Elizabeth Gilbert: Tyttöjen kaupunki

Elizabeth Gilbert: Tyttöjen kaupunki

Gummerus, 2020

Ennakkokappale, 496 sivua

Alkuteos: City of Girls, 2019

Suomennos: Taina Helkama

Kiitos kustantajalle iloisesta yllätyksestä, ennakkokappaleesta!

Peg ja Olive olivat tavanneet ja ystävystyneet ensimmäisen maailmansodan aikaan, ollessaan molemmat Punaisen Ristin sairaanhoitajina Ranskassa. Peg oli jo silloin huomannut olevansa taitavampi järjestämään haavoittuneille viihdykettä kuin sitomaan heidän haavojaan. Sodan loputtua Peg oli tehnyt varieteetöitä ja tavannut alalla olevan tulevan aviomiehensä Billy Buellin. Eron, joskaan ei koskaan virallistetun, jälkeen Peg oli vuonna 1935 ostanut New Yorkista vanhan rähjäisen teatterin ja antanut tälle nimeksi The Lily Playhouse. Olivesta oli silloin tullut Pegin sihteeri, käytännössä jokapaikanhöylä, kuin kurittoman lammaslauman epätoivoinen paimen. Peg oli sellaiseen aivan liian boheemi. Peg-täti syyti rahaa romahduksen partaalla olevaan teatteriinsa kuin avokätinen perijätär oopiumiriippuvaisen rakastajansa päihteisiin: pohjattomasti, epätoivoisesti ja turhaan. 

Tällaiseen "perheeseen" Vivianin vanhemmat yllättävän huolettomina lähettivät 19-vuotiaan tyttärensä, kun tämä oli potkittu pois Vassarista vuosikurssin reputettuaan. Vivianin muuttokuorma sisälsi laukullisen vaatteita, toisen täynnä kankaita ja ompelutarvikkeita, sekä aarteensa, ompelukoneen. 

Lily Playhouse piti sisällään ensimmäisen kerroksen teatteritilat, toisen kerroksen varastotilat sekä kolmannen ja neljännen kerroksen asuinhuoneistot, joista yhden, Billylle kuuluneen, Viv sai omakseen.

Vivian sulautui välittömästi teatterin arkeen nauttien siitä kaikesta ja suhtautuen ihailevasti näyttelijättäriin. Lily Playhouse oli tyyliltään hyvin kaukana Broadwayn laadukkaista teattereista. Sen ohjelmisto koostui usein vaihtuvista revyy- ja vaudeville-esityksistä, jotka noudattivat aina tiettyä kaavsa. Kahdeksan tanssijaa, neljä showtyttöä, jälkimmäiset pitkiä, kauniita, näyttäviä, esitysten todelliset vetonaulat. Showtyttö Celiasta tuli Vivianin paras ystävä ja yhdessä he juhlivat kaikki yöt New Yorkin parhaissa paikoissa ja jatkoilla miesten kanssa, ja miehiä heillä riitti. Aamupäivät kuluivat krapulaa potien, illaksi piti selviytyä uusiin esityksiin.

Illassa oli aina kaksi esitystä, ensimmäisessä kävivät lähinnä äidit lapsineen, jälkimmäinen oli suunnattu mieskatsojille, pääosissa naiselliset avut, niukkoja asuja ja paljon hetkuvaa tanssia. Esitysten juonelliset ulottuvuudet olivat sivuseikka, kunnes Edna Parker Watson miehensä Arthurin kanssa muutti yhteen teatterin huoneistoista.

Pariskunta oli myös näyttelijöitä, englantilaisia. Arthur esiintyi tunnetuissa elokuvissa, Edna teatterin puolella, mutta draamoissa. Arthur oli vaimoaan parikymmentä vuotta nuorempi, ei järin älykäs, mutta komea katsella. Kolmas aviomies, jota Edna piti kuin palkintona itselleen hyvin tehdystä työstä. New Yorkiin he päätyivät, kun Luftwaffe oli pommittanut heidän kotinsa Lontoossa. 

"Herranpieksut, Edna, miten paljon vaatteita sinulla on!" Peg totesi.

"Tässä on vain murto-osa kokoelmastani, Peg. Näkisitpä minun Lontoon-kotini vaatehuoneen." Hän vaikeni hetkeksi. "Voi luoja. Muistin juuri, että olen menettänyt kaiken mitä minulla oli kotona. Kaipa se on minun panokseni taisteluihin. Herra Göringin oli näemmä saatava tuhota yli kolmekymmenen vuoden aikana kokoamani puvusto, jotta maailmasta tulisi turvallinen paikka arjalaisille. En aivan näe, mitä hyötyä siitä hänelle oli, mutta niin ikävästi hän nyt teki."

Amerikassa Watsonit eivät olleet tunnettuja, mutta Peg lupasi heille töitä ja toimeentulon kera asunnon ja ruuan, kuten niin monelle muullekin Lily Playhousen työntekijälle, vaikka Olive jaksoikin aina valittaa niukoista rahavaroista ja tiukasta budjetista. Vivvie löysi paikkansa teatterista sen puvustajana ja taikoi upeita asuja käytettyjen vaatteiden liikkeistä löytämistään puvuista.

Kaikki muuttui, kun Billy Buell palasi kaupunkiin. Hän halusi kirjoittaa Ednalle tämän avuja täydellisesti esittelevän näytelmän, ja niin syntyi Tyttöjen kaupunki.

Tyttöjen kaupunki oli ensimmäisellä puoliskolla hauska ja vauhdikas, paikoitellen jopa hengästyttävä mutta ehdottoman positiivisella tavalla. Se oli sujuvasti ja niin taitavasti kirjoitettu, että soljui eteenpäin aukeama kerrallaan ihan huomaamattaan. Kirjaimellisesti pageturner siis. Jälkimmäisellä puoliskolla sen sivut sen sijaan täyttyivät onnettomista ihmiskohtaloista, joista oli jopa surullista lukea. 

Ihlmestyttyään jo elokuussa '20 kirja olisi saattanut jäädä minulta kokonaan lukematta, mutta olenpa iloinen siitä että sen luin. Onneksi säät sallivat kirjan lukemisen suuremmilta osin ulkona, sillä tämä on ehdottomasti kesälukemistoa.