Sivut

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Marraskuun lukuhaaste 2017

Nyt on taas se ihana kuukausi vuodesta kun lukeminen on sosiaalista! Marraskuussa on nimittäin jo perinteeksi muodostuneen, kirjailija Karo Hämäläisen lanseeraaman lukuhaasteen aika. Itse olen ollut mukana joka vuosi ja odotin tätä jo hyvän aikaa lokakuun puolella ☺

Lukuhaasteen ideana on lukea jokaisena kuukauden päivänä vähintään 30 sivua. Sivuja ei voi lukea etukäteen eikä jälkikäteen, vaan ideana on nimenomaan lukea jokaikinen päivä näiden 30 vuorokauden ajan. Siitä huolimatta maailma ei kaadu jos joku päivä jää väliin ☺

1.11 Minulla on kesken Anneli Kannon Lahtarit, joten haaste lähtee osaltani liikkeelle sillä.

9.11 Ihan mukavilla päiväsaldoilla olen päässyt alkuun! Lahtarien jälkeen olen lukenut rinnan romaania ja tietokirjaa ja Katri Valasta ja Olavi Paavolaisesta kertovan Valon juhlan sain tänään valmiiksi. Kävimme tänään sekä Lielahden kirjastossa että Ylöjärven kirjastoautolla hakemassa varauksia ja Lietsusta nappasin pitkästä aikaa myös viikon lainaan Vippikirjan, Anna-Leena Härkösen Valomerkin. 

20.11 Lukeminen on sujunut mallikkaasti edelleen, kolmasosa kuukaudesta enää jäljellä. Kaikenkarvainen kansa on vieläkin kesken kun olen lukenut nyt enemmän romaaneja. Valomerkki osoittautui kaikkea muuta kuin hilpeäksi mustan huumorin kirjaksi, käsitteli siis enimmäkseen masennusta. Jatkoin siitä suoraan 1600-luvun Amsterdamiin sijoittuvaan Nukkekaappiin, joka koukutti heti ensi sivuiltaan ja sai unohtamaan synkän surullisen masennusromaanin. Nukkekaappi oli kivasti jännittävä lukijalle joka ei kirjastossa dekkarihyllyllä vieraile. Nukkekaapin jälkeen vaihdoin taas aivan eri tyyliseen kirjaan ja luettavana on nyt viime viikkojen kohukirja, kirjakaupoistakin loppuunmyyty Ossi Nymanin Röyhkeys. Tyyliltään se on hyvin samanlaista Sami Rajakylän kanssa.

26.11 Röyhkeys ei tehnyt minuun kirjallisilla ansioillaan niin suurta vaikutusta kuin se on tuntunut tekevän muihin bloggaajiin joista moni näyttää nostavan kirjan parhaiden tänä vuonna lukemiensa kastiin. Edelleen minua puhuttelee enemmän kaunis kieli ja ovelat juonenkäänteet. Röyhkeyden jälkeen jouduin hassuun tilanteeseen. Tiedän että monilla on kaksi tai useampikin romaani kesken yhtä aikaa, itselläni kesken voi olla romaani ja tietokirja. Nyt minulla kuitenkin on olkkarikirja ja makkarikirja, kun olin vasta aloittanut Ruokarouvan tyttären enkä malttanut olla lukematta myös kirjaston varauksesta saamaani Ahavaa. Tyyliltään ne ovat niin erilaiset, ettei sekaantumisen vaaraa ole. Olen aivan haltioissani Ahavan kirjasta! Se on pitkästä aikaa kirja, jonka kohdalla tunnen olevani niin iloinen siitä että luen kirjoja ja että olen tarttunut nimenomaan tähän kirjaan ❤ On siinä tosin yksi huonokin puoli. Aloittaa nyt lukuhaasteessa kirjaa jossa ei ole sivunumerointia! Joutuu itse laskemaan 😳

2.12 Niin se on synkkä ja vähäluminen marraskuu lusittu ja edes hiukan valoa siihen antoi tämä lukuhaaste! 
Ensimmäistä kertaa sain luettua sen vähintään 30 sivua joka päivä! Aiemmin on kosahtanut tuohon mieheni syntymäpäivään 5.11, mutta tänä vuonna ei juhlittu vaan mies oli töissä. Vaaran paikka tänä vuonna oli jätelavantäyttötalkoot jotka jatkuivat peli-iltana, mutta koska talkoot olivat perjantaina eikä launtaina, päästiin aloittamaan myöhemmin, joten ehdin hoitaa lukemiset kun muut olivat vielä töissä 😉 
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, vaikka lopullinen sivumäärä on vielä laskematta!

1.11 Anneli Kanto: Lahtarit, 69 sivua
2.11 Anneli Kanto: Lahtarit loppuun, 18 sivua Päivi Keronen: Kaikenkarvainen kansa - Miten koirista tuli miljoonabisnes, 48 sivua
Asko Jaakonaho: Valon juhla, 24 sivua, yhteensä 90 sivua 
3.11 Valon juhla 48 sivua
4.11 Kaikenkarvainen kansa, 57 sivua
5.11 Valon juhla, 32 sivua
6.11 Valon juhla, 94 sivua
7.11 Kaikenkarvainen kansa, 22 sivua ja Valon juhla 22 sivua, yhteensä 44 sivua
8.11 Valon juhla, 33 sivua
9.11 Valon juhla loppuun, 63 sivua. Anna-Leena Härkönen: Valomerkki 59 sivua, yhteensä 122.
10.11 Valomerkki 41 sivua
11.11 Valomerkki 39 sivua 
12.11 Valomerkki 54 sivua
13.11 Valomerkki loppuun, 59 sivua. Jessie Burton: Nukkekaappi 60 sivua, yhteensä 119.
14.11 Nukkekaappi 63 sivua
15.11 Nukkekaappi 57 sivua
16.11 Nukkekaappi 60 sivua
17.11 Nukkekaappi loppuun 190 sivua
18.11 Ossi Nyman: Röyhkeys 71 sivua
19.11 Röyhkeys 39 sivua
20.11 Röyhkeys loppuun, 78  sivua
21.11 Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär 47 sivua
22.11 Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa 44 sivua
23.11 Ennen kuin mieheni katoaa 45 sivua
24.11 Ennen kuin mieheni katoaa 38 sivua & Ruokarouvan tytär 12 sivua, yhteensä 50 sivua
25.11 Kaikenkarvainen kansa 38 sivua, Ennen kuin mieheni katoaa 24 sivua, yhteensä 62 sivua
26.11 Ruokarouvan tytär 44 sivua
27.11 Ennen kuin mieheni katoaa 22 sivua, Ruokarouvan tytär 18 sivua, yhteensä 40 sivua
28.11 Ennen kuin mieheni katoaa 40 sivua, Ruokarouvan tytär 12 sivua, yhteensä 52 sivua
29.11 Ennen kuin mieheni katoaa loppuun, 16 sivua. Ruokarouvan tytär 32 sivua, yhteensä 48 sivua
30.11 Ruokarouvan tytär 44 sivua

perjantai 17. marraskuuta 2017

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki


Anna-Leena Härkönen: Valomerkki
Otava 2017
252 sivua

Anita juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä aviomiehensä ja neljän läheisimmän ystävänsä seurassa. 

Olen kevyt, melkein painoton. Poreilen kuin samppanja lasissani. Hetken tuntuu siltä, että tässä on sittenkin puolensa. Että nämä nämä hetket korvaavat kaiken. Että näin voisi jatkua, enkä enää vajoaisi mustaan.
Heidi nousee uudelleen ylös.
- Anitalle! hän huutaa ja kohottaa lasinsa.
- Anitalle! kaikki toistavat, vahingossa myös minä itse. Juomme taas kulaukset. Heidi istuu takaisin tuolilleen. 
- Päivänsankarin vuoro, Outi ilmoittaa. -Runo! Laulu! Puhe! Tanssi!
Nousen seisomaan. Katselen hetken ihmisiä pöytäni ääressä. Kysyn kuka heistä olisi valmis tappamaan minut.

Anita on kirjailija. Olisi taas aika aloittaa uuden kirjan kirjoittaminen ja se on yhtä vaikeaa kuin joka kerta. Aamu alkaa vitamiineilla, kalkkitableteilla, estrogeenilääkkeellä ja masennuspillerillä. Pää hajoaa kotona, on päästävä ulos. Kadulla kävelee vastaan tuttuja, on pysättävä juttelemaan. Kahvilassakaan ei saa juuri mitään muistiinpanoja aikaan, vauvan itkukin häiritsee. Aika palata kotiin, viimeistään kahdelta pitää päästä parin tunnin päiväunille. Kaikki tuntuu kurjalta. 

Härkönen on tarttunut vakavaan, hyvin ajankohtaiseen aiheeseen, masennukseen. Lähestymistapa on persoonallinen, kirja vilisee mustaa huumoria. Kirjassa on paljon dialogia mikä tekee sen lukemisesta sujuvaa.

- Jos mä saisin yhden ihmisen lupaamaan mulle tämän asian, mä jaksaisin taas elää, selitän. - Joku eutanasiaa puoltava lääkäri on sanonu, että että se saattais rohkaista ihmisiä jatkamaan elämäänsä, jos varauloskäytävän ovi ei ole lukossa. 
- Sä puhut tosta aiheesta ku muropaketista. 
- Mitä sitten? Muropaketti, itsemurha, aika samanarvoisia asioita.

Härkönen on kertonut haastatteluissa, että hän itse vajoaa masennukseen aloittaessaan uutta kirjaa. Härkösen Anita on masentuneeksi aika aktiivinen, käy kokkareilla ja tapaa ystäviään. Anita -ja haastattelujen mukaan Anna-Leenakin- tuntee toisinaan ettei jaksaisi elää ja tuntee silloin syyllisyyttä siitä, heillä on sentään asiat hyvin. On ruokaa, lämpöä, ihmissuhteita. Härkönen on selvästi kirjoittanut Valomerkkiin paljon itseään. Erikoisen loppuratkaisunkin hän on kokenut henkilökohtaisesti.

Minulle jäi kirjasta aika surullinen olo. Aloin kesken lukemisen funtsia sitä, että Anitassa taitaa olla paljonkin Anna-Leenaa ja googletin haastatteluja Valomerkin julkaisuun liittyen. Tuli paha mieli siitä miten vaikea kirjoitusprosessi hälle on ja vaihda sitä nyt ammattiakaan tuossa vaiheessa noin vaan. Valitsin kirjan luettavaksi takakansikuvauksen perusteella ja odotin hilpeää mustan huumorin täyteistä avustajanhakuprosessia itsariin. Sitä tämä ei ollut. Jos olisin tiennyt kirjan teemaksi masennuksen, olisin jättänyt sen kirjaston vippihyllyyn.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Mitä olen lukenut kevään '17 kirjalistastani

Päivitys 11/17
Kuluvasta vuodesta ei ole tulossa sivumäärältään rikkain lukuvuoteni, mutta jokusia kirjoja (8+1 juuri kesken) olen sentään ehtinyt listalta lukea.

Taas olisi tavoitteena poimia parisenkymmentä kevätkatalogien uutuuskirjaa. Seuraava tavoite onkin lukea mahdollisimman monta näistä 😉

Atena

Martina Haag: Olin niin varma meistä
15 yhteisen vuoden jälkeen Anders jättää Petran. Petra pakenee autiomökkiin ja kirjoittaa erosta kirjan.
Luettu 6/17, ***
Katkeranpuoleinen tilitys Haagin omasta avioerosta. Tuo fakta selvisi itselleni vasta luettuani kirjan. Toimii parhaiten avioeron hiljattain kokeneille ja vertaistukea hakeville sekä Haagille itselleen.


Diane Ducret: Diktaattorien naiset
Tarinat mm Mussolinin, Maon, Leninin ja Stalinin naisten takana. Miksi naiset rakastuvat "renttuihin"? 

Aula & co.

Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito
Ärrävikaisen tytön kasvutarina.

Bazar

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta
Keskiyön ruusu oli niin mahtava lukuromaani ettei tulisi mieleenkään jättää lukematta seuraavaa suomennosta joka lisäksi aloittaa kirjasarjan! Kirjan nimi kertookin mistä on kyse. 

Gummerus 

Anneli Kanto: Lahtarit
Loistavan Pyövelin jälkeen on ilo tarttua kansalaissodan aikaiseen romaaniin jossa valkooset ilmajokelaispojat sotivat tiensä Vaasasta Viipuriin.
Luettu 11/17 ***1/2
Niin monelle kertojalle muutaman sivun mittaisissa pätkissä jakaminen oli haastavaa luettavaa. Kirja oli hyvä, olisin karsinut kertojien määrää.

Milja Kaunisto: Corpus
Luxuksen jatko-osassa Ranska on tasavalta, mutta juonittelu jatkuu.

Linda Olsson: Sisar talossani
Erilleen ajautuneet sisarukset tapaavat Costa Bravalla ja yrittävät tutustua toisiinsa. 

Like

Terhi Kuusisto: Hiekkamandala
Kirja miehestä, naisesta ja vielä syntymättömästä lapsesta. 
Luettu 3/17 ****
Syntymättömän lapsen osuus hieman häiritsi lukemista. Kirja oli muuten kiinnostava kehityskertomus.

Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
Nadia Comaneci, nuori romanialaisvoimistelija. Muistan hänet jotenkin. Kirja kertoo miten palvotusta pikkutytöstä tuli hyljeksitty loikkari.

Aija Kuparinen, Olga Poppius: Vanhojen tiet
Neljäntoista suomalaisen romanivanhuksen koskettavat elämäntarinat.

Otava 

Katja Kallio: Yön kantaja 
Todellisen henkilön elämään perustuva kirja irtolaistyttö Amandasta joka kokee kovia ja mielen järkkyessä joutuu loppuiäkseen Seilin saarelle.

Philip Teir: Tällä tavalla maailma päättyy
Hauskanhaikea romaani perheestä kesähuvilalla naapureina ekopessimistien yhteisö ja takana huonosti menneet yt-neuvottelut joista ei perheelle huvita puhua. 

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi
Verevä historiallinen romaani Albert Edelfeltistä ja siitä miten taide valjastettiin kansallisaatteen asialle. Wau!
Luettu 7/17 *****
Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu romaani!

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär 
Syrjästäkatsojan tarinat jatkuvat jälleen ja täällä odotetaan jo kirjaston varausjonossa.

Kia Walli: Avokadopastaa
Uusi chick-lit tuttavuus, pitänee tutustua. Tässä eronnut äiti-ihminen deittailee miehiä joka toinen viikonloppu kun lapset ovat isällään.

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin 
Lupaavalta vaikuttava tarina sisarpuolista joista toinen päätyy vaimoksi ja toinen orjaksi 1700-luvun Afrikassa. 

Jessie Burton: Nukkekaappi
Ahmittava lukuromaani rakkaudesta ja petoksesta 1600-luvun lopun Amsterdamissa. 
Luen parhaillaan!

Juhani Seppovaara: Muistojen markkinoilla 
Heteka ja Sisu-pastillit, Pommac ja Afrikan tähti -lautapeli. Suomalaistuotteiden historia kiinnostaa. 

Siltala 

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta 
Mies kertoo, miten aviopuolisot päätyvät eroon. Näkökulma kiinnostaa. 

Tammi

Kristiina Vuori: Filippa
Yhtään Vuoren kirjaa en ole vielä lukenut, enkä osaa selittää miksi, koska olen kuitenkin historiallisten romaanien ystävä! Ehkä tänä vuonna.

Teos

Jenni Linturi: Jälleenrakennus
Jatkosota on päättynyt, mutta millainen on rintamalta palaavien veljesten tulevaisuus?
Luettu 6/17 ***
Jos olisin tiennyt lobotomiasta, en olisi lukenut. Mun tekee häijyä. 

Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Ensin on unelma, oma talo saaristossa on kuin satu. Ensimmäisen talven jälkeisenä keväänä saaristo ja sen asukkaat näyttävät toisenlaisen puolen.
Luettu 4/17 ***1/2
Olipa tiivis tunnelma, vähän pelottavakin! Ainakin tällaiselle joka ei lue dekkareita. Hyvää vaihtelua.

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät
Sanin äiti on vuokrannut kohtunsa synnyttääksen lapsen ruotsalaiselle Susannelle. Tv-meteorologi Peter toivoo voivansa vihdoin täyttää ihmisten toiveet kertomalla helleaallosta kuuden surkean kesän jälkeen.
Luettu 7/17 ****1/2
Laitila-Kälvemark osaa selvästikin kirjoittaa minun makuuni! Tämä on ihan erilainen kuin edellinen romaaninsa, mutta jälleen taitavasti punottu.

Sophie Kinsella: Kuka on pomo
Lontoon Citystä maatilamatkailuun isää auttamaan vie Katien tie. Kinsella jos joku taitaa chick-litin :-D
Luettu 9/17 ***1/2
Ei ollenkaan parasta Kinsellaa, ei jotenkin yhtä hauska kuin parhaat. Toivottavasti tyylinsä ei vallan muutu.

*****

Siinäpä 24 vaihtoehtoa kevään ja kesän lukemistoihin. Yhtään näistä en ole vielä lukenut, mutta muutaman varauksen olen jo kirjastoon laittanut. Eniten kiinnostavat vanhojen tuttujen Mustosen ja Kinsellan ohella esimerkiksi Volasen esikoisromaani. 

Poimintoja syksyn 2017 uutuusluetteloista

Perinteinen kirjaluettelokatsaus tulee nyt hieman myöhässä, vaikka aloitinkin listan tekemisen jo kesällä. Nyt on kuitenkin lähes kaikki katalogit käyty läpi ja lukemista löytynyt laidasta laitaan. Muutaman olen jo syksyn mittaan ehtinyt lukeakin.

Atena

Ben Kalland: Vien sinut kotiin
Uskonnollinen yhteisö vastaan perheen sisäiset tunnesiteet.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä
En ole Jääskeläistä aiemmin lukenut, olisiko aika? Yhdenpäivänromaanissa Kaarnan äiti tekee kuolemaa hoitokodissa.

Aviador

Meritta Veilleux: Sovinto
"Kuulas ja raadollinen" kuulostaa kiinnostavalta toiseen maailmansotaan sijoittuvalta romaanilta!

Bazar

Kate Morton: Talo järven rannalla 
1930-luvulla katoaa vauva. Nykypäivässä vauvan isosisko on menestynyt kirjailija joka joutuu palaamaan menneeseen, kun pakkolomalle passitettu rikostutkija alkaa kysellä perheen menneisyydestä. Edellinenkin Morton, se kesken jäänyt, on vielä lukematta...

Sarah Lark:  
Valkoisen pilven maa saa vihdoin jatkoa! Se mistä en oikein pidä, ajassa on siirrytty jo 40 vuotta eteenpäin ja päähenkilöinä ovat nyt Helenin ja Gwynin lapsenlapset. Gwyn johtaa edelleen lammastilaa jolle nuorikkona Uuteen Seelantiin tuli, Helen johtaa pientä majataloa.

Gummerus 

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Vaimo menettää miehensä ja haluaa "merkitä tämän muistiin" ikään kuin todistaakseen että hänellä on ollut mies. En oikein saanut katalogista selvää, millainen kirja tämä on, mutta ainakin pidin Ahavan edellisestä.

Anni Kytömäki: Kivitasku
Kolmessa aikatasossa liikkuva Kivitasku vie 1959 kesään jolloin 16-vuotias Helena kaipaa seikkailua, 1849 Pietariin jossa vallankumouksellinen Sergei pelkää edessä olevaa mestauslavalla ja 2012 kesämökille jonne Veka pakenee osastohoitoon joutumista. Kuulostaa todella lupaavalta! Vaatii sopivan hetken, sillä sivuja on yli 600.

Satu Lepistö: Lintutarha
Psykologinen romaani särkyneistä ihmisistä. 14-vuotiaan Lauran äiti tappaa itsensä ja sosiaaliviranomaiset määräävät Lauran isälleen. Poliisi Antti Heinon käy tyttöä sääliksi ja hän yrittää auttaa tätä.

Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta 
Ranskalainen taiteilija maalaa taulun vaimostaan Sophiesta, taulu ripustetaan heidän kotitalonsa seinälle. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa Edouard joutuu rintamalle ja saksalaisten vallatessa heidän kotikylänsä Sophie joutuu hoitamaan saksalaispäällystön ruokailut. Sophien muotokuva muodostuu pakkomielteeksi saksalaisupseerille. Nykypäivänä taululla on uusi omistaja, jolle taulun tarina pikkuhiljaa selviää.

Karisto

Kristiina Harjula: Samettiruusuja Harjutiellä
Pispalan kivien jälkeen olen odottanut uutta romaania Harjulalta! Ihanaa että tämäkin sijoittuu Tampereelle ❤

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla
Tämä on kevyempää kuin mitä yleensä luen ja kovin ennalta arvattavan oloista, mutta toisaalta, kun päähenkilö on käynyt läpi avioeron, ostanut talon maalta, avaa pop up -kahvilan ja majatalon jonne tulee vieraita laidasta laitaan niin mulle mieleisiä elementtejä löytyy! (No ei kylläkään ero)

Like

Rosa Liksom: Everstinna
Selasin tätä kirjastossa, murre sai vielä jättämään sinne, mutta everstinnan tarina kyllä kiinnostaa.

Asko Sahlberg: Amandan maailmat
Tätä on verrattu Irinan kuolemiin, josta pidin paljon. Tapahtumapaikka ja -aika on eri, mutta sotaa tässäkin paetaan.

Otava

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
Ystävyyttä ja intohimoa kolmessa sukupolvessa 60-luvulta tähän päivään. Kyllä kiitos. Westöltä olen lukenut vain Kangastus 38:n josta pidin.

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat
Romanialaisen isän ja suomalaisen äidin tytär Alba palaa lapsuuden muistoihin Ceaucescun ajan Romaniassa.

Pauliina Lindholm: Komendantti
Suomenlinnan rakentamiseen ajoittuva historiallinen romaani on ihan ehdoton lisä lukupinoon!
Luettu 9/17

Heidi Köngäs: Sandra
Hertan luettuani tartun mielelläni myös Sandraan. Sisällissota vie nuorenparin miehen kaartiin ja Sandra jää yksin hoitamaan tilaa. Toivottavasti nykypäivään sijoittuvatkin osiot ovat kiinnostavia!

Johanna Holmström: Sielujen saari
Hassua että Seilin saarelle sijoittuvia romaaneja ilmestyy tänä vuonna kaksin verroin. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta.

Kati Tervo: Iltalaulaja
Taiteilijaromaani Ellen Thesleffistä! Tätä odotan kovasti!

Sanna Karlström: Multaa sataa, Margareta
"Raastavankaunis" esikoisromaani kuulostaa tutustumisen arvoiselta.

Asko Jaakonaho: Valon juhla
Katri Vala, Olavi Paavolainen ja sodan kevät 1942. Lukupinkkaan ehdottomasti.
Luettu 11/17

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat
Kartanossa vietetään tyttären syntymäpäivää kun lähiseudulla tapahtuu junaonnettomuus. Matkustajat tuodaan kartanoon ja sitten kehittyy jotain kummitustarinamaista?

Raija Oranen: Kreivin aikaan
Nytpäs tajusin että minulla on vielä Ackté lukematta ja Oraselta on ilmestynyt jo uusi historiallinen romaani! Tällä kertaa seikkaillaan Kajaanin linnassa 1700-luvulla.

Teos

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä
Hanko, kesä 1910-luvulla, kesä 1930-luvulla. Nyt on palikat niin kohdillaan kuin olla voi! Olen yhden Lassilan pienoisromaanin lukenut ja pidin.


Tammi

Pirjo Tuominen: Tulen väri punainen 
Kirja on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle ja maaliskuussa lukemalleni Hiljaiset huvimajat -lukuromaanille. Toimii myös itsenäisenä kirjana. Maria on päätynyt naimisiin, Sofia on edelleen kutojana Finlaysonilla. Kansalaissota syttyy ja aatteet palavat.

Wsoy

Useita tekijöitä: Kaikenkarvainen kansa - miten koirista tuli miljoonabisnes
Tämä pitää varmaankin lukea koirankasvattajana eli miljoonabisneksen rattaana, ehhehe! 
Siipan kanssa ollaan kyllä mietitty, että seuraavassa elämässä kun uravalintoja tehdään, pitää ainakin toisen lukea eläinlääkäriksi :-P
Luettavana 11/17

Reuna

Aino Moilanen: Elämää ennen 60-lukua
Kuvitettu kirja kertoo siitä millaista elämä oli Suomen maaseudulla ennen 1960-luvun koneellistumista.

📒📑📓📚📚📚

Hupsista! 27 kirjaa on aika kunnianhimoinen lista, varsinkin kun sen ulkopuolelta tulee kuitenkin luettua yhtä sun toista. Mutta ei ressata ei!


lauantai 28. lokakuuta 2017

Lisa Strœmme: Mansikkatyttö


Lisa Strœmme: Mansikkatyttö
HarperCollins Nordic 2017
336 sivua
Suomennos: Meri Ala-Tauriala


"Mikä sinusta on parempaa, Johanne, unelma onnesta vai unelma kuvitellusta onnesta?"

Eletään kesää 1893. Pienessä norjalaisessa kalastajakylässä, Åsgårdstrandissa, on kuumeisesti siivottu taloja ottamaan vastaan kesävieraita maan pääkaupungista Christianiasta. (Norjalla oli tähän aikaan autonominen asema Ruotsin ja Norjan unionissa.) Johannen perhekin antaa oman talonsa kesäksi vuokralle ja muuttaa itse pienempään huoneistoon. Heidän kotiinsa muuttaa taidemaalari Heyerdahlin perhe. Lähinaapurustoon tulee kesäksi toinenkin taiteilija, mutta hänestä saa hädin tuskin puhua. Edvard Munch aiheuttaa pahennusta eikä Johannen äitikään halua tyttärensä joutuvan mihinkään tekemisiin tämän kanssa. Äidin mielestä Johannen ei myöskään tarvitsisi käydä tansseissa poikaystävänsä Thomaksen kanssa, isä on yllättäen myötämielisempi ja luottavaisempi.

Johanne tunnetaan Mansikkatyttönä. Heyerdahl on ikuistanut hänet pikkutyttönä maalaukseensa mansikkakulho käsissään. Marjojen kerääminen metsästä on ollut Johannen kesätyö, mutta nyt äiti on suunnitellut kesän kuviot uusiksi sopimalla tytölle sisäpiian paikan niin ikään Christianiasta kesäksi naapurikylään tulleeseen Ihlenien perheeseen. Keittiötöistä Johannen nappaa pian toverikseen Ihlenien nuorimmainen, Tullik. Tämä on saanut kasvaa villinä ja vapaana eikä tyttö paljon säännöistä ja varsinkaan soveliaisuussäännöistä piittaakaan. Niinpä ei ole yllätys että Tullik tutustuu Munchiin ja ihastusta on ilmassa molemmin puolin. Kun Tullik hoksaa Johannen käyvän salaa maalaamassa Munchin luona, Tullik värvää Johannesta apurinsa kuljettamaan viestejä Munchille ja auttamaan heidän salaisten tapaamistensa järjestelyissä. Erityisen paheksuttavaa juuri Munchin tapailusta tekee se, että Munchilla on aiemmin ollut suhde Tullikin naimisissa olleen sisaren kanssa.

Valtaosa kirjasta on Tullikin ja Munchin tapailua ja viestittelyä ja Johannen vastenhakoista välikätenä mukana olemista ja tästä roolista irti pyristelyä. Kirjan tyyli oli vielä viihteellisempi kuin odotin. Pääosissa olivat selkeästi Johanne ja Tullik ja olin vähän pettynyt siihen miten pieni rooli Munchille oli annettu, sillä hänen elämästään olisin ollut kiinnostunein. Kirjan parhaina puolina pidin ajankuvausta ja näkökulmaa, esimerkiksi oman kodin vuokraamista rahan tarpeessa kesäasukkaille. Tullikin ja Munchin rakkaustarinalla on myös todellisuuspohja, jota kirjailija lopussa erikseen avaa. Tietoja siitä on ollut saatavilla hyvin vähän, ehkä tämä on syy siihen miksi Munch on jätetty niin vähäiseen rooliin. 

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Pauliina Lindholm: Komendantti


Pauliina Lindholm: Komendantti
Otava 2017
299 sivua


Kesällä 1748 pienessä, pahaisessa Helsingissä on meneillään suururakka. Venäjän jatkuvaa uhkaa vastaan on Tukholmassa päätetty rakentaa Helsingin edustalle kunnon suojavarustus, linnoitus joka estää venäläisten hyökkäykset mereltä käsin. Nykyään tuo linnoitus on yksi Helsingin tunnetuimmista ja suosituimmista nähtävyyksistä: Suomenlinna.

Vetovastuussa mittavasta urakasta on Komendantti Augustin Ehrensvärd, jonka isä on aateloitu viruttuaan aikansa venäläisten sotavankia. Siinä missä Augustinin isä piti sotavankeuttakin parempana kuin aateliston kanssa seurustelua pikkurillin koukisteluineen, Augustin on valistuksen ajan sivistynyt herrasmies.

Helsinki, Komendantti ajatteli antaen katseen lipua pitkin törkyistä rantaviivaa ja kaupungin edustalla kyyhöttäviä mustuneita aittoja. Luoja mihin paikkaan minut heitit. 
Hän suoristi pitsistä kaulahuiviaan, nykäisi miekan kantohihnaa ja pyyhkäisi hansikkaallaan takinmiehustaansa. Sitten hän tarttui kävelykeppiinsä ja asteli laskusillalle, jonka miehet olivat juuri kolisten vetäneet paikalleen laituriin.

Komendantin silmä lepää linjoissa, bastioneissa jotka hän on itse paperille piirtänyt. Työt kuitenkin etenevät hitaasti. Hevosten painavat kärryt uppoavat liejuun, miehiä liukastelee lasarettiin märillä kallioilla, täit ja koti-ikävä vaivaavat. Suomenlinnan yllä leijuu jatkuvasti harmaa pilvi, kun kivimiehet päivästä toiseen hakkaavat kallioita vasaroillaan. Jatkuva kalke tulee uniinkin. Ehrensvärdin suurin haaste on kuitenkin jatkuva pula kaikesta. Tiilistä, joita varten on rakennettu oma tiilitehdas, työntekijöistä ja määrärahoista. Kuningas ja kruununprinssi ovat ailahtelevaisia eikä kaukana Tukholmassa ole aina helppoa muistaa, miten tärkeää Helsingin edustan nopea suojarakentaminen on. Samoja varoja anelevat monet muutkin samanaikaiset valtakunnan projektit. Epätoivon hetkinä Ehrensvärd itsekin toisinaan miettii, vieläkö voisi antaa periksi, palata perhesyihin vedoten Tukholmaan ja antaa projekti muihin käsiin. Tulijoita olisi, Suomenlinnan rakentamistöiden päällikkyys olisi monelle mieleinen sulka hattuun sotilasuralla nousemista ajatellen. Tukholmaan Komendanttia vetää ikävä pieneen poikaansa, vaimo kun ei suostu Suomenlinnaan tulemaan.

Pauliina Lindholm voitti Otavan 2015 julkistaman kirjoituskilpailun jonka aiheen piti liittyä Suomen historiaan. Suomenlinnan rakennusvaiheisiin liittyvä ajankuva on varmasti osuva valinta voittajaksi. Myönnän, että paikoitellen varsinaisten juonellisten tapahtumien vähäisyys teki lukemisesta puuduttavaa ja hidasta, eikä suhteellisen pienikokoinen teksti auttanut asiaa. Tämä ei vaativuudessaan ole ehkä aivan kaikkien historiallisten romaanien ystävien kirja. Mutta se on kiinnostava ja hieno ajankuva itsellenikin vähemmän tuttuun 1700-lukuun. Se tuo hyvin esiin vastakohtia, kun näet mielessäsi Helsingin jossa asuu muutama sata ihmistä, surkeissa oloissa savuisissa pirteissä ja kaiken sen ja tuon aiemmin mainitsemani kilkkeen ja kivipölyn keskellä kekkaloi sen ajan sivistyneistöön kuulunut mies pitseineen ja kävelykeppeineen. Pelkästään jo tuon mielikuvan tavoittaakseen suosittelen kirjan lukemista. 


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kolme maratonilla lukemaani kirjaa



Tänä kesänä meitä kirjahöpsöjä on hellitty peräti kolmella lukumaratonilla. Osallistuin niistä kahteen ensimmäiseen ja emännöinkin niistä heinäkuista, mikä oli todella mieleinen kokemus :-)

Tuolla heinäkuisella maratonilla taisin tehdä myös oman ennätykseni sivujen suhteen, reilusti päälle 800, mikä tarkoitti sitä, että sain myös luettua useamman kokonaisen kirjan. Näiden kolmen, joista kirjoitan nyt lyhytarviot, lisäksi luin novelleja useammasta kokoelmasta.

Kokonaan maratonin aikana lukemani kirjat olivat kaksi romaania, Jarno Mällisen Kotirintama ja Hanna Haurun Jääkansi, sekä Leena Rantasen kertomuskokoelma Avioliittoon ranskalaisittain.

Leena Rantanen: Avioliittoon ranskalaisittain ja muita kertomuksia Pariisista
Viisas elämä, 2016
205 sivua

Minusta on aina kiinnostavaa lukea suomalaisten elämästä ulkomailla ja siitä mitkä asiat ovat eri lailla kuin meillä ja sitten luonnollisesti suorittaa mielessään vertailua siitä kumpi on parempi. Yleensähän siinä tulee lopputulokseen, että molempi parempi, ja riippuu mistä asiasta on kyse.

Rantasen kirjassa on paljon tarinoita laidasta laitaan, mutta eniten ja mieleenjäävimpinä jutut käsittelivät erinäisiä byrokraattisia kuriositeetteja. Naimisiinmeno ulkomaalaisena oli monimutkainen ja kuukausia kestävä prosessi, itse asiassa niin monimutkainen että kuukausien turhan paperisodan jälkeen pariskunta avioitui Suomessa. Tiesittekö muuten, ettei Ranskan kaltaisessa sivistysvaltiossa tiedetä edes kansalaisten tarkkaa lukumäärää?

Väestölaskenta suoritetaan joka kymmenes vuosi siten, että laskijat jalkautuvat vähän niin kuin Mooseksen aikaan kynä ja papyrus kädessä ympäri maata, kolkuttavat kaikille oville. Monet eivät satu olemaan kotona, kaikki, etenkään vanhukset kuten naapurimme Maria, eivät tohdi avata, paperittomista puhumattakaan. Ja koko hankkeen ulkopuolelle jäävät yömajoissa, siltojen alla, kirkkojen rappusilla, kauppojen ovisyvennyksissä, puistoissa ja metroissa nukkuvat - marraskuusta maaliskuulle nimittäin kodittomia ei ajeta metroista ulos yöksi - vaikka suku olisi ranskalainen 1000-luvulta saakka. Pelkästään Pariisissa heitä on yli kolme tuhatta. 

Hanna Hauru: Jääkansi
Like, 2017
116 sivua

Hauru on julkaissut useita lyhytproosateoksia joiden lisäksi Jääkansi on hänen neljäs pienoisromaaninsa. Tämä on ensimmäinen Haurulta lukemani kirja.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että kun heti ensimmäisellä sivulla heinissä lojuu hirttoköysi ja kirjan kertoja, nuori tyttö, haukkaa palasen kuivatetun kissanpennun lihaa ja toteaa ettei se kuivattua rottaa kummemmalta maistu, voi todeta ettei tämä kirja tule pienestä sivumäärästään huolimatta olemaan läpihuutojuttu. 

Kun juna tuli, ihmiset tönivät tietä lähemmäksi ovia. Me seisoimme paikallamme. Isän sijaan meidän luo kävelikin iso, mustatukkainen mies sotapuvussa. Hän suuteli Bettiä suulle. Minua hän napsautti luunapilla otsaan ja potkaisi sääreeni. Hän nauroi kuin olisi pörröttänyt hiuksiani. 
Betti kuiskasi minulle, että mies oli uusi isäni ja että edellinen tulisi lautalaatikossa perästä. Ristin uuden isän Pahaksi.

Tytön uudelle isäpuolelleen antama nimi osoittautuu kuvaavaksi. Ei Betti-äidissäkään kehumista ole. Yhdeksän kuukautta myöhemmin syntyy pikkusisko. Kun Betti on etsimässä kyliltä juopottelevaa miestään, "kunnan täti" tulee käymään. Vauva löytyy sikolätistä emakon nisiä imemästä ja kunnan täti vie vauvan mukanaan. Häneltäkin täti kysyy haluaako hän mukaan, mutta pudistaa päätään vaikka haluaisi nyökätä.

Jarno Mällinen: Kotirintama
Like, 2017
167 sivua

Kotirintama sijoittuu muutaman vuoden aikaisempaan ajankohtaan, sotavuoteen 1941. On tehty kahta lastia, kiinni laitetun puodin jätekasaa ja pientä muuttokuormaa. Isä nostaa Joonaksen kuorma-auton lavalle ja niin äidittömäksi jäänyt poika muuttaa isänsä suvun maille kauas pohjoiseen. Mielessä pyörii paljon kysymyksiä, mutta isä on vaitonainen ja katoaa päiviksi työmaalle. Kymmenvuotiaan pitäisi pilkkoa liiterillinen puita, mutta Joonasta pohdituttaa miksi äiti kuoli, miksei isä ole rintamalla ja ketä ovat lapset jotka asuvat läheisessä talossa ja sanovat olevansa hänen serkkujaan, vaikka isä väittää talon jääneen tyhjilleen ja kieltää puhumasta tyhmiä.

Kuiskaus muodostui kuin itsestään.
"Mulla on ikävä äitiä."
Ääni peittyi veden lotinan alle. Isä kaatoi päälleen koko sangollisen. 
"Anna pyyhe."
He kuivattelivat, menivät tupaan ja söivät. Puhuttavaa ei ollut. Petromaksin liekki kutistui ja katosi. Isä laski lampun pöydälle ja suuntasi alkoviin.
"Hyvää yötä. Hyvin tää menee. Näin sitä aletaan elää."
Joonas kietoutui peittoon. Lämpö oli rentouttanut lihakset. Särky ja palelu pysyivät poissa. Hämärä tuntui melkein kodilta. Pesukomuutti, kaappi ja liesi erottuivat mustina möhkäleinä. Liekin jälkikuva leijaili näkökentän nurkassa. Isän antama leipä turposi vatsassa. Näin sitä aletaan elää.
"Isä", Joonas sanoi. "Keneltä me saatiin tämä talo?"
Hän kuunteli tarkkaan ja erotti kuorsauksen.




sunnuntai 13. elokuuta 2017

Terhi Kuusisto: Hiekkamandala



Terhi Kuusisto: Hiekkamandala
Like 2017
203 sivua


Hiekkamandalan päähenkilö on Irene, kolmekymppinen joogaa harrastava opiskelija. Joogatunnilla hän kohtaa Omin, seitsemän vuotta itseään nuoremman miehen, pojan vielä. Yhdessä he kävelevät osittain samaa kotimatkaa viikosta toiseen, kunnes yksi sivuhenkilöistä, Irenen vielä syntymätön lapsi, tekee siirron että pääsee kasvuun Irenen kohdussa.

Om epäröi hetken, mutta kietoi sitten kätensä hänen ympärilleen ja veti hänet tiukasti syliinsä. Silloin minun oli pakko sekaantua asiaan, sillä minun syntymisestäni ei olisi muuten tullut mitään. Tökkäsin Omia kultaisella kynnelläni ja kuiskasin hänen korvaansa: Halaa sitä niin kuin perhosta. Pidä sitä niin kuin pikkusammakkoa, varo ettei siltä katkea jalka. 

Kun hädin tuskin alkamaan ehtinyt suhde päättyy, hajoaa Irenen mieli, eikä paikkaannu matkalla Intiaan. Om auttaa Ireneä niin kuin parhaiten kykenee ja vie tämän hippihenkisen äitinsä Ellan luo asumaan ja toipumaan. 

Naiset ovat toisilleen äidillisiä ja "tyttärellisiä", ehkä paremmin kuin mihin Irenen oma äiti Ritva on kyennyt, ei tosin haluttomuuttaan vaan jonkinlaisessa kontaktin puutteessa. Omilla ja Ellallakaan ei aina ole ollut mutkatonta, mutta Ritvan ja Irenen välillä sukupolvien välinen kuilu on vielä syvempi. Kaiken lisäksi Irenen paras ystävä Anna on raskaana ja se herättää Irenessä kovan tarpeen saada oma lapsi ja toisaalta tuo mieleen kipeät muistot aiemmasta abortista. 

Ratkaisu antaa minä-kertojan ääni Irenen syntymättömälle lapselle teki lukemisesta monissa kohdin haastavaa. Alussa en meinannut saada tolkkua kaikista näistä kohtauksista. Esimerkiksi aivan alussa Irene on Intiassa ja kohtaa siellä auton alle jääneen koiranpennun joka kituu tuskissaan. Kaikki ympärillä ovat kuin eivät näkisi tai välittäisi, jolloin Irene rohkenee tekemään sen mikä oli pakko. Mutta miksi se koiranpentukin on Irenen syntymätön lapsi?

Minä siinä olin, minä uikutin maassa. Irene kumartui ottamaan pienen pääni kämmenelleen. Katsoin häntä lasittunein silmin ja hän katsoi takaisin. Hänen silmänsä hohtivat kuin sade, joka osuu lasiin ja liukuu hyväillen pitkin sen pintaa. Silloin me leimauduimme toisiimme lopullisesti. 

Minulla oli jonkinasteisena Intia-fanina isot odotukset tähän kirjaan ja tietyllä tavalla ne täyttyivätkin, mutta jälkimaku oli hieman sekava, vaikka kirjassa olikin paljon minulle mieleisiä elementtejä.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät


Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät
Wsoy 2017
179 sivua


Seitsemäs kevät on Ruotsiin sijoittuva episodiromaani, jossa on useita päähenkilöitä joiden tiet pienesti kohtaavat. Peter on organisaatiouudistuksessa työnnetty sivuun tv-meteorologin tehtävästään, taustatoimittajaksi joka on nyt lähetetty ilmastosymposiumiin kuin laastarina haavan päällä. Viimeisen puolen vuoden aikana Peter ei koe saaneensa mitään järkeviä tehtäviä ja se, että hänen työnsä saivat missinnäköinen tyttö ja 25-vuotias vastavalmistunut pojankloppi syö miestä. Toisaalta tehtävien muutoksessa on hyvätkin puolensa, eipä enää tarvitse vastailla chatissa katselijoiden kiukkuisiin kysymyksiin miksei vieläkään ole luvassa lämpenevää. Tv-meteorologin työ on erityisen epäkiitollinen tilanteessa, jossa Pohjolassa on ollut kuusi kylmää kesää peräkkäin. 

Susanne skypettää intialaisen klinikan kanssa. Ruudulla näkyy myös Padma, sivuttain kameraan niin että kasvava vatsa näkyy. Klinikka on erikoistunut sijaissynnytyksiin, Padma on hedelmöitetty Susannen munasolulla mutta lahjoittajan spermalla, sillä Susannen aviomies ei tiedä heille tulossa olevasta perheenlisäyksestä.

Neljän kuukauden jälkeen raskaus näkyy. Susanne alkoi jo pari viikkoa sitten pukeutua väljiin paitapuseroihin ja muotoja kätkeviin tunikoihin. Ensimmäisen vatsaproteesin hän ottaisi käyttöön ensi viikolla. Hän on tehnyt kolme erikokoista varastoon. Halvoista Ikean tyynyistä, sukkahousuista ja leveistä kuminauhoista kyhätyt mahat näyttävät uskomattoman aidoilta, kun päälle pukee äitiyssukkahousut.

Muita henkilöitä ovat Peterin ja Susannen puolisot ja sivusuhteet sekä tietenkin Padma, tuo nuori intialaisnainen jolla on omat syynsä ryhtyä kohdunvuokraukseen. 

Viehätyin Laitila Kälvemarkin tyylistä kirjoittaa lukiessani hänen edellisen romaaninsa Karkulahti. Seitsemännen kevään teemoina ovat suuret odotukset, vastakkainasettelu ja oman henkilökohtaisen onnen etsintä hinnalla millä hyvänsä. Laitila Kälvemark on tarttunut aiheisiin jotka ovat valitettavan tosia, kylmät kesät piinaavat meitä suomalaisia ja kohdunvuokrausbisnes voi olla aika häikäilemätöntä varsinkin kolmansien maiden mustan pörssin markkinoilla. Lähestyttyään teemoja useamman henkilön näkökulmasta kirjailija punoo päät taitavasti yhteen jättäen lukijalle riittävästi ajattelemisen aihetta.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Heinäkuun lukumaratonin kooste



Heinäkuun lukumaratonia vietettiin viime viikonloppuna suhteellisen kauniissa kesäsäässä. Niinpä ylläoleva kolmen kesämaratonin yhteinen kuva sopi hyvin ainakin heinäkuun maratonille. Toivotaan samaa myös elokuun maratonille jota emännöi Marika Oksan hyllyltä -blogissa :)

Me luimme yhdessä huimat 24855 sivua! Lisäksi äänikirjoja kuunneltiin yhteensä 9h 17min. Maratoniin osallistui 44 lukijaa, joten keskiarvoksi lukijaa kohden tulee huimat 565 sivua. Nyt taputamme itsellemme oikein mahtavat aplodit!

Maratoonarit lukivat sivumääräisesti 34-1595 sivua. Luimme enimmäkseen aivan eri kirjoja kuin kukaan muu, sillä luettuja tai osittain luettuja eri julkaisuja oli yhteensä 174. Tämän lisäksi muutamaa kirjaa luettiin kahden eri maratoonarin toimesta, mutta tällä kertaa ei löytynyt edes yksittäistä teosta jota olisi luettu useammassa kuin kahdessa osoitteessa.


En listaa teille sataaseitsemääkymmentäneljää teosta. Sen sijaan jaan teille vähän triviaa.


* Neljää kirjaa luettiin kahden eri maratoonarin toimesta. Nämä kirjat olivat Elias Koskimiehen Ihmepoika jonka lukivat Kirjakko ruispellossa sekä instassa minna_rr, Stephanie Garberin Caraval jota lukivat instagram-osallistujamme, Hanna Haurun Jääkansi joka luettiin Kirjapolkuni ja Kirjan jos toisenkin -blogeissa sekä Becky Albertallin Minä, Simon, homo sapiens, jonka luki suomeksi Twitter-osallistuja @oromehime ja englanniksi In search of Peter Panin Tessa.

* Alan Bradleyltä luettiin kolmea eri kirjaa. Tessalla (In search of Peter Pan) oli luettavana Filminauha kohtalon käsissä, Handella (Tuntematon lukija) Hopeisen hummerihaarukan tapaus sekä Minnalla (Ja kaikkea muuta) Loppusoinnun kaiku kalmistossa.

* Elena Ferrantea luettiin kahdessa blogissa. Bleue (Kirjapolkuni) oli valinnut luettavakseen Amalian rakkauden ja Kirsin Book Clubin lukija Airi luki Uuden nimen tarinaa. Anthony Doerria sekä luettiin että kuunneltiin äänikirjana. Kirsin Book Clubin Sasu luki Daavidin unta ja Kaikkia värejä blogissa äänikirjana oli Kaikki se valo jota emme näe.


* Viisi eniten ahkeroinutta lukivat yhteensä huimat 6020 sivua. 


Ykkössijan vei tällä kertaa 50 shades of books huimalla 1595 sivun suorituksella. Maratoonarin omien sanojen mukaan tähän meni aikaakin todellisuudessa vain 9 tuntia, joten huikea suoritus! 


Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä (osittain, s. 275)
Elina Rouhiainen: Jäjitetty (s. 483)
Elina Rouhiainen: Vainuttu (s. 414)
Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi (s. 158)
Salla Simukka: Punainen kuin veri (s. 265)


Taikakirjainten Raija oli myös yli 1000 sivun lukija, tarkalleen ottaen sivuja kertyi 1007. Raija luki lähinnä Erin Hunterin sarjaa.


Erin Hunter: Villiin luontoon

Erin Hunter: Tuli ja jää

Erin Hunter: Salaisuuksien metsä

Erin Hunter: Myrsky nousee (osa)

N.K. Jemisin: The City Born Great -novelli


Bleue Kirjapolkuni -blogista luki yhteensä 986 sivua, maratoonaten pitkälti Hanna Haurun pienoisromaanien parissa.


Hanna Hauru: Raaka punainen Marja, Tyhjien sielujen saari, Liian pienet sandaalit, Paperinarujumala, Utopia eli erään kylän tarina ja Jääkansi

Toni Morrison: Koti

Ferrante: Amalian rakkaus

Linda Boström-Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan


960 sivua luki Mari Kirjakko ruispellossa -blogista. Hänen lukemistonsa oli ehdottomasti yksi persoonallisimmista, sisältäen muun muassa runoja, sarjakuvaromaanin sekä osan Perustuslakivaliokunnan sotelausunnosta!


Elias Koskinen: Ihmepoika (kokonaan, 191 sivua)

Perustuslakivaliokunnan lausunto sotesta (osittain, 20 sivua)

JP Koskinen: Ystäväni Rasputin (kokonaan, 355 sivua)

Stina Niemi ja Aino Öhman: Elämäni: potilasrunoja (kokonaan, 94 sivua)

Marjane Satrapi: Pistoja (kokonaan, 134 sivua)

Moritz Stetter: Luther (kokonaan, 166 sivua)


Elokuun maratonin emäntämme Marika Oksan hyllyltä luki 925 sivua, mm nuortenkirjoja, novelleja ja sarjakuvakirjan. 


Jonathan Case: A New Deal (sarjakuva, 106 sivua)

Manuele Fior: 5,000 km per second (sarjakuva, 143 sivua)

Dasha Tolstikova: A Year Without Mom (kuvitettu kirja, 167 sivua)

Helen D. Boylston: Helenan oppivuodet (nuortenkirja, 153 sivua) 

Truman Capote: Aamiainen Tiffanyllä (3 novellia, 60 sivua)

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli (romaani, 160 sivua)

Enid Blyton: Viisikko pelastaa salaisuuden (92 sivua, nuortenkirja)

Doris Lessing: Ruoho laulaa (romaani, 44 sivua)


Lisäksi haluan mainita Kirsin Book Clubin joka kymmenen naisen voimin luki yhteensä 1472 sivua.

* Vaikka kesä on perinteisesti dekkareiden kulta-aikaa, ne näkyivät maratonilla vähänlaisesti. Klassikkojakin luettiin enemmän, kenties loppukuun klassikkohaaste mielessä? Novellikokoelmat erottuivat taas joukosta, osittain ehkä välipaloina pidempien romaanien välissä, osittain ehkä juhannuksena käynnistyneen uuden novellihaasteen innoittamana. Novellihaastetta isännöi tällä erää Nipvet

* Alkuperäisistä ilmoittautuneista jäi pois maratonilta neljä, ainakin näin päättelen, koska heidän blogeihinsa ei ole ilmestynyt päivittyvää postausta eikä koostetta. Olen tarkistanut bloginne viimeksi tänään, mutta jos kuitenkin olitte mukana, eikä blogianne alla ole vasta listasta löydy, hihkaiskaahan kommenteissa :) Linkit löytyvät kaikkiin koosteisiin, jotka on kommentoitu tehdyiksi haastekoostauspostaukseen tässä blogissa.

Lopuksi vielä se tärkein, eli linkkejä osallistujien koosteisiin. Käykäähän tutustumassa, ehkä saatte lukuvinkkejä elokuun maratonille. Minä ainakin sain :)

Carry on reading
Hyllytontun höpinöitä
Lampun varjossa
Lasisipulissa
Sheferijm - Ajatuksia kirjoista
Sivujen välissä

Heitä saatoit seurata instagramissa ja / tai Twitterissä:
Scart_t, Twitterissä @Scart_t ja Instagramissa @Scarbalo

Heli, Twitterissä @helipauliina ja Instagramissa @heli.pauliina
Geo, Instagramissa @renttupentu ja mahdollisesti Twitterissä @ruttokoira
Tessa, Instagramissa @in_search_of_peter_pan
Veera Kämäräinen, Instagramissa @kirjahullu
Minna instassa @minna_rr
Emmi Nääppä Twitterissä @emminaappa
Anonyymi Twitterissä @oromehime ja mahdollisesti instassa @neo_nuu
Riksuliini instassa @riksuli78 ja Twitterissä @lehto_riikka
Anonyymi Twitterissä @Kahjoska
Unknown instassa @kuuniina

Tämän koosteen myötä emännyys on minun kohdaltani taputeltu ja heitän pallon Marika Oksalle. Itse olen innolla lähdössä mukaan myös elokuun maratonille, joten sitä odotellessa!