Eva Frantz: Kahdeksas neito

 Eva Frantz: Kahdeksas neito

Anna Glad #2

Kustantamo S&S, 2018

Alkuteos: Den åttonde tärnan

Suomennos: Ulla Lempinen

Lukija: Anna Saksman

Kesto: 9 h 48 min

Tuulensuojan ja tikkaiden luona oli pimeää, sillä pukukoppirakennuksen ulkovalo ei ulottunut näin kauas.

Roland laski pyyhkeen puupenkille ja pukukopin avaimen huolellisesti pyyhkeen päälle kuten hänellä oli tapana. Hän veti muutaman kerran syvään henkeä terästäytyäkseen, otti kiinni tikkaista ja laskeutui päättäväisesti jääkylmään veteen. 

Saakutti sentään miten kylmää! Mutta se kannatti, tämä se vasta oli elämää.

Hän otti ensimmäiset katkonaiset uimaliikkeet ja törmäsi johonkin.

Roland Ström oli kokenut talviuimari jolla oli tapana tulla avannolle aina ensimmäisenä aamulla. Vasta saatuaan kouraansa tukun hiuksia hän tajusi, ettei ollutkaan avannossa yksin. 

Anna Glad ihmetteli ettei avannoista löytynyt ruumiita useamminkin. Annan hampaat kalisivat pelkästä ajatuksesta, sillä mikään niin jäätävä ei kerta kaikkiaan voinut olla terveellistä, olkoonkin muodikasta. 

Ruumis saa pian henkilöllisyyden, noin nelikymppinen Boel Westman joka oli kuitannut naisten pukukopin vihkoon tulleensa sinne myöhään edellisiltana. Vihon merkintöjen perusteella hänkin oli aktiivinen avantouimari. Tutkimuksissa ei näkynyt mitään ulkoisia vammoja. Mikä tappoi naisen niin nuorena? 

Boel Westman oli asunut Futuricassa, läheisellä kansanopistolla jonka asuntoloissa asui muutamia koulun opettajia ja opettaja myös Boel oli ollut. Hänellä ei ollut muita lähiomaisia kuin dementoitunut äiti, jonka edunvalvojaksi hän oli hiljattain ryhtynyt.

Rolf Månsson oli joutunut jäämään poliisivoimista eläkkeelle saatuaan sydäninfarktin. Kaupunginjohtaja Svartström oli niin ikään jäämässä eläkkeelle ja virka laitettu hakuun. Rolf oli mielissään, että sitä havitteli myös kaksi naishakijaa. 

Poliisilaitoksella Annan uudeksi työpariksi Rolfin jälkeen oli tullut Martha Hanson. He tulivat hyvin toimeen ja Annan yksityiselämässäkin sujui paremmin nyt, kun hän oli taas sinkku. Hän oli kuullut, että nainen jonka kanssa Måns oli häntä pettänyt asui nyt Månsin kanssa ja mies oli saanut osa-aikatöitä, joten he molemmat voivat tahoillaan hyvin. 

Emma Kling vihasi 14 vuoden ikää. Ollapa rinnat, muttei finnejä, ollapa kaiken kaikkiaan jo kahdenkymmenen jolloin hänelläkin olisi cooleja ystäviä. Emma oli vaihtanut mielellään koulua kun äiti oli saanut uuden työpaikan Futurican rehtorina ja he muuttivat saareen, mutta Emma ei ollut uudessakaan koulussa löytänyt ystäviä. Emma oli viettänytkin paljon aikaa Boelin kanssa, kun äiti ja isä eivät olleet kotona. 

Nimi Kahdeksas neito viittaa suomenruotsalaisten Lucia-perinteeseen ja viittaa kirjassa erään 1980-luvun syksyn Lucia-kulkueeseen liittyviin tapahtumiin joita takaumissa seurataan. Teemaksi nousee tässä osassa tyttöys ja nuoreksi naiseksi kasvamisen haasteet, jotka eivät valitettavasti ole juurikaan muuttuneet tai ainakaan helpottaneet noista 1980-luvun ajoista, jolloin itsekin olin nuori. Itse rikostutkinta oli jälleen lähempänä itselleni mieluisaa cozy crimea, mutta aiheen tärkeyttä ei voi missään nimessä dissata. 

Taylor Jenkins Reid: Daisy Jones & The Six

Taylor Jenkins Reid: Daisy Jones & The Six

Gummerus, 2021

Suomennos: Inka Parpola

Lukijat: 8 lukijaa, mm. Anna Puu nimiroolissa

Kesto: 10 h 55 min

 

Me rakastamme murtuneita, kauniita ihmisiä, eikä kukaan ole yhtä ilmiselvästi murtunut ja klassisen kaunis kuin Daisy Jones. 

Billy ja Graham Dunne perustivat bluesrockbändin The Dunne Brothers 60-luvun puolivälissä. Silloin kaikki halusivat olla Beatles ja Rollarit, Billy halusi olla Dylan ja Lennon. Ensin soiteltiin kotibileissä ja satunnaisesti baareissa, ihan vaan kaljapalkalla, mutta kelpasihan se kun oli alaikäinen. Kun heidät 'löydettiin' ja Rod Reyes ryhtyi heidän managerikseen koska Billy Dunne oli hänen mielestään syntynyt rocktähdeksi, heitä oli kasassa jo kuusi. Kun nimiehdotuksia sinkoili ees taas eikä mikään ollut ylitse muiden, keikalle ilmoitettiin The Dunne Brothersien sijaan The Six. 

WARREN:

Meillä oli niihin aikoihin sääntö. Kullakin meistä oli viisi tulitikkua. Sillä lailla me jengiä kutsuttiin bileisiin keikan jälkeen. Jos tyypillä oli tulitikku, tervetuloa. Saimme antaa niitä kenelle tahansa yleisössä näkemällemme tytölle, yritimme tietenkin pysytellä loitolla sekopäistä. 

Bändi koostui viidestä nuoresta miehestä ja kosketinsoittaja Karenista, joka tuli mukaan toisesta bändistä jossa pojat olivat vain pyrkineet hänen housuihinsa. The Six arvosti hänen soittotaitoaan ja mukana itärannikon kattavilla keikoilla kulki toinenkin tyttö, Billyn tyttöystävä Camila, jonka kanssa Karen ystävystyi. Rod Reyes vei heidät kohta myös länsirannikolle, koska "kaikki" olivat Hollywoodissa, mutta sillä kiertueella Camila ei ollut mukana ja Billyllä alkoi kulkea turhankin lujaa.

WARREN:

Minäpä tiivistän sen varhaisen kiertueen. Minä sain pesää, Graham veti kamaa, Eddie dokasi, Karenia alkoi ottaa pannuun, Pete jaaritteli puhelimessa kotona odottavan tyttönsä kanssa ja Billy teki kaikkea viittä samaan aikaan.

ROD:

Minäpä kerron millaista on manageroida rockbändiä. Ajoimme ympäri maata, roudarit ja crew ja koko lössi. Eikä yksikään tyyppi - yksi ainut bändin jäsen - vaivautunut miettimään, miten meillä oli aina tankki täynnä. 

Vuoden '73 lopulla oli öljykriisi, bensasta oli pulaa. Kiertuemanageri ja minä lahjoimme bensa-asemien työntekijöitä kuin elämämme olisi ollut siitä kiinni. Minä vaihtelin rekisterikilpiä. 

Eikä kukaan edes huomannut, koska kaikilla oli niin kiire paneskella ja ryypätä ja vetää kamaa.

Daisy Jones oli varttunut Los Angelesissa brittiläisen taidemaalarin ja ranskalaisen mallin ainoana lapsena. Hän ei ottanut koskaan yhtään laulutuntia, hän oli luonnonlahjakkuus. Hän oli kaunis, hän oli täydellinen. 

Hän oli vain neljäntoista, kun hän jotenkin vain solahti roudareiden mukana Hollywood Stripin klubeille. Hän tiesi alusta asti, että hänestä ei tulisi jonkun muun muusaa, hän olisi itse se joku.

Sanoin: Olen artisti, eli joko te annatte minun levyttää haluamani albumin tai en tule paikalle, ikinä. Teddy sanoi: Daisy, sellainen ihminen joka vaatii täydellisiä olosuhteita taiteensa tekemiseen, ei ole taiteilija. Sellainen ihminen on mulkku. Pamautin oven hänen naamaansa.

Mutta vähän myöhemmin Daisy alkoi lukea biisivihkoaan ja tajusi ettei hänellä ollut mitään alusta loppuun saakka valmista ja että hänen pitää työstää niitä ja tehdä yhteistyötä Teddyn kanssa. Hän oli tottunut saamaan kaiken, mutta jos hänen nyt jälkeenpäin pitäisi kiittää Teddyä jostain, niin siitä että mies pakotti hänet ansaitsemaan jotain. 

Ja niin minä tein, ilmaannuin studiolle, yritin pysytellä suhteellisen selväpäisenä ja lauloin ne laulut jotka minun käskettiin laulaa. En laulanut niitä kaiken aikaa juuri sillä tavalla kuin he halusivat, panin toki vähän hanttiin, ja uskon vakavissani, että se levy on parempi koska pidin hiukkasen kiinni omasta tyylistäni. Mutta minä tein sen, mitä minulta pyydettiin. Olin juonessa mukana. Ja kun olimme saaneet kymmenen pikku balladia söpöön pakettiinsa, Teddy sanoi, että miltä tuntuu ja minä sanoin että minusta tuntui että olin saanut jotain aikaiseksi ja vaikka lopputulos ei ollut aivan sitä mitä olin alkuun kaavaillut, se oli ehkä kuitenkin ihan kiva lätty. 

Mutta vasta kun tuottaja keksi laittaa Daisy Jonesin ja The Sixin yhteen, syntyi hittibiisi. Yleisö räjähti. Yhdessä Daisy ja Billy, heidän välisensä kemia ja se mitä he antoivat itsestään ja toisistaan lavalla, oli kuin magneetti joka veti keikkayleisöä puoleensa. 

Minun tajuntani ei kuitenkaan räjähtänyt. En tiedä, oliko minulla kirjalle liian kovat odotukset. Sillä on Goodreadsissä yli neljä tähteä mikä antaa odottaa tiettyä laatua ja sitä on Suomessa mainostettu isona äänikirjaprojektina johon on panostettu enemmän kuin mihinkään aiemmin. Onhan lukijoiden iso määrä (heitä on kahdeksan) tietyllä tapaa toimiva tällaisessa kirjassa, ja on toki vaikea kuvitella miten se olisi toiminut yhdellä nais- ja yhdellä mieslukijalla. Ylipäätään rakenne, joka koostuu pelkästä vuoropuhelusta jonka jokaisen pätkän alussa on puhujan nimi ja kaksoispiste kuin näytelmäkässärissä, on todella haastava ja mietin nyt jälkeenpäin oliko se todellakin tarpeen ja mitä erityistä se antoi kirjalle.

Mutta se mihin varsinaisesti petyin ja miksi annan kirjalle vain kolme tähteä, on sen sisältö. Olin jemmannut kirjaa sopivaan hetkeen, nauttien sen säästelystä. Odotin sen tempaavan minut mukaan kiihkeään, sähäkkään rockelämään, mutta loppujen lopuksi kirja oli melko yllätyksetön, vähän tylsänpuoleinen ja jälkifiilikseltään oudon tasapaksu. Tässäkö se oli?

Kuuntelimme tämänkin kirjan yhdessä mieheni kanssa. Häntä ärsyttivät jatkuva "minä sanoin" ja "hän sanoi" hokeminen ja jonnin joutavat repliikit jotka eivät vieneet tarinaa mihinkään vaan toimivat lähinnä muistuttamassa, että tuokin tyyppi on kirjassa mukana. Keskeisiä hahmoja oli vain muutama ja loput olivat täytettä. Repliikit olivat tosiaan lyhimmillään parin kolmen sanan mittaisia ja saattoivat vain toistaa saman asian minkä edellinen puhuja oli jo sanonut, ja kun joka kerta lukijan vaihtuessa lukija sanoo ensin roolihenkilönsä nimen, kokonaisuus ei ollut aina kovin sujuvaa ja silloin sama turhautti itseänikin. 

Miestäni ärsytti myös se, kun repliikeissä esimerkiksi Billy sanoi mitä Eddie oli sanonut jne, sen sijaan että Eddie, joka oli keskustelussa mukana, olisi itse puhunut vuorosanansa. Tuo käytäntö välillä sekoitti mieheni ajatuksia siitä, kuka lopulta oli asioista mitäkin mieltä. Hän päätyi antamaan kirjalle 2,5 tähteä.

Tuula T. Matintupa: Laululintu

 Tuula T. Matintupa: Laululintu

Word Audio Publishing, 2021

#2 Alina Mänty

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 6 h 31 min

Kaksimetrinen Touko Juurakko teki voimalla kaiken mitä tekikin. Äitee oli päättänyt miehen veljien vaatiessa maatilan lihoiksi laittamista, että se jääköön Toukolle elämäntyöksi, kun veljet olivat jo saaneet opiskella itselleen ammatit. Minkäs Touko sille voi että asiat eivät vain järjestyneet hänen päässään samalla tavalla kuin toisilla, ja minkä hän sille mahtoi että kirjaimet vilistivät ympäri kirjan sivuja kuin kusiaiset konsanaan.

Tapani-veli oli lähtenyt silloin kotoa ovet paukkuen eikä ollut koommin antanut kuulua itsestään. Veli eleli kuulemma maisterina Helsingissä ja oli saanut tuomarivaimonsa kanssa kaksi lasta. Pikkuveli Jussi oli sen sijaan usein nähty vieras Juurakossa, vaikka Touko vannoikin kerta toisensa jälkeen, ettei enää antaisi rahaa veljen juopotteluun. 

Vaikka Toukon vaimo Kaija oli vakaasti uskovainen, Toukoa hän ei ollut saanut Jumalan sanan pariin käännettyä. Mutta tarvittiin vain yksi ihme, yksi kivulias kohtaaminen ensin pässin ja sitten enkelin kanssa ja uskoon tulleesta Touko Juurakosta itsestään tuli saarnamies. 

Kun kirkkoherra Veli Toivola oli kieltäytynyt ottamasta Toivoa kirkkoon saarnaamaan oli mies tästä suivaantuneena vuokrannut nuorisoseuran talon vuodeksi eteenpäin ja perustanut kilpailevat hengenjuhlat kovaäänisineen kaikkineen.

Kirkkovaltuuston puheenjohtajan, sähköinsinööri Hannu Aholan tytär Kukkamaria oli jättänyt koulun kesken ja viihtyi isän mielestä liian epämääräisessä porukassa. Vaimonsa Minnan kanssa Hannu ei ollut edes puheväleissä, he elivät yhdessä vain koska se tuli halvemmaksi kuin eroaminen. 

(Kukka)Maria ja hänen poikaystävänsä, Touko Juurakon pikkuveli Jussi, olivat torkkumassa nuorisoseurantalolla Juurakon saarnatessa, jossain vain hengaillakseen, miksei sitten siellä. Yllättynyt Touko jätti jopa lauseen kesken, sillä niin kaunista laulua hän yhtäkkiä kuuli seurakuntansa parista. Maria oli alkanut laulamaan kielillä.

Juurakko pyöritteli pientä posliinikuppia isossa kourassaan.

"Jaa-a, miten sen nyt sanoisi. Likka lauloi kuin enkeli. Hyvä ääni sillä oli, sellainen heleä, äidiltään oli sen perinyt. Mutta sanat olivat taivaan omaa kieltä. Me yritimme löytää niille tulkin mutta ei löydetty."

Ylikonstaapeli Alina Mänty hälytettiin Järvikylän nuorisoseurantalolle kuolemantapauksen takia. Paikalle ensimmäisenä ehtinyt terveyskeskuslääkäri ei uskonut sen olleen onnettomuus.

"Aluksi kaikki näytti onnettomuudelta. Tuo parven kaidehan on hyvin matala. Kuvittelimme että tyttö on siivotessaan jollain lailla horjahtanut ja pudonnut laidan yli."

"Entä sitten?", Alina kysyi. 

"Ketonen, tämä poliisi siis, sanoi että meidän pitää soittaa tekniset tutkijat paikalle, jos heitä ei ollut jo hälytetty. 

Minä tutkin tyttöä hieman lähemmin. Hän makaa selällään, kuten huomaat. En usko että hän on liikkunut putoamisensa jälkeen. Kuvittelisin että hänen selkärankansa on murtunut tai sitten kuolema tuli takaraivon iskeytyessä penkin reunaan tai lattiaan. Minusta hänellä on kasvoissaan vammoja jotka eivät ole voineet tulla pudotessa."

Kuollut tyttö oli Juurakon seurakunnan uusi "vetonaula", laululintunen Maria. Tutkimuksissa käy ilmi myös, että vain parikymppinen tyttö oli joskus synnyttänyt. Lapsen olinpaikasta tai oliko tämä edes elossa ei ollut mitään tietoa, eikä kukaan tuntunut tietävän Marian olleen raskaanakaan, eivät tytön vanhemmat, ystävät, eikä edes hänen poikaystävänsä Jussi.  

Laululintu oli kaikin puolin hyvin samanoloinen dekkari kuin sarjan ensimmäinen osa, Syntymään tuomittu, josta bloggasin elokuussa. Eli juurikin junan lailla puksuttava perusdekkari, joka toimisi hyvin esimerkiksi nollauskirjana vaativamman lukemisen välissä. Alinaan tutustuminen ihmisenä ei juurikaan edennyt, olisin odottanut enemmän sillä saralla.

Paula Hawkins: Kuin kytevä tuli

 

Paula Hawkins: Kuin kytevä tuli

Otava, 2021

Alkuteos: A Slow Fire Burning, 2021

Suomennos: Markku Päkkilä

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 9 h 24 min

Asuntolaivassa Lontoon kanaalissa jo muutaman vuoden elänyt ja naapureidensa tekemisistä selkoa pitävä Miriam teki eräänä aamuna karmaisevan löydön. Pari viikkoa naapurilaivassa asustanut nuori mies makasi hyttinsä lattialla verissään ja hengettömänä. Mies tunnistettiin Daniel Sutherlandiksi. 

Miehen kuoleman tiimoilta poliisi tuli jututtamaan parikymppistä Lauraa, joka oli lapsuudessaan joutunut vakavaan onnettomuuteen jonka jälkeisenä traumana hänestä oli tullut käytökseltään hyvin äkkipikainen. Lauran sormenjälkiä löytyi Danielin laivasta, joten häntä epäiltiin murhasta, eikä hän kiistänytkään siellä käyneensä. 

Danielin kuolemasta ilmoitettiin myös tämän tädille Claralle. Danielin oma äiti Angela oli kuollut vain muutamaa viikkoa aiemmin. Ihan sattumaltako? Kuolemantapauksia perhepiirissä oli sattunut aiemminkin, sillä vuosia sitten Danielin serkku, Claran poika Ben, oli menehtynyt onnettomuudessa vain kolmevuotiaana ollessaan Angelan perheessä hoidossa ja sen myötä siskosten välit olivat katkenneet. Clara ja hänen miehensä Theo olivat Benin kuoleman jälkeen eronneet. Theo on kirjailija, joka on kirjoittanut menestysromaanin erään toisen tässä mainitun henkilön nuoruudenkokemuksista, muttei tehnyt sillä henkilölle oikeutta. 

Vanhin tarinan naisista on kahdeksankymppinen Irene. Hänen miehensä William oli kuollut useita vuosia aiemmin ja kuin ihmeen kaupalla hänen elämäänsä oli silloin ilmestynyt Angela. Ja nyt kun hän oli menettänyt Angelan, tilalle oli tullut Laura.

Piiri pieni, niin se pyörii, ja siinä oli tämän herkullisen psykologisen trillerin viehätysvoima. Juuri kun olit mukamas muodostanut kokonaiskuvan tiettyjen  henkilöiden välisistä suhteista, paljastettiin jotain, joka sai ajattelemaan, että ahaa, no, SIINÄ tapauksessa... Ja kuinka monella olikaan syytä kostaa jotain, sillä tosiaan, tulihan voi kyteä hiljakseen pitkäänkin, ennen kuin jokin saa sen roihahtamaan liekkeihin. 

Henkilöitä on paljon ja alussa meni tovi aikaa oppia muistamaan kuka on kuka. Muistaisin, että Nainen junassa -kirjan henkilömäärä oli pienempi. Tässä on niin sanotusti paljon meneillään ja kirja vaatii keskittymistä, mutta palkitsee kun tartut siihen oikeana ajankohtana. Kirsikkana kakussa kirjan sisällä on vielä toinenkin kirja!

Kuuntelimme kirjan yhdessä mieheni kanssa pitkällä automatkalla muutamassa päivässä. Hän ei yleensä kuuntele tämän tyyppisiä dekkareita, eli psykologista jännitystä. Hän ei myöskään usein lue dekkareita jotka eivät kuulu mihinkään sarjaan ja huomioi eron siinä, että kirjan henkilöt "kirjoitetaan loppuun" eikä jätetä kehittymään eteenpäin seuraaviin osiin. Hän kuunteli kesällä erään tuottoisan suomalaisdekkaristin kaikki jo ilmestyneet kirjat putkeen, mutta sanoi, että tämän kaltaisen kirjan jälkeen tarvitsee nollauskirjan, sillä tässä on joutunut pähkäilemään paljon enemmän henkilöitä ja asioita jotka selviävät pikkuhiljaa, verrattuna dekkariin jossa juoni kulkee suoraviivaisemmin. Me molemmat annoimme kirjalle tähtiä 4/5.

Eva Frantz: Sininen huvila

 

Eva Frantz: Sininen huvila

(Anna Glad #1)

S&S, 2018

Suomennos: Ulla Lempinen

Lukija: Anna Saksman

Kesto: 7 h 43 min

Anna seurasi satunnaisesti muutamia blogeja, mutta Sininen huvila ei kuulunut hänen suosikkeihinsa. Se oli aavistuksen liian söpöstelevä. Beccan maailmassa hillottiin, mehustettiin ja leivottiin 1890-luvun ruokaohjeilla ruutuessu uumalla, kaikki olivat sopivalla tavalla hoikkia, punaposkisia ja iloisia. Sitä paitsi Beccalla oli tapana kirjoittaa kivoista jutuista joita hän keksi poikansa kanssa ja aina välillä sellainen kirpaisi Annaa, vaikka hänen olisikin jo pitänyt tottua asiaan. 

Sininen huvila oli kuitenkin niitä blogeja joita 'kaikki' lukivat, satunnaisesti myös poliisina työskentelevä Anna Glad. Becca oli onnistunut suosiostaan huolimatta säilyttämään yksityisyytensä, eikä Annallakaan ollut mitään käsitystä naisen henkilöllisyydestä. Oliko sellainen taitavaa brändäystä vai oliko bloggaajalla syynsä pysytellä syrjässä, tunnistamattomana?

Nyt bloggaaja oli kuitenkin löydetty verissä päin kotoaan, pieni poikansa Bruno harhaillen yön selässä ulkona vähissä vaatteissa. Becca vietiin tajuttomana sairaalaan, hän oli saanut takaraivoonsa iskun, jonka jälkeen hänen rintakehäänsä oli viillelty ja hän oli menettänyt melkoisesti verta.

Blogitrolli Magica kierteli blogeja ihan eri syistä kuin valtaosa heistä, jotka jättivät niitä ällöttäviä 'oi miten kaunista' ja 'tätä pitää kokeilla viikonloppuna!' -kommenttejaan. Yksi hänen vakioseurattavistaan, Sininen huvila, ei ollut tuottanut säntillistä uutta postausta, mutta onneksi Magicalla oli muita härnättäviä. Jos itse postauksista ei keksinyt mitään mehevää, saattoi aina haastaa riitaa muiden kommentoijien kanssa. Magica ei kuitenkaan koskaan kirjoittanut mitään uhkaavaa, kuten nimimerkki Forsius, joka kirjoitti Sinisen huvilan blogiin jatkuvasti tappouhkauksia. Ihme ettei moderaattori piilottanut niitä?

Kun Beccan puolisolle ja Brunon isälle Peter Stenlundille soitettiin poliisilaitokselta, huoli ja syyllisyyden tunne iskivät päälle. Mies oli ollut baarikierroksella kaverinsa kanssa ja krapula pahensi oloa. Arska, Peterin ryyppykaveri ja ennestään poliisin tuttu, kertoi komisarioille auliisti Stenlundien ottaneen aikalisän avioliitossaan ja Peterin muuttaneen 'nukkekodista' omaan kerrostaloasuntoon. He olivat liukuneet erilleen, kun Beccan bloggaaminen yhteistöineen oli alkanut viedä kaiken ajan eikä Peter enää tiennyt mihin uskalsi kotonaan koskea, ettei olisi pilannut jotain tärkeää asetelmaa.

Lomittain näiden kanssa "Yksinäinen" tarkkailee tapahtumia sivusta ja nimetön pikkutyttö kertoo äidistään ja 'miehestä, joka haluaa itseään kutsuttavan isäpuoleksi'. Mies on ilkeä ja pahoinpitelee tytön äitiä jatkuvasti. Mukana on myös mm Lina Persson, Beccan assistentti, jolla on oma blogi jolle Lina kaipaa Beccan avulla  nostetta, sekä Robin Westlander, Beccan äidin ex-mies, joka on vankilassa ja Nikolina, joka on Robinin tytär. 

Luonnollisesti kirjassa tutustutaan myös sarjan päähenkilöön Annaan, jonka avopuoliso Måns on ollut työttömänä hänen firmansa mentyä konkurssiin. Perheen perustamista oli lykätty jo pitkään eikä ainoastaan taloudellisista syistä. Anna alkaa kuitenkin lähestyä jo neljääkymmentä, joten loputtomiin asiaa ei voi lakaista maton alle.

Myös Annan työkavereita on mukana rikostutkinnassa. Rolf, Annan työpari, täyttää kohta 60. Hän on eronnut mutta on ihan väleissä ex vaimonsa Mian kanssa. Nykyään Rolfin rakkaus on hänen ruotsalainen miesystävänsä Max. 

Paikkakuntaa ei ole kirjassa mainittu, mutta jossain Tampereelta pohjoisemmas ilmeisesti ollaan. Anna tarvitsee rikostutkinnassa apua Tampereelta ja tutustuu silloin Thomasiin.

Viehätyin Suvisaaren myötä Eva Frantzin tyyliin kirjoittaa joten otin melkein saman tien kuunneltavaksi ensimmäisen osan hänen Anna Glad -sarjastaan enkä todellakaan pettynyt! Anna Saksman on loistava valinta lukijaksi.

Kirjan kansi olisi voinut olla paremmin Beccan blogin tyyliin istuva. Nykyinen unelma-ammattini taitaa ollakin kirjankansien suunnittelu!

Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä

 

Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä

Gummerus, 2021

Lukija: Mimosa Willamo

Kesto: 7 h 45 min

On vuoden viimeinen päivä. Nainen on tullut gynekologin vastaanotolle laitattamaan hormonikierukkaa. Se teki kipeämpää kuin hän osasi odottaa.

Mietin munasolujani ja näen ne surullisina, harmaina hahmoina, uiskentelemassa pienissä parvissa kuin kalat. Tunnen oloni lohduttomaksi tavalla jota en osaa selittää. On vaikeaa olla tyytyväinen elämäänsä sen jälkeen, kun on alkanut ajatella kohtuonteloaan, etenkin kun on 37 ja vuoden viimeinen päivä on lähtenyt käyntiin tällaisella tavalla.

Kalliosta ei saanut tilavaa asuntoa, ellei ollut yhtä onnekas kuin nainen, jonka asunnon omisti tämän isä joka otti tyttäreltään vuokraa reilusti alle markkinahintojen. Hän teki kahta osa-aikatyötä, kirjoitti myynti-ilmoituksia tutulle kiinteistövälittäjälle ja soitteli ihmisoikeusjärjestölle puhelinnumeronsa antaneille lahjoittajille. 

Kaikki hänen ystävänsä olivatkin vähitellen muuttaneet Kalliosta pois. Kuka halusi enemmän tilaa tai oman saunan, kenelle ympäristö oli käynyt liian epämiellyttäväksi saatuaan lapsen tai edes koiranpennun. Melkein kaikki olivat jo saaneet lapsia paitsi hän. 

Välillä hän tunsikin olonsa yksinäiseksi. Kun seinän takaa kuului puhetta ja naurua, hän mietti jos lähtisi pienen tekosyyn varjolla käymään kaupassa, että näkisi muita ihmisiä. Toisaalta se oli saanut hänet tuntemaan olonsa vieläkin yksinäisemmäksi. 

Halusin vain tuntea elävän olennon hengittävän vieressäni. Jonkun joka tahtoisi minulle pelkkää hyvää ja joka pitäisi minusta. 

Jo hyvän aikaa oli vaikuttanut siltä, ettei ollut helppoa löytää tuntomerkkeihin sopivaa ihmistä, ja vasta silloin mieleeni juolahti, voisiko olemassa olla muita vaihtoehtoja. Eläin?

Niinpä kaksi vuotta sitten hän oli hankkinut Tofun. Hän oli tajunnut, että oli aikuinen ihminen ja voisi vapaasti valita millaisen pennun tahansa, joten hän valitsi mäyräkoiran, samanlaisen joka heillä oli ollut hänen lapsuudessaan.

Naisen ystävät Kukka ja Joni olivat muuttaneet Pakilaan ja saisivat kohta vauvan. Heidän yhteinen ystävänsä Sanna oli juuri palaamassa äitiysvapaalta töihin. Nainen tunsi itsensä keskustelussa ulkopuoliseksi, mitä hän osasi sanoa rintapumpuista?   

Jotain kiinnostavaa hänessäkin kuitenkin oli. Hän oli juuri alkanut seurustella Valtterin kanssa, miehen jonka hän oli tuntenut jo nuoresta, lähes 20 vuoden takaa Laajasalon opistosta, kun hänestä piti tulla kuuluisuuksia haastatteleva toimittaja ja Valtterista tunnettu valokuvaaja.

Hänellä oli jo ikää. Jos hänkin halusi saada lapsia, hänellä ja Valtterilla ei ollut aikaa tuhlattavaksi. Mutta miten ottaa asia puheeksi, kun oli seurusteltu vasta lyhyt tovi?

Kai minä halusin tätä -kirjan kansi on omaan makuuni niin pelkistetty, etten olisi varmaankaan valinnut tätä kuunneltavaksi ainakaan ihan kärkipäässä syksyn uutuuskirjoista, ellen olisi ollut epämukavuusaluefiiliksellä. Että nytpä haastetaan itseä ja otetaan kirja ihan umpimähkään, sellainen joka ei ulkonäöllään pröystäile eikä houkuttele. 

Muistan kyllä Savonlahden nimen, sillä luin hänen esikoisensa, Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, josta en ole harmi kyllä blogannut ja nyt kun koitan miettiä, kirjasta ei ole jäänyt oikein mitään mieleeni, eivätkä vilaisemani muiden blogijutut auttaneet kirjan tunnistamisessa. Uutuuden Goodreads-arviot olivat kolmen pinnassa, ei siis erityisen rohkaisevaa. Päätin kuitenkin ottaa kirjan haasteena kuunteluun koska sen päähenkilön elämäntilanne oli kiinnostava ja samaistuin siihen ajatellen aikaa jolloin itse olin vain vähän häntä nuorempi.

Minulle tämä oli ihan ok kirja. Tupsahdin lukijana seuraamaan muutaman ihmisen elämää kuin minut olisi pudotettu jostain yllättävään tarkkailutilanteeseen ja pysyin siellä koko kirjan kuuntelun ajan. En tuntenut sulavani osaksi kirjan henkilöpiiriä, enkä usko että tästäkään kirjasta jää pidempää muistijälkeä.