Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

WSOY 2014, 335 sivua

Vuosikymmenten halki kulkevaa tarinaa seurataan neljän kertojan silmin. Pitäjänkätilö Maria aloittaa työnsä vaikeissa olosuhteissa 1800-luvun lopulla ja saa aviottoman lapsen, Lahjan, joka on toinen kertojista. Kolmantena ääneen pääsee Lahjan miniä Kaarina ja viimeisenä Lahjan mies Onni. Kirjan rakenne on poikkeuksellinen, ei-kronologinen, mutta hyvin toimiva ja kiehtovasti otteessaan pitävä. Kaikki neljä kertovat omasta ja samalla toistensa elämästä välähdyksinä halki vuosikymmenten niin, että kerronnan aloittava Maria tarinoi vuodesta 1895 päätyen vuoteen 1955 jonka jälkeen Lahja palaa taaksepäin lapsuusaikoihinsa, vuoteen 1911.

Mariassa on niskavuorelaista vahvuutta. Nihkeän alun jälkeen hän ansaitsee pitäjäläisten kunnioituksen ja kohta kätilön komean talon sijainti tunnetaan Kätilönmutkana. Maria on edistyksellinen, puhuu jopa syntyvyyden säännöstelystä keskellä lestadiolaista seutua.

Synnyttäjille hän on hellä ja lempeä. Hän silittää poskea, kuivaa suupielistä kieleensä purreen verisen syljen, kannustaa ja uskottelee parempaa kuin itse uskoikaan. Että kaikki menee kivuttomasti ja kauniisti, lapsi liukuu ulos kuin kakarat pyllymäkeä ja on isällensä ja äidillensä iloksi ja kunniaksi, kenties pääsee aikuisena eduskuntaan. Siellä kertoo kaikille selkosen talonpojan elämän oikean laidan. Synnytystuskissaan ne kuuntelevat, taisi joku uskoakin. Vaikka nurkista tipahtelevat russakat synnyttäjän otsalle, silmät häilähtävät täyteen toivoa ja ajatusta paremmasta kuin mitä nyt on. Mielestä haipuu avopiisi, johon on lapioitava halkoa koko talvi yötä myöten, ja synnytyssijaksi levitetty sontainen porontalja. Mielessään ne näkevät paperoidut huoneet ja lämpimät uunit ja niin paljon rössypottua kuin syödä jaksaa. Sillä keinoin löytyy mahanpohjasta vielä ripaus voimaa, jolla puskea uutta elämää riepuja likaamaan.

Aviottomana syntynyt Lahja yrittää sopeutua ja mukautua, mutta äitinsä kuvioiden toistaminen aviottoman Johannes-pojan muodossa ei asiassa varsinaisesti auta. Lahja hankkii itsellisen ammatin valokuvaajana ja ennen pitkää miehen pojalleen ja tuleville lapsilleen, mutta vanhenee kuitenkin vaativaksi ja kärttyisäksi mummoksi jota omat tyttäret ja samassa taloudessa asuvat lapsenlapsetkin karttavat.

Kaarina tuli taloon iloisena ja innokkaana miniänä joka sai tympeän vastaanoton. Taloa Kaarina ei tunne kodikseen, mutta Johanneksen rakentamassa mökissä Kaarina on onnellinen. Sinne ei anoppi tule. Anoppi tekee itsestään pitämisestä vaikeata, mutta häneen tottuu, kuten silmä ajan myötä tottuu väärään ympäristöön rakennettuun kerrostaloon.

Siinä missä Maria oli rakentanut taloonsa yhä uusia huoneita edellisten jatkoksi, Onni rakentaa ylöspäin. Vaikka sodanjälkeisen pulan ja suuren asutustarpeen myötä on säädetty ettei hirrestä saa rakentaa kuin yhden kerroksen, tekee Onni kerralla laudasta vielä toisen ja vintiksi kolmannen. Onni tarvitsee tekemistä, etteivät ajatukset harhaile sinne minne ne eivät saisi mennä. Onni haluaisi olla kunnollinen aviomies ja hyvä isä lapsilleen, mutta hänen pitäisi silloin olla joku muu kuin on, eikä Onni pysty voittamaan taistelua itseään vastaan.

Mitä tästä kirjasta enää sanoisi mitä ei ole jo lukuisissa blogeissa sanottu. Se on niin koskettava että ihailen tämän esikoiskirjailijan lahjakkuutta. Olen otettu siitä, miten taitavasti hän kirjoittaa naisten suulla. On väläytelty, että tässä voisi olla Finlandia-palkintoehdokas. Melkoisia teoksia saa syksyllä ilmestyä, ettei Kinnusen kirja ole edes ehdolla.

Romaanista muualla: Kulttuuri kukoistaa, Lukukausi, Ja kaikkea muuta.