Kotimaisia feelgoodeja vol 2

Pitkästä aikaa postaus, tässä kotimaisia feelgoodeja joita kuuntelin kesällä ja syksyn mittaan. 

***

Eevi Iisakkila: Majatalo omenapuiden katveessa

Into Kustannus, 2025

Lukija: Elina Keinonen 

Kesto: 6 h

Lila Kajo oli vielä jokin aika sitten ollut osa-aikainen tuntiopettaja naapurikunnassa, mutta viimeinenkin tunti oli pidetty, viimeinen palkkanauha saatu. Oli siis ollut kaksi vaihtoehtoa, joko lähteä tai jäädä, ja Lila oli päättänyt jäädä. 

Lilan koti piti nyt sisällään myös Omenalehdon, sinne perustetun majatalon. Apuna työn touhussa oli keittäjä ja taloudenhoitaja Marikki. Vieraita tulee harvakseltaan, eletään kevättalvea. Lila törmää Henriin joka saa vanhan ihastuksen roihahtamaan uusiin liekkeihin, mutta harvoinpa asiat ovat niin yksinkertaisia.

Kansi antoi mielikuvan kesäisestä romaanista, joten siinä mielessä mentiin metsään. En tähän muutenkaan niin syttynyt, ehkä aika tyhjää täynnä valitettavasti. On tapahtumarikkaampia ja kiinnostavammin kirjoitettuja vastaavanlaisia feelgoodeja.

***

Minna Suvanto: Murroksessa

Saga Egmont, 2024

Lukija: Usva Kärnä 

Kesto: 5 h 8 min

Mirkun ja Ollin suhde ei ollut puolen vuoden tapailun mittaan edennyt juuri mihinkään. Mirkku oli ollut kuvaannollisesti tarjolla kuin alasti hopeatarjottimella, mutta outoa kyllä, mies ei tuntunut tietävän mitä naisten kanssa tehdään. Erohan siitä tulee.

Mirkku oli näyttelijä teatterissa, eli oli valinnut saman ammatin kuin äitinsä, ja hänen sisarensa Ansku oli puvustaja. Tyttöjen vanhemmat olivat eronneet heidän ollessaan pieniä, suurimpana syynä isän runsas alkoholin käyttö. Tyttäret kävivät isää välillä katsomassa tämän vanhassa taloröttelössä, sillä he olivat isästä huolissaan.

Siskokset asuivat isänsä ja tätinsä perimässä huoneistossa kivalla, keskeisellä paikalla, mutta kesän alussa Ansku muutti poikaystävänsä luo ja koska täti vaati heiltä melko korkeaa vuokraa, oli keksittävä jotain kattamaan Anskun osuus. Ratkaisuksi he ryhtyivät vuokraamaan toista huonetta Airbnb-asunnoksi, tädin tietämättä tietenkin, sillä tämä ei olisi sellaista hyväksynyt. Kiinnihän siitä jäädään, ja pian Mirkkukin oli koditon. Tästä kesästä tuntui tulevan suurten muutosten kesä. 

Tähän kirjaan oli mahdutettu aika isoja teemoja, mutta niitä käsiteltiin vähän pintaa raapaisten, ja sivumennen mainiten rattijuoppouteen suhtauduttiin oudon keveästi. Miltähän tuon lukeminen mahtaa tuntua ihmisestä, joka on menettänyt läheisen niin. 

***

Ilona Tuominen: Löytöperhe

Kortteli osa 3

Bazar, 2025

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 11 h 37 min

Maija oli kompastunut lähes jokaiseen esteeseen, joita elämä oli hänen eteensä asettanut. Opinnot kauppakorkeassa olivat jääneet kesken ja avioliitto Idan isän kanssa oli päättynyt lyhyeen ja Maija päätynyt yksinhuoltajaksi. Maijan sisaruspuolet eivät olleet erityisemmin mukavia ihmisiä, päinvastoin he olivat aina komennelleet Maijaa. Hän kokikin Poppelin asukasyhteisön enemmän perheekseen.

Maijan isää, joka omisti puolet Maijan kodista Poppelin puutaloyhteisössä Turussa, uhkasi vähintäänkin konkurssi, mahdollisesti jopa vankilatuomio. Isän omaisuutta piti saada realisoitua, joten ensimmäisenä laitettiin hänen huvilansa myyntiin. Onneksi heti löytyi kiinnostunut ostajaehdokas, joka tosin osoittautui Maijalle vanhaksi tutuksi, nuoruuden poikaystäväksi. Teemu oli käynyt läpi suuren muutoksen niin ulkonäöllisesti kuin asemaltaan, köyhistä oloista ponnistanut nuorimies oli nyt reilu kolmekymppinen menestyjä, joka oli asunut viime vuodet ulkomailla. Niinpä ainoa joka Teemun enää tunnisti, oli Maija. 

Teemu ja Maija alkoivat tavata milloin huvilan merkeissä, milloin muuten vain, ja Maijaa miellytti se, miten hyvin Teemu ja hänen tyttärensä tulivat toimeen. Myös Poppelissa kiinnitettiin huomiota tiheisiin vierailuihin, eikä ihme, että Ida tuli yhtenä päivänä kysymään äidiltään mitä se tarkoittaa kun "vanha suola janottaa", ja pitäisikö hänen viedä Teemulle vettä?

Löytöperhe oli oikein ihana osa Kortteli-sarjassa, joka on kaiken kaikkiaan erittäin laadukasta kotimaista feelgoodia! Tapahtumia riittää, mikä on erittäin hyvä puoli, kommelluksia ei toisaalta tapahdu liikaa, eikä lukijalle tule turhan usein tarvetta huutaa päähenkilöille ohjeita. Nämä kun eivät ole mitään itsestään selvyyksiä silloin, kun kirjassa on humoristinenkin puoli. Kirsikkana Poppelin kakussa on sarjan lukija. 

***

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella 

#2 Lemmenlahti

Karisto, 2024

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 6 h 16 min

Marjatan päädyttyä asumaan vanhainkotiin, hän harmitteli tyhjäksi jäävän rintamamiestalon kohtaloa. Ylihoitaja Annika sai tästä idean, ja oli pian aivan Lemmenlahden keskustassa sijaitsevan talon omistaja. Talossa oli peräti kolme makuuhuonetta, joten vierashuoneen lisäksi hänellä oli hyvin tilaa käsitöilleen. Annika oli täysin hurahtanut lankojen värjäämiseen, ja vaikkei hän remonttihommia osannutkaan, hän oli muuten taitava käsistään. 

Turusta kotoisin oleva Annika tutustui pian naapurikadulla asuvaan Petteriin, joka oli huolehtinut Marjatan Nappi-kissasta. Kissa oli karannut Petteriltä ja ottanut jo ensimmäisenä iltana paikkansa Annikan viereltä sohvalla, ja kissaa tuntematta hän oli nimennyt tämän Juliaksi. Sattumoisin Petterillä oli Romeo-niminen koira, mikä selvisi Annikalle vasta myöhemmin. Julian laitettua paikat hyrskynmyrskyn Annikan työpäivän aikana, Petteri ehdotti, että toisi Romeon sen kaveriksi työpäivän ajaksi, ja järjestely toimi hyvin. Myös Annika ja Petteri alkoivat tuntea vetovoimaa toisiaan kohtaan.

– Jos sinä heittäytyisit nyt ja tekisit jotakin spontaania, mitä se olisi? Annika kysyi kiusoitellen.

Petteri pysähtyi. Hän tarttui Annikaa käsivarresta ja veti tämän lähemmäs itseään. Annika katsoi Petteriä silmiin ja tunsi yhtäkkiä tämän huulet omillaan.

– Tuon, Petteri sanoi kun oli laskenut Annikan otteestaan ja he jatkoivat matkaa. – Oliko hullua?

Annika makusteli kihelmöiviä huuliaan.

– Ei oikeastaan.

– Osasitko odottaa sitä?

– En, Annika vastasi totuudenmukaisesti.

– Sittenhän onnistuin yllättämään sinut. Positiivisesti?

– Mmm. Kyllä.

Omaan makuuni kirjassa oli hieman liian kirjakielistä dialogia, mutta muuten sujuvaa kerrontaa, joka koukutti kuuntelemaan pitkiä rupeamia askartelujen lomassa. Lukija vielä kruunaa kokonaisuuden. Olen kuunnellut tästä itse asiassa jo kolmannen ja neljännenkin osan, joten lisää kiitos.. 

2 x kirja joka oli tarkoitus lukea aiemmin: Kaikki on kemiaa & Seurustelusalaliitto

Kaksi kärpästä -teemalla niputan tällä kertaa kaksi kirjaa, jotka "kaikki muut" ovat lukeneet jo vuosi pari sitten, ja niin oli minunkin pitänyt. Moni tällainen kirja painautuu ikuisen ehkä -pinon pohjalle nousematta enää milloinkaan päivänvaloon, mutta näiden kahden aika tuli vielä.

Kirjat ovat tällä kertaa Bonnie Garmusin esikoinen jolla on ihanan pirtsakka kansi, sekä Ilona Tuomisen Seurustelusalaliitto.

Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa

Tammi, 2022

Lukija: Maija Lang

Kesto: 14 h 3 min

Elizabeth Zott, huijaripastorin tytär ja ammatiltaan kemisti, oli jotain erikoista 1960-luvun Yhdysvalloissa. Naisen rooliksi kemian laitoksella ei sopinut tutkija, vaan kahvinkeittäjä ja puhtaaksikirjoittaja, kunnes nainen menisi naimisiin, hoitaisi kotia ja alkaisi synnyttää lapsia puolisolleen, joka toki saattoi olla kemisti. Elizabeth ei mahtunut tähän muottiin. 

Hän kuitenkin rakastui ja alkoi seurustella, muuttipa radikaalisti yhteen miehen kanssa vaikkei naimisiin tahtonutkaan, eikä synnyttää lapsia. Miesystävänsä hengen vieneen onnettomuuden jälkeen Elizabeth huomasi kuitenkin olevansa raskaana.

Potkut saaneen Elizabethin oli pärjättävä, ja elätettävä myös tyttärensä Madeleine. Epätoivo saa hänet tarttumaan epätoivoisiin tarjouksiin, ja silloin Elizabeth päätyi televisioon.

"Rouva Zott" syrjäyttäisi "iltapäivän notkahduksen" ohjelmapaikalla laimeaa suosiota saavuttaneen pellen, ja alkaisi opettaa kotirouville, miten valmistetaan ravitsevia aterioita. 

Kanavajohtajan odotukset eivät olleet suuret. Naisten tehtävä televisiossa oli hymyillä ja esiintyä tiukoissa vaatteissa.

”Ei ainuttakaan käyttökelpoista vaatetta”, Elizabeth sanoi Walter Pinelle KCTV:n puvustamosta tultuaan. ”Kaikki leningit olivat ihonmyötäisiä. Kun minusta otettiin viime viikolla mitat, puvustaja näytti tekevän hyvää työtä, mutta taisin erehtyä. Miehellä on jo ikää. Hän taitaa tarvita lukulasit.”

”Itse asiassa”, Walter sanoi ja työnsi kädet taskuihinsa näyttääkseen rennolta, ”leninkien kuuluukin olla tiukkoja. Kamera lihottaa, ja sitä häivytetään tiukoilla vaatteilla. Vatsa sisään ja kumpu piiloon. Siihen tottuu hämmästyttävän nopeasti.”

”En pystynyt hengittämään.”

”Lähetys kestää vain puoli tuntia. Sen jälkeen voit hengitellä niin paljon kuin huvittaa.”

”Jokaisella sisäänhengityksellä verenkiertoon siirtyy happea; joka uloshengityksellä keuhkoista poistuu soluhengityksessä vapautunutta hiiltä ja vetyä. Jos keuhkot eivät pääse toimimaan normaalisti, koko prosessi vaarantuu. Syntyy tukoksia. Verenkierto heikkenee.”

Walter vaihtoi taktiikkaa. ”Tuskinpa sinä haluat näyttää lihavalta.”

”Että mitä?”

”Televisiokuvassa – älä nyt loukkaannu – näytät tankkerilta.”

Elizabethin leuka loksahti. ”Walter”, hän sanoi. ”Ymmärrä tämä. Minä en aio käyttää niitä vaatteita.”

Walterin leukaperät kiristyivät. Tulisiko koko jutusta mitään? Hän yritti keksiä, miten saisi Elizabethin pään kääntymään, kun kanavan oma orkesteri alkoi harjoitella uusinta kappalettaan. Se oli Kuudelta syömään -sarjan tunnussävelmä – pirteä pieni rallatus, joka oli tehty hänen tilauksestaan. Tanssijalkaa kutkuttava modernin cha-cha-chan ja palohälytyksen yhdistelmä kuulosti Walterin pomon sanojen mukaan siltä kuin Lawrence Welk olisi johtanut orkesteria amfetamiinipäissään.

”Mitä tuo kammottava mekkala on?” Elizabeth ärähti.

Kun Elizabeth vihdoin värvättiin televisioon juontamaan ohjelmaa Kuudelta syödään, kirja oli edennyt jo yli puolenvälin, joten se alkoi huomattavasti kauempaa kuin olin osannut takakansitekstistä odottaa. Kiinnostavan prologin jälkeen palattiin pitkäksi aikaa ajassa taaksepäin Elizabethin opiskeluaikoihin ja siihen miten hän tapasi miesystävänsä, ja kuten minusta tuntui, hirvittävän pitkästyttävään ja yksityiskohtaisesti kuvattuun soutuharrastukseen. Kun vihdoin päästiin televisioon, kirjasta tuli paljon hauskempi ja viihdyttävämpi. Taustalla oli kuitenkin vakavampia elämänkohtaloita ja odottamattoman koskettava loppu, joten mikään chick lit tyyppisesti hauska kirja ei ollut silloinkaan. Kaiken kaikkiaan aika erilainen kirja mitä osasin odottaa, mutta ihan ok kuitenkin. 

*****

Ilona Tuominen: Seurustelusalaliitto

Bazar, 2023

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 12 h 33 min

Muutaman hetken päästä turkulaisesta Sannista tulisi Rouva Max Sarén. Hän saattoi jo kuvitella miltä tuntuisi upottaa varpaansa Malediivien hiekkaan edessä olevalla häämatkalla. 

Kun Max sitten jättää hänet hetken mielijohteesta aivan kirjaimellisesti alttarille, ei Sanni alkuun tiennyt miten elämänsä järjestäisi. Ihan kuin kaikki ei olisi ollut riittävän kurjaa muutenkin, Max jätti hänet entisen tyttöystävänsä Erikan takia. Kävi ilmi, että niillä kahdella oli ollut eestaas seilaamista jo pidemmän aikaa. Viime hetkellä Erika oli taas halunnut Maxin omakseen, ja he olivat palanneet yhteen. Samalla Sanni menetti kotinsa, Maxin upean ja modernin älytalon.

Ratkaisuksi tuli leskeksi jääneen papan idea tyhjillään olevasta puutalokorttelin asunnosta, joka oli aikoinaan ollut Sannin mummola. Hän kotiutui naapurustoonsa nopeasti, niin ihania ihmisiä siellä oli yksi toisensa jälkeen, paitsi yksi Koistinen, Sannin papan ikäinen jöröttäjä, jolla oli jostain syystä papan kanssa sukset ristissä. 

Sanni sai kuitenkin huomata, että hän menetti erossa valtaosan ystävistään Maxin "kannattajiin" ja joutui ikävien juorujen kohteeksi; kuinka hän oli muuttanut maalle ja haalinut kissalauman (no okei, olihan hän ottanut eläinsuojeluyhdistyksestä kolme kissaa poistamaan yksinäisyydentunnetta).

Sannille ehdotettiin liittymistä eroryhmään, ja vertaistukea hän todellakin kaipasi. Hän pelkäsi kuitenkin törmäävänsä johonkin tuttuun Turussa, joten Sanni hyppäsi Helsingin junaan ja meni siellä kokoontuvan ryhmän tapaamiseen. Vaan miten sattuikaan, samassa ryhmässä oli Erikan jättämä miesystävä Jukka! Heidän tutustumisensa sai aikaan seurustelusalaliiton: he esittäisivät rakastuneensa ja olevansa onnellisia yhdessä. 

Seurustelusalaliitto oli oikein hauska ja viihdyttävä paketti! Siinä oli myös kivoja twistejä, eikä se pituudestaan huolimatta junnannut paikoillaan. Olen kuunnellut kirjailijalta aiemmin toisen hänen trillereistään, joka ei ollut erityisemmin mieleeni vaikka Lappiin sijoittuikin, eli kyseessä on Huutoon vastaa kaiku vain. 

Seurustelusalaliitto aloittaa samalla uuden sarjan, joten Sannista (ja oletettavasti Jukasta) kuullaan vielä. 

Nyt kun vilaisin äänikirjapalvelusta, niin seuraava osa ilmestyy jo toukokuun lopussa, mutta siinä onkin pääosassa ihan toinen, samassa puutalokorttelissa asuva vanhempi naishenkilö. Ehkä ihan hyvä näin!

Ilona Tuominen: Huutoon vastaa kaiku vain

Ilona Tuominen: Huutoon vastaa kaiku vain

Bazar, 2022

Lukija: Karoliina Niskanen

Kesto: 10 h 52 min

Ystävykset Aamu Niemelä ja Kiira Roslund olivat lähteneet kahdestaan muutaman päivän vaellukselle Lappiin, Kevon luonnonpuistoon. Aamu oli pohjoisesta kotoisin ja haaveili, että voisi joskus palata sinne asumaan miehensä Jaakon ja taaperoikäisen poikansa Taavin kanssa. 

Kolme päivää myöhemmin Jaakko ja Taavi sekä Kiiran Cecilia-serkku miehensä Ilarin kanssa ottivat lennon Utsjoelle. Kiiran ja Aamun olisi pitänyt ehtiä matkapuhelimen kuuluvuusalueelle edellispäivänä, mutta heihin ei oltu saatu yhteyttä. Poliisin mukaan siihen saattoi olla lukuisia syitä, eikä vaelluksen siirtyminen vuorokaudella ollut harvinaista, olihan Kiira lisäksi kokematon vaeltaja. Cecilia olisi odottanut vielä päivän, mutta puoli Roslundin sukua oli jo matkalla Utsjoelle. 

Kun he pääsivät perille, vallitsi poliisiasemalla melkoinen hulabaloo, suvun jäsenten huutaessa toistensa päälle ja penätessä helikopterien ja armeijan valjastamista pikaisesti etsintöihin. Cecilian äiti esitteli tyttärensä huippujuristina joka tulisi haastamaan aikaansaamattomat poliisit oikeuteen, todellisuudessa Cecilia oli kyllä koulutukseltaan juristi, mutta teki paperitöitä Ilarin perheen LVI-yrityksessä ja häpesi äitinsä käytöstä.

Aamu oli käynyt jo useammalla vaelluksella ja sai toppuutella Kiiraa, joka oli säntäämässä reitiltä sivuun mistä syystä milloinkin, usein ottamaan valokuvia jostain kauempaa näkyvästä kohteesta jonka Kiira luuli olevan lähempänä kuin se olikaan. 

Kevon reitillä ei näkynyt moniakaan retkeilijöitä. Heti alussa he olivat kohdanneet remuisan polttariseurueen josta pyrkivät pysymään mahdollisimman kaukana, mutta sitten heitä tuntui seuraavan etäältä punatakkinen mies. Mitä tämä halusi heistä? 

Otin tämän dekkarin kuunteluun kiinnostavan lähtökohdan takia ja koska se sijoittui Lappiin. Loppufiilikset ovat vähän ristiriitaiset, sillä tässä oli loppupuolella pari hyvää twistiä joita arvostin, mutta alkuosa oli sen verran korni ja Roslundit käytökseltään niin övereitä, että harkitsin jopa jättää kirjan kuuntelun kesken. Dialogi olisi voinut olla kauttaaltaan luontevampaa ja ylipäätään, muutamaan muuhun viime aikoina kuuntelemaani dekkariin verrattuna, tämä antoi jotenkin viineistelemättömän vaikutelman.