Mikko-Pekka Heikkinen: Sähkömies

 Mikko-Pekka Heikkinen: Sähkömies

Johnny Kniga, 2020

Lukija: Toni Kamula

Kesto: 7h 13min

Tarmo Koski ei voinut seurata sivusta kuinka maailma tuhoutuu. Hän ei myöskään ollut mies, joka toisi mielipiteensä julki osallistumalla ilmastomarssille ja menisi sen jälkeen tyytyväisenä nukkumaan. Hän oli toiminnan mies, muutosvoima, hän oli Sähkömies. 

Minä olen jääkaupungin kostaja, hiilihorteesta herättäjä, kasvihuoneen kaataja, uuden ajanlaskun airut. Arkkivihollisena ilmastonmuutos.

Jokainen solu, tuma ja synapsi hehkui. 

Minä olen Sähkömies.

Päivisin hän oli sähköasentaja, öisin hän hyödynsi taitojaan maapallon hyväksi. Sähkömies aloitti sabotoimalla pieniä kohteita hetkeksi epäkuntoon, mutta hänellä oli suurempia tavoitteita. Pikkuhiljaa hän alkoi saada näkyvyyttä paikallislehden otsikoissa, joissa hänet nimettiin Sähkömieheksi ja ekoterroristiksi samassa lauseessa. 

"Kuka on mystinen sähkömies?"

Sanat seisoivat tabletin ruudulla keittiön pöydällä leviterasian ja juustokimpaleen välissä. Otsikon yläpuolella pyöri uudestaan ja uudestaan viidentoista sekunnin mittainen video, jossa mustanpuhuva hahmo kiipesi ränniä, tavoitti katonreunan ja katosi näkyvistä. Zoomattu kuva kuhisi rakeita ja vavahteli. Lukijan video, Ilta-Sanomat kertoi nettisivullaan. 

Tarmo säikähti. Sisuksissa vihlaisi kuin matala jännite. Se muistutti lapsuuden luokkaretkestä maatilalle, jossa Tarmo uteliaisuuttaan pissasi sähköpaimeneen, muuttui sillä sekunnilla maadoitustolpaksi ja johti aitalangan virran kehonsa kautta ketoon. 

Toki hän oli ounastellut päätyvänsä uutisen aiheeksi ennen pitkää. 

Nyt tosipaikka vavahdutti. Tarmo pidätti hengitystään. 

Ja miksi ihmeessä oli tehty juttu? Iskustahan tuli huti!

Teksti kertoi "naamiovandaalin" yrittäneen vaurioittaa kylmäasemaa Helsingin Kyläsaaressa ja paenneen kiipeämällä omintakeisesti toimistorakennuksen katolle. Toimittaja luonnehti mysteeriniehen liikkeitä "akrobaattisen sulaviksi". Sentään.

Tarmolla oli haasteensa myös pienemmässä mittakaavassa: kotona. Vuosi sitten hän oli muuttanut yhteen Marjaanan kanssa ja saanut samalla kaksi muuta asuinkumppania, 15-vuotiaan pojan Maxin sekä belgianpaimenkoira Mortin. Pahatapaisia kaikki kolme, tuntui että valistus hiilijalanjäljestä meni heidän kohdallaan hukkaan. 

Kiinnijääminen oli aina mahdollista, joko nopealiikkeisen vartijan tai uteliaan Maxin toimesta. Siihen Tarmo ei ollut kuitenkaan osannut varautua, että hänet saatettaisiin paikallistaa. 

Viesti oli valvottanut öisin, pelottanut aamuisin, pakottanut vilkuilemaan olan yli Porvoonkadulla. Olenko tulossa hulluiksi? Ovatko varotoimeni pettäneet?

Arvoisa Tarmo Koski,

Minä tiedän kuka sinä olet. Meidän täytyy keskustella. Tule Hanasaareen. Naamion kanssa tai ilman.

Luottamuksella,

Hiili-Marke 

Kun sähköt menevät Helsingistä ja Tarmo tutustuu Hiili-Markeen joka asuu Hanasaaren hiilivuoressa, Tarmo ymmärtää että hänen täytyy pelastaa Helsinki ja sen tehdäkseen hänen on toimittava periaatettaan vastaan. Kansalaistottelemattomuuden sijaan hänen on kytkettävä kaupunkiin sähköt. 

Tiesin heti Helmet-haasteen julkaisun jälkeen, että kohta supersankarista tulisi olemaan haastava. En ole periaatteessa lukenut haasteeseen yhtään kirjaa vain pakon edessä, ellen löydä mitään mikä edes hitusen kiinnostaa, joten olin lykännyt kohdan täyttämistä viime tippaan. Sähkömies on siinä mielessä vuoden paras löytö! 

Kirjan alku on täynnä ilmastoasiaa, mutta liika informatiivisuus on kompensoitu osuvalla huumorilla, samaan tapaan kuin aiemmin tänä vuonna kuuntelemassani Piia Heikkisen Ekotripissä. Myös vakavat hetkensä löytyy, esimerkiksi kun selviää miksi Tarmosta tuli Sähkömies. Keskivaiheilla, kun Tarmo ryhtyi pelastamaan Helsinkiä kriittisen infrastruktuurin kriisistä, kirja muuttui turhan tekniseksi ja sen osion kuunteleminen oli melko tuskaista. Loppupuolella Tarmo ryhtyi toistaiseksi suurimpaan supersankaritekoonsa ja vaikkei Sähkömies voi koko maailmaa pelastaa, pelasti kirjailija kuitenkin kokonaisuuden hyvän juonenkäänteen ansiosta. Kirja ei nouse vuoden top-listalle, mutta juoni tulee jäämään mieleen.

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen lopputulos

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteeseen 2022 piti lukea eri paikkoihin sijoittuvia kirjoja. Valmis, vaikka haasteita tosiaan oli!

Lue kirja jossa ollaan:

1. kulkuvälineessä

Beth O'Leary: Törmäyskurssi 2/22

2. kylmissä oloissa

Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights 1/22

3. perhejuhlissa

Sarah Morgan: Snowed in for Christmas 10/22

4. metsässä

Rosa Liksom: Väylä 3/22

5. tunturissa tai vuorilla

Michelle Frances: The Boyfriend 2/22

6. konsertissa

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa 1/22

7. isovanhempien luona

Maija Kajanto: Korvapuustikesä 11/22

8. tropiikissa

Sarah McCoy: Mustique Island 11/22

9. rikospaikalla

Maria Adolfsson Syöksyvirtaus 10/22

10. ravintolassa tai baarissa

Lucy Diamond: Uusien alkujen talo 7/22

11. puistossa tai puutarhassa

Emmi-Liia Sjöholm: Virtahevot

12. teollisuusympäristössä

Juha-Pekka Koskinen: Savurenkaita - kun patruuna Bogdanoff tehtaan perusti 2/22

13. saarella

Maisku Myllymäki: Holly 1/22

14. mökillä tai huvilalla

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu 1/22

15. turistikohteessa

Päivi Alasalmi: Ei jälkeäkään 1/22

16. kartanossa tai linnassa

S. J. Bennett: Windsorin solmu 3/22

17. rannalla tai rannikolla

Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita 3/22

18. kisoissa tai treeneissä

Martta Kaukonen: Sinun varjossasi 10/22

19. vankilassa

Fiona 'Elone: Tulit luokseni kutsumatta 9/22

20. maaseudulla

Heleena Lönnroth: Talo pellon laidalla 3/22

21. eteläisellä pallonpuoliskolla 

Katriina Ranne: Maa kuin veri 1/22

22. avaruudessa

Vanessa Salt: Astronautti 12/12

23. työpaikalla

Elina Kilkku: Jumalainen jälkinäytös 2/22

24. kaukana kotoa

Merja Mäki: Ennen lintuja 3/22

25. kotona

Henrik Ibsen: Nukkekoti 1/22

26. leirillä

Lotta-Sofia Saahko: Koti kulttuurien välissä 8/22

27. mielikuvitusmaailmassa

Jessica Anya Blau: Mary Jane 7/22

28. aavikolla tai autiomaassa

Leila Slimani: Toisten maa 4/22

29. oikeussalissa

Sujata Massey: Bombayn prinssi 11/22 

30. kaupungissa

Natalia Kivikko: Punavuoriefekti 3/22

Pohjoinen lukuhaaste (kesken jäi...)

Tässä oli kolmesta haasteesta sitä konkreettista haastetta kaikista eniten, ja siksi se jäikin pahasti kesken (76% valmis), mutta julkaistaan nyt kuitenkin että jää itselle talteen... Muutama kohta oli todella vaikea, kuten Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja, niitä ei suomeksi ole montaa edes saatavilla ja ne kaksi mitä useimmat tähän kohtaan lukivat, eli Fagerholmin Kuka tappoi bambin ja Kjell Westön Kangastus 38, olen lukenut jo aiemmin. Satu Rämö ei kai varsinaisesti ole islantilainen kirjailija, mutta Hilduria oli tuohon kohtaan sijoitettu, joten laitan minäkin. Areklewin Juhannusruusut on kesken luureissa, mutta todennäköisesti saan sen kuunneltua ennen kuin vuosi vaihtuu.

1. Kirja, joka sijoittuu Saamenmaalle

Katri Rauanjoki: Kesämerkit 

2. Kirja, jossa matkustetaan ajassa

3. Kirja, joka sisältää kirjeitä

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki 

4. Usean henkilön näkökulmista kirjoitettu romaani

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna 

5. Kirja sijoittuu suljettuun yhteisöön

Jojo Moyes: Morsianten laiva 

6. Pohjoisen tekijän sarjakuvaromaani

7. Islantilaisen kirjailijan kirja

Satu Rämö: Hildur

8. Kirjassa esitetään muualta tulleen ajatuksia Pohjois-Suomesta

9. Kirja suomalaisten siirtolaisuudesta esimerkiksi Ruotsiin

Katriina Ranne: Maa kuin veri

10. Kirjan nimi on käsky- tai kehotusmuodossa

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

11. Kirjan nimessä on jotain puihin liittyvää

Elina Annola: Kunnes kukkivat puut 

12. Kirja pohjoisen teollisuudesta tai kaivoksista

Jenni Räinä: Suo muistaa 

13. Kirja, jonka julkaisusta on 20 vuotta

Paul Gallico: Kukkia rouva Harrisille

14. Runokirja, jossa on jotain talvesta

15. 2020-luvulla kirjoitettu nuortenkirja

Dess Terentjeva: Ihana

16. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

17. Kirjan kannessa tai takakannen tekstissä on kello

Åsa Hallengård: Antiikkikurssi eksyneille sydämille 

18. Kirja, jossa on alle 100 sivua

Minna Canth: Spiritistinen istunto

19. Tietokirja vastuullisesta kuluttamisesta

20. Kirja liittyy sukupuuttoon tai uhanalaiseen lajiin

Petra Rautiainen: Meren muisti 

21. Romaani, joka on kirjoitettu ainakin osin murteella

Piia Heikkinen: Ekotrippi 

22. Kirja keskiyön auringon juhlasta

Lina Areklew: Juhannusruusut

23. Kirja, jossa kalastetaan, metsästetään tai poimitaan marjoja tai sieniä

Rosa Liksom: Väylä

24. Kirja liittyy mytologiaan

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu

25. Kirja, joka käsittelee tasa-arvoa

Tessa Hadley: Free Love

Valmis Helmet-lukuhaasteeni

Julkaistaan vihdoin valmis haaste, kun vuosikin lähestyy loppuaan 😊

Uutta innolla odotellessa!

Valmis haaste 2022:

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota 
Jojo Moyes: Morsianten laiva 11/22

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa
Sarah Morgan: Snowed in for Christmas 10/22

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana 
Jessica Anya Blau: Mary Jane 7/22

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana 
Rosa Liksom: Väylä 3/22

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti
Merja Mäki: Ennen lintuja 3/22

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija
Stine Pilgaard: Metriä sekunnissa 9/22

7. Kirja kertoo ystävyydestä
Emma Hamberg: Je m'appelle Agneta 8/22

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa 1/22

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön
Elise Bryant: One True Loves 1/22

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä
Satu Rämö: Hildur 8/22

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä 
Venla Hiidensalo: Suruttomat 1/22

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana
Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. 3/22

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla
Dess Terentjeva: Ihana 1/22

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
Silja-Elisa Laitonen: Valinta 10/22 

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää
Petra Rautiainen: Meren muisti 11/12

16. Kirjan luvuilla on nimet
Kashmeera Lokuge, Hyppe Salmi: Ilmatilaa 3/22

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua
Henrik Ibsen: Nukkekoti 1/22

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja
Anna-Liisa Haavikko: Kaari 6/22

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa
Martta Kaukonen: Sinun varjossasi 10/22

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä
Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu 1/22

21. Kirja liittyy lapsuuteesi

Paula Havaste: Saarelaislaulu 11/22

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä
Fiona 'Elone: Tulit luokseni kutsumatta 9/22

23. Pieni kirja
Minna Canth: Spiritistinen istunto 3/22

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija
Ranya El-Ramly Paasonen: Auringon asema 12/22

25. Kirjan nimessä on ilmansuunta
Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights 1/22

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
Janet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin sydämessä 3/22

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva
Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli 4/22

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen
Aino Leppänen: Positiivinen yllätys 2/22

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa
Suvi Vaarla: Kadonnut aika 10/22

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan
Katriina Ranne: Maa kuin veri 1/22

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää
Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki 11/22

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
Maisku Myllymäki: Holly 1/22

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan
Leila Slimani: Toisten maa 4/22

34. Kirjailijan nimessä on luontosana
Emmi-Liia Sjöholm: Virtahevot 3/22

35. Kirjassa on oikeudenkäynti
Sujata Massey: Bombayn prinssi 11/22

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää
Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna 3/22

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle
Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia 3/22

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
Paul Gallico: Kukkia rouva Harrisille 2/22

39. Novellikokoelma
Nora Farah: Lumimaa: Kertomuksia 12/22

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
Paula Havaste: Morsiusmalja 8/22

41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista
Mikko-Pekka Heikkinen: Sähkömies 12/22

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä
Eeva Kiviniemi, Taina Pietikäinen: Joki 2/22

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
Beatriz Williams, Lauren Willig, Karen White: The Lost Summers of Newport 10/22

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
S. J. Bennett: Windsorin solmu 3/22

45. Palkittu esikoisteos
Joonatan Tola: Punainen planeetta 10/22

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen
Kaiho Nieminen: Lovistoori 1/22

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun
Petri Tamminen: Se sano 12/22
Antti Rönkä: Nocturno 21:07 4/22

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022
Elina Annola: Kunnes kukkivat puut 7/22

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Koko Hubara; Bechi 7/22

Elly Griffiths: Ruth Gallowayn joulu

Elly Griffiths: Ruth Gallowayn joulu

Tammi, 2022

Alkuteos: Ruth's First Christmas Tree, 2012

Suomennos: Anna Kangasmaa

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 57 min

Jouluun on kolme päivää, ja Norfolkissa sataa talven ensimmäiset lumihiutaleet. Ruthin tytär Kate on vähän yli vuoden ikäinen, joten tämä on hänen ensimmäinen varsinainen joulunsa. Ruth kokee sen tähden ensimmäistä kertaa joulustressiä - lahjat on ostettu, mutta mistä hän saa enää hankittua täydellisen joulukuusen? Onneksi druidiystävä Cathbad hoitaa asiat kuntoon Nelsonin avustuksella. Toisen ystävän juhlissa Ruth sattumalta löytää erään muinaisesineen, joka on eksynyt vähän väärään paikkaan.

Tämä joulukirja julkaistiin suomeksi niin paljon ilmestymisestään myöhässä, että se oli hassu hyppäys menneeseen. Kate oli vielä niin pieni ja Ruthilla oli sutinaa Maxin kanssa. On kuitenkin jotain minkä huomaa säilyneen muuttumattomina ja se on Ruthin tunteet Nelsonia kohtaan. 

Olisin toivonut, että tarina olisi ollut reippaasti pidempi (minun kuuntelunopeudellani ~45 min) ja siinä olisi ollut edes jonkinlainen rikostarina, ei nyt murhaa mutta jotain edes...  Siitä huolimatta tarina oli herttainen ja hyvin jouluinen, hyvin lyhyt väläys Ruthin elämästä dekkareiden välissä. Lähinnä ehkä muistutus siitä, että kirjan henkilöillä on muuta elämää (niin kuin vain fiktiivisillä hahmoilla voi olla) rikostapausten välissä.

Eleonor Sager: Sankt Annan joulu

Eleonor Sager: Sankt Annan joulu

Lind & co, 2022

Joulukalenteri #1-24

Alkuteos: Jul i Sankt Anna

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 1. osa 1h 22min, seuraavat osat ~25-40 min

Söderköpingissä eletään joulunalusaikaa, joka on vuoden suurin sesonki kukkakaupassa, jossa Matilda oli töissä. 

Matilda ja Mikkel olivat olleet yhdessä kymmenen vuotta ja heiltä odotettiin kuumeisesti perheenlisäystä, olivathan he siinä iässä ja pitäneet pitkään yhtä. Iloisten uutisten sijaan Matildan pitäisi kuitenkin kertoa vanhemmilleen, että he ovat eroamassa. Äiti tulisi niin surulliseksi, että Matildan olisi oikeastaan vaikeampaa kestää se, kuin ero joka oli yhteinen, jo pitkään kypsynyt päätös.

Tällaista tapahtui koko ajan, luonnollinen osa elämää. Ehkä hänen äitinsäkin näkisi ratkaisun hyvät puolet ja yrittäisi piristää häntä. Toiveajattelua, ääni hänen päässään tuhahti ja Matilda kevensi kaasua Langnön sillalle ajaessaan.  

Vaikka hän ajoi reitin monta kertaa viikossa, sillan näköala oli aina yhtä kaunis. Vesi velloi kummallakin puolella rauhallisena ja selkeänä.

Hän veti syvään henkeä. Tämä ei ole koko maailma, hän muistutti itseään. 

Andreas on Matildan neljääkymmentä lähestyvä isoveli joka johtaa menestyvää, omaa nimeään kantavaa mainostoimistoa. Viime aikoina firmalla ei kuitenkaan ole mennyt aivan niin hyvin kuin voisi. Andreaksella ja hänen avovaimollaan Valeriella on kaksi lasta, August ja Nova. He olivat molemmat niin kiireisiä töissään, elivät niitä kliseisiä ruuhkavuosia. Heidän piti lähteä yhdessä hiihtolomalle ennen joulua, mutta kun August sairastui, piti matkakin uudelleenjärjestellä ja Andreas päätti lähteä poikansa kanssa jo etuajassa Sankt Annaan, vanhempiensa kotitaloon, jonne heidän kaikkien toivottiin aina joulunviettoon saapuvan. 

Daphne, sisaruksista keskimmäinen, oli muuttanut Tukholmaan heti kun mahdollista, muttei asettunut oikein mihinkään elämässään ja vaihtoi työpaikkaakin siinä missä muut lakanoita. Nyt hän oli sihteerinä hammaslääkärin vastaanotolla, mikä oli huomattavasti parempi vaihtoehto kuin lukuisat tarjoilijan pestit, joten hän oli halukas jatkamaan siellä.

Paljonko hän voisi pyytää palkankorotusta jos hän jatkaisi vastaanotossa? Viisitonnia kuussa. Ja edut, salikortti vaikka. Matkakortti, ilmaista hammastahnaa? Luoja, hän oli aivan täysin unohtanut, että koeaika oli lopussa. Olisiko hänen pitänyt pyytää vähän aikaa valmistellakseen toiveitaan. 

"Niin?", hän sanoi kaikkein virallisimmalla äänellään ja naulitsi katseensa täydellisiä valkoisia hampaita esittelevään muovisuuhun. 

"Saara ja minä olemme jutelleet ja hmmm..." Anvar katsoi häntä, ja hän tajusi yhtäkkiä ajelevansa edelleen jakkarallaan edestakaisin. Sekä sivusuuntaan. Jos hän kääntäisi lantiotaan hän voisi tehdä kahdeksikkoja. 

"Viihdyn täällä hyvin", Daphne sanoi väliin ja keskittyi pysymään paikoillaan. 

Daphnen ei tarvinnut mennä töihin enää seuraavana päivänä. Koska rahaa oli kuitenkin saatava, hän tarttui Matildan yllättäen esittämään tarjoukseen, sisaren työnantaja nimittäin loukkasi itsensä ja joutuisi leikkaukseen, ja joulusesongin keskellä Matilda ei pärjännyt montaa työpäivää yksin. 

Tähän lisätään kaikkien kolmen sotkuiset rakkauselämät ja avoimet työkuviot, sisarusten äiti ja tämän ainainen tarve puuttua lastensa asioihin välillä lähes tuhoisin seurauksin, sekä isä joka vietti kaiken aikansa puuklapeja ja muita puutöitä tehden, ja niin syntyy Sankt Annan joulu. 

Kirja oli alussa tunnelmallinen ja uskoin, että siitä kehittyy ihan kelpo joulunalusromaani. Harmillisen notkahduksen jälkeen muutama viimeinen osa oli taas ihan ok, mutta kun keskivaiheilla oli niin pitkä jakso, joka oli minulle kuuntelijana pitkäpiimäinen, loppufiilis jäi vähän pakkasen puolelle. Lisäksi henkilöt olivat enemmän tai vähemmän ärsyttäviä, esimerkiksi Daphnea olisi luullut vähintään kymmenen vuotta Matildaa nuoremmaksi, eikä isosiskoksi. Lukija oli hyvä, hänen äänensä sopi tällaiseen hyvänmielen joulukirjaan. 

Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu

Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu

Tammi, 2022

Alkuteos: Jul i krinolin, 2020

Suomennos: Nina Mäki-Kihniä

Lukija: Anna-Riikka Rajanen

Kesto: 9 h 35 min

Neiti Lovisa Lind työskenteli puotineitinä rouva Braskin makeispuodissa Ulltunassa, jossa joulukausi 1870 pitää heidät kiireisenä. Hän oli viihtynyt hyvin Ulltunassa, mutta säästi joka roposensa päästäkseen koittamaan onneaan Amerikassa. Haikeana hän ajatteli, että tämä olisi hänen viimeinen joulunsa Ruotsissa. Rouva Braskia lukuunottamatta hän oli yksin maailmassa ja hänellä oli kipeä, salainen menneisyys, jonka hän halusi unohtaa ja aloittaa alusta. Salaisuus liittyy jotenkin taakse jääneisiin nälkävuosiin ja Lovisan suloiseen pikkusisareen Kajsaan, joka oli kuollut ja näyttäytyi välillä hänen unissaan, varoittamassa tulevasta.

Paroni von Drever oli ohimennen poikennut hakemassa makeisia puodista ja halusi niitä maistettuaan tehdä niin ison tilauksen lähestyviin tanssiaisiinsa, että Rouva Brask ja Lovisa matkasivat kartanoon valmistamaan karamellit siellä. Lovisa lähetettiin jo etukäteen varmistamaan, että tilat ovat sopivat ja henkilökuntaa on saatavilla heidän avukseen. Puitteet olivatkin kunnossa, mutta kartanossa kummitteli, minkä lisäksi siellä oli meneillään jotain hyvin outoa, eikä Loviisa saanut pelkästään ystävällistä vastaanottoa. Hovimestari Ruben suorastaan tylytti häntä.

"Neiti ei ole tervetullut. Neiti on kaikkea muuta kuin toivottu niin minun kuin keittäjättärenkin mielestä. Totean vain, että on hulluutta kääntyä putiikin puoleen, jota johtaa rouva Braskin kaltainen arveluttava hameniekka, ja ne niin sanotut praliinit olivat kaukana laadusta, jota vaaditaan täällä järjestettävään ensiluokan tapahtumaan. Joten neidin ei sovi odottaa paljoakaan apua meiltä täällä kartanolla ollessaan. Onko asia ymmärretty?" 

Paroni Valdemar von Drever oli jäänyt leskeksi vaimonsa Rebeckan kuoltua ja tämän suku syytti häntä tapahtumista, jotka vaimon kuolemaan liittyivät. He olivat asettaneet tiukan ehdon, ettei Valdemarin tullut ottaa itselleen uutta vaimoa tai ylipäätään seurustella naishenkilöiden kanssa, tai skandaali tulisi julki ja paroni menettäisi kaiken, eikä tällä tarkoitettu pelkästään suvun myötäjäisiä, sillä Valdemar oli myös vastuussa muutamasta hyvin läheisestä ihmisestä. La Masonin suvulle hän oli, ei enempää eikä vähempää, vihollinen. Tätä sääntöä Valdemar olikin pystynyt noudattamaan, kunnes alkoi tuntea Lovisaa kohtaan niin vahvoja tunteita, ettei kyennyt niitä pysäyttämään.

Enää ei ollut menetettävää, ja hällä väliä, jos Valdemar vihastuisi siitä, että hän oli keskustellut kirjastossa kuolleen pojan kanssa, joka luritteli häijyä laulua kartanonherrasta ja kuolleesta morsianesta. Tai siitä, että Lovisa pystyi aistimaan mahdollisesti samaisen naisen hengen. Valdemar saisi hänen puolestaan vaikka heittää hänet ulos talostaan, mutta hän halusi tietää totuuden. Valdemar tiesi kartanon tapahtumista enemmän kuin antoi ymmärtää - hän tiesi varsin hyvin, ettei talo ollut tuiki tavallinen vaan täynnä synkkiä salaisuuksia ja arvoituksellisia olentoja joita ei ollut helppo selittää. Kaikesta tästä Lovisa oli valmis menemään vaikka valalle. Mutta juuri kun hän aikoi avata suunsa, Valdemar ehti ensin. 

"Tule tanssiaisiin minun seuralaisenani", hän sopersi. "Tee minusta onnellinen mies, vaikka vain yhden ainoan illan ajaksi."

Krinoliinijoulu on saanut todella huonoja arvioita, Goodreadsissä sen keskiarvo on 2.97, lähes 700:lla arviolla. Minä pidin siitä. En tiennyt kummituksista kirjaa valitessani, mutta kerrankos vanhoissa kartanoissa kummittelee. Tässä oli niin paljon ihania joulunalusajan aineksia, oli makeispuoti, vanha kartano, hienoja pukuja, sukusalaisuuksia ja tietenkin rakkautta. Enemmän minä tämän kuuntelusta nautin kuin siitä ensimmäisestä osasta Bridgertonia mihin olen siinä sarjassa ainakin toistaiseksi jäänyt. 

Mielenkiintoni heräsi kyllä siihen, miksiköhän näin huonoja arvioita saanut kirja päätettiin julkaista suomeksi? Miten ylipäätään valitaan suuresta tarjonnasta ne vähät, jotka käännetään? Tarjotaanko niitä jonain paketteina yhteistyökustantamoilta, vai valitaanko ne yksittäin?

Krinoliinijoulun myötä toivotan Hyvää Joulua teille kaikille 🎄🦌🔔🎁

Saija Kuusela: Vyöry

 

Saija Kuusela: Vyöry

#2 Nea Guttorm

Tammi, 2022

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 9h 13min

Viisikymppisestä Emilistä tuli Nean uusi työpari, mistä kumpikaan osapuoli ei ollut innoissaan. Uudella järjestelyllä vältettiin asemalla syntyneen rakkaussuhteen osapuolten työskentely yhdessä, sillä sellainen ei missään nimessä ollut sallittua. Neaa huolestutti väkisinkin, olihan hänen pomonsa Robert "Bobby" Dahl herännyt hänen vieressään tänäkin aamuna.

Pussi rapisi ja kallistui uhkaavasti kohti yöpöydän ja sängyn välistä aukkoa. Nea joutui nojautumaan vielä vähän pidemmälle ylettääkseen pussin suolaiseen sisältöön ja painoi samalla kyynärpäänsä miehen rintaan. Bobby ähkäisi.

- Varo vähän!

Nea onnistui kahmaisemaan vielä kourallisen Bacongull-sipsejä ja vetäytyi tyytyväisenä takaisin omalle puolelleen. Bobby näytteli menettäneensä tajunnan. 

- Ja hänen hautakiveensä kaiverrettiin: "Kuoli naisystävänsä sipsinhimon seurauksena", Bobby kuiskasi dramaattisesti. 

Emilillä oli nyt kuitenkin mielessään aivan muuta kuin uudeksi työpariksi nimetty Nea. Hänen poikansa Finnin oli pitänyt tulla käymään kotipuolessa, lentoliputkin oli jo hankittu, mutta poika ei ollut noussut Trondheimistä koneeseen. Emil sai muutaman päivän vapaata lähteäkseen käymään paikan päällä ja Nea ilmoittautui mukaan, mitäpä hän pikkukaupungissa Jäämeren rannalla teki ilman työpariaan. Kun Bobby huomasi Trondheimissä järjestettävän seminaarin, matkaan lähtijöitä oli Emilin harmiksi jo kolme. 

Nealle paluu Trondheimiin palautti mieleen vahvoja muistoja. Sieltä hän oli saanut ensimmäisen työpaikkansa poliisiksi valmistuttuaan, mutta lähtenyt jo vuoden päästä Osloon, koska jotain oli tapahtunut. Hän oli kuitenkin yhteydessä silloiseen tiimin jäseneensä Paal Christenseniin, jonka tiesi auttavan heitä Finnin katoamisessa. 

- Miksi sä lopetit niin äkkiä? Emil töksäytti.

Nea käänsi katseensa eteenpäin ja nielaisi. Bobbyn silmät viivähtivät taustapeilissä.

- Sain pestin Oslosta.

- Ja paremman liksan?

- Senkin.

Takapenkille laskeutui jähmeä hiljaisuus. Auto suhahti ulos kallioon louhitun tunnelin suusta, ja tienpientareella näkyi taas lehdettömiä puita. Emil sulki silmänsä, koetti väkisinkin löytää mielestään jotain valoisampaa, jolla pyyhkäistä piiloon sekä taksia kansoittavat kollegat että sisuskaluja kalvavan huolen. Lehdettömät puut. Kuva tarkentui hitaasti, puut siinä olivat pienempiä kuin täällä, pikemminkin pensaita mutta yhtä paljaita. Vai oliko se sittenkin syksyä, ja lehdet olivat juuri pudonneet? Joka tapauksessa tunturissa oli ollut öisin viileää. He olivat käpertyneet makuupusseissaan iltanuotion ääreen, paistaneet päivän saaliin mustaksi hiiltyneellä paistinpannulla suoraan tulen päällä. Poika oli onnistunut pyydystämään ensimmäisen punavatsaisen nieriänsä. Muisto sytytti Emilin kasvoille lyhyen hymyn. Oli se syksyä, kutuaikaa. Hän oli ostanut molemmille kaiken varalta punaoranssit huomiovaatteet, joille poika oli nauranut.

Neljä viikkoa aiemmin.

Ensimmäinen vuosi Trondheimissä ei ollut sellainen kuin hän olisi toivonut. Finnistä tuntui kuin hänen otsassaan olisi loistanut kyltti "pohjoisen pikkukylän poika", vaikkei hän ainoa muualta muuttanut opiskelija ollutkaan. Mutta kaikki muuttui hänen nähtyään lehdessä jutun Ronna Bakkenista ja tämän harrastajateatterista, jonka nimi oli Siemenet. Ronnan opissa Finnistäkin alkoi tulla jotain, ja joka kerta harjoitusten jälkeen hän tunsi 21-vuotiaassa kropassaan olevansa muutaman sentin pidempi, vähän enemmän mies. 

Ronna ei halunnut työskennellä valmiiden näyttelijöiden kanssa. Hän halusi istuttaa uusia siemeniä ja katsoa, millaisiksi eksoottisiksi kasveiksi ne itivät. 

Teatteriryhmässä oli kymmenkunta nuorta, vain yhden Finn tunsi ennestään sillä hän oli saanut houkuteltua mukaan Askin, ainoan fysiikan laitokselta löytämänsä ystävän. Ronna oli käsikirjoittanut näytelmän itse, ja se oli rikostarina. Toistaiseksi he harjoittelivat kaikkia rooleja yhdessä, mutta roolijaot oli tarkoitus tehdä pian. 

Nuorten välillä syntyy jännitteitä kun kirjan kaksi aikatasoa alkavat kuroutua jännittävästi yhteen. 

Nean etiäiset eivät olleet tässä osassa juurikaan mukana, mikä oli minusta harmi. Kirja oli lähempänä perinteistä dekkaria kuin Katse, jäin miettimään olisiko kirjailija saanut negatiivista palautetta Nean näyistä ja muokannut kakkososaa sen mukaan? Muistan nähneeni sellaista kritiikkiä Katseesta. 

 

Pohjoisen luonto sen sijaan on vahvasti ja upean tunnelmallisesti mukana. Minua tämä Nea Guttorm -sarja nappaa paljon enemmän kuin suurta suosiota saanut Hildur (josta tosin on saatu vasta ensimmäinen osa), mutta makuja on tunnetusti monia. 

Ilona Tuominen: Huutoon vastaa kaiku vain

Ilona Tuominen: Huutoon vastaa kaiku vain

Bazar, 2022

Lukija: Karoliina Niskanen

Kesto: 10 h 52 min

Ystävykset Aamu Niemelä ja Kiira Roslund olivat lähteneet kahdestaan muutaman päivän vaellukselle Lappiin, Kevon luonnonpuistoon. Aamu oli pohjoisesta kotoisin ja haaveili, että voisi joskus palata sinne asumaan miehensä Jaakon ja taaperoikäisen poikansa Taavin kanssa. 

Kolme päivää myöhemmin Jaakko ja Taavi sekä Kiiran Cecilia-serkku miehensä Ilarin kanssa ottivat lennon Utsjoelle. Kiiran ja Aamun olisi pitänyt ehtiä matkapuhelimen kuuluvuusalueelle edellispäivänä, mutta heihin ei oltu saatu yhteyttä. Poliisin mukaan siihen saattoi olla lukuisia syitä, eikä vaelluksen siirtyminen vuorokaudella ollut harvinaista, olihan Kiira lisäksi kokematon vaeltaja. Cecilia olisi odottanut vielä päivän, mutta puoli Roslundin sukua oli jo matkalla Utsjoelle. 

Kun he pääsivät perille, vallitsi poliisiasemalla melkoinen hulabaloo, suvun jäsenten huutaessa toistensa päälle ja penätessä helikopterien ja armeijan valjastamista pikaisesti etsintöihin. Cecilian äiti esitteli tyttärensä huippujuristina joka tulisi haastamaan aikaansaamattomat poliisit oikeuteen, todellisuudessa Cecilia oli kyllä koulutukseltaan juristi, mutta teki paperitöitä Ilarin perheen LVI-yrityksessä ja häpesi äitinsä käytöstä.

Aamu oli käynyt jo useammalla vaelluksella ja sai toppuutella Kiiraa, joka oli säntäämässä reitiltä sivuun mistä syystä milloinkin, usein ottamaan valokuvia jostain kauempaa näkyvästä kohteesta jonka Kiira luuli olevan lähempänä kuin se olikaan. 

Kevon reitillä ei näkynyt moniakaan retkeilijöitä. Heti alussa he olivat kohdanneet remuisan polttariseurueen josta pyrkivät pysymään mahdollisimman kaukana, mutta sitten heitä tuntui seuraavan etäältä punatakkinen mies. Mitä tämä halusi heistä? 

Otin tämän dekkarin kuunteluun kiinnostavan lähtökohdan takia ja koska se sijoittui Lappiin. Loppufiilikset ovat vähän ristiriitaiset, sillä tässä oli loppupuolella pari hyvää twistiä joita arvostin, mutta alkuosa oli sen verran korni ja Roslundit käytökseltään niin övereitä, että harkitsin jopa jättää kirjan kuuntelun kesken. Dialogi olisi voinut olla kauttaaltaan luontevampaa ja ylipäätään, muutamaan muuhun viime aikoina kuuntelemaani dekkariin verrattuna, tämä antoi jotenkin viineistelemättömän vaikutelman.

Ellen Berry: Snowdrops on Rosemary Lane

 

Ellen Berry: Snowdrops on Rosemary Lane

(#3 Rosemary Lane)

Avon, 2019

Lukija: Katie Scarfe

Kesto: 10h 32min

Lucy ja Ivan olivat olleet naimisissa kymmenen vuotta. Heillä oli kaksi lasta, seitsemänvuotias Marnie ja viisivuotias Sam, joita Lucyn vanhemmat olivat tarjoutuneet katsomaan, niin että he voisivat ottaa pikaisen irtioton juhlistaakseen hääpäivää. Matkan varrelle osui Burley Bridgen kylä, jossa Lucy oli lapsena viettänyt lomiaan, joten hän halusi poiketa katsomassa miten se oli muuttunut. Ja olihan se. 

Lucy oli aina haaveillut omasta pienestä bed&breakfast yrityksestä. Lapsuuden kylässä poikkeaminen teki tuon haaveen todeksi, vieläpä talossa jonka hän muisti vuosikymmenten takaa. Olihan talon kunnostamisessa nykyaikaiseksi paljon työtä ja koska Ivan jatkaisi vielä jonkin aikaa omassa työpaikassaan Birminghamissa, kaiken organisointi jäi pitkälti Lucylle. Näin he olisivat kuitenkin vielä pärjänneet, mutta yhtäkkiä Lucy menetti Ivanin.

Lucyn äiti yritti puhua hänet myymään talon ja muuttamaan takaisin kaupunkiin, mutta Lucy ei tahtonut luovuttaa niin helposti. Hän sulki b&b:n joksikin aikaa, mutta avasi sen taas ja löysi uuden innostuksen kipinän saatuaan hyviä, kannustavia asiakasarvioita. Hän sai kylältä korvaamatonta apua ja uusia ystäviä, sekä tutustui uudestaan vanhoihin, lapsuudenaikaisiin, kuten Jamesiin. 

"This takes me back", James said with a smile as they made their way to the front door. "It really is picture perfect." 

"As long as you don't look too closely", she joked. "No, it really is lovely."

She led him in and made coffee indicating him to take a seat at the worn-out kitchen table. Although she hadn't plans to talk about the night Ivan died, it all came out as they sat together. He listened as she talked, commenting occasionally but never interrupting. Lucy wasn't sure how much he'd known already, and it didn't seem important to ask.

She felt the sun through the kitchen window as she sipped her coffee and described how life had been since that night. It was so easy to tell him, and she didn't cry. She just talked and talked, encouraged by his gentle, considered response. She wondered if this was what therapy was like.

Kirja on sarjan kolmas osa, mutta osat ovat henkilöidensä suhteen itsenäisiä, joten talvikirjaan tarttuminen ensimmäisenä onnistui sinänsä hyvin. Mutta mutta... kauniista ja tunnelmallisesta kansikuvasta huolimatta (tuo talo on niin ihana että haluaisin mennä sinne sisälle!) kirja ei ollut erityisen talvinen, saati jouluinen. Jälkimmäinen saattoi ollakin aika lailla oma tulkintani kun jossain kohtaa luin juonikuvauksen uudelleen, mutta sekä siinä että kirjan avainsanoissa joulu kyllä mainitaan. Iso osa kirjaa tapahtuu kuitenkin kahden talven välissä, kun Lucy tutustuu aikuiseen Jamesiin uudelleen pitkän kaavan kautta ja lisää repertuaariinsa suuren luokan kesähäiden kukista vastaamisen. Kirjan kuuntelu venyi inspiraation puutteesta pidemmäksi kuin olisi ollut suotavaa, sillä olisin todellakin halunnut ehtiä kuuntelemaan vielä oikein romanttisen jouluun sijoittuvan enkkukirjan ennen joulua. Jospa sitten ensi vuonna. 

Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää

Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää

Beach Streetin leipomo #3

Gummerus, 2021

Alkuteos: Christmas at Little Beach Street Bakery, 2016

Suomennos: Paula Takio

Lukija: Anniina Piiparinen

Kesto: 8 h 48 min

Mount Polbearnen kesä on Pollylle aina vilkas ja kiireinen kiitos kaikkien turistien, joista monet haluavat ostaa hänen kuuluisia leipiään ja leivonnaisiaan. Seuraava varsinainen sesonki olikin joulu.

Polly oli edelliskesänä kihlautunut hurmaavan, kanadalaisen mehiläistenhoitaja Hucklen kanssa. Kanadassa mies oli ollut yritysjohdon konsultti, jonka silloinen suhde oli päättynyt liialliseen työntekoon. 

Hucklen alkuperäinen ajatus oli ollut rentoutua ja hiljentää tahtia, hengähtää vähän jossain kaukana kotoa. Hän rakasti mehiläisten hoitamista ja hänen isänsä brittitausta oli saanut ajatuksen tuntumaan hyvältä. Sitten hän olikin vahingossa mennyt rakastumaan päätä pahkaa tähän leipovaan pyörremyrskyyn jolla oli punertavan vaaleat hiukset ja jonka ympärillä leijui leivinjauhepilvi. Se siitä sitten. 

Huckle ei paljonkaan tienannut hunajanmyynnillä, eikä muita töitä ollut helppoa löytää. Pari muutakin asiaa tulee viemään Pollyn ajatukset pois jouluvalmisteluista, yksi on henkilö menneisyydestä ja toinen se ikävä asia, että lunnien suojelualue tarvitsee kipeästi lisärahoitusta. 

Beach Streetin leipomon joulukirja oli ensimmäinen tälle joulunaluskaudelle kuuntelemani ja siinä mielessä hyvä valinta, että se on juonellisesti suoraa jatkoa aiemmille osille, eikä niin jouluinen kuin joulukirjat yleensä. Kirjan nimi olisi voinut olla kuvaavampi, mutta kansi on ihana (joskin kelkassa pitäisi tietenkin istua Niilon eikä teddykarhun) ja Anniina Piiparinen on lukijana juuri oikeanlainen Pollyn ääneksi. Hienoa, että hän tohtii myös eläytyä!

Pollyn seuraaminen päättyy ilmeisesti tähän kirjaan, sillä Colgan palaa kyllä Mount Polbearneen, mutta pääosassa on toinen naishenkilö, Italiasta sinne muuttava Marisa. Alkuvuodesta suomeksi saadaan vihdoin myös ensimmäinen osa vanhemmasta, skotlantilaiselle Muren saarelle sijoittuvasta sarjasta ja siinä on peräti kaksi joulukirjaa. 

Veera Ikonen: Pimeässä syttyy majakka

 

Veera Ikonen: Pimeässä syttyy majakka

WSOY, 2022

Lukija: Leena Pöysti

Kesto: 6 h 15 min

Siltä saarelta olivat lapset loppuneet. Siellä ei tulisi vastaan yhtään lasta, jonka äidille Elinan täytyisi toivoa pahaa, sillä niin hän nykyään tekee, kun vastaan kävelee äiti työntäen vaunuja. 

Hän on menettänyt oman vauvansa yhdeksän vuorokauden ikäisenä, eikä hän välittäisi nähdä yhtään kenenkään toisen lasta. Siksi Elina ja Markus muuttavat saarelle, jolla ei asu lapsia. He ovat siellä Elinan tahdosta, ja kun Markus oli kysynyt mitä he siellä tekevät, Elina oli vastannut, että tappavat aikaa. Markus ei ollut aivan ymmärtänyt, vaan kysynyt miten.

Minä tiedän miten aikaa tapetaan. Sitä tapetaan lusimalla. Nipistämällä itseä, kun kipu käy sietämättömäksi. Lyömällä poskeen, jos se ei auta. Ja hetken sattuu vain pinnalla, kunnes puhelin soi ja siellä on ystävä, jolla on pieniä lapsia. Aikaa tapetaan ajattelematta ristiäisiä varten leivottuja pullia pakastimessa. Kuuntelemalla, kuinka ne huutavat oven läpi, ja silloinkin kun ne ovat hiljaa tiedät niiden olevan siellä, pienissä pusseissaan, onnellisten käsien leipomina. 

Elina ei jaksa paitsi lapsia, myöskään aikuisia jotka puhuvat hänelle tyhjin korulausein, kun eivät kai muutakaan osaa. Heillä on Markuksen kanssa yhteinen suru, mutta he eivät siinä surussaan kohtaa toisiaan, ja vaikka Markus yrittää niin kovin huolehtia Elinasta, tämä vetäytyy omaan kuoreensa.

Olen varmasti maailman vahvin nainen. Niin paljon minulle on toivotettu voimia. Olen niin voimakas, että voin murskata elämä jatkuu -toivotukset yhdellä ainoalla katseella. Yhdellä silmäyksellä tuhoan toivottelijan toivon paremmasta, ja hetkeksi hän tavoittaa sen, mitä tarkoittaa, kun elämä ei jatku, toivoa ei ole eikä aika paranna. Se on juuri niin hirveää ja vielä pahempaa kuin hän on kuvitellut. Todistan kaikille sen, mitä itse jo tiedän - tuskani on sietämätön. Minä olen sietämätön. Ja sitten sanon jotakin vielä satuttavampaa, sillä vain röyhkeys tappaa säälin, ja pikkuhiljaa soitot ja viestit ja vierailut loppuvat. Saan vihdoin sen, mitä minulle on viikkotolkulla toivoteltu: rauhan surra. Vain sisko ja äiti jaksavat vielä.

Mutta saaressa on kuin onkin lapsi, ja eräänä yönä Elina pelastaa tämän humalaisen äidin rantakalliolta. Sen jälkeen kymmenvuotias Milja hakemalla hakeutuu hänen seuraansa kuin ystävää vailla, ja Elina alkaa viettää aikaa Stella-äidin luona, vaikka boheemi taiteilija on mitä on, ehkä tältä pitäisi ottaa jopa Milja pois. Tyttö saa kierrellä saaressa omin päin, käy jonkinlaista nimellistä kotikoulua, ja Stella juo viiniä ja pirskahtelee, käyttäytyy kuin villi teinityttö eikä nelikymppinen äiti. Stella on sellainen äiti joka iskee turistin, insinöörin, ja juoksee kikattaen miestä karkuun varastettuaan tältä takin, jonka halusi osaksi taideteostaan. 

Milja kumartuu katsomaan kuvaa. Siinä nuori tyttö kurottaa niin lähelle kameraa, että otsakaan ei näy kokonaan. Tytön silmien ympärille on maalattu mustat korpinsiivet. 

"Kuka toi on?" Milja kysyy.

"Minä, 17-vuotiaana."

"Miksi sulla on tollaset silmät?"

"Koska niillä näki paremmin pimeässä."

Milja antaa kuvan takaisin äidille.

Äiti purkaa itsensä yöpaitapussistaan, tekee jonkin joogavenytyksen tapaisen ja päästää pienen paukun.

Milja ottaa nenästään kiinni.

"Meinaatko sä pieraista siinä esityksessäkin?"

"Heh heh", äiti sanoo, tarttuu uudelleen puhelimeen, laittaa sen takapuoltaan vasten ja sanoo: "Hetkonen sanoi Putkonen, ja pieraisi puhelimeen."

Äiti nauraa, ja Miljankin on pakko, kun äiti on niin tyhmä. Vaikka oikeasti Miljaa harmittaa vieläkin. Se, ettei äiti ole pyytänyt anteeksi, että tippui mereen. Eikä sitä, että vei koulun verhon ja leikki kuollutta. Eikä mitään. Äiti on sellainen. Ikävät jutut pyyhitään pois, ja sitten niitä ei enää ole ja välillä Milja miettii onko hän kuvitellut kaiken. Ja sitten äiti on taas ihana ja sille on pakko antaa anteeksi, vaikkei se ole edes pyytänyt. Ja sitten äiti rupeaa taas loimottamaan ja loistamaan ja paisumaan. Kunnes tulee jokin uusi asia. 

Milja on ikävuosiaan aikuisemman oloinen, tyttö on tottunut huolehtimaan paitsi itsestään myös huithapelista äidistään, joka yhtenä päivänä juo liikaa ja sammuu ja seuraavana paistaa lettuja. Miljalla on oma surunsa, hänen on ikävä Okkoa, parasta ystäväänsä jonka perhe muutti pois, kun koulu suljettiin. Milja kyselee tarkkoja tietoja vauvasta rinnastaen vauvan kuoleman Okon menetykseen, ja vaikkei Elina alkuun halua siitä puhua, on Milja niin välitön ja isoksi avuksi Elinalle surunsa käsittelyssä. Elinalle Milja uskoo salaisuutensa, lokikirjan merkeistä, jota he pitivät yhdessä Okon kanssa ja Elina lähtee jollain tasolla mukaan lapsen mielikuvitusmaailmaan, matkaan ajassa.

Majakan linssi toistaa maisemaa. Ilman valoaan se on meressä kelluvien jäälauttojen vihreä. Jadenvihreä, kuin suuri silmä, joka katsoo merelle sokeana ja sammuneena. Samalta näyttää nukkuvan ihmisen silmä, kun sitä raottaa. 

Mietin, kuinka vihreää jättiläissilmää rahdattiim Pariisista tänne, pohjoisen meren ääreen. Kuvittelen kädet, jotka kasasivat sen paikoilleen yli sata vuotta sitten, asettelivat prismat juuri oikeaan kulmaan, jotta majakka loistaisi kauemmas kuin vielä koskaan ennen. Ajatteliko linssin rakentaja, kuinka monta elämää valo vuosien aikana pelastaisi? 

Ymmärtäisikö hän, jos näkisi meidät nyt? Hassusti pukeutuneet tytön ja naisen laskemassa prismojen kehiä kestääkseen suruaan edes piirun verran paremmin. Ehkä hän ymmärtäisi. Ehkä juuri sen ymmärtäisivät ihmiset vuosisata sitten, nyt ja aina. Niin kauan kun kaipausta on.

Minusta Milja oli ihan parasta tässä kirjassa, ja lukija Leena Pöysti eläytyy luontevaksi kirjoitettuun vuoropuheluun erinomaisesti. 

Tunnustan, että unohdin välillä että mitään vauvaa oli ollutkaan: vaikka Ikonen on kirjoittanut kirjan sivuille oman vauvansa menetyksen niin että jotkin yksityiskohdat ovat samoja, aihetta ei käsitellä siinä velloen, vaan ennemminkin niin, että pitää antaa aikaa ja rauhaa käsitellä, omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan. 

Koitan kuitenkin tämän jälkeen itsekin muistaa harkita kahteen kertaan, milloin on hyvä tsempata "kyllä se siitä", ettei sorru säälimään vaikka säälittäisikin. Yksi opetus voisi olla myös se, että toinenkin voi surra omalla tavallaan niin, että suru on aivan erilaista ja eri tavalla käsiteltyä kuin omasi ja vaikket sitä näe ja tunnista, on se silti läsnä. Se oli vaikeaa Elinalle ja se voi olla vaikeaa tosielämässäkin. 

Tapahtumat saarella ovat keskiössä. Tämä ei ole sellainen kirja, jossa käydään läpi vauvan odotus, syntymä ja kuolema ja kerrotaan miten sitä käsiteltiin ja selviydyttiin voittajana, enkä sellaista tarinaa olisi halunnut kuunnellakaan. Minulle tämä näyttäytyi eniten kirjana monenlaisesta kaipuusta ja ikävästä.

Loppu oli surullinen, eri tavalla kuin osasin odottaa, mutta samalla kaunis ja koskettava. Tämän kirjan haluan muistaa. 

Paula Havaste: Saarelaislaulu

 Paula Havaste: Saarelaislaulu

Saarenmaa #4

Gummerus, 2021

Lukija: Jussi Lehtonen

Kesto: 13h 53min

1967.

Vilja oli saanut ensimmäistä kertaa elämässään matkustusluvan oikein pääkaupunkiin saakka, silmälaseja hankkimaan. Niinpä hän pääsi saattamaan matkaan tytärtään Merleä sekä Aiven ja Antsin poikaa Vilmaria, jotka oli valittu Suomen pioneerien kesäleirille edustamaan Eestin neuvostotasavallan nuoria kommunisteja.

Merle ei tulisi tekemään Vilmarin Suomen-matkaa helpoksi, sillä sydän ja järki erottivat heidät toisistaan. Merle toisteli propagandalauseitakin niin tosissaan, kuin uskoisi niihin, kuten uskoi myös Vilmarin äiti Aive.

Moni näki vain sievät kasvot ja itsetietoisen käytöksen, mutta häntä itseään Merle ei viehättänyt vähääkään, sillä tytöstä puuttui kaikki se lämpö ja ilo, jota vaikkapa pikkusiskonsa pursui. Tyttö oli kasvanut viime vuosien aikana aivan joksikin muuksi. Entinen iloinen Merle oli nyt ankara ja hapan. Liian paljon aatetta, liian vähän sydäntä. Mutta sellaista saattoi ajatella vain yksin ja salaa. Julkisesti oli pakko ihastella sitä intoa, jolla tyttö sosialistisen aatteen ja iskurityöläisten nimeen vannoi. 

Vilmarille olisi riittänyt vähempikin intoilu, hän itse vain esitti kunnon komsomolilaista: kommunistisen puolueen nuorisoliiton jäsentä. Hän oli päässyt kerran aiemminkin ulkomaille, Mustanmeren rannalle ja oikein lentokoneella, musiikkiolympialaisiin viidentoista muun lapsen kanssa. Hän oli sijoittunut kolmanneksi kansanlaulujen sarjassa ja saanut taas uuden mainetodistuksen. Se oli varmasti vaikuttanut siihen, että hänet oli nyt valittu Suomeen lähtijäksi. 

Nyt oltiin lopulta satamassa, mutta tämä jonotus se vasta kestikin. Edessä olevat suomalaiset, jotka tunnisti paitsi erilaisista vaatteista, myös viinan löyhkästä, alkoivat olla hermostuneen ja ärtyneen oloisia. Virolaiset eivät taatusti tulleet tähän jonoon humalassa tai edes krapulassa, he yrittivät vaikuttaa levollisilta ja tyyniltä, vaikka jokaisen mielessä jyskytti jokin salaisuus, joka oli vielä paljastumatta. Oliko tullut puhuttua liian kovaa kadun kulmassa, oliko joku naapureista kuunnellut kun ystävien kesken oli tullut lauottua liian suoria mielipiteitä neuvostoregiimistä? Ei Vilmarilla ollut sen helpompaa kuin muillakaan, vaikka mukana oli juhlallinen mainetodistus ja uuden uutuksinen harmaa passi. Yhtä lailla häntä jännitti olivatko tulleet ilmi hymähdykset komsomolin kokouksessa, oliko joku kannellut Vilmarin laulaneen liian vironmielisiä lauluja, oliko joku pitänyt kirjaa siitä kuinka auliisti Vilmar oli käynyt auttamassa niitä entisen Viron nimeen vannovia vanhuksia, jotka olisi pitänyt unohtaa. 

Leiri osoittautuu aika erilaiseksi mitä Vilmar odottaa, eikä Helsinkikään vastaa kaikin puolin hänen odotuksiaan. Hän päätteli, ettei sielläkään ollut kaupoissa tavaraa myytävänä, koska Tallinnasta tuttuja jonoja ei näkynyt ollenkaan. Vilja puolestaan on huolissaan tädin heikentyneestä kunnosta ja mikä tällä on edessä, kun ei jaksa enää omaa majataloaan pyörittää. Uusi koiranpentu löytyy sentään Viljaa ilahduttamaan. 

Oikeastaan harmittaa, että Saarenmaa -sarja päättyy tähän, onhan virolaisten elämä neuvostovallan alla vielä jotenkin niin paljon koskettavampaa kuin vastaava aika Venäjällä. Toivottavasti Vilja, niin fiktiivinen kuin onkin, eli vielä näkemään Viron itsenäistymisen.

Juonellisesti kirjassa käytiin läpi paljon aiemmissa osissa tapahtunutta, kun Vilja muisteli milloin mitäkin, onneksi useimmiten vain lyhyesti. Vilmarin ja Merlen Suomen-matka oli aika erilainen kuin olisin odottanut. Kansikuvassa voisi olla Merle, kun vaan pusero olisi pioneerien, kaulassa punainen huivi ja suu vakavana, tiukkana viivana. Eli ei juuri lainkaan kuvan tytön kaltainen.