Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

Siltala, 2019 (lukukirjana 2014)

Suomennos: Sanna Manninen

Lukija: Anna Saksman

Kesto: 4 h 59 min

Kun rakastaa ja saa rakkaudelleen vastakaikua, ruumis on kevyt. Päinvastaisessa tilanteessa kilo painaa kolme kiloa. Orastava rakkaus on tanssia veitsenterällä. Joskus kilo ei saa koskaan painoaan takaisin, mikä synnyttää epäröintiä pelokkaissa, kokeneissa ja kaukaa viisaissa, ja niissä, jotka eivät olleet poikkeuksellisen toiveikkaita, kuten Ester.

Ester Nilsson oli 31-vuotias, runoilija ja esseisti, suuri yleisö ei häntä tuntenut. Hän oli jo kahdeksantoistavuotiaana ymmärtänyt, että elämän tarkoitus oli tylsyyden torjuminen, löytänyt kielen ja ajattelun ja suorittanut filosofian opinnot Tukholmassa. Sen jälkeen hän oli toiminut vapaana kirjailijana ja elänyt jo vuosia avomiehensä Perin kanssa kaikin puolin tyydyttävässä suhteessa.

Eräs kesäkuinen puhelu muutti hänen elämänsä. Hänelle tarjottiin toimeksiantoa, esitelmän pitämistä taiteilija Hugo Raskista, kesto puoli tuntia, tavallinen palkkio, vajaa viikko aikaa valmistautua.

Ester Nilsson aikoi kirjoittaa loistavan esitelmän. Hugo Rask hämmästyisi kuunnellessaan häntä. Kaikki taiteilijat, varsinkin Raskin kaltaiset valistusmiehet, olivat vastaanottavaisia sanamuotojen voimalle ja eroottiselle potentiaalille. 

Päivä päivältä Esterin kirjoittaessa hänessä voimistui tunne, että hän kuului yhteen aiheensa kanssa. Tunne vaihtui kunnioituksesta (sunnuntai), arvostuksesta (tiistai), ja torstaihin mennessä jomottavaksi ikäväksi, ja perjantaina painavaksi kaipaukseksi. Hän huomasi, että ihminen voi ikävöidä ihmistä jota ei ole koskaan tavannut muualla kuin mielikuvituksessaan. 

Esitelmän aikana Rask istui eturivissä, keskittyneenä kuten sataviisikymmentä maksanutta kuuntelijaa yleisössä. Jälkeenpäin Rask tuli liikuttuneena kiittämään Esteriä tämän kädet omiinsa sulkien, sanoen ettei kukaan aiemmin ole ymmärtänyt häntä niin täydellisesti. Paikalla oli myös Raskin poika joka ehdotti että he lähtisivät kolmin lasilliselle, eikä Ester olisi halunnut mitään yhtä paljon, mutta juuri tuolloin hänen veljensä oli käymässä Ruotsissa, eikä Ester voinut perua illallista. 

Hugosta tuli Esterille pakkomielle jonka ateljeen ulkopuolella Ester kierteli, jota seurasi kadulla ja jonka seuraan sitten lyöttäytyi kuin vahingossa törmäten. Harmi vain Hugon ateljeella oli aina muitakin ihmisiä, ystäviä ja avustajia. 

Kaikki huomasivat, että Ester on rakastunut, ystävät, päätoimittaja joka antoi hänelle toimeksiannon tehdä Raskista lehteen juttu. Jopa Per, vaikka mies haluaisikin kuulla olevansa väärässä. Mutta sitä Ester ei voi sanoa ja Per käskee tämän muuttaa pois huoneistostaan, että Ester vie tavaransa pois välittömästi. 

Ester ja Hugo tapailevat, Esterin mielestä liian harvoin ja liian epäsäännöllisesti, varsinkin sen jälkeen, kun olivat jo menneet sänkyyn ja olivat Esterin silmissä siis pari ja rakastivat toisiaan. Olihan Hugolla työnsä, mutta silti Hugon pitäisi Esterin mielestä kantaa puhelinta mukanaan siltä varalta, että Ester haluaisi tavoittaa hänet, niinhän Esterkin teki. Ei näin, että Ester joutuu soittamaan kuusi kertaa, eikä Hugo vieläkään vastaa. Hänen tunteensa heittelehtivät, välillä Ester päätti olla soittamatta enää kertaakaan ennen kuin Hugo on soittanut hänelle, välillä hän innolla suunnitteli heidän tulevaisuuttaan ja soitti sitten taas Hugolle ja lähetti lukuisia tekstiviestejä. Hän ajatteli että kaikelle oli luonnollinen selitys, miksi Hugosta ei kuulu mitään, mutta mikään ei satu niin paljon kuin tietämättömyys. Edes Hugo ei voinut tehdä koko ajan töitä.

Esterin yksipuoliseksi kääntyvä rakkaustarina kosketti minua syvältä ja toi mieleeni omia nuoruusmuistojani vähän vastaavan kaltaisesti päättyneestä, muutaman kuukauden kestäneestä seurustelusta. Enempää en oikeastaan halua sanoa.