Lundberg, Richman, Rose: Perjantai-illan klubi

Sofia Lundberg, Alyson Richman, M. J. Rose: Perjantai-illan klubi

Bazar, 2022

Alkuteos: The Friday Night Club

Suomennos: Jänis Louhivuori

Lukija: Kirsti Valve

Kesto: 8 h 52 min

Hilma, Anna, Cornelia, Sigrid ja Mathilda olivat olleet onnekkaita. Neljänkymmenen vuoden ajan heillä oli ollut toisensa, ja taiteensa. 

Kun Hilma ja Anna olivat valmistuneet Tukholman Kuninkaallisesta taideakatemiasta, heillä oli ollut halu saavuttaa enemmän kuin kanssaopiskelijansa. Sovinnaisuus oli heille vastenmielistä. Annan äiti ei ollut onneksi pakottanut tytärtään naimisiin, ja Hilma taas oli niin voimakastahtoinen, ettei edes hänen merivoimien korkea-arvoinen upseeri-isänsä pystynyt kääntämään hänen päätään. Taiteen tekeminen oli heidän elämänsä.

Heistä muodostui kolmen muun naisen kanssa tiivis viisikko joka kutsui itseään nimellä De Fem (ne viisi), ja he olivat erityisesti kiinnostuneita okkultismista ja harjoittivat spiritistisiä istuntoja joita kutsuttiin seansseiksi. Hilman sisar oli kuollut ja hän toivoi saavansa yhteyden tähän, mutta sen sijaan he saivat taiteellisen näyn ja automaattikirjoitussessiot saivat alkunsa.

Hän otti käteensä muistivihon edellisen viikon kokoontumisesta ja selasi sen sivuja. Vaikka Mathilda ei sitä myöntäisikään, kaikki olivat huomanneet selvän muutoksen huoneen energiassa, kun Sigrid oli johtanut heitä seanssissa. Cornelian kädet olivat hädin tuskin pysyneet perässä, kun hän oli luonnostellut mielessään välähteleviä kuvia. Kierre toisensa jälkeen oli täyttänyt paperin - suuret, ameebamaiset muodot ja spiraalit, jotka muistuttivat simpukoita ja etanoita. 

Myöhemmin Hilma oli ensimmäisenä pannut merkille toistuvan kuvion näissä piirustuksissa. 

"Spiraalin muoto on tärkeä", hän huomautti juoksuttaen sormeaan yhdellä renkaalla. "Se on universumin jatkuvan evoluution ja ikuisen tiedonpyrkimyksemme symboli."

Mathilda kohotti toista kulmakarvaansa. Hän oli ollut hiljaa koko seanssin ajan, kun ei ollut johtanut sitä. Mutta nyt hänen äänensä kantautui itsevarmana ja voimakkaana. "Sillä on itse asiassa toinenkin vielä syvempi merkitys", hän ilmoitti. 

Hilma näytti hämmentyneeltä. "Mikä?"

"Muistatteko miten kerroin teille, miten universumi koostuu viidestä elementistä: vedestä, maasta, ilmasta, tulesta - ja ytimestä, joka merkitsee henkeä?"

Nykyaika, New York City

Eben Elliott oli töissä Guggenheim-museossa New Yorkissa. Tapahtui kaksi sattumaa: hän kohtasi uudestaan entisen naisystävänsä Blythen, joka on nykyään Hilma af Klint -asiantuntija ja Guggenheim joutui perumaan suunnitellun näyttelyn ja keksimään hyvin lyhyellä aikataululla uuden. Silloin Ebenin mieleen tulee Hilma af Klint ja rattaat lähtevät pyörimään. 

Syksyllä 1906 De Fem oli kokoontunut säännöllisesti jo kymmenen vuoden ajan. Viimeksi henget olivat vaatineet Hilmalta ja Annalta kuukauden mittaista puhdistautumisprosessia, eristäytymistä kaikista muista ihmisistä, myös toisistaan. 

Sigridin ruumis vapisi, kun hän antoi henkien vallata kehonsa. Hänen suustaan sinkoili sanoja, jotka loihtivat esiin hahmoja, muotoja ja värejä. 

"Hän puhuu maalauksista", Hilma sanoi. "Nyt minä ymmärrän. Näen hänen visionsa. Temppeli täytyy koristaa maalauksin, jotka heijastavat elämänvaiheita: kaaoksesta luomiseen, syntymästä vanhuuteen."

Cornelia oli oman transsinsa syövereissä. Hän täytti sivun toisensa jälkeen kirjastaan. Hänen kätensä työskentelivät kuumeisesti ja sormensa tarttuivat aina uuteen öljypastelliin, kun hän pyrki vangitsemaan mielessään välähtelevät värit. Jossakin vaiheessa hän oli täyttänyt kaikki luonnoslehtiönsä sivut ja jatkoi piirtämistä valkoiselle pöytäliinalle. Ei ollut kylliksi tilaa muotojen ja värien runsaudelle, joka ryöppysi esiin.

Matilda tuijotti siskoaan silmät suurina. Hän oli pitänyt Corneliaa vuosikausia varsin mitättömänä olentona ja ollut turhautunut tämän taipumuksesta haaveilla ja olla tekemättä kylliksi työtä lahjojensa eteen. Mutta nyt kun hiukset olivat valahtaneet Cornelian kasvojen eteen ja keho liikkui kuin tanssijalla hänen pyrkiessään siirtämään paperille kaiken, mikä kulki hänen lävitseen, Mathilda oli suunnattoman ylpeä hänestä. 

"Olette valmiita aloittamaan työnne", Sigrid ilmoitti Annalle ja Hilmalle.

"Polku on nyt raivattu puhtaaksi luomistyölle."

Olin sivuuttanut kirjailijakolmikon romaanin kuvitellen sen kantensa perusteella olevan höttöistä viihdettä, vaivautumatta edes lukemaan sen kuvausta. En pidä kannesta, sen väreistä, enkä siitä että siihen on valittu pystysuorassa oleva kuva, koska se ei mielestäni toimi. 

Etsiessäni sopivaa kirjaa Helmet-haasteeseen oli katsottava vähiä vaihtoehtoja tarkemmin ja kun luin juonen, kiinnostuin välittömästi. Hilma-kuka? 

Hilma af Klint (1862-1944) oli pitkään tuntematon ruotsalainen taiteilija, joka oli abstraktin taiteen edelläkävijä. Hänen taiteensa sai vaikutteita teosofiasta ja erityisesti Rudolf Steinerin opeista.

Kirjassa viisikon yhteistyötä pidettiin niin tiiviinä, että ajatus siitä, että myös varsinaiset maalaukset olisi voitu tehdä osittain yhdessä, oli esillä. Eben käy Tukholmassa tutkimassa Hilman taustoja ja saa niiltä osin tylyn vastaanoton. Kaikki maalaukset ovat täysin Hilma af Klintin omasta kädestä.

Nykyhetken osuus ei saanut minua muuten kiinnostumaan, mutta paljon uutta tietoa siitä sai, ja toki se oli tarpeen tuomaan viisikon työn tähän hetkeen, tapahtuihan Hilman läpimurto vasta meidän aikanamme. Eben jäi etäiseksi ja ylipäätään, vaikka minua ei yleensä häiritse se, että todellisisten henkilöiden elämää täytetään fiktiolla, tällä kertaa olin jotenkin kovin epäuskoinen, minkä lisäksi katselin hyvin etäältä niin viisikon kuin Ebenin elämää. En päässyt lähemmäs ja sitten en enää hakeutunutkaan. Ehkä oma epäluuloisuuteni syntyi kaikesta siitä okkultismin vallattonuudesta joka oli perjantai-iltojen henki, mutta emmehän me tiedä menikö kaikki ihan niin villissä hengessä.

Heti kirjan alkupuolella googletin paitsi viisikon jäseniä, myös kirjan tekijöitä. Syksyllä 2019 oli uutisoitu, että taiteilijaromaania Hilma af Klintistä ryhtyy kirjoittamaan viiden naisen ryhmä. Ne kaksi muuta olivat monien tuntema Lucinda Riley sekä Tracy Rees, jonka historiallisia romaaneja ei ole suomennettu. Tiedämme miten Rileyn kävi, mutta miksei Rees jatkanut projektin parissa, ei minulle selvinnyt.

Sijoitan kirjan Helmet-haasteessa kohtaan 25: Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi.