2 x rojua - Nelli Hietala & Inkku Kärkkäinen

Tänään paketoidaan yhteen kaksi kirjaa, joiden sivuilla on paljon roinaa. Nelli Hietalan kirjassa perheen isä on tehnyt romusta taidetta, jota hänen perheensä ei ymmärrä. Inkku Kärkkäisen kirjassa päähenkilö konmarittaa työkseen. Molemmat aloittavat uuden sarjan, ja Kärkkäinen on myös esikoiskirjailija.

Nelli Hietala: Romurakkautta
#1 Sulkavaaran siskokset
Karisto, 2023
Lukija: Anni Tani
Kesto: 5 h 40 min


Jessi(ca) oli 38-vuotias, eronnut ja paossa pitkäksi venynyttä putkiremonttia. Pakopaikaksi hän oli valinnut nuoremman sisarensa Johannan kodin kaukana sivistyksestä.

Yksi syy siihen oli heidän puoli vuotta aiemmin kuolleen isänsä jäljiltä jäänyt talo. Ei se ollut minkään arvoinen, kuten eivät vastaavat tönöt siellä päin muutenkaan, mutta nyt isä oli ilmeisesti unohtanut tehdä lupaamansa testamentin, jossa olisi mustana valkoisella Jessin jo aiemmin saama auto ja Johannalle jäävä talo. Johannaakaan ei kiinnostanut niinkään talo, vaan sen ympärillä oleva pihamaa.

Kaikki oli alkanut yhdestä peräkärrynromusta. Äiti oli käskenyt viedä sen pois, isä oli maalannut siitä kovakuoriaisen. Ei aikaakaan, kun kyläläiset toivat lisää kaikenlaista romua, ja isä maalasi ja loi niistä uutta. Sana levisi, ja ihmiset tulivat katsomaan isän tekemää "taidetta".

Ei se heidän mielestään mitään taidetta ollut. Äiti kyllästyi ja muutti kirkonkylälle, tytöt tahtoivat mukaan. Mutta nyt Johanna halusi tehdä paikasta turistinähtävyyden.

Kirjaan oli keksitty kivasti erilainen miljöö ja varsinkin alkupuoli oli kiinnostava. Rakkaustarinaa en tällä kertaa oikein ostanut. 

***

Inkku Kärkkäinen: Kierrätystä ja kirsikankukkia

#1 Kirsikankukkia 

Myllylahti, 2024

Lukija: Heidi Kyrö

Kesto: 7 h 10 min

36-vuotias Minna Mattila on ammattijärjestäjä, joka ei kaipaa omaan elämäänsä sotkua aiheuttavia tekijöitä. Ei mitään liikkuvia osia, jotka sotkisivat feng shuin ja tarkkaan järjestetyn elämän palaset. 

Istun kahvikuppini kanssa kaari-ikkunani leveälle ikkunalaudalle, avaan Instagramin. 

Vauva, lapsi, koira. Jokaisella kaverillani on joku elävä olento joka toistuu kaikissa kuvissa. Otus joka vie määrättömän ajan vuorokaudesta, sotkee, tuo elämään ulottuvuuden jota en voi ymmärtää. Miksi kukaan lähtee tuohon vapaaehtoisesti?

Ei hänkään silti ollut täydellinen. Kirjat ovat ja pysyvät, vaikka hän yrittääkin katsoa itseään peiliin kirjakaupoissa. Lukuaikapalvelun myötä hän oli hieman pystynyt vähentämään kirjojen hilloamista, muttei kaikkea vain voinut muuttaa biteiksi. 

Kun hän oli viisi vuotta aiemmin perustanut yrityksensä Aarre & Roina, hän ei ollut osannut kuvitellakaan, ettei häneltä odotettu pelkän tavarakaaoksen selättämistä, vaan parisuhdeneuvoja, ystävää yksinäiselle sekä lasten- ja koirankasvatusvinkkejä. 

Alalle hän oli päätynyt vahingossa, rakastuttuaan ensimmäisellä Japanin matkallaan näiden erilaisiin säilytysjärjestelmiin. Marie Kondosta ei kukaan ollut silloin vielä kuullutkaan. 

Monet Minnan asiakkaista ovat lapsiperheitä, joten heidän joukossaan sinkkumies Juha oli erikoinen poikkeus. Mies otti häneen yhteyttä, koska omistaa yli 300 tavaraa, mikä on aivan liikaa, kun haluaa osallistua sadan tavaran haasteeseen. Kaikki 362 tavaraansa mies oli listannut järjestelmällisesti Exceliin. Yleensä Minnan asiakkailla on tuhansia, jopa kymmeniätuhansia tavaroita, joista karsitaan muutama sata, joskus onnistuneesti enemmänkin. 

Tämän minimalistin kanssa Minna sitten päätyi suhteeseen.

Kierrätystä ja kirsikankukkia - mistä tämä muoti nimetä feelgoodit muotoon jotain ja jotain, silloinkin kun ne ovat käännöksiä, eikä alkuperäinen nimi ole siinä muodossa? Esimerkkinä tästä vaikkapa Milly Johnsonilta suomennetut kirjat sekä toisena kotimaisena parhaillaan luureissani kesken oleva Anu Joenpolven Helleöitä ja entisiä heiloja, sekä sarjan edelliset osat. 

K ja k oli oikein viihdyttävä ja Heidi Kyrö sille kiva lukija, jota kuuntelen mielelläni.

Kuten Romurakkautta, myös Kierrätystä ja kirsikankukkia on piristävän erilaiseen miljööseen sijoitettu. Feelgoodin ei aina tarvitse olla maallemuutto ja kahvilan tai majoituspaikan perustaminen tai sellaiseen töihin meno, ne on jo niin nähty. Vaaditaanko kirjailijalta enemmän uskallusta ja riskinottoa, jos miljöö ei olekaan mummonmökki ja soratie?

Rakkaustarinan osalta Kärkkäisen kirjassa heitettiin heti peliin erikoisempaa haastetta, kun yhteen laitettiin säästäväinen minimalisti ja ammattijärjestäjä, jonka oma koti saati ajatusmaailma ei silti ole viimeisen päälle konmaritettu. 

Rakkauden myötä Minnassa heräsi myös niitä tyypillisempiä ajatuksia, kuten voisiko hän hankkia miehen kanssa lemmikkieläimen - tai jopa lapsen? Siitä huolimatta näkökulma on tuore. 

Kun Minna alkoi miettiä voisiko hänen maailmaansa kuulua näitä "liikkuvia osia", hätkähdin. Ei kai kirja vain ala viestimään, ettei  yksikään nainen voi olla aidosti onnellinen, jos ei ole rakentanut pesää ja hankkinut lapsia, kuka mitenkin. En kuitenkaan, ainakaan liiaksi, kuullut tällaista propagandaa rivien välistä.

Jos vertaa vielä näitä kahta kirjaa keskenään, niin ne sijoittuvat hyvin erilaiseen maailmaan. Toisessa päähenkilö lähti perinteisesti kaupungista maalle, toisessa matkustettiin Helsingistä yhteen vähintäänkin Euroopan merkittävimmistä metropoleista, eli Lontooseen. Kiva kun löytyy vaihtoehtoja.