Taylor Jenkins Reid: Juhlat Malibussa

 

Taylor Jenkins Reid: Juhlat Malibussa

Gummerus, 2022

Lukija: Outi Vuoriranta

Kesto: 12 h 2 min

Malibuun tullessa voi nähdä kyltin jossa lukee: 27 mailia luonnonkauneutta. Pacific Coast Highway halkoo maakaistaletta vuorten ja rosoisen rantaviivan välissä, jolle kristallinsiniset aallot lyövät. Malibu on kuitenkin kuivaa ja tulipaloille otollista, ja niitä onkin ollut siellä lukuisia kertoja. 

Elokuun 1983 tulipalo sai alkunsa Nina Rivan talosta, jonne oli kerääntynyt useampi sata juhlavierasta. Juhlat on toinen kirjan kahdesta tarinalinjasta ja sitä seurataan yhden vuorokauden ajan. Toinen on Rivan perhe, jonka vaiheita seurataan kaukaa 1950-luvulta lähtien.

Legendaarisen laulaja Mick Soton neljä lasta ovat hekin kuuluisia. Nina on heistä vanhin ja juhlia emännöidessään hänkin on vasta kahdenkymmenenviiden, mistä huolimatta hän oli viime aikoina ollut otsikoissa enemmän avioeronsa kuin malliuransa tähden. Hänen tuleva ex-miehensä, kaiken urallaan jo voittanut tennisammattilainen Brandon Randall, oli jättänyt hänet toisen tennispelaajan, Carrie Soton takia. 

Nina oli aina haaveillut ostavansa samanlaisen talon kuin se, missä hän sisaruksineen oli varttunut Old Malibu Roadilla. Se oli osin paalujen varaan rakennettu, meren ylle kurottuva vanha ja jo vähän rähjäinen rantahuvila. Nina muisteli kaiholla suolaisen meriveden roiskeita ikkunoissa, lattiaa joka lepäsi ruostuvan metallin ja puolilahonneen puun varassa. Hän halusi seistä kuistilla ja katsella nousuvettä, kuulla aaltojen iskevän rantaan jalkojensa alla. 

Mutta Brandon oli halunnut asua kalliolla. 

Siksi Brandon oli ostanut heille tämän lasista ja betonista rakennetun talon Point Dumen kallioniemekkeeltä. Tslo seisoi niemekkeellä parisenkymmentä metriä rannan yläpuolella ja alas kiviä vasten murtuvien aaltojen luokse vei jyrkkä polku ja portaikko. 

Nina kuunteli veden ääniä eikä avannut silmiään. Miksi olisikaan avannut? Ei ollut mitään nähtävää.

Brandos ei ollut vuoteessa hänen vieressään. Brandon ei ollut koko talossa. Brandon ei ollut edes Malibussa. Hän oli vaaleanpunaiseksi rapatussa, vehreiden palmujen ympäröimässä Beverly Hills hotellissa. Luultavasti - kun kerran oli vasta varhainen aamu - hän oli unissaan kietonut kätensä Carrie Soton ympärille. Kun Brandon heräisi, hän varmaankin siirtäisi karhumaisen suurella kädellään Carrien hiukset sivuun ja suutelisi häntä niskaan. Sitten molemmat alkaisivat luultavasti pakkailla tavaroitaan ja valmistautua Yhdysvaltain avoimiin.

Yök.

Kit oli sisaruksista nuorin, kahdenkymmenen. Hän valmistautui kolmanteen vuoteen Santa Monica collegessa ja asui edelleen samassa rantatalossa jossa oli syntynytkin, nukkuen edelleen lapsuutensa sängyssä. Illat ja viikonloput hän oli töissä perheravintolassa, vapaahetket hän surffasi lähirannoilla ja hän oli taitava laudalla. Häntä ei oltu koskaan suudeltu mikä vaivasi häntä, mutta vielä enemmän häntä myllersi se, miksei vielä kukaan poika ollut saanut häntä tahtomaankaan enempää. 

Ninan ja Kitin veljet Jay ja Hud(son) olivat menestyneitä surffareita ja heidän kuvansa olivat olleet lukuisia kertoja Surfer's Monthlyn kannessa. Hud myös kuvasi Jaytä; he olivat hyvä tiimi ja kiersivät yhdessä kilpailumatkoilla ympäri maailmaa. Veljesten väliin oli kuitenkin mahdollisesti iskeytymässä kiila, nimeltään Ashley.

Rivan sisarusten juhlaperinne oli alkanut muutama vuosi sitten pienestä lähipiirin illanvietosta kasvaen yhtäkkiä satojen julkisuuden henkilöiden partyiksi, kauden päättymisen juhlaksi johon tultiin näyttäytymään, toisaalta yhtä hyvin siksi, että pääsi sanomaan olleensa paikalla "silloin kun...". 

Kello löi seitsemän, ja Vanessa de la Cruz, Kitin paras ystävä saapui ensimmäisenä vieraana Ninan talolle. Pysäköintipalvelusta tultiin heti ottamaan vastaan hänen autoaan, kun hän nousi siitä. 

Vanessalla oli taivaansininen teepaita ja siinä vyötäröllä vyö, valkoiset shortsit ja valkoiset korkokengät.

Hän oli tupeerannut hiuksensa päälaelta ja reunustanut silmänsä mustalla kajalilla. Tyyli oli varastettu Heather Locklearilta, jolla oli ollut täsmälleen samat vaatteet, meikit ja kampaus Los Angeles Magazinen kannessa kuukautta aiemmin. 

Se oli tuntunut hyvältä ajatukselta aina tähän hetkeen asti, mutta nyt hän tajusi, että myös Heather Locklear saattaisi tulla juhliin. Ja mitä hän sitten tekisi?

Pysäköintipalvelun mies ojensi kätensä ottaakseen Vanessan avaimet.

"Tuota... voin kyllä pysäköidä itsekin", Vanessa sanoi. "Jos siitä on vähemmän vaivaa."

"Se on minun työtäni", mies sanoi ja otti avaimet varovasti häneltä.

Vanessa katseli AMC Eaglensä perään miehen ajaessa sillä pois. Hänestä tuntui yhä oudolta, että Rivan sisarukset olivat nyt rikkaita. Hän muisti, miten käydessään Kitillä valoja ei joskus saanut pitää päällä, koska Rivan perheen täytyi säästää sähköä. Nyt häntä melkein pelotti, olivatko hänen kenkänsä tarpeeksi hienot. Vaikka eipä toisaalta kukaan heistä, etenkään Kit, olisi huomannut tai välittänyt mitään. 

Vanessa astui etuovelle ja nosti kättään koputtaakseen. Häntä oli alkanut hermostuttaa. Aina ennen hän oli näissä juhlissa vetäytynyt syrjään ja istunut Kitin kanssa nurkassa vääntämässä vitsiä muista vieraista. Nyt hän kuitenkin halusi tehdä vaikutuksen Hudiin. Ehkä Hud tänä iltana viimein huomaisi hänet. 

Hän napautti ovea rystysillään ja soitti kelloa.

Ovi avautui, ja siinä seisoi Hud. Vanessa oli varma, että Hud muuttui päivä päivältä aina vain komeammaksi, ja se oli hänestä musertavan kamalaa. 

Kun Mick Riva oli vuonna 1956 kohdannut June-nimisen tytön, tämä oli ollut vain 17-vuotias rantaravintolaa pitävien vanhempiensa ainokainen. Hänen tulevaisuutensa oli sitä myöten lukkoon lyöty ja vanhemmat vannottivat häntä tarkoin valitsemaan valitsemaan pojan, joka tahtoisi jatkaa ravintolaa. Mutta June halusi elämältään enemmän, ja hän valitsi nuoren, lupaavan laulajan.

Malibu oli silloin vielä pienehkö kalastajakylä, jossa oli vain yhdet liikennevalot. Rannoille olivat ilmestyneet ensimmäiset surffarit ja bikinit alkoivat tulla muotiin. Sellaiset Junekin oli tippirahoilla ostanut ja piti niitä visusti piilossa äidiltään joka ei olisi kuuna päivänä antanut hänen näyttäytyä rannalla moisissa hepeneissä. Mutta näyttäytyä June halusi, ja kun Mick ratsasti aalloilla ja hymyili hänelle, June hymyili takaisin. Seuraavien kolmen kuukauden ajan Mick vei häntä ajelulle ja ravintoloihin, kunnes kosi. Mickillä oli kaunis ääni ja hän halusi laulajaksi. June uskoi, että hänestä tulisi tähti, ja June tiesi. Tähteys toi valitettavasti mukanaan paljon muutakin kuin neljän lapsen verran perheonnea. 

Junen toisen lapsen laskettu aika oli vuoden 1959 elokuun 17. päivä. Aivan keskellä kiertuetta, jolle Mick oli lähtenyt heti, kun hänen esikoislevynsä Mick Riva: Main Man ilmestyi. 

June ja Mick olivat riidelleet kiertueen ajankohdasta koko raskauden ensimmäisen kolmanneksen ajan. June oli vaatinut Mickiä lykkäämään kiertueen loppupuolta. Mick oli väittänyt ettei se ollut mahdollista. 

"Tämä on minun tilaisuuteni", Mick sanoi Junelle yhtenä iltapäivänä, kun he seisoivat pihassa katselemassa vetäytyvää vuorovettä. Nina oli päiväunilla, ja molemmat yrittivät puhua hiljaa. "Ei tilaisuutta voi lykätä."

"Tämä on sinun lapsesi", June sanoi. "Ei lastakaan voi lykätä."

Juhlat Malibussa oli Goodreadsin Historiallinen fiktio -kategorian ylivoimainen ääniharava ilmestyessään englanniksi vuonna 2021. Enkä ihmettele, sillä kirja on koukuttava lukuromaani jolle annan itsekin yhtään epäröimättä täydet viisi tähteä. Pidin sitä paljon, paljon parempana kuin Jenkins Reidin Suomessakin paljon luettua ja kehuttua Daisy Jonesia.

Olin luullut kirjaa aivan väärin puhtaasti viihderomaaniksi, kiitos sen käännösnimen joka saa sen kuulostamaan romaaniksi kirjoitetulta Dynastialta, sijoittuuhan se vielä samaan aikakauteen ja kyllä ainakin Heather Locklear Ninan juhlissa näyttäytyikin.

Ensimmäinen osa, jossa kerrotaan vanhempien elämänvaiheita sekä sisarusten kasvua ilman isää ja aina vain tiiviimmin viinapulloa halailevan äidin kanssa varttuen, sekä suurin osa siitä miten juhlia edeltävään päivään on edetty, rakentuu pitkälti sisarusparven väliseen dynamiikkaan. Ennen kaikkea se on Ninan selviytymistarina. 

Kun toisen osan alussa ymmärsin, että se käsittelee puhtaasti juhlayön tapahtumia, ajattelin että voi ei, nyt alkaa tylsempi osuus, mutta eikö mitä, Jenkins Reid on osannut pyöritellä sekä nuoriksi aikuisiksi kasvaneita päähenkilöitään että suuresta massasta esiin poimimiaan vieraita koukuttavasti niin, että mielenkiinto pysyy tiiviinä ja koko ajan takaraivossa väreilee kysymys: mistä se tulipalo syttyy?! 

Juhlat Malibussa toi mieleeni esimerkiksi Paperipalatsin ja Liane Moriartylta lukemiani kirjoja . Se on ehdottomasti alkuvuoden koukuttavin kuuntelemani kirja. 

Sain juuri käsiini mielenkiinnolla odottamani, kesäkuussa suomeksi ilmestyneen Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä, joka minulla oli suunnitteilla kuunnella jo englanniksi kunnes huomasin että se käännetään. 

Jenkins Reidin kirjojen henkilöt näyttäytyvät hauskasti sivurooleissa toistensa omissa kirjoissa. Esimerkiksi tässä kirjassa pienessä sivuroolissa olevalla Carrie Sotolla on oma kirjansa Carrie Soto is back ja Evelyn Hugon seitsemästä aviomiehestä Mick Riva on kolmas. Evelyn Hugon sivuille heittäydynkin suurin odotuksin, sillä Jenkins Reid hallitsee kiinnostavat juonenkieputtelut.

P.s. Löysin Heather Locklearin kuvan josta Vanessa kopioi tyylinsä Ninan juhliin. Niin kasaria! Vyökin piti olla juuri noin 😉