Care Santos: Suklaan maku

Care Santos: Suklaan maku

S&S, 2016

412 sivua

Katalaaninkielinen alkuteos: Desig de socolata, 2014

Suomennos: Anu Partanen

Kirja on lainattu Repusta, Ylöjärven kirjastoautosta.

Kaikki liittyy kaakaokannuun. Hienoon, valkoiseen kaakaokannuun 1700-luvulta. 

1900-luvulla sen ostaa putiikista Sara. Hän on naimisissa Maxin kanssa, mutta on rakastanut myös Oriolia. He kolme tutustuivat parikymppisinä, suklaanvalmistuskurssilla. Max oli amerikkalainen ja tuli kurssille "hulluna tiedemiehenä" joka teki muun muassa väitöskirjaa kaakaovoin käyttäytymisestä. Sara oli historianopintojensa loppusuoralla, mutta tiesi tulevaisuutensa olevan vanhempiensa perustaman konditorian johdossa, kun isä jäisi eläkkeelle. Oriol oli outolintu, joka halusi tulla maailman parhaaksi suklaakondiittoriksi ja niin erilaisia kuin Max ja Oriol Pairot olivatkin, he olivat myös mitä parhaat ystävät. Yhteisen illanvieton jälkeen jonkinasteinen kolmiodraama oli valmis, kun Max ei saanut silmiään irti Saran rinnoista ja Sara halusi Oriolin. Oriol halusi vain saada Saran kehumaan valmistamaansa kaakaota.

'"Je suis à madame Adelaïde de France.' Outo kirjoitus. Mikä kannu tuo on? Kahvikannu?"
"Hölmö, se on kaakaokannu. Sen tunnistaa nokasta, näetkö? Se on ylhäällä ja leveä, jotta kaakao virtaisi hyvin ja vaahto valuisi kuppiin. Jos kansi olisi tallella sen näkisi selvemmin, koska siinä olisi keskellä reikä puista kaakaovispilää varten. Tämä on tosi hienoa posliinia. Sen näkee siitä, että se kuultaa läpi kun sitä katsoo valoa vasten. Tämä on joskus ollut ylellisyysesine."

1800-luvulla nuoret, kauniit ja rikkaat seurapiireihin kuuluvat, suklaatehtailijan poika Antoni Sampons ja Turullien suvun perijätär Candida vihittiin ja he saivat tyttären, Antonietan. Candida kuitenkin hylkää heidät ja lähtee toisen miehen matkaan. Orpo Aurora oli kasvanut ikään kuin Candidan ottosisarena, mutta tyttöjen varttuessa Candidan äiti teki Aurorasta tyttärensä henkilökohtaisen palvelijattaren joka muutti Samponien taloon Candidan mukana. 

Lukitsit Candidan huoneen oven sisäpuolelta ja istuit pöydän ääreen, missä hän ei enää koskaan nauttisi aamiaistaan. Avasit pellavaliinan ja asetit sen syliisi, kuten olit nähnyt hänen niin monta kertaa tekevän. Sitten kaadoit itsellesi kaakaota. Joit kolme kupillista, kaiken sen kaakaon mikä mahtui salaperäisen Adelaïde de Francen kaakaokannuun. Joit sen tuomitun tyyneydellä samalla kun katselit ulos kadulle. Kaakao ei ollut kauhean makeaa, mutta se oli pehmeää. Sitten pistelit leivät ja hedelmät poskeesi. Kun lopetit, lautaset näyttivät siltä kuin ne olisi nuoltu puhtaaksi. 
Hetken ajattelit, että olet ansainnut sen.

1700-luvulla kohdataan vihdoin madame Adelaïde, tosin vain välillisesti. Samainen kaakaokannu kulkee Versaillesin hovista Barcelonaan ranskalaisen valtuuskunnan mukana, madamen lahjana ihailemalleen suklaamestarille jonka kaakaota nauttii Versaillesissa. Valtuuskunta joutuu huijauksen kohteeksi ja heidät ryöstetään, mutta he tutustuvat silti suklaamestariin jota ovat tulleet tapaamaan, tai ainakin hänen vaimoonsa Mariannaan. Suklaamestari on keksinyt jotain ainutlaatuista, koneen jolla valmistaa tuota herkkua, ja sen haluavat paitsi paikalliset suklaamestarit, myös englantilaiset. Suklaan valmistaminen on killan tarkkaan säätelemää. Ensin pitää olla vuosia oppipoikana, selvittävä sitten vaikeasta kokeesta ja tultuaan hyväksytyksi maksettava killan vuotuiset jäsenmaksut. Vain killan jäsenet saavat myydä suklaata ja suklaamestarin pitää tietenkin olla mies. Se onkin Mariannan suurin ongelma, sillä vaikka Marianna väittää miehensä olevan matkoilla, kiltalaiset uskovat tämän jättäneen Mariannan ja vaativat konetta itselleen. Madamen sihteeri Guillou joka rakastuu Mariannaan, keksii juonen miten kääntää kaiken vielä parhain päin. 

Suklaan maku oli lukulistallani ilmestymisvuonnaan, mutta jäi silloin jostain syystä lukematta. Viimeisenä iltana ennen kirjastojen sulkeutumista koronan takia plerasin kirjastoauton hyllyjä ja kirja osui silmiini ja hyvä niin, sillä Suklaan maku oli oikein kelpo lukuromaani, itse asiassa kolme aivan erilaista romaania yksissä kansissa. Tarina kulki erikoisesti taaksepäin, mutta kun mukana oli tuo tietty punainen lanka, idea toimi.