Kevään 2018 katalogipoimintoja

Olin saanut valtaosan kevätkatalogien tarjonnasta käytyä läpi ennen marraskuun jälkeistä blogihiljaisuutta ja nyt on Tammi ja Wsoy:kin listailtu. Pari kirjaa listalta on parhaillaan lainassa ja vain yhden olen toistaiseksi lukenut, Eeva Rohaksen Raivon. Mielenkiintoista taas aikanaan nähdä mitä lopulta päätyy luettavaksi. 
Hyvää lukukesän jatkoa kaikille!


Bazar

Lucinda Riley: Myrskyn jälkeen
Rileyn uusi sarja jatkuu jo toisella osalla enkä ole lukenut vielä ensimmäistäkään. Tämä ei johdu mielenkiinnon puutteesta, olen vain ollut tykästyneempi noihin 200-300-sivuisiin ja tiiliskivet saavat vielä odottaa.

Leah Mercer: Kun kerran kohtasimme
Pariskunta on menettänyt lapsensa auto-onnettomuudessa pari vuotta aiemmin ja asia painaa heidän suhdettaan edelleen. Viikonlopun Pariisissa pitäisi olla käänne parempaan, mutta he eksyvät toisistaan jo rautatieasemalla. Zoe jää ilman rahaa ja puhelinta, miten löytää miehensä? Kirjaa mainostetaan Jojo Moyesin ystäville; no minä olen ja en ole.

Gummerus

Pauliina Rauhala: Synninkantajat
Eletään 1970-luvun loppua Pohjois-Pohjanmaalla. On Joki ja sen varrella Kylä jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä. Taisto puhelee päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat. Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset. Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa. 10-vuotiaan Aaronin hartain rukous on ettei kukaan sukulainen joudun helvettiin. Taivaslaulu oli ilmestyessään minulle tosi iso juttu, samoin sen näytelmäsovitus jonka Tampereella kävimme katsomassa. Synninkantajiin kohdistuu siis aika isot odotukset.

Enni Vanhatapio: Absentia
On kesä 2006. Tyttö erottuu jo ovelta kuoharilasi nyrkissä. Sillä on tangokuningattaren nimi ja märissä kainaloissa pehmeää ruskeaa karvaa. Kaisa Elisabetin luona on kapea sänky jonka peiton alta kurkistaa alaston 16-vuotias pikkusisko Aava. Viisi vuotta myöhemmin iltapäivälehti kysyy mitä Kaisa Lindille oikein tapahtui. Kesällä 2016 Aava asuu Lontoossa ja saa viestin että Kaisan ex-mies Olavi on kaupungissa. Puhelin putoaa kädestä, Aava oksentaa ikkunasta.  Absentia on omaäänisen tekijän raikkaasti dialogivetoinen nykyromaani joka kertoo kahdesta vuorokaudesta Lontoossa. Sen sisälle rakentuu villi aikamatka Suomeen, lapsuuden ja nuoruuden tuhnuisiin, lämpimiin ja sokeisiin hetkiin.

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Hän tekee äitinsä jäämistöstä löydön, harvinaisen perhosen joka johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Tutkiessaan perhosta tarkemmin Max ajautuu selvittämään myös omaa historiaansa. Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin kovenee. Mitä isälle tapahtui keväällä 1942? Romaani kertoo pojasta joka ei tuntenut isäänsä -eikä äitiään. Se on kuin arvoituksellinen konsertti perhosista, pakkomielteistä ja perhesalaisuuksista joita ei voi enää kätkeä, sekä äänistä joiden ei pitäisi vaieta. Wau, kuulostaa lupaavalta!

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä
Peri kasvaa Istanbulissa ja opiskeluvuosinaan Oxfordissa hän tutustuu iranilaiseen ateistityttöön Shiriniin ja poliittisesti suuntautuneeseen Monaan. Näiden kolmen hyvin erilaisista muslimitaustoista tulevan naisen välinen ystävyys on odottamaton. Perin elämä muuttuu dramaattisesti kun hän tapaa karismaattisen mutta kiistellyn professori Azurin. Perin elämän kautta Shafak tutkailee lähietäisyydeltä nykypäivän Turkkia ja paljastaa syvästi jakautuneessa yhteiskunnassa piilevät ongelmat.

Anna Gavalda: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja
Uudessa novellikokoelmassa on muun muassa alkoholiin turvautuva yksinhuoltajaäiti joka rimpuilee suhteessa naimisissa olevaan mieheen. On kyyninen vakuutustarkastaja joka joutuu selvittelemään 6-vuotiaiden konfliktia. On lähiötytön ja aristokraattipojan runollinen yhden yön kohtaaminen ja kahden keski-ikäisen miehen sukellus naamiot karistavaan ystävyyteen. Tarinoista huokuvat suru ja suuret menetykset mutta Gavalda on pienen ihmisen puolella, täynnä toivoa ja hellyyttä. Tämä voisi olla kiva novellikokoelma loppukesän lukumaratonille ellei varausjono kirjastossa ole kovin pitkä.

Into

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut
Sergio lähtee pienestä brasilialaiskylästä Lissaboniin etsimään töitä. Kirja kertoo työttömänä olemisesta Brasiliassa ja toisaalta maahanmuuttajana ja toisen luokan kansalaisena Euroopassa.

Johnny Kniga

Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset
Tirkistelykirja maailman monarkian hovielämään. Kyllä minä aina välillä klikkailen otsikoita Euroopan kuninkaallisten uutisista, joten saatan lukea tämänkin.

Anne Tyler: Äkäpussi
Äkäpussi on romaanin muotoon kirjoitettu nykypäivän versio Shakespearen näytelmästä Kuinka äkäpussi kesytetään. Tylerin äkäpussi on 29-vuotias Kate joka työskentelee eskarin avustajana saatuaan potkut yliopistolta lauottuaan liikaa kommentteja professoristaan. Katen isän ulkomaalainen avustaja on joutumassa pois maasta viisumin umpeuduttua ja isä haluaa Katen naivan tämän. Näitä nykypäivään kirjoitettuja Shakespearen näytelmiä on tulossa kaikkiaan kahdeksan, kaikki romaaneina. Metkaa!

Karisto

Tarja Leinonen: Koti koivun alla
Eletään kesää muutama vuosikymmen sitten. Lestadiolaisperheen esikoinen, kohta 17-vuotias, on luopunut uskosta, lukee salaa asuntovaunussa Angelica-sarjaa ja odottaa esikoistaan. Tuleva isukki kaahailee mieluiten kyläteitä valkoisella Chevyllään. Perheen isältä tämä kaikki on parasta pitää salassa. Romaani on rehevä intensiivinen kuvaus nuorista kainuulaisista uskonlahkon piukassa otteessa. Erittäin kiinnostava, menee kirjaston varauslistalle kärkipäässä!

Like

J. Pekka Mäkelä: Hunan
1930-luvun Kiinassa, kauniissa Hunanin maakunnassa, lähetyssaarnaajat opettavat lukutaitoa ja levittävät kristinuskoa. Sitten Kiinan ja Japanin välille syttyy sota. Kirja perustuu Mäkelän kummitädin omiin päiväkirjamerkintöihin.

Janne Kuusi: Silmästä silmään
Torppariperheen tytär lähtee sisällissodan jälkeen Neuvostoliittoon, mutta palaa pian takaisin. Toisena näkökulmana aatelissuvun perhe pohtimassa oikeutusta tapahtuneille asioille. Minulla oli lainassa tuo edellinen, Sielusta sieluun, mutta aina jokin toinen kirja kiilasi edelle. Tämäkin tuntuu kiinnostavalta.

Minerva

Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa
Hanna lähtee siirtolaiseksi 1920-luvun New Yorkiin. Miljoonakaupunki yhtä aikaa sekä kiehtoo että pelottaa. 
Olen lukenut Vuorenpään trilogian Kotkanpään kartanon elämästä ja pidin siitä paljon. Siirtolaisuus rapakon taa kiinnostaa isosti. Tuohon aikaan äidinäitini oli pieni, äidittömäksi jäänyt tyttö oman mummonsa hoivissa. Sukulaisperhe muutti Amerikkaan ja olisi halunnut ottaa mummuni mukaan, mutta mummo ei päästänyt tätä lähtemään. Muistan omasta lapsuudestani kun Amerikan kirjeitä ja paketteja tuli ja äitini sisko perheineen on käynyt amerikansukulaisia Duluthissa tapaamassakin. 

Gerald Posner: Isäni oli natsi
Göring, Hess, Mengele ja Dönitz olivat natseja, mutta myös isiä. Posner on haastatellut yhtätoista Hitlerin sisäpiiriin kuuluneen henkilön poikaa ja tytärtä joista moni kertoo nyt ensi kertaa millaista oli kasvaa natsijohtajan lapsena. Kaikki eivät vihaa isiään, jotkut kokevat isänsä tulleen väärin ymmärretyksi ja Göringin tytär Edda ihailee vieläkin isäänsä.

Otava

Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret
Sara Medberg tekee väitöskirjaa 1700-luvun säätyläistyttöjen kasvatuksesta ja siinä ohessa on syntynyt historiallinen romaani. 19-vuotias paronintytär Adele Wilenius on tullut Turkuun debytanttikurssille. Arvatenkin Adele on villikko, joka ei istu perinteiseen seurapiirineidon muottiin vaan shokeraa puheillaan ja tempauksillaan.

Tapani Tolonen: Sokeisto
Kouluja käymätön mutta lukenut Eetu työskentelee Työmiehen latojana suurlakkovuonna 1905. Suomea ahdistavat tiukat pakotteet ja moni haluaisi tarttua aseisiin. Vastarintaliikehdintään mukaan lähtenyt Eetu kohtaa yläluokkaisen Kariniin ja rakastuu tähän, mutta onko nuorilla yhteistä tulevaisuutta? Ja näyttääkö paremmalta Suomenkaan tulevaisuus, tsaarin vallan alta irti pyristellessä muttei suinkaan yhtenäisenä.

Heli Galliano: Kyyhky ja susi
1500-luvun Modenassa Caterina on menossa naimisiin, mutta pahat kielet syyttävät protestanttista neitoa noituudesta. Caterina pakenee inkvisitiota Suomeen ja Turkuun, mutta joutuu keskelle valtajuonitteluita. Kyyhky ja susi on trilogian avausosa.

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Nyt kuulostaa todella kiinnostavalta! Idan tytär Kirsti matkustaa Rivieralle ja kuvioissa ovat myös Minna Craucher ja kuuluisat Tulenkantajat.

Eeva Rohas: Raivo
Usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on raivo. Tuuli ja Ilja, älykkö ja paha poika, rakastivat intohimoisesti ja käyvät nyt läpi raivokasta avioeroa.

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin
Ihan ensiksi on pakko purnata, ettei Honkasalon uutuus ole sellainen 60-luvulle sijoittuva täydellinen romaani kuin Perillä kello kuusi. Uutuus on viihdekirja, chick litiä. Riippumatta siitä tulenko pitämään uutuudesta, toivon seuraavan palaavan lempivuosikymmenelleni. 
Nella on kolmekymppinen nainen jolla kaikki on kivasti, ihana mies, työ, kaverit, kaikki perfect. Sitten mieheen iskee vauvakuume ja Nellan pitää miettiä kaikki uusiksi.

Sofie Lundberg: Punainen osoitekirja
90-vuotias Doris asuu yksin huoneistossaan Tukholmassa. 13-vuotiaana Doris lähti maailmalle, Tukholmaan, Pariisiin, New Yorkiin, koki sodan, seikkailuja, rakkauksia, monia ihmisiä jotka ovat tallessa punaisessa osoitekirjassa. Tämä on ollut Ruotsissa suurmenestys ja kiinnostavalta kuulostaa kyllä.

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys
2000-luvun kulttiklassikko joka on vihdoin suomennettu. Viidestä osasta kolme ensimmäistä on käännetty yksiin kansiin. Niiden sisällä Patrick Melrose kasvaa yläluokkaisena hyväksikäytettynä ja hylättynä poikana nuoreksi mieheksi ja haluaa irti tästä perinnöstään. 

Anne Svärd: Vera
17-vuotias ranskalainen Sandrine pakenee Ruotsiin vuonna 1945. Hän päätyy yläluokkaisen lääkärin vaimoksi, mutta kureliiveihin piilotettu vatsa paljastuu hääyönä kun morsian synnyttää sinisilmäisen lapsen. Isä on arvoitus. Sandrine elää ylellisesti Cederin suvun nukkevaimona, eikä ole ainoa jolla on salaisuuksia.

Jessie Burton: Muusa
Luin talvella Burtonin edellisen romaanin, Nukkekaappi, mahtava!
Muusassa 1960-luvulla trinidadilainen Odelle pääsee töihin taidegalleriaan. Siellä hän tutustuu mieheen joka haluaa myydä perinnöksi saamansa taulun. Sen alkuperä löytyy 1930-luvun sisällissodan runtelemasta Espanjasta.

Tammi

Kristiina Vuori: Elinan surma
Miksi oi miksi en ole vieläkään lukenut yhtään Kristiina Vuoren historiallista romaania? Nyt on ho lähes liian vastustamaton aihe, sillä Vuori on tarttunut keskiaikaiseen balladiin Elinan surmasta ja kirjoittanut tuon kolmiodraaman romaaniksi. Laukon kartanon avainpiika odottaa Klaus Kurjen kosintaa, mutta isäntä tuokin taloon nuorikon, Elinan. Piika ei niin vain anna periksi ja balladin nimi kertoo miten nuoren rouvan käy. Mutta miten Vuori on tarinan kertonut?

Pirjo Tuominen: Villit vedet
Romaani on ilmeisesti uusintaversio 25 vuoden takaa, minulle uusi tuttavuus. Parkkialus Nikolai aloittaa pitkän matkansa Helsingistä Alaskan Sitkaan vuonna 1839. Mukana on todellisia historian henkilöitä sekä palvelustyttö Katarina jonka elämän suunnan Alaska muuttaa.

Annamari Marttinen: Korsetti
Tarina miehestä jonka sisällä asuu myös nainen. Pauli suostuu tyttöystävänsä pelleilyyn ja antaa pukea itsensä naiseksi. Lopputulos yllättää molemmat ja niin leikistä tuleekin totta. Menee kuitenkin vuosia ennen kuin Pauli uskaltautuu olemaan oma itsensä muiden edessä.

Saara Turunen: Sivuhenkilö
Suorasanainen ja riemastuttava, kupliva ja pisteliäs romaani yhdestä vuodesta esikoiskirjailijan elämässä. Fiktion ja todellisuuden välinen raja hämärtyy ja Turusen päähenkilö muistuttaa paljon häntä itseään. Tykkäsin kovasti siitä esikoisesta, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaneesta Rakkaudenhirviöstä.

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen 
Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin on ollut kilometrejään pidempi. Vielä pidempi on ollut Fatiman matka Irakista Susannan olohuoneen lattialle. Martta taas on asunut koko ikänsä samoilla sijoillaan, mutta ihmiset hänen ympäriltään ovat kaikonneet kuka minnekin, Ruotsiin, sotaan, ryyppyreissuille, tytär onnettomaan avioliittoon.

Marian Keyes: Aikalisä
Riemastuttava romaani rakkaudesta ja keski-iän kriisistä. Amyn mies ei aio jättää vaimoaan mutta haluaa aikalisän. Luvassa kyyneliä, luvallista ja luvatonta rakkautta, reppureissu Aasiaan, hulluja sukulaisia.

Mojo Erämetsä: Aikamatkakuvia Helsingistä
Puoli seiskassa esiteltiin keväällä tätä kirjaa joka kiinnosti heti! Erämetsä on penkonut vanhoja valokuvia, kuvannut saman kadunkulman tms tässä hetkessä ja yhdistänyt nämä kuvat niin että lopullisessa kuvassa on elementtejä molemmista. Esimerkkikuvat vakuuttavat!

Virpi Miettinen, Tuula Nieminen: Tuhma prinsessa
Virpi Miettinen kertoo avoimesti nousustaan kansainvälisen mallimaailman loistoon, sitä seuranneesta syöksykierteestä ja taistelustaan varjoista takaisin valoon.

Teos

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja
Morsiusliikkeen sovituskopissa käydään erikoista dialogia. Naapurit äityvät väkivaltaisiksi, huonosti käyttäytyvä lapsi viedään hoitoon manaajalle ja siskonsa kanssa asuva mies alkaa purkaa aggressioita toden teolla. Esikoisnovellikokoelma liikkuu kauhun ja kumman maastoissa. Novelleissa yhdistellään mennen tullen kauhuklassikoita, populaarikulttuuria ja tarkkaa realistista ja surrealistista kuvastoa. Ääni annetaan absurdeille ja vinoille päähenkilöille. Selvästi lukumaratonmatskua!

Elin Willows: Sisämaa
Nuori nainen muuttaa Tukholmasta poikaystävänsä kotiseudulle pieneen taajamaan Norrlandiin, sisämaahan Ruotsin pohjoiseen. Suhde loppuu kuitenkin ennen kuin he edes pääsevät perille. Nainen menee töihin ruokakauppaan ja jää asumaan seudulle syystä jota ei itsekään oikein ymmärrä. Hitaasti ja varmasti hän etsii paikkaansa paikkakunnalla ja antaa sen etsiä paikkaa itsestään. Romaanissa tutkitaan arjen konkreettista rakentumista, pikkupaikkakunnan mielenlaatua ja sitä miten ympäristö voi peilata ihmisen sisäistä maisemaa, vapauden ja yksinäisyyden välistä suhdetta. Kirjailija itse on kasvanut Ruotsissa mutta muuttanut Suomeen vuonna 2009. Esikoisromaani ilmestyy samaan aikaan Ruotsissa ja Suomessa.

Wsoy

Laura Manninen: Kaikki anteeksi 
Vahvasti omakohtainen esikoisromaani. On koira, omenapuut ja kolmilapsinen uusperhe kauniisti vanhenevassa omakotitalossa. Mutta on myös parisuhdeväkivaltaa, häpeää ja vaikenemisen kulttuuri. 

Maritta Lintunen: Stella
Liisa muuttaa entisen laulajattaren alivuokralaiseksi Helsinkiin. Romaani kertoo syttyvistä ja sammuvista tähdistä, lahjakkuudesta ja sen luomasta taakasta. 

Pirkko Soininen: Ellen
Jo toinen romaani Ellen Thesleffistä, Kati Tervon Iltalaulajan olenkin jo lukenut ja pidin kovasti. Soininen sijoittaa Ellenin Firenzeen ja tyyli on fiktiiviset päiväkirjamerkinnät. 

Sophie Kinsella: Yllätä minut
Vielä yhtään Kinsellaa en ole jättänyt lukematta, joten tarttunen tähänkin, vaikkei juoni ole kaikkein kiinnostavimmasta päästä. Pariskunta, ilmeisen nuori, kuulee lääkäriltään, että heillä on vielä vähintään 68 yhteistä elinvuotta jäljellä. Ihana asia, mutta toisaalta iskee paniikki. Miten pitää liitto tuoreena ja kiinnostavana?

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
Eleanor pukeutuu töihin aina samoihin vaatteisiin ja syö joka päivä samanlaisen lounaan. Viikonlopun koittaessa hän linnoittautuu asuuntoonsa pakastepizzan ja vodkapullon kanssa ilman sosiaalisia kontakteja. Kunnes alkaa tapahtumavyöry jolle Eleanor ei ensin voi mitään ja sitten ei enää haluakaan. Esikoiskirjailija halusi kertoa kolmekymppisistä sinkuista joiden elämä ei olekaan vain juhlia, ystäviä ja rakkausseikkailuja. Leffakin on luvassa. 

Simona Ahrnstedt: Vain yksi yö
Businessmies ja yritysvaltaaja jonka seuraava yritysvaltaus on menossa pieleen kun vastassa on yhtä kova bisnesnainen. Syntyy suhde joka sotkee asiat ja sukujen vanhat kaunat nousee esiin jne jne. Kuulostaa kovin stereotyyppiseltä... trilogian avaus. Olisin mieluummin lukenut lisää Ahrnstedtin  historiallisia romaaneja.

#prideviikko Walter de Camp: Ja homot loivat naisen

Tällä viikolla vietetään Helsinki Pride viikkoa johon myös kirjabloggaajat osallistuvat lukemalla lgbti-kirjallisuutta. 

Viime vuotiseen malliin tartuin tälläkin kertaa tietokirjaan, kun kirjaston tätien suosittelyhyllyltä lähti mukaan Walter de Campin Ja homot loivat naisen. 

Minulle viime vuonna menehtyneen Walter de Campin nimi(merkki) on tuttu City-lehdestä jota nuorena aikuisena tuli usein luettua. Walter vastaili lukijoiden erikoisiin kysymyksiin toisinaan lähes yhtä erikoisilla vastauksilla. Sisäpiiri-palstan lisäksi useampia teoksia julkaisseen de Campin viimeiseksi kirjaksi jäi juurikin tämä homoseksuaaleja muotisuunnittelijoita käsittelevä teos.

Walter de Camp: Ja homot loivat naisen 
Like 2015
218 sivua 

De Camp esittelee kirjassaan kymmenen muotisuunnittelijaa alkaen Christian Diorista päätyen Alexander McQueeniin. Ajallisesti tämä tarkoittaa toisen maailmansodan jälkeistä aikakautta aina 2000-luvun alkuvuosiin. 

Alustuksessa de Camp pohdiskelee, miten keväällä 1947 vapautettu Pariisi nousi nopeasti muodin mekaksi, mutta kuka määrää muodin kun sotaa edeltäviä vuosikymmeniä hallinneet Coco Chanel ja Elsa Schiaparelli on syrjäytetty? Heidän tilalleen oli nopeasti noussut muotisuunnittelijamiehiä, Dior, Cristóbal Balenciaga, Pierre Balmain ja Jacques Fath. Naiset luulivat heitä heteroiksi, sillä heidän homoseksuaalisuudestaan tiedettiin vain Pariisin sisäpiireissä. Vasta viime vuosituhannen lopulla asiasta alettiin puhua. 

Miksi sitten juuri homoista on tullut niin merkittäviä muotisuunnittelijoita?
Homosuunnittelijat pystyvät tekemään naisille rohkeampaa muotia kuin parhaimmitkaan naispuoliset muotisuunnittelijat, jotka naisina eivät voi olla miettimättä mihin "sisällöllisiin" tilanteisiin heidän suunnittelemansa vaate voi sitä käyttävän naisen johtaa. Muotisuunnittelijanainen voi ajatella, että jokin vaate ei ole tarpeeksi lämmin, joten suunnitelmaa on muutettava lämpimempään suuntaan. Homomies ei itse pukeudu suunnittelemaansa mekkoon. Hän on naisten arkisten huolien, female troublen, ulkopuolella. Vapaa kehittelemään hurjimpiakin suunnitelmiaan. 

Kirjasta käy ilmi muitakin, yhteiskunnallisempia puolia kuin pelkkä muoti. Esimerkiksi se, miten vielä 1940- ja 1950-luvulla, ennen nuorisokulttuurin "keksimistä", tyttölapsista kasvoi suoraan aikuisia naisia ja miten ihannenainen oli keski-ikää lähestyvä, maailmaa nähnyt nainen joka ei yrittänyt näyttää nuoremmalta kuin on. Päinvastoin, nuoret tytöt yrittivät näyttää vanhemmilta. 

Christian Diorin aikaan yhteiskunta oli hyvin patriarkaalinen. Dior halusi luoda naisista Naisia, yhtä aikaa viattomia että seksikkäitä objekteja. Naiset olivat miesten, joko avioliitossa tai ajankuvaan nähden siihen pyrkimässä. Kun Dior pidensi tai lyhensi hameen helmaa, mies maksoi uuden mekon naiselleen ja hän valitsi asiakkaikseen kalleimman eliitin eli paksuimmat aviomiesten lompakot. Hän tunsi olevansa arkkitehti joka rakensi naisia kuin rakennuksia, muovaili pyöreitä olkapäitä, naisellisen täyteläisen poven ja vain vaaksan levyisen vyötärön. Diorin vaatima vyötärö saatiin aikaan joko vyötärönkurojalla tai korsetilla. Sukkahousujakaan ei oltu vielä keksitty, joten myös sukkahousuliivi kuului naisen arkiseen alusvaatetukseen. Eikä Dior ollut viimeinen joka halusi vaatettaa rikasta eliittiä. Homosuunnittelijat syttyivät tähdistä ja vahvoista, valovoimaisista naisista. Marlene Dietrich kohahdutti Hollywoodissa jo 30-luvulla tyylillään pukeutua miesten pukuihin ja tämän tyylin takana oli homoseksuaali puvustaja Travis Benton. Armani on kertonut inspiroituneensa Dietrichistä.

50-luvun lopulta kehittynyt nuorisokulttuuri oli ongelmallista Pariisin haute couture muotitaloille. Pitäisikö reagoida myös nuoriin kuluttajiin ja heidän muotivirtauksiinsa? Tähän kutsuun vastasi Diorin nuori suunnittelija, Yves Saint Laurent. Paremman vapauden esimerkiksi poptaiteesta innoittumiseen Laurent sai kuitenkin perustettuaan oman muotitalon. Hän teki myös jotain radikaalia ja avasi valmisvaatekaupan jossa oli myytävänä pop art -mekkoja, vinyylisiä sadetakkeja, samettihameita ja paljastavia baby doll -mekkoja. Kevään 1967 kokoelma oli jotain uutta ja kohahduttavaa, sillä se rakentui kokonaan naisen housupuvun ympärille. Miesten mielestä housupukua käyttivät vain lesbonaiset ja Saint Laurent toikin lesbonaisten suosiman tyylin heteronaisten saataville, asia johon heteromies tai nainen suunnittelijana ei kenties olisi lähtenyt. 

Myös hippikulttuuri ja hameen helman nostaminen jopa 9 cm polven yläpuolelle samoin kuin maximekot kuuluivat 60-luvun puolivälin ja loppupuolen muotivirtauksiin. Oma lukunsa oli vielä minihameen synty. De Camp pohdiskeleekin kuka sen lopulta keksikään? Yleensä vastaamme Mary Quant, mutta De Camp esittelee vaihtoehtoina myös homoseksuaalin muotisuunnittelijan John Batesin ja ns. King's Roadin tytöt. Muodin mekka kun oli siirtymässä nuorisokulttuurin myötä Pariisista Lontooseen ja Chelsean läpi kulkeva King's Road oli nuorison aluetta jossa myös Mary Quantin liike sijaitsi.

70-luvulta 2000-luvulle mahtuu monia tuttuja nimiä, Giorgio Armani, Gianni Versace, Jean Paul Gaultier, John Galliano. Jostain syystä Versacen ystävä Karl Lagerfeld mainitaan vain sivulauseessa, vaikka kuuluu niin sanotusti samaan porukkaan. 

Palataksemme kirjan teemaan, de Camp pureutuu isolla roolilla myös suunnittelijoiden lapsuuteen ja löytää niistä yhteneväisyyksiä. Yleisimpänä hän huomioi sen, että lähes poikkeuksetta homoseksuaalit muotisuunnittelijat ovat olleet äidin poikia. He eivät menestyneet koulussa vaan viihtyivät äidin kanssa näiden puuhissa. Diorin syntyessä 1905 elettiin vielä ns viktoriaanista aikakautta, jolloin lapsia hoitivat lastenhoitajat, eivät suinkaan äidit. Puutarhassa pieni Christian sai kuitenkin viettää aikaa äitinsä seurassa. Poika ei milloinkaan kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan vanhemmilleen vaan eli täydellistä kaksoiselämää. Pierre Cardin leikki nukeilla ja teki niille tilkuista vaatteita. Yves Saint Laurent piti muotinäytöksiä paperinukeillaan ja määräsi jo pienestä miten perheen naisten tuli pukeutua. Giorgio Armanin äiti oli hillitty niin käyttäytymisessään kuin pukeutumisessaan ja Armani on kertonut äidin inspiroineen hänen työtään. Toisaalta Armanin pikkutakin alla voi olla vain naisen iho. Gianni Versacen äiti olisi halunnut lääkäriksi, mutta 1940-luvun Italiassa se ei ollut vaihtoehto. Niinpä äiti perusti ompelimon jossa Giannikin hyvin viihtyi. Saint Laurentin tavoin hänkin vaatetti nukkeja ja ihaili isoja tähtiä kuten Sophia Lorenia ja Gina Lollobrigidaa. Jean Paul Gaultierin isoäidillä oli kauneussalonki jossa poika viihtyi paremmin kuin koulussa. Hän oli taitava piirtäjä ja piirsi isoäitinsä asiakkaita mielikuvituksensa iltapukuluomuksiin.

De Camp esittää että naisten on kiittäminen näitä homoseksuaaleja muotisuunnittelijoita monesta. Ilman heitä eivät olisi selvinneet arjesta, oman elämänsä teatterista.

Kesäkuun lukumaraton

Kesän ensimmäinen lukumaraton tuli silmiini aivan puskista, bloggaajakollegan Facebook-päivityksestä! Onneksi lauantaita on vielä kolme tuntia aikaa eli yhtä pitkä aika aloittaa 😊 Luku-urakkani aloitan siis klo 22 tänään ja niinpä voin lukea klo 22 asti sunnuntaina. 

Olen aina aiemmin varautunut lukumaratoneihin etsimällä kirjastosta kiinnostavia novellikokoelmia ja esimerkiksi Grantan. Nyt kotona ei satu olemaan mitään novellikokoelmaa, enhän olettanut maratoonaavani viikonloppuna! Miehellä on onneksi luettavana Mielensäpahoittajan Suomi, joten siitä saan tarvittaessa sopivasti vaihtelua omaan kesken olevaani tiiliskiveen joka on Sarah Larkin 863-sivuinen Maorien laulu. Olen tällä hetkellä sivulla 291, joten sivuja riittää hyvin. En olekaan aiemmin lukenut tiiliskiveä maratonilla, mutta tuleepa sekin nyt kokeiltua ☺

Aloitus lauantaina klo 22
Sarah Lark: Maorien laulu, s. 291

Sunnuntai klo 15.44
Voihan lukumaraton ja Jukolan viesti! Taas te osuitte samaan viikonloppuun! Luin kyllä siihen asti kunnes mies tuli töistä noin 0.30, mutta sen jälkeen Jukola vei mukanaan ja valvottiin puoli seitsemään saakka. Herätyskello soimaan klo 14, silloinkin nukutti vielä kovasti. Sitten kauppaan ja nyt aamupalalla 😁 "Tehokasta" lukuaikaa jäljellä kuusi tuntia, mutta silmät edelleen aika väsyneet, joten urakoida tuskin jaksaa...

Eilen tuli luettua yhteensä 142 sivua 😝

Sunnuntai 21.36
Hiukan olisi vielä lukuaikaa jäljellä, mutta Brasilian peli vie nyt voiton. Metkasti urheilu vei lukuajan, metkasti sillä etten ole mitenkään erityisen innokas penkkiurheilija. 

YHTEENSÄ LUIN 241 sivua Sarah Larkin Maorien laulua.

Blogihiljaisuus ja Eeva Rohas: Raivo

Jostain kummallisesta syystä kirjoista bloggaaminen jäi epämääräiselle tauolle, vaikka olen lukenut. Lukujumista ei siis ole ollut tällä kertaa kyse, vaan ennemminkin bloggausjumista. Toisaalta olen viime aikoina herännyt ikävöimään kirjoista kirjoittamista ja niinpä olen ajatellut jonkinlaisena kompromissina kirjoittaa lyhyitä ajatuksia talteen siitä mitä olen lukenut, ilman sen kummempaa yritystä analysoida lukemaani. Ehkä senkin aika vielä koittaa joskus. Tuosta tarpeesta pohtia lukemaansa on minun kohdallani seurannut myös se, että arvioitavia kirjoja on kertynyt jonoon odottamaan inspiraatiota niistä kirjoittamiseen ja kun luettavani ovat lainoja Pirkanmaan kirjastoista, on se tietysti tarkoittanut myös täysin turhaa kirjojen jemmaamista. Niinpä tempaisin ja palautin kerralla kaikki jemmaamani kirjat edes kuvaamatta niitä, joten kuvat nyt kustantajalta.

Eeva Rohas: Raivo
Otava 2018
270 sivua


Eeva Rohas oli minulle ennestään tuhtematon nimi enkä ollut Raivoon kiinnittänyt huomiota kirjakatalogeissakaan. Selailin vippihyllystä löytämäni kirjan ensimmäisiä sivuja ja totesin sen olevan nopealukuisen oloinen, juuri sopiva kirja ulkona paviljongin varjossa tänä oudon helteisenä toukokuuna luettavaksi. 

Oli se sitäkin, mutta myös paljon enemmän. Raivossa on useita päähenkilöitä. On Tuuli, joka kääntää työkseen kirjoja ja on erikoistunut unkarin kieliseen kirjallisuuteen. On Tuulin mies, Ilja, jonka luota Tuuli on kirjan alussa lähtenyt. Heidän tyttärensä, Luna, on juuri täyttämässä neljä vuotta. Myös Luna kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan. Jäin monessa kohtaa miettimään, ettei kolme-neljävuotias osaa ajatella niin monimutkaisia asioita kuin Lunan kerrontaan oli laitettu, mutta päätin antaa sen olla häiritsemättä enempää. On vielä yksi perheen ulkopuolelta tuleva omaa tarinaansa kertova henkilö, Elena joka on alkoholisti. Tukiryhmässä Elena kohtaa Iljan joka tulee mukaan uutena ja pyytää Elenaa tukihenkilökseen ja sillä tavalla Elena tulee vedetyksi mukaan Iljan, Tuulin ja Lunan elämään. Mukana on myös paljon takautumaa, ajoilta kun nuori Tuuli oli juuri tavannut Iljan ja lähti kääntäjäkurssille Unkariin ja tutustui Liisaan, niin ikään unkarin kielen kääntäjään ja sillä tavalla kilpailijaan.

Kantta pidin huisin rumana, valitan. Toisaalta se tavallaan sopi kirjan makaaberiksi käyvää loppua kohden, kun niin paljon lihaa lojui lattioilla...