Gummerus, 2024
Alkuteos: Skillsmässan, 2022
Lukija: Anna Saksman
Kesto: 10 h 43 min
Bea ja Niklas olivat olleet naimisissa jo kolmekymmentä vuotta. Heidän teini-ikäiset kaksostyttärensä Alexia ja Alma olivat kuin Jin ja Yang, eivät muistuttaneet ollenkaan toisiaan.
Heillä oli ollut viime aikoina vaikeaa, ja joukot Niklas oli alkanut kulkea omilla teillään, ja välillä juodakin niin, että oksensi krapuloissaan. Eihän sellainen ollut arvostetun lastenlääkärin vapaa-ajan viettoa. Bea ajatteli silti, että he selviäisivät mistä haasteista tahansa, koska he olivat rakastuneet suuren kriisin keskellä. Bea ei olisi selvinnyt isoveljensä kuolemasta ilman Niklaksen tukea. Mutta miksi mies ei nyt vastaa viesteihin tai puheluihin?
Kun Niklas vihdoin ottaa yhteyttä, hän on välttelevä. Niklas kertoo olleensa yötä ystävänsä luona, eikä aio tulla kotiin. Mitä se tarkoittaa?
Kuluu viikkoja, ja Niklas kertoo haluavansa erota. Mutta kun mies kirjoittaa yhdenkin ystävällisen tekstiviestin, Beassa herää toivo, että pienikin hyvän tahdon murunen on merkki isommasta. Ehkä Bea itse on suurennellut tapahtunutta, ehkä hänen mielikuvituksensa on maalaillut vääränlaisia kuvia, tehnyt asioista vaikeampia kuin ne ovatkaan. Ystävättärienkin liitoissa on ollut kriisejä, eivätkä he kaikki ole eronneet, vaan palanneet yhteen kun on saatu hetki omaa aikaa.
Toisessa osassa näkökulma vaihtui Niklakseen ja palasi ajassa taaksepäin, aikaan jolloin Niklas alkoi tavata Mariaa. Oli kiinnostavaa saada perspektiiviä Niklaksen elämään Bean ja tyttöjen kanssa, ja toisaalta nähdä miten ja missä vaiheessa Niklaksen ja Marian suhde lähti kehittymään, ja miten asiat päätyivät niin pitkälle, että Niklas halusi erota Beasta ja mennä yhteen Marian kanssa.
Kertojien vuorottelulla sai lukea miten esimerkiksi pariskunnasta toinen elää keittiöremontin stressissä ja toisella on hektinen työ ja hänelle on ihan sama minkä väriset kaapinovet keittiössä on, kunhan siellä saa keitettyä kahvinsa ennen töihin lähtöä.
Beakin tuntee Marian, hyvinkin, sillä heidän tyttärensä käyvät samalla hevostallilla. Monet kisamatkat on yhdessä viikonloppuisin käyty. Bea ei pidä Mariaa riittävän tyylikkäänä Niklakselle. Miten Maria on onnistunut viemään hänen paikkansa?
Eikä Maria menettänyt ainoastaan aviomiestä, sillä hän on hyvin läheinen vanhenevien appivanhempiensa kanssa ja viihtyy heidän luonaan Gotlannissa paremmin kuin Niklas itse.
Ruotsalainen avioero herätti minussa monenlaisia ajatuksia siitä, että vaikka pariskuntana eletään yhdessä ja yhteisessä kodissa, silti nähdään vastaan tulevat asiat ja tapahtumat eri näkökulmista ja persoonallisin silmin. On aivan eri painotukset asioiden tärkeydestä (vaikka molemmat sanoisivat esimerkiksi että perhe on tärkein, niin se voi tarkoittaa aivan eri asioita) ja jokainen tuo sen yhteisen elämän lisäksi suhteeseen ihan omat kokemukset joita ei jaa sen toisen puoliskon kanssa, kuten työ, siis siinä mielessä ettei puoliso ole työpaikalla mukana näkemässä siellä vietettyä päivää ja vaikka olisikin, ei silti näe toisen ihmisen pään sisälle.
Tässä esimerkkiä näistä näkökulmaeroista. Ensin Bean kertomaa:
Makuuhuoneen seinälle joku, arvattavasti Maria, on kiinnittänyt kammottavan peilin, jossa on pramea kultakehys, ja kylpyhuoneessa on vieras meikkilaukku. Bea nuuhkaisee ilmaa. Sama tuoksu kuin eteisessä.
Bean ihanassa keittiössä he ovat panneet syrjään kaikki hienot kulhot ja vaasit jotka hän jätti tänne tyttöjä varten. Vitriinikaappi on tyhjennetty kauniista esineistä, ja niiden tilalle on työnnetty Niklaksen vanhoja kirjoja ikään kuin se olisi kirjahylly.
Keittiön pöytä, joka sopi yhteen uusien sammalenvihreiden ovien kanssa, on siirretty ruokasaliin, ja sille on levitetty epämääräinen liina. Keittiön ikkunan edessä on valkoinen, kovamuovinen pöytä, jota Bea ei ole koskaan ennen nähnyt, ja keittokirjat, jotka sopivat niin hyvin pieneen syvennykseensä, ovat nyt läjissä lattialla.
Bea yritti tietoisesti lähteä asunnosta niin näkymättömästi kuin mahdollista, tyttöjen vuoksi, näki vaivaa sen eteen, että tämä tuntuisi heille edelleen kodilta. Mitä ilmeisimmin täysin turhaan. Tuntuu kuin Niklas ja Maria olisivat kusseet hänen kotinsa päälle. Ajatus Bean ostamisesta ulos perustui siihen, että tyttöjen turvapaikka pysyisi niin koskemattomana kuin mahdollista, niin Niklas sanoi selittäessään jääkylmästi, ettei Bealla ollut varaa jäädä asumaan tänne. Koko juttu olikin pelkkää paskapuhetta. Niklas ei malttanut odottaa, että saisi tuoda Marian asuntoon ja antaa tämän tärvellä sen, minkä luomiseen Bea on pannut koko sielunsa.
Sitten Niklaksen ajatuksia:
Syytökset siitä, että Maria olisi muuttanut asuntoon ja ottanut siellä ohjat, eivät voisi olla kauempana totuudesta. Maria on vain kannustanut häntä ja auttanut kantamisessa. Tarjonnut vähän tavaroita kunnes hän ehtii hommata uusia, omia. He siirsivät huonekalut yhdessä yöllä, ja ensimmäisen kerran Niklaksen elämässä sisustaminen tuntui hauskalta.
Hän tuntee itsensä vapaaksi ja rohkeaksi, koska uskalsi kokeilla. Ei ole oikeaa eikä väärää. Värien yhteensovittaminen ei ole tärkeämpää kuin se, missä hän haluaa keittiön pöydän olevan. Hänen makunsa on ihan okei. Jos Niklaksen mielestä on kodikasta ja kivannäköistä, että keittiössä on kirjoja, silloin se käy. Ja jos tytöt ovat jotain muuta mieltä, hän kuuntelee tietenkin heitä. Mutta eikö hän kerrankin saisi itse päättää, miltä hänen kotinsa näyttää? Vai saako Bea ex-vaimona edelleen päättää, mihin helvettiin hän tunkee kipponsa ja kuppinsa.
Pidin kirjasta neljän tähden edestä ja suosittelen, mikäli molempien puolisoiden näkökulma avioliiton hajoamiseen kiinnostaa. Tämä voisi toimia myös vertaistukikirjana lukijalle joka käy läpi eroa tai miettii ottaako sen ison askeleen. Sellaisia ei aina tarvitse etsiä hyvinvointioppaiden joukosta.
Kirjan loppu, joka tapahtui puoli vuotta myöhemmin, ei ollut mielestäni oikein uskottava. Kaipasin perusteluja, olisin halunnut edes pikakelauksen tapahtumista sen jakson aikana, että suostuisin näkemään miten siihen päädyttiin.