kesken. Itse pääsin maaliin, mutta tutkaillessani sitä, miten Venla kehittyi näiden vuosien aikana, niin hänen nyt päästyään maaliin niiltä osin mitä lukijat pääsevät Venlaa seuraamaan, enpä kehuisi hänen kasvaneen ihmisenä, ehkä pikemminkin selvinneen karikoista jotenkuten. 

Purnauksen jälkeen niihin ruusuihin. Olin kuitenkin siinä mielessä tyytyväinen viimeiseen osaan, siihen miten se sitoi vuosien elämäntarinat nippuun ja pidin positiivisesta, kuitenkin vähän avoimeksi jätetystä lopusta. Eli ei liian loppuunpureskeltua. Moni kirjailija ei enää tässä kohtaa malttaisi olla kirjoittamatta liian tiukkaan viritettyä tulevaisuutta kaikille, joten arvostan! Tästä eivät kaikki kommentoijat olleet käyttämässäni äänikirjapalvelussa pitäneet, vaan siellä oli myös pohdintaa siitä, että kirja loppui kesken eikä kerrottu prikulleen miten Venlan ja Ruusukartanon kävi. Ei kerrottu ei, mutta annettiin riittävästi vinkkiä, ja tavallaan lukijalle mahdollisuus päättää, saiko Venla näillä spekseillä ritarinsa valkoisella ratsulla.