Karin Collins: Säilyt sydämessäin

 Karin Collins: Säilyt sydämessäin

#1 Hanko-trilogia

Kustantamo S & S, 2023

Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom

Lukija: Katariina Lantto

Kesto: 13 h 34 min

Kesä 1939 - talvisota

Pensionaatin johtajan Disa Wallénin mielestä toukokuu on kuukausista parhain. Kesä odotuksineen on vielä edessäpäin, ja vielä on täysin mahdollista, että Bellevuessa majoittuvat kylpylävieraat ovat tyytyväisiä juuri remontoituihin huoneisiin. Kukaan rouvista ei ole vielä pyörtynyt helteestä, ja lompakkoja hallitsevat herrat pitävät hintoja kohtuullisina ja oikeudenmukaisina. Silloin pensionaatin omistajat pysyvät tyytyväisinä, ja onneksi hän voi aina luottaa apulaisiinsa, kuten pensionaatin talonmieheen Bergströmiin ja keittiötä emännöivään Dordi Grahnströmiin, joka on totisesti ansainnut asemansa ylivoimaisten kulinaaristen taitojensa vuoksi, eikä ainoastaan siksi, että on Bellevuen omistajiin kuuluvan herran tytär, jonka ei edes tarvitsisi tehdä töitä. 

Kesäkuun puolivälissä oman lisänsä kylpyläkaupungin elämään tuo huvi-intendentti Gustaf Knorren saapuminen, ja siitä alkaa varsinainen kylpyläsesonki. Tänä vuonna huvikaudessa on kuitenkin erilainen sävy, sillä lehdet ovat täynnä kirjoituksia Stalinista, Mussolinista ja Hitleristä.

Bergström laskee lasin kädestään. Hän ojentaa kätensä Disaa kohti ja jättää sen lepäämään pöydälle. Hän ei kosketa Disaa, mutta ele tuntuu silti intiimiltä. 

"Yhden asian olen oppinut. Sen, että pahinta on pelko. Kun murehtii etukäteen, ahdistus valtaa mielen. Sitten kun jotakin todella tapahtuu, se on harvoin niin kamalaa kuin on kuvitellut."

Disan tuijottaa miestä. Hänen tekee mieli sanoa, ettei hän ole ikinä kuullut tämän lausuvan yhtä monta sanaa kerralla, ettei hän tiennyt tämän edes kykenevän moiseen puhetulvaan, mutta hän ei sano. Bergström tarjoaa lohtua, ja juuri nyt Disa haluaa ottaa sen vastaan ja uskoa miehen sanoihin. 

"Niinkö luulet?" hän siksi kysyy. " Kuinka se on mahdollista? Onko pelottavampaa istua täällä miettimässä pommeja kuin joutua pommituksen keskelle?"

Bergström kohauttaa olkaansa. "Pommeja voi juosta pakoon. Vihollisen voi ainakin yrittää lyödä. Mutta pelko seuraa kellariin ja peiton alle. Se tulee uniin. Jos ei ole varovainen, se kasvaa suuremmaksi ja juurtuu."

Hjalmar Blomqvist pelästyi toden teolla, kun pojanpoika Nisse meinasi hukkua rantaveteen. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta mieleen tulvahti muistoja, jotka saisivat mieluiten pysyä poissa. Hänen keksitehtaassa töissä käyvä poikansa Berndt suree edelleen Nissen Siri-äidin kuolemaa niin, että elää kuin yllään olisi jatkuva harmaa sadepilvi. Pojalle voisi tehdä hyvää ottaa edes joskus tuikku murheeseen, mutta Berndt ei koske viinaan. Kun totinen mies sitten löytää tytön rinnalleen, kaupungilla supistaan parin ikäerosta. 

Hjalmar kuuluu myös Hangon vapaapalokuntaan, jonka toiminta on puutalokaupungissa äärimmäisen tärkeää. Varat ovat aina vähissä, mutta paikalliset ompeluseurat onnistuivat keräämään rahaa niin, että VPK sai hankittua yhden modernin moottoriruiskun, josta ollaan syystäkin ylpeitä. Mikäli Suomi joutuu mukaan sotaan, ja Neuvostoliitto yrittää vallata Hangon, sekin vähä tulee tarpeeseen.

Aino on seitsemäntoista, hänellä on enää vuosi koulua jäljellä, ja hän on juuri aloittanut kesätyöt Lindroosin kaupassa, mikä on Ainon itsensä mielestä selvä aikuistumisen merkki. Hän ei viihdy kotona jossa on aina niin likaista, ikkunat pesemättä, verhoissa silakan katku ja matoissa kenkien mukana kantautunutta tervan tuoksua, puhumattakaan vanhempien sängyn alle unohtuneesta potasta. Veli on täysi vätys ja isä tekee lyhyttä työviikkoa kremppojensa takia, eikä hänestä ole Ainon mielestä paljonkaan hyötyä. Ellen-tädin luona sen sijaan tuoksuvat aina kiillotetut huonekalut ja vastaleivotut mantelipikkuleivät. Ellen-tädillä ei ole lapsiakaan, hänen miehensä oli ehtinyt kuolla ennen kuin lapsia oli syntynyt, ja täti onkin aina niin iloinen Ainon nähdessään.

Aino alkaa kiinnittää huomiota hänen laillaan yksin kuljeskelevaan mieheen, ja kesän mittaan he alkavat kulkea yhdessä, suutelevatkin. Häntä ei haittaa, että Berndt on vanhempi, leskeksi jäänyt ja pienen pojan isä, ja mies itsekin on sitä mieltä, että Ainosta tulisi loistava äiti Nisselle.

Syksyn edetessä naiset ja lapset määrätään evakuoitaviksi ja perheet päätyvät elämään erillään. Aino pitää erityisen epäreiluna sitä, että juuri kun hän on löytänyt rakkauden, se otetaan häneltä pois ja lähetetään itärajaa turvaamaan. Viimeiseen asti Aino tahtoo uskoa, että ryssänpelko on turhaa, ja jos Suomeen hyökättäisiin, niin korkeintaan Helsinkiin.

"Keskustassa on aivan uskomaton hötäkkä. Pimennysverhoja, laudoitusta ja mustaa paperia kaikkialla. Typerää, pian tämä kaikki on kuitenkin ohi."

Äiti vetää suunsa pieneen hymyyn, mutta isä rykäisee. Hän nielaisee, painaa nenäliinan suutaan vasten ja sanoo sitten hiukan vapisevalla äänellä: "No. Ei siitä voi haittaakaan olla. Tuumasin itsekin, että pidetään valot sammuksissa iltaisin nyt jonkin aikaa. Eikä verhojen sulkeminen maksa mitään."

Aino katsoo kirjailtua kappaa, joka roikkuu ikkunan yläpuolelle kiinnitetystä verhotangosta. "Tuota ei saa ikkunan eteen."

"Peitetään tämä ikkuna sanomalehtipaperilla", isä päättää. "Eristää lämpöäkin. Minulla on sellainen kutina, että pian laki määrää pimentämään." 

Aino irvistää ajatellessaan, että ohikulkijat näkevät sanomalehtipaperin kadulta. Haluavatko isä ja äiti tehdä talosta vielä entistäkin köyhemmän näköisen? Sitten Ainon on pakko muuttaa Ellen-tädin luokse.

Äiti lukee hänen ajatuksensa. "Juttelin Ellenin kanssa aikaisemmin tänään", äiti sanoo. "Hänkin aikoo pimentää talonsa iltaisin. Kaduilla alkaa kuulemma kiertää tarkastuspartioita, eikä hän tahdo kuulla mitään huomauttelua."

Aino kaapii lautasensa tyhjäksi, painaa muusin kielellä kitalakea vasten varmistuakseen, ettei seassa ole ruotoja, nielee ja nousee pöydästä. Tämän enempää hänen ei tee mieli kuunnella vanhempiaan, jotka eivät kuitenkaan tajua mistään mitään. Heillä ei ole aavistustakaan siitä, että Aino on luhistumaisillaan, he eivät tiedä vähääkään siitä, millaista on kaivata jotakuta niin, että sydämen paikalla tuntee ammottavan aukon.

Ajatteli Aino mitä tahtoi, Hanko valmistautuu kuitenkin jo hyökkäysten varalta; autojen lyhdyt maalataan tummiksi, talojen kellariluukkujen suojaksi hakataan lautoja ja ikkunoihin liimataan pimennyspaperia. Kaikesta arvellaan pian tulevan pulaa, loputkin sokerit hamstrataan kaupasta. Kun Neuvostoliiton hyökkäyksen uhka leijuu yllä, hankolaiset miettivät, onko tulevaisuuden suunnittelussa enää mitään järkeä?

Ikkunat tärisevät pokissaan, ja lähimpien mäntyjen oksat natisevat huolestuttavasti. Disa laskee rievun kädestään ja istuu tuolille Margitia vastapäätä. Hänen kuppinsa odottaa, mutta kun hän kohottaa sen huulilleen, kahvi on jo jäähtynyt. Hän siemaisee sitä silti.

"Tämä on hyvin rakennettu talo", hän vakuuttaa. "Tuskinpa meillä on syytä huoleen."

"En minä tästä huolissani olekaan", Margit vastaa ja heilauttaa kättään sulkien eleeseensä koko huoneen. "Minulla on muita murheita. Konsulilla piisaa rahaa. Jos myrsky kaataa talon, hän voi rakennuttaja uuden."

"Niin no", Disa aloittaa, "ei konsuli tätä omista vaan..."

Disa keskeyttää. Margit on hyvä tyttö, vakaa ja luotettava. Hän on ottanut tavakseen piipahtaa joka päivä, vaikka kesäpesti on jo ajat sitten päättynyt. Joskus hän pesee Disan aamiaisastiat ennen kuin hän itse ehtii, joskus taas lakaisee havunneulaset eteisestä. Disan on myönnettävä, että tuntuu mukavalta, kun on seuraa.

"Mikä sinua sitten eniten huolestuttaa?" Disa yrittää palauttaa mieleen, oliko Margitilla ihastus kesällä, mutta hän ei ole varma. "Sota?"

Margit näyttää surkealta.

"Hain kaasunaamarini tänään, apteekista. Oletko sinä saanut omasi?"

Disa nyökkää. Hänen M/39:nsä on pahvilaatikossa makuuhuoneessa, työnnettynä sängyn alle, jottei hänen tarvitse nähdä sitä. 

"No sitten ymmärrät. Se on kuin mikäkin hirviö. Kun laittaa sen päähänsä, näyttää kamalalta." Margitin hartiat lysähtävät. "Kokeilin sitä, kun ajattelin, että on hyvä osata pukea se, mutta sitten katsoin peiliin ja näin vaan suuren pyöreän metallilevyn ja kammottavat silmät, ja tiedätkö, purskahdin heti itkuun."

Kun pommeja sitten alkaa sataa myös hankolaisten takapihoille, lähtevät viimeisetkin pois kaupungista. Miehet jäävät puolustamaan rakasta kotipaikkaa, Aino jää vielä auttamaan isäänsä pakkaamisessa, ja Disa päättää jäädä ensimmäistä kertaa talveksi Hankoon. 

Säilyt sydämessäin on Karin Collinsin neljäs romaani, mutta ensimmäinen joka on päätynyt suomennettavaksi. En ollutkaan hänestä aiemmin kuullut. Tästä kirjasta on tarkoitus kasvaa trilogia. Katariina Lantto oli minulle uusi tuttavuus lukijana, ja hänellä oli erikoinen painotus lukea jotkin repliikit. Jälkikäteen ajatellen olisin ehkä kuitenkin lukenut tämän paperikirjana.

Säilyt sydämessäin oli vahva aloitus, ja tulen varmasti lukemaan (tai kuuntelemaan) seuraavankin osan. 

Vain siihen olin vähän pettynyt, että kylpyläkesä hujahti niin vilauksessa, ikään kuin luomaan tunnelmaa ennen sodan alkua. Sitä olin odottanut, sillä Hangon kylpyläkulttuuri ennen sotia on mieleinen aihe minulle.