Saara Cantell: Kesken jääneet hetket

Saaran nimipäivänä osallistun naistenviikon kirjahaasteeseen Saara Cantellin esikoisromaanilla Kesken jääneet hetket.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle. 

Kaksi vuotta aiemmin Virva oli muuttanut pois Suomesta. Hän oli tarvinnut uudet maisemat, uudet työtehtävät, uudet tulevat muistot, sillä vanhoihin muistoihinsa hän ei enää halunnut palata. Mutta sitten kaikki oli muuttunut kuin silmänräpäyksestä, kun viesti Salla-siskon joutumisesta vakavaan auto-onnettomuuteen oli tavoittanut Virvan Pariisista. Hän oli palannut heti Suomeen, ottanut taksin suoraan sairaalaan. Sallalta jää kaksi alaikäistä lasta, ex-miehellä on jo uusi perhe ja Virva ottaa lapset hoitaakseen. 

Lapsi selaa valokuvia, näyttää niitä Virvalle, kyselee keitä kuvissa on. Virvan mieleen ne tuovat monia muistoja jotka vievät takaumiin. Niissä käydään lapsuuden kesissä, joita Virva ja Salla viettävät äidin puoleisen suvun saaressa, ja opiskeluajoissa, kun Virvan parhaat ystävät olivat Jonde ja Kati. Käydään ajassa, jolloin saaressa kesiä viettivät aikuiset sisarukset, kun Salla on jo äiti ja vielä naimisissa Maken kanssa, ja ajassa kun Maken sivusuhde oli jo tullut ilmi. 

"Välillä musta tuntuu, että me ollaan tavallaan jo lähtökohtaisesti tuomittuja epäonnistumaan", Salla sanoo. "Miten mä olisin ikinä voinut onnistua avioliitossani, miten me kumpikaan ikinä voidaan onnistua missään miessuhteessa, kun miettii millanen malli me ollaan saatu!"

Muistoissa palataan aikaan, jolloin Virva on kolmekymppinen toimittaja, joka on palkattu isoon projektiin, Suomen historiaa käsittelevän kirjasarjan toteuttamiseen. Tekijöitä on monilta eri osaamisaloilta, mutta projektia johtaa dosentti, yliopiston historian lehtori Kristian Eriksson, neljä vuotta Virvaa vanhempi. Puoleensavetävä mies, kaksi lasta, vaimo Lastensairaalan syöpäosaston erikoislääkäri. 

Kuten niin moni heitä ennen ja heidän jälkeensä, Virva ja Kristiankin oikeuttavat tekonsa sillä, etteivät satuta ketään ulkopuolista. Niin kauan kuin kukaan ei tiedä, kukaan ei kärsi. Jos heidän suhteensa vaikuttaa maailmassa johonkin, niin ainoastaan tasapainoon rakkauden ja rakkaudettomuuden välillä. Juuri nyt, jokaisen suudelman, jokaisen katseen, jokaisen yhdessä jaetun anekdootin ja kosketuksen kautta he lisäävät maailmankaikkeuteen rakkautta ja onnea. Ja sehän ei voi olla paha asia! Eihän? 

Kirjan herkän hempeästä kannesta tulevat mieleen paitsi lapsen selailemat valokuvat, myös pastellisävyiset macaronit joita äiti halusi Sallan hautajaisissa tarjottavan eikä Virva raaskinut sanoa, että ne olivat hänen herkkuaan, ei Sallan. Tyttöjen lapsina saaressa viettämien kesäpäivien lämpö ja ilo välittyivät myös suvensuloisina lukijan mieleen. Näin tiettyjä kohtauksia mielessäni elokuvana.

Nykyäänhän aikatasoilla hyppely on romaaneissa yleistä ja ihan ok, mutta tällä kertaa sellaisia selkeitä aikatasoja ei ollut kahta kolmea, vaan valokuvat veivät pitkin poikin ja sinne tänne Virvan elämässä. Alussa minulla oli toisinaan vaikeuksia hahmottaa missä mennään ja mihin tämä kohtaus liittyy, mutta sitten kun tarina alkoi paremmin vetää mukanaan, tätä ongelmaa ei enää ollut.