Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tarja Leinonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tarja Leinonen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. marraskuuta 2020

Tarja Leinonen: Tuohitähtipuu


Tarja Leinonen: Tuohitähtipuu
Karisto, 2020
179 sivua


Lainasin kirjan Pirkanmaan kirjastoista.

Sota on vasta pari vuotta sitten päättynyt ja vei mukanaan Aten, jolloin Anna jäi leskeksi ja kahden lapsen yksinhuoltajaksi, tai oikeastaan kolmen, mutta Sakarin ja Ellan välissä syntyneen Olavi-pojan hän on antanut jo vauvana Kerttu-sisarelleen.

Perhe asuu maaseudulla, pienessä kylässä Kajaanin lähistöllä. Anna ei ollut maalta lähtöisin ja oli ollut kaupungissa myyjättärenä nuorempana, mutta nyt hänen arkensa oli aivan erilaista, täyttyen kodin ja navetan töissä puurtamisesta. 

Kymmenkesäisestä Sakarista oli kotona paljon apua, hän hoiti jo miesten töitä perunavakoja auraten ja katiskoja kokien, mutta hänellä oli myös omia haaveita tulevaisuudestaan, sillä hän rakasti laulamista. Suku ja seutu oli kuitenkin lestadiolaista, eikä maallisten laulujen laulamista aina katsottu hyvällä. 

Pitäisikö pojan antaa valita oma tiensä - niin kuin Annan oli annettu tehdä, ja Luoja oli johdattanut hänet maalliselta tieltä Pyhän Hengen majapaikkaan, Aten luo.
Jos Sakari jatkaa tansseissa kulkemista, niin onko hänellä silti pääsy taivaan kultaniityille - sitä Anna ei voi tietää.
Voi vain ristiä kädet ja rukoilla.

Rahasta on tiukkaa, perunalaari tyhjenee uhkaavasti, ummessa oleva lehmä tarkoittaa ettei maitoa tai voitakaan ole saatavilla. Kun Sakarille tarjotaan juhannusjuhlilta solistin hommia ja luvataan sama palkka kuin aikuisille muusikoille, äiti taipuu. 

Sakari saa laulaa ensin ja valita itse kappaleet.
- Eikä se haittaa, jos loppuillasta otat samat rallit toisen kerran, miessolisti hymyilee.
Sakari tietää, että mies laulaa elääkseen eteläisessä Suomessa, ja oikea levykin on tulossa, ja hän ihmettelee, miten joku voi tienata leipänsä laulamisella, mutta ei sano sitä ääneen, sillä sen hän on jo oppinut, että on niin monia hienoja ajatuksia, jotka on parasta pitää omana tietonaan.

Naapurit ja sukulaiset kyllä auttaisivat pientä perhettä paljon enemmän kuin mitä Anna suostuu ottamaan vastaan, sillä hänellä on ylpeytensä; kaikista palveluksista pitää pystyä maksamaan tai vähintäänkin tekemään vaihtokauppaa. Mutta sitten kun Ella sairastuu vakavasti ja Annan on vietävä tyttö Helsinkiin saakka saamaan hoitoa ja jätettävä talo ja Sakari muiden hoidettavaksi, on Annankin nieltävä turha ylpeytensä.

Minulla kesti tovi päästä kirjaan sisälle, todennäköisesti siksi, että henkilöitä tuli alkuvaiheessa rytinällä vastaan niin paljon että sukulaissuhteissa kärryillä pysyminen oli haastavaa. Mutta sitten kun keskityttiin niihin oleellisimpiin henkilöihin, eli Annaan, Sakariin ja Ellaan, tarina alkoi kulkea jouhevasti. 

Tiukkasääntöinen uskonto on kirjassa läsnä, mutta pienemmässä roolissa kuin niissä muistikuvissa, jotka minulle jäivät luettuani Leinosen esikoisen Koti koivun alla, joka sijoittui Kajaanin seudulle sekin, mutta 1980-luvulle. Seuraava kirja on jo kustantajan hoteissa ja sitä seuraava työstettävänä on Leinonen kertonut haastattelussa. Mielenkiinnolla odotan mitä on luvassa.


keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Tarja Leinonen: Koti koivun alla


Heinäkuun naisnimipäivistä koostuvaa viikkoa on jo pitkään kutsuttu Naistenviikoksi ja useamman vuoden ajan sitä on vietetty myös kirjablogeissa. Naistenviikkoa emännöi tuttuun tapaan Tuijata. Kulttuuripohdintoja. Tuijatan postauksesta löydät sekä ohjeet naistenviikon postauksiin että listan viikon nimipäiväsankareista.

Viikko alkaa siis tänään ja ensimmäinen kirjajuttuni tulee tässä. Viikon aikana luvassa on muitakin, joten olehan kuulolla :-)


Tarja Leinonen: Koti koivun alla
Karisto 2018
244 sivua


Eletään 1980-luvun alkua maaseudulla jossain Kajaanin lähellä. Seija on kahdeksanhenkisen lestadiolaisperheen esikoistytär. Hän on vasta 17-vuotias, mutta pian alkaa näkyä päällepäin se mitä hän on saamassa aikaan valkoisella Chevroletilla pitkin kylänraitteja kaahailevan nuorukaisen kanssa. Seijan isä tietää kyllä Hannun riiaavan tytärtään, mutta raskaus on viisainta salata tiukasti uskovaiselta isältä. Etenkin kun Hannu soittelee milloin sattuu, kurvaa pihaan milloin sattuu ja kuskailee autonsa etupenkillä vuoroviikoin milloin mitäkin hempukkaa. 

Seija istuu keittiössä, juo kahvia ja laittaa ruisleivän päälle monta viipaletta meetvurstia vaikka siinä on suolaa ja se nostaa verenpainetta. Pitäis syyvä kahen eestä, äiti oli sanonut katsoessaan Seijan näykkimistä. Mutta ruoka ei maistu kun on koko ajan ikävä ja paha mieli, Seija oli ajatellut, mutta ei ollut tietenkään sanonut ääneen mitään. Seija kuljeksii tyhjässä talossa. Kahdeksan henkeä mahtuu hädin tuskin kahteen huoneeseen ja keittiöön ja isän vintille viimeksi nikkaroimaan pieneen huoneeseen jonne Seijakin joutuu syksyllä palaamaan. Olisi päästävä pois, mutta minne?

Perheen äiti on lempeämpi ja katselee läpi sormien miten lapset kuuntelevat kasetilta Frederikiä tai miten enot jättävät lomamatkalla poiketessaan isältä visusti piiloon laitettavan matkatelevision. Seijasta hän on huolissaan ja toivoo että uskon jo aiemmin jättänyt tytär löytäisi takaisin omiensa pariin ja kulkisi turvallisin mielin kohti taivasmatkaa.

Kun äiti palaa omalle puolelleen, Seija on melkein unessa, mutta kuulee vielä kun äiti sopottaa ääneen iltarukousta ja pyytää varjelusta kaikille ja varsinkin isälle siellä jossakin Kostamuksessa. Seija huomaa vasta silloin, että yksi iltatoimi on kadonnut viime viikkoina. Kun isä ei ole kotona, kenenkään ei tarvitse pyytää syntejään ääneen anteeksi.

Koti koivun alla on vanha asuntovaunu jossa Seija viettää kesää. Tykkään tuosta kirjan nimen sanaleikistä. Teksti on arkista, realistista ja sujuvaa lukea. Leinonen pääsee mielestäni hyvin kiinni nuoren tytön ajatusmaailmaan ja on saanut luotua päähenkilöstä ikäisekseen vahvan oloisen tytön jonka kasvua kohti äitiyttä on kiinnostavaa seurata.Sitä vain jäin miettimään, miten alaikäinen tyttö on voinut luopua uskosta lestadiolaisperheessä?