Mikaela Strömberg: Sophie
Schildts & Söderströms 2015, 236 sivua
Suomennos ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta: Helene Bützow
Sophie elää Pietarissa huoletonta nuoren neidon elämää. Saksalaisten juurtensa myötä hän on saksalaisen koulun oppilas ja koulu sujuu kuin tanssi. Isä on pappi ja toimii hienostoneitien opettajana kuuluisassa Smolna-instituutissa, äiti on kotirouva joka synnyttää lapsen toisensa perään. Sophie on tytöistä vanhin ja vuonna 1842, täyttäessään 14 vuotta ja vaihtaessaan Smolnaan opiskelemaan, hänellä on jo seitsemän sisarusta. Koska Sophien isä on myös tsaariperheen suosiossa, esitellään Sophiekin samaisena syksynä hovissa. Sophie kutsutaan tämän jälkeen hovineidiksi vaikka hän on oikeastaan liian nuori tehtävään.
Mutta sitten tulee skandaali. Sophie saa hovissa aivan erityistä huomiota osakseen tietyltä nuorelta mieheltä ja nuorena ja naiivina menee salaisiin kohtaamisiin joista seuraa onneton raskaaksi tuleminen. Vauva menee kesken, mutta Sophien maine on mennyttä. Niinpä isä päättää naittaa hänet ystävänsä sisarenpojalle ja Sophie vihitään 16-vuotissyntymäpäivänään kymmenen vuotta vanhemman hollantilaisnuorukaisen, Engbertus Jansenin kanssa.
Vuonna 1850 Sophie on 19-vuotias ja jo kolmen pienen tyttölapsen äiti. Engbertus päättää karistaa Pietarin tomut jaloistaan ja muuttaa perheensä Suomeen. Siitä Sophien aikuinen elämä todella alkaa.
Sophie von Behsen on todellinen historian henkilö. Itäisellä Uudellamaalla elänyt toimekas nainen syntyi Pietarissa 1828 ja kuoli 1886 Lapinjärvellä. Pietarin hienostopiireissä lapsuutensa viettänyt nainen luki Talousseuran julkaisuja maanviljelyksestä ja kuokki perunoita tyttäriensä kanssa Labbyn savisesta pellosta, joten ei voi varsinaisesti sanoa hänen eläneen perinteistä kartanonrouvan elämää. Toisaalta hän oli aika moderni aikakauteensa nähden. Lukuisista vastoinkäymisistään (joista aviomies on yksi) huolimatta ja varmasti myös niiden kasvattamana Sophiesta varttuu voimakastahtoinen nainen joka pitää ohjat käsissään miehen renttuillessa omilla teillään, kunnes tekee radikaalin päätöksen miehensä suhteen.
Strömbergin tapa kirjoittaa historiallista romaania on hyvin persoonallinen, en osaa edes sanoa kenen tuotantoon häntä vertaisin. Tapahtumista kertovaa suoraa tekstiä on aika paljon suhteessa repliikkeihin ja se hidasti omaa lukemistani. Sophiessa on jossain määrin huumoriakin, mutta sävyltään se on mustanpuoleista. Utriomaista kepeyttä Sophiessa ei ole, eikä se ole samalla tapaa vetävä kuin esimerkiksi suosikkini Enni Mustoset. Aikakauden yleisiä tapahtumia Strömberg ei juurikaan ota käsittelyyn, kirja käsittelee aika puhtaasti Sophien elämää ja tunteita.
