Naistenviikko - Lucy Diamond: Rantakahvila

Lucy Diamond: Rantakahvila

Otava, 2021

Alkuteos: The Beach Cafe, 2011

Suomennos: Eeva Parviainen

Lukija: Maija Lang

Kesto: 13 h 50 min

Evie oli viettänyt ihania lapsuuden kesiä äitinsä pikkusiskon Jo'n rantakahvilassa Carrowen Bayssa, Cornwallissa. He olivat olleet läheisiä vielä Evien aikuistuessakin, mutta viime aikoina yhteyttä oli tullut pidettyä harvemmin. Ja nyt Jo-täti oli kuollut, ilman minkäänlaista varoitusta, autokolarissa.

Jo'n testamentti oli vähintään yhtä yllättävä kuin tämän äkillinen poismeno, sillä täti oli jättänyt kahvilansa Evielle. Kirjeessä tämä selitti, miten Evie oli ainoa kenen käsiin hän saattoi rakkaan kahvilansa antaa, mutta kukaan Evien läheisistä ei nähnyt asiaa samoin. Kun Evie mietti pystyisikö yritystä johtamaan Oxfordista käsin, kaikki olettivat, että hän hankkiutuu kahvilasta välittömästi eroon.

"Miten se muka käytännössä onnistuisi", Matthew jatkoi aivan kuin olisi lukenut ajatukseni, "meillä on koti ja työpaikat Oxfordissa."

Matthew oli tietenkin oikeassa. Oli lapsellista ja naurettavaa haaveilla täydellisestä irtiotosta. Ihana haavekuvani haihtui välittömästi kuin tuhka tuuleen. "Tarvitsen vain vähän aikaa", sanoin ja hieroin uupuneena silmiäni.

Olet ainoa jolle voin uskoa rakkaan kahvilani, Jo oli kirjoittanut. Sinä pystyt siihen. 

Nyt kaikki muut yrittivät saada minut pistämään kahvilan lihoiksi ennen kuin olin ehtinyt edes ajatella asiaa. Hyvin tyypillistä toimintaa perheeltäni. Kukaan ei uskonut mustan lampaan kykyihin vaikka hänen syliinsä olisi tupsahtanut kannattava liikeyritys lahjapakettiin käärittynä.

Evie ja Matthew olivat olleet yhdessä jo viisi vuotta. Miehellä oli 7-vuotias poika joka vietti heillä joka toisen viikonlopun ja johon Evie oli todella kiintynyt. Evien vanhemmat pitivät Mattia täydellisenä poikaystävänä, mutta Evietä itseään oli jo pitkään epäilyttänyt, oliko tasainen ja järkevä Matt kuitenkaan hänen loppuelämänsä rakkaus. Ennen niin seikkailunhaluinen Evie oli Mattin myötä järkeistänyt elämäänsä ja vaihtanut miehen painostuksesta mm tulevaisuuden suunnitelmansa vuoden reppureissusta toimistotöihin ja tuleviin opettajan opintoihin. Mutta oliko sellainen elämä aitoa, oikeaa Evieä?

Carrowen Bay sijaitsi liki viiden tunnin matkan päässä Oxfordista, jossa Mattilla oli vakityö ja Evie teki keikkatöitä joita inhosi. Kun Evie ensin lähti järjestelemään kahvilan asioita ja ilmoitti sitten jäävänsä Carrowen Bayhin, Matt sai tarpeekseen. 

Kahvilan työntekijät eivät olleet tunnollisimmasta päästä, mutta Evie löysi pian uuden, toimivamman tiimin. Kylässä asuva Annie alkoi tehdä kakkuja ja muita leivonnaisia, koiravahdiksi rannalle pestautunut Ed paljastui taitavaksi kokiksi, australialainen Rachel pestautui tarjoilijaksi ja ulkona nukkuvasta, karkuteillä olevasta Phoebestä Evie sai ylimääräisen käsiparin, tiimin jonka avulla kohdata tulevat haasteet.

Rantakahvila oli lämminhenkinen ja niin kevyt feelgood kuin vain olla voi ja täytti odotukset kevyen nollauskirjan osalta. Mutta samalla kirja oli ihan hirvittävän kliseinen. Kuuntelin samalla englanniksi toista feelgoodia, Summer Seekersiä josta julkaisinkin eilen jutun,  ja kun toki näitä kahta väkisinkin vertailun, oli siinä paljon laajempi juonikuvio ja yllätyksiä ja kyllä sellainen on kautta linjan kiinnostavampi ja onnistuu pitämään kuuntelijan kiinnostuksen ja keskittymisen aivan eri tavalla. Mutta jos kaipaat hyvin kevyttä hellepäivän rantalukemista, Rantakahvila on silloin paikallaan. 

Päähenkilöt olivat osin kiinnostavia, osin enemmän tai vähemmän ärsyttäviä. Jälkimmäisen listani kärkeen kohosi nuori Phoebe, joka oli niin mustasukkainen kehitysvammaisen veljensä heidän vanhemmiltaan saamasta huomiosta, että karkasi kotoa ja nyt puhutaan kuitenkin riittävän vanhasta teinistä tekemään työvuoroja kahvilassa. Aivan liian lapsellista minun makuuni. Evie taas oli varustettu hirvittävän huonolla itsetunnolla, mutta luojan kiitos (ja tällaisessa kirjassa erittäin odotetusti) oppi ottamaan pomon vastuuta kahvilasta ja kasvoi aikuisemmaksi myös omana itsenään.

Pienenä yksityiskohtana, brittien hautajaisten vietto on itselleni täysin vieras kulttuuri, mutta tuntui oudolta, että kun hautajaisten jälkeen mentiin istumaan pubiin, eikä paikassa siis sinänsä mitään, niin osa Evien sisaruksista oli hetkessä aivan humalassa. Minä kun muistan vielä lapsuudestani, ettei hautajaisten muistotilaisuudessa saanut nauraa ja lapsetkin hyssytettiin hiljaisiksi. Nykyään on varmasti rennompaa, mutta että alkoholitarjoilua ja humaltumistarkoituksessa.

Osallistun kirjalla meneillään olevalle naistenviikolle, jota emännöi jälleen tuttu Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi.