Harper Collins, 2021
Lukijat: Anne Marie Gideon, Susanne Toren, Megan Tusing
Kesto: 9 h 42 min
New York, tammikuu 1937
Neljäkymmentä vuotta aiemmin, esikuvansa, reportteri Nellie Blyn innoittamana, nuori Eleanor oli tehnyt matkan Eurooppaan sisarensa Margaretin kanssa. Jos neiti Bly oli pystynyt siihen yksin, ja alle kirjailija Jules Vernen asettamassa haamurajassa eli 80 päivässä, hän ei olisi yhtään huonompi. Vielä silloin Eleanor ei ollut tiennyt, että heistä tulisi rakkaat ystävät, mutta sittemmin Nellie oli sanonut hänelle sanat joista oli tullut hänen mottonsa: Oli lähdettävä ja jätettävä rakkaansa, että voi palata, ja rakastaa heitä vielä enemmän.
I didn’t know her then of course, but oh how I admired her bravery and sense of adventure. She was a breath of fresh air, so carefree and alive as she waved to the crowds from the deck of the steamship Augusta Victoria in her now-famous checkered coat. How I longed to share that feeling of anticipation, of departure and setting sail into the unknown. Along with thousands of others who looked for the latest update on her progress in the newspapers over the following weeks, I studied every detail of her race around the world. Somehow, I knew our paths would, one day, intersect, but I didn’t know then just how much Miss Bly’s life-changing trip would change my life, too.
I return to the desk and run my hands over the embossed date on the front of my new appointment book.
1937.
It’s hard to believe nearly fifty years have passed since I watched Nellie’s triumphant return at a New Jersey train station. I’d guessed her exact arrival time—seventy-two days, six hours, eleven minutes, and fourteen seconds—and won the New York World’s coveted competition prize of two tickets to Europe.
There was never a question about whom I would travel with. I would go with Margaret, my sister, two young women in search of life’s answers. If Miss Bly could travel alone, so could we. Our steamship tickets to France were arranged for that spring. I can still remember those elegant paper tickets, how they, and the luggage labels that decorated our trunks, held a sense of so much possibility. The same luggage is gathering dust in the attic now. All that possibility abandoned with it.
Nyt Eleanor tiesi elävänsä viimeisiä hetkiään, ja pyysi siksi tyttärentyttäriään, Clara ja Madeleine Sommersia, täyttämään mummin viimeisen toiveen. Toisistaan jo teini-iässä vieraantuneiden, kovin erilaisten siskosten, tulisi matkustaa kolmeen eurooppalaiseen kaupunkiin toimittamaan henkilökohtaisesti perille Eleanorin kirjoittamat kirjeet.
Clara on menossa kesällä vihille sulhasensa, miljonääri Charles Hancockin kanssa. Vaikka kaikki asiaankuuluva jännittää häntä, hän ei kuitenkaan haluaisi antaa tulevan anoppinsa päättää kaikista yksityiskohdista sillä välin kun hän itse olisi kaukana Euroopassa.
Aloitteleva reportteri Madeleine suhtautui pyyntöön innokkaammin, hän näkee matkan tilaisuutena kirjoittaa natsipuolueen noususta Saksassa ja Itävallassa, ja Mussolinin vallasta Italiassa. Jo kolmen vuoden ajan hän oli laihoin tuloksin yrittänyt saada artikkeleitaan julkaistuiksi, mutta nyt hänellä olisi melkoinen etulyöntiasema. Kun Clara vetoaa kuin viimeisenä valttikorttina, ettei Charles ikinä päästäisi morsiantaan moiselle matkalle, Violet on jo puhunut tämän kanssa, ja mies uskoo matkan olevan kaikille hyväksi.
“Anyway,” she continued eventually. “As I reach the end of my life, there are some things I need to say to three people who are very important to me. A curtain call, if you will. A chance to make my peace. I’d like you both to deliver some letters for me. One in France. One in Italy. And another, the most important of all, in Austria.”
“Couldn’t you mail the letters?” Clara asked. “It seems like an awfully long way to go to deliver them in person. And they would get there much faster.”
I blew out a breath of frustration. Clara had a rare ability to drain all the joy out of a situation. “Why all the mystery?” I added, ignoring my sister. “Who are these letters to?”
Violet smiled. “So many questions, girls! First, let me tell you about the planned itinerary. You’ll sail from New York to France on the Queen Mary, visit Paris and its wonderful sights and, of course, the art galleries. From Paris, you’ll take the Orient Express to beautiful Venice, with all its bridges and canals. From Venice, you’ll travel to Vienna to deliver my final letter and then . . .” She paused, dramatically.
“And then?” I asked, unable to hide a smile.
“And then, you’ll fly home on a zeppelin. The Hindenburg. The finest airship ever built! It’s not quite circumnavigating the world like dear Nellie did, but you’ll travel far enough, and for long enough, to figure out a few things along the way.”
Queen Maryllä valtamerta ylittäessään siskokset tutustuivat nuoreen mieheen nimeltään Daniel Miller, joka myös oli matkalla Pariisiin. Ihme kyllä, he asuivat vielä samassa hotellissakin. Clare ja Madeleine pitivät miestä aluksi tungettelevana, kun tämä järjesteli asioita heidän puolestaan, esimerkiksi silloin kun sisarusten piti toimittaa perille ensimmäinen kirje: isoäidin viimeinen tervehdys rakkaalle miehelleen Frankille, jonka odotti pian kohtaavansa tuonpuoleisessa vuosien ikävän jälkeen. Isoisä oli kaatunut Ranskassa ensimmäisen maailmansodan aikana, ja hänen viimeinen leposijansa oli amerikkalaissotilaiden hautausmaalla, yhdellä niistä lukuisista suurista nurmikentistä, joita sota oli jättänyt jälkeensä. Daniel oli jotenkin epäilyttävä; hän oli kertonut lähteneensä Pariisiin tapaamaan serkkuaan, mutta käytti tästä välillä pronominia "he" ja välillä "she". Käynti isoisän haudalla veti kuitenkin naiset vakaviksi ja Danielin epämääräiset puheet unohtuivat, kun uuden suursodan mahdollisuus ja mihin se voisi johtaa, tuntui yhtäkkiä konkreettisemmalta kuin kertaakaan ennen. Matkan oli silti jatkuttava, mutta onneksi heidän ei tarvitsisi matkustaa Saksaan ennen kuin lähtisivät turvallisesti kotiin upealla Hindenburg zeppeliinillä. Ennen kolmen päivän lentoa kotiin luvassa oli jännittäviä seikkailuja kuten Violetin järjestämä lento kuumailmapallolla, jota Madeleine odotti innolla, Clara kauhulla. Yllättävät tapahtumat matkan varrella saavat siskokset näkemään toisensa uusin silmin.
Kirja osoittautui kevyemmäksi ja romanttisemmaksi kuin olin odottanut. Kun tämä selvisi, aloin vain suhtautua siihen päivitetyin odotuksin, sillä kirjan kuuntelu itsessään oli nautittavaa ja teksti sekä dialogi vetävää. Varsinaisesti sokerinen se ei kuitenkaan (onneksi) ollut; toinen päähenkilöistä oli kipakka kuin 1930-luvulle tuotu Kaari Utrion sankaritar.
Oleellisinta tarinassa oli kahden eri sukupolven siskosten välit, yhdet jotka oli menetetty ja toiset, joiden piti oppia menneestä, ettei samoja virheitä kannata toistaa. Tällaisen tarinan taustaksi oli sitten valittu toiseen maailmansotaan joutumassa oleva Eurooppa. Hindenburg oli hyvin poimittu lisä kirjaan, ja ennen kuin siskokset lähtivät tuolle kohtalokkaaksi osoittautuvalle lennolle zeppeliinillä luin tuosta ilmailun jättiläisestä lisää. En ollut tullut ajatelleeksi, että zeppeliinissä oli hytit ja hyttipalvelijat, ruokasali ja lounge, sekä promenadi jolla saattoi käyskennellä ja katsella uloskin. Kun luin lisää onnettomuudesta, aloin todella ihmetellä sitä, että suurempi osa matkustajista ja henkilökunnasta jäi henkiin.
Toive jonka aina asetan historialliselle romaanille, eli että se saa minut etsimään lisätietoja jostain asiasta tai tapahtumasta joka kirjassa tulee vastaan, toteutui siis tälläkin kertaa.
Luin lisää myös Nellie Blysta, hänen maailmanympärimatkastaan ja hänen muusta reportterintyöstään, kuten kirjautumisesta mielisairaalaan voidakseen todistaa miten järkyttävissä oloissa naisia 1800-luvun lopussa pidettiin. Siitä kokeilusta neiti Bly kirjoitti myös kirjan ja se on itse asiassa suomennettu muutama vuosi sitten nimellä Kymmenen päivää mielisairaalassa, vinkkinä mikäli aihe kiinnostaa. Vaikka Nellielle luvattiin, että hän pääsee laitoksesta ulos kymmenen päivän kuluttua, pidän häntä todella rohkeana. Entä jos laitoksen johto olisi saanut selville miksi hän on siellä ja hänet olisikin teljetty sinne loppuiäkseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti