John Boyne: Tarkoin vartioitu talo

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo

Julkaisija: Bazar 2011, 446 sivua

Alkuteos: The House of Special Purpose, 2009, Irlanti

Suomennos: Laura Beck

 

"Oi miten kaunis talvinen kansi, olen nähnyt tämän jossain blogissa!" oli reaktioni kun näin Boynen kirjan kirjaston päätyhyllyssä jonne oli ajankohtaisesti kerätty talvisia kirjoja. Vaikka Venäjä ei välttämättä ole aivan kärkipäässä mielenkiinnon kohteissani, ainahan sitä voi Romanovien aikaan sijoittuvan lukuromaanin tuoda kotiin, varsinkin kun siinä on noin kaunis kansi. Miten niin pinnallista? Jos sisältö alkaa jossain kohtaa tökkiä, voipahan katsella kantta hetken.

Georgi, venäläissyntyinen, Lontoossa lähes koko aikuisikänsä elänyt mies, kertoo vuoroluvuissa kahta eri tarinaa menneisyydestään. Hän kertoo kronologisessa järjestyksessä omaa tarinaansa alkaen siitä, miten hänen elämänsä köyhän maatyöläisen poikana aivan ensimmäisen maailmansodan alla sai uuden suunnan, kun Romanovien sukuun kuuluneen suuriruhtinaan seurueen reitti kulki heidän kotikylänsä läpi ja Georgi onnistui pelastamaan murhayrityksen kohteeksi joutuneen suuriruhtinaan hengen. Suuriruhtinas näki pojassa uskollisuutta ja uhrautuvaisuutta ja niin 16-vuotiaasta Georgista tuli 11-vuotiasta kruununperijää, Alekseita, tiiviisti vartioiva palvelija, kumppani ja henkivartija. Tsaarin neljä kaunista tytärtä eivät jää huomiotta hekään ja Georgin ihastus nuorimmaiseen, Anastasiaan, saa vastakaikua. Suudelmia ja syleilyjä vaihdetaan toisten katseilta piilossa. Kiinnijääminen tietäisi nuhteita Anastasialle, mutta Georgi löytäisi itsensä pian Siperiasta. 

"Anastasia!" huusi tsaaritar, joka oli erittäin tietoinen siitä miten epäsopivaa meidän oli luistella sillä tavoin yhdessä, mutta kun kuulin tsaarin mylvivän naurusta lentäessäni melkein nenälleni, vakuutuin että sellainen vallattomuus oli hyväksyttävissä, ainakin hetken ajan.
Joten niin me luistelimme. Ja luisteleminen muuttui tanssiksi. Me löysimme yhteisen rytmin ja teimme tahdissa jokaisen liikkeen, otimme yhdessä jokaisen askeleen. Se ei kestänyt kuin muutaman minuutin mutta se tuntui ikuisuudelta. Kun muistelen Tsarskoje Seloa ja vuoden 1916 talvea, tämä on se, mitä siitä elävimmin muistan.

Tilanne Venäjällä ei ole helppo. Kansa kärsii nälänhädästä ja näkee samanaikaisesti tsaariperheen elävän yltäkylläisyydessä. Tämä saa aikaan kapinointia ja vallankumouksen, tsaarin ja hänen perheensä vangitsemisen ja tsaarin vallasta luopumisen pakon alla. Tapahtumien keskipisteessä mukana oleva Georgi pääsee pakenemaan Venäjältä ja päätyy muutamaksi vuodeksi Pariisiin josta siirtyy sitten Lontooseen.

Kirjan alussa eletään kuitenkin vuotta 1981 jolloin Georgi on jo vanha mies jonka vaimo, niinikään venäläissyntyinen Zoja, on sairaalassa pahalaatuiseen syöpään sairastuneena. Georgi kertoo hänen ja Zojan yhteisestä elämästä nykyhetkestä taaksepäin aina Venäjän tapahtumiin saakka, mukaan lukien heidän viimeisestä matkastaan joka vuonna 1971 suuntautui Suomeen. Pakko mainita, että Boyne saa Suomen kuulostamaan hyvin venäläishenkiseltä ainakin ruokakulttuuriltaan...

Boynen kirjoitustyyli ei aina ollut makuuni kirjan alkuvaiheissa. Paikoitellen kerronta toi mieleeni 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa runsaissa määrin lukemani Danielle Steelet joista sittemmin olen pysytellyt kaukana. Tästä esimerkkinä kohta jossa Georgi kertoo heidän ainoan lapsensa menehtymisestä.

Hän oli kolmekymmentäkuusivuotias, kun hänet riistettiin meiltä. Hän työskenteli opettajana Battersea Parkin lähellä olevassa koulussa, ja eräänä iltapäivänä kun hän käveli kotiin pitkin Albert Bridge Roadia, tuuli vei hänen hattunsa ja hän juoksi liikenteen sekaan katsomatta sen enempää oikealle kuin vasemmalle, ja auto törmäsi häneen. Niin vaikea kuin sitä onkin myöntää, se oli täysin hänen omaa syytään. Autolla ei ollut mitään mahdollisuutta väistää häntä. Olimme tietenkin opettaneet hänelle ettei kadulle pidä rynnätä, tottahan hän sen kaiken tiesi, mutta kuka meistä ei joskus tempautuisi hetkeen mukaan ja unohtaisi mitä on oppinut?

Tsaarin aikoihin sijoittuneet kertomukset sen sijaan lumosivat minut ensi hetkestä lähtien ja juuri ne osiot, jotka onneksi olivat pitkiä, saivat aikaan miellyttävän lukukokemuksen. Loppua kohti, kahden erillisen tarinavyyhdin lankojen alkaessa kietoutua yhteen, luin kirjaa jo ahmien. Miten uskottava tarina on, onkin jo vallan toinen juttu. Tsaarin lapset elivät ilmeisesti hyvin rajoitettua elämää ilman ystäväpiiriä, joten miksipä Anastasia ei olisi voinut ihastua veljensä nuoreen, komeaan henkivartijaan? Uskon että loppuratkaisukaan ei ole kaikkien lukijoiden mieleen, mutta mielestäni kirja kannattaa ottaa löyhästi tositapahtumiin perustuvana viihdyttävänä lukuromaanina jollaisena se on hyvinkin onnistunut.