Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
Flavia de Luce, osa 2
Bazar, 2014 - äänikirjana 2018
Alkuteos: The Weed That Strings the Hangman's Bag, 2010
Suomennos: Laura Beck
Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 10 h 40 min
Puhtaimmat sydämet vähiten
kestävät tylyyttä ihmisten.
Piiraan maku makea -kirjasta tuttu, 11-vuotias Flavia de Luce palaa ratkomaan rikoksia 1950-luvun Englannissa. Sarjasta on suomennettu jo kymmenen osaa, joten minulla on hieman kiinni kirittävää. Ei haittaa, sillä on kiva tunne, kun tietää edessä olevan vielä monia mukavia kuunteluhetkiä Flavian seurassa.
Hautausmaan kulmalla Flavia ryhtyy juttuihin vieraan, kauniin punatukkaisen naisen kanssa. Hän on Nialla, Rupert Porsonin, kuuluisan nukketeatteriohjaajan avustaja. Heidän pakettiautonsa oli hajonnut ja matkanteko siksi tyssännyt Flavian kotikylään. Flavialle miehen televisiosta tuttu oravahahmo ei sano mitään, sillä isä ei ole halunnut hankkia kotiin televisiota.
Auton korjaamista odotellessa Porson päättää kylän kaniikin ehdotuksesta järjestää teatteriesityksen Bishop's Lacen seurakuntatalolla. Koska Porsonin nukketeatterin räikeätekstisen pakettiauton ei olisi kirkkoherran mielestä sopivaa majailla hautuumaalla sunnuntaiaamun kirkonmenojen aikaan, hän keksii majoittaa Rupertin ja Niallan Inglebyn perheen maatilalle.
Inglebyn perhe oli pysytellyt tiiviisti omissa oloissaan siitä lähtien, kun heidän ainoa lapsensa Robin oli viisi vuotta aiemmin traagisesti menehtynyt. Vaikka Flavia oli tuolloin itsekin pikkulapsi, Robinin ikäinen, hän muisti kuulleensa kasapäin juoruja pienen Robinin löydyttyä vanhasta hirsipuusta roikkumassa. Kuinka vanhemmat hankkiutuivat hänestä eroon, saatananpalvojat veivät pojan, pikkupoika oli tehnyt sen itse. Miten Robin oli todellisuudessa hirsipuuhun päätynyt, jäi selvittämättä, mutta vanha kylähullu Meg oli silloin nähnyt pirun, minkä nyt piirtää Flavian luonnosvihkoon.
Kirkkoherra värväsi Flavian auttelemaan nukketeatterissa ja opastamaan teatteriseurueen maatilalle, jolla he tapaavat Dieterin, entisen saksalaisen sotavangin, sekä Sallyn joka oli ns. työpalvelutyttö, joka oli Dieterin tavoin jäänyt maatilalle töihin sodan päätyttyä. Tilalla oli myös iso tiilestä rakennettu kyyhkystorni, sillä siellä oli kasvatettu kyyhkyjä aikoinaan syötäväksi. Robinin kuoleman jälkeen kyyhkynkasvatus oli kuitenkin päättynyt. Flavia kuuli kyyhkytornista jotain outoa ja kun hän kiipesi tikkaita ylös, hän löysi rouva Inglebyn drndl-hameessaan sytyttämässä kynttilöitä ja laulamassa karmivaa laulua.
Illallista vaati
Robin tuhma poika,
mutta sai aamulla
köyden ja voita.
Kutsutaan mukaan kaikki
toverinsa nuo,
joille pimeyden työt
iloa suo.
Flavialla on taas paljon selvitettävää, monia kemiallisia kokeita tehtävänä ja mysteerejä ratkottavina jo ennen kuin kukaan kuolee. Sillä kuolemantapaus on luvassa, mutta vasta reilusti kirjan puolivälin jälkeen, jolloin nukketirehtööri pääsee hengestään Jaakko ja pavunvarsi -näytöksen päätteeksi. Syyllisen paljastaa tietenkin Flavia, vaikka tyttö itsekin näppärästi toteaa, että ylikomisario Hewittillä on sentään paljon enemmän resursseja käytössään.
Tällä kertaa Flavia kertoilee enemmän kemiallisista taidoistaan ja tekee paitsi kaikenlaisia laboratoriokokeita, myös mm vastamyrkkyä pulunkakasta. Kuolemantapausta pohjustetaan todella pitkään, se ikään kuin tapahtuu keskelle Flavian jo selvitettävänä olevaa mysteeriä siitä miksi tietyt ihmiset tuntevat toisensa vaikka esittävät olevansa vieraita ja miten pikku Robin oli kuollut. Robinin kuolema kun tuli uudestaan kyläläisten mieliin, sillä nukkemestarin näytelmän poikanukella oli kaikkien kauhistukseksi Robinin kasvot.
Tämä kakkososa oli tarinaltaan vielä huomattavasti koukuttavampi kuin ensimmäinen, joten kuuntelen kyllä taas seuraavankin osan.
Hautausmaan kulmalla Flavia ryhtyy juttuihin vieraan, kauniin punatukkaisen naisen kanssa. Hän on Nialla, Rupert Porsonin, kuuluisan nukketeatteriohjaajan avustaja. Heidän pakettiautonsa oli hajonnut ja matkanteko siksi tyssännyt Flavian kotikylään. Flavialle miehen televisiosta tuttu oravahahmo ei sano mitään, sillä isä ei ole halunnut hankkia kotiin televisiota.
Auton korjaamista odotellessa Porson päättää kylän kaniikin ehdotuksesta järjestää teatteriesityksen Bishop's Lacen seurakuntatalolla. Koska Porsonin nukketeatterin räikeätekstisen pakettiauton ei olisi kirkkoherran mielestä sopivaa majailla hautuumaalla sunnuntaiaamun kirkonmenojen aikaan, hän keksii majoittaa Rupertin ja Niallan Inglebyn perheen maatilalle.
Inglebyn perhe oli pysytellyt tiiviisti omissa oloissaan siitä lähtien, kun heidän ainoa lapsensa Robin oli viisi vuotta aiemmin traagisesti menehtynyt. Vaikka Flavia oli tuolloin itsekin pikkulapsi, Robinin ikäinen, hän muisti kuulleensa kasapäin juoruja pienen Robinin löydyttyä vanhasta hirsipuusta roikkumassa. Kuinka vanhemmat hankkiutuivat hänestä eroon, saatananpalvojat veivät pojan, pikkupoika oli tehnyt sen itse. Miten Robin oli todellisuudessa hirsipuuhun päätynyt, jäi selvittämättä, mutta vanha kylähullu Meg oli silloin nähnyt pirun, minkä nyt piirtää Flavian luonnosvihkoon.
Kirkkoherra värväsi Flavian auttelemaan nukketeatterissa ja opastamaan teatteriseurueen maatilalle, jolla he tapaavat Dieterin, entisen saksalaisen sotavangin, sekä Sallyn joka oli ns. työpalvelutyttö, joka oli Dieterin tavoin jäänyt maatilalle töihin sodan päätyttyä. Tilalla oli myös iso tiilestä rakennettu kyyhkystorni, sillä siellä oli kasvatettu kyyhkyjä aikoinaan syötäväksi. Robinin kuoleman jälkeen kyyhkynkasvatus oli kuitenkin päättynyt. Flavia kuuli kyyhkytornista jotain outoa ja kun hän kiipesi tikkaita ylös, hän löysi rouva Inglebyn drndl-hameessaan sytyttämässä kynttilöitä ja laulamassa karmivaa laulua.
Illallista vaati
Robin tuhma poika,
mutta sai aamulla
köyden ja voita.
Kutsutaan mukaan kaikki
toverinsa nuo,
joille pimeyden työt
iloa suo.
Flavialla on taas paljon selvitettävää, monia kemiallisia kokeita tehtävänä ja mysteerejä ratkottavina jo ennen kuin kukaan kuolee. Sillä kuolemantapaus on luvassa, mutta vasta reilusti kirjan puolivälin jälkeen, jolloin nukketirehtööri pääsee hengestään Jaakko ja pavunvarsi -näytöksen päätteeksi. Syyllisen paljastaa tietenkin Flavia, vaikka tyttö itsekin näppärästi toteaa, että ylikomisario Hewittillä on sentään paljon enemmän resursseja käytössään.
Tällä kertaa Flavia kertoilee enemmän kemiallisista taidoistaan ja tekee paitsi kaikenlaisia laboratoriokokeita, myös mm vastamyrkkyä pulunkakasta. Kuolemantapausta pohjustetaan todella pitkään, se ikään kuin tapahtuu keskelle Flavian jo selvitettävänä olevaa mysteeriä siitä miksi tietyt ihmiset tuntevat toisensa vaikka esittävät olevansa vieraita ja miten pikku Robin oli kuollut. Robinin kuolema kun tuli uudestaan kyläläisten mieliin, sillä nukkemestarin näytelmän poikanukella oli kaikkien kauhistukseksi Robinin kasvot.
Tämä kakkososa oli tarinaltaan vielä huomattavasti koukuttavampi kuin ensimmäinen, joten kuuntelen kyllä taas seuraavankin osan.
Onpas kiinnostavalta vaikuttava dekkari. En ole lukenut Bradleyn kirjaa, joten kiitos vinkistä. Hyvät dekkarivinkit ovat aina tervetulleita. Mukavaa vappuviikkoa sinulle!
VastaaPoistaKiitos ja samoin sinulle!
PoistaJos lähdet Flavia-sarjaa lukemaan, niin kannattaa aloittaa ensimmäisestä osasta, niin tutustut nuoreen dekkaristiin parhaiten :)
Minustakin tämä sarjan kakkososa on parempi kuin sarja-avaus, ja taisin itse asiassa ihan sattumalta aloittaakin Flavia-sarjaan tutustumisen juuri tästä kirjasta. Jäin heti koukkuun, ja muistan, miten pettynyt olin, kun sarjan ensimmäinen osa tuntui jotenkin vaisulta tämän jälkeen. Sittemmin olen lukenut kaikki osat, ja taso hieman vaihtelee, mutta mukana olen pysynyt kuitenkin koko ajan. Tosi kiva sarja!
VastaaPoistaJoo, on varmaan ihan mahdotonta että näin pitkässä sarjassa kaikki osat olisivat yhtä hyviä, mutta kyllä tämä kakkososa tosiaan vakuutti. Ilman muuta kuuntelen lisää :)
Poista