Klassikkohaaste #19 - Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen 

 Äänikirja: Gummerus, 2022

Alkuteos: To Kill a Mockingbird, 1960

Ensijulkaisu Suomessa: Gummerus, 1961

Suomennos: Maija Westerlund

Lukija: Erja Manto

Kesto: 12 h 45 min 

Scout, oikealta nimeltään Jean Louise, asuu isänsä Atticuksen ja isoveljensä Jemin kanssa Alabamassa. 1930-luvulla Maycombin kaltaisessa pikkukaupungissa vallitsee tarkat käyttäytymissäännöt. Ne koskevat toisaalta lapsia, etenkin tyttölapsia, mutta niitä Scout, joka on kirjan alkaessa kuusivuotias, uhmaa enimmäkseen tyhminä. 

Vielä tarkemmat soveliaisuussäännöt koskevat mustia ja valkoisia ja heidän välistään kanssakäymistä.

Scoutin perhe ei ole erityisen varakas, muttei valkoisista aivan köyhimpiäkään. Atticus on ammatiltaan asianajaja, joka välillä sai palkkionsa rahan sijaan tavaroina, sillä hänen asiakkaillaan ei aina ollut rahaa millä maksaa. 

Heidän talouteensa kuuluu myös Calpurnia, topakka musta taloudenhoitaja, jota ilman Atticus ei uskoisi heidän pärjäävän montaakaan päivää. Kuten Atticus sanoo, taloon heti Jemin synnyttyä tullut Calpurnia on kasvattanut lapset aivan yhtä hyvin kuin heidän äitinsäkin olisi. Scout ei osannut kaivata äitiä, sillä tämä oli kuollut äkillisesti Scoutin ollessa vain kaksivuotias, mutta hän uskoi neljä vuotta vanhemman Jemin ikävöivän tätä. 

Scout oli poikatyttö, villikko jota ei kannattanut pyrkiä sovittamaan liian tiukkaan muottiin, jossa pienet tytöt istuskelevat röyhelömekoissaan kauniisti aloillaan. Scout on siellä missä tapahtuu, ja hänen parhaat ystävänsä ovat poikia: Jem sekä Scoutia vuoden vanhempi Dill, joka vietti kesät tätinsä luona aivan Scoutin naapurissa. 

Mutta ainoa kerta, jolloin olen kuullut Atticuksen puhuvan kipakasti jollekulle, oli silloin kun kuulin hänen sanovan Alexandra-tädille: - Minä teen parhaani heidän kanssaan. Sillä oli jotain tekemistä minun kuljeskelemisessani kaikkialla housupuvussa.

Alexandra-täti oli kiihkomielinen minun vaatetukseni suhteen. Minä en varmastikaan voinut toivoa tulevani hienoksi naiseksi, jos kuljin housuissa; kun minä sanoin, ettei hameessa voinut tehdä mitään, hän sanoi ettei minun oletettukaan tekevän asioita, jotka vaativat housuja. Alexandra-tädin näkemys minun jokapäiväisestä käyttäytymisestäni käsitti puuhailemista leikkihelloilla ja teekalustoilla kaulassani helminauha, jonka hän oli lahjoittanut minulle silloin, kun minä synnyin; lisäksi minun tuli olla auringonpaisteena isäni yksinäisessä elämässä. Minä vihjasin, että housuissa saattoi yhtä hyvin olla auringonpaisteena, mutta Alexandra-täti sanoi, että oli oltava yhtä suloinen kuin auringonsäde ja että minä olin luonnostani hyvä mutta tulin pahemmaksi vuosi vuodelta. Hän loukkasi minun tunteitani ja sai minut hyvin ärtyisäksi, mutta kun kysyin asiaa Atticukselta, hän vastasi, että meillä oli suvussa tarpeeksi auringonsäteitä ennestään ja että menisin omiin puuhiini, hän ei paljoa piitannut siitä, missä asussa minä olin. 

Scout oli odottanut kovasti ensimmäisen kouluvuotensa alkamista, mutta ennen kuin ensimmäinen päivä oli edes puolivälissä hänen nuori opettajansa, neiti Caroline Fisher, oli jo lyönyt häntä viivottimella sormille ja seisottanut häntä nurkassa. 

Tästä takaiskusta huolimatta Scoutin elämä oli suhteellisen huoletonta ja hänellä oli hyvä tukiverkko ympärillään. Isä on aina valmis vastaamaan kysymyksiin ja veli pitää siskostaan huolta. Scout on iässä, jossa oikean ja väärän erottaminen on toisinaan vielä vähän horjuvaa ja tytön oma maailmankuva ja moraalikäsitys on vasta muotoutumassa. Kun pienessä yhteisössä sitten tapahtuu rikos, jossa nuorta mustaa miestä syytetään valkoisen naisen raiskauksesta, koko Maycomb kuohuu. Scottin isä nimetään miehen puolustusasianajajaksi, ja vaikka Atticus ei itse valinnut rooliaan, joidenkin kaupunkilaisten on niin vaikea sietää sitä, että valkoinen mies puolustaa mustaa raiskaajaa, että Atticuksen lapsetkin saavat osansa nimittelystä. 

Oikeuden istunnon alettua käy ilmi, että mies on syytettynä aiheettomasti, ja Atticus pitää loistavan loppupuheenvuoron tämän puolesta. Olisi kuitenkin mahdoton ajatus, että valkoisista miehistä koostuva valamiehistö antaisi Tom Robinsonille vapauttavan päätöksen. Sehän tarkoittaisi sitä, että he uskoisivat ennemmin mustan miehen kuin valkoisen naisen todistusta. 

Kuin surmaisi satakielen (nimellä on vertauskuvallinen merkitys) oli todella hieno kirja ja olen niin niin mielissäni siitä, että olen sen nyt kuunnellut, kiitos Klassikkohaasteen! 

Oli ihana kuunnella Erja Manton lukemana Scoutin lapsuuden kuvausta ja erilaisia tapahtumia joihin tyttö päätyi, sillä hänen äänensä sopi kirjaan täydellisesti. 

Mikä taas on luokattoman surullista, on rasismi, niin rakenteellinen kuin esimerkiksi (poliisi)väkivaltakin, joka edelleen on etenkin Amerikassa voimissaan, vaikka kirjan tapahtumista on lähes sata vuotta. Sata vuotta. Eivätkö ihmiset opi mitään? 

Toisaalta ei tarvitse kuin katsoa kahden eri leirin presidentinvaalitaistoa, niin näkee miten aggressiivisesti väki käyttäytyy.

Kuin surmaisi satakielen pitää sisällään monia yhtäläisyyksiä kirjailijan omaan lapsuuteen. Hän kasvoi pikkukaupungissa Alabamassa asianajajan tyttärenä ja muistutti kovasti Scottia. Hänen paras ystävänsä oli poika; Dillin esikuva on Harperin lapsuudenystävä Truman Capote, josta myös tuli kirjailija.

Harper Leen ollessa lapsi hänen kotiseudullaan pidettiin oikeudenkäynti, jossa peräti yhdeksää mustaa miestä syytettiin löysin perustein kahden valkoisen naisen raiskauksesta. 

Kuin surmaisi satakielen voitti kaunokirjallisuuden Pulitzer-palkinnon. 

Osallistun kirjalla Klassikkohaasteeseen, joka pidetään nyt jo yhdeksättätoista kertaa. Aivan uskomatonta, että seuraava kerta on jo kahdeskymmenes - tällaiset perinteet tekevät sinänsä yksinäisestä lukemisharrastuksesta yhteisöllistä ❤️

Tällä kertaa haastetta vetää Yöpöydän kirjat -blogin Nina, joka vastaa myös haastelogosta. Tässä linkki koontipostaukseen, johon tämänkertaiset yli 25 kirjasomettajaa linkittävät lukemansa kirjan. Toinen linkki vie haastekutsuun, jossa puolestaan on linkit kaikkiin aikaisempiin koonteihin. Jos siis olet laadukasta klassikkoa etsimässä, siinä sinulle aarreaitta!

Olen viime vuosina osallistunut suurimpaan osaan haastekerroista (alkupuolella jäi useampi väliin), niin että voin sanoa juurikin tämän haasteen ansiosta lukeneeni ( ja viime aikoina kuunnelleeni) yhteensä kaksitoista klassikkoa, jotka löytyvät linkistä.

Tammikuuta odotellessa!