Historiallisia romaaneja vol 11

Neljän historiallisen romaanin paketti, nyt 1700-luvulta sodan vuosiin. Oletko näistä kenties jo jotain lukenut tai kiinnostaako joku?

***

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana 
Karisto, 2024
Lukija: Emma Louhivuori 
Kesto: 15 h 32 min


Kun Agnes oli syntynyt ja vauva huomattu raajarikoksi, moni oli toivonut että lapsi kuolisi pois ja terveitä pienokaisia syntyisi sen tilalle. Mutta Agnes oli jäänyt vanhempiensa ainokaiseksi ja kasvanut rakastettuna. Hän luki mielellään, ompeli koruompeleita ja auttoi taloustöissä. Toisaalta hän oli yksinäinen lapsi jolla ei ollut ikäisiään ystäviä. Rahalla tälle olisi saattanut löytää puolison, mutta äidin mielestä raha piti säästää kattamaan tyttären kulut heidän kuoltuaan. Raajarikon tytön oli turha haaveilla avioliitosta 1700-luvun Lontoossa.

Kun Agnesin vanhemmat lähtivät matkalle Amerikkaan, he päättivät että Agnes lähtisi sukulaisten luo Edinburghiin. Siellä hän sai ensimmäistä kertaa ikäisiään ystäviä ja päinvastoin mitä hänelle oli aina hoettu, ihailijan, joskin "ylämaalaisen villin". Sattumien summana Agnes päätyy tuonne villien maahan eli Skotlannin ylämaille, ja huomaa viihtyvänsä siellä yli odotust
en. Taakseen seurapiireihin hän jättää väärinkäsityksestä ruokkimansa skandaalinpoikasen. 

En edes tiedä, miksi suhtauduin tähän 1700-luvun klaanisarjaan aluksi niin nihkeästi. Ihan suotta, sillä kirja on mukavasti soljuvaa historiallista romantiikkaa jossa on riittävästi ajankuvaa ja kipakanpuoleinen sankaritar. Mukana on myös sopivasti kateutta ja juonittelua, loistava palvelijanrooli ja niin ihanasti sitä rakkautta.

*** 

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

#2 Adelin tyttäret

Gummerus, 2026

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 10 h 4 min

Kesällä 1912 Adelin perhe sai yllättävän yhteydenoton äidinäidiltä, johon yhteydet olivat olleet poikki jo pidempään. Nyt isoäiti haluaa tutustua tyttärentyttäriinsä, ja kutsuu isosisko Thyran ja 13-vuotiaan Kittyn kesäksi Munkvikin kartanoon Kuusiston saarelle. Heidän lähtiessään äiti varoitteli isoäidin olevan ankara, joten heidän tulisi käyttäytyä erityisen hyvin.

Perillä Kitty ihastuu kartanon suureen kokoon ja sen eläimiin, mutta Thyra näkee paikan rapistuneen kunnon. Ylläpitoon vaadittavat varat ovat ilmeisesti loppuneet jo kauan sitten. 

Taiteilijavanhempiensa suhteellisen vapaissa tavoissa kasvaneena etenkin villivarsa Kittyllä on vaikeuksia miellyttää isoäitiä, ja sen isoäiti tekee selväksi heti alussa, että miellyttää pitää selvitäkseen edes jotenkin kunnialla kesänvietosta. Mustaan leskenpukuun sonnustautunut isoäiti on jäykkä ja suorasukaisen epäkohtelias vanhus, joka tiuskii palvelijoille, mikä kauhistuttaa Thyraa joka ei voisi kuvitella heidän äitinsä käyttäytyvän niin ilkeästi ketään kohtaan. Jo ensimmäisenä päivänä Thyra alkaa ihmetellä, miksi isoäiti edes on kutsunut heidät luokseen. 

Äidin veli, murahteleva Volter-eno, on kartanon toinen asukas. Isoäiti varoittaa tyttöjä häiritsemästä tätä aterioiden ulkopuolella, sillä eno viihtyy omissa oloissaan. Tytöt näkevätkin häntä lähinnä päivällisellä, sillä mies puuhaa jotain huoneessaan yömyöhään, ja nukkuu pitkään päivällä. Isoäiti suhtautuu poikansa tekemisiin joutavuuksina, mutta eno ei näytä juurikaan välittävän äitinsä näkemyksistä. Minkäänlaista lämpöä näiden kahden välillä ei näy, eikä Thyra voi olla pohtimatta, mikä isoäidistä on tehnyt niin katkeran. 

Kesästä olisi voinut tulla loputtoman pitkä, ellei Kitty viihtyisi tallilla ja Thyra olisi ottanut projektikseen ravistuneen huvimajan ja sen viereisen lammen kunnostamisen. Enosta Thyra saa yllättävän liittolaisen ja on toinenkin mies joka kiinnittää hänen huomionsa. Kuusiston paroni on yhtä aikaa sekä pöyristyttävä suhtautumisessaan Thyraan, että kismittävän puoleensavetävä. 

Adelin tytärten kakkososa oli mitä parhainta kartanoromantiikkaa. Ei epäilystäkään etteikö Antell tekisi taustatyönsä hyvin ja rakentaisi sen päälle koukuttavan juonen. Täyttä viittä tähteä edelleen!

***

Sirpa Kähkönen: Rautayöt

Kuopio-sarja 2

Äänikirja: Otava, 2018

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 58 min

Jalmari oli kaatunut talvisodassa, mutta Lassikin tuntui melkein kuin kuolleelta, niin syvälle sotaan tämä oli vaipunut ettei normaaliin elämään saati työssä käymiseen enää toennut. Annalle jäi paljon vastuuta, oli vinttihuoneeseen erakoitunut mies, pikkuhiljaa taaperoiksi kasvavat kaksoset, vanheneva anoppi ja ruuan taikominen heille kaikille. Yksi Annan suurimmista unelmista olikin saada pikku possu kasvamaan pihavajaan. 

Huonossa kunnossa olevaan naapuriröttelöön saadaan asukkaaksi Helvi-evakko ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Mari. Vaikka muut suhtautuvat evakoihin "kaikilla niillä oli suunnilleen kartanot siellä rajan takana" -asenteella, Anna ystävystyy Helvin kanssa, ja tämän lähes aikuisesta tyttärestä tulee innokas lastenvahti kaksosille. Myös Hannes kummittelee taustalla, milloin tunnustaen Annalle rakkauttaan, milloin vaatien Lassia osallistumaan työläisten uuteen nousuun. Uusi sotakin tuntuu olevan ovella.

Toinen osa jatkui melko suoraan siitä, mihin ensimmäinen jäi. Edelleen olen koukussa ja kuuntelin juuri kolmannenkin osan.

***

Kate Morton: Talo järven rannalla

Äänikirja: Otava, 2021 (suom. Bazar, 2017)

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 20 h 39 min

Cornwall, 1933

Miehen nimi oli Benjamin Monroe ja hän oli kesätöissä Alice Edevanen äidin sukutilan puutarhassa. Alicen äidillä oli joka juhannus tapana pitää puutarhajuhlat, joiden valmistelut olivat nyt täydessä käynnissä. Alice oli ihastunut Beniin heti ja toivoi että saisi nuorukaiselta vastakaikua. 

Cornwall, 2003

Sadien pomo, vanhempi rikostutkija, oli määrännyt hänet lähtemään Lontoosta, pitämään kertyneet lomansa ja pysymään poissa niin kauan että kohu laantuu. Sadie oli tutkinut pikkutytön kadonneen äidin tapausta, josta oli kehittynyt hänelle ja lapsen isoäidille yhteinen pakkomielle. 

Sadie oli lähtenyt isoisänsä luo Cornwalliin, jossa tämä asui seuranaan vain kaksi koiraa ja sohvan alla viihtyvä kissa. Koiria lenkittäessään hän ajautui syvälle metsään, josta yllättäen alkoi löytyä villiintyneen puutarhan osia ja sitten vanha, hylätty tiilikartano. Ikkunoista kurkkiessaan Sadie näki talon jääneen tyhjilleen kuin kadonneeseen hetkeen; huonekalut paikoillaan, teeastiasto pöydällä, kuivuneet kukat maljakoissa. 

Hän loi vielä viimeisen silmäyksen taloon ennen kuin seurasi koiria villiintyneen marjakuusiaidan läpi. Taivaalle kipuava aurinko oli pujahtanut pilven taakse, eivätkä ikkunat enää iskeneet silmää järvelle. Talo näytti murjottavan kuin hemmoteltu lapsi, josta on ollut hauskaa olla huomion keskipisteenä ja jota harmittaa, kun mielenkiinto siirtyy muualle. Linnutkin lentelivät usvaisella aukiolla edestakaisin entistä röyhkeämmin päästellen huutoja, jotka kuulostivat aavemaiselta naurulta, ja hyönteisten kuoro voimistui sitä mukaa kuin päivä lämpeni.

Järven tasainen pinta kiilsi salaperäisesti savenharmaana, ja yhtäkkiä Sadie tunsi itsensä tunkeilijaksi. Oli vaikea sanoa, miksi hän oli siitä niin varma, mutta kun hän kääntyi sukeltamaan marjakuusiaidan aukosta ja lähti seuraamaan koiria kotiin, hänen poliisinvaistonsa kertoi, että talossa oli tapahtunut jotain hirveää.

Lontoo, 2003

86-vuotias Alice oli luonut mittavan uran salapoliisiromaanien kirjoittajana ja hänellä oli melkoinen fanikunta. Hänen apulaisensa Peter kävi läpi hänen postinsa ja auttoi missä tarvittiin. Kun kirjeiden joukossa oli yhteydenotto Sadieltä koskien Alicen vuosikymmeniä sitten kadonnutta veljeä, Alice meni oudon vaikeaksi ja komensi Peteriä heittämään kirjeen pois, mitä Peter ei tietenkään tehnyt. Pian tuli uusi kirje, ja Alice muutti mielensä. Ehkä nyt on aika selvittää suvun suuri salaisuus, jonka avain Alice uskoo olevansa. 

Aivan ihana viiden tähden lukuromaani! Miksen ole aikoihin valinnut Mortonin kirjoja kun olen sellaista kaivannut, pöhkö minä! Yksi suomennettu on vielä jäljellä, ainakin.

Historiallisia romaaneja vol 10

Kappas vain, neljän kirjan paketti, mikä yllätys! Isompi yllätys lienee se, että blogissa ylipäätään julkaistaan jotain...... Tässä historiallisia romaaneja, kaikki näköjään Otavan julkaisemia mikä on ihan puhdasta sattumaa. Ensin vietetään aikaa Skotlannissa ja Nepalissa, sitten pysytellään Suomessa.

***

Fiona Valpy: Allamme hohtava taivas 

Otava, 2026

Lukija: Johanna Kokko

Kesto: 10 h 7 min

2020

Äidin piti tulla mukaan, kun Daisy lähti vaellukselle Nepaliin, mutta häntä ei oltukaan päästetty lentokoneeseen koronavirusepäilyn takia. Niinpä Daisyn piti lähteä yksin isoisotätinsä Violetin jalanjäljille, toki oppaan johdolla. 

Daisy oli löytänyt Violetin päiväkirjat jo 12-vuotiaana ja ahminut niiden sisältöä. Äidin kanssa he olivat päättäneet matkustaa maailman ääriin etsimään Violetin jalanjälkiä, sillä täti oli aikoinaan kadonnut pienessä nepalilaiskylässä, eikä häntä oltu tavattu enää missään sen koommin.

Nepalissa Daisy kohtaa lisää vastoinkäymisiä, kun niin monien yritysten ovet ovat säpissä koronan takia. Avuliaiden sherpojen avulla hän kuitenkin etenee Kathmandua syvemmälle ja kohtaa ison yllätyksen. Pienessä yhteisössä hän on koronakuplassa ohi pahimman, ja tutustuu kyläläisiin. Samalla hän lueskelee uudelleen Violetin päiväkirjoja ja kuulee myös loppuosan Violetin tarinasta. 

Vuodessa 1927 jolloin Violet on opiskelemassa puutarhuriksi Skotlannissa, hän kohtaa Collumin, elämänsä rakkauden ja päätyy tämän perässä Nepaliin. Näissä sadan vuoden takaisissa tapahtumissa piipahdettiin harmikseni liian harvoin ja kovin lyhyiksi pätkiksi. Nykyhetken osuudet olivat onneksi alkupuoliskolla kiinnostavia, mutta asioiden tavallaan selvittyä olisin toivonut loppupuolella jotain twistiä.

Kääntäjällä on ollut ylimääräistä hommaa keksiä niin monia aiheeseen sopivia suomenkielisiä anagrammeja!

***

Petra Rautiainen: Puuntappajat

Otava, 2025

Lukija: Johanna Kokko

Kesto: 6 h 48 min

Jos Ulpun olisi pitänyt valita jokin tietty hetki mistä kaikki alkoi, se oli silloin kun "susinarttu", punaisten leiriltä raijattu kätilön taidot omaava vanki, oli katsonut häntä itsevarmana ja röyhkeänä. Nainen oli rynnistänyt Ulpun ohitse todeten, että tohtorinnakin varmasti näkee, että tuo nainen synnyttää kohta, ja hän se tässä kätilö on.

Vuosia myöhemmin etsivässä keskuspoliisissa oli töissä kaikenkirjavaa väkeä. Osa heistä sai purkaa aggressiotaan Tammisaaren vankileirin kaltaisissa paikoissa. Kirjan Etsivä kertoo, ettei ollut ollenkaan sieltä pahimmasta päästä. Hän vain teki töitä saadakseen huonon aineksen oikeaan osoitteeseen. Ne naiset, jotka olivat maanpettureita, hän toimitti työlaitoksiin. Oli myös muita naisia, jotka eivät kyenneet elämään normaalissa yhteiskunnassa; prostituoituja, työttömiä, irtolaisia. Hän hoiti myös yksityisetsivän ammattia, ja siinä hän erikoistui vakoiluun ja vastavakoiluun. Lapuan liikkeen epäonnistunut vallankaappaus oli vahvistanut hänen haluaan kohdistaa tutkimuksia äärioikeiston ja fasistien saralla.

Kuusitoista vuotta sitten hän oli ollut ensimmäisessä työtehtävässään saarella, jossa hänen piti vakoilla erästä naista, joka oli luokiteltu valtiolle vaaralliseksi. Naisen nimi oli Ulpu Leidenius, ja hän toimi lääkärinä ja kirurgina perustamassaan naistensairaalassa. 

Ulpu Leidenius oli täydellinen esikuva maamme kansakunnan etuutta ajavasta voimasta: hän oli kuulunut jo Venäjällä asuessaan kansallissosialisteihin, osallistui keskusteluihin kansakunnan rodun parantamiseksi ja kannatti positiivisen rotuhygienian käyttöönottoa. Olin siis aluksi tietenkin ihmeissäni miksi jouduin tutkimaan ja vakoilemaan häntä. Mutta värvääjäni oli saanut todistusaineistoa siitä että Ulpu Leidenius oli alkanut tuntea sympatioita punaisia kohtaan. Värvääjäni pelkäsi että – kukaties – nainen vuoti saamaansa salaista tietoa myös eteenpäin.

Tässä romaanissa oli taas uudenlaista näkökulmaa tarjolla, siitä iso plussa. Olen lukenut hänen edellisetkin romaanit Tuhkaan piirretty maa sekä Meren muisti, ja kaikki kolme ovat vahvoja kirjoja, joita voin suositella.

***

Virpi Hämeen-Anttila: Kultaiset vuodet

Synnyinmaa #3

Otava, 2025

Kesto: 8 h 17 min

1873

Synnyinmaa-sarjan kolmannessa osassa Erikillä ja Mariannella oli jo neljä lasta, esikoinen Henrik ja nuoremmat Magnus, Anna ja Amanda. He olivat menettäneet pienen poikansa nälkävuosien tauteihin, jonka myötä perheen merkitys oli entisestään korostunut Erikille, ja niinpä hän oli rakennuttanut huvilan Porvooseen lähelle fabriikkejaan. Sinne oli mukavaa siirtyä kesäkuukausiksi ja Erik saattoi siirtää työnsä Porvooseen keventääkseen omaatuntoaan alati kasvavasta työmäärästä. Hän oli panostanut ja saavuttanut sen yhteiskunnallisen aseman, josta oli nuorukaisena haaveillut. Hänellä oli osuuksia lukuisissa liikeyrityksissä, laaja ystäväpiiri ja näkemystä siitä, mihin maailma oli menossa. 

. 

Erikin nuoruuden rakastettu Brita on hänkin ollut onnellisesti naimisissa jo kuusitoista vuotta ja niin ikään saanut lisää lapsia hänen ja Erikin esikoispojan jälkeen. Elämä sujuu muuten hyvin, mutta alueella kiertää sinnikkäästi hienosti pukeutunut, lipevä mies, joka pyrkii ruotsalaisen työnantajansa lukuun ostamaan mahdollisimman paljon metsää. Kun ihmiset eivät ole halukkaita myymään, ilmestyy ennalta tuntemattomia velka- ja kauppakirjoja, joiden perusteella heitä yritetään kiristää. Samoin käy Britan kotitilalle, mutta onneksi Erik osaa auttaa.

Synnyinmaa-sarja on ensimmäinen mitä olen Hämeen-Anttilalta koskaan lukenut ja olen kyllä erittäin tykästynyt näihin kirjoihin. Ehkä myöhemmin jotain muutakin häneltä. Se historiallinen dekkarisarja pienesti kiinnostaa.

***

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

Kuopio-sarja #1

Otava, 2018 (lukukirja 1998)

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 15 min

Minunhan on jo varmaan kymmenen vuotta sitten pitänyt lukea tämä kirja ja aloittaa Kuopio-sarja, mutta meidän lähikirjastossa oli vain pokkariversio saatavilla, enkä saanut aikaiseksi varata ihan normaalinidettä. Aina oli niin paljon luettavaa, eihän siitä pulaa tullut. Jokin aika sitten äänikirjapalvelu suositteli tätä ja laitoin talteen, olin jo unohtanutkin koko sarjan. Vaan onpa hyvä että aloitin, tykkäsin kovasti! 

Äänikirjapalvelussa yllättävän moni oli jättänyt kirjan kesken tai antanut sille yhden tähden, koska se oli tylsä, tasapaksu eikä henkilöihin päässyt sisälle. Minulla ei tällaista ongelmaa ollut lainkaan. Ainoa mistä en pitänyt, oli lukijan valitsema tapa ääntää vanhanaikaisesti w:llä kirjoitetut sanat tekstissä (esimerkiksi lehtiartikkelissa) samoin, mikä kuulosti hölmöltä. Noin pienen asian päätin kuitenkin antaa olla häiritsemättä liikoja. Aikakuvaus tuntui uskottavalta ja tuo "punikkien" kohtelu aina suomalaiset yhdistävään toiseen maailmansotaan saakka oli surullinen osa kirjaa. 

Onko kirjaa miten paljon tarpeen esitellä? Se tosiaan avaa paljon luetun Kuopio-sarjan, joka alkaa 1920-luvulta jatkuen läpi sotavuosien joissa viivyttää useamman osan verran, ja edetään niiden ylikin aina 1970-luvulle ja uusiin sotiin. Mustat morsiamet lähtee liikkeelle siitä, kun nuori Anna muuttaa maalta kaupunkiin eli Kuopioon piiaksi herrasväen perheeseen. Hän tapaa vapaapäivinään Lassia, tulee raskaaksi ja päätyy naimisiin kun Lassi ns korjaa aikaansaamansa sadon. Välillä Anna on pitkiäkin aikoja kuin yksinhuoltaja, kun Lassi, joka punikkina tuomittuna on menettänyt kansalaisoikeutensa, on jälleen vankilassa lentolehtisten painamisesta. Tammisaaressa miestä tavatessaan Anna tutustuu Liljaan, jonka mies istuu samassa vankilassa, ja heistä tulee pitkäaikaiset ystävät. Tukea Anna saa myös miehensä suvulta, jonka kanssa jaetaan välillä myös yhteiset huoneet. 

Olen kuunnellut sarjasta jo toisenkin osan, joten eiköhän se tule tässä vuoden mittaan käytyä läpi. Kyllä Kähkönen kirjoittaa osaa, ja Suomen historia jaksaa minua edelleen kiinnostaa. 

Paula Hotti: Murha Ylämaalla

Paula Hotti: Murha Ylämaalla

Otava, 2024

Lukija: Anni Tani

Kesto: 9 h 52 min

Hääkuvaaja Amy oli työkeikalla Skotlannin suosituimmassa linnassa löytäessään seinälle ripustetun ruumiin. Apulainen Matt kopsahti pyörtyneenä lattialle ja löi päänsä kaatuessaan.

Carlos Carrera, rikosylikonstaapeli Edinburghista, oli lomaillut tässä samassa tietyssä hotellissa ensimmäisen kerran jo parikymmentä vuotta sitten ja palannut nuorikkonsa kanssa vuosittain. Heidän erostaan oli jo aikaa, mutta Carlos palasi saarelle mielellään itsekseen. Hänet tunnettiin, hänen työtään ja taitojaan arvostettiin, ja kuten hän arvasikin, hänen osaamistaan kaivattiin murhatutkimuksen käynnistämiseen. 

Hotellin omistajat Lady ja Lordi McMurray olivat muuttaneet rapistumassa olleen maalaiskartanon bed & breakfastiksi,  ja heidän tyttärensä Rosa sittemmin tyylikkääksi hotelliksi ravintoloineen. Vielä suurempi vetonaula oli ehkä Lady itse, sillä hänen punomansa murhatarinat olivat tehneet hänestä suositun rikoskirjailijan.

Rosa ja hänen miehensä Oliver olivat tutustuneet yliopistolla. Käytyään ensimmäisen kerran saarella Oliver oli rakastunut ei vain Rosaan, vaan koko seutuun. Mentyään naimisiin he olivat alkaneet johtaa hotellia ensin Rosan vanhempien rinnalla, sitten kaksin kohti uutta, menestyksekkäämpää tulevaisuutta, mutta hotellin omistivat edelleen Rosan vanhemmat mikä asetti tiettyjä rajoituksia.

Amyn kämppis, Ylämaalla asumisesta haaveillut suomalainen Halla, oli kokkina hotellin ravintolassa. Hän tapaili nuorta paikallista komistusta, Kieran O'Callahania, joka on uraansa aloitteleva poliisi.

Barbara ja Benjamin Hutton lomailivat iäkkään isänsä Timothyn kanssa hotelliin kuuluvassa järvenrantamökissä. 

Samana päivänä kun linnasta löytyi ruumis, oli Timothy lähtenyt vaellusreitille kahden bordercolliensa kanssa. Koirat palasivat myöhemmin hotellille ilman isäntäänsä, mikä herätti välittömän huolen, mitä nyt Barbara ja Benjamin tuntuivat suhtautuvan isän katoamiseen yllättävänkin huolettomasti...

Ylämaalla murhia tapahtui harvoin, saati näin brutaaleja. Ruumiin pää oli leikattu irti ja ruumis nostettu seinällä olevan peuranpään jatkeeksi, kuin se olisi käänteinen kentauri. Takkaan oli sytytetty tuli, joka oli alkanut sulattaa pakastimessa säilytettyä ruumista. 

Mikä oudointa, ruumiin esille ripustamisen tapa oli täysin kopioitu Ladyn kirjoittaman rikosromaanin juonesta.

Murha Ylämaalla aloittaa uuden dekkarisarjan, joka on nimetty Hallan mukaan. En ymmärtänyt miksi.

Heti alussa esiteltiin melko hurja määrä henkilöitä nopeaan tahtiin tiputellen, mikä teki kuuntelun aloituksesta haastavaa. Kuka tämä henkilö olikaan, mikä näiden suhde oli ja niin edelleen. Juonellisesti alku oli melko lupaava, mutta ihmissuhdemättöä oli aika tavalla dekkariksi, jopa minun makuuni, ja minähän odotan että sitä on. Lopussa kaikki tarjoiltiin kovin valmiiksi pureskeltuna, eli kaikki selitettiin puhki. Come on, lukijat eivät ole niin tyhmiä etteivätkö mitään oivalla, lisäksi dekkareista pitävillä on taipumusta nauttia siitä kun saa itse hoksata jotain.

Miksi sitten sarja on nimetty juuri Hallan mukaan? Nainen oli niin vähän mukana tapahtumissa, että hädin tuskin muistin tämän olemassaoloa, ennen kuin aika lopussa. Carlosin nimikkosarjahan tämä olisi aivan selkeästi, mutta kun ei ole, niin tarkoittaako se sitä, ettei Carlos ole mukana seuraavissa osissa?

Lukija sai minut huokailemaan. Hän äänsi Oliverin välillä kuten Oliver, välillä Olivar, ja McMurrayt olivat "mäkmörit" kovin paksulla suomalaisella ööllä ja ärrällä mikä sattui omaan korvaani. Myöskin "kysy Amylta" oli "eimilta" eikä "eimiltä" mikä kuulostaa sekin hassulta. Meillä olisi ääntämisen puolesta hyvin samanlainen nimi Eini, eikä sitäkään äännetä Einilta. Näin vähän aikaa sitten Helmet-haasteen keskusteluryhmässä kommentin, jossa kirjoittaja ihmetteli miten te kestätte kuunnella mitään käännöskirjallisuutta äänikirjoina, kun nimet ja paikat äännetään niin päin mäntyä, ja siksi hän ei kestä äänikirjoja. Mikä muuten on tämä juttu, että suomalaiset kirjailijat ovat alkaneet sijoittaa kirjojaan Suomen ulkopuolelle? Ymmärrän kyllä muualla asuvat, kuten Vera Valan tai Satu Rämön. Kuka ulkomaalainen kirjoittaisi vastaavasti Suomesta, ja niin että faktat on kunnolla tarkastettu, Nimim. En koskaan unohda sitä brittiläistä joulukirjaa, jonka suomalainen miespäähenkilö, mielenkiintoisesti nimetty Stellan Virtaseksi, puhui englantia kuulostaen lähinnä hengästyneeltä italialaiselta. Lukija olisi voinut kuunnella ensin muutaman kunnon rallienglantivideon up in the ass of Timo. Sori, oli pakko! (Ja jos nuorisolaiset ei tiedä, niin esim YouTubesta löytyy ihan tuolla haulla!)

Sarah Morgan: Snowed in for Christmas

 Sarah Morgan: Snowed in for Christmas

Harlequin Audio, 2022

Lukija: Ruth Sillers

Kesto: 12 h 32 min

Lucy Clarke oli töissä lontoolaisessa markkinointiyrityksessä joka oli viime aikoina menettänyt pari tärkeää asiakasta ja sen tähden heidän yllään leijui lomautusuhka. Lucy kosiskelee uutta asiakasta ja päättää siksi yhdistää kaksi työmatkaa Skotlantiin: porojen kuvaamisen toisen asiakkaan materiaalin, sekä yhteistyötarjouksen esittämisen toimitusjohtaja Ross Millerille henkilökohtaisesti.

Rossin vanhemmat Glenda ja Douglas odottivat lapsiaan joulunviettoon Skotlantiin. Rossilla oli menestyvä urheiluvaateyritys ja vanhemmat olivat hänestä ylpeitä, mutta isä olisi mieluummin halunnut Rossin jatkavan heidän pikkuleipäyrityksensä johdossa, olihan se ollut suvussa jo kuuden sukupolven ajan. 

Heidän tyttärensä Alice oli lääkäri ja esittelisi nyt ensimmäistä kertaa koskaan heille miesystävänsä Nicon, joka oli sydänkirurgi. 

“Marry me, Alice.” His voice was unsteady. “I want us to get married.” 

“I—What?” She caught the eye of a couple walking past. The girl was grinning. 

“Happy Christmas!”

Alice didn’t respond. The world around her swam. Her head spun.

"Are you proposing?” 

"Is there another way to interpret the words Marry me? Also, why else would a guy kneel on a filthy London street?” He held out a box. 

“For you.” 

Her heart was hammering. 

“What is it?” 

"It's a horse. I know you love horses." 

He sighed and stood up. "This whole one knee thing isn't working for me. Orthopedic surgeons must get a lot of business from proposals. It's a ring, Alice. What do you think it is?"

Alice ja Nico olivat olleet yhdessä yhdeksän kuukautta. Silti miehen kosinta tuli hänelle järkytyksenä ja hän tarvitsi aikaa. Tiivis joulunvietto yhdessä ei yhtäkkiä tuntunutkaan enää hyvältä idealta, muttei ollut peruttavissakaan. Eihän hän kuitenkaan halunnut jättää miestä.

Toinen tytär Clementine oli lastenhoitajana, niin ikään Lontoossa. He eivät olleet koskaan ymmärtäneet, miksi Clemmien oli pitänyt lähteä Lontooseen saakka ollakseen nanny.

Ihmiset olivat usein yllättyneitä kuullessaan, että Clemmien sisar oli lääkäri ja veli bisnesmies. Yllättyneitä siitä, miten Clemmie oli uraa luoneista sisaruksista "vain" lastenhoitaja, nanny nelivuotiaalle tytölle perheessä jonka äiti oli investointipankkiiri, mutta Clemmie ei olisi ikimaailmassa vaihtanut paikkaa tämän kanssa. Hän kaipasi Skotlantia, perhettään, jopa heidän koiraansa ja sisarusten kiireisessä elämässä oli hänelle harvoin aikaa. Oli ollut toinenkin syy lähteä Skotlannista, hänen hyvä ystävänsä Fraser. Ei heille ollut riitaa tullut, mutta Clemmie ei enää kestänyt nähdä tämän deittailevan muita naisia, sillä Clemmie oli itse rakastunut Fraseriin. Koska hän ei kokenut voivansa rakastaa ketään toista, kyllä hän oli yrittänyt, Clemmiellä oli nyt toinen, nannyn työtä suurempi suunnitelma, joka muuttaisi hänen elämänsä täysin. Häntä jännitti kertoa perheelleen, että aikoi hankkia lapsen. 

She didn’t know how her siblings would react, but neither Ross nor Alice were slow to express an opinion on anything and everything, and even though they were all now adults they still tended to treat Clemmie as someone who needed guidance and protection for her own good. Nerves fluttered as she anticipated the conversations that were coming her way. She was a people pleaser and didn’t enjoy difficult conversations. And this particular conversation was going to be difficult. They thought they knew her. They were in for a shock.

Kun Lucy tuli tuomaan tarjoustaan Millerien talolle, jouluun oli enää muutama päivä aikaa, eikä Ross ollut vielä tullut kotiin. Sattumien summana Rossin äiti ja isoäiti luulevat häntä Rossin tyttöystäväksi. Lucy kyllä ihmettelee lämmintä vastaanottoa, mutta tarttuu kauniin kodin ja ystävällisten ihmisten vieraanvaraisuuteen ja kun Millereille selviää ettei hän olekaan "Rossin Lucy" on jo myöhäistä. Lumimyräkkä on saartanut syrjäisen talon, junavuorot on peruttu, eikä Lucy pääse palaamaan Lontooseen. Millerien vieraanvaraisuus jatkuu, Lucy antaa periksi ja Nanna Jean alkaa toivoa että suloisesta Lucysta ja komeasta Rossista tulisi ihan oikea pari. 

Välillä feelgoodit tuntuvat vähän teennäisiltä ja meinaan siksi kyllästyä tarinaan, mutta Morgan osaa kirjoittaa niin aidosti ja minua koskettavasti. Tässäkin oli niin ihania ja hyvin rakennettuja henkilöitä, ihanan pöljä perhe jos niin voi sanoa. Aina nousee enemmän tai vähemmän suosikkeja esiin, tällä kertaa Alice oli sellainen kenestä en ihmisenä erityisemmin pitänyt ja hänen ja Nicon suhde jäi etäisimmäksi. Sen sijaan Ross ja Lucy sekä Clemmie ja hyväsydäminen Fraser, joka oli adoptoinut orvoksi jääneen nelivuotiaan sukulaistytön, olivat ihania pareja ja entä Nanna Jean, hän oli mahtava! Mitenkähän minäkin pääsisin Millerien perheen joulunviettoon kuokkimaan... 

Tämä oli nyt viides Morganilta kuuntelemani kirja, neljäs englanniksi, kolmas jouluun sijoittuva, eikä varmasti viimeinen. 

Suomeksi on juuri ilmestynyt Kenties tänä jouluna, mutta se on käsittääkseni saatavilla vain pokkarina ja e-kirjana.

Tässä linkit aiempiin juttuihini:

The Christmas Escape

One More for Christmas

The Summer Seekers

Perhe-elämää aloittelijoille

S. K. Tremayne: Jääkaksoset

S. K. Tremayne: Jääkaksoset

Otava, 2019

Alkuteos: The Ice Twins, 2017

Suomennos: Oona Nyström

Lukijat: Johanna Kokko, Jussi Puhakka

Kesto: 11 h 37 min

Kun synnyttää kaksoset, vieläpä identtiset, tulee synnyttäneeksi geneettisiä supertähtiä. Ihmisiä, jotka ovat uskomattomia jo siksi, että he ylipäätään ovat olemassa. Uskomattomia, ja erilaisia kuin muut. Isäni antoi heille jopa lempinimen, Jääkaksoset, koska he syntyivät vuoden kylmimpänä ja kuuraisimpana päivänä ja heidän silmänsä olivat jäänsiniset ja hiukset lumivalkeat. 

Angus ja Sarah Moorcraft olivat onnelliset vanhemmat, jotka asuivat ja työskentelivät Lontoossa. Mutta sitten heitä kohtasi pahin tragedia, mikä vanhempaa voi kohdata.

Toinen kaksostytöistä oli pudonnut parvekkeelta ja menehtynyt. Jäljelle jääneistä toinen, se eloisampi, oli ollut onnettomuuden jälkeen hyvin hiljainen, ujompi, varautuneempi, kovin kuolleen siskonsa kaltainen, mutta Sarah oli laittanut sen surun piikkiin. Mutta tytön oudot puheet ja jopa se, miten perheen koira käyttäytyy Kirstyn seurassa kuten aiemmin Lydian lähellä, saivat jopa Sarahin epäröimään. Siinä missä ihmisten, jopa heidän vanhempiensa, voi olla haastavaa erottaa identtisiä kaksosia toisistaan, menee koirilta tunnistamisen oppimiseen vain muutama viikko, kiitos hajuaistinsa. Sarah miettii ovatko he tehneet ksmalan virheen, muttei halua puhua epäilyistään kenellekään ennen kuin on täysin varma.

"Äiti, miksi sinä sanot minua koko ajan Kirstyksi? Kirsty on kuollut. Se oli Kirsty, joka kuoli. Minä olen Lydia."

Onnettomuudesta oli kulunut vuosi, kun Angus sai perinnön. Hänen isoäitinsä oli jättänyt hänelle pienen kaukaisen majakkasaaren Skotlannissa ja nyt he muuttaisivat sinne, toiselle puolen Brittein saarta. Sarah ei ollut koskaan käynyt siellä, eikä Guskaan viiteentoista vuoteen. Silti he ovat valmiita jättämään kaiken ja muuttamaan sinne.

On tietysti osa dekkarin jännityksen luomista, että vanhemmat olivat niin yksin ongelmiensa kanssa. Tuollaisessa tilanteessa kun on menetetty pieni tytär, he tosielämässä kävisivät terapiassa. Kaksosensa menettänyt pikkutyttö kävisi terapiassa. Minun kävi tyttöä niin sääliksi, miten seitsemänvuotias, arka, valtavan menetyksen kokenut ja juuri vieraaseen ympäristöön tuotu tyttö lykättiin vain koulun portista sisään, selviytymään, ja koulupäivän jälkeen äiti haki hänet teennäisesti kujertaen, oliko kiva päivä koulussa, vaikka tiesi mikä totuus oli. Tytön opettaja ja vanhemmat eivät kommunikoineet, kaikki osapuolet koittivat irrallisina ja yksinäisinä vain jotenkin pärjäillä. Missä olivat skotlantilaisten Vilma-viestit?

Äidin pelkotilat tyttöä ja miestään kohtaan tuntuivat osittain järjenvastaisilta, mikä sai tekstin tuntuvan välillä kornilta, vaikka yritin varistaa ajatuksen mielestäni. Osasyy siihen oli varmasti lukija, ei sillä etteikö lukijan eläytyminen olisi ollut pääpiirteittäin hyvä asia. En kuitenkaan voi antaa tälle enempää kuin 3/5 tähteä.

Sarah Morgan: One More for Christmas

Sarah Morgan: One More for Christmas

HarperCollins, 2020

Lukija: Lucy Tregear

Kesto: 11 h 34 min

Gaile Mitchell oli menestyvä bisnesnainen Manhattanilla, tunnettu myös nimellä GM. Hänen viimeisin elämäntaitokirjansa, Choice not Chance, oli ollut aiempien tavoin myyntimenestys ja hän oli myös suosittu puhuja tilaisuuksissa. Mutta kun hänelle sattui tapaturma toimistollaan, hän kuuli puolitajuissaan mitä hänen alaisensa puhuivat hänestä. Että hänen elämänsä oli tyhjää? Ettei hänellä ollut läheisiä? Että hän täytti elämänsä työllä, koska oli yksinäinen? Gaile ei voinut käsittää, näinkö he todellakin hänestä selän takana ajattelivat. Gaile oli tehnyt tietoisia valintoja, hän oli rakentanut oman elämänsä ja bisneksensä kovalla työllä, ollut inspiraationa naisille kotiäideistä uranaisiin, luonut työpaikkoja, näillekin vätyksille jotka nyt surkuttelivat häntä. Hänellä oli niin paljon rahaa kuin hän saattoi ikinä tarvita, mutta nyt hän saattaisi joutua jäämään sairaalaan, koska hänellä ei ollut upeassa East Upper Siden huoneistossaan ketään, joka voisi huolehtia hänestä.

Gailen tytär Samantha pyöritti omaa matkatoimistoa joka on erikoistunut räätälöityihin joulumatkoihin, halusi asiakas sitten Lappiin tai Prahan joulutoreille. Hänellä oli ehkä enemmän yhteistä äitinsä kanssa kuin hän halusi myöntääkään, kuten vaihtuvat miesystävät ja bisnestaju. Kun Gailen assistentti soitti hänen assistentilleen, Samantha ihmetteli miksi äiti halusi ottaa yhteyttä tyttäriinsä. Siitä oli jo viisi vuotta, kun heillä oli ollut minkäänlaista kontaktia, eikä edellinen kerta ollut päättynyt hyvin.

Samanthan pikkusisko Ella eli tyytyväistä kotiäidin elämää pikkukaupungissa Connecticutissa. Hänellä oli rakastava mies Michael ja suloinen pieni tytär Tabitha, jolle hän halusi olla mitä parhain äiti, toisinsanoen täysin päinvastainen kuin omansa. Kun Samantha soitti kertoakseen äidin yhteydenotosta, Ella järkyttyi, mutta tunsi tarvetta lähteä mukaan sairaalaan. Michael olisi halunnut lähteä tueksi, mutta Ella ei missään nimessä halunnut tämän tapaavan äitiään. Eihän Gaile edes tiennyt, että Ella oli naimisissa, saati tulleensa isoäidiksi. Michael, joka ei ymmärtänyt alkuunkaan miksei Ella halunnut esitellä perhettään äidilleen, ratkaisi asiat omin päin.

Unimpressed by the lack of engagement from the adults around her, Tab turned back to Gaile.

"My name is Tabitha Melody Gray and I'm four and three quarters. And I don't know your name or who you are?"

There was an agonizing silence and then Gaile finally spoke. "My name is Gaile, and I think", she said faintly, "that I must be your grandmother."

Gaile halusi välttämättä viettää joulua uudelleen löytämiensä tyttärien ja Ellan perheen kanssa. Sattumien summana he päätyivät Skotlantiin, pieneen kylään tunnin matkan päähän lähimmästä kaupungista. Siellä Brody McIntyre oli ottamassa vastaan ensimmäisiä maksavia vieraitaan, Samanthan perhettä, koska oli rahan tarpeessa päättänyt tarjota kotiaan turistien käyttöön ja Samantha oli mahdollinen yhteistyökumppani jonka yritys toisi Brodyn kotiin lisää majoittujia. Mary-äiti suhtautui tähän käänteeseen ymmärtäväisesti, mutta Brodyn sisar Kirsty näytti epäilyksensä avoimesti. Itse talo oli iso talven ihmemaa, täynnä puupaneloituja huoneita joissa oli kirjahyllyjä, muhkeita nojatuoleja ja loimuavia takkoja, tiloja joista oli näkymät upeaan lumiseen luontoon vuorenhuippuineen. 

Tarvittiin Skotlanti, että amerikkalaisperhe sai asiansa setvittyä.

Here's something else I think about." She offered another slice of shortbread. "It's never too late to build a snowman Gaile. It's never too late to dance or laugh, bake cookies or date a man. It's never too late."

Melkoinen Skotlannin matkailumainos! Ilman koronaa olisin jo varaamassa lentolippuja romanttiselle getawaylle. Jossain täytyy oikeasti olla samanlainen luminen kylä ja ihana Mary leipomassa ja kokkaamassa meille herkkujaan.

Olen kuunnellut monta jouluun sijoittuvaa, toinen toistaan taianomaisempaa, lämminhenkistä feelgood -kirjaa. Tällä kertaa mukana oli kas kas, rakkautta, ystävyyttä ja romanttinen ympäristö, mutta näiden ohella kevyesti romaaniin kiedottua elämäntaito-opasta, niin monia ymmärtäviä olkapäitä joita vasten itkeä Skotlannista löytyi. Perheellä ei varsinaisesti ollut salaisuuksia, pikemminkin lukuisia, jopa vuosikymmeniä ihmisten välejä hiertäneitä väärinkäsityksiä. Henkilögalleriassa ei ollut ketään kenestä en olisi pitänyt, tosin Kirsty jäi melko etäiseksi. 

 

Lucinda Riley: Kuun sisar

Lucinda Riley: Kuun sisar

Bazar, 2020

779 sivua

Suomennos: Hilkka Pekkanen

Alkuteos: The Moon Sister, 2018

Tiggy, Kuun sisar, on Seitsemän sisarta -kirjasarjan viides ja Papa Saltin adoptoimien tyttärien toiseksi nuorin. Hän on suorittanut tutkinnon eläintieteessä erikoistuen eläintensuojeluun ja on juuri vaihtamassa työpaikkaa Skotlannissa. Hänet palkataan Kinnairdin isoille tiluksille, joiden omistaja on juuri vaihtunut. Sydänkirurgi Charlie Kinnaird on perinyt tilan isältään, ja siinä missä isäpappa harrasti ryyppäämistä, metsästämistä ja avohakkuita, Charlie on kiinnostunut alkuperäislajien vahvistamisesta ja onkin siksi lupautunut uudelleensijoittamaan Tiggyn edellisen työpaikan metsäkissat, jotka hallitusti palautetaan luontoon. Uusi työnantaja on kaikin puolin kiinnostava mies, niin että Tiggyn on muistutettava itseään siitä, että tämä on naimisissa ja teini-ikäisen tytön isä. 

Kinnairdin tilalla Tiggy tutustuu Charlien tyttäreen Zaraan, joka nuoruuden kiihkollaan haluaisi jättää koulun kesken ja tulla töihin Kinnairdiin. Tämän äiti Ulrika oli aivan toista maata ja näki tilassa vain mahdollisuuden tehdä rahaa. Kämppiksekseen Tiggy sai tilanhoitaja Cal McKenzien ja taloutta hoitaa Beryl, jonka mukaan Cal on nimennyt ikivanhan Land Roverinsa. Tila ei todellakaan kylve rahassa ja koska kaikki Charlien kehityssuunnitelmat sitä vaatisivat, onkin yksi Tiggyn tehtävistä kissojen hoidon ohella auttaa apurahahakemusten teossa. 

Tilalla asuu lähes erakkona myös vanha romanimies, Chilly, joka riemastuu Tiggyn nähdessään. Tiggyllä ei ole juuri mitään käsitystä juuristaan, eikä hän ole halunnut tutkia tarkemmin Papa Saltilta saamaansa selkeää vihjettä siitä, että hänet on adoptoitu Espanjasta. Mutta Chilly tietää heti kuka Tiggy on ja alkaa kertoa tälle tämän isoäidistä, Lucia Amaya Albaycinista, joka oli aikansa kuuluisin flamencotanssija.

Tarkastelin piirteitäni: kellanruskeita silmiä, tummia kulmakarvoja ja oliivinruskeaa ihoa. Jos vedin tukan taakse, minua saattoi luulla Välimeren lähistöltä kotoisin olevaksi. Tukkani oli kyllä tumma, mutta siinä oli syvänpunainen sävy. Kaikilla televisiossa ja kuvissa näkemilläni romaneilla -jos minä sellainen olin- oli sysimusta tukka, ja vaikka minussa olisikin romaniverta, en ollut kuitenkaan puhdasverinen. Niinhän Chillykin oli sanonut. Mutta kuka nyt enää nykypäivänä oli puhdasverinen? Kaksituhatta vuotta olimme sekoittuneet toisiimme ja olimme kaikki sekarotuisia.

Lucia syntyi 1912 Espanjan Granadassa, mahtavan Alhambran linnan hallitsemassa maisemassa, köyhään luolassa asuvaan gitano- eli mustalaisperheeseen. Isä Jose oli laiska renttu, joka vain soitti kitaraansa ja kun Lucian lahjakkuus flamencon jalkatyössä kävi ilmi jo pikkutyttönä, Jose vei tätä ansaitsemaan kolikoita toreille ja turuille. Lucia rakasti tanssimista, eikä halunnut ajatellakaan muuta.

Maria oli monesti kohottanut katseensa kohti suurta Alhambraa, jonka asema ja mahtavuus edustivat kaikkea sitä, mikä oli niin kovin epäoikeudenmukaista hänen jatkuvaa ponnistelua vaativassa elämässään. Silti oli onni elää oman kansansa keskellä pienessä kukkulanrinteellä sijaitsevassa yhteisössä. He olivat gitanos, Espanjan mustalaisia, joiden esi-isät oli karkotettu Granadan kaupunginmuurien ulkopuolelle kovertamaan asumuksensa vuoren peräänantamattomaan kiveen. He olivat köyhistä köyhimpiä ja alhaisista alhaisimpia, ja payot halveksivat heitä eivätkä luottaneet heihin.

...

Maria näki tyttärensä osoittavan Alhambran palatsia. 

"Jonakin päivänä minä vielä tanssin tuolla ylhäällä tuhansille ihmisille."

Pieni Lucia oli oikeassa, muutamia vuosia myöhemmin hänet tunnettiin nimellä La Candela ja hän tanssi Barcelonassa ja Madridissa, myöhemmin myös muilla mantereilla. Mikään ei silti tuntunut riittävän hänelle, sillä pikku argentiinalainen, La Argentinita, oli edelleen maailmalla häntä tunnetumpi. 

Tilanteiden eläessä Skotlannissa Tiggy haluaa karistaa sen lumet hetkeksi jaloistaan ja lentää etelän aurinkoon, etsimään luolayhteisön jossa hänen isoäitinsä on syntynyt. Siellä hän tapaa sukulaisiaan ja kuulee lisää Luciasta, tämän urasta ja elämästä, mikä kaikki johti siihen miten Tiggy syntyi ja miksi hänet annettiin Papa Saltille.

Näin lokakuussa oli jo ihan tunnelma kohdillaan lukea lumiseen Skotlantiin ja joulunaikaankin sijoittuvaa nykytarinaa. Harvinainen valkoinen kauris toi mukaan sopivasti tarunhohtoisuutta. Kaiken kaikkiaan nykyhetken osuus (nimenomaan Skotlannissa, ei niinkään enää Espanjassa) oli mielestäni paras tähän astisista ja plussaa annan myös siitä, että Tiggy sai alkaa tutustumaan juuriinsa heti työmaallaan Skotlannissa, eikä hänen tarvinnut ensin matkustaa erikseen jonnekin. Tässä vaiheessa sarjaa oli myös ihan paikallaan, ettei Papa Saltin kuolemaan liittyviä asioita käyty juuri ollenkaan läpi kirjan alussa. Tässä osassa oli myös yhteydenpitoa muihin sisariin ja kiva lisä oli, kun esim viitattiin Helmen sisaren saman aikaisiin tapahtumiin sekä yksi sisarista tapasikin Tiggyn, sillä siitä tuli aiheellinen muistutus, että samaan aikaan ne muutkin sisaret elävät omissa kirjoissaan kuvattua elämäänsä, vaikka itse luenkin niistä eri aikaan. 

Kritiikkinä sanoisin, että Lucia oli kyllä ärsyttävän itsekäs päähenkilö. En pitänyt hänestä oikein missään vaiheessa, en lapsena enkä aikuisena. 

Sarjan kuudes ja toiseksi viimeinen osa ilmestyi hiljattain ja odottaa minullakin lukupinossa. Näin syksyn ja talven mittaan aivan erityisesti nautin näistä vetävistä lukuromaaneista. Auringon sisar tosin vaikuttaa loppusivuilla olleessa ennakossa pinnalliselta liitäjältä ja ilmeisesti narkkariltakin? Aivan eri maata vanhempien siskojen jälkeen... Eniten odotan seitsemättä osaa ja kaiken ratkeamista! Mutta... kun on lukenut reippaat 4000 sivua tavallaan samaa tarinaa, on sille päätösosalle ladattu valtaisat odotukset ja veikkaanpa, että se tulee jakamaan mielipiteitä. Ennen kaikkea haluan päästä lukemaan sen heti kun se ilmestyy, enkä aio lukea yhden yhtä arviota siitä ennen kuin olen sen itse lukenut!