Sivut

maanantai 31. tammikuuta 2022

Helmet-lukuhaaste: Aloitus

Ajattelin pitkästä aikaa yrittää HelMetin lukuhaasteen suorittamista, kun siinä ei päällisin puolin näyttänyt olevan mitään ylivoimaisen vaikeaa kohtaa. Olen viimeksi täytellyt sitä '19, mutta minulla tahtoo käydä niin, että täytän sitä alkuvuodesta ja kevään mittaan unohdan koko haasteen, enkä loppuvuodesta jaksa enää muistella mikä sopisi mihinkin kohtaan. Niinpä yritän nyt panostaa noin neljännesvuosittaisella postauksella. Pitäkäähän peukkuja että tästä on jotain apua!


Tässä vaiheessa sijoitetut kirjat saattavat vielä vaihdella paikkaa myöhemmässä vaiheessa, sillä osa kirjoista sopii vaikka kuinka moneen kohtaan. Punaisella lisätyt olen lukenut, lisäksi listassa on muutama vielä lukematon ideaksi itselleni.


Tilanne 31.1.22:

Helmet-lukuhaaste 2022

 

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota 


2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa


3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana 

Margaret Porter: The Limits of Limelight 1/22


4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana 


5. Kirjassa sairastutaan vakavasti


6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija


7. Kirja kertoo ystävyydestä


8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa 1/22

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön

Elise Bryant: One True Loves 1/22

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä


11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä 

Venla Hiidensalo: Suruttomat 1/22

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana


13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

Dess Terentjeva: Ihana 1/22

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta


15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää


16. Kirjan luvuilla on nimet


17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua

Henrik Ibsen: Nukkekoti 1/22

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja


19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa


20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu 1/22

21. Kirja liittyy lapsuuteesi


22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä


23. Pieni kirja


24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija


25. Kirjan nimessä on ilmansuunta


26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin


27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva


28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen

Aino Leppänen: Positiivinen yllätys 1/22

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa


30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

Katriina Ranne: Maa kuin veri 1/22

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää


32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

Maisku Myllymäki: Holly 1/22

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan


34. Kirjailijan nimessä on luontosana


35. Kirjassa on oikeudenkäynti


36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja 1/22

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle


38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave


39. Novellikokoelma


40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole


41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista


42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä


43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan


44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi


45. Palkittu esikoisteos


46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

Kaiho Nieminen: Lovistoori 1/22

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun

Petri Tamminen: Musta vyö

Antti Rönkä: Nocturno 21:07


49. Kirja on julkaistu vuonna 2022


50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä



Klassikkohaaste - Henrik Ibsen: Nukkekoti


Henrik Ibsen: Nukkekoti
Laatusana, 2018
Esipuhe: Hanna Korsberg
Alkuteos: Ett dukkehjem, 1879
111 sivua


Nora ja Torvald Helmer elävät onnellisina avioliitossaan jonka täydentävät kolme lasta. Joulunpyhät ovat juuri lähestymässä ja koti täyttyy ilosta ja onnesta.

Heillä on muutenkin aihetta iloon, sillä asianajajana toimivasta Torvaldista on tulossa pankinjohtaja, mikä tulee takaamaan heille entistä paremman ja vakaamman taloudellisen turvan. 

Noralla on kuitenkin salaisuus. Avioliittonsa alkuvaiheissa hän on ottanut merkittävän suuruisen lainan, että on voinut viedä vakavasti sairastuneen miehensä etelän suotuisaan ilmastoon toipumaan. Torvald luulee rahojen tulleen Noran isältä. Todellisuudessa Nora on kuitenkin tehnyt rahoista velkakirjan erään herra Krogstadin kanssa ja lyhentänyt kyllä lainaa likipitäen sopimuksen mukaan. Kun kaivetaan esiin vielä enemmän totuuden siementä, velkakirjaa ei ole varsinaisesti tehnyt Nora, sillä tuohon aikaan naisen allekirjoitus ei kelvannut lainapaperiin. Nora väärensi asiakirjaan isänsä nimen.

Nora oli kuitenkin tietämättään tehnyt harmillisen virheen ja päivännyt asiakirjan päivälle isänsä äkillisen kuoleman jälkeen ja jäänyt näin Krogstadille kiinni tekemästään vilpistä. Päivä sinne tai tänne? Ei ollenkaan, vaan tästä käynnistyy tapahtumien vyöry.

Noran elämään on palannut hänen vanha ystävänsä rouva Linde, joka on leskeksi jäätyään työpaikkaa vailla. Nora järjestää rouva Lindelle työpaikan Torvaldin johtamasta pankista, mutta myös herra Krogstad on töissä samassa pankissa ja tämän Torvald sanoo vastaavasti irti. Krogstad alkaa kiristää Noraa; ellei Nora käytä vaikutusvaltaa mieheensä niin, että Krogstad saa pitää työnsä, hän kertoo Noran teosta Torvaldille. Noran tässä epäonnistuttua Krogstad kirjoittaa Torvaldille kirjeen ja jättää sen heidän lukittuun postilaatikkoonsa. Siellä kirje odottaa ja ahdistaa Noraa monen päivän ajan, eihän Torvaldinkaan joulunpyhinä sovi työasioita ajatella. Nora ei saa kirjettä haltuunsa, sillä avain laatikkoon on tietenkin vain perheen päällä. 

Nora avautuu ahdistavasta tilanteestaan rouva Lindelle. Tämä tarjoutuu liehittelemään Krogstadia toivoen, että tämä pyytäisi kirjeensä takaisin. Rouva Linde onnistuukin tässä niin, että Krogstad kirjoittaa uuden kirjeen, jonka mukana on myös tuo tuhoisa velkakirja. 

Noran viivyttelystä huolimatta Torvald ehtii kuitenkin lukea ensimmäisen kirjeen ja raivostuu vaimolleen. Juuri kun näyttää siltä, että välirikko on väistämätön, saapuu Krogstadin toinen kirje. Saatuaan velkakirjan käsiinsä Torvald helpottuu ja antaa Noralle välittömästi kaiken anteeksi. 

Nora ei kuitenkaan pysty unohtamaan miehen sanoja riidan aikana. Hän on aina elänyt hyvin suojattua elämää, ensin isänsä, sitten aviomiehensä kodissa. Torvald oli riidan mittaan huutanut Noralle tämän olevan kyvytön hoitamaan heidän lapsiaan ja Nora näkee tilanteen nyt samoin. Hän ei myöskään voi hyväksyä sitä, miten Torvald on valmis unohtamaan Noran teon, vain koska kukaan ulkopuolinen ei enää voisi saada käsiinsä raskauttavaa velkakirjaa. Hän kokee eläneensä elämäänsä kuin nukkekodissa, lähtee, jättää miehensä ja lapsensa, ja hänen tulevaisuutensa jää lukijalle avoimeksi. 

Klassikkohaasteen ympärillä oli tällä kertaa hieman tavallista enemmän keskustelua sen sisällöstä ja tämä laittoi minut pohtimaan haasteen perimmäistä tarkoitusta lukea klassikko, jonka lukemattomuuden koet ikään kuin häpeäpilkuksi. Kun sitten eräässä juuri lukemassani kevyessä historiallisessa romaanissa päähenkilö sai lahjaksi Ibsenin Nukkekodin, siihen asti haasteeseen tarkoittamani, kesken ollut kirja meni vaihtoon. Juuri Nukkekoti minun on ollut tarkoitus lukea jo vuosia, mutta jostain, täysin perustelemattomasta syystä, en ollut sitä vieläkään tehnyt. 

Kirja herätti heti ilmestyttyään melkoisen kohun, eikä pelkästään Tanskassa, jossa se pääsi Kuninkaallisen teatterin näyttämölle joulun alla jo ilmestymisvuonnaan. Vain parissa kuukaudessa se oli levinnyt muiden pohjoismaiden ja Saksan teattereihin ja painettuna levinnyt kirjakauppoihin.

Viktoriaaniseen aikaan, jolloin Nukkekoti ilmestyi, kuului hyvin tiukka tapakulttuuri. Luokkaerot olivat suuret ja ylittämättömät, mutta myös ylempien yhteiskuntaluokkien sisällä vallitsi tiukka ero miesten ja naisten oikeuksien välillä. Tästä asetelmasta syntyi myös kirjan aikaansaama kohu. Etenkin sitä, että Nora hylkää lapsensa, pidettiin radikaalina ja sopimattomana. Ibsen jopa kirjoitti näytelmään toisen lopun, jossa Nora jää perheensä luo, ja tätäkin on esitetty. 

Esipuheessa tuodaan julki, ettei kaikissa kulttuureissa tänä päivänäkään voida käsittää miksi Nora lähtee, kun mies ei ollut väkivaltainen, eikä pettänyt vaimoaan.

Ymmärrän hyvin näytelmän sanoman sen tasa-arvon, ihmisarvon, moraalisen pohdinnan ym kannalta, kuten varmasti kuka tahansa näytelmän katsoja tai lukija, enkä siksi puutukaan niihin. 
Jäin kuitenkin miettimään, onko Noran teko länsimaisessakaan kulttuurissa hyväksytty, vielä tänä päivänäkään? En tarkoita avioeroa (jota Torvald todennäköisesti sai hakea Noran oltua tietyn aikaa teillä tietymättömillä, ellei vaimoa sitten julistettu kadonneeksi ja kuolleeksi), en lasten yhteishuoltajuutta enkä edes lasten yksinhuoltajuuden jäämistä isälle erotilanteessa, vaikka jälkimmäinen onkin hyvin harvinaista ja varmasti puheita herättävää. Tarkoitan tilannetta, jossa Nora teki yksipuolisen päätöksen lähteä ja lapsiaan hyvästelemättä poistuu kotoa aikomatta koskaan enää palata näiden elämään. Ei itkuisia hyvästelyjä, ei mitään "äiti tarvitsee nyt vähän omaa aikaa, äiti tulee sitten takaisin". Kyllä tuollainen lähtö ja etenkin se omien lasten hylkääminen aiheuttaisi pahennusta ja sääliä lapsia kohtaan tänä päivänäkin. Me katsomme lapsen tarpeiden menevän etusijalle vanhemman henkilökohtaisesta moraalisesta omatunnosta ja ainakin henkilökohtaisesti näkisin Noran teon tänä päivänäkin turhan teatraalisena (melkoinen drama queen?), mutta toisaalta olisin todella huolissani hänen mielenterveydestään. Entä onko puolisolta normaalia suuttua ja sanoa pahastikin vastaavassa tilanteessa? Vai olisiko oma reaktiosi "että mitä teit, no ei se haittaa, otetaanko kahvin kanssa vähän kakkua?

Osallistun kirjalla kirjabloggareiden perinteikkääseen klassikkohaasteeseen #14, jota emännöi Kartanon kruunaamaton lukija -blogin Elegia. Kiitos haasteen vetämisestä. 
Olen mukana nyt yhdeksättä kertaa. Aiemmat kirjavalintani löydät tästä linkistä.



lauantai 29. tammikuuta 2022

Lukuhaaste: Kirjahyllyn aarteet 3



Kirjasähkökäyrän Mai haastaa kolmatta kertaa lukemaan omaan kirjahyllyyn hukkuneita ja unohtuneita kirjoja, jotka voivat olla todellisia aarteita vaikkei niihin olekaan tullut tartuttua.

Haasteaikaa oli tammikuu ja helmikuu. Tammikuu oli taputeltu eikä mulla ollut oikeastaan mitään raportoitavaa. Mutta.
Syys-joulukuussa en lukenut yhtään fyysistä kirjaa. Tammikuussa tein ryhdistäytymisliikkeen, niinhän tammikuussa on tapana. Niinpä irrottauduin välillä luureistani ja luin peräti kolme paperikirjaa. Aloitin viihdyttävällä historiallisella rakkausromaanilla, jatkoin 1972 ilmestyneellä, unohduksiin painuneella aikalaiskuvauksella ja päätin klassikkohaasteeseen lukemallani näytelmällä. Helmikuussa minulla oli vakaa aikomus tarttua siihen hyllyä lämmittävään arvostelukappaleeseen. 

Sitten itse kirjaan. Minä nimittäin luin sen! Ja ihan ajoissa, jutun kirjoittaminen vain tökkii.

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita
Atena, 2021
247 sivua

Kirjan sain arvostelukappaleena. 

Kirja lähti liikkeelle vuodesta 1972, jolloin Anni on pikkutyttö ja äitinsä, joka on kotirouva, ostaa uuden sohvan jonka nimeksi tulee hauskaisesti Pöly-Esteri. Äiti kuitenkin kuolee pian ja he jäävät kolmestaan, Anni, isoveli Isko ja isä Hemminki. Iskolla on selkeä päämäärä elämässä ja hän kirjoittaa ylioppilaaksi. Isä koittaa parhaansa mukaan kasvattaa lapset kunnon aikuisiksi. 

Anni ajautuu tilanteeseen josta syntyy 9 kuukauden kuluttua Onni. Myöhemmin Anni lähtee kalankäsittelylaitokselle Norjaan, josta tuliaisina on Asta. Mitä kaikkea kietoutuu tämän erikoisen perheen ympärille ympärille, lue itse! 

Luvassa on silloin oivaltavaa tekstiä, mustahtavaa ja ihastuttavan persoonallista huumoria, joka laittoi hyväksyvästi hymähtelemään ja välillä päästämään äännähdyksenkin. Esimerkkejä huumorin tyylistä olisi roppakaupalla, tässä yksi.

”Äiti sanoi mummille, että sen teki mieli lyödä isää kirveellä päähän. Mummi sanoi, että sen teki mieli ostaa äidille kirves. Äiti sanoi puhuneensa kuvainnollisesti. Mummi sanoi puhuneensa kirjaimellisesti.”

Aiemmin ilmestynyt Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä oli myös hänen näköisensä novellikokoelma, tässä linkki juttuuni siitä.

keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa


Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa
Gummerus, 2021
335 sivua



Jenny Malmström oli jäänyt nuorena leskeksi. Kolme vuotta sitten hänen miehensä, Liedon kappalainen, oli menehtynyt koleraan, huono-onnisesti juuri kun epidemia oli ollut jo talttumaan päin. He olivat olleet niin onnellisia, sillä Jenny oli odottanut heidän esikoistaan, mutta nyt sekä isä että poika lepäsivät samassa haudassa. 

Matiaksen kuoleman jälkeen Jenny oli muuttanut takaisin Kaarinaan isänsä, seurakunnan rovastin luo. Tämä oli sivistynyt mies joka kuului moniin johtokuntiin. Myös Jenny koki sivistyksen lisäämisen köyhäin parissa tärkeäksi ja hän kuuluikin rouvainyhdistykseen, joka keräsi rahaa tähän tarkoitukseen erilaisia tapahtumia ja juhlia järjestäen. Jenny toivoi myös, että naiset saisivat äänioikeuden ja pääsisivät opiskelemaan miesten tavoin.

Rouvainyhdistys päätti seuraavaksi järjestää naamiaiset. Jenny otti puheeksi edistyksellisen tehtailija Rettigin, joka rakensi työläisilleen uusia asuntoja. Rouvainyhdistys päätti lähestyä Turun merkittävimpiä tehtailijoita ja Jennylle lankesi yhteydenotto John Barkeriin, puuvillatehtaan omistajaan. 

Tultuaan asioineen täysin tyrmätyksi tapaamiseen saapuneen John Barkerin pojan Fredrikin toimesta, Jenny väisteli pöyhkeää nuorta miestä parhaansa mukaan. Kirjakaupassa mies vihdoin tavoitti hänet ja nähtyään Jennyn katselevan Minna Canthin Hannaa, puhkesi heidän välilleen kiivas keskustelu.

- Saanko sanoa, että näiden naisasioiden ajajien ajatukset ovat kyllä aika absurdeja, Fredrik pyöräytti silmiään. - Että naisilla olisi oikeus tehdä samoja töitä kuin miehet ja opiskella yliopistoissa. Miten naurettava ajatus. Kuka sitten lapset hoitaa ja kasvattaa kotona? Kuka tukee miestä hänen urallaan? Mies katsoi häntä haastavasti.
Jennyn kasvot punehtuivat harmista. Tuon miehen ei tarvinnut kuin avata suunsa saadakseen hänet heti pois tolaltaan. Hän yritti pitää äänensä vakaana, kun sanoi purevasti: - Lapset voi aivan hyvin hoitaa palvelija, ja eikö lasten kasvattaminen ole molempien vanhempien oikeus? Eikö miehelle ole paljon enemmän tukea sellaisesta vaimosta, joka on oppinut, kuin sellaisesta, joka ymmärtää vain ensi kesän hattumuodista? Hän tuijotti miestä silmät leimuten.
Miehen leukapielet kiristyivät, hän oikaisi pitkän vartensa ja risti käsivartensa rinnalleen. - En ole kanssanne samaa mieltä. Eikä suurin osa miehistä. Ettekä te naiset mahda sille yhtään mitään. 
He tuijottivat toisiaan kuin taistelevat metsot.

Jenny osti kiukustuneena yhden jokaista Minna Canthin teosta.

Vaikka Jenny pyrki kiertämään miehen kaukaa, tämä tuntui jatkuvasti hakeutuvan hänen seuraansa. Eikä tämä ollut ainoa, sillä myös maisteri Vanhanen, joka oli perustanut Turkuun Suomalaisen seuran ja ajoi suomenkielisen työväestön oikeuksia, osoitti häneen kiinnostusta. Jennyllä onkin paljon pohtimisen aihetta tulevaisuutensa suhteen, sillä myös vanhanaikainen ja kaikkitietävä Loviisa-täti halusi siihen jatkuvasti paheksuen puuttua.

Mies otti hänen kätensä ja katsoi sitä. - Kuinka pienet ja kauniit kädet teillä onkaan. Hän nosti katseensa.  - Saanko sanoa, että olen vielä onnellisempi siitä, että sain tavata teidät jälleen. Olen harvoin tavannut yhtä älykästä ja viehättävää naista kuin te, rouva Malmström.
Jenny veti kätensä pois ja pudisti päätään hämillään. Hän ei oikein pitänyt näin suorasta liehakoinnista. - Eihän nyt toki, herra Vanhanen. Toivottavasti tapaamme kuitenkin uudelleen jossain tilaisuudessa.
- Olen varma siitä, mies sanoi, asetti hatun päähänsä ja jätti hyvästit. Hän asteli reippaasti pihamaan poikki, pysähtyi veräjälle ja kääntyi vilkuttamaan.
Jenny nosti kättään ja hymyili. Miten määrätietoinen ja älykäs mies. Hän arvosti herra Vanhasen arvoja suuresti ja toivoi, että voisi auttaa jotenkin hänen jaloissa tavoitteissaan. Mutta jokin miehen käytöksessä sai hänet epäröimään. 

Olipa nautinnollista lukea pitkästä aikaa näin sujuva ja viihdyttävä historiallinen, romanttinen romaani. Kirja toi mieleen Kaari Utrion, genren grand old ladyn, mutta toisaalta kerronnalliselta tyyliltään myös Enni Mustosen. Kaiken kaikkiaan viihdyin mainiosti kirjan parissa ja kun en ollut sitten syyskuun alun lukenut yhtään fyysistä kirjaa, pääsin eroon myös lukujumista. Laitoinkin sarjan pikapuoliin ilmestyvään toiseen osaan jo kirjastovarauksen.


tiistai 25. tammikuuta 2022

Haaste kirjalliselle matkalle ympäri maailman!



Löysin girlxoxo-blogista mahtavan listan erityyppisiä lukuhaasteita, ja koska asetin vuosikatsauksessa tavoitteen edetä monta vuotta auki olleessa maailmanvalloitushaasteessa, valitsin ihan ensimmäiseksi Bookgirlsguiden haasteen, jossa joka kuukausi luetaan kirjallisuutta maailman eri kolkista. Toinen mukaan poimimani haaste liittyy klassikkokirjoihin, mutta siitä oma postauksensa myöhemmin.

Tammikuussa alueena on Arctic ja Antarctic, joita taas ei hassua kyllä ole erillisenä alueena siinä omassa maailmanvalloitushaasteessani. 

Ajatuksenani on suorittaa tammikuun haaste feel goodilla, Hazel Priorin Away With the Penguins, jossa jääräpäinen ja omissa oloissaan viihtyvä 85-vuotias Veronica päättää haluta tutustua lähemmin dokkareiden pingviineihin ja matkustaa sen tähden Antarktikselle. Hänen pitäisi tutustua paremmin myös vastikään löytämäänsä lapsenlapseen, mutta se ei suju kovin hyvin. Kirjaa kerrotaan näiden kahden välillä vaihdellen. Varasin kirjan kirjastosta ja saan sen todennäköisesti vasta helmikuussa, mutta se ei saa nyt häiritä. Helmikuun teema on Länsi-Eurooppa, missä tuleekin olemaan runsaudenpula ja kirja valikoituukin todennäköisesti esimerkiksi HelMet-haaste edellä. 

 

maanantai 24. tammikuuta 2022

Maisku Myllymäki: Holly


 Maisku Myllymäki: Holly
WSOY, 2021
Lukija: Outi Vuoriranta
Kesto: 5 h 32 min



Ihmisen Luonto -lehden toimittaja Eva sai erikoisemman toimeksiannon, kun lehden toimitukseen oli tullut yhteydenotto harvinaisesta lintuhavainnosta. Vihermehiläissyöjä, 28-senttinen vihreä lintu, jota ei tule sotkea tavallisempaan mehiläissyöjään, oli havaittu pienessä, yksityisessä saaressa jonne Eva nyt lähetettiin.

Evaa oli vastassa saaren ainoa asukas, käytökseltään melko erikoinen Holly. Nainen oli taiteilija, näyttelijä, ja ohjannut myös itse näyttämöllä. Holly kertoi olleensa naimisissa kymmenen vuotta, jääneensä sitten yllättäen leskeksi veneonnettomuuden myötä ja toteuttaneensa silloin välittömästi haaveensa jättää kaiken tylsän ja arkisen ja lähtenyt kiertämään maailmaa. 

- Fransin kuoleman jälkeen aloin punata huuliani lähes päivittäin. Oli aivan sama olinko lähdössä jonnekin vai olinko yksin kotona. Laitoin huulipunaa myös ennen vuoteeseen menoa. Siinä oli jotain äärimmäisen tyydyttävää, tiedätkö, puhtaat kasvot ja maalatut huulet. Sillä, oliko joku odottamassa minua lakanoissa vai ei, ei ollut mitään väliä, vaikka useinhan siellä joku oli, Holly nauraa ja pukkaa Evaa kylkeen.
Eva on kuulevinaan naurussa hiusmurtuman, mutta todennäköisesti hän kuuli väärin. 

Evan pitäisi kirjoittaa paitsi linnusta, jota hän ei ainakaan alkupäivinä näe, myös henkilöhaastattelu Hollysta. Toimittajan ja haastateltavan rooleissa ei kuitenkaan ole helppoa pysyä, kun käytännössä asuu Hollyn vieraana. Lisää mutkikkuutta luo eräänä päivänä saarelle ilmestyvä mies Hollyn menneisyydestä. 

Evan muistikirjasta:

Kirjoita ainakin 
a) vinosta laiturista ja siihen hakkaavasta soutuveneestä
b) tervan ja keltamataran tuoksusta
c) mudasta jalkapohjien alla, varpaiden välissä
d) päälläseisonnan tekniikasta
e) väljistä asuista (= kaftaaneista)
f) hukkumisen vaiheista

Mitä pidemmälle viikko etenee, sitä merkityksettömämmäksi käy Evan alkuperäinen syy tulla Hollyn vieraaksi. 

Eva katsoo itseään ikkunan heijastuksesta. Katsoo omaa fasaanimaista pyöreyttään ja käsiään, jotka lepäävät reisien sivuilla ja hän nostaa toisen kätensä alavatsalleen ja ajattelee: En ole koskaan tuntenut himoa. En ainakaan kunnollista himoa, sellaista joka tuntuisi soluissa asti ja missä ei olisi pätkääkään teeskentelyä tai odotusta että kaikki olisi jo ohi. En ole koskaan varannut hotellihuonetta vain yhdeksi yöksi, en ole koskaan maannut myllätyissä lakanoissa iltapäivään saakka, en ole koskaan odottanut ketään alastomana, en ole koskaan pujahtanut sisään raollaan olevasta ikkunasta tai ajanut viittäsataa kilometriä vain suudellakseni, en ole koskaan lähtenyt tuntemattoman matkaan, en ole koskaan ostanut alusvaatteita katseita varten, en ole koskaan tanssinut hikisenä yökerhossa toista vartaloa vasten. Minussa on valtavan paljon kohtia, joita kukaan ei ole koskenut. 
En ole halunnut enkä kokenut mitään. Olen vain istunut äidin kanssa kotona ja katsonut sairaalasarjoja.

Näin Maisku Myllymäen kirjan jossain kirjablogissa (valitettavasti olen unohtanut missä) ja kiinnostuin sen ideasta. Alku lähtikin käyntiin kuvitelmieni mukaan, mutta sitten heitettiin melkoista kuperkeikkaa. Tällaisessa tilanteessa lukijan olisi mahdollista joko ihastua tai vihastua, minuun juonen yllättävä kehitys teki vaikutuksen. Kuperkeikasta huolimatta en osannut ollenkaan varautua loppuun, joka todella kruunasi tapahtumat ja sekä Hollyn että Evan elämät. Lämmin suositus tälle isolle pienelle kirjalle!


sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Ann Patchett: Hollantilainen talo


Ann Patchett: Hollantilainen talo
WSOY, 2021
Alkuteos: The Dutch House
Lukija: Santeri Kinnunen
Kesto: 11 h 10 min


Van Hoebookit olivat tienanneet omaisuutensa savukekaupalla ensimmäisen maailmansodan aikana ja rakentaneet talonsa vuonna 1922. Siinä oli paljon lasia, ikkunoista saattoi käytännössä nähdä talon läpi. Se oli valmistuessaan sijainnut omassa rauhassaan keskellä peltoja, mutta Van Hoebookit olivat selvinneet lamasta myymällä lähes kaiken maan sen ympäriltä ja niin Elkins Parkin pikkukaupunki, joka sijaitsi Philadelphian osavaltiossa, oli siirtynyt aina vain lähemmäs heidän ulko-oveaan ja nykyään talo oli vain yksi monesta saman kadun varrella.

Isä ei ollut koskaan tavannut talon rakennuttanutta hollantilaista pariskuntaa. Hän oli rikastunut kiinteistökaupoilla ja osti talon vuonna 1946, vuosi rouva Van Hoebookin kuoltua, täysin kalustettuna ja sellaisenaan he neljä siihen myös asettuivat.

Maeve oli lapsista seitsemän vuotta veljeään Dannyä vanhempi. Kun hän oli kymmenen, äiti alkoi poistua kotoa ensin muutamaksi päiväksi, sitten viikoksi, aina yllättäen ja koskaan hyvästelemättä. Kerran koitti päivä, jolloin isä sanoi, ettei äiti enää palaisi, ja Maeve sairastui pahasti. Äiti oli lähtenyt Intiaan.

Andrea Smith oli ensimmäinen nainen jonka isä toi hollantilaiseen taloon äidin lähdettyä. Nainen oli itse puoliksi hollantilainen ja erittäin kiinnostunut talosta ja sen arkkitehtuurista. Kun hän oli epäsäännöllisen säännöllisesti piipahdellut talossa parin vuoden ajan, hän toi mukanaan myös kaksi pientä tytärtään. Isä ei varsinaisesti pitänyt lapsista, joten Maeve ja Danny olivat varmoja, että se olisi rouva Smithin viimeinen käynti talossa. 

Pitkään listaan asioista joista siskoni ei saanut kiitosta, lisättäköön tämä. Hän oli hyvä niille tytöille. Jos isä tai Andrea oli huoneessa, Maeve sivuutti tytöt kohteliaasti, mutta kun hänet jätettiin yksin Norman ja Brightin seuraan, hän teki aina jotain kivaa. Opetti heidät virkkaamaan tai antoi heidän letittää hiuksiaan tai näytti miten tehdään tapiokapuuroa. Tytöt puolestaan seurasivat häntä ympäri taloa kuin kaksi palvovaa cockerspanielia. 

Kun Maeve opiskeli collegessa New Yorkissa, isä ja Rouva Smith menivät naimisiin ja Andreasta tuli rouva Conroy. Kun Andrea yllättäen jäi leskeksi, hän onnistui kieroilemaan kaiken miehensä omaisuuden haltuunsa. Danny joutui lähtemään kodistaan eikä sisaruksilla ollut enää mitään asiaa hollantilaiseen taloon.

Talosta tuli heille pakkomielle. He viettivät tunteja autossa, kadun varressa, seuraten talon tapahtumia, tai pikemminkin sitä miten siellä ei koskaan tapahtunut mitään.

Santeri Kinnusen ääntä oli oikein mukava kuunnella, hänen tyylinsä muistutti paljon suosikkilukijaani Jukka Pitkästä. Kirjan kerronnan tyyli toi puolestaan mieleeni John Irvingin Kaikki isäni hotellit, jonka olen kuunnellut Pitkäsen lukemana. Ihmettelen ettei Patchettia ole suomennettu aiemmin.

Halusin niin kovasti pitää tästä kirjasta. Pidin sen alusta paljonkin, mutta tuli vaihe, jossa meinasin kyllästyä siihen ja olin siitä niin harmissani. Sitten seurasi taas nousuvaihe joka ei valitettavasti kestänyt ihan loppuun saakka ja annoin kirjalle lopulta kolme tähteä. Ehkä minun olisi sittenkin pitänyt kuunnella tämä englanniksi Tom Hanksin lukemana, kuten harkitsin.



tiistai 18. tammikuuta 2022

Margaret Porter: The Limits of Limelight

 

Margaret Porter: The Limits of Limelight
Gallica Press, 2021
Lukija: Mamie Parris
Kesto: 11 h 30 min


Viisitoistavuotias Helen odotti innoissaan serkkuaan vierailemaan. Ginger Rogers ei ollut vielä iso tähti Hollywoodissa, mutta Oklahoma Cityssä hänet kyllä tunnettiin. Kun Ginger ja hänen äitinsä Lela ehdottivat, että Heleninkin pitäisi tulla ainakin esittäytymään studioilla, Helen rukoili äitiä päästämään hänet. 

Oli uskomatonta, että vain viikko sen jälkeen kun Ginger oli esittänyt ideansa, innokas Helen, jolle Ginger keksi taiteilijanimeksi Phyllis Fraserin, tosiaan oli Hollywoodissa. Pitkän junamatkan ja pikaisen hotelli-illallisen jälkeen hän kirjoitti mielessään kirjettä perheelleen: Olen nähnyt Tyynen Valtameren ja niin paljon kiinalaisia ja japanilaisia, että onko heitä kotimaissaan enää ollenkaan -  ja naapurissani asuvat Harpo Marx ja hänen kaksi veljeään! 
Lisää kerrottavaa tuli pian, kun Phyllis pääsi esittämään kaksi repliikkiä The Big Shot -elokuvan kuvauksissa. 

Kesän päätyttyä Phyllis palasi kiltisti Oklahomaan päättämään koulunsa kuten äiti oli vaatinut, ja eli jälleen Helenin elämää, mutta allekirjoitti kirjeensä Gingerille ja Lela-tädille Phyllisinä. Siitä he tiesivät, että tyttö tulisi palaamaan Hollywoodiin viimeisen kouluvuoden päätyttyä.

Jokin aika sitten luin kaksi Enni Mustosen Hollywoodiin sijoittuvaa kirjaa, jotka osuvat myöhempään, Marilyn Monroen aikaan. Olikin kiinnostavaa palata samaan paikkaan mutta aikaisempana ajankohtana, Hollywoodin todellisella kultakaudella. 

Phyllis Fraser on todellinen henkilö, vaikkakaan häntä ei valkokankaalta tunnisteta serkkunsa tapaan. Ginger Rogers oli Phyllisin liittyessä kaartiin tuotantoyhtiö RKO:n leivissä ja sen perustaja puolestaan oli yksi Hollywoodin kultakauden tunnetuimmista tuottajista, David O. Selznick, jonka kuuluisin tuotanto on Tuulen viemää. Phyllis ei kuitenkaan noussut erityisemmin esille RKO:n näyttelijöistä ja lopettikin näyttelijäksi pyrkimisen ja suuntasi radion puolelle, jäätyään parhaimmillaankin melko mitättömiin rooleihin. Kaikille unelmien kariutuminen ei käynyt yhtä kivuttomasti ja eräs Phyllisin ystävistä, Peg Entwistle, päätyikin traagiseen itsemurhaan hypäten Hollywood-kyltiltä rotkoon. Kirja kuvaakin hyvin myös Hollywoodin varjopuolia Gingerin loistaessa tähtikaartin huipulla ja kirjan nimi on osuva. Kaikista ei tullut tähtiä.

Kuuluisia nimiä tuli silti vilisemällä vastaan eikä aika riittänyt googlettamaan läheskään kaikkia kiinnostavia tapahtumia, joten oli vain hyväksyttävä, etten voi kesken kuuntelun selvittää ihan jokaisen elämäntarinaa alusta loppuun, vaan ottaa vastaan vain sen kohtaamisen mikä kirjassa tapahtui. Peg Entwistlen surullisen tarinan sekä Phyllisin, Gingerin, heidän puolisoidensa ja Gingerin elokuvapartnerin Fred Astairen elämäntapahtumia kertasin aina välillä.

Phyllis Foster

Yksi yhtä aikaa Phyllisin kanssa Hollywoodiin tulleista oli Harriet Hagman, josta piti etsiä lisätietoja koska hänet mainittiin suomalaiseksi. Harriet Hagman oli syntynyt 1906 Helsingissä, mutta löysin hänestä hyvin vähän tietoja, muutaman kuvan ja että hän oli ollut mukana kahdessa elokuvassa sekä ennen Hollywoodiin tuloaan esiintynyt teatterissa New Yorkissa. Se mikä minua jäi hämäämään kirjassa, oli se, että Harriet esiintyi siinä pariin otteeseen ollen aina hyvin ilkeä Pegiä ja Phyllisiä kohtaan. Hänellä oli kirjassa repliikkejä, joissa hän oli hyvin töykeä ja Peg ja Phyllis toivoivatkin hänelle epäonnistumista kuvauksissa. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla kirjailijalta onko hän saanut jostain tietoonsa että Hagman tosiaan oli näin ikävä kanssanäyttelijöitään kohtaan, vai loiko hän todelliselle henkilölle näin negatiivisen imagon vain saadakseen kirjaan draamaa.

Harriet Hagman


maanantai 17. tammikuuta 2022

Seinäjoen kirjaston lukuhaaste 2022


Helmet-haastetta teemallisempi ja kompaktimpi lukuhaaste on tullut nyt muutamassa blogissa vastaan joten minäkin päätin osallistua siihen. Päivitän tätäkin jatkossa kolmen kuukauden välein.

Seinäjoen kirjaston lukuhaaste 2022

Lue kirja jossa ollaan:

1. kulkuvälineessä
2. kylmissä oloissa
Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights 1/22
3. perhejuhlissa
4. metsässä
5. tunturissa tai vuorilla
6. konsertissa
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa 1/22
7. isovanhempien luona
8. tropiikissa
9. rikospaikalla
10. ravintolassa tai baarissa
11. puistossa tai puutarhassa
12. teollisuusympäristössä
13. saarella
14. mökillä tai huvilalla
Päivi Alasalmi: Ei jälkeäkään 1/22
16. kartanossa tai linnassa
17. rannalla tai rannikolla
18. kisoissa ja treeneissä
19. vankilassa
20. maaseudulla
21. eteläisellä pallonpuoliskolla 
Katriina Ranne: Maa kuin veri 1/22
22. avaruudessa
23. työpaikalla
24. kaukana kotoa
25. kotona
26. leirillä
27. mielikuvitusmaailmassa
28. aavikolla tai autiomaassa
29. oikeussalissa
30. kaupungissa

Tässä vaiheessa kaikki on vielä helppoa! Toistaiseksi lukemistani tai lähes lukemistani kuudesta kirjasta sain viisi sijoitettua haastekohtiin. Jatkossa sekin haaste kasvaa.


lauantai 15. tammikuuta 2022

Katsaus vuoteen 2021



Jälleen yksi kirjavuosi on takana ja uusi alkanut. Tässä vaiheessa bloggarissa herää aina uteliaisuus, mitä tulinkaan lukeneeksi kuluneen kahdentoista kuukauden aikana?

Luin yhteensä 115 kirjaa, joten jäin hiukan Goodreadsiin asettamastani 125 kirjan tavoitteestani. Viisi kirjaa on lisäksi jäänyt sinne kirjaamatta, mutta en niin millään jaksaisi käydä kaikkia läpi, joten jääköön sinne saldoksi 110. 2020 ennätysmäärään, 153, en siis päässyt lähellekään, mutta olen silti erittäin tyytyväinen.

Sivuja kertyi yhteensä 9117 mikä on minulle kovin vähäinen määrä ja tämähän johtuu siitä, että olen kuunnellut niin paljon äänikirjoja, etenkin loppuvuodesta. Niitä kertyikin lähes tuhat tuntia, tarkalleen 995:49. Vuorokausiksi muutettuna se on 41, viime vuonna 32. Mutta jos viime vuonna kaksi kuukautta meni yli 2000 luetun sivun ja lopuista 9/10 yli 1300, niin nyt suurin sivumäärä kertyi maaliskuulle ja jäi vähän alle tuon 1300. Yli tuhannen sivun kuukausia oli vain kolme enkä syys-joulukuussa lukenut sivuakaan. Nyt tammikuussa olen taas palannut lukukirjojenkin pariin, ehdottomasti hyvä niin!

En ole lukenut yhtään lastenkirjaa tai minkäänlaista työhön tai opintoihin liittyvää opusta, joten kaikki listaamani kirjat ovat omaa viihdykettäni. Tai vähintäänkin jaettua, sillä kuuntelimme yhdessä mieheni kanssa useammankin kirjan. Tämä ei ole ollut meillä mitenkään tapana, vaan idea syntyi pitkien automatkojen myötä. Lähdimme syyskuun puolivälissä ajamaan pitkin Via Balticaa ensimmäisenä varsinaisena päämääränä Toscana. Sieltä siirryimme säiden viilentyessä Espanjan Aurinkorannikolle. Kotiin palasimme niin ikään Baltian kautta kaksi kuukautta myöhemmin. Ajoa kertyi noin 15500 kilometriä, joten autossa on istuttu muutamakin tunti eikä luurit päässä istuminen tuntunut kivalta, myöskään sitä vieruskaveria kohtaan. Kuuntelimme yhdessä yhdeksän kirjaa, joista seitsemän oli dekkareita ja ne kaksi muuta Taylor Jenkins Reidin Daisy Jones and The Six sekä Matti Röngän Surutalo. Tapa ei ole jatkunut enää kotona, mutta jos ja kun pidempi matka tulee toteutumaan jatkossakin, uskon että silloin laitetaan taas äänikirja yhteiseksi viihdykkeeksi. Niistä oli niin kiva jutellakin!

Nextory listasi viime vuoden 30 kuunnelluinta äänikirjaansa. Olen lukenut niistä 2 ja kuunnellut 4. Valtaosa listan kirjoista ei ole ollenkaan omalla mukavuusalueellani, sillä 11 niistä käsittelee suomalaisia vankeja tai rikostapauksia, kuten Cannonballin johtaja, Katiska-tapaus ja Eerika-tytön kuoliaaksi tukehduttaminen. Omat kuuntelutottumukseni eroavat siis melkoisesti valtavirrasta.

Mitä sitten luin viime vuonna?
Yhden sarjakuvakirjan, joka oli Ellen T, muuten vain fiktiivisiä romaaneja, ei novelleja, ei näytelmiä. Tässä on selvästi haasteen paikka alkaneelle vuodelle. Toivottavasti voin kertoa vuoden kuluttua parempia lukemia näiltä osin.

2020 aloin ensin lukea ja sitten myös kuunnella englanniksi, mikä lisäsi saatavilla olevien kirjojen valikoimaa runsaudenpulaan saakka. Viime vuoden saldo on 23, näistä vain yksi oli lukukirja. 


1980-luvulta vuoteen 2013 jolloin ryhdyin pitämään blogia luin etupäässä käännöskirjallisuutta. Oman blogin myötä tutustuin paremmin muiden blogeihin ja sain vinkkejä kiinnostavista kotimaisista kirjoista ja vuosi vuodelta niiden osuus kasvoi niin että käännöksiä oli 2019 enää 22,4%. 2020 ulkomaisten osuus nousi taas 39%:Iin ja kasvu jatkui viime vuonnakin, peräti 58%:Iin. Tähän vaikuttavat ihan merkittävästi myös ne 23 englanniksi kuunneltua kirjaa. 

Koko blogin pitämisen aikana minulla on ollut oma haasteeni lukea enemmän mieskirjailijoita. Vuodesta 2013 lähtien osuus on vaihdellut välillä 8-26,5% keskiarvon ollessa 18,7. Viime vuoden 14 kirjaa tekevät vain 12%. Mutta onhan se hyvä, että edes naiset lukevat naisten teoksia, kun tutkimusten mukaan miehet eivät juurikaan. 

Vielä blogin aloittaessani luin melko paljon historiallisia romaaneja. Rajan vetäminen historialliseen ei ole mitenkään yksiselitteistä, joten minun blogissani se tarkoittaa tapahtumien sijoittumista aikaan ennen syntymääni. Viime vuodelle listasin tällaisia kirjoja vain 24, eli 21%. Tosin monessa romaanissa on takaumia menneisiin, mutta näitä en laske mukaan. 

Yli 500-sivuisia tiiliskiviä luin kuusi, pisin niistä oli 733-sivuinen Lucinda Rileyn Varjon sisar. Lyhin, ellei Ellen T -sarjakuvaa lasketa, oli 175-sivuinen Vanessa Springoran Suostumus. Lyhin äänikirja puolestaan oli Tove Janssonin Kesäkirja, kestoltaan 4:09, ellei lasketa reilun 20 minuutin osissa julkaistua joulukalenterikirjaa, joka oli Kaarina Griffithsin Murha tunturissa. Pisin oli Kate Quinnin Koodinimi Alice, 23:03. En tule kovinkaan usein tarttuneeksi yli 15 tunnin mittaisiin kirjoihin, tällaisia kuuntelin kymmenen. 

Olin asettanut tavoitteekseni olla mukana molemmissa klassikkohaasteissa. Suoritin ne molemmat äänikirjoina, tammikuussa Juhani Ahon Papin rouvan ja heinäkuussa edellä mainitun Janssonin Kesäkirjan. Tämän suhteen haluaisin asettaa itselleni lisähaastetta ja lukea klassikot paperikirjoina. Näiden ohella kuuntelin vielä kolmannen klassikon, eli Hannan Minna Canth -haasteeseen, joka kuului myös tavoitteisiini. Nimesin haasteisiini myös osallistumisen Pride-lukuhaasteeseen jossa olin mukana yhdellä kirjalla, Tiina Tuppuraisen Hänen valtansa alla. Viimeinen oma haasteeni oli lukea molemmat puuttuvat osat Seitsemästä sisaresta ennen kuin Kadonnut sisar ilmestyy, missä onnistuin vain puoliksi, sillä Auringon sisar jäi syksyllä alkutekijöihinsä kun pahanlainen lukujumi paperikirjoihin iski. 

Mitä haasteita asetan itselleni vuodelle 2022?
Edelleen, haluan osallistua noihin neljään haasteeseen: klassikoihin, Minna Canthin päivään sekä Prideen. Haluan lukea ainakin yhden novellikokoelman ja sarjakuvakirjan. Minun on jo pitkään pitänyt tutustua säeromaaneihin, joten asetan myös yhden sellaisen haasteekseni.

Maailmanvalloitukseni eteni vain kolmella maalla: Marokko - Zoe May: As Luck Would Have It, Thaimaa - Liese O'Halloran Schwarz: What Could Be Saved sekä Beatriz Williamsin Bahamalle sijoittuvalla historiallisella romaanilla The Golden Hour, josta en ole vielä blogannut. En ole varsinaisesti tehnyt haasteen etenemisen hyväksi mitään, ehkä siihenkin voisi vähän enemmän panostaa.

Goodreadsiin laitoin tavoitteeksi 115 kirjaa ja toivon, ettei minulle tule tänä vuonna kuukausia, jolloin en saa luettua yhtään paperikirjaa.

Antoisaa lukuvuotta kaikille❣️





tiistai 11. tammikuuta 2022

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu

 

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu
Otava, 2021
Lukija: Sari Haapamäki
Kesto: 14 h 57 min


Leena Lind oli meteorologina Vintiuksella, joka tuli kolmantena heti Ilmatieteen laitoksen ja Forecan jälkeen. Olikin yllätys, että eräänä aivan tavallisena työpäivänä tuli ilmoitus, että yritys oli myyty monikansalliselle nimenomaan säähän, sen ennustamiseen ja vaikutuksiin keskittyvälle sijoitusyhtiölle. Ja mitä yrityskaupoista seurasi, menetettyjä työpaikkoja tietenkin ja ajoitus oli todella huono, sillä perheen toinen leiväntuoja Santeri oli jättänyt hyväpalkkaisen työnsä senior copywriterina ja miehen oma viestintäyritys oli vielä aivan alkutaipaleellaan. Tietenkin Leena ymmärsi, että planeetalla joka oli räjähtämässä käsiin, Santeri tiedottamisen ammattilaisena halusi  tehdä viestintää jolla olisi ihan oikeaa merkitystä, mutta oli muutakin, firma vei Santerin usein pitkiksi ajoiksi Tampereelle josta tämä oli kotoisin ja Leena tunsi olonsa usein hylätyksi

Neljän kuukauden irtisanomisajan palkka ja vapautus työpaikalle saapumisesta tarjosi Leenalle mahdollisuuden kokonaisesta viikosta yhdessä Raikun, Vintiuksen kollegansa kanssa. Viikko Fuerteventuralla oli lämmin ja kiihkeä ja sen rannoilla kulkiessaan Leena löysi perinteisiä kotiloita harvinaisemman, reikineen huilun kaltaisen fulguriitin, jonka otti talteen.

Kuhertelu Raikun kanssa kävi kuitenkin kalliiksi, kun Leena jäi sivusuhteestaan kiinni ja Santeri haki avioeroa. Leena muutti tytön kanssa Tampereelle ja sai (tai otti vastaan kun ei oikein kieltäytyäkään voinut) työkokeilupaikan vanhan Vintiuksen raunioille kohoavaan, hieman erilaiseen sääpalveluun. Heti ensimmäisenä aamuna hän sai ranteeseensa ruman harmaan mötikän, mukana kannettavan säähälyttimen prototyypin. Leenan varsinaiseen työnkuvaan ei olisi koulutettua meteorologia tarvittu. 

Jenna Koski tuo joka aamu pöydälleni paksun nipun aanelosia. Minä naputtelen säähavaintotiedot Exceliin. 
Montako millimetriä Asikkalan Kurhilassa satoi toukokuun kuudentena päivänä 1945. Napu-napu. Tuulen suunta ja pilvisyys Huittisten Lauttakylässä 29.10.1919. Napu-napu-napu. 
"Työkokeilussa voit näyttää työnantajalle osaamistasi ja motivaatiotasi."

Mihin hän on oikein sotkeutunut? Onko suuri, mullistava liikeidea todellakin vain myydä biolokaatiokonseptia, kansanperinteestä kumpuavia säänmuokkaustuotteita, kuten sadetta maanviljelijän pelloille ja aurinkoa kesäfestareiden järjestäjälle?

Leenan ja Santerin kuusivuotias tytär Leia leikki mökillä fulguriitilla ja sai aikaan äkillisen, rajun ukkosmyrskyn, tai siltä se ainakin vaikutti. Voisiko ukkoshuilulla hieman manipuloida säätä Leenan paremman työpaikan eteen?

Onneksi eräässä Goodreadsistä lukemassani arviossa luki, että alussa on pitkä kertomus raamatullisista tapahtumista, muuten en olisi ollenkaan käsittänyt mitä tässä oikein kuuntelen. Pitkällä odotin ehkä puolta tuntia, mutten sentään niitä kahta ja puolta tuntia, jotka aluksi seikkailtiin Joonaan kanssa, sen saman hepun jonka valaskin nielaisi. Luulin ettei se lopu ollenkaan, vielä pitkään sen jälkeenkin, kun ukkoshuilu oli ilmestynyt tarinaan. Myönnän auliisti, että mikäli olisin lukenut painettua kirjaa, olisin silmäillyt tuon raamatullisen tarinan läpi suurpiirteisemmin.  Kaksi ja puoli tuntia jotain aivan muuta, kuin mitä kirjan juonikuvauksessa kerrotaan, olisi mielestäni urhoollisuusmitalin paikka. Mistä saa noutaa? 

Jos sitten unohdetaan pitkä, ennalta-arvaamaton alku, varsinainen kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja loppua kohti jännite kohosi oikein kutkuttavasti päätyen loppuhuipentumaan jota en todellakaan olisi keksinyt. 

Olen lukenut Sinisalon edellisen, vähän saman tyyppisen kirjan, Vieraat, joka oli voittanut kauhuromaanikilpailun. Pieni yhtymäkohta Ukkoshuilussa ja Vieraissa onkin, sillä Leia käy samaa päiväkotia kuin Vieraiden lapsipääosassa oleva Sissi. 

Vieraat sai minulta 2 pistettä kun kirjabloggarit äänestivät vuonna 2020 ilmestyneistä parhaista kotimaisista kirjoista. Ilman tuota aloitusosaa Ukkoshuilu saattaisi päätyä jollekin tulevan äänestyksen pistesijoista. 


sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Venla Hiidensalo: Suruttomat


 Venla Hiidensalo: Suruttomat
Otava, 2021
Lukija: Satu Paavola
Kesto: 7 h 37 min


Kun Helmi oli pieni, hän ihaili isänsä väripurkkeja ja halusi piirtää. Kun isä otti lyijykynänsä takaisin ja sanoi tytön vain pilaavan silmänsä, hän nappasi hellasta hiilen ja jatkoi sillä. 

Minulla oli hiiltä kynsien alla ja se ei lähtenyt pois hinkkaamallakaan. Opettajatar napautti karttakepillä sormiani niin, että vesi nousi silmiin ja sanoi, ettei piirtäminen sopinut naiselle. Oli ylipäätään väärin yrittää kuvata Jumalan luomaa maailmaa. 
Nainen oli tehty miehen kylkiluusta, se olisi tyttöjen syytä pitää mielessä. Riitti että tytöt osasivat lukea Katekismusta ja kirjoittaa numeroita ja ostoslistoja talouskirjaan. Oppinut nainen oli luonnonvastainen ja jumalaton, kuin omenaa viekkaasti ojentanut Eeva. 

Vuonna 1908 asenteet ja ilmapiiri olivat sen verran muuttuneet, että naisia hyväksyttiin jo Ateneumiin. Helmi tietää Venny Soldan-Brofeldtin töitä ja tietää tämän opiskelleen aina Pariisissa asti. Vaikka isä vastustaa hänen Ateneumiin lähtöään, Helmi on moderni nainen joka uskaltaa muuttaa yksin Sortavalasta Helsinkiin. 

Hän kiinnittää erityisesti yhden, pitkät hiuksensa poninhännälle kietoneen pojan huomion. Mustassa, pitkässä viitasssaan tämä näyttää niin erilaiselta kuin muut, että jää huomaamatta että hän on naisopiskelijoitakin päätä lyhyempi. 

Kuulen myöhemmin muilta tytöiltä, että käytävillä vetelehtivät pojat kutsuvat itseään Suruttomiksi. Opettajat ovat kieltäneet heitä häiritsemästä opetusta, mutta Suruttomat istuvat silti joka aamu paikallaan viheltämässä ja huutelemassa naisopiskelijoille. 
Heidän takiaan tytöt ja pojat on jouduttu sijoittamaan eri luokkiin.

Tyko Sallinen, tuo poninhäntäpäinen nuorukainen, oli potkittu pois Ateneumista epäsovinnaisen maalaustyylinsä takia. Hän oli lähtenyt kotoa 14-vuotiaana, asunut Tukholmassa ja Kööpenhaminassa elättäen itsensä räätälin kisällinä. Hän oli kasvanut lestadiolaisperheessä, jonka isä oli räätäli ja ankara saarnamies. Tyko piti Ateneumin opetusta vanhanaikaisena, sellaisena jossa jankataan vain perspektiiviä ja anatomiaa. Hän halveksi Gallen-Kallelaa freskoineen siinä missä muitakin "paskahousuporvareita".

Brondiinin kahvilarakennuksen katutasossa oli konditoria jossa leijui kahvin ja korvapuustien huumaava tuoksu. Sen yläkertaan naiset pääsevät vain herraseurassa, eikä näiden naisten maine ole kunniallinen. Täällä kokoontuivat Suruttomat, jotka puhuivat yhtä kiivaasti Suomen itsenäistymishaaveista kuin siitä, miten suomalainen taide on vanhentunutta ja uusiutumisen tarpeessa. Siihen maailmaan Tyko ottaa Helmin mukaansa ja Helmi uskoo, että on kohdannut vertaisensa ja miehen, joka kohtelee häntä vertaisenaan. 

Miesopiskelijat vertailivat aikaansaannoksiaan päivän päätteeksi, mutta naisopiskelijoilla sellainen ei ollut tapana. Brondassakaan miehet eivät olleet kiinnostuneita Helmin töistä, mutta se ei Helmiä varsinaisesti häirinnyt. Hänellä oli omat tavoitteensa, kuten stipendi Pariisiin. 

Kun Tyko sitten sai stipendin Pariisiin, hän tahtoi mukaansa Helmin, jota hän jo usein kutsuu Mirriksi vaikkei Helmi siitä pidäkään. Helmi epäröi, sillä kaksin matkaan lähteminen veisi loputkin hänen maineestaan ja heistä kuiskitaan jo nyt Ateneumin käytävillä. Niinpä Tyko kosii ja he menevät vihille, Helmi mustassa mekossaan joita naiset vielä tuolloin avioituessaan käyttivät. Helmin ja Tykon yhteisen tarinan alku oli kaunis ja ylevä, yhdessä heistä tulisi jotain suurta, uutta ja erilaista.

Mutta jo Pariisissa kaikki alkoi mennä väärin. Tykon viettäessä pitkät päivät ja illat uusien ystäviensä kanssa Helmin kesä meni harakoille. Unelma opiskelusta Pariisissa haihtui yksinäisiin iltoihin ja salaa hän maalasi omakuvia peilin kautta. Tykon mustasukkaisuus kävi ilmi hänen löytäessään luonnokset, kuka Helmiä on hänen poissa ollessaan maalannut? 

Syksyn myötä he palasivat rutiköyhinä Helsinkiin, päätyen Tykon vanhempien palvelijainhuoneeseen kun omaan kotiin ei ollut varaa. Ei toiveitakaan, että Helmi olisi jatkanut opiskelua Ateneumissa. Ostaakseen edes leipää ja perunoita hän pihisti kolikoita Tykon taskuista tämän nukkuessa humalaansa. Helmin elämästä oli tullut juuri sitä, millaista kohtaloa hän oli paennut Sortavalasta, samanlaista kuin tuhansien muiden helsinkiläisvaimojen.

He jättivät Helsingin ja lähtivät Helmin vanhempien luo ja kun Helmi huomasi odottavansa lasta, Tyko oli kiukkuinen kuin ampiainen. Helmi oli luvannut huolehtia, ettei lapsia ilmestyisi ristiksi ja hän syytti Helmiä heidän elämänsä pilaamisesta. Välillä Tyko katoili, välillä yritettiin elää perhe-elämää, mutta mies valitti jatkuvasti että häneltä vaaditaan liikaa, niin henkisesti kuin taloudellisesti. Taiteilijasielu oli suurissa vaikeuksissa.

Minä en saatana voi keskittyä työhöni kun tuo imeväinen huutaa kaiket yöt! Tämä on sinun syytäsi, kuuletko? Minulla ei ole varaa elättää teitä. Ilman teitä asuisin jo Pariisissa, siellä minua sentään ymmärretään. Lähden kohta Amerikkaan, elätän itseni mieluummin pilapiirtäjänä kuin siedän näitä moukkia.

En tiennyt yhtään mistä kirjan alussa oli kyse. Eva, pikkutyttö, joka asui Kööpenhaminassa 1900-luvun alussa perheen ainoana lapsena, tapasi silloin ensimmäistä kertaa äidin veljen, Tyko Sallisen ja tämän tyttären Tajun. Siispä googletin heti alussa lisätietoja Sallisten yksityiselämästä. Kööpenhaminassa uuden nimen saanut Eva ja Taju luulivat aikuisuuteen saakka olevansa serkuksia, kunnes heille selvisi, että Eva oli itse asiassa Tykon ja Helmin ensimmäinen tytär Tiara, "Tirsu", jonka isä vei kasvatiksi lapsettomalle sisarelleen. Tyko saattoi hyvinkin ajatella juuri niin käytännöllisesti kuin Hiidensalo kirjoitti; kun Helmi odotti jo toista lasta heidän olisi helpompaa selvitä vain yhden kanssa ja sisarhan oli lasta toivonut jo pitkään. Tykon omaperäinen maalaustyyli ei saavuttanut suosiota, eikä Tykolla ollut kummoisia tuloja taiteestaan. Rahaa oli vähän, sisaren perheessä lapselta ei puuttuisi mitään. Mutta lapsen riistäminen äidiltään ilman tämän suostumusta oli tuolloisenkin moraalikäsityksen vastaista.

Taideyhdistyksen kevätnäyttely avautuu Ateneumissa. Esillä on Tykon Paasonvuoren mökillä maalaamia isoja töitä. 
Olen seissyt Tykon olkapään takana kun hän on maalannut ne, olen istunut hänen mallinaan ja jakanut saman syksyn kuoleman hehkun. 
Kuulen korvissani Tirsun jokeltelun kun katson niitä ja minun on paettava käytävään etten itkisi. Mirri jää tuijottamaan perääni tyhjin silmin.
Ihmiset katsovat tauluja välinpitämättömimä, puhuvat keskenään suun eteen nostettujen kämmenien takana, pudistavat päätään. 
Niitä nimitetään Tykon Uhmaksi ja Pilkaksi ja ihmisen ja luonnon irvikuviksi. 

Lestadiolaiset, joiden parissa Tyko kasvoi, kutsuivat uskonsa jättäneitä, helvettiin joutuvia suruttomiksi, siitä Tyko Sallisen porukan itselleen antama nimitys. Brondassa hovia pitäneellä, samoin ajattelevien nuorten taiteilijoiden porukalla, oli monia nimityksiä. Kirjassa moneen otteeseen esiintynyt, Helmiäkin auttanut Jali, oli Tykon hyvä ystävä, taidemaalari Jalmari Ruokokoski. Ellei edellämainttujen elämäntarinat ole tuttuja, suosittelen tutustumaan ainakin Wikipedian verran ennen kirjan lukemista.

Kirjasta jäi hassua kyllä positiivinen fiilis. Että voikin kirjoittaa näin kauniisti noin ikävistä tapahtumista.

perjantai 7. tammikuuta 2022

Päivi Alasalmi: Ei jälkeäkään


Päivi Alasalmi: Ei jälkeäkään
Storyside, 2020
Lukija: Sanna Majuri
Kesto: 2 h 24 min


Eräopas Kaisa Marttinen katseli bussista purkautuvaa laumaa iloisia turisteja. Nämä olivat laskeutuneet Kittilän lentokentälle ja tulleet lomalle rinnehotelli Kumppiin. Vieraat tulivat enimmäkseen Kiinasta, Venäjältä ja Euroopasta, kuten Ranskasta, ja he odottivat lomapäiviltään ennen kaikkea lunta, mitä olikin luvattu pyryttävän reippaasti lisää lähitunteina.

Kaisa katseli suuresta maisemaikkunasta hotellin pihalle. Bussi oli lähtenyt sutimaan takaisin kohti Kittilää, vielä kun pääsi. 
Lunta oli tupruttanut niin paljon, että linja-auton renkaan jäljet peittyivät hetkessä. Kaisa toivoi, ettei kukaan matkailija ollut tulossa omalla henkilöautollaan tässä säässä.
Hän varmisti asian Heliltä ja kuuli, että kaikki varatut huoneet oli lunastettu. Onneksi, Kaisa huoahti. 

Kumpissa oli kansainvälistä väkeä myös työntekijäpuolella. Australialainen Lisa oli heillä tarjoilijana ja entinen reppureissaaja Kepa oli asettunut Kumppiin kokiksi. Kepaan heti silmänsä iskenyt Kaisa oli päätynyt miehen kanssa enemmän tai vähemmän vakavaan suhteeseen, vaikka epäilikin miehellä olevan pidempiaikainen suhde jossain etelämpänä.

Vieraiden joukossa heidän huomionsa kiinnitti poikkeuksellisesti pukeutunut lomavieras. Perinteisten ulkoiluvaatteiden sijaan korkeissa koroissa ja turkiksissa kulkenut diiva, joka oli selvästikin vilustunut, pyysi englantia venäläisittäin murtaen hotellin lämpimintä mahdollista huonetta. 

Kumpin yritysryppääseen kuului myös kesällä toiminnassa olevia hotelleja, ja Kaisa olikin iloinen kun hotellin johtaja Kari Anderson tarjosi hänelle vakituista työsopimusta. Seuraavana aamuna Kaisa ihmetteli kun Karia ei näkynyt ja lähti etsimään miestä tämän huoneesta. Karin hän löysikin, mutta tämä makasi hengettömänä lattialla, suuhun tungettuna musta sukka.

Kaisa syöksyi hänen luokseen, kiskaisi sukan pois ja ryhtyi antamaan tekohengitystä.
Se oli turhaa, Karin iho oli kylmä ja vartalo kangistunut. Vasta silloin Kaisa huomasi että miehen rinnassa törrötti fileerausveitsi.

Konstaapelit Ylä-Mäkinen ja Miettunen tulivat tutkimaan kuolemantapausta. Koska kuulusteltavia oli niin paljon, miehet hoitivat tutkintaa hotellilta käsin. Kun seuraavana päivänä löytyi vielä toinen ruumis, Kaisalla oli teoria, jonka hän esitti myös poliiseille.  

"Sitä on taidettu katsella liikaa Poirotia telkkarista", Miettunen pamautti. "Kannattaisi jättää rikostutkinta ammattilaisille. Neiti menee nyt vaan hoivailemaan niitä hauveleitaan, neiti on varmasti siinä hommassa hyvä."
Kaisa katsoi tyrmistyneenä Miettusta. Ainakaan tuota mulkvistia hän ei auttaisi enää mitenkään, ei vaikka hänen oma henkensä olisi vaarassa. 

Mietin ennen kuin lähdin kirjaa kuuntelemaan, että mitäköhän alle kahteen ja puoleen tuntiin mahtuu, mutta sen puolesta ei tarvitse olla huolissaan, tapahtumia kyllä riittää. Niissä ehditään myös raapaista muun muassa kaivoshankkeiden luontovaikutuksia ja biologisen kellon tikittämistä ilman puolisoa jonka kanssa lasta yrittää.

Yhtä asiaa pidin melko epäuskottavana, nimittäin sitä, että Kaisa ja Kepa pitivät välittömästi hotellivieraille tiedotustilaisuuden hotellin johtajan surmasta ja kertoivat auliisti kaiken mihin vain osasivat vastata, ennen kuin poliisien kanssa oli edes keskusteltu ja kuultu mitä on tutkinnallisesti lupa paljastaa tässä vaiheessa. Siitä tuli vähän sellainen tunne, että nyt vedetään mutkia suoriksi.