Candice Carty-Williams: Queenie

Candice Carty-Williams: Queenie

Wsoy, 2021

Alkuteos: Queenie, 2019

Suomennos: Natasha Vilokkinen

Lukija: Anna-Riikka Rajanen

Kesto: 11 h 22 min

Queenie Jenkins on kaksivitonen jamaikalaista syntyperää oleva toimittaja, joka on asunut poikaystävänsä, valkoihoisen Tomin kanssa. Parisuhde on  nyt kuitenkin kriisissä, eikä Tomista ole kuulunut mitään moneen päivään. Queenie ei ollut aivan varma siitä, oliko Tom viimeisen riidan päätteeksi vain suutuspäissään käskenyt Queenien pakata kamansa ja häipyä, vai oliko hän tosiaan tarkoittanut sitä? 

Olin yhtä yllättynyt kuin kaikki muutkin siitä että olin muuttanut netistä löytyneeseen taloon täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Koko ajatus oli kauhistuttava, pelottava ja melkoisen ällöttäväkin, mutta 21000 punnan vuosipalkka ei riittäisi mihinkään autotallipaikkaa isompaan. 

Kämppäkaverit sinänsä eivät vaikuttaneet kamalilta, mutta minua hermostutti ajatus valkoisten ihmisten kanssa asumisesta, koska tiedän, että karibialaiselta suvulta perityt.puhtausajatukseni ovat pakko-oireisen häiriön rajoilla. 

Varttuessani näin, kuinka isoäiti pesi pullot, pahvitölkit, kaiken mahdollisen ennen kuin ne päästettiin jääkaappiin ja jos talon läpi yritti kulkea kengät jalassa tuli taklatuksi. 

Tomin kanssa asumista ei laskettu, koska olin kouluttanut hänet ja olimme harjoitelleet talon puhtaana pitämistä niinä kertoina kun olimme olleet hänen perheensä loma-asunnolla Turkissa. Niistä melkein seurasi ero, mutta ei ihan. 

Queenien uudet kämppikset olivat Rupert, nyrpeänoloinen, katsekontaktia väistelevä kolmekymppinen mies, joka oli parempien piirien poika, jolla on parta ja purjehduskengät aina ilman sukkia, myös syyskuun lopulla ja Nell, joka oli kolmenkymmenenviiden, töissä herkkukaupassa ja on jo myöntänyt kärsivänsä alkoholi-ongelmasta, mikä kävi selväksi kun hän avasi minulle oven puoli kahdeltatoista aamupäivällä, ylisuuri valkoviinilasi kädessään. Homeelta haiseva talo outoine kämppiksineen oli silti ylivoimaisesti parasta mitä Queenie oli löytänyt. 

Tom halusi siis pitää taukoa, ottaa etäisyyttä ja katsella mihin päädyttäisiin. Queenie ikävöi miestä ja uskoo, että he palaavat vielä yhteen, mutta käy kuitenkin treffeillä deittisovelluksen kautta ja bilettää kavereineen. Tämän ympärille juoni pitkälti kiertyykin.

Kirjan kuvauksessa mukana ollut #metoo ja #blacklivesmatter jamaikalaisnaisen näkökulmasta olivat suurin syy sille, miksi otin juuri tämän kirjan kuunteluun. Kirja on kuitenkin suurimmalta osin suhdesähellystä ja menee pitkään ennen kuin Queenien työ toimittajana edes astuu kuvaan mukaan. Queenien vastuualueena on hoitaa viikkolehden viikonlopun menovinkit, kuusi sivua viihdettä, mutta Queenillä olisi halukkuutta kirjoittaa esimerkiksi #metoo -asiasta. 

"Mitä jos keräisit blogiin vaikkapa kymmenen mustaa mekkoa, joita metoo -aktivistit ovat käyttäneet palkintogaaloissa?"

-"Oikeastiko?"

"Kyllä", Gina sanoi, "nyt on joulusesonki. Ihmiset tarvitsevat tyylikkäitä mekkoja. Hyvä liittää siihen jonkinlainen moraalinen kannanotto."

Sitten poliisi ampuu kaksi mustaa miestä Amerikassa ja Queenie ystävineen osallistuu #blacklivesmatter -marssille.

"Kuule Queenie", Gina sanoi sulkiessaan läppärinsä. "Tiedän mistä sinä puhut ja ymmärrän että se on kamalaa, aivan kamalaa. Ja jos voisin antaa teidän kaikkien kirjoittaa jokaisesta kamalasta asiasta mitä tapahtuu, niin antaisin kyllä. Mutta kun minä olen vastuussa valtaapitäville."

"Mutta kai ne valtaapitävät näkevät että tämä on sellainen asia joka tarvitsee julkisuutta."

"Minusta nämä jutut ovat hiukan liian, kuinka sen nyt sanoisi, radikaaleja tälle lehdelle. Arvostan kuitenkin sitä että suhtaudut aktiivisesti kirjoittamiseen. Saisiko osan tuosta palosta kanavoitua viikkolehdelle sopivaan ehdotukseen joka on vähän helpommin pureskeltava?"

Harmi kyllä Queenie antaa työhaasteissaan helpolla periksi ja kirja keskittyy hänen suhdesotkuihinsa. Niiden kuunteleminen sai välillä niskavillat pystyyn. Queenie ei tunnu juurikaan arvostavan itseään. Sänkyyn pääsevät oikeastaan kaikki ja se mitä hän antaa itselleen tehdä, saa hoitajat kauhistelemaan hänen ruhjeitaan ja repeämiään, kun Queenie käy gynekologilla. Ei mikään ihme, että herää epäily siitä, onko Queenillä väkivaltainen poikaystävä vai onko hän joutunut peräti ihmiskaupan uhriksi. Vaikka takakansiteksti lupaa kirjan olevan kuin mustan Bridget Jonesin, on Queenie paljon holtittomampi - ja Bridget sentään etsi rakkautta, ei panoja.

Karibia sinänsä näkyi kirjassa harmillisen vähän, mutta opin, että mustien naisten hiuksiin ei saa koskea, ei kukaan muu kuin kampaaja ja nainen itse.