Sivut

lauantai 25. marraskuuta 2023

Elina Backman: Kun jäljet katoavat



Elina Backman: Kun jäljet katoavat
Otava, 2021
Lukija: Sanna Majuri
Kesto: 14 h 26 min


Saana oli viettänyt kesän tätinsä luona Hartolassa ja siinä ohessa tutkinut vanhaa, selvittämättä jäänyttä kuolemantapausta. Kaikista eniten hän haluaisi olla true crime -toimittaja, ja nyt hänellä olisi materiaalia omaan podcastiin. 
Ystävät olivat järjestäneet hänelle treffit KRP:n tutkijan Janin kanssa, ja yllättävää kyllä, heidän välillään oli ollut kipinää. He olivat juuri olleet lomamatkalla Portugalissa, ja nyt kesän kohta vaihtuessa syksyksi he palaisivat arkeen.
Saanan kohdalla se tarkoitti työpaikan etsimistä, ja hän saikin osa-aikaisen työn viestintäpuolelta.

Jania odotti töissä uusi esihenkilö, Johanna eli "Jone vaan". Tällä oli hänelle heti uusi case, sillä Vanhankaupungin luonnonsuojelualueelta oli löytynyt nuoren miehen ruumis, jossa ei ollut mitään veriteon jälkiä, mutta kuolema ei tuntunut luonnolliselta. Heidi Nurmi Helsingin murharyhmästä, jonka kanssa Jan oli juuri ratkaissut Suomenlinnan murhatapauksen, oli ollut yhteydessä ja pyytänyt Janin tukea. 

Jan katsoo metsään pystytettyä telttakatosta. Kaksi haalariasuista teknistä tutkijaa haravoi löytöpaikan ympäristöstä edelleen mahdollisia jälkiä. Kävellessään kohti maassa kyyristeleviä tutkijoita Jan miettii omaa pakonomaista tarvettaan olla paikan päällä, kentällä. Kyseessä ei ole valinta, vaan kutsumus. Ainut tapa, jolla hän kokee saavansa otteen juonesta. Syistä julmuuksien takana. Harva asia on käytännössä vain sitä, miten se on paperilla ilmaistu. Kartta on eri kuin maasto. Jan aavistaa jo, miten tapauksen yksityiskohdat alkaisivat pian pyöriä alitajunnassa. Alkuun ne saattaisivat päätyä jopa osaksi unia. Samalla ne jäisivät muistiin ja pian pienetkin yksityiskohdat eläisivät omaa elämäänsä hänen päänsä sisällä. Vähitellen tiedonpalaset pyrkisivät järjestäytymään loogisiksi ketjuiksi, ja ketjut johdattelisivat Janin ajatukset kohti ratkaisua. Aivojen selittämätön tietojenkäsittely toimii jopa ilman, että Jan tekee tietoisesti mitään. Pitää vain kuunnella ja luottaa vaistoon. Mutta vaisto ei herää pelkästään toimistossa raportteja lukemalla. Siksi hän tarvitsee käyttöönsä kaikki saatavilla olevat ärsykkeet. Hajut, maut, tuoksut ja värit. Rikospaikan tunnelman. Pienet asiat, joita ei aluksi meinaa edes nähdä.

Ruumis osoittautui vain 25-vuotiaaksi, Metropoliassa elokuva- ja tv-linjalla opiskelevaksi Johannes Järviseksi. Pian selviää, että poika on myynyt huumeita tor-verkossa. Kohta tämän jälkeen toinen samassa koulussa opiskeleva nuorimies katoaa jäljettömiin, ja Saana puolestaan kytkeytyy tähän niin, että kadonneen pojan isoveli on Saanan uusi työkaveri. Saana haluaa auttaa miestä löytämään pikkuveljensä ja yhdessä he ryhtyvät selvittämään johtolankoja, jotka vievät heidät samoille seuduille, mistä Johanneksen ruumis oli löytynyt. 

Kolmantena tarinalinjana Saanan ystävän Veeran mies Kaj, joka tekee KRP:lle profilointitoimeksiannot ja pitää lisäksi omaa vastaanottoa, ottaa uudeksi asiakkaaksi nuoren naisen, joka kertoo kärsineensä jo vuosia unettomuudesta.

Äidin mielestä tapailen liian vaarallista miestä, tyttö sanoo. Kaj melkein säpsähtää hiljaisuuden rikkovaa kaunista, pehmeää ääntä. Suuret, bambimaiset silmät hallitsevat siroja kasvoja.
– Entä omasta mielestäsi? Kaj kysyy rauhallisesti ja katsoo tyttöä mahdollisimman ystävällisesti. Hän ei halua painostaa tai säikäyttää tätä. Hän antaisi tytön edetä omassa tahdissaan.
Tyttö kohauttaa harteitaan ja kiskoo nahkatakin hihoista pilkistävän ohuen villapaitansa hihoja pidemmiksi. Kämmenet syvällä hihoissa tyttö nostaa oikean kätensä ja pyyhkäisee silmille valahtaneen mustan hiussuortuvan takaisin korvan taakse. Sitten hän vain kohauttaa harteitaan.
– Mieluummin kertoisin ensin hänestä, tyttö sanoo ja Kaj katsoo häntä mietteliäänä. Pattitilanne. Tyttö vaikenee taas ja Kaj katsoo vaivihkaa kelloa. He ovat vasta pääsemässä alkuun, mutta samaan aikaan 45 minuutin istunto olisi pian jo päättymässä.

Olin kirjoittanut ensimmäisestä osasta, että kaipasin tiivistystä. Kakkonen on 2,5 tuntia aloitusta lyhyempi ja se tuntui hyvältä, sillä johtuuko siitä vai muuten koukuttavasta juonesta, mutta nyt ei tunnelma päässyt missään kohtaa notkahtamaan.

Olen mielissäni siitä, että aloin tätä sarjaa kuunnella pitkästä aloitusosasta huolimatta, sillä pidän tällaisista monimutkaisista juonikuvioista, kunhan vaan saan pidettyä henkilögallerian hallussa, eikä tässä ollut liikaa väkeä. Pääparin suhteen olisin ehkä toivonut etenevän toisella tavalla, mutta ehkä kolmas kirja suuntaa sinnepäin mitä toivoin jo tässä. 


4 kommenttia:

  1. Kiva sarja. Ensi vuonna ilmestyy uusi kirja tähän sarjaan. t. Mai/Kirjasähkökäyrä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että saa jatkoa 😊 Mulla vielä kolmas osakin ennen sitä, mutta jos ensi vuonna pääsisin ajan tasalle!

      Poista
  2. Muistelen tykänneeni Backmanin ensimmäisestä, mutta syystä tai toisesta tähän seuraavaan ei ole tullut tartuttua. Hyvä muistutus siis, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä 🤗
      Olen koittanut pitää rajattuna sen miten monta dekkarisarjan mulla on kesken, etten aloittaisi uusia ennen kuin aiemmat on kirottu ajan tasalle, mutta se pitää yhtä hyvin kuin mun lukusuunnitelmat yleensäkin 😅 Huomasin ihan hiljattain, että Flavia de Lucet on jääneet pitkäksi aikaa ja olen noin puolivälissä sarjaa....

      Poista