Ulla-Maija Paavilainen: Kuin muuttolinnut

 Ulla-Maija Paavilainen: Kuin muuttolinnut

Otava, 2021

Lukija: Eeva Eloranta

Kesto: 8 h 40 min

Sadun työpaikka meni, kun ylikansallinen jätti oli ostanut sen terveysalan yrityksen, jonka talousosstolla hän oli työskennellyt. Ei mitään ikärasismia tokikaan, hassusti vain juuri he viisikymppiset olivat saaneet lähteä. 

Miten hän olisi selvinnyt, ellei hänellä olisi ollut kotona Tommia, jonka syliin hän saattoi romahtaa. Mies jaksoi valaa uskoa, että entinen loppu saattoi merkitä uuden alkua, lohdutti, kun hän itki kokemaansa nöyryytystä. 

Ja juuri Tommi oli lopulta saanut idean, jonka johdosta he nyt seisoivat Sadun vanhan kotitalon pihalla.

Erottuaan kierosta ex-miehestään Satu oli vannonut, ettei enää menisi naimisiin. Iltaisin hän oli käynyt bodypumpissa ja muissa harrastuksissa ja ulkona työkavereiden kanssa ja elänyt näin tyytyväisenä lähes kymmenen vuotta, kunnes oli aloittanut italian kielen kurssin avoimessa yliopistossa. Hän oli ollut hämmästynyt kun kurssilla ylipäätään oli hänen ikäisensä mies ja alkanut Tommin ehdotuksesta käydä kurssin jälkeen kahvilla tämän kanssa. Mies oli burnoutin kokenut matematiikan opettaja, naimisissa ja aikuisen tyttären isä. Oli Tommin ajatus, että he muuttaisivat pois Helsingistä, Sadun lapsuuden kotiin Virkkulassa. Tommilla oli kova into remontoida taloa, mutta Satua tulevaisuus askarrutti ja vähän hirvittikin, paras olisi etsiä syksyksi uudet työpaikat kaupungista ja pitää Virkkulaan muutto kesäseikkailuna. 

Pihalla seisoi heidän käytettynä ostamansa rähjäinen pakettiauto. Sellainen palvelisi maalla hyvin. Tommi saisi kuljetettua sen kanssa rakennustarvikkeita ja multaa. Se kelpaisi hyvin tulevan kesän autoksi. 

Satu ei uskonut hetkeäkään, että he viipyisivät paikassa kesää pitempään. Hän oli alkanut heti hakea uusia työpaikkoja kaupungista, Tommi palaisi virkavapaaltaan kiltisti kouluun. Mutta etäisyys vanhasta arjesta tekisi heille hyvää, antaisi tilaa ajatella. 

Kun Tommi oli eronnut vaimostaan, tytär Milla, joka oli siihen asti ollut isän tyttö, vaihtoi puolta. Hän katkaisi välit isäänsä eikä suostunut edes puhumaan Sadulle, ei edes silloin kun Tommi joutui sairaalaan teho-osastolle. Korona alkoi levitä ja Sadun äiti joka oli jo vuosia asunut Espanjassa, oli palaamassa kiireellä Suomeen ja aikoi asettua vaadittuun kahden viikon karanteeniin vanhaan lapsuudenkotiinsa, mikä ahdisti Satua jo ajatuksen tasolla. Onneksi hänellä oli tukena vanha lapsuudenystävänsä Virpi ja uusi tuttavuus, venäläissyntyinen Veronika, joka oli toiminnan nainen.

Satu ajatteli äitiään joka istui parhaillaan autossa kiitämässä kohti paikkakuntaa jonne ei ollut enää koskaan palaavansa. Hän ajatteli Tommia, joka makasi edelleen teho-osastolla kiinni elämää ylläpitävissä piuhoissa ja kuvitteli palaavansa takaisin elämään jossa he juoksisivat yhtä matkaa saunapolulla. Hän ajatteli Millaa, jonka mieli parhaillaan varmasti rimpuili kahtaalle, nielläkö ylpeytensä vai hyväksyä huono omatuntonsa. Hän ajatteli koulutoveriaan Virpiä, jolla ei ollut taloudellisia huolia niin kuin sadoilla tuhansilla suomalaisilla juuri nyt, mutta joka oli menettänyt miehensä eikä voinut tavata aikuisia lapsiaan. Hän ajatteli Veronikaa joka oli tarjonnut hänelle päivittäin tukeaan haluamatta vastinetta, ja joka oli löytänyt ratkaisun niinä hetkinä kun Satu ei itse löytänyt enää mitään mahdollisuuksia. Umpikujastakin on tie ulos, hän ajatteli ääneen.

Tässä kirjassa oli ainekset paljoon ja ehkä se olikin ongelma, kaikkea oli liikaa ja silti tuli koko ajan lisää. Kerrankin voin todeta etten olisi enää kaivannut sitä tullutta lopputwistiä, silloin ajattelin vain, että tämähän tästä runsaudensarvesta enää puuttuikaan. 

En pitänyt oikein kenestäkään henkilöstä ja ihmissuhdesoppaan oli heitetty mukaan kaikki mahdolliset kliseet.

Plussaa lukijasta, pirteän keltaisesta kannesta ja Virkkulasta, joka paikkana vaikutti kiinnostavalta.