Dekkariviikko - Eppu Nuotio: Myrkkykeiso (Ellen Lähteen tutkimuksia 1)

Eppu Nuotio: Myrkkykeiso (Ellen Lähteen tutkimuksia 1)

Otava, 2018 (paperikirja 2017)

Lukija: Leena Rapola

Kesto: 8 h 10 min

Kuunneltu Nextoryn sovelluksessa.

Ellen Lähde (niin jään?) on 58-vuotias turkulainen, entiseltä ammatiltaan kartanpiirtäjä, nykyään intohimoinen puutarhaharrastaja. Kolme vuotta aiemmin hän olisi jäänyt kuntaliitosten myötä työttömäksi, joten valitsi varhaiseläkkeen. Samoihin aikoihin myös hänen miehensä Olli oli yllättäin menehtynyt ja haave yhteisistä eläkevuosista oli kariutunut siihen.

Ellen kuitenkin viihtyy eläkkeellä, nyt on aikaa kaikelle mitä haluaa, eikä hän kaipaa nuoruusvuosiaan. Ja jos joku kuvittelee, että eläkeläisellä on tylsää, tulkoon tutustumaan Ellenin elämään. Hän käy teatterissa, ulkona syömässä, harrastaa Marttoja, auttaa Kotiavussa ja kahdeksan kuukautta aiemmin hän on tavannut Amin, kaksikymmentä vuotta nuoremman rakastajansa. Hyvää seksiä parempaa vetreyttäjää ei olekaan, mutta onneksi mies asuu Helsingissä, sillä pari kertaa kuukaudessa järjestyvä tapaaminen riittää Ellenille.

Mirkka on toinen tehopakkaus, kaksivuotiaan Mimmi-tytön äiti. Rivitalokaksiota Turussa asuvat myös mies Timo ja pieni Nappi-koira. Mirkan isosisko Anneli ei käsitä miten Mirkan aika riittää kaikkeen; hän reissaa ulkomailla töidensä takia, käy lukupiirissä, bodypumpissa ja baletissa, bloggaa ja instagrammaa ja on vielä Turun naisyrittäjien hallituksessakin. Kaiken huipuksi Mirkka ehtii leipoa tuoretta leipääkin viikonloppuisin. 

Kesti kauan, ennen kuin Anneli tajusi, että heidän osansa olivat vaihtuneet. Koko lapsuuden ja nuoruuden, pitkälle aikuisuuteen, Anneli oli aina ollut se, jonka todistusta ja hymytyttöpatsasta ja stipendejä vanhemmat ylpeänä esittelivät sukujuhlissa, ja jonka reippautta ja tarmokkuutta kaikessa he kehuivat naapureille ja sukulaisille. Vanhemmat turvasivat Anneliin kaikkina niinä vuosina, kun Mirkka sekoili ja sotki raha-asiansa ja elämänsä ja sitten simsalabim, Mirkka lähti vuodeksi opiskelijavaihtoon Amerikkaan ja palasi sieltä uutena ihmisenä. Yhtäkkiä Mirkasta tuli elävä hymytyttöpatsas ja samaan aikaan tapetti imaisi Annelin sisäänsä. 

Samuel on kuudentoista, lukiolainen. Onneksi kohta alkaa kesäloma, jolloin hän aikoo vain pelata ja nukkua. Lukio oli ollut vanhempien itsestäänselvä vaatimus, poika itse ei jaksaisi istua koulussa, ylipäätään hän haluaisi vain olla rauhassa ja mennä nukkumaan ja herätä kun haluaa. Samuelin äiti on kansainvälisesti menestynyt pianisti, Neuvostoliitosta loikannut Irina, jota Ellen ihailee ja Ellenille olikin mieluisaa, kun Samulin perhe muutti samaan pihapiiriin. Ellen tietää Samuelin lintsaavan koulusta harva se päivä ja arvaa senkin, ettei vanhemmilla ole tästä aavistustakaan. Ellen kuitenkin pitää pojasta, ja koulun päätyttyä hän palkkaa pojan avukseen, kesätöihin.

Vanhempien kanssa pöydässä käyty vakava keskustelu lähti heti vinoon, ja muuttui pelkäksi syyttelyksi ja huudoksi. Äiti itki, sanoi olevansa hirveän huolissaan, kysyi moneen kertaan painaako Samuelia jokin, ja että ei kai Samuel vain käytä huumeita. Nanosekunnin Samuel mietti, josko pamauttaisi päin isän ja äidin naamaa, että vähän on ollut vaikeaa keskittyä kouluun, kun selvisi että oma äiti on rikollinen, mutta jätti vielä sen kortin käyttämättä. 

Mirkka on lähtenyt perheen mökille valvomaan sen remontointia ja jättänyt Timon hoitamaan Mimmiä joka itkee äitinsä perään niin tuskaisena, että parhaimmillaan (vaiko pahimmillaan) Timon tekisi mieli vain lähteä, ajaa pois ja jättää tyttö kotiin huutamaan. Mirkka on hoitanut tytön tähän asti, mutta tietenkin hän oli väittänyt pärjäävänsä muutaman päivän, kun Mirkka sitä kysyi. Timo turvautuu Kotiapuun ja saa sieltä Ellenin, joka suostuu hoitamaan Mimmiä siinä samalla kun siivoilee ja Timo karkaa helpottuneena töihin.

Anneli on järkyttynyt siitä, että Mirkka ja Timo ovat lunastaneet siskosten isovanhempien kesämökin itselleen. Hän kuuleekin siitä Timolta eikä siskoltaan, mutta ihmekö tuo ettei Mirkka ole kertonut asiasta, Annelihan oli jo ilmaissut halunsa ostaa perikunnalta Smultronställetin, tuon ihanan kesähuvilan Kemiönsaaresta. Koko suku tietää, että se oli luvattu hänelle ja nyt Mirkka on varastanut sen häneltä. 

Missään muualla ei tuoksu siltä kuin lapsuudenkodissa. Äidin ja isän ja huonekalujen ja ruuan tuoksun lisäksi lapsuudenkoti tuoksuu sakeasti muistoille. Annelin ja Mirkan huoneet ovat yläkerrassa, vanhemmat ovat säästäneet Mirkan huoneen lähes sellaisenaan, mutta Annelin huoneessa seisovat nyt äidin kangaspuut ja pöydälle nostettu ompelukone. Annelista siellä ei näy enää jälkeäkään. Minut on siivottu pois, Anneli ajattelee katsoessaan huonetta, mutta Mirkka on museoitu. 

Timo taas oli ollut paikan ostamisesta lähinnä sitä mieltä, ettei Mirkalla ole mitään käsitystä siitä miten paljon paikan ylläpito käytännössä vaatii, eivätkä lapsuusalbumin valokuvissa näy kärpäset ja pihaa vaanivat kyykäärmeet. Nyt miestä kaduttaa ikävä asenteensa ja hän lähtee ajamaan maalle yllättääkseen vaimonsa hulppea herkkukori mukanaan. Mirkkaa tai remonttimiehiä ei kuitenkaan näy missään, eikä remonttia ole Mirkan puheista huolimatta edes aloitettu. Mitä vaimo selän takana puuhaa ja missä hän on? 

Kemiönsaarella mökkeilevät myös Petra ja Jouni Inna-tyttärensä kanssa. Jounia on viime aikoina ärsyttänyt ihan kaikki, erityisesti se, ettei Smultronställetin uusi omistaja halua asfaltoida kuoppaista mökkitietä. Mutta silti Jouni väittää, että Petra on se joka on käynyt rähisemässä asiasta Mirkalle, Petra vain ei muista sellaisesta mitään. Ilmeisesti Petralla on ollut jonkinlainen muistikatkos.

Kun hän ja Inna nyt ajavat maalta kotiin, huono olo kasvaa Petran sisällä kilometri kilometriltä. Petra tietää, että hänen on otettava sekä Mirkka Kairikon katoaminen, että roskasäiliöstä löytynyt verinen torkkupeitto puheeksi Jounin kanssa, eikä hän käsitä miten hän voi tehdä sen.

Ellen Lähteen tutkimuksia oli aivan ihana uusi tuttavuus! Leppoisasta kerronnasta tuli mieleen Rouva Suominen tutkii -sarja, mutta erona näissä kahdessa on Rouva Suomisen runsas huumorisisältö. 

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuuntelin äänikirjaa nopeutettuna, sillä Rapola luki jopa minun makuuni hitaasti. Nopeutettu kuuntelu on kyllä hieman häiritsevää, kun seuraava vaihtoehto Nextorylla on jo 1,25. Yleensä tykkään jatkuvuudesta lukijoissa kun kyse on sarjoista, mutta onneksi jatko-osissa on eri lukija, sillä tulen kyllä jatkamaan Ellen Lähteen tutkimusten parissa.

Osallistun jutulla kirjabloggareiden dekkariviikkoon, jota emännöi Luetut.net -blogin Mari, joka on myös suunnitellut logon.