Eeva Joenpelto 100 v - Vetää kaikista ovista

Eeva Joenpellon syntymästä on tänään kulunut 100 vuotta, minkä johdosta kirjabloggaajat järjestivät lukuhaasteen Joenpellon tuotannosta. Itselleni Joenpelto oli jokseenkin tuttu nimena ja omasin jonkinlaisen käsityksen hänen kirjojensa tyylistä, mutta yhtään niistä en ollut lukenut. Lähdin mielenkiinnolla mukaan haasteeseen ja olin todella mielissäni siitä, sillä koukutuin valitsemani kirjan myötä kerrasta.

Päädyin valitsemaan Joenpelto-neitsyyteni viejän äänikirjavalikoimasta ja haastoin itseni Lohja-sarjan aloittavalla kirjalla ajatellen, että jos kirja tuntuu kovin puuduttavalta, vaihdan toiseen. En useinkaan valitse kuunteluun yli 15-tuntisia äänikirjoja, mutta Vetää kaikista ovista oli todellakin kaiken sen ajan käytön väärti.

Ja mistä sitten on kyse Lohja-sarjan aloittavassa osassa?

 

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Äänikirja: Wsoy 2020

Ilmestynyt 1974

Lukija: Liisamaija Laaksonen

Kesto: 19 h 18 min

Edelleen se oli kuin yksi valtavan suuri talo tuo kylä, ovet kaikki suljettuina. Mutta vähitellen, vuosien mittaan, saranat alkoivat löystyä, laudat harveta, alkoi vetää ja viheltää. Joku ovi aukeni jo aivan itsestään, toinen aukaistiin haastaan sisältäpäin, toiseen löytyi avain.

Oskari Hänninen oli maatalouskauppias läntisellä Uudellamaalla. Salme-vaimon kanssa he olivat olleet naimisissa jo liki 30 vuotta. Tytär Anja oli pääsemässä ylioppilaaksi, sisarensa Inkeri oli töissä apteekissa. Hiljattain päättyneessä kansalaissodassa he olivat tietenkin olleet valkoisten puolella. 

"Siitä tulee ilon päivä, kun oma tytär pääsee ylioppilaaksi, vaikka mitä varten... Mitä naisihminen tekee valkoisella lakilla. Kunhan opit keittämään ja emännöimään niin että opit neuvomaan piikoja. Onko äitisi muistanut opettaa?"

Salme katsoi mieheensä, sitten tyttäriinsä. Inkeri, auttamattomasti vanhapiika, nakersi korppua ja luki edelleen sitä kirjaansa. Hän oli kaukana täältä. 

Anja katsoi isäänsä pää kallellaan. 

"Lauri menee seminaariin. Hän tahtoo opettaa lapsia."

"Höh", Hänninen sanoi, "ja sinusta tulee kai kätilö, siinä se opiskelu sitten menee hukkaan kummaltakin."

"Ei pappa. Lauri tahtoo niin ja minä myös. Sinä et tiedä. Kansaa täytyy valistaa ettei enää tapahdu sellaista mitä nyt on ollut. Sinä tiedät Laurin, ja se on ajan henki, ainakin sivistyneitten keskuudessa. Pitää päästä sovintoon."

Grönruuska, Grönroosin Tilda, tai Tilta kuten itse sanoi, oli postinkantajan tytär ja Salmen serkku, ystäväkin, muttei enää tervetullut vieras Hännisille. Salme ei välejä silti aikonut katkaista. Grönroos itse oli kuollut punatautiin vankileirillä. Heidän poikansa Vieno oli päässyt leiriltä kotiin, mutta kuin vanhaksi mieheksi riutuneena ja laihana vaikka oli vielä nuori poika. Hilja-tytär, lähes aikuinen jo, meni espanjantautiin, tai ehkä vain nälkään, mistä niitä aina erotti. 

Kun Vieno vähän vetreentyi, niin pääsi taas töihin, aluksi rankkaan paikkaan turvesuolle, mutta koitti pärjätä parhaansa mukaan ja elää omaa elämäänsä elämäänsä, Tilta punaleskenä odotti elämältä eniten uutta kapinaa, agiteerasi puolueen eroa sosiaalidemokraateista ja majoitti karkureita kun kohdalle sattui.

"Kyllä niin on, mies alkoi puhua viimeinkin. Ei sitä kannata haaskata aikaa eduskuntaan ja ammattiyhdistyksiin, niin se on. Pitää hankkia kättä pitempää ja valmistautua salassa uuteen yritykseen."

"Niin", Grönruuska vahvisti, "kuuliksää Viano, on vaa koottava rivit reiraa, ei perään saa antaa, ei jumalauta saakka."

Hänninen oli tullut Lohjalle toiselta puolen Suomea ja tunsi ja tiesi ettei häntä vielä paikkakuntalaiseksi laskettu, ei ennen kuin hän olisi rakennuttanut oman kauppiastalon ja sellainen olikin nyt kiikarissa, kun naapurin Julinilta saisi ostaa tontin. Miehekäs olo tuli myös uudesta puotiin palkkaamastaan sirkuttavasta naisesta, jonka vinttikammarissa Oskari alkoi pian viettää iltojaan. 

Salmen kanssa liitto oli aikaa sitten väljähtänyt, eikä hän enää edes muistanut miksi oli nainut tuon maalaismyllärin tyttären, nuoren miehen kiimassa kai. 

Nuori kauppamatkustaja Matti Reima palasi pitkästä aikaa Lohjalle ja kävi heti apteekissa Inkeriä tapaamassa. Kohta tyttö olikin matkustajakodin huoneessa, kyljessä kiinni ja puhui taas naimisiinmenosta, kunhan vain Matti asettuisi aloilleen. Matti oli Inkeriä ikävöinyt ja mielellään tämän kanssa asettuisikin aloilleen, mutta tytön isältä olisi ensin saatava lupa Inkerin vihille viemiseen.

"Sanoin sille maankiertäjälle niin kuin asiat on! Tulee tänne... tulee keikistelee, puhuu kaikenlaista. Sanoin sille että koiraakaan et pysty elättämään, niin sanoin! Et koiraakaan." 

Inkeri seisoi tepastelevan isänsä edessä sen aikaa kunnes käsitti. Hän veti henkeään, sulki sitten valmiina olevan suunsa. Hänen sieraimensa levisivät. Mutta hän kääntyi, lähti pois, käveli kädet takin taskuissa, pää pystyssä takaisin apteekkiin. Hän seisoi siellä tiskin takana säädetyn aikansa ja myi punaista mikstuuraa ja särkypulvereita eikä niin kauan kun päivää riitti pystynyt vihaltaan ajattelemaan mitään. Tai oliko vain niin, että vihan kesti paremmin kuin rakkauden. Ainakin se antoi enemmän voimas.

Asiat kuitenkin kehittyivät kun aikaa kului, Anja meni vihille Laurinsa kanssa ja alkoi odottaa lasta ja Matti aikaansaavana nuorukaisena kehitteli afäärejä, ei aina niin kunniallisiakaan, kieltolain aika kun oli meneillään ja Matti alkoi ensimmäisenä myydä seudulla automobiileja. Mutta appiukon hyväksynnän mies oli lopulta saanut ja rakensi vaatimattomampaa taloa Inkerille kuin mikä oli Hännisen hanke. Vaan Matin talo valmistui, mutta lama ja kaikenlaiset viivästykset venyttivät Hännisen kauppiastalon rakentamista ja myyjätärneitikin tuppasi vaatimaan liikoja.

Ihan ensimmäisenä haluan sanoa, että kyllä nykypäivän äänikirjojen lukijat saisivat toden teolla ottaa mallia Liisamaija Laaksosesta! Ihanaa eläytymistä, aidon kuuluista murretta ja kun puhutaan kiivaasti sen kyllä erottaa kuten tarkoitus on. Kyllä tätä kelpasi sen liki 20 tuntia kuunnella. Hienoa, että Wsoy on nyt uudelleen julkaissut nimenomaan näitä vanhoja äänikirjoja.

Ja itse kirja sitten. Onneksi Lohja-sarjaa, joka on Joenpellon pääteos, on jäljellä vielä kolme osaa, sillä jäin tähän niin täysin koukkuun. Tässä on monia henkilöitä ja aikaakin kuluu muutama vuosi, joten tuo mitä kirjasta kerroin on vain pieni osa tapahtumista. Olen utelias kuulemaan mitä heille seuraavaksi tapahtuu. 

Kirja on juonivetoinen, mutta koin siinä tärkeäksi myös henkilöiden kehittymisen ja keskinäiset suhteet, jännitteen punaisten ja valkoisten välillä ja yksi mistä aivan erityisesti nautin, oli Gröönruuskan murre ja miten Laaksonen hänet luki, vaikka Lohjan seudun murre on itselleni vierasta. Taidolla, mutta liikaa alleviivaamatta esitettiin myös luokkaerot ja perustellusti ja nykylukijalle hyödyksi nähden kansalaissodan seurauksia. Kun on itse aina elänyt aikana, jolloin näistä ei ole kotona enää mihinkään suuntaan puhuttu, on hyvä saada näkökulmia kirjallisuudesta.

Haastetta emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -vlogi ja haasteen koonti löytyy täältä. Kiitos Tuija!