Marja-Leena Mikkola: Etsikko
Otava 1967, 234 sivua
Vuonna 1939 syntyneellä kirjailija Marja-Leena Mikkolalla on laaja-alainen tuotanto. Hän on kirjoittanut useita romaaneja, novellikokoelmia sekä lastenkirjoja. Hänen kirjoittamansa tietokirja Raskas puuvilla, joka Etsikon tavoin on ilmestynyt vuonna 1967, perustuu puuvillatehtaassa työskennelleiden naisten haastatteluihin. Hän oli 1960- ja 1970-lukujen vaihteen tunnetuimpia vasemmistoradikaaleja kirjailijoita ja mikä minulle tuli Esikon lukemisen ja tämän arvion taustatyön myötä uutena tietona, hän on myös käsikirjoittanut yhden minulle rakkaimmista elokuvista, eli -60-luvulle sijoittuvan Käpy Selän Alla, samoin hienon Lapualaismorsiamen. Hän on myös kääntänyt kirjallisuutta, lastenkirjoja, romaaneja sekä mm. Sylvia Plathin, Anna Ahmatovan ja Boris Pasternakin runoja. Töistään hän on saanut lukuisia palkintoja, kuten Kalevi Jäntin ja J.H. Erkon palkinnot esikoisromaanistaan Naisia vuonna 1963, Eino Leinon palkinnon vuonna 1967 sekä Jussi-patsaan parhaasta käsikirjoituksesta Käpy Selän Alla -elokuvasta.
Kun valitsin Esikon luettavakseni, tiesin vain että se on ihmissuhderomaani syntymävuodeltani. Olin varta vasten etsinyt kyseisenä vuonna julkaistuja romaaneja Goodreadsin haasteeseen, jossa yhtenä kohtana tulee lukea syntymävuotenasi julkaistu romaani.
Etsikon päähenkilöinä on kaksi toimittajaa, Lotta ja Jaska. Molemmat ovat naimisissa omilla tahoillaan, Lotalla on lisäksi 6-vuotias tytär, Minna. Lotan mies on lähtenyt "johonkin kauas", tuntemattomaan maahan kommunistisen aatteen vuoksi. Lotta pitää miestään suurenmoisena ihmisenä joka pystyy aatteen vuoksi jättämään perheensä ja matkustamaan kauas vaikka kaipaa perhettään joka hetki. Jaskallakin on vaimo ja lapsia, mutta hän on muuttanut pois heidän luotaan. Vaimo ei ole intellektuelli, mikä sellainen vaimo on joka ei jaa yhtään ainoata miehensä ajatusta eikä mielipidettä, vastustaa jokaista miehensä ajamaa asiaa, vaikeuttaa miehen työtä panettelemalla tätä kaikkialla, vetoaa kerta kerran jälkeen aviovaimon asemaansa ja ammoin solmittuun pakkoavioliittoon...
Lotta on lähdössä työmatkalle, haastattelukierrokselle, tarkoituksena selvittää naistyöntekijöiden asemaa tehdaskaupungeissa ja kirjoittaa haastatteluiden pohjalta kolmiosainen artikkeli. Jaska on sairauslomalla, lääkärintodistuksessa lukee henkinen ja fyysinen liikarasitus. Jaska lähtee mukaan matkalle puoliväkisin, Lotta kiinnostaa häntä. Mukaan lähtevät myös valokuvaaja Lehtinen sekä alkumatkan ajaksi Minna-tytär, joka jätetään kesäksi Hämeeseen sukulaisiin. Skidien on hyvä olla kesä maalla.
Esikko on tyyliltään erittäin 60-lukuinen, sitä lukiessa tulevat mieleen ne lukuisat aikakauden elokuvat joissa intellektuellit nuoret käyvät kiihkeitä, idealistisia keskusteluja naisten asemasta, politiikasta, kommunismista, yhteiskunnan muutoksista. Sitä samaa keskustelua käydään Esikossa.
- Meillä olis jatkot tiedossa, puoliyksityiset, joku pojista sanoi.
- Älä lähde vielä, jutellaan, mietitään, Lotalle sanotaan. On erittäin konservatiivista ja ennakkoluuloista sanoa kulttuuriseminaareista, että ne on hienoston keikailutilaisuuksia, se ei pidä edes paikkaansa, Lotalle sanotaan. On selvitettävä käsitteet, mikä on esimerkiksi eliitti, mitä erilaisia eliittejä voi olla. Jos vain 10% harrastaa korkeakulttuuria, niin ei kai ole mitään syytä kieltää heitä tekemästä niin?
- Juu, Lotta sanoo, - täällä 10% harrastaa. Mutta mä juttelin kerran yhden eteläamerikkalaisen runoilijan kanssa. Sen maassa 10% osaa lukea. Mitä se mahtoi ajatella siitäkin kulttuuriseminaarista johon oli juuri täällä osallistunut. Mua oikein hävetti.
- Mutta miksi sen pitäisi estää suomalaisia harrastamasta korkeakulttuuria? Haluisit sä että kansalle kirjoitettaisiin moraalisia käytösoppaita sosialistisen realismin suuntaan?
Etsikon päähenkilöt ovat idealistisia, nuoria aikuisia keskellä oman uuden sukupolvensa kohtaamia yhteiskunnan muutoksia joista heidän vanhemmillaan ei ole mitään kokemuksia. Nuorten kaupunkilaisten aikuisten kriisit, seksin vapautuminen ja vanhojen arvojen kyseenalaistaminen aikaansai suuren määrän hämmentyneitä ensimmäisen polven kaupunkilaisia. Etsikkoa lukiessani mietin miten tuohon seksin vapautumisen aikaan ylipäätään löysi puolison muuten kuin vahinkoraskauden myötä. Meitä 60-luvulla syntyneitä, maha pystyssä alttarilla seisseiden äitien lapsia kyllä riittää.
Lainausohjeet vuodelta 1967 on liimattu etukannen sisäpuolelle. Kirjoja ei pidä antaa lasten käsiin, mutta mitä tehtiin kirjoille jotka palautettiin sairasvuoteen ääreltä?
Sivuille liimattavia lainauslappusia en muista, mutta korttitaskuja on ollut minunkin aikanani. Tosin niihin lyötiin leimasimella päivämäärä jolloin kirja piti viimeistään palauttaa. Niitä oli hauska tutkia; muistan ainakin lapsena räknänneeni edellisiä lainausvälejä. Vielä nykyäänkin, jos löydän kirjan välistä aiemman lainauskuitin, katson uteliaana mitä muita kirjoja samalla kuitilla on ollut ;-)