Mia Ahl: Siniset silmät ja mustaa magiaa

 

Mia Ahl: Siniset silmät ja mustaa magiaa

Norra Liden #1

Word Audio Publishing, 2021

Lukija: Anna Saksman

Kesto: 8h 7min

Annelie oli ollut Bertil Lundin tavatessaan vasta 19-vuotias boråsilainen opiskelijatyttö, joka asui alivuokralaisena yhdessä ystävänsä Vanjan ja tämän serkun Denisen kanssa. Vanjan perässä hän oli päätynyt lukemaan taloustiedettä, vaikka sisustaminen olisi alana kiinnostanut häntä enemmän. Hän avioitui Bertilin kanssa, Alva syntyi viisi vuotta myöhemmin ja Anton kolme vuotta sisarensa jälkeen. Nyt nämä olivat jo varhaisteinejä ja Bertil eli ilmeisesti uutta nuoruuttaan, sillä hän oli löytänyt uuden naisen vaimonsa tilalle.

Annelie ei ollut niitä jätettyjä naisia joka riutuivat olemattomiin ja kuihtuivat siinä samalla unelmamittoihinsa. Annelien pitäisi varmaankin hankkia rakastaja tai aloittaa uusi harrastus, ainakaan hänen ei pitäisi lojua sohvalla ja katsella elokuvia herkutellen jäätelöllä ja sipseillä joka toinen viikko, kun lapset olivat isällään. Eräästä näkemästään elokuvasta hän sai villin idean woodoonukeista.

Elokuvan naisella oli ollut valokuvia, mutta Annelie päätti käyttää nukkeja. Eihän hän edes uskonut tähän, hän vain... halusi tehdä jotain. Hän veisti kynttilöistä Bertilin, Maritan ja Lindan hahmot. Linda oli se nainen jonka takia Bertil oli hänet jättänyt.

Annelie seisoi paikoillaan kädet leikkuulaudan yllä, jolla rivi samankokoisia lihapullia odotti kiirastulta.

"Jonkun toisen?" Siinä kaikki, mitä Annelie onnistui sanomaan.

Bertil alkoi taas selittää.

Hän oli tavannut sielunsa toisen puolikkaan. Naisen, joka ymmärsi häntä oikeasti.

"Voimme puhua mistä vain", hän sanoi ja kuulosti niin onnelliselta, että Annelie tunsi heti vihaa sitä naista kohtaan, joka sai Bertilin tuntemaan niin.

Hän on niin kypsä. Ja nähnyt ja kokenut niin paljon. Katso nyt itseäsi", Bertil purskahti vihaisesti.

Pyörittelet vain lihapullia sen sijaan, että lukisit tai ajattelisit."

Kypsä ja kokenut? Lindahan oli kahdenkymmenenkolmen!

Marita-nuken hän oli veistänyt koska tämä oli noin vain kutsunut illanistujaisiin Bertilin ja Lindan, pariskuntana, vaikka Maritan piti olla hänen ystävänsä. Hän päätti aloittaa miehestään ja aiheuttaa Bertil-nuken kautta miehelleen vatsanväänteitä. Kun lapset sitten kertoivat isän olleen koko viikon kipeänä, Annelie piti sitä vain yhteensattumana ja unohti koko asian.

Annelie oli autellut Bertiliä tämän yrityksen kirjanpidossa, mutta tarvitsi nyt uuden työpaikan. Onneksi Vanjan firmassa oltiin kirjanpitäjää vailla ja hänet otettiin työhön. Työkaveri Siv otti hänet hyvin vastaan, mutta Sivin pyytäessä häntä jatkuvasti auttamaan vaateliikkeen ja kynsistudion kirjanpidossa Annelie alkoi epäillä toimiko Siv aina oikein. Siitä huolimatta, että Siv jatkuvasti valitti miten hänellä ei ollut aikaa käydä edes lounaalla saati ostoksilla, tämä palasi asiakaskäynneiltään kynnet hoidettuina ja vaateliikkeen kassit käsissään.

Valitsin tämän kirjan pitkälti siksi, että halusin kuunnella jotain Anna Saksmanin lukemana. Hänellä on ihanan persoonallinen ääni ja rytmi joka hiukan nopeutettuna (1,2) on minulle oikein mieleinen. Olen todella mielissäni että valitsin Ahlin kirjan, sillä tämä oli todella hyvä viihderomaani! Sisältöä oli paljon, erityyppisiä tapahtumia, kieli oli sujuvaa ja verrattuna edelliseen kuuntelemaani viihdekirjaan, joka oli melko suoraviivaista tapahtumien selostusta, tässä oli vivahteikkuutta. 

Kirjan nimi ei tee sille ollenkaan oikeutta. Woodoo on pienen pieni sivujuonne, eikä Annelie ole mikään vinksahtanut eukko, vaan fiksu, miehensä hylkäämäksi joutuva nainen, joka kokee kirjan sivuilla melkoisen kasvutarinan. 

Lee Strauss: Murder on the SS Rosa

 

Lee Strauss: Murder on the SS Rosa

La Plume Press, 2017

Lukija: Elizabeth Klett

Kesto: 3h 35min

Jätettyään Euroopan taakseen vuonna 1918, Ginger Gold oli vannonut ettei koskaan palaisi. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, hän oli SS Rosalla, jälleen ylittämässä Atlanttia. Hänen isänsä, George Hartigan, oli kuollut ja Ginger oli matkalla selvittämään pesän asioita. Hänen seurassaan matkusti hänen ystävänsä Hayley Higgins, joka oli ollut myös Gingerin isän yksityinen sairaanhoitaja tämän sairastuttua. Hayley on aloittamassa lääketieteelliset opinnot Lontoossa.

Ennen lähtöään Atlantin yli Ginger oli hylännyt Mr Wellingtonin kosinnan. Tämä halusi lapsia, mitä Ginger ei voinut miehelle luvata. Ginger oli jo ollut kertaalleen naimisissa mutta jäänyt leskeksi; Daniel ja hänen vanhempansa olivat kuolleet auto-onnettomuudessa. Danielilla ei ollut ollut rahaa, mutta hänellä oli aatelisnimi mikä oli saanut Gingerin isän puoltamaan liittoa. Ginger olikin itse asiassa Lady Gold, mutta halusi itse mieluummin olla käyttämättä ladyn arvonimeä. 

Laivalla eräs komisario Basil Reed tanssitti Gingeriä ja kun yhtäkkiä tapahtui outo kuolemantapaus joka osoittautui murhaksi, Ginger ja Basil tutustuivat toisiinsa lähemmin. Basil oli laivalla matkustajana muiden joukossa, mutta joutui töihin, ja kun Ginger sai kuulla olevansa epäiltyjen listalla, halusi hän saada oikean syyllisen kiikkiin ennen kuin laiva saapuisi Lontooseen. Veikkaanpa että kolmikko jatkaa tutkimuksiaan myös Englannin maaperällä. 

Näin lyhyt kirja antaa aina aihetta pieneen epäilyyn, ehtiikö siinä tapahtua riittävästi. Murha SS Rosalla oli sen suhteen iloinen yllätys, sillä käänteitä oli mahdutettu mukaan ihan kiitettävästi ja jos ensi alkuun olin pitänyt Gingeriä kiinnostuneena lähinnä designerasuistaan oli mukavaa huomata että hänestä löytyi syvemminkin ajatteleva puoli. Lisäksi paljastui, että Ginger on ollut sodan aikana hallituksen tehtävissä, joten tämäkin avautunee tarkemmin tulevissa osissa. 1920-luku näkyi kirjassa hyvin, onneksi, sillä tapahtumien ajankohta oli ollut merkittävässä roolissa kirjan valinnassa. 

Johanna Marttila: Hannin majatalo

 

Johanna Marttila: Hannin majatalo

Karisto, 2022

(lukukirja 2003)

Lukija: Anna Korolainen Cravier

Kesto: 11h 12min

Helsinkiläinen Hanni Pirinen oli tarjoilijana pienessä ruokaravintolassa. Hänen kymmenen kuukauden ikäinen tyttärensä Anni kävi päiväkotia ja oli iltavuorojen ajan naapurilla hoidossa.Tytön isä Tuomo oli häipynyt maisemista raskaudesta kuultuaan, joten Hanni oli ollut yksinhuoltaja alusta saakka. Tosin Hanni oli ollut siitä vain helpottunut, sillä ero olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin, niin hyvin hapan oli avomiehelle maistunut. Vuosisadan rakkaustarinasta ei ollut kyse alunperinkään, kunhan vain kaksi yksinäistä oli päätynyt yksiin. 

Kaiken kiireen ja väsymyksen keskellä Hanni sai yllätyspostia lakiasiaintoimistosta. Hänen isänsä veli oli kuollut ilman rintaperillistä ja jättänyt omaisuutensa Hannille. Hän oli kyllä käynyt tapaamassa miestä sairaalassa pari kertaa, muttei muuten tuntenut tätä, erakkona elellyttä sukulaispappaa. Ehkä maatila olisi edes muutaman roposen arvoinen, mikä olisi iloinen yllätys. Kun lakimies antoi hänelle sedältä jääneen pankkikirjan, hän jäi tuijottamaan lukua. 350000 markkaa! 

Maatila sijaitsi pienen matkaa Hämeenlinnasta Tampereen suuntaan. Hanni oli käynyt siellä lapsena muutaman kerran, eikä tiennyt mitä odottaa. Emil ei ollut peruskorjannut paikkaa joten edessä olisi vaativa remontti, mutta Hanni päätti heti maatilalla käytyään, että muuttaisi sinne Annin kanssa. Hän sanoi itsensä irti ja alkoi suunnitella asioita. Remonttimies löytyi omalta kylältä ja olikin aika komea ilmestys!

Olipa hauskaa kuunnella kirjaa, jossa eletään 1990-lukua, aikaa ennen nettiä ja kännyköitä. Kirjoitettiin vielä kirjeitä ja Hannin ensimmäisiä hankintoja uuteen kotiin oli lankapuhelin. 

Koko kirja oli kuin satu aikuisille, eihän tällaista tapahdu kuin kuin päiväunissa. Miksi valitsin tämän kirjan? Kaunis, äänikirjaksi luennan yhteydessä uudistettu kansi houkutteli lukemaan juonesta. Maaseudulle muutto ja oman yrityksen perustaminen perittyyn taloon löivät lukkoon valinnan, vaikka kansikuva olikin luvannut suurta kartanoa, ei maatilan vanhaa rakennusta. Meillä oli mieheni kanssa vuosikaudet haaveena juurikin vaihto tuollaisen isoon taloon jossa voisi pyörittää majoitus- ja kahvila / ravintolabisnestä, mutta eihän se koskaan toteutunut. Samasta syystä innostuin vuosia sitten Villa Venlan majatalo -sarjasta. Tähän verrattuna Amanda Vaaran (eli Niina Hakalahden) kirjasarja on hauska, nokkela ja tapahtumiltaan vivahteikas. Hannin majatalo on vanhanaikaisempi viihderomaani, toki kirjoitettukin jo 20 vuotta sitten ja luonnollisesti ikä näkyy. Kirjaan on jatko-osa Hannin majatalo, jonka saatan laittaa luureihin jossain vaiheessa, eli ei tämä niin huono ollut jos tuntuu että tylytin. 

Olisin kuitenkin muuttanut joitakin asioita kirjassa. Hanni usein kyseli vauvaltaan mitä tämä ajatteli, piti jostain uudesta jne ja olisi ollut kiva, jos Anni olisi ollut sen verran isompi, että olisi myös vastannut äidilleen. Toisena, olisin vaihtanut osan arjen tekemisten selostuksesta tunnelman luomiseen, ehkä kuvailevampaan kieleen. Tällaisenaan kirja oli vähän turhan yksiviivaista tapahtumien selostusta. 

Johanna Marttila oli minulle nimenä tuttu ja kun katsoin mitä hän ylipäätään on kirjoittanut, tunnistin Helkala-sarjan jota en kuitenkaan ole lukenut, ehkä siksi että niiden kansissa on hevosia enkä ole koskaan perustanut heppatyttökirjoista. Henkilötietoja tai haastatteluja hänestä ei löytynyt juuri mitään, ei edes Wikipedia-sivun vertaa. 

Katie Lowe: Graham Cattonin murha

 

Katie Lowe: Graham Cattonin murha

Gummerus, 2022

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 13h 14min

Kymmenen vuotta aiemmin Hannah heräsi lattialla maaten siihen, kun kuuli miehensä veren tippuvan lattiaan. Tip, tip, tip. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli Evie. Tytärtä täytyy varjella kaikelta, hän on vielä niin pieni. 

2018, Derbyshire

Nelikymppinen Hannah on töissä psykiatrina syömishäiriöisten klinikalla ja ollut yhdessä Danin kanssa jo seitsemän vuotta. Viisitoistavuotias Evie, joka on kohta lähdössä opiskelemaan, rakastaa Dania kuin omaa isää, eihän hän juurikaan muista muusta.

Tuomio oli podcast, joka jakaa oikeuden uusiksi. Edellisellä kaudella tuotanto ja kuulijat olivat yhdessä onnistuneet keräämään todisteet joilla saatiin vapautettua 20 vuotta syyttömänä vankilassa istunut mies. Sillä he olivat onnistuneet kohoamaan lukuisten true crimejen joukosta maailmanluokan ilmiöksi. Uuden kauden traileri järkyttää Hannahia.  Seuraavaksi kohteeksi he olivat valinneet kirjallisuuden professori Graham Cattonin, Hannahin edesmenneen puolison.

Ensimmäinen jakso käsittelee murhasta tuomittua Mikea, mutta jo toinen jakso alkaa etsiä oikeaa murhaajaa ja kuka onkaan tarjottimella ellei Hannah. Kaikki kymmenen vuoden takainen kaivetaan esiin, tuotanto lähestyy kaikkia millään tapaa asiaan liittyneitä. Hannah katsoo podcastit yhdessä Danin kanssa, välillä Evienkin, tarkkaillen huolestuneena miten nämä reagoivat uusiin paljastuksiin, kumpaa he uskovat. Koko ajan lukija tietää Hannahilla olevan miehensä kuolemaan liittyviä salaisuuksia, sillä Hannah tuskailee miten kauan menee ennen kuin kaikki paljastuu. Ihmisten tuijotus, kun he tunnistavat hänet, tai kauniisti "perhevapaaksi" naamioitu kehotus olla enää ilmestymättä työpaikalle, eivät ole ollenkaan pahinta mitä hän tulee löytämään edestään. 

Ensimmäinen jakso on ollut julki vasta yhden päivän.

Ja minä kudon jo valheen verkkoa. 

Samaan aikaan tapahtumiin liittyy Hawkwoodin kartano, jota ympäröivästä kylästä Hannah oli ostanut kuin suoraan satukirjasta olevan mökin saatuaan Grahamin vakuutusrahat. Kukaan ei tiennyt todellista syytä hänen muuttoonsa juuri tuon raunioituneen, pitkään hylättynä olleen, vielä 1950-luvulla sairaalana toimineen kartanon maille. Ja nyt kuin onnen kaupalla tuttava menneisyydestä ostaa kartanon remontoidakseen sen ja Hannahille aukeaa mahdollisuus päästä tutkimaan kartanoa. Samalla Hannahista alkaa tuntua, että tapahtumat hänen ympärillään elävät omaa elämäänsä, eivätkä ihmiset enää usko häntä. 

Mitä pidemmälle etenemme kartanossa, sitä musertavammalta sen tuho näyttää. Se on lannistavaa: vanhan musiikkihuoneen katto on täysin romahtanut, yläkerran olemattoman lattian läpi kasvaa puu. Potilashuoneiden käytävään lankeaa valo lattian kannatinpalkkien lomasta, eivätkä palkit pitele pystyssä yhtään mitään. Huoneet sulautuvat toisiinsa seinien murentuessa. Valtavan kylpyhuoneen lattia, seinät ja katto ovat kauttaaltaan sammalen peitossa, yksinäinen halkeillut kylpyamme nököttää vääräsäärisenä huoneen keskellä. 

Koko hanke on mahdottomuus ellei siihen sijoita valtaisaa määrää aikaa ja rahaa, ja silloinkin epäilen, että se saattaa olla pelkkää unelmaa. 

Olet vain kateellinen, Graham kuiskaa. 

Kuiskaus on muisto, olen varma siitä. 

Olipahan melkoinen psykologinen trilleri! Tämä oli kirja joka minun olisi pitänyt kuunnella yhdessä mieheni kanssa jollain pidemmällä automatkalla, sillä olisin niin halunnut spekuloida hänen kanssaan ihan kaikkea. 

Hawkwoodin kartano oli hyvä lisä kirjaan ja nautin todella siitä kummitusmaisesta tunnelmasta joka vallitsi sekä kartanossa että Hannahin pään sisällä hänen siellä oleillessaan. Kirjan loppupuoli oli todella yllätyksiä täynnä, enkä nähnyt mitä oli luvassa. Loppuratkaisu se vasta erikoinen olikin.

Osallistun tällä kirjalla myös Dekkariviikko kirjablogeissa -tapahtumaan, jota emännöi tänä vuonna Kirsin kirjanurkka. 

Rosa Liksom: Väylä

 

Rosa Liksom: Väylä

Like, 2021

Lukija: Anna Saksman

Kesto: 7 h 22 min

Jokaisesta tienhaarasta tuli mukaan lisää karjaa, useimpia ajoivat nuoret tytöt kuten nimetön kertoja yhdessä toisella kymmenellään olevan Katrin kanssa, joistain olivat vastuussa vielä pienemmät lapsetkin. Yhdeksänvuotias poikakin saattoi olla jo kelpo työmies.

Nautoja oli letkassa toistasataa, lisäksi vasikoita, hiehoja ja pienempää sonnikarjaa. Pärekoreista kuului kaakatusta, puulaatikoista possujen vinguntaa. Veriklimppejä yskivät vanhukset lotat ottivat eri jonoon, sanoivat että sairaat pääsevät väylän länsipuolelle, kulkutautisairaalaan. 

Postipolkua lähesty muutama vanhempi saksalainen sotilas. Net liityit ensin meän kolonnan perhään, mutta jo kohta ohitit meät. Mie seurasin ko net pyöritit vintilällä joka toisseen sähkötolppaan reiän, tungit reikhään panoksen ja sanoit räjhäyttävänsä sitte ko olemma menheet menojamma. Joka toisen tolpan net sahasit puolivälistä poikki.

Kun he pääsivät väylän rantaan, kävi ilmi, että äiti ja setä olivat jo menneet länteen, vaikka alunperin oli sovittu että nämä odottavat heitä tyttöjä ja karjaa. 

Kotona tytön äiti oli tuijottanut ikkunasta ulos ja sanonut, että jos olisi tiennyt millaista oli elämä maalaistalossa, ei olisi koskaan tullut. Äiti olikin melko kiinnostava hahmo tässä tarinassa, kykenemätön tarjoamaan tyttärelleen turvaa jota tämä olisi nuorella iällään ja vieläpä sotatilanteessa kipeästi tarvinnut, mutta ilmeisesti hän oli niin rikki, ettei kyennyt parempaan. 

Evakot ja pakolaiset ovat viime vuosina termeinä hämärtyneet, jopa lähentyneetkin, vuonna 2015 käynnistyneiden tapahtumien jälkeen. Itselläni ei ole sukua rajantakaisessa Karjalassa, oman isäni vanhemmat olivat ruotsia äidinkielenään puhuvia suomenruotsalaisia jotka kuitenkin antoivat lapsilleen suomalaiset nimet. Mieheni taas on molemmin puolin karjalaista evakkosukua. Hän on koko ikänsä, yli 50 vuotta, asunut tällä samalla kylällä jonne hänen isovanhemmilleen, kuten muillekin samalta kylältä lähtöisin oleville evakoille, osoitettiin talonpaikat. Vuorotellen nämä rakensivat toisilleen talkoilla rintamamiestalot. Mieheni mummon talossa asui kolme perhettä: mummo ja pappa sekä heidän kaksi tytärtään perheineen. Kun lähestyttiin 80-luvun puoltaväliä ja mieheni oli lukiossa, molemmat siskokset raivasivat mummon ja papan maille omat tontit ja rakensivat talonsa viekukkain. Siihen asti mieheni asui ja eli mummon ja papan kanssa, eikä koskaan kuullut heidän puhuvan itsestään tai menneisyydestään pakolaisina, vaan aina evakkoina. 

Mieheni mummo oli paikallisen Karjala-seuran pääorganisaattori, kirjoittaen mm näytelmiä joita he kiersivät esittämässä valtakunnallisilla kesäjuhlilla. Mieheni ei aina ollut yhtä innoissaan pakollisista osallistumisista kaikkeen toimintaan, etenkin vastahakoiset hiihtokilpailut ovat porautuneet mieleen, mutta on toisaalta hyvin tietoinen juuristaan ja on tehnyt valtavan työn vuosien mittaan virtuaalista sukupuuta rakentaessaan. Joka kerta kun hän kuulee jonkun rinnastavan Karjalan evakot ja pakolaiset, reaktio on sama. Hän vinkkaa heille, jotka eivät erota termejä toisistaan: Pakolaiset lähtevät pois sodan jaloista. Osa lähtee, valtaosa jää, jokainen perhe tekee oman päätöksensä. Evakot, oman maan kansalaiset, määrättiin valtion toimesta lähtemään kodeistaan.

Kirjassa puhutaan moneen otteeseen pakolaisista ja vaikka Lappiinkin annettiin evakuointimääräys, oli siinä eroa Karjalan vastaavaan. Lapin ja lähiseutujen siviiliväestöstä evakuoitiin noin 75% ja valtaosan evakkotaival jäi melko lyhyeksi. Jälkeenpäin onkin kauhisteltu sitä, miten tiheästi miinoitettuun maahan annettiin lupa palata niin pian. 

Äänikirjan lukijaa on paljon kehuttu suorituksestaan. Saksman kuuluu yleensä suosikkeihini, nyt minulla kesti tovin tottua murteen ääntämiseen, mutta kyllä se ennen pitkää lakkasi häiritsemästä. 

Antti Rönkä: Nocturno 21:07

 

Antti Rönkä Nocturno: 21:07

Gummerus, 2021

Lukija: Ville-Veikko Niemelä

Kesto: 4h 38min

Antin ollessa kolmentoista, kuudennen luokan kevätjuhlan iltana tarkalleen kello 21:07, se tapahtui. Katsottuaan Shakiran videota Hips Don't Lie hän ei ollut enää lapsi. 

Hän makasi ja odotti että hengitys tasaantuisi ja että kaikki palaisi ennalleen, vaikka odotuksen alla kyti hirvittävä totuus, ja vaikka kihelmöivä, turruttava veri kohosi hänen kaulassaan ja ohuissa käsivarsissaan, ja vaikka kellon numerot tuijottivat yöpöydältä viiltävän tarkkoina, ja vaikka niiden välissä kaksoispiste vilkkui tyynen armottomana ja julisti samaa kytevää totuutta: mitään paluuta ei ollut. 

Tavarat olivat huoneessa tutuilla paikoillaan, mutta Antista tuntui, että nekin tuijottivat häntä paheksuen. Maisema ikkunasta oli ennallaan, mutta Antti ei enää kuulunut siihen maailmaan. Vain tuntia aiemmin hän oli ollut puhdas ja onnellinen, ja nyt hän oli pilannut sen kaiken. Miten tällainen ihminen voisi enää istua samassa ruokapöydässä isän, äidin ja pikkusiskon kanssa?

He asuivat pienellä paikkakunnalla, keskusta tarkoitti yhtä katua jonka varrella oli 80-luvulla rakennettuja liiketaloja. Antti ei istunut kylän perinteiseen muottiin jossa poikien piti olla urheilullisia, hän soitti koskettimia. Toisaalta hän oli oppinut, että hänen sukupolvensa saattoi ryhtyä mihin tahansa ja koota tulevaisuutensa kuin irtokarkkipussin kunhan vain uskoi siihen mitä halusi, joten hän oli päättänyt ryhtyä rocktähdeksi. Hän aikoi tienata miljoonia, ostaa autoja ja huviveneitä, muttei koskaan huumeita tai edes alkoholia.  

Kun Antti kuuli mökillä vanhempien supattavan, että ovat hänen käyttäytymisestään huolissaan, hän rohkaistui kertomaan näille. Onko se vaarallista? Kun isä huokaisee helpotuksesta, että he olivat pelänneet jo vaikka ja mitä, Antti ei oikein ymmärrä. Ei kai sellainen oikein voi olla?

Toisessa aikatasossa aikuistunut Antti asuu Helsingissä. Hänen oli ollut pakko päästä pakoon Anttia. Hän oli alkanut myös tapailla tyttöä johon oli tutustunut lukiossa. 

- Mitäs sä meinaat opiskella? Lumin äiti kysyi. 

Äiti leikkasi lohkon brietä suolakeksin päälle ja otti ison kulauksen viiniä. Miksi hän otti niin ison kulauksen? Ja tärisikö äidin käsi vähän?

- No siis... kirjallisuutta ja kasvatustieteitä. 

Eihän sellaista kukaan voinut opiskella, varsinkaan jos oli mies ja pitkä niin kuin Antti oli, pitkän miehen pitäisi tehdä jotain järkevää, pelastaa maailma. 

Toisaalta piti olla oma itsensä. Muut tykkäävät sinusta jos olet vain oma itsesi. Ole nyt saatana oma itsesi. 

- Okei, Lumin äiti sanoi. - Eli äikänopettajaksi?

Lumin isä katsoi Anttia muuttumattomalla, huolestuneella ilmeellään, ja kynttilän tulinen valo lepatti hänen kasvoillaan. Kivestä veistetty Beelzebub. 

Mutta Helsingissäkin Antti vainoaa häntä edelleen, katsoo vähän väliä peilistä itkuisena poikana, anelee, onko se oikein? Antti on tuhonnut kaikki hänen ihmissuhteensa, juonut ja sekoillut, hyppinyt tytöstä toiseen, mutta nyt hänellä olisi Meri, ihana Meri jota hän on tapaillut jo pidempään ja joka haluaisi hänen kanssaan lapsen, mutta se on toisaalta vihoviimeinen mitä Antti haluaa. Ei hänen kaltaistensa kuulu lisääntyä, ei, hän haluaa "tappaa Antin". 

Tämä oli kyllä aikamoinen kirja. Olen lukenut Rongältä hänen esikoisensa, Jalat ilmassa, joka kertoi alakoulussa kiusatusta pojasta. Nyt on siirrytty ajassa yläkoulun puolelle ja teemaksi nousee koko nuoruutta ja opiskeluvuosia sävyttävä häpeä oman seksuaalisuuden heräämisestä. Tällaisia kirjoja todella tarvitaan. Näitä tarvitsevat nuoret tytöt ja pojat, mutta ei tätä lue tällainen viisikymppinen nainenkaan niin etteikö matkan varrella tulisi mieleen milloin mikäkin itseä aikoinaan hävettänyt asia. Seksuaalinen herääminen ei ole kivutonta vaikka välissä on vuosikymmeniä, eikä toisaalta koskaan ole liian myöhäistä käsitellä omaa nuoruuttaan. 

Antti kysyi läpi kirjan yhtä ja samaa saamatta koskaan kunnon vastausta. Minullakin olisi yksi kysymys. Antin tyttöystävät ovat Lumi ja Meri. Onko nimissä jotain tarkoituksellista symboliikkaa?

Kuuntelin kirjan täsmävalintana Helmet lukuhaasteen kohtaan 47-48, Kaksi kirjaa joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun. Toiseksi kirjailijaksi olen siis valinnut Röngän isän, Petri Tammisen. Kirja on ehkä Musta vyö, mutta saa nähdä mikä lopulta päätyy luureihin.