Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen
Bazar 2013, 376 sivua
Alkuteos: The Postmistress, 2010
Suomennos: Raija Rintamäki
Eletään vuotta 1940 Cape Codissa, Yhdysvaltain itärannikon itäisimmässä kolkassa. Nuori Emma on juuri mennyt vihille pikkukaupungin lääkärin kanssa ja samaisen kaupungin postinhoitaja, vanhapiika Iris on antanut itsensä ymmärtää, että huoltamonpitäjä Harry on hänestä kiinnostunut. Harry, joka on varma siitä, että jonain päivänä ennen kuin sota Euroopassa on päättynyt, Franklinin pikkukaupungin edustalla nähdään saksalaisten sukellusvene. Samaan aikaan amerikkalaistyttö Frankie on tekemässä radiolähetyksiä Lontoon pommituksista niin että kotona Yhdysvalloissakin tiedetään mitä Euroopassa tapahtuu. Näiden kolmen naisen vaiheiden sekä Harryn ja Emman lääkärimies Willin myötä seurataan Euroopan sotaa, mitä juutalaisille on kokoomisleirien myötä tapahtumassa ja liittyykö USA mukaan sotaan vaikka presidentti Roosevelt on luvannut ettei niin tapahdu.
Romaanissa pitäisi olla kaikki kohdallaan ollakseen erinomainen lukukokemus, joten ennakko-odotukseni olivat melkoiset. Alkua luinkin vielä hyvin kiinnostuneena ja odottavin mielin, mutta kun tapahtumat lähtivät rullaamaan minä jäin radan varteen. Frankie lähti pitkälle junamatkalle haastattelemaan niitä liikkeellä olevia ihmisiä, pääasiassa juutalaisia, minne he ovat menossa, mikä on heidän tarinansa. Heillä kun oli vain tietyn rajallisen ajan voimassa oleva kulkulupa jonka puitteissa piti päästä riittävän kauas. Moni halusi Amerikkaan, joko pohjoiseen tai eteläiseen, mutta kulkeminen oli hidasta, junat aina täynnä, aika kävi vähiin. Mutta ne kaikki ihmisten kokemukset ja se Frankien tuska tilanteessa jolle hän ei pysty tekemään muuta kuin tuomaan myös amerikkalaisten julkisuuteen mitä Euroopassa tapahtuu, oli niin alleviivaavaa että minua se alkoi jo ärsyttää. En pitänyt myöskään pakkomielteisesti saksalaisen sukellusvenettä odottavasta Henrystä enkä ymmärtänyt alkuunkaan mitä Iris hänessä näki. En myöskään tiennyt vielä takakannen suljettuanikaan mitä Emma koko romaanissa teki, muuta kuin oli se joku joka jäi kaipaamaan Williä jonka osuus kirjassa ei ollut järin kantava sekään. Tarinoiden yhteen kurominen ei mielestäni ollut erityisen onnistunut ja kirjan päätös aika lattea. Missä se postineidin grande finale oli? Kirjan puitteissa olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, mutta meillä oli nyt kirjailijan kanssa kovin erilainen maku siitä, miten näitä raameja aletaan täyttää.
Kirjasähkökäyrän Mai nautti kirjasta, mutta enimmäkseen se on saanut vähemmän maireita arvioita. Lisää voit lukea esim. Rakkaudesta kirjoihin sekä Kirjakammari -blogeista.
Kesäbingoon tulee ensimmäinen merkintä, vaihtoehtoja oli muutama, mutta ruksataan tuo Lainattu kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti