Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Ruth Ware: Nainen hytissä 10
Otava, 2018
Suomennos: Terhi Kuusisto
Lukija: Mervi Takatalo
Kesto: 11 h 22 min

32-vuotias Laura "Lo" Blacklock asuu Lontoossa kaksin Delilah-kissansa kanssa. Eräänä aamuna, pidempään venyneen kostean illan jälkeen Lo herää siihen, että hänen asunnossaan liikkuu joku. Murtovaras vie Lo'n käsilaukun ja puhelimen ja Lo saa vielä kunnon mustelmankin miehen iskettyä oven hänen naamalleen.

Onneksi varas ei ollut löytänyt hänen passiaan, sillä vain muutaman päivän päästä Lo on lähdössä viikon unelmaristeilylle jylhiin vuonomaisemiin. Hän on töissä matkailulehdessä ja pomonsa Rowanin ollessa esteellinen Lo on valittu sijaistamaan tätä tuolle unelmien työmatkalle. Vain kymmenen luksusluokan hyttiä, kyseessä ei siis ole mikään tuhansia matkailijoita vetävä valtamerilaiva, vaan ylellisen huvijahdin, Aurora Borealiksen, neitsytmatka. Nyt nuorella naisella on mahdollisuus näyttää mihin hän pystyy ja nousta kenties urallaan ylöspäin. Kymmenen pitkän vuoden ajan hän on joutunut vain taustoittamaan muiden matkoja ja juttuja.

Laiva osoittautuu häikäiseväksi, kirjaimellisesti. Kynttiläkruunuja tuhansine Swarovskin kristalleineen, marmoria, raakasilkkiä. Yhteistiloissa salonki, kirjasto, kylpyläosasto, hyteissä parvekkeet, parisängyt, täysimittaiset ammeet. Paikalla on matkailualan ammattilaisia, toimittajia, valokuvaajia, sijoittajia sekä yllättäin Lauran entinen työ- ja poikakaveri, Ben, mikä ei ollut ollenkaan mieleinen yllätys.

Ihan ensimmäisenä laivalle saavuttuaan Lo kuitenkin tutustuu naapurihytin, numero 10 matkustajaan, nuoreen naiseen jolta käy pyytämässä lainaksi ripsiväriä, oma kun oli ollutkin laukussa jonka murtovaras vei. Illallisella kymppihytin naista ei näy, mutta omaan hyttiinsä palattuaan Lo kuulee seinän takaa ääniä, parvekkeen oven liukuvan auki ja sen jälkeen huudon ja ison loiskahduksen, kuin ruumis olisi heitetty kaiteen yli mereen. Lo yntää paikalle ja näkee verisen parvekkeen kaiteen. Hän palaa hyttiinsä, hälyttää henkilökuntaa apuun, mutta mitä, kun kapteeni ehtii paikalle on naapurihytti aivan tyhjä, verijäljet kadonneet eikä hytissä sitä paitsi pitänyt edes asua kenenkään. Kaikki viitteet mustatukkaisesta naisesta ovat kadonneet eikä kukaan usko Lo'ta. Olihan Lo juonut jonkin verrankin illallisella, mutta vaikka hän olisikin kuvitellut huudon ja loiskahduksen, hän tiesi varmasti puhuneensa naisen kanssa.

Oliko hän huutanut aaltojen hyrskyessä ylitseen? Oliko hän yrittänyt huutaa suolaveden tulviessa keuhkoihin, rintakehän kohoillessa vaivoin, kylmyyden käydessä luihin ja ytimiin, veren köyhtyessä hapesta ja hänen upotessaan yhä syvemmälle...
Ja hänen ruumiinsa ajelehti valtameren syvyyksien kylmässä, hiljaisessa mustuudessa luunvalkeana kalojen näykkiessä silmiä, hiusten kelluessa tummana pilvenä merivirrassa... Ajattelin myös kaikkea tuota, mutten sanonut sitä ääneen.
"Älä", Ben sanoi. "Älä päästä mielikuvitusta valloilleen."
"Tiedän, miltä se tuntuu", sanoin Benin avatessa oven. "Tajuatko? Tiedän, miltä hänestä tuntui, kun joku kävi hänen kimppuunsa keskellä yötä. Siksi minun on pakko selvittää, kuka kohteli häntä niin."
Sitä paitsi saattaisin itse olla seuraava uhri, ellen saisi sitä selville.

Pienehkö huviristeilijä on passeli paikka suljetun paikan psykologiselle trillerille, joten puitteet jännitykselle ovat kunnossa tässä Ruth Waren järjestyksessään toisessa romaanissa. Ahdistaa sopivasti samaa tahtia Lo'n kanssa. Paperikirjoina jännärit eivät vieläkään minua nappaa, mutta äänikirjana trilleri silloin, toinen tällöin on paikallaan, joten luulen että kuuntelen loputkin ennen pitkää. Hiukan tätä olisi kestänyt kyllä tiivistää.

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

Otava, 2019

Suomennos: Antti Saarilahti

Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 14:13

Harriet "Hal" Westaway on nuori brightonilaisnainen joka työkseen ennustaa tarot-korteista laiturilla olevassa kojussa. Hal ei ole koskaan tuntenut isäänsä ja äidin kuoltua auto-onnettomuudesa kolme vuotta aiemmin Hal on jäänyt aivan yksin. Niinpä hän on mennyt kroonisessa rahapulassaan ottamaan pienen lainan koronkiskurilta ja nyt velkojat huohottavat hänen niskassaan uhkauksineen, ja Hal kun ei tiedä mistä saisi rahat edes seuraavaan vuokraan ja kaasulaskuun. Niinpä kiusaus on liian suuri, kun posti tuo mukanaan asianajajan kirjeen, jossa Halin kerrotaan saaneen perinnön isoäidin, rouva Westawayn, kuoltua. Hal nimittäin tietää heti, että kirje on tullut aivan väärälle Harriet Westawaylle. 

Kuolinpesän huomattava koko... testamentin edunsaajat... Halin vatsa alkoi kurnia, ja hän poimi pudonneen ranskanperunan ja söi sen hajamielisesti yrittäen saada selvää edessään olevasta kirjeestä. 

Siinä ei nimittäin ollut järkeä. Ei tippaakaan. Halin isovanhemmat olivat kuolleet jo yli kaksikymmentä vuotta sitten.

Kun Hal päättää muutaman tuhannen punnan ja uuden alun toivossa lähteä "isoäitinsä" hautajaisiin, hän tapaa muut perilliset, kolme enoaan ja kartanon taloudenhoitajattaren mutta hänelle selviää myös että hänen oletettu äitinsä, Maud Westaway, on kadonnut kauan sitten eikä kukaan enoista tiennyt hänestä, kukaan ei tiennyt että Maudilla oli tytär.

Maud. Se oli siis kadonneen tyttären nimi. M. Westaway niin kuin Halin äitikin. Tästäkö virhe oli lähtöisin? Hal oli salaa helpottunut siitä, ettei ollut tuonut koko syntymätodistustaan, mutta sen jälkeen tunne vaihtui joksikin muuksi - hätäännykseksi. Mitä herra Treswick tarkoitti sanoessaan olevansa yllättynyt siitä, että Maudilla oli lapsi? Oliko tässä jotain, mitä Halin tulisi tietää? Voisikohan kysyä vai paljastaisiko tietämättömyys hänet?

Luen harvoin dekkareita, mutta ihan ensimmäiseksi Storytelissa äänikirjoja selatessani kiinnitin huomiota kirjan kanteen ja jotenkin yksinkertaisen kiehtovaan nimeen. Kiinnostuin niinkin paljon, että luin juonen joka vaikutti lupaavalta. Ja hups vaan, olin kuuntelemassa yli 14-tuntista dekkaria! 

Alku lähti käyntiin varsin verkkaisesti, mutta kun tarinassa päästään cornwallilaiseen maalaiskartanoon jota peittävät muratit ja jonka ympärillä parveilevat pahaenteiset harakat, alkaa tapahtua. Tunnelma tihenee sopivasti ja huomaan että minua jännitti silloin kun Haliakin.

Ja se loru, jonka asianajaja Treswick lausui Halille viedessään tämän ensimmäistä kertaa Trepassen Houseen.

Yksi lintu surun tuo.
Toinen johtaa onnen luo.
Kolmannella tytön saa.
Neljäs pojan lahjoittaa.
Viides viestii hopeaa.
Kuudes kultaa ennustaa.
Seitsemäs se vaikenee,
salaisuutta varjelee.

Ruth Waren vanhanaikainen tyyli, jossa ei veri roisku eikä taskut ole täynnä huumeneuloja sopi hyvin minulle, joka en syty skandinaavisille dekkareille.