Sivut

perjantai 19. helmikuuta 2021

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

 


Annamari Marttinen: Häiriömerkintä
Tammi, 2021
Lukija: Anna Saksman
Kesto: 8 h 45 min


Karoliina oli jo vuosia sitten eronnut miehestään Ollista. Tytär Lumi oli ysiluokkalainen ja asui Karoliinalla joka toinen viikko. Tytär oli tyypillinen 15-vuotias, jos Karoliina sai hänestä irti kokonaisen lauseen sai olla kiitollinen. 

Karoliina oli erottuaan asunut hetken vuokralla ja ostanut sitten ikioman kerrostalokaksion. Siitä oli viisi vuotta ja nyt hän oli laittanut vanhan kodin myyntiin ja tehnyt tarjouspyynnön uudesta, jossa oli mieleinen pohjaratkaisu, vihdoin hän saisi myös oman makuuhuoneen. Hänellä oli vakityö sihteerinä autokaupassa joten uusi laina järjestyi helposti vaikka vanha oli vasta menossa myyntiin. Niin kiinteistövälittäjä kuin pankinjohtaja vakuuttelivat, että vanha menisi nopeasti kaupaksi ja kalliimmasta myyntihinnasta luvassa olevalla erotuksella Karoliina alkoi teettää remonttia uuteen kotiin, ainakin keittiö ja kylpyhuone menisivät heti uusiksi ja pinnat koko asuntoon. Työkaverin kautta järjestyivät kaksi luotettavaa työmiestä, vain kolmekymppiä tunti, pimeästi tietenkin. Rautakauppaan hän kävi avaamassa tilin, jossa miehille oli piikki auki, niinhän se oli remontin etenemisen kannalta kätevintä. Uusi keittiö koneineen saapuisi neljän viikon kuluttua, samassa paketissa eteisen ja makuuhuoneiden uudet liukuovikaapistot. Oli helpottavaa ajatella, että kaikki tulisi maksuun vasta paljon myöhemmin, todennäköisesti hänellä olisi rahat asunnon myynnistä tilillään jo silloin.

- Valitettavasti siellä ei käynyt katsojia. 
- Okei.
Häpeä ja nolous jostakin synnyttivät mustan lätäkön sisääni. Se tunkeutui alas kurkustani ja asettui vatsaani. 
- Tämä oli tietysti vasta ensimmäinen näyttö ja...
- Niin.
Selittely ja pehmentäminen, naurettavien lauseiden toistaminen, suun avaaminen niiden tulla. Se oli lyödyn lyömistä, maassa makaavan potkimista. Kaikki osapuolet tiesivät sellaisten sanojen heppoisuuden, mutta silti kaikki toistelivat niitä aina. Ja aina niihin takertui, olemattomaan, säälittävään johonkin. 
- Mutta kyllä minulle tulivat tässä nyt vaaran merkit.
Vaaran merkit jysähtivät vatsaan.

Välittäjä ehdotti välittömästi ryhtiliikettä, hinnanalennusta. Viisi tuhatta. Karoliina suostui kolmeen. Sanat vilisivät huminana hänen korvissaan ja ensimmäistä kertaa Karoliina laski mitä kahdeksantuntinen työpäivä kerrottuna 30 eurolla teki jokaikinen päivä.

En pysty sanomaan tarkasti, mikä oli se hetki kun pintani murtui, kun en enää toivonut Jyrki Jämsenin yhteydenottoja näytöistä, tai hänen soittojaan niiden jälkeen. Kun erään puhelun aikana sanoin "Tämä on tosi pelottavaa".

Sitten kaikki vain alkoi mennä pieleen, yhtä aikaa, ja Karoliina oli velkaa joka suuntaan. Epätoivoinen ihminen sortuu epätoivoisiin ratkaisuihin, laastaroi valtoimenaan vuotavia haavoja.

'Saat rahat heti tilillesi. Emme kysy miten käytät rahasi. Maksat takaisin kun sinulle sopii. Valitse sliderilla sinulle sopiva lainasumma.' 
Laitoin sormeni sliderille, liikutin sitä oikealle. Numerot kasvoivat ja nollat lisääntyivät. Numerot olivat kauniita, nollat kuin rauhoittavia tabletteja. Ne virtasivat näytöltä rintaani ja päähäni ja tukehduttivat ahdistustani ja huoltani kuin opiaatti. 
'Voit saada lainaa jopa 70000 euroa ilman vakuuksia.'
Tuijotin numeroa 70000 sliderin loppupäässä, jonne olin liukunut, kun ei sitä mikään estänyt. Olin liukunut kevyesti kuin höyhen, kuin kilpauimari altaan syvään päähän, puoli allasta yhdellä liu'ulla. Kyllä sitä katsoa sai.
Liu'uin takaisin altaan matalaan päähän, 2000 euroa. Rintaani levisi omahyväisyys. Olin niin maltillinen ja minulla oli järki päässä. 

Tarina on hyvin samaistuttava, etenkin alkupäässä luisua kohti perintätoimistojen asiakkuutta. Holtiton rahankäyttö kuulostaa niinikään tutulta, moni lienee, etenkin nuorempana, surutta ja enempiä ajattelematta tyhjentänyt tilinsä ihan muualle kuin ruokakauppaan suoden itselleni jotain ylellistä ja ihanaa välittämättä siitä milloin saa rahaa seuraavan kerran. Mutta toisaalta Karoliina oli aikuinen, teini-ikäisen tyttären äiti. Osittain hänen tuhlailevuutensa oli kyllä kulissien ylläpitoa, ystävien silmissä piti näyttää ettei mikään ole muuttunut, vaikkei olisikaan ollut vara tarjota seuraavaa viinilasikierrosta.

Karoliinan pakokauhunomainen suhtautuminen mahdollisesti uhkaavaan ensimmäiseen maksuhäiriömerkintään tai ylipäätään maksuvaikeuksiinsa ja kertyviin velkoihinsa tuntui kylläkin ylimitoitetulta. Hän rinnasti sitä muun muassa syöpädiagnoosin saamiseen tai elävältä kivittämiseen, vertasi avaamattomia maksumuistutuskirjeitä kihiseviksi myrkkykäärmeiksi. 

- Tämä on lähdössä huomenna perintään. 
- Ahaa.
- Maksamalla tänään olisit välttänyt perintään siirtämisen ja mahdollisen maksuhäiriömerkinnän. 
Kuinka hän saattoi sanoa minulle sen sanan. Se sana oli minulle pistin. Hän pisti minua suoraan mahaan vaikka oli niin ystävällinen. Eikö hän tiennyt sitä?
He olivat niin ystävällisiä siksi että heille oli koulutustilaisuuksissa kerrottu, että elleivät he olisi ystävällisiä ahdingossa oleville, asiakaspalveluun soittaville, ylpeytensä kadottaneille, armoa aneleville ihmisille, nämä todennäköisesti tappaisivat itsensä, tai perheensä ja itsensä. 

Maksuhäiriömerkintä löytyy jo lähes 400.000:lta suomalaiselta. 


13 kommenttia:

  1. Aloitin tänään tämän kuuntelemisen. Nyt Karoliina on ottanut ensimmäisen pikavipin. Katsotaan, miten homma jatkuu.

    VastaaPoista
  2. Tämä vaikuttaa aiheineen niin ahdistavalta, että en aio lukea. Alkoi ahdistaa jo noiden pätkien lukeminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tämä varmaan ahdistaakin, uskon sen. Itsellä ei tullut sellaisia fiiliksiä, ei mennyt sillä tavalla ihon alle.

      Poista
  3. Marttinen on pureutunut todella ajankohtaiseen aiheeseen. Hänen kirjoja on ilo lukea, vaikka aiheet ovat usein traagisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mulla vasta toinen Marttiselta, pidin tästä paljon enemmän kuin siitä vastaanottokeskukseen sijoittuneesta jonka nimeä en tähän hätään muista...

      Poista
  4. No niin, nyt se on kuunneltu. Teen varmaankin huomenna tästä postauksen, mutta muutama kommentti jo nyt. Minä en oikein pystynyt samaistumaan Karoliinaan ja hänen ongelmiinsa. Ehkä siksi, että tällaisia näin vaikeita velkatilaneita minulla ei ole ollut. Olemme kyllä asuneet kahden asunnon loukussa jonkin aikaa, mutta toimimme kyllä ihan eri tavalla kuin Karoliina. Ja koska itse olemme joutuneet miettimään tarkoin, mitä teemme vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, annoin mielessä Karoliinallekin ohjeita mitä hänen pitäisi tehdä. Esimerkiksi miksi hän ei myynyt autoaan tai vaihtanut välittäjää? Työttömyyskuvio jäi kaikenkaikkiaan keskeneräiseksi. Kirjan vahvuutena on mielestäni Karoliinan pelon ja ahdistuksen taidokas kuvaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Outoja valintoja teki minusta Karoliinakin. Olisi antanut joissain asioissa periksi, niin olisi selvinnyt kunnialla. Pään puskaan laittamisessa oli lahjakas.

      Poista
  5. Karoliina alkoi ärsyttää minua ihan jo tämän perusteella, joten tämä ei ehkä ole minun kirjani. En siis ollenkaan väheksy itse aihetta, enkä sen yhteiskunnallista merkitystä, mutta kuten Anneli yllä kommentoi, vähän vaikea tällaiseen on itseni samaistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla ei ole samaistumisongelmaa, enemmän just toisinpäin, kun mun mielestä niin hirveän numeron teki asiasta... Vähän turhan teatraalista välillä. Elämäähän se vaan on.

      Poista
  6. Ahdistava aihe, tulee jotenkin niskaan hönkimään. Rahavaikeudet ja niihin ajautuminen ovat karu osa elämää niin monella, ja etenkin kulissien ylläpitäminen voi tulla lopulta kalliiksi. Pienistä puroista kasvaa yllättävän nopeasti iso joki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se, kun maksuhäiriömerkinnät on niin tavallisia nykyään, ettei niissä mun mielestä ole mitään kauhisteltavaa. Tosin näistä kommenteista on tullut vähän sellainen fiilis, että osa ihmisistä vielä tänä päivänäkin näkee luottotietoasiat jotenkin ahdistavina :)

      Poista
  7. Luin Marttiselta useampi vuosi sitten vastaanottokotiin sijoittuneen romaanin, jonka nimeä minäkään en nyt muista. Aihe oli tärkeä ja silloin läheinenkin, kun itsekin opetin vapaaehtoisena maahanmuuttajille suomen kieltä. Olisin niin mielelläni pitänyt kirjasta, mutta se jäi jotenkin ulkokohtaiseksi. Tässäkin kirjassa Marttinen tarttuu asiaan, joka on ajankohtainen, tosin on sitä ollut jo pitkään. En taida olla tämän lajin arkirealististen tarinoiden lukija, ainakaan ne eivät ole minulla ykköstilalla.

    VastaaPoista