Leila Tuure: Aleksandra ja Mikael

Leila Tuure: Aleksandra ja Mikael

Sunkirja 2011, 311 sivua

Aleksandra ja Mikael on keskimmäinen osa trilogiaa, jonka ensimmäisen osan, Piiritanssin, olin lukenut jo aikaan ennen blogia mutta unohtanut sitten poimia jatko-osat mukaan kirjaston hyllyltä. Leila Tuure on siis minulle ennestään tuttu Piiritanssin verran, mutta romaaneja hän on kirjoittanut jo parikymmentä. Blogeissakaan hänen kirjansa eivät tunnu olevan kovin tunnettuja, joten suosittelen tutustumaan Tuuren tarjontaan. 

Piiritanssissa Aleksandra ja Mikael päätyvät yhteen erinäisten vaiheiden jälkeen Porin seurapiirejä kohahduttaen, sillä Aleksandra on jo ohittanut naimaiän ja nuoresta, varakkaasta laivanvarustaja Mikael Grönforsista moni äiti suunnitteli tyttärelleen sulhasta. Heidän nimikkokirjansa alussa vietetään jo Aleksandran 50-vuotissyntymäpäiviä ja siihen ikään mennessä Sandra on ehtinyt kohahduttaa vielä kerran jos useammankin. Suurin skandaali oli Aleksandran 40-vuotiaana saama iltatähti, tomera pikkuneiti Daalia joka ei ollenkaan kestä tulla kohdelluksi "vain tyttönä". Perheen muut lapset ovat isänsä kaima Mikael eli Mikke joka kiertää kauppalaivan mukana oppiakseen kaiken tarvittavan astuakseen aikanaan isänsä saappaisiin, sekä tytär Sofia joka on Daalian vastakohta, perinteisemmin omaan aikaansa istuva hienoista puvuista ja tanssiaisista elämän sisältönsä saava fiini porvarisneiti.

Kirja lähtee liikkeelle lyhyellä epiloginomaisella kertomuksella Porin suurpalosta 1852 ja harppaa sitten viisitoista vuotta eteenpäin vuoteen 1867. Kaupunkikuva on muuttunut, sillä paloturvallisuutta on pyritty edistämään puistoilla ja jyhkeillä kivitaloilla joita vain vauraat laivanvarustajat, tehtailijat ja kauppiaat kuten Rosenlewit ja Junneliukset pystyvät rakentamaan. Lähivuosina ei kuitenkaan jatkoa vaurastumiselle ole luvassa, sillä Suomea koettelevat pitkät talvet ja lyhyet nopeasti hallaan päättyvät kesät vievät viljasadon, mustuttavat perunanvarret ja palelluttavat marjat monena vuonna peräkkäin. Kun ulkomailtakaan ei saada tuotua tarpeeksi viljaa, nälkä saa maaseudun väen liikkeelle ja loputon kerjäläisten virta kulkee Porinkin kautta aina vain etelämmäs. Vastarakennettu köyhäinmaja on hetkessä täynnä, samoin kaksi väliaikaista sairaalaa. Kerjäläisten mukana tulevat kulkutaudit, punatauti ja lopulta pelätty lavantauti joka vie niin köyhiä kuin rikkaita. Varakkaimmat talot osallistuvat hätäaputöihin, ja Aleksandra palvelijoineen keittää ja jakaa velliä ja leipää aamusta myöhään iltaan.

Sandra katseli ulos pimenevään iltaan kädet toimettomina sylissään. Mikaelista näytti kovin oudolta, ettei vaimolla ollut edes kirjaa kädessään. Mikael arvasi hänen ajatuksensa.
- Katso, taas tulee lisää. Ja aina ne ovat entistä heikompia ja sairaampia. Mikä Jumalan kirous tämä on? Jumalaa ei taida ollakaan. Ei kai yksikään isä voi tehdä lapsiensa elämää näin kamalaksi.
- Ei Jumala ole meitä kironnut. Onhan tällaisia aikoja ollut ennenkin. Olethan itsekin lukenut jääkaudesta ja nälkävuosista pari sataa vuotta sitten. Silloinkin halla vei sadon, ja ihmisiä kuoli kerjuumatkoillaan pitkin maanteitten pientareita. Säät vaihtelevat, ovat aina vaihdelleet, ja nyt me satumme elämään tämmöistä aikaa. Ei tämä enää kauan voi kestää, sillä jos kestää, täällä ei kohta voi kukaan enää elää. Tai sitten joudutaan palaamaan eränkävijöiksi.
- Osaathan sinä metsästää. Sandra hymyili miehelleen vaisusti.
Mikael oli hyvillään edes pienestä hymynkareesta vaimonsa suupielessä. Se lohdutti häntä hiukkasen. Muuten Sandraa oli murheellista katsoa.

Kun nälkävuosista vihdoin selvitään, palaa normaaliin uomiinsa myös Aleksandran ja Mikaelin perheen elämä. Taas päästään tilaamaan uusia pukuja; krinoliinit ovat yhtäkkiä vanhanaikaisia, sillä 1870-luvulla kasataan takamuksen päälle näyttävä turnyyri. Nuoret nauttivat elämästään tanssiaisissa ja suvut solmivat suhteita avioliittojen muodossa. Rakastumiset eivät aina pääty onnellisesti vaikka pari saisikin toisensa ja jälleen Grönforsien perhe kohahduttaa seurapiirejä, jopa niin paljon että Sofia lähetetään Helsinkiin pois silmistä, pois porilaisten mielestä. Yliopistoon pääsemisestä haaveileva Daalia ei ole avioliitosta kiinnostunut, minkä Aleksandra tavallaan kokee helpotuksena, niin huonosti ovat vanhemmat lapset puolisonsa valinneet.

Pidän paljon siitä, että kirjan henkilöt keskustelevat sen hetkisistä polttavista asioista kuten Napoleonista, valtiopäivistä, äänioikeudesta, kaupankäynnistä, tyttöjen kouluttamisesta ja naisten tahdosta päästä yliopistoon. Hyvässä historiallisessa romaanissa pitää mielestäni tuoda monipuolisesti esille sen hetkistä maailmaa ja ajankuvaa.

- Mamma, Sofi kirjoitti minulle, että hän on yhdessä Ellenin ja muutamien muiden opiskelemaan aikovien tyttöjen kanssa perustanut nuorten naisten yhdistyksen, jolla on suuret tavoitteet. He aikovat taistella sen puolesta, että kaikille saataisiin yhtäläinen oikeus opiskella yliopistossa ja että nuoret naiset saisivat ihan itse päättää, kenen kanssa he menevät naimisiin. Sofi kirjoitti heidän saaneen selville, että se on maaseudulla vielä vaikeampaa kuin kaupungissa, kun tyttöjen täytyy naida naapurin poika, jotta maatilojen kokoa saadaan kasvatettua. Se on niin kamalan väärin! Entä jos naapurin poika on ihan tyhmä? Mitä sitten? Tyhmän miehen kanssa ei ketään pitäisi pakottaa naimisiin, Daalia pauhasi niin kuin ongelma olisi koskenut häntä itseään.

Kirjan lopussa on murresanasto joka kannattaa lukaista heti alkajaisiksi. Monet Porin murteen sanathan ovat väännöksiä ruotsin kielestä ja sitä myötä arvattavissa, mutta sanat eivät välttämättä aukea siinä tahdissa kuin romaania haluaisi lukea. Itse olen Satakunnassa asunut lapsuuteni, senkin jälkeen viettänyt siellä paljon lomiani ja Porissa asuin muutaman vuoden aikuisenakin, joten murre on tuttua ja omaan korvaan ja silmään mieleistä. Etenkin mummun ja taatan käyttämiä sanoja muistan paljonkin, kuten hantuuki (pyyhe) tai kartiini (verho). Muistan miten kotoisalta tuntui kun kesän korvalla Poriin muutettuani kävin torilla ja kukkakauppiaalla luki hintalapussa PETYYNIT. Pitihän niitä petunioita ostaa jo ihan sen takia!

Osallistunkin tällä kirjalla K-blogin kotiseutukirjallisuushaasteeseen.

Miinuksena on mainittava lukuisat kirjoitusvirheet, puuttuvien tai ylimääräisten kirjainten lisäksi lauseissa on ylimääräisiä sanoja tai vääriä sanamuotoja, parhaimmillaan kaksi samalla sivulla.