Karoliina Timonen: Suolaa iholla

 

Karoliina Timonen: Suolaa iholla

Wsoy, 2020

Lukija: Karoliina Timonen

Kesto: 4 h 36 min

Lisa oli aloittanut parin kuukauden matkansa Madridista ja tullut nyt Valenciaan seuraten Joaquin Sorollan elämän kaarta. Hän oli lähtenyt Espanjaan yksin, viimeistelemään graduaan tuosta espanjalaistaiteilijasta. 

Lisa oli käynyt Valenciassa, Sorollan synnyinkaupungissa, aiemminkin. Kolme vuotta sitten hän oli lomaillut siellä miehensä Lassen kanssa ja ihastunut Sorollan taiteeseen. Nyt tuntui siltä, että tuo parin kuukauden erossa olo tekisi hyvää heille molemmille.

Ei pidä käsittää väärin, minulla on monella tavalla upea elämä. Hyvä työpaikka, kaunis koti, komea ja menestynyt mies sekä.ihania ystäviä. Tiedän, että moni olisi sellaiseen tyytyväinen, tiedän monen olevan minulle jopa kateellinen. 

Kenenkään elämässä valo ei kuitenkaan yllä kaikkialle. 

On tapahtunut asioita, joista harva tietää ja minussa on surua, joka on yksin omani. 

Gradun tekeminen oli jäänyt, kun Lisalle oli tarjottu työpaikkaa modernin taiteen museon viestintäosastolla ja siellä hän oli nyt ollut, kymmenen vuotta samassa työpaikassa, asemassaan tosin edeten. Tarve muutokseen oli tuntunut turvallisimmalta aloittaa näin, ottamalla vuosi opintovapaata. Lasse puolestaan oli yleensäkin hyvä pitämään heidän molempien jalat maassa, eikä ollut suhtautunut kannustavasti näin suureen panostamiseen yhtä gradua varten. Lisa on sitä paitsi jo 36-vuotias.

Joskus tuntuu, että olen Lasselle vain riesa. Vaadin huomiota ja yhteistä aikaa siitä huolimatta, että hänen uransa on nousujohteessa ja hänelle kaikkein tärkeintä. 

Vaadin liikaa. Ei hän tuollaista sentään ääneen sano, mutta tiedän hänen ajatuksensa. 

Minun toiveeni, jopa minun urani, tuntuvat olevan Lassen silmissä merkityksettömiä. Työni on hänelle kuin rouvasleikkiä, jolla täytän paremman puutteessa päiväni ja josta maksettavalla rahalla osallistun jossain määrin taloutemme pyörittämiseen. 

Valenciassa, Sorollan taiteen äärellä, Lisa tapasi yllätyksekseen toisen suomalaisen, Eeron joka oli opiskellut kirjallisuutta ja tullut Espanjaan tutkimaan erästä kirjailijaa. Sorolla ja Eeron tutkima kirjailija olivat aikanaan olleet hyviä ystäviä. 

Yhteisen lounaan äärellä he puhuivat tutkimuskohteistaan, mutta myös henkilökohtaisista asioista, nauttivat viiniä, nauroivat. Miten helppoa olikaan keskustella miehen kanssa, joka sekä puhuu että kuuntelee. Lisa ei halunnut hetken koskaan loppuvan. Onko mahdollista enää vain maksaa lasku, hymyillä ja lähteä eri suuntiin?

Merta katsellessani pystyn vähitellen ajattelemaan järkevästi ja tasapainoisesti, unohtamaan häpeän. 

Ihastuminen, hullaantuminen, se on luonnollista. En ole ensimmäinen keski-ikäinen tai varattu ihminen jolle on käynyt niin. Täytyy olla vain kiitollinen ettei juttu edennyt pidemmälle. 

Ajattelen taas kuinka ihanaa on olla yksin, yksin ulkomailla. Yksin Valenciassa. Siihen minun kannattaa keskittyä. Nauttia näistä päivistä, näistä hetkistä sen sijaan että mököttäisin jonkun pelimiehen takia, joka olisi ollut joka tapauksessa mahdottomuus, jo ajatuksen tasolla. 

Pikkusisko Lila, perheemme todellinen iltatähti, vastikään kaksikymmentä täyttänyt ja lisäksi armoitettu party girl, ilmoitti yhtäkkiä tekstiviestillä tulevansa muutamaksi päiväksi Valenciaan ja majoittuvansa Lisan air bnb -asunnossa. Lisa suhtautui uutiseen ensin nyrpeästi, mutta ehkä siskon visiitistä on iloakin. 

Olin kirjan kuunneltuani lähinnä hämilläni. Timosen edellinen, Kesäinen illuusioni oli minulle täyden viiden tähden kirja. Aloitin sen erään lukumaratonin loppuvaiheilla ja se omasi niin tiheän jännitteen, että minun oli luettava se kerralla loppuun kellon jo hälytettyä maratonin päättyneeksi. Olin juuri urakoinut ison määrän sivuja, mutta kirja ei vain päästänyt otteestaan. Mitä sitten oli tapahtunut tällä välillä, miksi Suolaa iholla oli niin erilainen, miksi siitä puuttui kaikki tuo vetovoimaisuus? Sillä Suolaa iholla oli minulle vain keskinkertainen, turhan jankuttava avioliittokuvaus parista joista toinen lopulta haluaa erota ja toinen ei. 

Kirjassa esiintyvä Joaquin Sorolla (1863-1923) on todellinen henkilö, taidemaalari joka tunnetaan Wikipedian mukaan erityisesti auringossa ja veden äärellä oleskelevien ihmisten kuvaajana. Sorollaa olisi voinut vielä paremminkin hyödyntää kirjassa.