Tuuli Salminen: Varpu

Tuuli Salminen: Varpu

Gummerus, 2023

Lukija: Pirjo Heikkilä

Kesto: 7 h 11 min

Varpu eli melko tavallista keski-ikäisen suomalaisnaisen elämää; hänellä oli vakituinen työ opettajana, aviomies, kaksi lasta eli aikuiset tyttäret Emma ja Oona, sekä kotina omakotitalo pikkukaupungissa. Mutta sitten hänen piti muuttaa pois.

Sisarensa Irinan avustuksella hän päätyi pieneen kerrostaloyksiöön Helsingissä, ja hänen tilalleen, käyttämään hänen puutarhakenkiään ja leikkaamaan hänen vaalimiaan ruusuja, onkin muuttamassa Annmari Aava, johon miehellä on ilmeisesti ollut jo pidempiaikainen suhde. Nainen on vieläpä arkkitehti ja vain kolme vuotta heidän esikoistytärtään Emmaa vanhempi. 

Irina-siskon mielestä Varpun pitää hankkia samanlainen mustavalkoinen mekko kuin sisarella on (sillä pitäähän kaikilla olla mekkoja?), ja sitten he voisivat käydä yhdessä salaatilla ja viinillä, sillä Varpu ei saa lakata elämästä, ja Irinalla on tietty kuva siitä, mitä eläminen tarkoittaa.

Varpun ja Irinan äiti on kuollut jo silloin kun he olivat pikkutyttöjä, ja läheisempi, etenkin Varpulle, olikin Ruusa-täti, joka on hiljattain menehtynyt. Varpu sureekin enemmän Ruusan kuin puolisonsa menettämistä, hän ikävöi myös enemmän kotiaan kuin miestä siinä kodissa. Varpu miettii, kestikö hän kahdenkymmenen vuoden ajan miestään nostamatta riitaa mistään, koska ei välittänyt miehestä niin paljon, että tämä olisi ollut riitojen arvoinen.

Varpun uusi vuokrahuoneisto maksaa toista tuhatta euroa kuukaudessa, ja hänen täytyy elää suu säkkiä myöten, sillä paitsi omakotitalon, hän menetti myös toimeentulonsa saatuaan vakavan varoituksen koulusta, jossa hän työskenteli saksan kielen opettajana. Varpun on etsittävä nyt uutta työtä, mutta hakemus toisensa jälkeen torjutaan. Miten paljon pettymyksiä yhden ihmisen täytyy kestää?

Eikä Varpu kestä. Hän alkaa puolivahingossa stalkata Annmarin kodin liepeillä ja näkee tämän rivitaloasunnon ikkunoista miehensä tuttuja vaatteita ja tavaroita. Tänne siis oli päätynyt kaikki, mitä hän ei ole nähnyt aikoihin heidän kotonaan. Paitsi ettei se ole pitkään heidän kummankaan koti. Annmari haluaa erilaisen tulevaisuuden miehen kanssa, Annmari alkaa suunnitella heille aivan uudenlaista älykotia, ja kaiken mitä tekee, hän jakaa sosiaalisessa mediassa. Hän ei tahdokaan Varpun ruusuja.

Varpussa oli juuri sopivassa määrin tarjoiltuna ihanaa, nautittavaa mustaa huumoria, joka tekee vaikeasta aiheesta keveämmän.

Vakavammin ajateltuna, kirja herätti monenlaisia mietteitä siitä, miten ihmismieli tapahtumiin ja elämänkäänteisiin reagoi, sekä siitä, miten eri tavalla eri ihmiset reagoivat, kun toinen "sekoaa" ja toinen ei. Ennen puhuttiin helposti asennoitumisesta, saatettiin kehottaa että koita nyt asennoitua järkevästi, toivottavasti niin ei toppuutella enää nykypäivänä. Siitä olisin kuitenkin huolissani tällaisen Varpun psykoosiin sairastumista kuunnellessa, että saako vielä 2020-luvullakaan apua mielenterveysongelmiin aina kun tarvitsee, vai oliko Varpu vain onnekas? Entä jos ei ole kunnon tukiverkkoa, entä jos et osaa itse hakea apua, entä jos läheiset ummistavat silmänsä? Entä jos ei ole Irinan kaltaista siskoa tukena, entä jos et tapaa uusia ihmisiä, kun menetät vanhoja? Entä jos ei vastaan kävelekään kuin tarjottimella uutta kutsumusta, jos vanha työ jää taa? Ja miten käy sitten, jos et ole avulle vastaanottavainen, sillä heitäkin on.

Toinen samaan aiheeseen liittyvä kirja on Minna Rytisalon Jenny Hill, jossa päähenkilön aviomies niin ikään pettää vaimoaan, tulee ero ja vaimo muuttaa pois kotoa. Jenny Hillin mielenterveys ei kokenut kovia, päinvastoin hän kasvoi täyteen mittaansa, eli näissäkin päähenkilöt reagoivat eroon aivan eri tavoin. Molempia kirjoja voin suositella, vaikkapa lukupariksi toisilleen. 

Tuuli Salminen: Rannalla poika

Tuuli Salminen: Rannalla poika
Like, 2019
300 sivua

Olga on ammatiltaan psykiatri ja teini-ikäisten Merin ja Johanneksen äiti. Ex-mies Markuksella on uusi vaimo ja pienet kaksoset, mutta välit ovat pysyneet hyvinä.

Olga on haaveillut muuttavansa Helsingistä pienemmälle paikkakunnalle ja niin hän on ostanut vanhan, vaaleankeltaisen talon ja vuokrannut työhuoneen uuden kotikaupungin yksityiseltä klinikalta. Pikkukaupungin asiakkaat ovat vähän erilaisia mihin hän on tottunut, eikä Helsingissä törmännyt asiakkaisiinsa marketin hyllyjen välissä. Hövelisti Olga antaa asiakkaille alennusta kun nämä valittavat rahojensa vähyyttä ja uusii reseptejä silloinkin kun tietää, ettei oikeastaan pitäisi. Ja sitten hän alkaa saada viestejä. 

Yöllä Olga herää puhelimensa mitättömän hiljaiseen inahdukseen. Kestää hetken ennen kuin unesta jähmeät aivot ymmärtävät lukemansa. 
Näin sinut. Olit parin metrin päässä ja haistoin hajuvetesi. Ja nyt olet lehdessä joka juuri kopsahti luukusta. 
Hänen ammatissaan näitä välillä tulee. Heti aamulla hän tarkistaisi, onko hänen yksityinen numeronsa livahtanut lääkärikeskuksen nettisivuille.

Lasten fiilikset muutosta ovat ristiriitaisia. Tytär Meri on aikaansaava nuori nainen, joka remppaa itse huoneensa ja hoitaa perheen ruokaostoksetkin niin, että kun Meri lähtee kesäksi au pairin hommiin Italiaan, Olga ei kunnolla tiedä mitä Johannes haluaa edes syödä. Johannes on aika lailla Merin vastakohta, arka poika joka viihtyy läppärin ääressä ja ikävöi siskoaan, pelkää ettei tämä palaa kotiin. Ja ulkona pimeässä sitä paitsi tuntuu liikkuvan joku. 

Metsässä tosiaan liikkuu monenlaista, pienestä hämähäkistä kettuihin. Metsässä on myös poika, läheisestä vastaanottokeskuksesta hatkat ottanut teini-ikäinen. Hän on pakomatkalla; netissä hänestä leviää arkaluontoinen video ja poika pelkää että hänet vielä tapetaan sen tähden. Poika on kuitenkin loukannut jalkansa sen verran pahasti, että pakomatka on tyssännyt Olgan talon viereiselle kalliolle. Jalka tulehtuu ja ulkona yöt nukkuva kuumeinen poika pahoinpidellään. Johannes näkee tapahtuman ja kutsuu äitinsä apuun. Poika ei halua sairaalaan ja Olga lupaakin hoitaa häntä kotonaan. 

Ovatko tässä talossa asuvat äiti ja poika? He ovat kaukana toisistaan silloinkin, kun he puhuvat toisilleen. Sitten kun hän jaksaisi, hän kysyisi missä isä, sisarukset ja isovanhemmat ovat. Täällä isät eivät katoa sotiin, mutta ehkä heitä kuolee kylmyyteen ja pimeyteen tai ehkä painostava hiljaisuus ajaa heidät kodeistaan.

Rannalla poika on aika eri tyyppinen romaani kuin Salmisen esikoisromaani Surulintu josta pidin arvosteluni mukaan asteikolla 1-5 seitsemän tähden verran eli melkoisesti. Niin pidin tästäkin.

Tämä ei tosin ole ihan ensimmäinen viime aikoina lukemani kirja jossa a) päähenkilö on psykiatri / terapeutti ja b) mukana on maahanmuuttajia. Sen ymmärtää että pakolaisaihe on tällä hetkellä teema johon kirjailijat haluavat tarttua ja veikkaan että ilmastonmuutos on seuraava buumi, mutta mikä selittää terapeuttien suosion? 

Edellinen kappale ei ole moite, ei ollenkaan. Tässä kirjassa on varmasti kiinnostavin ja monipuolisin maahanmuuttajanäkökulma jonka olen aikoihin lukenut ja vähintään yhtä kiinnostava on Olgan ja hänen lastensa elämä. Joutaisitte lukea tämän tekin.

Tuuli Salminen: Surulintu

Tuuli Salminen: Surulintu

Like 2017

263 sivua

Kirjailija Jaakob Kara tekee kuolemaa, keuhkosyöpä on iskenyt mieheen ahnaat kouransa. Jaakob tietää että lähtö on lähellä ja haluaisi saada asiat soviteltua elämänsä naisten välillä ennen kuolemaansa. Nämä Jaakobin naiset ovat hänen vaimonsa Ellen, sisar Rhea ja sisarentytär Miriam. Tilanne on kuitenkin vaikea, sillä Ellenin ja Rhean välit ovat solmuuntuneet jo alkuaikoina. 

Kun Rhea huomasi sormuksemme, hän meni tolaltaan. Hänen otsansa alkoi puskea hikeä ja kädet tärisivät. 
"Oletko nyt aivan varma?" hän kysyi Jaakobilta, ja minä siinä vieressä kuin näkymätön henkäys. 
Jaakob nauraa hyrisi vätysmäisesti ja yritti kääntää sisarensa sanat leikiksi. "Rhean huumorintaju on hiukan arveluttava." 
Niin kipakasti en ole milloinkaan noussut päivällispöydästä. Muistan vieläkin piikkiset askeleeni kylpyhuoneeseen, käsien huljutuksen lohkeilleessa lavuaarissa, puuterivipan huiskauksen nenänpäähän. Vielä katse Jaakobiin, joka toljotti hätääntyneenä Rheasta minuun ja minusta Rheaan eikä saanut sanaa suustaan. Sitten oven raivoisa läimähdys, porraskäytävän kaiku ja loputtomat portaat alas läpi silakanhajuisen rapun.

Ellen on ollut miehensä kirjojen kustannustoimittaja, Ellenin isä niiden kustantaja. Ellenin isä on muutenkin enemmän tai vähemmän sanellut heidän elämäänsä. Jos Jaakobilla olikin näkemyksensä siitä että häät järjestetään pari vuotta kihlauksesta ja Ellen muuttaa hänen pieneen kotiinsa Kallioon, ilmoitti Eerikki niin hääpäivän kuin muuttopäivän jolloin Jaakob voi tuoda tavaransa Korkeavuorenkadun tilavaan huoneistoon. Isä herätti Ellenin aamuisin laittamaan tälle aamupalaa ja iltaisin Jaakob istui ruokailemaan kauluspaitaan pukeutuneena Eerikin määräämällä kellonlyömällä. Kun Jaakob yritti ehdottaa Ellenille oman kodin etsimistä, teki Ellen selväksi, ettei hänellä ole mitään tarvetta muuttaa. 

55-vuotiaana Jaakob on saattohoidossa kotonaan, tietenkin Korkeavuorenkadulla. Työhuoneen hän on kuitenkin hankkinut muualta. Siellä hän kirjoitti, ja kuten myöhemmin käy ilmi, hoiti muunkinlaisia asioita. Työhuone on Jaakobille jotain omaa, paikka jossa eivät vello Ellenin lapsuudenaikaiset traumat. 

On monta Elleniä. Eilen vieressäni istui se Ellen, jota eniten rakastan. Hän antoi itsestään, ojensi Rhealle lahjoja sanoillaan. Hiuksesi ovat upeat. Olen niin onnellinen siitä, että sait työpaikan. Tulen kanssasi kauppoihin. Sinun värisi ovat ruiskukan sininen ja vahva pinkki, etsimme juuri oikeat sävyt. 
Kun he olivat lähteneet, lojuimme vuoteella poikittain. 
Ikkunasta tuuli,
linnunpoikasen viserrys,
Ellen niin auki minulle, 
minulla vain yksi salaisuus, musertavan painoinen. 

Jaakobin raskas salaisuus liittyy sekä Rheaan että Miriamiin, mutta eläessään hän ei pysty sitä avaamaan. Sen sijaan hän antaa Miriamille vanhat päiväkirjansa joista Miriam löytää paitsi enonsa ja äitinsä salaisuuksia, myös oman elämänsä puuttuvia palasia. 

Surulintu on Tuuli Salmisen esikoisromaani. Voisi luulla hänen kirjoittaneen enemmänkin, niin kaunista ja valmista tekstiä löytyy Surulinnun kansien välistä. Pidän erittäin paljon suomalaisista sukuromaaneista ja mitä ovelampia ne ovat sitä parempi. Annan Surulinnulle tähtiä asteikolla yhdestä viiteen noin seitsemän.