Jännitystä ja uusia dekkarisarjoia!

Tarjolla on kaksi erillistä trillerin tapaista, sekä kaksi sarja-aloitusta. Luultavasti jatkan noiden dekkarisarjojenkin parissa kun aikaa kuunteluun on, mutta suosikkini näistä oli kyllä Dickerin kirja. Sekin kuuluu näköjään eräänlaiseen sarjaan, kun kolmessa teoksessa Marcus Goldman penkoo murhatapauksia. Kolme muuta kirjaa ovatkin kotimaista tuotantoa.

***

Saija Kuusela: Syylliset 

Tammi, 2025

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 9 h 10 min

Johannes ja joukko muita biologeja olivat saapuneet Rookin metsään tekemään kartoitusta siitä, olisiko alue yhtä erinomainen suojelukohde kuin päälle päin vaikutti. Kuulemistilaisuudessa paikallisten kanta oli tullut valitettavan selväksi ja he osasivatkin odottaa vaikeuksia, vähintäänkin suunsoittoa.

Sitä he eivät kuitenkaan olleet odottaneet, että metsä itse tuntuisi olevan jollain oudolla tavalla heitä vastaan. Kuin se tarkkailisi heitä, pitäisi silmällä ja varoittelisi nuuskimasta enempiä. Samaa varoittelivat paikalliset, mutta kartoittajat pitivät sitä vain tarkoituksellisena pelotteluna. Mutta sitten kahden kartoittajan ruumiit löydetään metsästä ja alkaa poliisitutkinta. Johannes oli tuolloin ollut kokouksessa Helsingissä, ja hän olikin ainoa jolla oli pitävä alibi. Onko tappaja joku kyläläisistä, joku heidän omasta väestään vai metsä itse?

Metsän laidalla omassa rauhassaan, vaatimattomassa mökissä asuu nuori nainen Ria, kaksin ison koiransa kanssa. Johannes kiinnostuu naisesta ja haluaisi tavata tämän, mutta nainen väistelee, ja kohtaaminen venyy. Metsällä on siinäkin sormensa, tai no, oksansa pelissä. 

Olen kuunnellut kaikki Kuuselan Nea Guttorm -sarjan dekkarit, joissa on mukana vähän yliluonnollisia kykyjä, mutta tässä se metsän luoma psykologinen jännite oli paljon suurempi tekijä. Syyllisissä oli myös sellaista kansantarumaista otetta ja unillakin oli huomattava rooli. Pidin tästä, mutta ehkä vielä enemmän tuosta norjalaispoliisin sarjasta, joten toivottavasti siihenkin saadaan jatkoa.

***

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta 

Tammi, 2020

Lukija: Jukka Pitkänen 

Kesto: 21 h 52 min

Suositun esikoisromaanin kirjoittaneen nuoren Marcus Goldmanin pitäisi toimittaa kustantajalleen toinen potentiaalinen menestysteos, mutta valkoisen paperin kammo on saanut hänet valtaansa. Niinpä hän ottaa yhteyttä opiskeluaikaiseen opettajaansa Harry Quebertiin, joka kutsuu hänet luokseen Auroran pikkukaupunkiin New Hampshireen. Marcus ihastuu pikkukaupunkiin, mutta kirjoittaminen ei luista sielläkään kunnes tapahtuu jotain kammottavaa. 

Yhtäkkiä valtakunnan media kohisee Harry Quebertistä, joka on vuosikymmeniä aiemmin kirjoittanut oman menestysromaaninsa Pahan juurilla. Hänen puutarhastaan on löytynyt 33 vuotta aiemmin kadonneen teinitytön ruumis vierellään Harryn kirjan käsikirjoitus. Marcuksen mentoria epäillään aivan aiheesta murhasta, mutta Harryn vakuuttaessa syyttömyyttään Marcus uskoo häneen. Mutta miten muuten hän voisi todistaa Harryn syyttömyyden, kuin kirjoittamalla kirjan vuoden 1975 tapahtumista. 

Harryn kertoessa tarinaansa Marcukselle käy ilmi, että tällä oli sopimattomaksi luokiteltava suhde haudasta löytyneeseen 15-vuotiaaseen Nola Kellerganiin. 

Olen kiertänyt tätä kirjaa kuin kissa kuumaa puuroa, kiinnostuneena mutta ajatellen että se on kovin vaativaa luettavaa. Sitten, ehkä noin vuosi sitten, mieheni kertoi alkaneensa kuunnella juuri Harry Quebertiä, mihin minun reaktioni oli suuri hämmästys. Hän kuuntelee harvoin mitään noin pitkää teosta, ja pitää dekkareissa Max Seeckin ja Seppo Jokisen tyyppisistä selkeistä ja vähemmän polveilevista tarinoista. (Silloin harvoin kun hän osuu kuuntelemaan naiskirjailijaa hän hymähtelee, että kyllä huomasi naisen kirjoittamaksi, oli niin kovin kuvailevaa, tarkoittaen värejä, tuoksuja, materiaaleja, maisemia yms)

Mies kehui kirjaa kovasti, joten olihan minun lakattava se kiertely. Ja kyllä, minäkin pidin tästä kirjasta todella paljon! On taitavaa, että näin pitkä kirja onnistuu koukuttamaan ja säilyttämään jännitteen loppuun saakka! Eikä Harry Quebertin tarina ollut ollenkaan vaikeaa tekstiä, päinvastoin, hyvinkin koukuttavaa ja sellaista melko periamerikkalaista romaanikerrontaa vaikka kirjailija on sveitsiläinen ja alkuteos ranskaksi kirjoitettu.

Oli myös nautinnollista päästä kuuntelemaan Jukka Pitkäsen ääntä pitkästä aikaa. Ihanan kimurantti tiiliskivi ja Jukka Pitkäsen ääni, siinä oikea tuplanautinto! 

***

Marke Talvi: Rituaalisilmukat

#1 Finnmarkin murhat 

Lind & co, 2025

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 9 h 22 min

Kuten aiemmassakin Marke Talven kirjasarjassa, tässäkin on keskeisesti mukana neuleet. Tällä kertaa pääosassa on helsinkiläinen rikospoliisi Sunniva Paasii, joka on joutunut jäähylle työstään pitkittyneen koronan vuoksi. Hän oli lähtenyt toipumaan syrjäiseen Jervfjordenin kylään Finnmarkissa, Norjan Lapissa. 

Kun tunturista löytyy kuollut metsästäjä yllään aivan uusi villapaita, Sunniva kiinnostuu tapauksesta. Pian löytyy toinen uhri, niin ikään puettuna uuteen neulepuseroon. Paikallispoliisi Olav Rød pitää kahta tapausta aluksi erillisinä, mutta Sunniva on aistivinaan jotain suurempaa, jotain joka liittyy vanhoihin pohjoisen taruihin ja Finnmarkin noitavainoihin. 

Jervfjordenissa ei koskaan tapahtunut mitään, ja siksi Olav Rød oli viisitoista vuotta aiemmin päättänyt sinne muuttaakin. Työ Oslossa oli äitynyt levottomaksi ja väkivaltaiseksi, ja ahdistavan avioeronsa jälkeen Olav oli kaivannut elämäänsä tasapainoa. Toisaalta hän oli tajunnut, että jos mieli elää vanhaksi, olisi elämäntaparemontti aiheellinen, ja Jervfjordenin kaltaisessa kylässä houkutukset olivat kaukana, mutta luonto lähellä. Hän nautti kalastuksesta ja metsästyksestä, ja kylän ainoan baarin omistaja väänsi hanan kiinni, jos jollekulle meinasi maistua liikaa. Suomalaisturisti, kuka lie, ärsytti häntä. Miksi nainen yritti sekaantua poliisiasioihin?

Tämä oli oikeastaan yllättävän hyvin alkanut sarja, joka saa jatkoa joulukuussa. 

***

Eeva Kiviniemi: Konnanleinikki

Lind & co, 2026

#1 Lyydia Halme tutkii

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 8 h 52 min

Lyydia oli juuri saanut valmiiksi vanhojentanssiaispuvun satoine käsinommeltuine paljetteineen. Artesaanina hän oli iloinen, että vieläkin joka vuosi muutamat vanhemmat tilasivat persoonallisen puvun ompelijalta. Varsinaisen palkkansa Lyydia sai silti korjausompelusta, jossa hänellä oli myös persoonallinen tyyli.

Lyydialla oli myös toinen ammatti, sillä hän oli opiskellut arkeologiaa Turun yliopistossa. Alalle oli vielä vaikeampaa työllistyä kuin artesaaniksi, mutta nyt häntä oli lykästänyt. Turkuun suunnitellun raitiotien kaivausten johtaja, Sakari Rouvinen, oli sähköpostissaan vahvistanut, että kaivauksia tehtäisiin peräti kolmena kesänä, päätettiin raitioliikenteen rakentamisesta mitä tahansa.

Lyydian rakas oli Olli, jonka hän oli tuntenut jo 24 vuoden ajan, mutta he asuivat edelleen omissa kodeissaan. Olli ei ollut saanut koskaan omaa graduaan valmiiksi, mutta oli opiskellut englannin kieltä niin, että sai tasaisesti uusia käännöstöitä, pääasiassa dekkareita. Ollin ansiosta Lyydian ei tarvinnut sulkea liikettään Voimaväriä kesäksi kaivaustyön takia, sillä mies lupasi hoitaa puotia sekä Lyydian rescuekoira Hubbea, kun sen emäntä oli kaivauksilla. 

Sanni Söderholm ja hänen puolisonsa Panu Kuusela työskentelivät kumpikin vanhempina rikoskonstaapeleina Turun pääpoliisiaseman rikostuimissä. Sitä työpaikkaromanssia oli kestänyt jo viisitoista vuotta. Sanni ja Panu saavat tutkittavaksi kaivauksilta löytyneen ruumiin, joka on kuitenkin kuollut ihan hiljattain, ei satoja vuosia sitten. Nainen on murhattu, viillelty, ja hän oli paitsi ratikkaa voimakkaasti puoltava kunnallispoliitikko, myös Lyydian uusi ystävä. Tuttavuuden johdosta käynnistyy tapahtumaketju, jossa Lyydia ja hänen arkeologiystävänsä Hilkka kidnapataan. 

Teemoissa oli tarjolla mm uskonnolliset kultit ja lähisuhdeväkivalta, Kiviniemen aiemmasta Kati Berg -sarjasta tutulla saarnaavalla tavalla. Ei siis auttanut sarjan vaihto, mutta muuten kyllä pidin tapauksesta, tapahtumapaikasta ym enemmän vaikken turkulainen olekaan eli ei edes ylimääräisiä sympatioita siitä. Ehkä uskallan kuunnella jatkoa tähän sarjaan, heitin tuon mainitsemani Kari Bergin vihdoin kesken. 

Dekkareiden jatko-osia vol 2

Tarjolla tänään monipuolinen kattaus jännitystä, eli toinen setti dekkareiden jatko-osia.

Tällä kertaa olen valinnut kaksi suomalaista ja kaksi käännöskirjaa, joista toinen sijoittuu Lontooseen ja toinen kanadalaiseen sisäoppilaitokseen. Päähenkilöt vaihtelevat 1800-luvun seurapiirineidosta 1950-luvun nuoreen salapoliisityttöön ja nykyhetkeen jossa poliisit apunaan true crime -podcastaaja ja yliopiston lehtori ratkovat kimurantteja rikoksia.

***

Lynn Messina: Murhatun rakastajan tapaus

#3 Beatrice Hyde-Clare ratkaisee

Aula & co, 2024

Lukija: Rosanna Kemppi

Kesto: 9 h 14 min

Kuten Bea itse muotoili sen mitä oli päässyt tapahtumaan, hän oli hullaantunut idiootti. Hän ei ollut nähnyt Kesgraven herttuaa, tuota Lontoon seurapiirien tavoitelluinta poikamiestä kolmeen viikkoon, ja oli tulla hulluksi. Tosin hän ei ollut tavannut ketään muutakaan perheen ulkopuolelta, sillä hänen tätinsä oli päättänyt, ettei hän voinut riittävän hyvin voidakseen osallistua sosiaalisiin tapahtumiin. Kaikki tämä vain rangaistuksena Bean aikaisempien tempauksien tähden, kuten sen, että hän oli livistänyt talosta nuoreksi mieheksi pukeutuneena. Siihen oli toki ollut murhatutkimukseen liittyvät syynsä, mutta jos sellaista yrittäisi selittää tädille, tämä järkyttyisi vain kahta kauheammin. 

Vera-tädin mielestä Bean piti olla mahdollisimman huomaamaton ja käytökseltään säyseä, joskin löytää mahdollisimman pian aviomies, jonka harteille Bean elättäminen siirtyisi. Vera-täti kun ei nähnyt tarpeelliseksi käyttää varoja niin mitättömän näköisen, jo 26-vuotiaan kasvattityttärensä hyväksi. 

Mistään Kesgraven herttuan kaltaisesta puolisosta Bean olisi kuitenkin turha edes haaveilla, tulisihan mies poimimaan vaimokseen jonkin seurapiirien kirkkaimmista timanteista. Vera-tädin mukaan herttuan kihlausta Lady Victorian kanssa saattoi odottaa hetkellä millä hyvänsä. Bealle ilmaantui kuitenkin oma "haltijakumminsa", sillä hänen äitinsä nuoruuden ystävä, Lady Abercrombie, otti Bean projektikseen. Puolessa vuodessa hän löytäisi Bealle sopivan kosijan.

Saadakseen herttuan pois mielestään Bea kaipasi kipeästi uutta murhaa tutkittavakseen, muttei tiennyt miten löytäisi sopivan, kunnes murha tulee suoraan hänen luokseen. Ensimmäisestä osasta tuttu nuori mies tulee pyytämään hänen apuaan, sillä hänen morsiamensa Emilyn äidin (naimisissa olevan rouva Otleyn) rakastaja on menehtynyt tämän sänkyyn ja on mitä ilmeisimmin myrkytetty. Siinäpä harvinaisen monta skandaalia samassa lauseessa, mikäli asia tulisi julki! 

"Luulin hänen kutsuvan minua, joten menin huoneeseen muistuttamaan, että hän pitäisi pienempää ääntä, sillä emme halunneet Emilyn saavan tietää, että hän oli paikalla. Tajusin, että hän oli kamalissa tuskissa, sillä hän oli sängyssä kaksin kerroin kuin kärsisi hirvittävistä krampeista. Hän ei kuitenkaan näyttänyt pystyvän kontrolloimaan itseään kauaa, vaan hänen kehonsa alkoi kouristella lakkaamatta, mikä sai hänen selkänsä kaartumaan tavattoman kummallisesti."

Rouva Otleyn ääni oli tunteeton ja tyyni hänen selittäessään tilannetta, mikä yllätti Bean, sillä tapahtumat joista tämä kertoi, olivat melko rajuja.

"Ja koko tämän ajan hän piti hirvittävää meteliä. Kaikki se vaikerrus ja huuto", rouva Otley jatkoi. Ärtymys kuulsi hänen äänestään, kun hän muisteli tapahtunutta ja kiinnijäämisen pelkoa. 

Beatrice selvittäisi rikoksen mieluiten yksinään, mutta -tietenkin- Kesgraven herttua sotkeutuu tapaukseen, ja siinä ohessa vaihdetaan myös suudelmia.....

Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarjassa on ilmestynyt jo kaksitoista osaa, joten Nelli Hietalalta ei aivan heti pääse käännösurakka päättymään! Suomeksi seuraava osa saadaan jo lokakuussa. Omaan makuuni sarja paranee osa osalta, joten siinä mielessä lupaavaa. Tekisi mieli kurkkia miten sarja etenee, tuleeko Beasta kohta perheenäiti vai saadaanko välit herttuan kanssa uuteen solmuun? Vielä olen malttanut!

***

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus

#7/10 Flavia de Luce

Bazar 2020 (äänikirja), 2015 (lukukirja)

Alkuteos: As Chimney Sweepers Come To Dust, 2015

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 11 h 6 min

Surullisempaa sanaa ei olekaan kuin karkotettu. 

Flavia oli varma, että hänen vielä keikkuessaan Atlantin aalloilla matkalla kohti Kanadaa, kaikki Buckshaw'ssa olivat jo unohtaneet hänet. Niin isä, kuin sisaret Ophelia ja Daphne, sekä uskolliset palvelijat Dogger ja rouva Mullet, joista viimeksi mainitut olivat sentään vuodattaneet muutaman kyyneleen Flavian lähdön hetkellä. Nyt hänen oli ikävä jopa ärsyttäviä sisariaan.

Isä ja Felicity-täti olivat päättäneet lähettää Flavian Miss Bodycoten tyttökouluun, jota myös tyttöjen äiti Harriet oli käynyt. Kurjasta kohtalosta teki onneksi heti siedettävämmän aivan kirjaimellisesti Flavian jalkojen juureen savupiipusta tömähtänyt hiiltynyt ja muumioitunut ruumis. Flavian pitää tietenkin selvittää ruumiin henkilöllisyys, tappaja, ajankohta sekä motiivi. Tämän lisäksi pitää ehtiä tunneille sekä uusien ystävien spiritismi-istunnoille. Eikä savupiipusta mätkähtänyt ruumis ollut ainoa tutkimista vaativa asia, sillä Flavia kuuli muilta tytöiltä, että useampi oppilas oli yhtäkkiä kadonnut...

Flavia sai pian huomata, että hänen äitiään lähes palvottiin Bodycotessa, joten lähes kaikki suhtautuivat Flaviaan ystävällisesti. Äitinsä takia monet olivat myös odottaneet hänen saapumistaan, ja tämän sekä Flavian kemiantaitojen ansiosta neljäsluokkalainen Flavia otettiin poikkeuksellisen nuorena mukaan eräänlaiseen eliittiryhmään.

Olipa kivaa vaihtelua, että Flavian olinpaikka vaihtui. Alkoi ollakin jo kovin epäuskottavaa, että niin pienessä paikassa kuin Flavian kotikylä, tapahtuu jatkuvasti murhia. Juonellisesti pidin kirjan alkuosasta, mutten erityisemmin sen loppupuoliskosta. Seuraavaan osaan Flavia käsittääkseni palaa taas kotiin. 

*** 

Elina Backman: Kuinka kuolema kohdataan

Otava, 2024

#4 Saana Havas

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 13 h 12 min

Rikospodcasteja toimittava Saana Havas oli lähtenyt juhannuksen viettoon Pyhtään ulkosaaristoon Inkeri-tätinsä kanssa. Lauttasatamassa ihmiset moikkailivat toisiaan, ja Saana alkoi tuntea, että kaikki muut Kaunissaareen matkalla olevat tunsivat toisensa, vain Saana ei tuntenut ketään. Saarella oli kuitenkin vain muutamia ympärivuotisia asukkaita, valtaosa oli heitä "kesäläisiä". Saana ja Inkeri viipyisivät Inkerin ystävän Merin luona, ja auttaisivat vastineeksi tätä Villa Merin kunnostamistöissä. 

Saana tutustuu pian saarelaisiin, kuten uuteen naapuriinsa joka on tunnettu kuvataiteilija, sekä Finlandialla palkittuun mieskirjailijaan, jonka vaimo on aikoinaan kuollut saarella hämärissä olosuhteissa. Saana kiinnostuu välittömästi, sillä Siirin onnettomuudesta hän saisi uuden aiheen true crime -podcastiinsa. 

Yhtäkkiä hänen on mahdotonta ajatella vain saaren kauneutta. Päinvastoin, sen jälkeen kun hän oli lukenut Siirin kohtalosta, männyt näyttävät kieroilta ja kirotuilta, aallot uhkaavammilta ja pilvet tummemmilta. Aivan kuin tuulessakin olisi pureva pohjavire. Joka paikassa maassa on teräviä neulasia. Ympärillä leijuu kuitenkin raikas ja pihkainen hiekkaharjun tuoksu.

Kun poikaystävä on töissä Keskusrikospoliisissa, saa huomata, että juhlapyhiä ei useinkaan vietetä yhdessä. Niinpä Saanan avomies Jan viettää juhannusta kovin eri tavalla kuin Saana ja valtaosa suomalaisista, eli työmatkalla Nizzassa. Siellä on tapettu suomalainen taidekeräilijä, ja tapaus paljastuu osaksi sarjamurhaa. Jan saa mukaan tutkimuksiin uuden työparin, Johanna "Rynkky" Rytkösen. 

Rynkky katsoo Jania mietteliäänä. - Meille halutaan viestiä jotain. Mutta viestit jätetään hyvin auki. 

- Tarkoitat, että hän leikkii kanssamme?

- Ja tuntee itsensä luultavasti tällä hetkellä ylivoimaiseksi. Kaikki on mennyt juuri niin kuin hän on suunnitellut emmekä ole päässeet hänen jäljilleen, Rynkky toteaa.

- Mutta aina jää jälki. Aina jää jotain. Emme vain ole löytäneet sitä vielä, Jan sanoo ja astelee valkotaululle. - Sellaista asiaa kuin täydellinen murha ei ole olemassakaan.

Että minä inhoan tuollaisia Rynkyn kaltaisia lempinimiä, ja valitettavasti uskon että Rynkky seikkailee tulevissakin osissa. Muuten tämä olikin minulle oikein mieleinen osa sarjassa. 

Olen nähnyt kommentteja, että kirja kaipaisi tiivistystä dekkarijuonen osalta, ja ehkä niin onkin, mutta itse nautin kirjan tunnelmasta, kesäpäivistä saarella, sekä Saanan kiinnostuksen heräämisestä kirjailijan vaimon onnettomuuteen. Jos haluat vain sen dekkarin jossa tutkitaan rikosta ja sillä hyvä, ehkä tämä Backmanin sarja ei ylipäätään ole aivan paras sinulle, mutta jos haluat kirjan joka yhdistää dekkarin ja kesää tunnelmoivan kirjan, tämä toimii. 

Pienenä kuriositeettina, minua jäi huvittamaan kun Saana pohdiskeli että pihassa oleva ruusupensas olisi juhannusruusu, vai olisiko sittenkin vieraslajike kurtturuusu, joka pitäisi tuhota, mutta se on "niin kaunis ja hyväntuoksuinen, minkä takia sen on varmaan annettu niin paljon levitäkin". Jos hän tietää millainen kukka kurtturuusussa on tuoksua myöden, miten hän ei erota sitä ja valkoista juhannusruusua toisistaan, johan niiden lehdet kukista puhumattakaan ovat niin erilaiset? Mietin sitäkin, kukkiiko maitohorsma Kotkan saaristossa jo juhannusviikolla? Meillä tässä Tampereen kupeessa vasta heinäkuun loppupuolella. 

***

Eeva Kiviniemi: Viha

Saga Egmont, 2024

#4 Kati Berg tutkii

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 7 h 46 min

Kati Berg oli vuokrannut kesähuvilan saaristosta viettääkseen idyllistä lomaa miehensä Pertin kanssa. Tunnelma muuttuu yllättäen, kun he kuulevat illan pimeydessä kaksi laukausta, ja pian sen jälkeen heidän pihaansa raahautuu viime voimillaan nuori mies, jota on ammuttu. Nuorukainen on käynyt Katin luennoilla yliopistolla ja on houkutellut Katia mukaan Elokapinan toimintaan, jossa on itse aktiivinen. Niinpä ensimmäiseksi epäillään ilmastoaktivistiin kohdistuvaa viharikosta. 

Katin poliisitytär Milla saa ampumatapauksen tutkittavakseen. Hän on aseman nuorin poliisi sekä iältään että virkavuosiltaan, ja kokee saavansa kylmää kohtelua työpaikan keski-ikäisiltä miespoliiseilta juuri sen tähden. Hän kokee vähättelyä myös, koska hänen mielenkiintonsa suuntautuu aivan erityisesti eläinten- ja luonnonsuojelurikoksiin. 

"Sinun äitiäsi yritettiin juuri rekrytoida Elokapinaan!"

"Selvä, no nyt päästään asiaan. Liityitkö?"

Kati pudistaa päätään.

"Siis mitä? Et liittynyt? Olen oikeestaan vähän jo odottanut, että sut löydetään jostain katublokista. Mitä sulle on tapahtunut? Kuka sinä oikein olet ja mitä olet tehnyt mun ihanan anarkistiselle äidille?"

" Ei kai... älä vain sano että jätit liittymättä tämän mun uuden viran takia?"

"En, tai no, ehkä sekin hiukan vaikuttaa, ainakin taustalla. Kannatan Elokapinaa kaikesta sydämestäni, mutta mukaan meneminen ei tuntunut omalta. Ja kai minua vähän pelottaa joutua poliisin kantamaksi ja putkaan", Kati myöntää.

"Poliisin pitäisi turvata myös Elokapinan rauhanomaisia mielenosoituksia. Mutta tiedän kyllä, että osalla poliiseista on aika jyrkkiä asenteita kapinallisia kohtaan. Niin että ei sun pelot ihan tuulesta temmattuja ole", Milla sanoo.

Omaan makuuni Viha oli liian kliseinen ja täynnä stereotyyppisiä henkilöitä, ja sen tähden se oli kovin ennalta arvattava. Olisin siis kaivannut jotain erilaista, niin tulokulmaan kuin henkilöihin. Ei niin, että rescuekoiria vihaava naapuri on maastokuvioon pukeutuva "julkipersu" ja kiusantekijät Millan työkavereissa niin ikään "julkipersuja". Lainausmerkeissä oleva termi on suoraan kirjasta. Teksti on siis räväkkää, mikä on tavallaan positiivista, mutta samalla liikaa, koska se syö kirjasta pois sen viihdyttävyyttä, ja kyseessä on kuitenkin dekkari...

Olin päättänyt tämän paasaamisen takia jättää sarjan kuuntelun jo sen kolmanteen osaan, mutta koska olin taas saanut tuntini Storytelissä täyteen paljon ennen uusimispäivää, ja joutunut sen tähden tyytymään E-kirjaston valikoimiin, päädyin kuuntelemaan Vihan paremman puutteessa. Olihan kirja heti lainattavissa, mikä on E-kirjastossa harvinaista. 

Kirjan koirista (Katilla on pieni rescuekoira) ja rescuetoiminnasta yleisesti minulla voisi olla puhdasrotuisten kasvattajana paljonkin sanottavaa, mutta en koe että kirjablogini on oikea kanava siihen. Tyydyn vain kummastelemaan esimerkiksi kohtausta jossa Stella innostuu kaivamaan maata puunrungon juurella ja Kati ihastelee koiran luontaista käyttäytymistä eli maan kaivuuta todeten, että koirat saavat tehdä sitä aivan liian vähän tai sitten rotukoirilta on jalostettu sellainen ominaisuus pois. Että mitä? Puhdasrotuiset koirat eivät halua kaivaa maata jalostuksen tuloksena? Nämä on vain jotenkin niin sanattomaksi vetäviä heittoja että totean vain, että tervetuloa tutustumaan meidän suht pienikokoisiin rotukoiriimme, cockerspanieleihin, cavaliereihin ja kleinspitziin, jotka saavat kaivaa maata ja myös sitä pennusta lähtien tekevät, kovalla innolla jo ennen luovutusikää.

***

Eeva Kiviniemi: Keikka

Eeva Kiviniemi: Keikka

#3 Kati Berg tutkii

Saga Egmont, 2023

Lukija: Hannamaija Nikander

Kesto: 7 h 54 min

Kati ja hänen aviopuolisonsa Pertti ovat palanneet yhteen ja Nalle on jäänyt menneen kesän ihastukseksi. Välit juuri poliisiksi valmistuneeseen tyttäreen Millaan ovat edelleen ongelmalliset, joten Kati on yllättynyt, kun Milla itkusta täristen purkaa hänelle sydäntään ilmoituksesta, jonka poliisi oli saanut valvontaeläinlääkäriltä Turun naapurikunnassa olevasta maatilasta. 

Kati silittää itkevää ja tärisevää tytärtään ja miettii, mitä sanoisi. Hän itse oli omistanut koko elämänsä eläinten oikeuksien puolustamiselle, mutta Millaa asia ei ollut tähän asti tuntunut kiinnostavan. 

"Milla, teillä ei ollut vaihtoehtoja. Nyt ne lampaat eivät ainakaan enää kärsi. Sinä teet tärkeää ja arvokasta työtä, vaikka se tällä kertaa tarkoittikin niille lampaille kuolemaa. Olet rohkea, kun pystyt kohtaamaan tuollaisen tilanteen. Itse en ehkä pystyisi. Seuraavalla kerralla saatat ehkä pelastaa jonkun eläimen hengen", Kati lohduttaa.

"Tiedätkö, mistä sitä maajussia epäillään? Millainen rangaistus tuollaisesta tulee?" Pertti kysyy.

"Omistajaa epäillään törkeästä elöinsuojelurikoksesta. Mutta jos sillä on niitä mielenterveysongelmia, niin ei siitä käytännössä seuraa paljon mitään. Toivon totisesti, että se saa ainakin eläintenpitokiellon", Milla nyyhkyttää. 

Milla katsoo äitiään tuskaisin silmin.

"Miksi kukaan tekee eläimille tuollaista? Ei ne lampaat olleet tehneet kenelläkään mitään pahaa", hän hokee.

"Useimmat ihmiset eivät osaa ajatella, että eläimet ovat tuntevia ja ajattelevia olentoja, ihan niin kuin mekin. Niillä voi olla vähän erilaiset ajatukset ja tavat viestiä keskenään, mutta tutkimusten mukaan lähes kaikki lajit tuntevat kipua ja tuskaa, iloa ja riemua, jopa kaipausta ja onnea", Kati kertoo.

Milla näyttää kuuntelevan. Kati näkee hänestä, että pahin on vielä kertomatta. 

"Äiti, tiedätsä, sillä hetkellä mä vihasin sitä lampaiden omistajaa. Näin ei saisi sanoa, mutta mun teki oikeesti mieli ottaa virka-ase ja ampua se tyyppi siihen keittiön pöydän ääreen. Siinä se vaan kittas kaljaa ja surkutteli itseään, kun me oltiin jouduttu tappaan hänen eläimensä. Fyi fan", Milla sähähtää.

Katin ja Pertin perheeseen liittyy uusi jäsen, pieni remmirähisevä rescuekoira joka saa nimekseen Stella. Koiran kanssa metsässä kulkiessaan Kati huomaa, että tutun puron ympäristö on muuttunut kummalliseksi, kuin siellä olisi ollut metsäpalon alku, mutta puiden rungot eivät ole hiiltyneitä. Puron vesikin haisee pahalta ja Kati ottaa siitä näytteen, jotta Pertti voi antaa sen tutkittavaksi ystävälleen yliopistolla. Näyttää siltä, että Kati on törmännyt ympäristörikokseen. 

Rikoksen uhriksi joutuu myös edellisosasta tuttu valokuvaaja Venla, joka on ottanut vastaan lehtikuvaajan kesäpestin valtakunnan ykkösmediasta. Toimituksessa on juhannuksen vietosta erikoisempi juttuidea; hänen pitäisi lähteä liftaamaan Helsingin lähisaariin matkaaviin veneisiin ja tehdä haastattelukierros. Toimittajat ovat jo juhannuksen vietossa, joten hänen pitäisi selviytyä keikasta yksin, mikä sai hänet aluksi epäröimään. 

Kun hänet toivotettiin tervetulleeksi upeaan kymmenmetriseen purjevenekaunottareen hänestä alkoi kuitenkin tuntua, että kuvareportaasista voisi tulla hyvä. Päivän kääntyessä iltaan hän oli kokenut yhteisöllisyyttä, hänelle oli tarjottu ruokaa, skumppaa ja mansikoita ja ennen kaikkea hän oli saanut kuvia joihin on vilpittömän tyytyväinen. Ennen kuvauspäivää koettu jännitys oli tipotiessään ja hän lähestyi uusia veneitä jo huolettoman ennakkoluulottomasti. Lopuksi hän kysyi kyytiä takaisin mantereelle asiallisen näköiseltä keski-ikäiseltä mieheltä esitellen itsensä meriliftauksesta juttua tekeväksi ykköslehden toimittajaksi. 

Hän ottaa pari nopeaa tunnustelukuvaa veneestä. Kantta reunustaa matala kaide ja kajuutan ympäri pääsee liikkumaan helposti. Kuvia saisi monesta eri kulmasta. Kannella on tilaa myös oleskeluun. 

"Tää on ihanan retro. Jos mulla joskus olisi vene, se voisi olla tällainen", Venla sanoo miehelle. 

"Tämä onkin kiva paatti, helpompi kuin purjevene, joka mulla oli aikaisemmin. Ennen kuin hankit veneen sun pitää käydä saaristolaivurikurssi ja oppia navigoimaan", mies neuvoo.

Kun he lähtevät laiturista, Venla heiluttaa kättään onnellisten saarelle, joka jää kellumaan auringonlaskuun. Hän ottaa kuvan, jossa Suomen lippu hulmuaa tyrskyävää merta vasten. Hän katsoo saarta niin kauan kuin se näkyy. Venlalta kestää hetken tajuta, että vene ei olekaan matkalla Helsinkiin. Se suuntaa avomerelle. 

Keikassa oli vielä edellisiä osia enemmän eläin- ja luonnonsuojelunäkökulmaa. Puhdasrotuisten koirien kasvattajana ja perusteellisten terveystutkimusten kannattajana en oikein pitänyt rescuekoiratoiminnan julkituomisesta, mutta muuten oli mukana paljon hyvääkin. 

Ehkä silti kirjan tyyli oli kauttaaltaan turhankin luennoiva ja saarnaava. Kuunnellessa tuli sellainen tunne, että kirjailija oli päättänyt etukäteen tietyt asiat, kuten tehotuotanto, ihmisten vääristynyt luontosuhde, sademetsien hakkuut, jätteiden luvaton hävittäminen, myrkkymaalit, ympäristörikosten tutkimatta jättäminen, poliisien resurssipula ymv jotka haluaa kirjaan mukaan ja pyrki sitten sijoittelemaan niitä tietoiskunomaisesti sopiviin kohtiin. Pidempänä esimerkkinä tuo ensimmäinen lainaus heti kirjan alusta. Samassa kohtauksessa Milla liittyy mm Animaliaan, joten kirjailija esittää valmiina pakettina ongelman ja sen ratkaisuvaihtoehtoja, eli jos lampaiden kohtalo kosketti, toimi kuten Milla ja ryhdy tukemaan näitä järjestöjä ja yhdistyksiä. 

Olen itsekin ollut tiiviisti mukana eläinsuojeluyhdistyksen toiminnassa joten todellakin arvostan vapaaehtoistyön saamaa julkisuutta, mutta silti noin selkeä alleviivaus tuntuu romaanissa ehkä hieman ylimitoitetulta ja saattaa kääntyä itseään vastaan. 

Tästä kritiikistä huolimatta dekkari oli kiinnostava ja lopussa jopa jännittävä. Kaksi erillistä juonta yhdistettiin kätevästi, kovin uskottavia dekkarit eivät kai useinkaan ole... Oletettavasti sarja saa jatkoa, mutta nyt olen tuon paasaamisen osalta kiikun kaakun vieläkö jatkan sen parissa...

Eeva Kiviniemi: Ahne

Eeva Kiviniemi: Ahne

Kati Berg tutkii #2

Saga Egmont, 2022

Hannamaija Nikander

Kesto: 7h 52min

2018

Kun lenkkeilijät lähes kompastuivat naiseen, tämä makasi vatsallaan Kuuvuoren näköalapaikan rappusten tasanteella. Hengettömäksi puukotettuna, rappuset allaan punaiseksi värjäytyneenä. 

Kati Berg, työtön, keski-ikäinen historioitsija kaipasi lisää aikaa tutkiakseen avioliittonsa tilaa. Pertti ei ollut koskaan sisäistänyt sitä, miten Kati laittoi sivuun oman uransa ja jätti kesken väitöskirjansa teon hoitaakseen lapset kotona ja antaen Pertille mahdollisuuden luoda uraa ja menestyä. 

Pertti oli palannut tutkimusmatkaltaan Amazonilta, vieläpä etuajassa ja mitään ilmoittamatta ja asuu sen tähden hotellissa, Kati edelleen kommuunissa. Katihan oli tiukalla budjetillaan antanut vuokralle heidän omakotitalonsa, eikä ollut ikään kuin tullut maininneeksi siitä Pertille. 

"Se vuokrasopimus on mitätön! Otat nyt puhelimen käteen ja soitat niille ihmisille. Sanot, että lähtevät niin nopeasti kuin pystyvät! Sitten me muutamme sinne takaisin. Yhdessä. Ja sinä alat käyttäytyä kuin normaalit yli viisikymmentävuotiaat ihmiset käyttäytyvät. Tämä hippihörhöily loppuu nyt!" 

Kati oli kuunnellut tyrmistyneenä. Miten Pertti saattoi puhua tuolla tavalla? Pitikö mies häntä lapsena, jota voi holhota ja komentaa? Oliko hän Pertin omaisuutta? Katista oli tuntunut, että hän ei nähtävästi tunne lainkaan aviomiestään. 

Raivo oli jäädyttänyt hänen tunteensa teräväreunaiseksi lohkareeksi, josta irtosi jokaisen lauseen mukana jääkimpaleita. 

Kati oli antanut täyslaidallisen takaisin. Riitely Pertin kanssa oli lähentänyt välejä Nalleen, johon Kati oli edelliskesän työllisyyskurssilla tutustunut. Mies oli kiehtovaa seuraa, rokkarityylinen, häntä aika reilusti nuorempi ja opiskellutkin, tähtitiedettä sekä fysiikkaa. He olivat jatkaneet ystävyyttään kurssin jälkeenkin, mutta ei siinä aluksi sen enempää ollut, ei ennen kuin Pertti palasi Turkuun ja riidat alkoivat. Toisaalta Nallen kanssa eivät ideologiat oikein menneet yksiin, kun mies kuului niihin joiden mielestä omilla elämänvalinnoilla ei juuri ole merkitystä, kun kiinalaiset kuitenkin saastuttavat minkä ehtivät, joten Katin valinta miesten välillä ei ole ollenkaan selkeä.

Katin poika Mikael asuu edelleen Tanskassa, jossa opiskelee musiikkia, mutta tulee Suomeen käymään vähän pidemmäksi aikaa. Milla-tyttären työharjoittelu poliisilaitoksella lähestyy loppuaan. Päällikkö määrää Millan tutkimaan vakuutuspetosten sarjaa, vaikka Kuuvuoren surmatyön selvittely olisi nuoresta naisesta paljon kiinnostavampaa. 

Surmattu nainen oli kolmekymppinen Pauliina Haapaharju, eronnut, eksäkin asui Turussa ja oli luonnollisesti pääepäilty. Pauliina oli ollut somevaikuttaja, influensseri jolla oli paljon seuraajia. Kun Milla ja työparinsa Kia kävivät tutkimassa hänen kotiaan, omaa ja velatonta sekä hyvällä sijainnilla, ja näkivät miten paljon kallista vaatetta ja tavaraa siellä on, heräsi kysymys millä Pauliina oli kaiken sen maksanut. Ei ainakaan markkinointiassistentin palkalla.

Koska "Sipilän malli" vaati työttömiltä aktivointia, Kati hakeutui vapaaehtoistoimintaan vanhusten parissa. Hän huomasi että palveluasunnoissa ramppaa jatkuvasti erilaista väkeä kampaajasta putkimieheen, ja samalla vanhuksilta katoaa arvotavaraa. Henkilökunta suhtautuu katoamisiin olkia kohautellen; muistisairaat eivät vain saa palautettua mieleensä lahjoittaneensa omaisuuttaan jo aikaa sitten eteenpäin. Ei niiden puheista kannata välittää. Kati ei suostu suhtautumaan asiaan yhtä ylimalkaisesti.

Hän törmää yhä uudelleen samaan kuvioon: yhdeltä vanhukselta katoaa hänen lempikahvikuppinsa ja myöhemmin käy ilmi, että se oli vanhaa Arabian mallistoa ja varsin arvokas. Muuan pappa kyselee huolestuneena kadonneiden postimerkkiensä perään ja hoitaja lupaa, että hänelle tuodaan kyllä kioskilta uusia merkkejä.

"Ehkä kaikki merkit on jo käytetty lähetettyihin kortteihin", hän ehdottaa.

Kun Kati sitten juttelee vanhan herran kanssa, hän saa tietää että todellisuudessa on kadonnut pieni, mutta arvokas postimerkkikokoelma. 

Seuraavassa paikassa etsitään papan rannekelloa. Vierailulla olleet sukulaiset sanovat, että ei se mitään, se olikin sellainen vanha romu. Ei edes pattereilla käyvä vaan nupista vedettävä vanha kapistus. Kati puhuu tämänkin papan kanssa jälkeenpäin ja saa tietää, että kello oli arvokas Omega. 

Joku varastaa vanhuksilta ja minä kyllä vielä selvitän kuka varas on, Kati päättää. Hän alkaa pitää kirjaa tapaamistaan ihmisistä.

Kati ei ole epäilyksineen täysin hakoteillä, ja toinen murhayritys kohdistuukin lähemmäs. 

Ensinnäkin minusta on hyvä tuoda julki sitä, miten vanhusten avutonta asemaa esimerkiksi muistisairauteen vedoten voidaan käyttää häikäilemättömästi hyväksi, eikä tämä valitettavasti ole täysin fiktiota. 

Huomattavasti enemmän palstatilaa valtakunnan mediassa saavat ilmastonmuutos ja luonnonsuojelu saavat kirjassakin ison roolin, kun siinä osallistutaan mielenosoitukseen jossa Greta Thunberg on puhumassa ja muutenkin aihe pilkahtelee tavalla tai toisella monessa kohdassa, milloin tofuvoileipien tai pölyttäjien tarvitsemien niittyjen, milloin Turun ensimmäisten sähköbussien muodossa. Välillä aiheen pidempi yhtäjaksoinen käsittely tuntuu tietoiskumaiselta, tässä sitä kustannustoimittajaa olisin ehkä eniten kaivannut. 

Saga Egmont on nimittäin tehnyt Kati Bergit ääni- ja e-kirjoiksi, mutta molemmat lukukirjat ovat omakustanteita. Itse en näe mitään syytä sille miksei Kiviniemi olisi voinut saada kustannussopimusta, kun vertaan tätä sarjaa muihin kuuntelemiini cozy crime dekkareihin, mutta ymmärrän toki, että tarjokkaita satelee sisään ovista ja ikkunoista. 

Aamuset kaupunkimedian haastattelussa Kiviniemi sanoo seuraavaa: – Bloggarit pelastivat meidät. He alkoivat kirjoittaa Joesta. Silloin minäkin tajusin, että valtamedian ulkopuolella on toinen arvostettu taho, jota lukijat ja kustantamotkin seuraavat. Bloggarit suhtautuvat kirjallisuuteen lähtökohtaisen positiivisesti. He ovat tarpeellinen lisä suomalaiseen kirjallisuuskeskusteluun, Kiviniemi kehuu.

Meidät tarkoittaa haastattelussa Kiviniemen parina Joen kirjoittanutta Taina Pietikäistä, joka ei kuitenkaan ole toisena kirjailijana enää Ahneessa. En huomaa muutosta kirjoitustyylissä, en tosin olisi huomannut mistään sitäkään, että Joessa tekstiä oli tuottanut kaksi ihmistä. Ylipäätään kerronta oli hyvin sujuvaa ja helppoa kuunnella, ja arvostan sitä miten toimivaa dialogi oli.

Kirjoissa käsitellään paljon Katin yksityiselämää mikä on toki cozy crimelle hyvin tyypillistä, ja minulle on plussaa, että päähenkilö on jo keski-ikäinen, ei ole töissä poliisilaitoksella, eikä muutenkaan ole renttumainen. Lisäksi hän on työtön eikä uraputkessa, mikä vasta onkin harvinaista muulle kuin yhteiskunnasta vieraantuneelle sivuhenkilölle jollaisia kirjallisuudessa vilahtaa; kaikki työttömäthän ovat automaattisesti juoppoja ja narkkareita... 

Jos Kati Berg tutkii vielä kolmannenkin kerran, otan ehdottomasti kirjan kuunteluun.

Tässä linkki ensimmäiseen osaan:

Joki. 

P.s. Lukukirjan kansi on aivan eri tyyppinen: maalaus. Veikkaan sen olevan fiktiivisen Sally Schnittin, jonka töitä kirjassa tulee vastaan useampia, niin palvelutalossa kuin Millan vakuutuspetostutkinnassa. Ketähän äänikirjan kuva esittää, ei ainakaan vaaleahkoa, keski-ikäistä Katia. Enemmän mieleeni tulee Sanna Marin.

Eeva Kiviniemi, Taina Pietikäinen: Joki

 

Eeva Kiviniemi, Taina Pietikäinen: Joki

Kati Berg tutkii #1

Saga Egmont, 2022

Lukija: Hannamaija Nikander

Kesto: 6 h 43 min

Katariina "Kati" Berg on työtön historiantutkija, jonka tytär Milla on harjoittelussa Turun poliisilaitoksella. Kati on laittanut omakotitalonsa puoleksi vuodeksi vuokralle ja muuttanut kimppakämppään, koska haluaa kokeilla yhteisöasumista. Ei häntä haittaa että muut ovat paljon nuorempia, hänestä on hauskaa jutella heidän kanssaan uusista vegeresepteistä ja ilmastonsuojelusta. Sitä järkisyytä hän ei kuitenkaan viitsi kertoa Millalle, että oli saanut parin kuukauden karenssin unohdettuaan hakea työkkärin tarjoamaa paikkaa ja iso omakotitalo oli niin kallis ylläpitää. 

Milla huutaa että olisi halunnut tavallisen äidin, sellaisen joka laittaa aamuisin ylleen jakkupuvun, lakkaa kynnet ja kihartaa hiukset. Lähtee sitten jonnekin toimistoon kirjoittamaan muistioita ja vastaamaan puhelimeen, tekee jotain sellaista mitä normaalit ihmiset tekevät.

Mutta ei. Äidin piti luuhata kotona virttyneissä verkkareissa eläinten katse silmissään ja kasa ruotsinkielisiä kirjoja kainalossaan. Koskaan ei siivottu tai laitettu oikeaa ruokaa. Koskaan ei voinut kutsua kavereita kotiin kun hävetti niin. 

Kati oli aikoinaan kuvitellut, että voisi olla samaan aikaan sekä äiti että tutkija, mutta Millan purkausta tyrmistyneenä kuunnellessaan tajusi epäonnistuneensa molemmissa. Hän oli joustanut ja pitänyt taukoa omista opinnoistaan että hänen miehensä Pertti, joka parhaillaan oli tutkimassa hyönteisiä Amazonilla, sai tehdä väitöskirjaansa ja jäänyt kotiin tarjotakseen lapsilleen läheisyyttä ja turvaa. Oli rakennettu majoja, vietetty sadepäiviä museoissa ja syöty liikaa karkkia. Oli unohtunut, että lasten olisi pitänyt lukea kokeisiin. Ja kyllä, hänen oma väikkärinsä oli jäänyt tekemättä, mutta että hän oli ollut noin huono äitikin!

Kati halaa riidan jälkeen paria puuta Aurajoen rannassa ja voi taas vähän paremmin. Sitten hän huomaa että puita on viillelty ja niissä on eräänlaisia tägejä. Hän ei voi hyväksyä tuollaista vandalismia, mutta Millaa asia ei näytä kiinnostavan. Samoihin aikoihin Iisa, yksi Katin kämppiksistä, yritetään hukuttaa Aurajokeen. Yksi viillellyistä puista on juuri samalla kohtaa. Kati alkaa etsiä tietoja muista viimeaikaisista kuoleman- tai likipititapauksista ja löytää vastaavat puut niiltäkin kohdin. Voiko se enää olla sattumaa?

Joki aloittaa uuden Turkuun sijoittuvan dekkarisarjan jossa työtön historiantutkija Kati Berg sotkeutuu rikostutkimuksiin rinnallaan poliisiksi opiskeleva tytär. Sarjasta on ilmestynyt jo toinenkin osa, ilmestyivät itse asiassa äänikirjoiksi luettuina samana päivänä tammikuussa.

Yleensä ottaen tykkään näistä cozy crime -dekkareista, mutta olikohan tämä sitten vähän liiankin cozy, sillä rikostutkinta käynnistyi hieman turhan hitaasti jopa minun makuuni. Sitten kun päästiin vauhtiin pidin kyllä tapahtumien kulusta. Turun historiaa oli saatu kiinnostavalla tavalla mukaan tarinaan, joskin asioiden kytkeytyminen oli hieman kaukaa haettua. Melko todennäköisesti otan kuitenkin kuunteluun tuon toisenkin jo ilmestyneen osan.