Merit Riihonen: Mitä ikinä haluat

 Merit Riihonen: Mitä ikinä haluat

Karisto, 2022

Lukija: Valtteri Turunen

Kesto: 9h 58min

Yhdeksännellä luokalla Karrin joululahjapaketista paljastuu kitara, ihan toista kuin hänen halpa, säröilevä-ääninen markettikitaransa. Se tuntuu kuitenkin välittömästi liian kalliilta lahjalta, sellaiselta jonka antaja odottaa vastapalvelusta jota Karri ei halua antaa.

Pinta on syvän musta ja sileä, mahonkikyljet tuntuvat sormien alla hienoimmalta silkiltä. Kuljetan sormia otelautaa pitkin ylös viritystapeille, ja vaikka kielet eivät ole vielä edes paikallaan, kitara värähtää hereille, vastaa heti kosketukseen. 

Pystyn melkein jo kuvittelemaan sen täyteläisen soinnin, pehmeän ja pitkäkestoisen. 

Sormeni kouristuvat hitaasti kitaran kaulan ympärille ja joudun sulkemaan silmät hetkeksi. 

En minä tätä halunnut.

Viinilasi kädessä viihtyvän äidin alati vaihtuvat miehet olivat tulleet Karrille ja nyt tokaluokkalaiselle Millalle tutuiksi, mutta Miko oli pysynyt äidin rinnalla nyt jo pitkälti toista vuotta, kasiluokan alusta. Yhteenmuutto isompaan asuntoon oli lopulta ollut Karrinkin mielestä hyvä idea, sillä sen myötä he saivat Millan kanssa omat huoneet. 

Mikon mukana heidän elämäänsä oli tullut tämän sisar Tuija, joka oli nyt myös tuon kalliin lahjan takana. Se on tehnyt niin paljon sun hyväksi, sanoo äitikin ja se on totta sinänsä, sillä Tuija on maksanut yh-äidin pojalle kalliin musiikkiopiston lukukausimaksut ja vienyt bändikeikalle Helsinkiin asti. Oli aika jolloin Tuija oli Karrin mielestä hyvä tyyppi, mutta nykyään Karrille sopisi että Tuija katoaa maan päältä.  Eikä äiti tiedä totuutta.

Tuija kallistaa päätään, hymyilee. Hymy muistuttaa luistelurataan viiltyneitä luistinten jälkiä, ohuita, teräviä.

"Tiedätkö, mä en ole tainnut kuulla sulta vielä kiitosta", hän sanoo.

Ilma pakkautuu keuhkoihin, ei pääse ulos, eikä sisään. 

"Miehän sanoin kiitos", vastaan.

"Sä tiedät mitä mä tarkoitan."

"Sie sanoit että se on vain lahja."

Pehmeä kahahdus kun Tuija nojautuu lähemmäs, koskettaa hartiaa. Hänen naurunsa on öljyä. 

"Tottakai oli, ja sä olet fiksu ja hyvinkasvatettu poika, joten tiedät miten kiittää kunnolla", Tuija vastaa. 

Katson sivuun. Eteinen on edelleen vain parin metrin päässä, mutta yhtä hyvin sinne voisi olla matkaa valovuosia. 

Ysiluokan kevätlukukauden alkuun osuu ryhmätyö, jossa Karri saa parikseen Amalin, kauniin ja sanavalmiin muslimitytön. 

Alusta asti lukijalle on selvää, että Karrin ja Tuijan välillä on jotain, jonka olemassaoloa Karri väistelee ja Tuija määrää, mutta mitä tarkalleen, aukeaa ärsyttävän hitaasti vihjaillen malttamattomalle lukijalle. Ja sitten kun alkaa aueta, on selvää, että Tuija on oppikirjaesimerkki joitain vuosia sitten opitusta uudesta termistä, grooming. Siinä aikuinen luo lapseen tai nuoreen kiintymys ja luottamussuhteen jonka tarkoitus on edetä seksuaaliseen hyväksikäyttämiseen. 

Verrattuna viime vuonna lukemiini Vanessa Springoran Suostumukseen ja Kate Elizabeth Russellin Vanessaan tämä oli huomattavasti lyyrisempää tekstiä. Olisin tiivistänytkin kirjaa jonkin verran.

Erikoista tässä oli se, että kirjan kaksi aikatasoa olivat näin lähellä toisiaan. Ensin lähdettiin liikkeelle Karrin ysiluokan joulusta jatkaen lopulta kevätlukukauden päättymiseen ja sen kanssa lomittain edettiin kasiluokan syksystä, jolloin Tuija tuli Mikon kylkiäisenä osaksi Karrin elämää. 

Pidin siitä rinnastuksesta, että Karrin elämässä oli kaksi aivan erilaista naista, tai nainen ja tyttö, että aikuisen ja vaativan Tuijan lisäksi mukana oli oman ikäinen Amal johon Karri oli nuoruuden herkkyydellä ihastunut. Mutta. En voi mitenkään hyväksyä sitä miten epäkypäsästi Karri lopussa hoiti tämän Tuijan tapauksen tuhoten siinä sivussa äitinsä ihmissuhteen. Oikeuden omiin käsiin ottaminen ei myöskään tee mitään sen eteen, etteikö Tuija ja kaikki kaltaisensa mulkvistit jatka seuraavaan uhriin. Toivottavasti tästä ei kukaan alistavassa ihmissuhteessa oleva ota mallia! Tähtiä olisin muuten antanut kolme, mutta pudotan kahteen kirjailijan valitseman lopun takia.