Nina Wähä: Perintö

Niina Wähä: Perintö

Wsoy, 2020

Suomennos: Sanna Manninen

Lukija: Anni Kajos

Kesto: 16 h 17 min

Mitä vaaditaan, jotta uskaltaa tehdä vastarintaa? 

Mitä vaaditaan, jotta uskaltaa pitää puoliaan?

Voiko kohtalonsa suuntaa muuttaa, voiko sitä kirjoittaa?

Voiko ihminen aloittaa alusta?

Näytelmässä, joksi vanhin tytär Anni kertomusta kuvaa, on Toimin perheen isä Pentti ja äiti Siiri ja enemmän lapsia kuin oikeastaan jaksaa pitää lukua. Nuorimmat ovat vielä alle kouluikäisiä. Perhe on maanviljelijöitä ja he elävät Tornionjokilaaksossa, Aapajärven tilalla, Suomen puolella, Osa vanhemmista lapsista on muuttanut Ruotsiin. 

Anni, joka kuuluu niihin Ruotsiin muuttaneisiin, palaa Tukholmasta jouluksi lapsuudenkotiinsa. Mekko kiristää, vauvamaha pömpöttää. Hän on 27-vuotias, kerran jo abortin tehnyt. Eletään 1980-luvun alkua. Vauvan isän Alexin mielestä lapsi sopi heidän boheemiin elämäänsä, Anni ei ollut kaikesta yhtä vakuuttunut, mutta tunsi nyt jotenkin ettei tekisi enää toista aborttia. Ehkä tämä on hänen viimeinen mahdollisuutensa saada lapsi.

Jos Alex halusi osallistua, niin kaikin mokomin, mutta hän voisi tehdä tämän myös ilman Alexia. Anni ei ollut koskaan haaveillut parisuhteesta, eikä hän ollut koskaan ollut niin rakastunut, että olisi pannut toisen tarpeet omiensa edelle, tuskin tehnyt edes kompromissia. Siksi hän oli jatkanut tupakoimista eikä tuntenut siitä syyllisyyttä. Siksi hänellä oli vaikeuksia pakottaa itsensä muuttamaan yhteen Alexin kanssa, vaikka hän tiesi, että Alex halusi, että Alex ei ehkä mitään muuta halunnutkaan juuri nyt.

Kuullessaan Annin raskaudesta Alex kosi saman tien. Meni polvilleen keskellä kahvilaa, Anni häpesi silmät päästään. 

"Ei, ei", Anni sanoi, "älä hulluja puhu, minä en aio mennä koskaan naimisiin. Ei, nouse ylös."

Ensin Alex näytti loukkaantuneelta, mutta kun hän ymmärsi että Anni halusi silti pitää lapsen, hän kaappasi Annin syliinsä ja pyöritti ympäri. 

Heitä sisaruksia oli 12, tai 14 jos laski pieninä menehtyneet mukaan. He olivat keskenään läheisiä, mutta isä ei heistä välittänyt, piti pelolla otteessaan, löi ja pahoinpiteli myös henkisesti. Äiti oli heidän puolellaan, mutta isossa katraassa tälläkin oli suosikkinsa. Myös lapset suhtautuivat vanhempiinsa hyvinkin eri tavoin ja osalla oli, ihme kyllä, isäänkin lämpimemmät välit.

Yksi näistä äidin suosikeista oli Lauri, joka oli aina tiennyt olevansa homo ja lähtenyt Tukholmaan heti kun täytti 18.  Anni oli järjestänyt Laurillekin töitä laivoilta. Esko taas oli sahalla töissä ja oli odottanut jo kymmenen vuotta, säästäen rahaa, että saisi lunastaa kotitilan itselleen ja perheellen johon kuului nyt kolme lasta. Pentti oli aiemmin luvannut niin, mutta nykyään näytti siltä, että isä pitäisi tilasta kiinni kuolemaansa saakka. Eskolla olikin suunnitelma, Siiri piti saada hakemaan eroa ja siitä olisi hyötyä heille kaikille, ei vähiten Siirille itselleen.

"Moni sanoisi että lapsille on tärkeintä elää rakastavassa kodissa onnellisten vanhempien kanssa." 

Siiri nosti katseensa Eskon sanoista hämmästyneenä. Hän vastasi hymyillen. 

"Joka tuollaisia puhuu, ei ole koskaan nähnyt nälkää. Muistan vieläkin millaista oli lapsena kun oli koko ajan nälkä. Olisin ilomielin vaihtanut koko maailman onnen kunnon ateriaan kerran päivässä."

Siiri silitti hänen poskeaan. "Minä olen 54-vuotias, Esko-kulta. En minä voi erota."

Vaikka Anni on valittu päähenkilöksi, kaikki Toimin perheen lapset saavat vuorollaan sivut haltuunsa. Myös Siiri pääsee ääneen, kertoo omasta lapsuudestaan, siitä jossa näettiin nälkää ja saatiin remmistä ja siitä miten karjalaistyttö oli tavannut pohjoissuomalaisen Pentin ja miksi oli päättänyt mennä tämän kanssa naimisiin. Eivätkä tapahtumat vielä tähän lopu, tässä on kuvattuna vasta kirjan alkua. Kansien välissä onkin melkoinen sukutarina jossa ei mielestäni ollut kuitenkaan mitään turhaa. 

Vaikka henkilögalleria on laaja, pysyin tarinassa hyvin mukana vaikka kuuntelinkin kirjan äänikirjana. Tämä johtuu varmaan osittain siitä, että kun tarinassa siirrytään sisaruksesta toiseen, seurataan tämän elämää pidempään kerrallaan, eikä siirtyillä sinne tänne. Wähä sirottelee sivuille myös heittoja; tätä ei vielä ole tapahtunut -tyyliin. Tornionjokilaakson meänkieli ei näy kirjassa mitenkään, edes yksittäisiä murresanoja ei ole otettu mukaan. 

Wähä tietää mistä kirjoittaa, hän asuu Annin tavoin Tukholmassa ja hänen äidinpuoleinen sukunsa on kotoisin Tornionjokilaaksosta jossa myös Wähä on lapsena viettänyt kesiään. Hän on haastattelussa kertonut saaneensa inspiraationsa tarinoista joita suvun parissa siellä kerrottiin. Tämä on Wähän kolmas romaani, ensimmäinen suomennettu. Ruotsissa kirja oli August-palkintoehdokkaana, mikä vastaa meidän Finlandia-palkintoamme.