Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

 Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

 Tammi, 2021

Alkuteos: Jag for ner till bro 2018

Suomennos: Outi Menna

Lukija: Satu Paavola

Kesto: 9 h 28 min

Kirjailija laittaa erisnimet yhteen ja isoja alkukirjaimia käytetään vain pisteen jälkeen. Siinä onkin koko välimerkkikokoelma.

Joten: janakippo ja brorkippo ovat kaksoset, lähestymässä neljääkymmentä. He olivat yhtä pitkiä, pisamaisia ja suorahiuksisia, heillä oli haljut, kuin pigmentittömät silmät, ja he hymyilivät harvoin. Jana oli lähtenyt pois synnyinseudulta, ahtaasta pikkukylästä Västerbottenin ja Norrbottenin rajamailla heti peruskoulun jälkeen, mutta bror on jäänyt asumaan kotitilaa, jonne jana ei ollut palannut.

He olivat ainoat lapset ja heillä oli kauniisti sanottuna sysipaskat vanhemmat. Taatto, kuten he isää kutsuivat, oli väkivaltainen, hakkasi äitiä ja pieksi heitä lapsia, janaa hän käytti myös hyväkseen. Taatto ei säälinyt eläimiäkään, janalle rakasta hevosta ei olisi saanut helliä sen enempää kuin lehmiä, lampaita tai possujakaan. Äiti peitti mustelmansa huivin alle, eikä puolustanut lapsiaan mitenkään. Uskonlahko toi äidille lohdun ja selitti parhain päin isän teot; hyvä mies se on, hyvä isäkin, ja itsekin lapsena saanut selkäänsä, eihän siinä sen kummempaa. Kun jana lähti kotoa viimeisen kerran ja hyvästeli äidin sanoen, ettei tulla enää koskaan näkemään, silloin äiti vihdoin sanoi, että toivottavasti pystyt vielä joskus antamaan anteeksi. Janan vastauksen voi päätellä.  

Kun jana tulee käymään veljensä luona, hän huomaa heti että veljen alkoholinkäytöstä on syytä huolestua, ja se saa janan päättämään että jää pidemmäksi aikaa. Lohtua suo samalla kylällä asuva john, jonka kanssa syntyy (seksi)suhde. Johnin ex-vaimo maria, jonka kanssa johnilla on jo aikuinen tytär petra, on löytynyt aiemmin kuolleena, eikä kukaan oikein tiedä kuka marian tappoi. 

Me istuimme vastakkain pöydän ääressä johnin keittiössä ja kirvelevä alapääni pakotti minut istumaan aivan tuolin reunalla ja korvissani humisi eikä johnin valoton katse hellittänyt hetkeksikään minun sutiessani tukkaa korvan taakse ja kysyessäni kuka marian tappoi. 

Sitä ei tiedetä. Luultavasti maria tappoi itsensä. Väitettiin että se olin minä. Väitettiin että se oli sinun veljesi. Väitettiin että se oli joku muu. Jotkut väittivät jopa että se oli finn mutta siihen ei varmaan oikeasti uskonut kukaan. Maria sai miehet tuntemaan itsensä erityisiksi john sanoi ja kaapi sormellaan nuuskarasian sisäreunaa saadakseen vielä yhden mällin. Kietoi ne verkkoonsa kuin mustaleski ja tappoi ne yksitellen saatuaan paremman saaliin. Kuvaannollisesti siis.

Marian kuoltua kotihoidossa oli vapautunut työpaikka. Mitään kokemusta alalta ei tarvittu, mikä tahansa käsipari käy, joten janasta tulee uusi kodinhoitaja, ja hän useimmiten nauttii työstään. Hän tuntee monet vanhukset jo lapsuudestaan ja tekee heidän eteensä enemmän kuin olisi pakko. Muut kodinhoitajat valittavat jos jana siksi myöhästyy ringiltä paluusta: ne alkavat vaatia samaa palvelua meiltä kaikilta, he sanovat. Kaikki asiakkaat eivät ole vanhuksia, on myös katarina, joka on janan koulukaveri, paras ystävä mitä hänellä kotikylällä koskaan oli (joskin ystävyys ysiluokalla katkesi), ja katarina on nyt kuolemassa syöpään.

Maria tuntuu liittyvän vähän kaikkeen. John väitti, että maria oli janan ja brorin sisarpuoli. Ehkä se oli totta, ehkä john sanoi niin ollakseen ilkeä, sillä maria joka enimmäkseen harrasti varattuja miehiä oli ollut myös brorin rakastajatar, ja se oli rikkonut johnin avioliiton. 

Kirja oli sukupolvesta toiseen jatkuvalla henkisellä ja fyysisellä väkivallallaan raju ja ronski, mitä olin osannut odottaakin, mutta silti nautin sen kuuntelusta todella paljon. Voin kuunnella lähes mitä tahansa, kunhan paha saa palkkansa, ja Smirnoffin kirjassa oli alusta asti selvää, ettei taatto vanhuuteen kuollut. Taaton kuolema oli kaksosille suunnaton helpotus, enää ei tarvinnut pelätä.

Välimerkitön kirjoitustyyli ei juurikaan äänikirjassa kuulu, joten sekin oli hyvä tietää etukäteen, niin kieleen osasi asennoitua sen mukaisesti. Kirjailija on kertonut päätyneensä tällaiseen ratkaisuun siksi, että pohjoisen puhekieli kuulostaa yhdeltä pötköltä. Sitä jäin miettimään, että kun veljen nimi on bror, joka siis kirjassa kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, niin mistä suomentaja tiesi koska kääntää "bror" veljeksi ja koska käyttää erisnimenä?

Odotan mielenkiinnolla seuraavaan osaan siirtymistä, jossa selvästikin ollaan suuntaamassa kartalla vielä ylöspäin, ja trilogian kakkososalla suunnittelenkin ruksia Pohjoisen lukuhaasteen kohtaan, jossa pitää lukea Tornionjokilaaksoon sijoittuva kirja.