Kirjasomen joulukalenteri: Luukku 15

Olen ollut jo monta viikkoa joulukirjafiiliksellä, sillä onhan meitä hemmoteltu huolella. Kun maassa oli lunta, jota tänne Tampereen korkeudellekin saatiin jo useamman päivän ajaksi marraskuun puoliväliin mennessä, tuntui siltä, että luureihinkin voi laittaa jo talvisia ja jopa jouluisia kirjoja. 

Niinpä otin heti marraskuussa kuunteluun tuoreimman suomennoksen Jenny Baylissiltä, joka on nyt jo kolmen kirjan myötä talvisten romaanien suosikkikirjailijoitani.

Jenny Bayliss: Jouluksi kotiin

Otava, 2024

Lukija: Mili Bunda

Kesto: 11 h 26 min

Uutinen Augustus Northin kuolemasta oli tuonut paikalle runsaasti surijoita ympäri maailmaa. Seppeleitäkin oli toimitettu kirkkoon kolminumeroinen määrä. Augustus oli elänyt maailmankiertäjänä ja kerännyt kosolti ystäviä, sillä kuka olisikaan voinut olla tulematta juttelemaan miehelle, joka soitti luuttua ja veisteli pikkuesineitä violetissa, suitsukkeelta tuoksuvassa pakettiautossaan. 

Augustuksella oli myös kolme aikuista tytärtä, kaikilla eri äidit ja kenenkään kanssa Augustus ei ollut viettänyt perhe-elämää. Naiset tunsivat toisensa, sillä heidän lapsuudessaan Augustuksella oli tapana viettää kesälomaa yhdessä kaikkien tytärtensä kanssa. Aikuistuneet sisarpuolet eivät kuitenkaan ole kovin hyvissä väleissä, ja syykin selviää pikkuhiljaa. Augustus ei nimittäin anna heille muille vaihtoehtoja kuin tulla jälleen toimeen keskenään, sillä heidän tulee yhdessä elvyttää unholaan vaipunut perinnejuhla.

Jouluksi kotiin ei ole nimestään huolimatta sellainen piparintuoksuisen jouluinen, vaan siinä käydään läpi ihmiselämän isoja teemoja kuten lapset ja lapsettomuus. Yhdellä sisaruksista on lisääntymistoiveita, mutta asiat eivät suju niin yksinkertaisesti. Kirjassa on siis joulunviettoa syvällisempiä teemoja.

Uusi lukija, Mili Bunda, selvisi urakastaan ihan ok.

***

Seuraavaksi halusin kuunnella jotain hauskaa, joten valitsin uuden brittituttavuuden. Ajattelin Minttu Mustakallion lukijana kruunaavan kirjan ja niin hän todellakin teki. Mintun ääni ja eloisa tyyli sopivat erinomaisesti tällaiseen chick litiin!

Callum Bloodworth: Yksinäisten sydänten joulupäivystys

Bazar, 2024

Lukija: Minttu Mustakallio

Kesto: 6 h 54 min

Vain muutama viikko ennen joulua Elsa Olofsdotter (kyllä!) löysi itsensä ikävästä tilanteesta. Hän oli jäänyt yhtäkkiä kodittomaksi, eikä vanhempien vierashuone Uppsalassa tuntunut kovinkaan hyvältä vaihtoehdolta. Onnekseen hän löysi ilmoituksen vuokrattavasta mökistä ja sai vuokraemännäkseen ihastuttavan leskimuorin ja naapurikseen äreän teinin.

Joulu pyörillä oli ollut alunperin hänen ystävänsä Sofian idea, johon tämä oli puhunut Elsan mukaan. Sofia oli tehnyt kaikki valmistelut, mutta sitten tapahtui jotain mikä vei Sofian huomion, ja samalla naisen itsensä kauas Tukholmasta ja suurista suunnitelmista. Niinpä Elsa päätyy viettämään joulunaluspäivät vapaaehtoistyössä kiertäen pakettiautolla sellaisten ihmisten luona, joille joku on halunnut tuoda joulun kotiovelle saakka. 

Tässä kirjassa joulutunnelma oli vahvasti läsnä heti ensimetreiltä. En ole koskaan käynyt Tukholman Gamla Stanissa joulun seutuun, mutta pystyin näkemään sen mielikuvissani, niin tarkasti Bloodworth kuvailee Elsan silmin valaistuksen, glögin ja manteleiden myyjät, lumiset kujat ja mausteisilla tuoksuilla kutsuvat kahvilat. 

Myös ajatus joulutunnelmaa täyteen pakatusta pakusta jonka kautta voi tuoda joulumielen jollekin toiselle ihmiselle on niin herttainen, ja kirjailija oli valinnut kiinnostavia sekä sopivasti erilaisia henkilöitä joulupakun visiitillä yllätettäviksi. Oikein ihana tunnelmakirja, josta joulumieli tarttuu helposti mukaan, jos olet yhtään vastaanottavaisella tuulella!

***

Olisiko nyt dekkarin vuoro, ajattelin valitessani seuraavaksi luureihini Alexandra Benedictin arvoitusdekkarin. Olin kuunnellut häneltä pari vuotta aiemmin Joulun murhapeli -nimisen suljetun paikan jännärin, joka ei ollut ehkä niin mieleinen minulle kuin monelle muulle, mutta nyt kirjan juoni kuulosti sen verran tarttuvalta, että otin riskin. 

Alexandra Benedict: Joulun palapelimurhat

Otava, 2024

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 11 h 16 min

Kahdeksankymppinen Edie O'Sullivan oli pitänyt kotinsa ruokasalin oven lukittuna jo kaksikymmentä vuotta. Yleensä hän onnistui unohtamaan huoneen olemassaolon, mutta näin joulun alla ikävät muistot siellä lausutuista hyvästeistä palasivat. Hänen elämänsä sisältö olivat nykyään hänen kolme kissaansa sekä palapelit, joita kasatessaan hän mielellään nautti teetä. Jouluun Edie suhtautui lähinnä kuin sitä ei olisi olemassakaan, mutta tänä vuonna hän löysi ovensa edestä kammottavan joulupaketin. Sen sisältämä palapeli sai hänen sydämensä hakkaamaan. 

Hyvä Edith,

sinut tunnetaan siitä, että osaat asetella sanasi ja ristikkosi terävästi, mutta pystytkö ratkaisemaan tämän murha-arvoituksen? Neljä ihmistä on saava surmansa jouluaattoiltaan kello kahteentoista mennessä, ellet onnistu ratkomaan vihjeitä ja pysäyttämään minua. Uhreja saattaa tulla enemmänkin. Pidä huoli siitä, että teet kaiken kunnolla etkä rupea sotkemaan asioita, sillä huonoja tapoja et petkuttajana pääse helposti pakoon.

Terveisin 

Palapeluri

Edien naapurin Rigan mielestä oli selvää, miksi tappaja oli lähettänyt arvoituksen setvittäväksi juuri Edielle, tuunettiinhan hänet valtakunnallisesti Ristikkorouvana, sukkelana sanataiturina josta jopa Times oli tehnyt lehtijutun. 

Edie otti välittömästi yhteyttä sukulaispoikaansa Seaniin, joka työskenteli rikoskomisariona, mutta alkoi myös pimittää tietojaan saadessaan uusia paloja haltuunsa. 

Sean oli hänen veljensä pojanpoika ja samalla Edielle rakas kasvattipoika, joka oli puolisonsa Liamin kanssa keskellä adoptioprosessia. Oman lisänsä kirjan juoneen tuokin Seanille ja Liamille tarjottu nelivuotias Juniper. Vaarantuvatko heidän adoptiohaaveensa, kun Seankin joutuu hengenvaaraan?

Joulun palapelimurhat oli oikein viihdyttävä ja sopivasti cozy crime joulunalusdekkari, ei mitään mässäilyä vaan pehmeää pähkäilyä. 

***

Näiden kirjojen myötä toivotan teille kaikille oikein hyvää joulunalusaikaa ja Onnellisia Joulunpyhiä. Toivottavasti teillä on aikaa rentoutua kirjojen parissa, sillä mikä sen parempaa ajanvietettä!

***

Kirjasomen joulukalenterin eilinen luukku aukesi Kirjaluotsin blogissa ja huomenna joulutunnelmaa tarjoilee Mrs Karlsson lukee. Kalenterin aloitusluukku löytyy Yöpöydän kirjat -blogista, jossa on lista kaikista luukuista linkkeineen. Kalenterin logot ovat perinteiseen tapaan Yöpöydän kirjat -blogin Niinan käsialaa. 

Joanna Bolouri: Matkaan jo käy

Joanna Bolouri: Matkaan jo käy

WSOY, 2023

Lukijat: Panu Kangas, Anna-Riikka Rajanen

 Kesto: 8 h 9 min

Kate ja Ed ovat tunteneet 14-vuotiaista yläkoululaisista alkaen, ja toiset 14 vuotta he ovat olleet aina toisensa nauramaan saava pari.

Mutta nyt juuri ei naurata. 

He ovat aina viettäneet joulunpyhät vanhempiensa luona. Mutta tällä kertaa,automatkalla pohjoiseen puhkeaa ikävä riita, joka paisuu ja leviää niin, että sitä ei suukolla sovita, vaan vaaditaan aikalisä. Takaisin kääntymisessä ei kuitenkaan ole enää mitään järkeä, joten he päättävät pystyä käyttäytymään kuin sivistyneet aikuiset ja pysyä suunnitelmassa. Erosta kerrottaisiin vasta joulun jälkeen, sillä kumpikaan ei halua pilata vanhempien joulua sellaisilla uutisilla, ei varsinkaan näin pitkän yhdessä olon jälkeen, ei nyt kun heidän odotetaan menevän naimisiin ja perustavan perheen. 

Tämä oli oikein hyvä ja hauska joulukirja, jonka parissa todella viihtyi. Arvostin sen sujuvuutta niin dialogissa kuin tapahtumien kuvailussa, etenkin alkuosassa eli siinä joka tapahtuu jouluna ja hieman sitä ennen. 

Heléne Holmström: Tulta tappuraa ja tähdenlentoja

Heléne Holmström: Tulta, tappuraa ja tähdenlentoja

 Bookbeat, 2023

Suomennos: Annukka Kolehmainen

Lukija: Rosanna Kemppi

Kesto: 13 h 51 min

Nora Jansson on jatkanut sukunsa leipomokonditoriaa, mutta ajat ovat tiukat ja leipomoa uhkaa konkurssi. Kun pankinjohtajakaan ei lupaa lisää lainaa jolla maksaa palkkoja, Noran on suostuttava johonkin hyvin vastenmieliseen. Häntä oli nimittäin kosiskeltu ärsyttävän julkkisleipuri Henrik Eklundin tv-sarjan joulujaksoihin, ja hän oli jo kerran kieltäytynyt. Nyt hänellä ei ollut enää varaa kieltäytyä kuvauksista. 

Henrikin kanssa alkoi kipinöitä lennellä välittömästi. Ensin kiukusta, myöhemmin aivan päinvastaisesta syystä.

Henrik haukkasi korvapuustia. Se oli sanalla sanoen erinomainen. Kuohkea muttei liian muhkea, ja pohja oli rapea ja täytteessä runsaasti voita. Monissa pullissa oli ihan liikaa kaikkea, eikä asiakas-halunnut tuntea ahmivansa rasvaista, täytettä tursuavaa voileipää, vaikka Nymansin pulla olikin asteikon kookkaimmasta päästä. 

"Hyvää pullaa." Henrik katsoi Noraa. "Mutta pienempikin riittäisi."

Jatkosodan aikaan, kun Ritva oli ollut kahden vanha ja Matias vastasyntynyt, Tuulan mies Juhani oli lähtenyt lukuisten muiden tavoin rintamalle. Ei kauaakaan kun Tuula oli jäänyt sotaleskeksi ja päätynyt viemään pienet lapsensa Ruotsiin sotaa turvaan. 

Kaikki ruotsalaiset eivät kuitenkaan toivottaneet suomalaisevakoita tervetulleiksi, sillä suomalaisilla oli huono maine; hehän vain joivat ja tappelivat. Tuula pääsi onnekseen töihin leipomoon, jonka omistajan poika ihastui häneen ensisilmäyksellä. Hurmattuaan miehen omalla juurellaan tekemällään ruisleivällä hän kohosi leipuriksi, mutta pikkukaupungin asukkaiden hyväksyntää oli vaikea saada.

Kaksi aikatasoa oli kiva lisä joulukirjaan, vaikkei menneessä ajassa joulua elettykään. Yllätyin muutenkin siitä, miten paljon tässä oli sisältöä ja ihan kunnollista draaman kaarta "jouluhömpäksi". Ajattelisin, että tätä voi hyvin kuunnella vielä pyhien jälkeenkin. Aivan kärkipäästä tänä vuonna kuuntelemistani jouluisista kirjoista!

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 19: Puuvillatehtaan joulutarinat

Perinteinen Kirjabloggaajien joulukalenteri ilahduttaa tänäkin vuonna, ja itselläni on kunnia avata sen 19. luukku. Tämähän tarkoittaa sitä, että aattoon on enää viisi päivää, ja monessa kodissa jouluvalmistelut ovat kiireisimmillään. 

Edellisen päivän luukku avautui Kirjapöllön huhuiluja -blogissa ja huomenna löydät luukun Tarukirjasta. 

Ensimmäinen luukku ja samalla lista kaikista luukuista löytyy Yöpöydän kirjat -blogista, jonka Niina T. on suunnitellut myös kauniit luukkukuvat. 

Näin joulun alla, kun kädet ovat usein kiinni muualla, moni äänikirjoja kuunteleva varmasti kiittää luurien suomaa vapautta. Tosin itse muistan ensimmäiset luurini, jotka olivat vielä johdolliset, eli puhelinta piti aina kuljettaa mukana kun liikkui! 

Valitsinkin omaan kalenteriluukkuuni kaksi lyhyttä jouluaiheista kirjaa, jotka on julkaistu vain ääni- ja e-kirjoina. Kirjat liittyvät ylimääräisinä, täysin itsenäisinä kirjoina Ann-Christin Antellin Puuvillatehdas-trilogiaan. Voit siis kuunnella tai lukea nämä jouluiset e-kirjat, vaikka sarja ei olisikaan tuttu. Ehkäpä saatkin niistä kimmokkeen lukea lisää.

Kirjoja on siis ilmestynyt kaksi, jouluksi 2022 sekä nyt 2023. Itse kuuntelin ne järjestyksessä, vaikkei silläkään ole mitään käytännön merkitystä.

Ann-Christin Antell: Joulu Örndahlin ruukissa
Gummerus, 2022
Lukija: Sanna Majuri
Kesto: 2 h 12 min

Örndahlin ruukki, Ruotsi, 1896

Nuorena leskeksi jäänyt Jenny Malmström ja Fredrik Barker olivat menneet naimisiin kolme vuotta aiemmin. Fredrik oli myynyt puuvillatehtaansa Turussa ja ostanut sitten rautaruukin Ruotsista. 

Nuoren Martan oli vieläkin vaikea uskoa, että heistä, köyhien orpojen sisarussarjasta jonka Jenny oli ottanut siipiensä suojaan, oli tullut Jenny ja Fredrik Barkerin ottolapsia. Sellaistahan tapahtuu vain saduissa.

Kirjassa joulu on lähestymässä ja kartanossa kävi kova kuhina. Fredrik oli ollut pitkällä liikematkalla, ja hänen laivansa pitäisi saapua Tukholmaan aivan näinä hetkinä. Keittiössä leivottiin niin suolaisia kuin makeita herkkuja ja pihaan pystytettiin perinteistä kuusta, jouluristiä. Kaiken keskellä Martan pikkuveli Aapo putoaa jäihin ja huoli on valtava, tervehtyykö poika, ja entä häntä auttamaan mennyt ja itsekin kastunut ja vilustunut ruukkilainen nuorimies Anton?

Lauantai-illan hämärä oli jo tihentynyt, kun kellopytingin vaskikello kalkutti äänekkäästi joulujuhlan alkamisen merkiksi ja ruukin väki alkoi kerääntyä juhlatalolle pyhävaatteissaan. Fredrik-setä oli kutsunut kaikki ruukin parisataa työntekijää joulujuhlaan työväentalolle, jonka vaimoväki ja lapset olivat koristelleet havuköynnöksillä ja kynttilöillä. Kutsusta ilmeni, että ohjelmassa olisi musiikkiesityksiä, joulukuvaelma, kahvit ja lopuksi tanssia.

Juhlatalo sijaitsi vähän matkaa kivisillasta yläjuoksulle päin, kartanon puoleisella rannalla. Talon kohdalta lähti valkoinen kaarisilta joen yli. Toisella puolella mäen päällä oli romanttinen huvimaja, jonka ympärille väki kerääntyi kesäisin tanssien lomassa. 

...

Martta oli pukenut ylleen tummansinisen musliinipuvun, jonka kaulassa oli hieno pitsikaulus juhlan kunniaksi. Häntä jännitti, sillä hän oli saanut tänä jouluna kunnian esittää Neitsyt Mariaa joulukuvaelmassa. Onneksi hänen ei tarvinnut puhua. Riitti, että hän piteli Jeesus-nukkea sylissään.

Martta, Matti ja Aapo olivat tulleet työväentalolle hyvissä ajoin Jenny-tädin kanssa valmistautumaan näytelmään ja liittyivät muiden lasten seuraan takahuoneeseen, jossa kävi jo iloinen hermostunut kikatus ja hälinä. Martta auttoi veljiään pukeutumaan roolivaatteisiinsa ja Jenny yritti auttaa huivipäistä paimenta etsimään kadonnutta sauvaansa ja kiinnitti pienten enkeleiden pahvisiipiä.

Saatuaan veljiensä asut valmiiksi Martta käski heitä pysymään paikoillaan, etteivät paperihatut putoaisi. Juhlasalista kuului etäistä hälinää ja huudahduksia, kun ihmiset toivottelivat toisilleen hyvää joulua. Martta meni kurkistamaan esiripun reunasta.

Eturivistä oli varattu kunniapaikat ruukinpatruunan perheelle. Ne olivat nyt tyhjät, sillä Fredrik-setäkin seisoi sivummalla keskustelemassa prokuristi Wahlmanin kanssa. Setä oli pukeutunut parhaimpiinsa, hänellä oli jopa kiiltävä silkkitorni päässään.

Tässä lyhykäisessä joulutarinassa palattiin ajassa taaksepäin Martan nuoruusvuosiin, aikaan ennen sarjan kolmatta osaa jossa Martta muuttaa takaisin Suomeen. 

Örndahlin ruukissa oli ihana vanhanajan ruukin tunnelma, eli sain täyden annoksen juuri sitä joulumieltä jota kaipasinkin valitessani tämän kirjan luureihini marraskuun lopulla.

Ann-Christin Antell: Loviisan joulu

Gummerus, 2023

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 2 h 34 min

Naantali, Birgitan kaupunki, Suomen suuriruhtinaskunta 1865

Merikapteenin rouva Loviisa Helin ei olisi voinut saada parempaa ilosanomaa: hänen miehensä tulisi jouluksi kotiin. Mies luovuttaisi laivansa uuden kapteenin huomaan Oslossa, matkustaisi rekikyydillä läpi Ruotsin ja sitten jääreittejä Naantaliin saakka. Matka olisi vaivalloinen sekä vaarallinen, uhkia oli susista railoihin ja maantierosvoihin, mutta siitä huolimatta uutinen ilahdutti suuresti paitsi Loviisaa myös heidän taloudenhoitajaansa, joka alkoi kiireellä valmistelut isäntänsä paluuta varten, sillä kirjeen heidät saavuttaessaan oli jouluun enää kymmenen päivää aikaa. Myös Loviisalle alkoi kiireinen aika torilla ostoksia tehden, sitä paitsi rakkaalle puolisolle pitäisi löytää erityisen hieno joululahja. 

Instrumenttimaakari Mekanikus myi soittimia ja soitti näytteeksi iloista joulupolskaa rakentamallaan viululla. Hänen kanssaan metelissä kilpaili riitasointuisesti kolportööri, joka lauloi suureen ääneen arkkiveisua neljästä kauheasta murhasta Mouhijärvellä. Ostajat oppisivat sävelmän korvakuulolla samalla kun mies kaupitteli heille sanoja. 

Loviisa ohitti innokkaat musiikkerit ja tervehti suutari Örnbergiä, joka oli tullut paikalle esittelemään pikisaumasaappaitaan. Niiden laatu oli todettu niin hyväksi, että niitä vietiin jopa Tukholmaan asti. 

Loviisasta oli ihanaa saada miehensä pitkästä aikaa kotiin, sillä hän poti ikävää ja kaipasi perhettä, myös omaa lasta jota Jumala ei ollut heille suonut. Asiaa ei ainakaan auttanut se, miten harvoin merikapteeni ehti käydä kotona. 

Loviisan joulu tuntui minusta enemmän "oikealta, kokonaiselta kirjalta" ja ensimmäinen joulukirja ehkä enemmän tarinalta tai tuokiokuvalta, piipahdukselta ruukin joulunalusvalmisteluissa. Molemmat kirjat olivat kyllä mieleisiä, ja ahh niin jouluisia. Näitä voisi hyvin kuunnella pyhinäkin. Loviisa on se sama Loviisa-täti, joka oli mukana Paperitehtaan varjossa -kirjassa, ja tässä joulukirjassa sen päähenkilö Jenny on vastasyntynyt käärö, jota Loviisallekin tullaan ylpeinä esittelemään.

Olen lukenut lukukirjoina kaikki varsinaiset Puuvillatehdas-sarjan osat, joten en osannut liittää Sanna Majuria tähän sarjaan, ja niin paljon kuin pidän hänen äänestään ja tyylistään lukea, en oikein nähnyt - tai kuullut - häntä parhaana mahdollisena lukijana juuri tähän sarjaan, vaan olisin valinnut jonkun heleä-äänisemmän naisen. Sanna Majuri taitaa kuitenkin kirjan kuin kirjan.

Toivotan tämän kalenteriluukun myötä kaikille kirjojen ystäville iloista joulunodotusta, leppoisaa joulumieltä ja rauhallisia pyhiä, vaikkapa joululahjakirjojen ääressä!

Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa

 Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa

Bazar, 2021

Alkuteos: I Wish It Could Be Christmas Every Day, 2020

Lukija: Anna-Riikka Rajanen

Kesto: 11 h 56 min

Mary oli sen verran ihastunut työnantajaansa Jackiin, että tarjoutui kyyditsemään tämän liiketapaamiseen Yorkshireen vain kaksi päivää ennen joulua. Jos Mary saisi toivoa jotain, silloin Jack näkisi hänet ihmisenä, eikä vain sihteerinä. 

Yli kolmekymmentä vuotta yhdessä ollut aviopari Charlie ja Robin olivat matkalla joulun viettoon romanttiseen luksushotelliin Skotlantiin. 

Toisen avioparin, Bridgetin ja Luken, on tarkoitus tavata vain viiden minuutin ajan, sen verran aikaa tarvitaan allekirjoituksiin joilla heidän avioliittonsa päättyy.

Kaikki kuusi päätyvät kovassa lumimyräkässä samalle seudulle keskellä ei mitään, ja löytävät turvasataman pienestä majatalosta, jossa on kaikki kuin valmiina heitä varten, vaikka se onkin tyhjillään, ja Bridget joutuu murtautumaan sisään. 

Lähes viiden vuoden ajan Bridget ja Luke olivat säätäneet avioeroaan, ja saaneet vihdoin aikaan aiesopimuksen. Luke oli tällä välin jo kihlautunutkin kirjanpito-osaston Carmenin kanssa ja häitä vietettäisiin kunhan Luke saisi erosta sovittua.

Kun Bridgeltä oli tullut huutoviesti (MUUTOS, MENE FIGGY HOLLOW’N MAJATALOON, KÄÄNNY A7501-TIELTÄ, WHITBYSTÄ LOUNAASEEN. KYSY SIRILTÄ JOS NAV. EI LÖYDÄ), hän olisi voinut vastata, että palataan asiaan myöhemmin – toisin sanoen järkevämpänä ajankohtana – mutta Carmenille oli tärkeää päästä aloittamaan uusi vuosi puhtaalta pöydältä ja jättää vihdoin viimein pattitilanne taakse. 

Aivan kuten Bridge oli arvannut, Luken TomTom ei ollut tunnistanut Figgy Hollow’ta, mikä oli todella kummallista, ja ellei Siri olisi osannut auttaa, Luke olisi lyönyt huomattavasta omaisuudestaan vetoa, että kyse oli taas jostain Bridgen tempusta. Bridge meni hänen ihonsa alle pahemmin kuin kukaan muu, hän tunkeutui kuin terävä puutikku niin syvälle lihaan, ettei sitä saanut kiskaistua pois edes pinseteillä, vaan piti tehdä kunnon viilto. Luke tunsi viileänrauhallisen mielentilansa murtuvan pala palalta, eikä hän voinut olla nauramatta. Bridge oli kyllä melkoinen tapaus. Luke vilkaisi harmaata pilvimassaa odottaen näkevänsä, että Bridge lenteli taivaalla luudalla kuin varis pahat mielessä.

Kahdeksankymppinen Charlie oli asunut lapsena aivan lähistöllä, ja ihmetteli miksei ollut koskaan kuullutkaan tästä Figgy Hollow'sta. Vielä erikoisempaa oli, että he kaikki olivat löytäneet majataloon joka tuntui ilmestyneen aivan tyhjästä.

”Näkyikö tiellä autoja?” Jack kysyi.

”Yksi vain, mutta se oli tyhjä. Sää oli todella kaamea, navigaattorista ei ollut mitään apua. Ensin se neuvoi yhteen suuntaan ja sitten muutti mieltään.”

”Minulle kävi samoin”, Bridge sanoi.

”Meille myös”, Mary sanoi.

Kävikö? Jack ajatteli. Hän ei ollut huomannut mitään vaan luottanut vaistomaisesti siihen, että Mary veisi heidät perille. Hänen mielessään ei ollut missään vaiheessa käynyt, että Marylla olisi ongelmia. Sen sijaan hänen varsinainen kuljettajansa Fred olisi ollut kauhuissaan pienestäkin vastoinkäymisestä.

Pidin ehdottomasti viiden tähden edestä tästä ihanasta joulukirjasta, jossa oli sujuvaa sanailua ja toimivaa dialogia. Huumori oli mieleeni, ja kaikki se jouluisuus, herkut ja tunnelma ja tietysti itse Figgy Hollow, josta paljastui lopussa jotain yllättävää! 

Koska mikään ei ole täydellistä, niin kirjan nimi hän on suomeksi huono. Okei, kirsikat olivat kevyesti mukana ja joulun taika on osuva, mutta yhdistelmä ei toimi. Toisena, ehkä hieman huvittavanakin, minua ärsyttää nimien "yliääntäminen", sillä kuuntelenhan kirjoja myös englanniksi, mutta silloin kun kirjaa luetaan suomeksi, ylikorostetut englanniksi (saati sitten ranskaksi!) ääntämiset pistävät juuri suomenkielisen tekstin keskellä korvaani. Tässäkin kirjassa oli yksi henkilöistä "Rabin" ja kesti pitkään ennen kuin pystyin sivuuttamaan sen. Kun kuulin sen ensimmäisiä kertoja , toivoin että tämä rabin olisi hyvin pienessä roolissa.... 

Ihana joulukirja, sopii mainiosti sekä joulunodotukseen että -pyhiin, ellette ole vielä lukeneet / kuunnelleet.

Maija Kajanto: Taatelitalvi

Maija Kajanto: Taatelitalvi

WSOY, 2022

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 6 h 40 min

Punainen hirsitalo näytti Krissen silmissä kaiken loskan ja rännän keskellä enemmän röttelöltä kuin siltä unelmien maalaishotellilta, jonka oli tarkoitus houkutella vieraita ja taata Krissen elanto. Ovetkin pitäisi avata jo kuukauden kuluttua, mutta vanhan lukion muokkaaminen uuteen tarkoitukseen aiheuttaisi hänelle vielä harmaita hiuksia. 

Heta oli ollut Krissen paras ystävä ja korvaamaton apu edelliskeväästä, jolloin Krisse oli karistanut jaloistaan Helsingin tomut ja ryhtynyt pyörittämään mummonsa yritystä, kahvila Koivua. Heta oli vakuuttanut, että Koivu oli vain mukavaa vaihtelua hänen pankkivirkailijan työhönsä. Nyt ystävä oli kuitenkin lähdössä kahdeksi kuukaudeksi kiertämään Australiaa, ja Krisse oli yhtä aikaa sekä iloinen hänen puolestaan, että surullinen jäädessään pian ilman Hetan olkapäätä. Onneksi Maisa, Krissen lukioaikaisen poikaystävän Jonnen avovaimo, tekisi edelleen vuoroja kahvilassa. Eihän Krisse voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, ekä myöskään halunnut alkaa kouluttamaan uutta työntekijää, kun ei tiennyt miten hostelli otettaisiin vastaan. Jostain kumman syystä hanke tuntui närästävän mummoa. 

Laskettelukeskus Tattarivuorta pyörittävä Petteri oli kaivannut alueelle majoituspaikkoja, ja kunnasta oli oltu yhteydessä Krisseen, aluksi ruokapuolta ajatellen. Jotenkin asiat vain kehittyivät niin, että Krissestä tulisi paitsi kahvilan, myös majoitusliikkeen pyörittäjä. Kunpa saataisiin kunnon pakkasia ja lunta!

Isä ja tämän naisystävä Raila Jokisalo, jotka pyörittivät mökkikylää, mukanaan eräs nuori nainen nimeltään Jenna, tulivat auttamaan hotellin viimeistelyssä. Jenna opiskeli matkailualaa ja tarvitsi työharjoittelupaikan, joten hänestä Krisse saisi kaivatun lisäkäsiparin, varsinkin kun kävi ilmi, että Maisa saisi keväällä vauvan. 

Haasteet ja vastoinkäymiset seuraavat toisiaan, mutta on myös onnistumisia ja Krissen oman elämän ilon hetkiä, kun Tommi Rapala, edelliskesänä virkavapaalle kadonnut kunnanjohtaja, palasi Pyhävirralle ja kytemään jääneet tunteet leimahtivat liekkeihin. Miten paljon Krisse olikaan Tommia kaivannut! Mutta ottaako uusi hotelli tuulta siipien alle vain, koska Krisse niin kovasti tahtoo sen menestyvän.

Heräillessään aamuyöstä Tommin vierestä alasti ja hiukset sekaisin Krisse huomasi yllätyksekseen Tommin olevan hereillä. Toinen käsi oli Krissen ympärillä, toinen niskan takana ja silmät katselivat kattoon.

– Miten menee, Krisse kysyi asettuen nojaamaan käsivartensa varaan.

Tommi vilkaisi häneen, hymyili vähän ja katseli sitten taas kattoon.

– Tiedätkö, silläkin uhalla, että kuulostan nyt pikkuisen turhan melodramaattiselta, niin tajusin tässä yhden asian. Minulla ei ole juuri nyt kotia missään.

Krisse kumartui suutelemaan Tommin olkapäätä. Sanat tuntuivat yllättäviltä, mutta Krisse ei pystynyt kyseenalaistamaan niitä.

– Minulla on jäätävän kokoinen omakotitalo, jossa omat tavarat on sullottu johonkin pois näkyvistä. On poikamiesaikojen huone vanhempien luona ja vierashuone Villen nurkissa. Ja sitten olet sinä ja tämä ihana, kulmikas, pikku asunto, mutta tämä on sinun ja vaikka voisin tulla täysipäiväiseksi tiskariksi, niin tämä on silti sinun kotisi.

Krisse nyökkäsi.

– Minä tiedän, hän sanoi pehmeästi. – Tuo on ikävä olotila. Asuin itse Helsingissä sellaisessa koirankopissa, josta halusin vain pois, vaikka sitten töihin. Eikä mummon luona asuminen tuntunut pidemmän päälle hyvältä. Kodittomuus ei sovi meistä useimmille.

Mielessään Krisse olisi halunnut ojentaa Tommille vara-avaimen omaan asuntoonsa ja sanoa, että haluaisi tämän muuttavan vaikka saman tien. Mutta samalla järki sanoi yksiselitteisesti, että eroprosessissa kahlaavalle miehelle tämä ehdotus olisi osoittanut lähinnä huonoa makua. Tämä oli Tommin kriisi ja hänen pitäisi selvitä siitä.

– Tänne saa aina tulla, Krisse sanoi pehmeästi. Sitten hän kiskoi peiton heidän molempien ylle ja ajatteli itsekseen, että vaikka hänen ja Tommin yhdessäolossa tuntui olevan aivan liian monta liikkuvaa osaa, halu olla toisen kanssa oli silti vahvempi kuin koskaan kenenkään muun kanssa.

Olen ärsyttävästi jäljessä tässä sarjassa! Siinähän se lähti väärille jengoille heti alussa, kun aloin kuunnella tällaista tiukkoihin vuodenajankohtiin sijoittuvaa sarjaa heti myöhässä, eli Korvapuustikesän vasta viime marraskuussa, ja Taatelitalvi jäi tulevaan jouluun. En taivu joulukirjoihin enää tammikuussa, en sitten millään. Ja kappas vain, nyt elokuussa ilmestyi Sahramisyksy ja viimeistään se tuntui sotkevan mattimyöhäisen luuritukset. Sitä paitsi keväällä ilmestyy Sitruunakevät. Mutta sitruuna, miten voi kaavan näin enää murtaa? Sen pitäisi olla Sitruunasuvi, tai mikä tahansa sopiva k-kirjaimella alkava kevät! 

Mutta takaisin Taatelitalveen. Ajattelin että se ei kuitenkaan sijoitu kokonaan jouluun, joten miksen kuuntelisi sitä nyt lokakuussa, ja yritä ehtiä Sahramisyksyyn vielä ennen joulusesonkia... katsotaan miten käy! Kirjan kuunneltuani saatoin todeta toisinpäin: jos olisin halunnut kuunnella kirjan täynnä joulun tunnelmaa, olisin ollut pettynyt, sillä itse joulunpyhät menivät kirjassa ohi nopeasti, ja tunnelma oli lähinnä sesonkileipomuksien ja pyhiksi tulossa olevien yöpyjien viihtyvyyttä suunnitellessa. Eli kirjaa voi oikein hyvin kuunnella jo tähän aikaan syksystä.

Taatelitalven sivuilla oli useampi herkullinen leivontaohje, esimerkiksi kirjan nimen mukaisesti sekä suklaataateleihin että taatelikakkuun, ja Krisse leipoo korvapuusteja ja paljon muuta päivittäin. Mielikuvaherkuttelusta ei siis ollut pulaa. 

Kerronta on jouhevaa, kiireenkin keskellä leppoisaa ja yksinkertaisen kronologisesti etenevää tarinointia siitä, mitä kaikkea kiireisen Krissen elämässä tuona joulunalusaikana tapahtuu. Veikkaan että aika moni kirjasarjan lukijoista haaveilee (vähintään salaa,  jopa itseltään) omasta kahvilasta tai majoituspaikasta, jokunen (kuten allekirjoittanut) on sellaista jossain elämänsä vaiheessa pyörittänytkin, tai pyörittää edelleen. Haaveiluun tämän kaltainen feelgood on omiaan: me lukijat, jotka tarinasta nautimme, myötäelämme Krissen rinnalla. 

P.s. Kantta on kehuttava vielä erikseen. Krissen loputtomat tiskivuoret kannessa eivät houkuttelisi lukijaa vaikka kuvaisivat kirjaa vähintään yhtä hyvin, mutta arvostan sitä, että kaunis ja tunnelmallinen kansi on suoraan kirjan kohtauksesta, kun Krisse luistelee farkuissaan Pyhäjärven jäällä, ja hotelli Koivukin selvästi näkyy taustalla.

P.p.s. Pitääpä leipoa lähiaikoina erittäin herkullista taatelikakkua, nyt on sesonki! Omani teen perinteisellä, äidiltä saadulla ohjeella, johon ei tule kahvia, eikä suklaata. 

Voisin joskus kokeilla tätä kirjan ohjettakin em lisäyksin. Taateleista haluan kuitenkin jäävän pieniä sattumia kakkuun, joten tehosekoitin saa silloinkin pysyä kaapissa.

Maailman paras taatelikakku

200 grammaa kivettömiä taateleita

1 dl vettä

1 dl vahvaa, tummaa kahvia

200 grammaa voita

2 kananmunaa

1 dl sokeria

3 rkl vaniljasokeria

100 grammaa leivontasuklaata

3,5 dl erikoisvehnäjauhoja

2 tl ruokasoodaa

1 dl kermaviiliä

koristeluun tomusokeria ja valmista suklaakastiketta

Leikkaa taatelit pieniksi paloiksi ja laita ne kahvin ja veden kanssa kattilaan. Kiehuta, kunnes taatelit soseutuvat ja viimeistele sauvasekoittimella. Lisää soseeseen rouhittu suklaa ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna soseen jäähtyä. Vaahdota pehmeä voi ja kananmunat kuohkeaksi ja lisää ne taateli-suklaamassaan. Sekoita sokeri, vaniljasokeri, vehnäjauhot ja ruokasooda ja lisää ne taikinaan koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi kermaviili. Paista 175 asteessa noin tunti. Ripottele tarjoiluvaiheessa päälle hieman tomusokeria tai viimeistele äkkimakeus suklaakastikkeella. Maistuu erityisen hyvältä silloin, kun kaikki joulun höyryäminen on takanapäin ja arki vasta odottaa kulman takana.

Alexandra Benedict: Joulun murhapeli

 

Alexandra Benedict: Joulun murhapeli

Otava, 2022

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 11 h 27 min

Lilyn täti ja adoptioäiti Liliana oli jättänyt hänelle kirjeen, jonka asiamies toimitti perille. Tämä tarkoitti sitä, että täti oli kuollut.

Älä luota yhteenkään sukulaisistasi, kirjeessä sanottiin, niin on parempi paitsi sinulle, myös heille. Salaisuudet täytyy säilyttää, mutta toisaalta on otettava selvää. Siksi Lilyn tulee osallistua Joulun murhapeliin, jonka voittaja saa omakseen Endgame Housen.

Lily, joka nykyään ompeli työkseen korsetteja ja vanhantyylisiä pukuja, oli asunut Endgame Housessa kaksitoistavuotiaaksi, jolloin hän oli löytänyt äitinsä kuolleena puutarhan labyrintista ja lähtenyt kartanosta viimeisen kerran, tai niin hän oli luullut. Täti, äidin sisar, oli sen jälkeen päätynyt professoriksi Cambridgen yliopistoon ja ottanut Lilyn asumaan omien lastensa Saran ja Greyn kanssa. 

Siitä oli kulunut nyt 21 vuotta ja Lily matkasi vastentahtoisesti talviseen Yorkshireen. Ei hän olisi lähtenyt sinne nytkään, ellei täti olisi paljastanut, että Mariana-äiti olikin murhattu, ja vaikkei Lily halunnutkaan kartanoa itselleen, äidin kuolemasta hän kyllä halusi tietää kaiken. 

Endgame House oli Armitagen suvun 1600-luvulla marmorista ja kalkkikivestä rakennettu järkäle ja vielä suurempi, synkempi ja musertavampi kuin Lily muisti. Talo oli ollut jo pitkään hotelli- ja kongressikäytössä, mutta joulun ajan se olisi tyhjillään.

Lilyn otti vastaan Isabel, joka oli ollut hänen leikki- ja koulukaverinsa ja toimi nyt asianajajana, joka oli tullut selittämään Murhapelin säännöt. Taloon astuivat myös Sarah ja Grey, joiden kanssa Lily ei ollut tekemisissä täytettyään 18, jolloin lähti Lilianan luota. Grey oli aina ollut hänelle kiva, ja Rachel oli vastaavasti edelleen yhtä ilkeä kuin lapsena. Heitä oli yhteensä kuusi serkusta, joista Tom oli hänen suosikkinsa, ja he lyöttäytyivätkin heti yhteen. Joillain oli mukana puoliso, ja he kaikki olisivat kahdentoista päivän ajan eräänlaisessa tosielämän pakohuonepelissä. Joka päivä on jaossa avain ja arvoitus joka paljastaa sen olinpaikan. Sitten alkoi tulla ruumiita.

Minulla oli suuret odotukset, kun näin tämän dekkarin ilmestyvän. Tämä tulisi olemaan mitä parhainta joululukemista. Voiko näillä odotuksilla muuta kuin pettyä? Luultavasti, mutta Joulun murhapeli päästi minut pitkästymään. En myöskään jaksanut miettiä niitä arvoituksia; mistä voisin tietää mitä siellä kartanossa missäkin on, ja ne olivat sitä paitsi aika vaikeaselkoisia. Kummallisinta oli, että ihmisiä tapetaan, mutta me tässä vaan ratkomme arvoituksia, hip hei!

Eleonor Sager: Sankt Annan joulu

Eleonor Sager: Sankt Annan joulu

Lind & co, 2022

Joulukalenteri #1-24

Alkuteos: Jul i Sankt Anna

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 1. osa 1h 22min, seuraavat osat ~25-40 min

Söderköpingissä eletään joulunalusaikaa, joka on vuoden suurin sesonki kukkakaupassa, jossa Matilda oli töissä. 

Matilda ja Mikkel olivat olleet yhdessä kymmenen vuotta ja heiltä odotettiin kuumeisesti perheenlisäystä, olivathan he siinä iässä ja pitäneet pitkään yhtä. Iloisten uutisten sijaan Matildan pitäisi kuitenkin kertoa vanhemmilleen, että he ovat eroamassa. Äiti tulisi niin surulliseksi, että Matildan olisi oikeastaan vaikeampaa kestää se, kuin ero joka oli yhteinen, jo pitkään kypsynyt päätös.

Tällaista tapahtui koko ajan, luonnollinen osa elämää. Ehkä hänen äitinsäkin näkisi ratkaisun hyvät puolet ja yrittäisi piristää häntä. Toiveajattelua, ääni hänen päässään tuhahti ja Matilda kevensi kaasua Langnön sillalle ajaessaan.  

Vaikka hän ajoi reitin monta kertaa viikossa, sillan näköala oli aina yhtä kaunis. Vesi velloi kummallakin puolella rauhallisena ja selkeänä.

Hän veti syvään henkeä. Tämä ei ole koko maailma, hän muistutti itseään. 

Andreas on Matildan neljääkymmentä lähestyvä isoveli joka johtaa menestyvää, omaa nimeään kantavaa mainostoimistoa. Viime aikoina firmalla ei kuitenkaan ole mennyt aivan niin hyvin kuin voisi. Andreaksella ja hänen avovaimollaan Valeriella on kaksi lasta, August ja Nova. He olivat molemmat niin kiireisiä töissään, elivät niitä kliseisiä ruuhkavuosia. Heidän piti lähteä yhdessä hiihtolomalle ennen joulua, mutta kun August sairastui, piti matkakin uudelleenjärjestellä ja Andreas päätti lähteä poikansa kanssa jo etuajassa Sankt Annaan, vanhempiensa kotitaloon, jonne heidän kaikkien toivottiin aina joulunviettoon saapuvan. 

Daphne, sisaruksista keskimmäinen, oli muuttanut Tukholmaan heti kun mahdollista, muttei asettunut oikein mihinkään elämässään ja vaihtoi työpaikkaakin siinä missä muut lakanoita. Nyt hän oli sihteerinä hammaslääkärin vastaanotolla, mikä oli huomattavasti parempi vaihtoehto kuin lukuisat tarjoilijan pestit, joten hän oli halukas jatkamaan siellä.

Paljonko hän voisi pyytää palkankorotusta jos hän jatkaisi vastaanotossa? Viisitonnia kuussa. Ja edut, salikortti vaikka. Matkakortti, ilmaista hammastahnaa? Luoja, hän oli aivan täysin unohtanut, että koeaika oli lopussa. Olisiko hänen pitänyt pyytää vähän aikaa valmistellakseen toiveitaan. 

"Niin?", hän sanoi kaikkein virallisimmalla äänellään ja naulitsi katseensa täydellisiä valkoisia hampaita esittelevään muovisuuhun. 

"Saara ja minä olemme jutelleet ja hmmm..." Anvar katsoi häntä, ja hän tajusi yhtäkkiä ajelevansa edelleen jakkarallaan edestakaisin. Sekä sivusuuntaan. Jos hän kääntäisi lantiotaan hän voisi tehdä kahdeksikkoja. 

"Viihdyn täällä hyvin", Daphne sanoi väliin ja keskittyi pysymään paikoillaan. 

Daphnen ei tarvinnut mennä töihin enää seuraavana päivänä. Koska rahaa oli kuitenkin saatava, hän tarttui Matildan yllättäen esittämään tarjoukseen, sisaren työnantaja nimittäin loukkasi itsensä ja joutuisi leikkaukseen, ja joulusesongin keskellä Matilda ei pärjännyt montaa työpäivää yksin. 

Tähän lisätään kaikkien kolmen sotkuiset rakkauselämät ja avoimet työkuviot, sisarusten äiti ja tämän ainainen tarve puuttua lastensa asioihin välillä lähes tuhoisin seurauksin, sekä isä joka vietti kaiken aikansa puuklapeja ja muita puutöitä tehden, ja niin syntyy Sankt Annan joulu. 

Kirja oli alussa tunnelmallinen ja uskoin, että siitä kehittyy ihan kelpo joulunalusromaani. Harmillisen notkahduksen jälkeen muutama viimeinen osa oli taas ihan ok, mutta kun keskivaiheilla oli niin pitkä jakso, joka oli minulle kuuntelijana pitkäpiimäinen, loppufiilis jäi vähän pakkasen puolelle. Lisäksi henkilöt olivat enemmän tai vähemmän ärsyttäviä, esimerkiksi Daphnea olisi luullut vähintään kymmenen vuotta Matildaa nuoremmaksi, eikä isosiskoksi. Lukija oli hyvä, hänen äänensä sopi tällaiseen hyvänmielen joulukirjaan. 

Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu

Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu

Tammi, 2022

Alkuteos: Jul i krinolin, 2020

Suomennos: Nina Mäki-Kihniä

Lukija: Anna-Riikka Rajanen

Kesto: 9 h 35 min

Neiti Lovisa Lind työskenteli puotineitinä rouva Braskin makeispuodissa Ulltunassa, jossa joulukausi 1870 pitää heidät kiireisenä. Hän oli viihtynyt hyvin Ulltunassa, mutta säästi joka roposensa päästäkseen koittamaan onneaan Amerikassa. Haikeana hän ajatteli, että tämä olisi hänen viimeinen joulunsa Ruotsissa. Rouva Braskia lukuunottamatta hän oli yksin maailmassa ja hänellä oli kipeä, salainen menneisyys, jonka hän halusi unohtaa ja aloittaa alusta. Salaisuus liittyy jotenkin taakse jääneisiin nälkävuosiin ja Lovisan suloiseen pikkusisareen Kajsaan, joka oli kuollut ja näyttäytyi välillä hänen unissaan, varoittamassa tulevasta.

Paroni von Drever oli ohimennen poikennut hakemassa makeisia puodista ja halusi niitä maistettuaan tehdä niin ison tilauksen lähestyviin tanssiaisiinsa, että Rouva Brask ja Lovisa matkasivat kartanoon valmistamaan karamellit siellä. Lovisa lähetettiin jo etukäteen varmistamaan, että tilat ovat sopivat ja henkilökuntaa on saatavilla heidän avukseen. Puitteet olivatkin kunnossa, mutta kartanossa kummitteli, minkä lisäksi siellä oli meneillään jotain hyvin outoa, eikä Loviisa saanut pelkästään ystävällistä vastaanottoa. Hovimestari Ruben suorastaan tylytti häntä.

"Neiti ei ole tervetullut. Neiti on kaikkea muuta kuin toivottu niin minun kuin keittäjättärenkin mielestä. Totean vain, että on hulluutta kääntyä putiikin puoleen, jota johtaa rouva Braskin kaltainen arveluttava hameniekka, ja ne niin sanotut praliinit olivat kaukana laadusta, jota vaaditaan täällä järjestettävään ensiluokan tapahtumaan. Joten neidin ei sovi odottaa paljoakaan apua meiltä täällä kartanolla ollessaan. Onko asia ymmärretty?" 

Paroni Valdemar von Drever oli jäänyt leskeksi vaimonsa Rebeckan kuoltua ja tämän suku syytti häntä tapahtumista, jotka vaimon kuolemaan liittyivät. He olivat asettaneet tiukan ehdon, ettei Valdemarin tullut ottaa itselleen uutta vaimoa tai ylipäätään seurustella naishenkilöiden kanssa, tai skandaali tulisi julki ja paroni menettäisi kaiken, eikä tällä tarkoitettu pelkästään suvun myötäjäisiä, sillä Valdemar oli myös vastuussa muutamasta hyvin läheisestä ihmisestä. La Masonin suvulle hän oli, ei enempää eikä vähempää, vihollinen. Tätä sääntöä Valdemar olikin pystynyt noudattamaan, kunnes alkoi tuntea Lovisaa kohtaan niin vahvoja tunteita, ettei kyennyt niitä pysäyttämään.

Enää ei ollut menetettävää, ja hällä väliä, jos Valdemar vihastuisi siitä, että hän oli keskustellut kirjastossa kuolleen pojan kanssa, joka luritteli häijyä laulua kartanonherrasta ja kuolleesta morsianesta. Tai siitä, että Lovisa pystyi aistimaan mahdollisesti samaisen naisen hengen. Valdemar saisi hänen puolestaan vaikka heittää hänet ulos talostaan, mutta hän halusi tietää totuuden. Valdemar tiesi kartanon tapahtumista enemmän kuin antoi ymmärtää - hän tiesi varsin hyvin, ettei talo ollut tuiki tavallinen vaan täynnä synkkiä salaisuuksia ja arvoituksellisia olentoja joita ei ollut helppo selittää. Kaikesta tästä Lovisa oli valmis menemään vaikka valalle. Mutta juuri kun hän aikoi avata suunsa, Valdemar ehti ensin. 

"Tule tanssiaisiin minun seuralaisenani", hän sopersi. "Tee minusta onnellinen mies, vaikka vain yhden ainoan illan ajaksi."

Krinoliinijoulu on saanut todella huonoja arvioita, Goodreadsissä sen keskiarvo on 2.97, lähes 700:lla arviolla. Minä pidin siitä. En tiennyt kummituksista kirjaa valitessani, mutta kerrankos vanhoissa kartanoissa kummittelee. Tässä oli niin paljon ihania joulunalusajan aineksia, oli makeispuoti, vanha kartano, hienoja pukuja, sukusalaisuuksia ja tietenkin rakkautta. Enemmän minä tämän kuuntelusta nautin kuin siitä ensimmäisestä osasta Bridgertonia mihin olen siinä sarjassa ainakin toistaiseksi jäänyt. 

Mielenkiintoni heräsi kyllä siihen, miksiköhän näin huonoja arvioita saanut kirja päätettiin julkaista suomeksi? Miten ylipäätään valitaan suuresta tarjonnasta ne vähät, jotka käännetään? Tarjotaanko niitä jonain paketteina yhteistyökustantamoilta, vai valitaanko ne yksittäin?

Krinoliinijoulun myötä toivotan Hyvää Joulua teille kaikille 🎄🦌🔔🎁

Ellen Berry: Snowdrops on Rosemary Lane

 

Ellen Berry: Snowdrops on Rosemary Lane

(#3 Rosemary Lane)

Avon, 2019

Lukija: Katie Scarfe

Kesto: 10h 32min

Lucy ja Ivan olivat olleet naimisissa kymmenen vuotta. Heillä oli kaksi lasta, seitsemänvuotias Marnie ja viisivuotias Sam, joita Lucyn vanhemmat olivat tarjoutuneet katsomaan, niin että he voisivat ottaa pikaisen irtioton juhlistaakseen hääpäivää. Matkan varrelle osui Burley Bridgen kylä, jossa Lucy oli lapsena viettänyt lomiaan, joten hän halusi poiketa katsomassa miten se oli muuttunut. Ja olihan se. 

Lucy oli aina haaveillut omasta pienestä bed&breakfast yrityksestä. Lapsuuden kylässä poikkeaminen teki tuon haaveen todeksi, vieläpä talossa jonka hän muisti vuosikymmenten takaa. Olihan talon kunnostamisessa nykyaikaiseksi paljon työtä ja koska Ivan jatkaisi vielä jonkin aikaa omassa työpaikassaan Birminghamissa, kaiken organisointi jäi pitkälti Lucylle. Näin he olisivat kuitenkin vielä pärjänneet, mutta yhtäkkiä Lucy menetti Ivanin.

Lucyn äiti yritti puhua hänet myymään talon ja muuttamaan takaisin kaupunkiin, mutta Lucy ei tahtonut luovuttaa niin helposti. Hän sulki b&b:n joksikin aikaa, mutta avasi sen taas ja löysi uuden innostuksen kipinän saatuaan hyviä, kannustavia asiakasarvioita. Hän sai kylältä korvaamatonta apua ja uusia ystäviä, sekä tutustui uudestaan vanhoihin, lapsuudenaikaisiin, kuten Jamesiin. 

"This takes me back", James said with a smile as they made their way to the front door. "It really is picture perfect." 

"As long as you don't look too closely", she joked. "No, it really is lovely."

She led him in and made coffee indicating him to take a seat at the worn-out kitchen table. Although she hadn't plans to talk about the night Ivan died, it all came out as they sat together. He listened as she talked, commenting occasionally but never interrupting. Lucy wasn't sure how much he'd known already, and it didn't seem important to ask.

She felt the sun through the kitchen window as she sipped her coffee and described how life had been since that night. It was so easy to tell him, and she didn't cry. She just talked and talked, encouraged by his gentle, considered response. She wondered if this was what therapy was like.

Kirja on sarjan kolmas osa, mutta osat ovat henkilöidensä suhteen itsenäisiä, joten talvikirjaan tarttuminen ensimmäisenä onnistui sinänsä hyvin. Mutta mutta... kauniista ja tunnelmallisesta kansikuvasta huolimatta (tuo talo on niin ihana että haluaisin mennä sinne sisälle!) kirja ei ollut erityisen talvinen, saati jouluinen. Jälkimmäinen saattoi ollakin aika lailla oma tulkintani kun jossain kohtaa luin juonikuvauksen uudelleen, mutta sekä siinä että kirjan avainsanoissa joulu kyllä mainitaan. Iso osa kirjaa tapahtuu kuitenkin kahden talven välissä, kun Lucy tutustuu aikuiseen Jamesiin uudelleen pitkän kaavan kautta ja lisää repertuaariinsa suuren luokan kesähäiden kukista vastaamisen. Kirjan kuuntelu venyi inspiraation puutteesta pidemmäksi kuin olisi ollut suotavaa, sillä olisin todellakin halunnut ehtiä kuuntelemaan vielä oikein romanttisen jouluun sijoittuvan enkkukirjan ennen joulua. Jospa sitten ensi vuonna. 

Sarah Morgan: Snowed in for Christmas

 Sarah Morgan: Snowed in for Christmas

Harlequin Audio, 2022

Lukija: Ruth Sillers

Kesto: 12 h 32 min

Lucy Clarke oli töissä lontoolaisessa markkinointiyrityksessä joka oli viime aikoina menettänyt pari tärkeää asiakasta ja sen tähden heidän yllään leijui lomautusuhka. Lucy kosiskelee uutta asiakasta ja päättää siksi yhdistää kaksi työmatkaa Skotlantiin: porojen kuvaamisen toisen asiakkaan materiaalin, sekä yhteistyötarjouksen esittämisen toimitusjohtaja Ross Millerille henkilökohtaisesti.

Rossin vanhemmat Glenda ja Douglas odottivat lapsiaan joulunviettoon Skotlantiin. Rossilla oli menestyvä urheiluvaateyritys ja vanhemmat olivat hänestä ylpeitä, mutta isä olisi mieluummin halunnut Rossin jatkavan heidän pikkuleipäyrityksensä johdossa, olihan se ollut suvussa jo kuuden sukupolven ajan. 

Heidän tyttärensä Alice oli lääkäri ja esittelisi nyt ensimmäistä kertaa koskaan heille miesystävänsä Nicon, joka oli sydänkirurgi. 

“Marry me, Alice.” His voice was unsteady. “I want us to get married.” 

“I—What?” She caught the eye of a couple walking past. The girl was grinning. 

“Happy Christmas!”

Alice didn’t respond. The world around her swam. Her head spun.

"Are you proposing?” 

"Is there another way to interpret the words Marry me? Also, why else would a guy kneel on a filthy London street?” He held out a box. 

“For you.” 

Her heart was hammering. 

“What is it?” 

"It's a horse. I know you love horses." 

He sighed and stood up. "This whole one knee thing isn't working for me. Orthopedic surgeons must get a lot of business from proposals. It's a ring, Alice. What do you think it is?"

Alice ja Nico olivat olleet yhdessä yhdeksän kuukautta. Silti miehen kosinta tuli hänelle järkytyksenä ja hän tarvitsi aikaa. Tiivis joulunvietto yhdessä ei yhtäkkiä tuntunutkaan enää hyvältä idealta, muttei ollut peruttavissakaan. Eihän hän kuitenkaan halunnut jättää miestä.

Toinen tytär Clementine oli lastenhoitajana, niin ikään Lontoossa. He eivät olleet koskaan ymmärtäneet, miksi Clemmien oli pitänyt lähteä Lontooseen saakka ollakseen nanny.

Ihmiset olivat usein yllättyneitä kuullessaan, että Clemmien sisar oli lääkäri ja veli bisnesmies. Yllättyneitä siitä, miten Clemmie oli uraa luoneista sisaruksista "vain" lastenhoitaja, nanny nelivuotiaalle tytölle perheessä jonka äiti oli investointipankkiiri, mutta Clemmie ei olisi ikimaailmassa vaihtanut paikkaa tämän kanssa. Hän kaipasi Skotlantia, perhettään, jopa heidän koiraansa ja sisarusten kiireisessä elämässä oli hänelle harvoin aikaa. Oli ollut toinenkin syy lähteä Skotlannista, hänen hyvä ystävänsä Fraser. Ei heille ollut riitaa tullut, mutta Clemmie ei enää kestänyt nähdä tämän deittailevan muita naisia, sillä Clemmie oli itse rakastunut Fraseriin. Koska hän ei kokenut voivansa rakastaa ketään toista, kyllä hän oli yrittänyt, Clemmiellä oli nyt toinen, nannyn työtä suurempi suunnitelma, joka muuttaisi hänen elämänsä täysin. Häntä jännitti kertoa perheelleen, että aikoi hankkia lapsen. 

She didn’t know how her siblings would react, but neither Ross nor Alice were slow to express an opinion on anything and everything, and even though they were all now adults they still tended to treat Clemmie as someone who needed guidance and protection for her own good. Nerves fluttered as she anticipated the conversations that were coming her way. She was a people pleaser and didn’t enjoy difficult conversations. And this particular conversation was going to be difficult. They thought they knew her. They were in for a shock.

Kun Lucy tuli tuomaan tarjoustaan Millerien talolle, jouluun oli enää muutama päivä aikaa, eikä Ross ollut vielä tullut kotiin. Sattumien summana Rossin äiti ja isoäiti luulevat häntä Rossin tyttöystäväksi. Lucy kyllä ihmettelee lämmintä vastaanottoa, mutta tarttuu kauniin kodin ja ystävällisten ihmisten vieraanvaraisuuteen ja kun Millereille selviää ettei hän olekaan "Rossin Lucy" on jo myöhäistä. Lumimyräkkä on saartanut syrjäisen talon, junavuorot on peruttu, eikä Lucy pääse palaamaan Lontooseen. Millerien vieraanvaraisuus jatkuu, Lucy antaa periksi ja Nanna Jean alkaa toivoa että suloisesta Lucysta ja komeasta Rossista tulisi ihan oikea pari. 

Välillä feelgoodit tuntuvat vähän teennäisiltä ja meinaan siksi kyllästyä tarinaan, mutta Morgan osaa kirjoittaa niin aidosti ja minua koskettavasti. Tässäkin oli niin ihania ja hyvin rakennettuja henkilöitä, ihanan pöljä perhe jos niin voi sanoa. Aina nousee enemmän tai vähemmän suosikkeja esiin, tällä kertaa Alice oli sellainen kenestä en ihmisenä erityisemmin pitänyt ja hänen ja Nicon suhde jäi etäisimmäksi. Sen sijaan Ross ja Lucy sekä Clemmie ja hyväsydäminen Fraser, joka oli adoptoinut orvoksi jääneen nelivuotiaan sukulaistytön, olivat ihania pareja ja entä Nanna Jean, hän oli mahtava! Mitenkähän minäkin pääsisin Millerien perheen joulunviettoon kuokkimaan... 

Tämä oli nyt viides Morganilta kuuntelemani kirja, neljäs englanniksi, kolmas jouluun sijoittuva, eikä varmasti viimeinen. 

Suomeksi on juuri ilmestynyt Kenties tänä jouluna, mutta se on käsittääkseni saatavilla vain pokkarina ja e-kirjana.

Tässä linkit aiempiin juttuihini:

The Christmas Escape

One More for Christmas

The Summer Seekers

Perhe-elämää aloittelijoille

Kaarina Griffiths: Murha tunturissa 5-24

 

Kaarina Griffiths: Murha tunturissa

Joulukalenterikirja, osat 5-24

Lindo, 2021

Lukija: Anssi Niemi

Kesto: Aloitus ja lopetus reilu tunti, osat 2-23 ~20-35 min

Ailun noitarumpukurssi oli houkutellut hyvin väkeä Koillis-Lapin Ämmänkuruun, jonne hän yhdessä Valkeapään sisarusten ja heidän isänsä kanssa oli perustanut Saamelaisen Kurssikeskuksen. Kurssi oli ollut menestys, mutta sen päätyttyä Ämmanrannan avannosta löytynyt ruumis ei välttämättä ollut hyvää mainosta. 

Alun tapahtumista voit lukea pidemmin aloituspostauksestani. 

Rikoskomisario Heikki Tuunanen oli otettu siitä, että etelässä rikospoliisina työskentelevä Saana Valkeapää oli pyytänyt häntä työkeikalle Inarin poliisiin, auttamaan kurssikeskuksessa tapahtuneen kuolemantapauksen selvittämisessä. Saana itse oli jäävi osallistumaan poliisitutkintaan ainakin toistaiseksi, sillä hän oli ainakin teoriassa epäilyksen alainen, siinä missä kaikki muutkin Ämmänkurun työntekijät ja noitarumpukurssille osallistujat.

Saana halusi kuitenkin luottomiehen lähelleen, että voisi seurata jutun selvittämistä taka-alalla. Paikallinen poliisi oli ylikuormitettu ja otti kuulemma mielellään väliaikaista apua vastaan. Tuunanen mietti, miten paljon Saana oli käyttänyt suhteita hyväkseen, että sai hänet juttuun mukaan. Nainen halusi epäilemättä keissin selvitettyä pian, koska hän oli tuntenut uhrin ja koska rikos oli tapahtunut hänen kotipesässään. Ja sehän ei ollut kovin hyvää mainosta perheen uudelle kurssikeskukselle. 

Tuunanen oli viisissäkymmenissä, raamikas, kalju, perinteinen äijätyyppi. Heillä oli Saanan kanssa takana jo vuosia yhteistä työhistoriaa, vaikka nainen olikin nykyään lainassa KRP:llä, onneksi vain määräaikaisessa projektissa. Saana oli reilu pomo ja vaarallisen kaunis nainen, eikä Tuunanen sitä kieltänyt, etteikö olisi Saanasta kiinnostunut. Välillä tuntui että nainen jopa flirttaili hänen kanssaan, mutta samaan aikaan hän oli varautuneen oloinen. Jospa hän nyt onnistuisi tekemään Saanaan vaikutuksen, ehkä kuuluisa Lapin taika edesauttaisi heidän lähentymistään.

Tuunasta kutkutti päästä pitkästä aikaa mukaan oikeaan murhatutkimukseen. Ei heillä Räisälässä oikeilla murhilla "herkuteltu", pari vuotta sitten hän oli ollut mukana kun vanhainkodista oli löytynyt ruumis ja oli ollut hienoa päästä kunnolla käyttämään älynystyröitään. 

Kurssikeskuksessa Saana vei hänet ensimmäiseksi jääbaariin ja se olikin Tuunasen mielestä hieno paikka. Kaikki oli tehty jäästä, baaritiski, pöydät, penkit, jopa snapsilasit. Tilan keskelle oli rakennettu upea, yli metrin mittaisista jääpuikoista koottu kotamainen lyhty jossa loistivat kynttilät. Niitä ei ollut helppo irrottaa läheisestä kalliosta ja Saana harmittelikin, että yksi oli kateissa. Varmaan joku humalainen asiakas oli sen tempaissut mukaansa.

Annoin sarjan osille kolmesta viiteen tähteä. Mielenkiinto pysyi kyllä hyvin yllä ja yllätyksiä tuli vastaan riittävissä määrin. Joulukalenterimalli oli hauska ja keskimäärin vajaan puolen tunnin mittaiset osat sopivia kerralla kuunneltaviksi. Itselleni muodostui tapa kuunnella kirjaa aina sängyssä nukkumaan mennessä ja siitä tulikin oikein kiva tapa päättää kulunut päivä. Nyt kun kirjoitan tätä 25.12, voi olla että tunnen vieroitusoireita tästä iltarutiinistani. 

Kirjan sijoittuminen Lappiin oli ainut oikea vaihtoehto. Lapin eksotiikka noitarumpuineen, Stallu-petoineen ym loi sille täydelliset puitteet. Minulla ei ollut mitään järkevää, perusteltua ajatusta siitä kuka murhaaja voisi olla. Ainoa kritiikkini kirjasta onkin se, että murhaajan henkilöllisyys ja motiivi aukenivat lukijalle lopussa kertarytinällä, eikä niitä olisi voinut mistään matkan varrella oikein päätelläkään. 

Kirjassa on mukana tuttuja henkilöitä Griffithsin kahdesta aiemmasta dekkarista. Olen lukenut niistä Trennan sokkelon jonka päähenkilö Antti osallistui rumpukurssille. Punainen piru ja musta enkeli -kirjasta tuttuja ovat Saana ja tämän silloinen työpari Tuunanen, jonka kanssa he selvittivät vanhainkodissa tapahtunutta murhaa. Tämä oli mielestäni erittäin ovela tapa jatkaa aiemmin kirjoitettujen, toisistaan irrallisten dekkareiden päähenkilöiden elämää. Lisäksi tuntuu siltä, että jos Griffiths tämän jälkeen jatkaa Saanan ja Heikin parissa, olen tämän kirjan myötä tutustunut heihin niin hyvin, että voisin jatkaa suoraan seuraavaan osaan. Olisikin kiva tietää, oliko kirjailijalla jo Trennan sokkeloa kirjoittaessaan ajatus kirjoittaa kirja, jossa kahden aiemman kirjan henkilöt tuodaan yhteen?