Historiallisia romaaneja vol 5

Tänään kaikki neljä romaania ovat suomalaisten kirjailijoiden kynästä lähtöisin, vaikka niissä seikkaillaankin ulkomaita myöten. Kaksi kirjoista on itsenäisiä, yksi aloittaa sarjan ja neljäs on trilogian päätösosa. Yhtään esikoiskirjailijaa joukkoon ei mahtunut, vaan kaikki ovat jo enemmän tai vähemmän konkareita. 

Aikajärjestyksessä liikkeelle lähdetään 1910-luvun Suomesta päätyen Italiaan, mutta loppuaika pysytään Suomessa.

***

Ann-Christin Antell: Valkea lilja

Gummerus, 2025

Lukija: Sanna Majuri 

Kesto: 11 h 10 min

Lilyn piti tehdä suuri päätös elämässään. Hän opiskeli Turussa piirustusta ja haaveili taiteilijan ammatista. Hänellä oli toinenkin vaihtoehto elämänsä kululle, sillä rakas ystävä Nicklas oli juuri kosinut häntä. Lily voisi varmaan maalata Nicklaksen vaimonakin, mutta tiesi ettei voisi samalla tavoin omistautua taiteelle. Olisi huolehdittava kodista ja taloudesta, myöhemmin myös lapsista. Toisaalta Nicklasta kiltimpää ja ystävällisempää aviomiestä oli vaikeaa kuvitella, joten kannattiko tilaisuutta päästää menemään ohi? Vaan miksi tämän piti kosia juuri ennen hänen suurta seikkailuaan! Lilyn isoäiti oli lähdössä Firenzeen saamaan kylpylähoitoja, ja Lily tämän seuraneidiksi. 

Pidin paljon Antellin ensimmäisestä sarjasta, joten olihan tähän uuteenkin tutustuttava. Se osoittautui kelpo viihteeksi, jota laajensi mukavasti matka Italiaan. Tutun kaupungin katuja oli mielessään kiva kuljeskella. Toisen osan veikkaan kertovan Lilyn sisaresta, ja koska heitä on kaksi, veikkaan tästäkin trilogiaa.

***

Anneli Kanto: Veriruusut

Gummerus, 2020

Lukija: Erja Manto

Kesto: 14 h 24 min

Tehdas hallitsi Myllykylän asukkaiden elämää kapalosta kuolinpaitaan.

Kun hevoskuski Fransin tytär Sigrid oli täyttänyt viidentoista, käynyt neljä luokkaa kansakoulua ja päässyt ripille, isä ehdotti että tämä voisi kysyä töitä tehtaalta. Työura alkaa, ja uusien ystävien mukana Sigrid päätyy punaisten toimintaan, lopulta mukaan naisten asetta kantavaan paikalliskaartiin. 

Minun on pitänyt kuunnella Veriruusut jo vuosia sitten, mutta olin päässyt  unohtamaan sen olemassaolon. Nyt äänikirjapalvelu tarjosi sitä kuunneltavakseni, ja kun lukija on ihana Erja Manto, näytepätkä sai minut vakuuttuneeksi. 

Kirja oli erittäin koukuttava, lopussa raadollinen mutta pidin realistisena. Suosittelen kaikille, ellet ole jo lukenut. Oman maan sisällissota kannattaa edes suunnilleen tuntea. 

***

Markus Nummi: Käräjät

Otava, 2024

Lukijat: Eeva Soivio, Kristo Salminen

Kesto: 17 h 57 min

Tarvajoki oli maanviljelystä ja karjanhoidosta elävä, lähes kymmenentuhannen asukkaan kunta, mutta näistäkin tuhatkunta oli lähtenyt Amerikkaan. Räätäin tytär Vilja haaveili, että voisi opettaa muita lukemaan ja kirjoittamaan, ja oli kuullut, että Jyväskylän seminaariin otetaan naisiakin opiskelemaan. 

Nykyään jo eläkkeellä oleva komisario Juho Iivonen oli ollut vasta 28-vuotias, uraansa aloitteleva poliisimies, kun hänet oli lähetetty Tarvajoelle tutkimaan ei vain yhtä rikosta, vaan kokonaista rikosten vyyhtiä. Tuolloin elettiin vuotta 1938, mutta jo vuosikymmeniä aiemmin samalla pikkupaikkakunnalla on tapahtunut järkyttäviä asioita. Opettajan sisar, jota alettiin Vilja-tädiksi kutsua, oli tuolloin järkkynyt mieleltään, ja hänen elinpiirinsä oli kutistunut kansakoulun pihapiiriin, omaan huoneeseen yläkerrassa sekä alakerran saliin, johon hän tulee vain kun paikalla ei ole liian montaa vierasta ihmistä. 

Yläkerran ikkunastaan Vilja näkee kylän tapahtumat tarkemmin kuin kukaan tajuaa... Iso rooli kirjassa on myös Iivosella, jota haastatellaan Tarvajoen tapahtumista. 

JUHO IIVONEN VASTAA:

Mistäkö kaikki alkoi?

Käräjäoikeuden tapahtumia Tarvajoella kesällä 1938 ei voi ymmärtää irrallaan poliisitutkinnan vaiheista. Niin kuin ei annettuja tuomioitakaan.

Saanko ehdottaa? Mentäisiinkö järjestelmällisesti? Niin juuri, niin kuin kuulusteluissa. Se auttaa niin sanotusti pysymään asiassa. Asiat asioina, ei niitä tunteilu selkiytä.

Tein tällaisen listan itselleni jäsennykseksi. Haluatteko vilkaista? Voitaisiin tietysti mennä senkin mukaan.

Aloitatte vain tuosta.

Koko nimeni? Juho Viljami Iivonen. Komisario, nyt eläkkeellä. Kotipaikkakunta Vantaa.

Kyllä, siihen aikaan 28-vuotias.

Kyllä. Se oli ensimmäinen tehtäväni lääninetsivänä.

Käräjät on hieno romaani, jota on jo monessa blogipostauksessa näkynytkin. Suosittelen tutustumaan! Tekstin jakaminen kahdelle lukijalle oli hyvä toteutus.

***

Silja-Elisa Laitonen: Taakka 

Suvirantatrilogia, osa 3

Tammi, 2025

Lukija: Katja Aakkula 

Kesto: 13 h 54 min

Sarjassa on edetty 1950-luvulle, ja harvinaisessa naispoliisin ammatissa toimiva Raakel oli saanut ylennyksen, ainakin tavallaan. Hänet oli siirretty jaostoon, jossa tutkittiin tietynlaisia rikoksia, kuten sikiönlähdetyksiä, lapsemurhia, haureutta ja väkisinmakuita. Muunlaisia rikoksia naiset eivät edelleenkään saaneet tutkia. 

Raakelin äidille Gretalle oli annettu asunnoksi "surkea rotanloukku", kuten hän itse nykyistä kotiaan kutsui. Raakel oli selvästi vedättänyt häntä puolison perinnönjaossa Armaksen kuoltua. Jos hän olisi saanut sen mitä aviovaimolle kuului, hän olisi lähtenyt Baden-Badeniin. 

Greta ei muistanut milloin oli viimeksi poistunut kotia kauemmas, milloin käynyt rannalla, tehnyt mitään muuta kuin odottanut iltaa. Lääkkeiden rytmitys oli ainut tahti mitä hän enää seurasi tässä maailmassa. Muutamat kerrat hän oli ollut hoitojaksolla mutta se oli ollut niin kamalaa, että hän mieluummin yritti pitää itsensä edes jotenkin kasassa. Lapinlahden mielisairaala oli täynnä kaiken maailman kuvatuksia, jotka luulivat itsestään liikoja. Greta ei sietänyt katsella heitä.

Hän siirtyi ikkunan eteen, Nelly oli pessyt sen huonosti. Taas.

Tätäkö varten hän oli uhrannut oman elämänsä? Ainut tytär teki töitä huorien ja varkaiden keskuudessa kuin mikäkin työväenluokkainen, vaikka Greta oli luonut edellytykset aivan muunlaiselle elämälle. 

Oliko tyttö sittenkin perinyt sen kansankerroksen luonteen, johon Greta itse oli syntynyt ja jota Armaksen geenit eivät voineet peitota?

Taakka on mielestäni ehdottomasti onnistunein ja hienoin trilogian osista. Nyt kun on kuunnellut kaikki kolme, ne tuntuvat melko eri tyyppisiltä, jäin miettimään miten tarkoituksellista se on? Toki Rakel kokee kasvun aikuiseksi naiseksi mikä näkyy ja pitääkin näkyä, joskin minun oli vaikea hyväksyä kaikkia hänen valintojaan. 

Silja-Elisa Laitonen: Haavat

 Silja-Elisa Laitonen: Haavat

Tammi, 2023

Lukija: Katja Aakkula

Kesto: 14 h 48 min

Raakel oli viettänyt viimeisen vuoden Lapinlahden mielisairaalassa. Oli tapahtunut niin paljon, sota oli päättynyt ja rakas Elisabet-täti oli tehnyt itsemurhan, vaikka isä Armas koitti pitää yllä julkisivua onnettomuudesta, olihan itseltään hengen riistäminen suuri synti. Armaskin oli kovilla, kun sisar ja oma äiti olivat juuri kuolleet, tytär mielisairaalassa ja vaimo toisaalla hoidattamassa hermojaan. 

 Oli täysin kuolleena syntynyt ajatus saada Raakel taas asumaan kotiin Gretan kanssa, mutta pakkohan niin lopulta olisi tehdä, eihän tyttö loppuiäkseen mielisairaalaan jäisi.

Miten ihmeessä Armaksen elämänpoluksi oli valikoitunut tällainen murhenäytelmä? Hän oli tuleva asumaan kahden hullun naisen kanssa! Armas häpesi välittömästi, että oli edes ajatuksissaan käyttänyt tuota sanaa, josta kaikui kurjuus ja köyhyys, sellainen, jonka ei ikimaailmassa pitänyt koskea Suvirantojen perhettä. Gretan tilanteen saattoi vielä jotenkuten ymmärtää, sillä tämän hysteriaan oli ehtinyt jo tottua, mutta että Raakel, joka oli vasta painanut hohtavan valkoisen ylioppilaslakin päähänsä… miten lotaksi lähteminen olikin muuttanut tytön elämän suunnan näin pahasti. Raakelin sielu oli peruuttamattomasti vaurioitunut ja sitä Armas ei kyennyt sulattamaan.

Äkisti Armaksen tuli ikävä omaa äitiään, hän kaipasi Mammaa lähes kuin pikkulapsi, hän kaipasi lohduttajaa, ketä tahansa, joka johdattaisi hänet yli tämän rikkonaisen sillan.

Raakelin oli vaikea hyväksyä paitsi tädin itsemurhaa, myös Lotta Svärd -järjestön lakkauttamista. Nyt kun vihollisesta oli tullut valvoja, Valvontakomission huhuttiin pitävän kotitarkastuksia, joiden tarkoituksena oli löytää piilevät fasistit, jotka jopa karkoitettaisiin Siperiaan. Kaikki oli hävitettävä, vähintään piilotettava. 

Päästyään pois Lapinlahdesta ja aloittaessaan arkkitehtiopinnot teknillisessä korkeakoulussa Raakel kokee saaneensa toisen mahdollisuuden. Opinnot sujuvat hyvin ja hän saa uuden ystävän ja kämppiksen Lailasta, toisesta naisopiskelijsta. Kaikki ei kuitenkaan ole puhtaasti kiinni omasta osaamisesta. 

Voitto, jota Raakel oli muutaman kerran tavannut sodan aikana, otti vihdoin myös yhteyttä. Aluksi mies oli Raakelia innokkaampi vakavaan suhteeseen, mutta Raakelkin huomaa ajan mittaan omaavansa tunteita miestä kohtaan. Mutta onko tästä luotettavaksi puolisoksi, ja entä lapset, voiko heidän kaltaisensa pari hankkia jälkikasvua?

Jatko-osa ei ollut ihan yhtä julma kuin Valinnan loppupuoli. Minulle meinasi silloin Raakelin viimeisen lottapestin kurjuus ja tytön kohtelu olla jo liikaa. Tosin, enempiä spoilaamatta, tässäkin kirjassa Raakel joutuu kiusaamisen kohteeksi, joten ei Laitola sankaritartaan vieläkään helpolla päästä. 

Haavat ei kuitenkaan mennyt samalla tavalla ihon alle kuin esimerkiksi ennen tätä kuuntelemani Anneli Kannon Punaorvot. Sota on eri, mutta molemmissa kuvataan sodan jälkeistä ajanjaksoa. 

Rivit ovat nyt yhtenäisemmät, mutta tomeran ja sisukkaan jälleenrakennuksen sijaan Laitola kuvaa sitä kansanosaa, joka ei päässyt sodan jälkeen enää mukaan osaksi toimivaa yhteiskuntaa. 

1940-luvun lopun kansanhuollosta tuli paljon uutta tietoa, ja sen voin sanoa varmuudella, etten ole näin isolti fiktiota aiheesta aiemmin lukenut, vaikka sitä olisi ohimennen sivuttukin.

Kuten jo kirjan takakansitekstissä kerrotaan, Raakel päätyy tekemään poliisin työtä. Naispoliisin näkökulma jälleenrakennusvuosiin on ollut Laitolalle varmasti luontainen ja kiinnostava ajanjakso tutkia enemmän historiaa, toimiihan hän poliisina itsekin. Olisikin kiinnostavaa tietää, suunnitteliko hän jo alunperin saattelevansa Raakelin näille teille aikana, jolloin nainen ei voinut toimia poliisina. Lajinsa ensimmäinen, kolme viikkoa kestänyt koulutus, oli monin tavoin opettavaista seurattavaa. Lopputeksteistä käy ilmi miten laajalti Laitola on tälläkin kertaa aiheeseensa perehtynyt, ja jäljen näkee myös kirjasta, jonka parissa sekä viihdyin että viisastuin. 

P.s Tiesitkö, että megalomania on mielen sairaus, eikä vain takavuosien hokema miten megalomaanista kaikki oli, kun se oli suurta ja mahtavaa. Tarkemmin ajateltuna tällaisten megalomaanisten johtajien takia on käyty molemmat suursodat. 

Silja-Elisa Laitonen: Valinta

Silja-Elisa Laitonen: Valinta

Tammi, 2022

Lukija: Katja Aakkula

Kesto: 14h 57min

Äidin mielestä naisen olemuksen kuului olla hento kuin varpusella, mutta Raakel ei sopinut muottiin. Hänestä ei koskaan tulisi äidin kaltaista kaunotarta, sillä hän oli perinyt isänsä Armas Suvirannan pyöreät, punakat posket ja suuren koon.

Elettiin alkukesää 1941 ja Raakel oli juuri valmistunut ylioppilaaksi. Nyt äiti ei enää voisi vedota opiskeluun, Raakel voisi vihdoin päättää itse elämästään ja hän halusi osallistua maailman pauhaaviin tapahtumiin. Hänestä tulisi lotta ja paras lahja jonka hän ylioppilasjuhlissaan sai, oli lottapuku täti Elisabetilta.

Mitä Raakel aikoo opiskella syksyllä? Mitä aineita Raakel kirjoitti? Mitä väliä sillä on, Raakel ajattelee. Hän haluaa lähteä sotaan, pakoon sotaa, jota hän on käynyt koko elämänsä. Hän haluaa kaivautua ylös Korkeavuorenkadun samettisohvan poterosta ja lähteä sinne missä soditaan rauhasta, itsenäisyydestä, jostain tärkeästä! Eihän hän nyt halua puhua opiskelusta tai sulhasista, mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa!

Isän sisar Elisabet oli järjestänyt Raakelille paikan Syvärannan lottaopistosta, jossa muut nuoret naiset olivat jo antaneet lottalupauksensa ja käyneet lottien iltakoulua, johon vanhemmat eivät olleet Raakelia päästäneet. Tuleva viestilotan pesti ei ollut ihan sitä mitä Raakel oli toivonut, mutta tiesihän hän, ettei häntä rintamalle ilmavalvontalotaksi päästettäisi. 

Kurssi jäi kesken, kun lottakurssilaisetkin tarvittiin tositoimiin ja Raakelkin sai paikan viestintälottana Hangosta. Isä oli lähinnä huolissaan, mutta äiti oli ehdoton ja kielsi Raakelia lähtemästä.

Raakel oli kerännyt kaikki voimansa ja kuullut sanovansa ensimmäistä kertaa elämässään sinä et määrää minua. Ja siinä samassa kytemässä ollut palo syttyi roihuksi. Gretan kasvoilla paloi inhon ja taistelunsekainen ilme, haaste oli heitetty.

Raakel lähti Hankoon. Aluksi työ oli harvakseltaan puheluiden yhdistelyä, kunnes eräänä yönä alkoi rytistä.

Raakelin oli pakko käydä haukkaamassa happea. Meren aallot kuljettivat mukanaan kumeaa tykistön ääntä, ja Raakelista tuntui kuin maa olisi tärähdellyt sen tahdissa. Jostain kaukaa, mistä saattoi kuulla sodan äänet, saattoi nähdä myös välähdyksiä tulesta. Ja kun aivan tarkasti kuunteli, poisti kuulemastaan metsän havinan ja aallokon loiskeen, saattoi kuulla kaukaisuudesta myös niiden poikien äänet, jotka kävivät kenties elämänsä ensimmäistä ja viimeistä taistelua. Raakelin iho nousi kananlihalle, ja hän poistui nopeasti sisälle taloon, joka seisoi vankasti suurten kivien päällä. Se olisi helppo kohde mereltä katsottuna, mikäli vihollinen niin haluaisi. 

Kun lottatyö Hangon edustalla kävi vaaralliseksi, junailivat äiti ja Elisabet hänet loman verukkeella takaisin Helsinkiin. Raakelilla ei tämän hoksattuaan ollut pienintäkään aikomusta jäädä äidin seuraneidiksi, tai edes  Helsinkiin, vaan hän karkasi salaa rautatieasemalle, hyppäsi ensimmäiseen muuten jo täpötäyteen junaan kohti itärintamaa ja päätyi sinne mihin halusikin, muonituslotaksi kohti Äänislinnaa ja sen ohikin. Suomen vanhat rajat oli saavutettu, Neuvostoliiton raja ylitetty, pohdittiin millaista Suur-Suomea vielä haluttiin, mutta lotat paiskivat töitä ja pakkasivat keittiönsä siirtyäkseen eteenpäin kun käsky siihen kävi. 

Raakel tiesi mitä halusi kun sota päättyisi, hän talletti visusti palkkasetelinsä ja aikoi hankkia oman asunnon kun aloittaisi opintonsa Teknillisessä korkeakoulussa Helsingissä. Sota ei kuitenkaan päättynyt ollenkaan niin pian kuin aluksi kuviteltiin, ja Raakelinkin työnkuva vaihtui pariin otteeseen, aina vaikeampiin tehtäviin, niin fyysisesti kuin henkisesti.

Siitä onkin kauan, kun olen lukenut mitään rintamalle sijoittuvaa ja juuri lottatoimintaan keskittyvää kirjaa vaikka lottien historia minua kiinnostaakin. Tosin näistä rintamalotista ei fiktiota juuri ole tarjollakaan. 

Valinta oli esikoiseksi mielestäni oikein hyvä ja taitavasti rakennettu, niin ettei yhtään tylsiä kohtia päässyt tulemaan. Kerrontatyylistä tuli mieleen esimerkiksi Mustosen Syrjästäkatsojan tarinat -sarja, mutta kiinnostus Raakelin elämän tapahtumiin kantoi kyllä ilman peilaamista julkisuuden henkilöihin. Alussa Raakel tuntui naiivilta hienostotytöltä, joka tahtoi rintamalle toki auttamaan mutta myös seikkailun vuoksi, mutta kun tyttö oli niin sinnikäs ja pärjäävä, kuuntelija unohti pian Raakelin lähtökohdat, joten kirja oli myös Raakelin kasvutarina.

Myös teemat ovat kiinnostavia ja niitä on useampia, toki kirja keskittyy lotan elämään ja työtehtäviin, mutta osansa saavat Gretan ja Raakelin vaikea äiti-tytärsuhde sekä salaisuus, jota välillä raotellaan, kun kirja hetkittäin Raakelin ollessa itärajan takana palaa Helsinkiin ja piipahdetaan Gretan ja Elisabetin luona. Kuten arvata saattaa, tarinaan on mahtunut myös rakkautta.

Valinta on aloitus sarjalle, jonka seuraavaa osaa mielenkiinnolla odotan.