Jenna Kostet: Marrasyöt

 Jenna Kostet: Marrasyöt

Alkuperäinen julkaisu: Robustos, 2015

Äänikirjana: Word Audio Publishing, 2021

Lukija: Hanna Gibson

Kesto: 6 h 47 min

Nuoren tytön alastoman ruumiin oli löytänyt Pyhäinpäivän aamuna sienestäjä, eläkeläisrouva Raitio, kalliolta Jatulintarhan kivilatomusten kehästä.

Jatulintarhan opastaulussa kerrottiin, että naiset olivat rakentaneet kivilatomuksia odotellessaan merellä olevia sulhasiaan. Ehkä tyttö oli saanut pakit poikaystävältään ja päättänyt odottaa häntä tuonpuoleisessa. Ajatus inhotti.

Nils Larsson piti itsemurhaa todennäköisenä. Tyttö oli varmaankin ottanut yliannostuksen lääkkeitä, riisuuntunut ja käpertynyt kivikyhäelmään kuolemaan. Ruumista tultiin hakemaan Turusta saakka, ei heillä Nauvossa ollut edes väkeä sellaiseen. Pieni poliisiasema, vain hän itse, toimistohommissa Hanna ja työparina Mäkelä, "virkaintoinen poika" joka ei osannut ruotsiakaan kuin välttävästi. Lähinnä kyseessä oli kokeilu siirtää muutama heistä Paraisilta Nauvoon tutkimaan mökkimurtoja, vuoden vaihduttua olisi edessä paluu vakipaikkaan.

Larssonin mielestä Jatulintarha oli silkkaa mökkiläisten romantisointia, muka tärkeä osa paikallisidentiteettiä, merkittävää historiaa. Paikalliset tuskin muistivat koko kyhäelmää. Mutta ruumis, se ei ollutkaan niin yksinkertainen tapaus. Naisen vaatteita ei.löytynyt mistään. Huumattu kyllä, mutta väkivallan merkkejä ei ollut havaittavissa, vaikka uhri olikin ollut hiljattain sukupuoliyhteydessä.

Hannele Raittoa, joka oli löytänyt ruumiin, kylmäsi. Hän näki muutenkin jatkuvia painajaisia, että merestä nousi liejun ja levän peittämiä, meren viemiä kertaalleen jo kuolleita, jotka veisivät hänetkin mennessään. Hän oli asunut jo pidempään saarella miehensä Kaarlon kanssa, mutta hänellä oli poika nuoruudenrakkautensa, norjalaisen Svenin kanssa. Sven oli ollut kalastaja ja kuului niihin meren viemiin, toisinsanoen mies oli kalastusmatkallaan hukkunut. Poikaan olivat välit katkenneet, tämä ei antanut äidilleen anteeksi äidin valintoja silloin joskus. 

Palataan ajassa lokakuun alkuun, jolloin Selja kirjoitti arkeologian väitöskirjaa megaliiteista. Hän oli tiedekunnassa ystävystynyt Annin kanssa, joka oli sitä tyyppiä, joka kietoi kaikki miehet sormensa ympärille, mukaanlukien heidän apulaisprofessorinsa Juha Svakin. Anni pyörittelikin toista opiskelijaa, Joonasta, ja oli jotenkin oudosti mustasukkainen Svakista, jonka kurssille megaliiteista kaikki kolme osallistuivat. He kuuluivat myös niihin muutamaan valittuun, jotka professori valitsi opintoretkelle jatulintarhaan.

Svakilla oli teoria siitä, että jatulintarhan läpi saattoi marrasyönä kulkea, kuolla ja palata, avata portit mereen kerran hukkuneiden palata maailmaan. Oliko Anni yrittänyt suorittaa jatulintarhan riittiä, mutta epäonnistunut siinä? 

Kirja liikkuu vuorotellen kahdessa lähekkäisessä aikatasossa, Pyhäinpäivästä eteenpäin Larssonin ja välillä Hannele Raition näkökulmasta ja lokakuun alusta kohti Pyhäinpäivää Seljan elämästä keroen. Jatulintarhan riitistä yritettiin luoda kirjaan jännitettä joka sinänsä kivasti onnistuikin, mutta omaan makuuni tapahtumat etenivät turhan hitaasti, kuten edellisessäkin Kostetilta lukemassani kirjassa (Linnunluisia) Muilta osin kyllä pidin tästä, henkilöistä, saaristosta, mystiikasta, ideasta.